Vähän tuo sama ajatus käy joskus itsellänikin mielessä. Ei toki niin, että ottaisinko, vaan ylipäätään voisinko ottaa 
. Alusta en raitistumista halua aloittaa ja siinä ottamisessa olisi aika iso riski, että joutuisin aloittamaan kokonaan alusta. Oikeastaan puhun siitä, voisinko edes teoriassa joskus olla kokonaan toipunut alkoholiongelmastani. Jossain vaiheessa oivalsin, että jos olisin aivan kokonaan toipunut - siis aivan kokonaan toipunut - ja minulla olisi mahdollisuus tuo saunaolut ottaa - niin ottaisinko sen silloin En tietenkään ottaisi. 
Se etanolihan on myrkkyä, joka vahingoittaa minun kehoani. Ei ole mitään järjellistä syytä käyttää alkoholia. Ei edes lasillista. Tai tietenkin liioittelen vähän. Etanolilla saa tosi hyvin auton tuulilasin puhtaaksi, koska se liottaa rasvoja. Voihan alkoholistikin etanolia siihen tarkoitukseen käyttää. Samasta syystä sitä ei kannata käyttää omien aivojen liottamiseen.
Moi kaikille!!
Ihan alkuun nopea info itsestäni:
-mies 41v
-perheellinen
-työssäkäyvä
-alkoholisti
Viinasten kanssa läträsin vajaa 25 v…joista viimeiset 10 vuotta ihan isosti. Normaali kehityskaari…annosten kasvu, valehtelut, piilopullot, huono omatunto, masennukset, lääke/terapiahoidot, mokaukset, morkkikset, ja sitä rataa…aina vain vauhti kasvaen.
Laitoin korkin kiinni 3.4.2008…eli tänään tuli tasan 900 päivää täyteen tipattomana.
Ja sitten aiheen alkuperäiseen kysymykseen “kauanko jatkuu viinan himo?”
Osaan ainoastaan kertoa omasta puolestani, että itselläni himo on jatkunut…niin juuri…sen 900 päivää? Onko halu päihtyä ollut tuskaisen kova: joskus sitäkin? Enimmäkseen se on ollut kuitenkin sellaista “muistuttavaa” tykytystä tuolla takaraivon perukoilla…että “hei c’moon…nyt muuten maistuis kylmä lonkero!!”
Mutta koska olen tehnyt perusasiat itselleni selviksi ( että olen alkoholisti), niin nämä tytkytykset toimivat erinomaisina muistuttajina sairaudestani…että korkki pysyykin kiinni. Se muistuttaa minua siitä, että yhtään huikkaa en voi ottaa…kohtuukäyttö on poissuljettu. Mitä sitä itselleen valehtelemaan “kyllä minä saan sen pidettyä aisoissa!”.
En taatusti saa. Jossain vaiheessa joisin taas kossupotun yhdellä huikalla kitusiin salassa vaimolta…ja valehtelisin “ihan pari kaljaa vaan oon ottanut”.
Noh…onhan se totta sekin, että itse himo viinaan haihtuu…helpottaa…sillä tilalle tulee raittiudesta johtuvia hyviä korvaavia juttuja. Ja jossain vaiheessa itse raittiina olo alkaa ruokkimaan itse itseään…mutta ei sen varaan uskalla tuudittautua, ainakaan minun kohdallani. Koska olen rehellisesti sitä mieltä, että hiprakassa on kivaa olla ja kännissä kaikki on helpompaa…ja ennenkaikkea tiedostan tämän ajattelutapani…niin viinanhimo on valjastettu raittiuden apuvälineeksi. Vaakakupissa jossa on känni vs. raittius…rehellinen raitis elämä painaa kuitenkin selvästi enemmän.
Toivon sydämmestäni, että ne jotka painivat himon kanssa…saavat helpotusta tuskaansa. Pysyttelevät raittiina ja saavat hyviä kokemuksia selvänä olemisesta. Tapoja kulkea raitista tietä on varmaan useita…eikä tämä minun “käänteispsykologiani” toimi jokaiselle. Joku saa helpotuksen vertaistuesta, lääkkeistä, terapiasta, luontaistuotteista, uskosta, mistä milloinkin…faktaa kuitenkin on satavarmasti, että viinanhimo helpottaa ajan kanssa. Siihen voi luottaa. Loppuuko se kokonaan missään vaiheessa…tjaa’a??
Epäilen.
Mutta epäilen sitä mieluiten raitistuneena!!
saturday, kuulun varmaan samaan ihmisryhmään kanssasi, juomisen syytkin kuulostavat samalta. Ja se, että viina putkahtelee vähän väliä ajatuksiin, kertoo mielestäni, etten ole ihan terve, olen alkoholisti ja ainoa toimiva vaihtoehto on olla ilman, mutta mutta…
Tosiaan viinan himo helpottaa ajan myötä. Mutta aivot ovat sen verta sekaisin, että se ei koskaan täysin poistu. Kohtuukäyttäjää ei musta enää saa. “Enimmäkseen se on ollut kuitenkin sellaista “muistuttavaa” tykytystä tuolla takaraivon perukoilla…että “hei c’moon…nyt muuten maistuis kylmä lonkero!!”” tuota komppaan…nuo muistuttavat hyvin sairaudesta ja lisäksi kannattaa muistella vaikka omia mokiansa ja mitä on viinan takia sössinyt…auttaa ainakin mulla muistuttamaan miksi ei kannata juoda.
Olin mökillä muutaman päivän. Kaapissa oli muutama korkattu pullo ja pari korkkaamatontakin. Hetkittäin tuli halu ottaa, mutta ei mitenkään tuskaisen kovana, ja meni jopa tunteja, että viina kävi edes mielessä. Ei ehkä nyt mitenkään hehkuttamisen arvoista, mutta mulle hen.koht. iso edistys, alussa kun mentiin minuutti kerrallaan.
Moni on täälläkin sanonut sitä, että tekee mieli sidukkaa tai olutta. Mulla tekee mieli vain viinaa, eikä yhtä tai paria huikkaa, vaan sitten kunnolla. Parista sidukasta tai viinilasillisesta ei tuu kuin äkäinen olo. Mutta enpä nyt ole ottamassa.
Johonkin pitää oloaan purkaa, syömiseen en ole sortunut, liikuntaa olen lisännyt, mutta en mihinkään mielettömyyksiin asti. Toinen ihminen, läheisyys, on muodostunut hirmuisen tärkeäksi, olo on kuin teinillä siinä suhteessa.
Seuraavan kerran kun viinaa tekee mieli, niin pysähdypä hieman herkistelemään tuon tuntemuksen äärelle. Ei sinulla viinaa tee mieli, vaan sinun tekee mielesi pois pahasta olosta. Ainakin minä opettelin juoksemaan pahaa oloa karkun viinapullon seurauksi, että lopulta paha olo jo sinällään herkisti makuhermoni. Olo oli vähän, kuin Pavlovin koiralla, joka alokoi kuolata aina, kun Pavlov soitti kellojaan. Koira luuli, että sillä on nälkä, kun kello soi. Niin minäkin luulin, että kohta pitää juoda, kun kerran vituttaa. Sitä se on tuo viinanhimo. Pavlovin koiran suupielestä valuvaa kuolaa.
Pitää opetella muita tapoja päästä vitutukesta eroon. Huolehtia ruokailusta, unesta ja nestetasapainosta ihan alkuun. Vitutuksen vivahteita voi alkaa opiskella samalla intohimolla, kuin punaviinin nautiskelun hienouksiakin. Niitä vitutuksen vivahteitahan ne kadoksissa olevat tunteet nimenomaan ovat. Ei niitä tunteita tarvitse karkuun juosta. Ne ovat kaikki hyödyllisä ja tarpeellisia - kun vain tunnetietous kasvaa samalle tasolle, kuiin viinitietous.
^Tuosta vitutukseen juomis-kommentista tulikin mieleen! Juttelin ystäväni kanssa juomistavoista. Hän käyttää kohtuullisen usein alkoholia, varsinkin lomillaan. Hänellä ryyppäämiseen liittyy vahvasti sosiaalinen puoli, ryypätään porukassa, pidetään hauskaa, lantrataan, tehdään boolia, otetaan laimeita. Mä kutsun moista puuhailua amatöörien hommaksi, mun drinksu on tai oli 2 dl lasi vodkaa raakana, ja se otetaan pohjanmaan kautta, tarvittaessa päälle kulaus limua tai vettä. Itselläni ryyppäämiseen liittyi joskus on tuota sosiaalistakin puolta, mutta useimmiten ryyppäsin ihan itsekseni, ja tavoitteena oli päästä nopeasti puudutetuksi. Porukassa ryyppääminen ei ollut niin hauskaa, kun muiden juomatavat oli niin paljon miedompia, ja tuntui, ettei sillä tahdilla ja määrillä päässyt mihinkään promilleihin.
Neljätoista viikkoa takana. Huomenna siis 100 päivää kasassa. Tulevaisuus on edelleen auki. Täällähän lopettajien palstalla hengailen, mutta sen myöntäminen, että olisin oikeasti alkkis enkä vain hiukka runsaammin ottava tavis, on vielä vaiheessa. Tavis on nyt parannellut maksaansa ja valkaissut nenunsa - ei kun ryyppäämään. Mutta jos oonkin alkkis, ja kerrasta koukussa taas?
Ja mihin mä sitä viinaa tarvitsen? Hölmöillä pystyy ilman viinaakin, se on nyt tullut todistettua pariinkin otteeseen. Mutta ehkä viinan kanssa kertoja olisi useampiakin. Samoin taas tuli viikonloppuna todistettua, että valitettavasti moni ihminen on mukavampi hiukka hiprakassa kuin ihan selvin päin. Enempi hiprakassa olevien kanssa seurustelu taas, kun itse ei ole ottanut tippaakaan, on hiukan toinen juttu. Samat jutut toistuu 10 minuutin tai puolen tunnin välein. Ei se haittaa, jos on ite kännissä ja unohtaa samaa tahtia. Selvänä ei unohda, ja pitää vain malttaa olla pilaamatta toisen juttelufiilistä toistelemalla, että sä sanoit ton jo.
Silti siinä tutussa porukassa oli jotenkin hyvä olla. Vaarallistako? En tiedä, enempi tuntuu sortuminen olevan lähellä, kun on yksin.
Onhan se aina olemassa yksi tapa saada selville, joko on alkoholismista toipunut. Eikun kaupan kautta ja korkki auki. kun tuota sinun avausrepliikkiäsi selaan, niin sellainen käsitys minulla on, että aika nopeasti oppisit vanhoille hyville tavoille.
Ennenkuin kokeilet, mietipä hieman, kuinka hieno peli venäläinen ruletti on. Siinä on yksi kova panos ja viisi tuhjää koloa. Jos se kova panos sattuu liipasimen alle. Niin lähtö tulee kerralla. Oli miten oli - säännöt on ihan reilut. Tyhjiä koloja on peräti viisi. Tässä juomisasiassa ne todennäköisyydet menee yleensä toisinpäin. Rullassa on viisi ladattua patruuna ja lähtö on hidas ja kivulias.
Toisaalta - jos elämästä puuttuu jännitystä, niin voihan sitä kokeilla kännipää-yhdistettyäkin. Ensin erä venäläista rulettia ja sitten vinaa selvään päähän (jos se on vielä jäljellä). Oikeastaan paljon fiksumpi laji, kuin pelkkä ryyppäämään lähteminen. Ainakin tietää mihin on ryhtymässä.
Tulevaisuus on meillä kaikilla auki ja me kaikki olemme loppujen lopuksi samalla viivallakin, sillä tänään me kaikki voimme olla raittiina, olla juomatta, jos niin vain haluamme.
Satkullesi parasta jatkoa.
Toinenkin saavutus samalle päivälle: 90 kg raja rikki! 7 kg vielä tavoitteeseen jäljellä (no eihän tää mikään laihdutuspalsta ole, mutta samalla itsehillintäyrityksellä menee paino ja viina).
Smokki_ja_Sikari muistutti taustoistani, ihan hyvä. Ihmettelen toisaalta, kuinka helppoa tämä on ollut (vaikka viinan halua voivottelenkin) tämä juomattomuus, vaikka taustalla on monta vuotta ilman viinatonta päivää (paria sairaalapäivää lukuunottamatta).
En ole tehnyt isoa numeroa kummastakaan tavoitteestani, parille olen kertonut. Enkö ole halunnut joutuna noloon tilanteeseen, jos repsahdan? Juomisen suhteen en käynyt ihan pohjalla, koska työpaikka, parisuhde, omaisuus ovat tallella. Elimistökään ei ole täysin pilattu, kiusattu vain. Tässä on sitten se toinen puoli, että lopettamistani ei kaikki ymmärrä, koska eivät tiedä tai halua nähdä totuutta. Basilican ketjussa kuulutetaan oikeutta olla alkoholisti. Mullekin on sanottu, kun olen kertonut lopettamisesta tai rehellisesti sanoen nenänvalkaisuviikoista, että ethän sä mikään alkoholisti olen. Kyllä mä vaan taidan olla. Ei tämä suhtautuminen ole mitenkään normaalia (edelleen viina mielessä, edelleen haaveena känni eikä olut), ei määrät olleet millään mittarilla normaaleita.
Pistin itselleni 4 kk tavoitteen, se alkaa olla lähellä, nyt pitäisi tehdä jatkotavoite. Kukaan ulkopuolinen ei ole kehottanut lopettamaan tai vähentämään, tahto on ollut ihan oma. Millä saada tahto jatkumaan? Riittääkö “päivä kerrallaan”? Maailma ei muutu enää kuitenkaan samaksi, vaikka alkaisin uudelleen juomaan. Ei tule samoja hulluja villejä kokemuksia. Minä olen muuttunut, muut ovat muuttuneet.
Sorry, pyörin tässä omissa mudissani, ei ole vielä voimia miettiä kovinkaan paljon muita täällä kirjoittavia, on niin vaiheessa vielä tää oma juttu.
Moi Wika,
kaikkihan me täälä omissa jutuissamme pyöritään tavalla tai toisella, kertomalla siitä omasta jutusta voi auttaa toisia ja mitä enemmä erilaisia tarinoita sen parempi 
Onneksi olkoon saavutuksestasi, perässä tullaan. Minulla ei ole halua vetää sitä känniä, ei yhtään. Tässäkin asiassa olemme täälä palstalla erilaisia, toisten tekee ja toisten ei ja kaikkea siltä väliltä. Joo, minulle on aika tärkeätä itse tietää, että olen alkoholisti, sen takia sitä tuolla ketjussani tolkutan. Siinä kohtaa, kun ympäristö joka ajttelee “ethän ole alkoholisti ethän” kutsuu karkeloihin, niin haluan että tuo tieto on minulla selkärangassa, ettei tarvitse vastauksen kanssa epäröidä 
Päivä kerrallaan on hieno tavoite. Paljon hienompi, kuin arvaatkaan. Tässä päivässä ei ole menneisyyttä, eikä ole tulevaisuutta. Ei tarvitse pelätä, että haasteellisuus tavoitteesta kaikkoaa.
Ensin pitää oppia pääsemään irti huomisesta, jos kerran haluaa elää tätä päivää. Huominen tarjoaa yksinkertaisesti sitä, mitä on huomiselle tarkoitettu. Ei huomisen sairauksia kannata murehtia valmiiksi jo tänään. Huomisen ajattelemiseen liitty pelko. On monenlaisia pelkoja, jotka pitää oppia tunnistamaan, ennenkuin pääsee eroon huomisen huolista.
Eilisenkään taakkaa ei tarvitse kantaa mukanaan. Eilinen on mennyt. Et arvaakaan, kuin paljon sitä taakkaa on purettavana, ennenkuin eilisestä on pässyt irti. Eiliseen liittyy häpeä ja syyllisyys. Meillä kaikilla on valtava painolasti erilaisia häpeän ja syyllisyyden kokemuksia. Useimmat ihmiset juoksevat häpeeä ja syyllisyyttä pakoon koko elämänsä ajan - elämättä koko ikänsä aikana yhtä ainoaa oikeata kokonaista päivää.
Mitäpä sitä ennenaikojaan alkaa murehtimaan muiden hyvinvoinnista, kun omassaankin on vielä työstämistä. Se on kaks’askeltamista - Minä olen alkoholisti, ratistukaa te. Ensin happinaamari omille kasvoille ja sitten vasta vierustoveria autamaan - näin neuvotaan. Jossain vaiheessa toisten tukeminenkin alkaa olla oiva keino edistää omaa raitistumista. Se päivä tulee siitten, kun niin on tarkoitettu.
Wika: Pistin itselleni 4 kk tavoitteen, se alkaa olla lähellä, nyt pitäisi tehdä jatkotavoite. Kukaan ulkopuolinen ei ole kehottanut lopettamaan tai vähentämään, tahto on ollut ihan oma. Millä saada tahto jatkumaan? Riittääkö “päivä kerrallaan”? Maailma ei muutu enää kuitenkaan samaksi, vaikka alkaisin uudelleen juomaan. Ei tule samoja hulluja
villejä kokemuksia. Minä olen muuttunut, muut ovat muuttuneet.
Onnittelut satkusta, sinne suuntaa meitsinkin polkeman raitistus-resiinaan raiteet ja sinne myös menen ja vielä pitemmälle. Sulla on paljon kysymysmerkkejä ja joissain kohdin vastaat ite. Valtava muutos kertomaasi historiaan, luulisi energiasynergiat vapautuvan. Mun lukema on 86 ja unet on aivan valtavaa ilotulitusta, muttei ahdistavaa onneks. 3 kk, 6 ja 12. Sinne on aikomus raittiina kulkea. Sittenpä olis vuosi koettu ekan kerran aikuisena ja vois kattoo taas taakse ja ylös ja sivuille ja viistoon ja eteenpäin. Siinäpä selkee uus jatkotavoite ja kuten totesit, ei maailma muutu enää samaksi tai olo kivaksi känniksi juomaan alkamisella, nythän on “vain” paljon haluttu sata päivää panoksena, sinne menis ja alkaisko uudelleen vai antaisko olla, ku ei jaksais enää, kun ei ole enää teini.
Sulla on paljon hyvää, mistä pitää kii.
Alituisesta kyselemisestä riippuvuuden puntaroinnin suhteen ei taideta irti ihan heti vielä päästä. Kyllä ne vastaukset matkalta löytyy ja mä henk.koht. en kaikkia haluukkaan tietää. Näillä säädöillä, hyvää jatkoo ja vastaus mielestäni on: Viinan himotus jatkuu, kunnes aika on sen poistanut ropan muistista, siis määrittelemätön, ei-absoluuttinen aikajana. No Any Idea, ei harmaintakaan tietoo, joskus ??
Samaa mietiskelen. Kauanko kestää. Allekirjoittaneen tapauksessa ainakin kuukausia. Toivottavasti ei vuosia.
Noin se asia on.
Samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa, eikä huomenna ole milloinkaan uusi eilinen.
Meikäläisellä jo ikäkin suojelee kummasti, vaikka niissä villeissä vuosissa muistojen kultaus onkin, ei enää jaksaisi.
Eikä tästä mukavasta olotilasta viitsi edes luopua, rauhalliset illat ja aamut ilman tukkoista pönttöä ovat ihan kohtuullista elämää.
Niin, pian tässä on minullakin kolme kuukautta selviä päiviä takana. Ja kyllä se nyt on jotenkin itsestäänselvää, ainakin tällä hetkellä, ettei tähän mitään ryypiskelyä omaksi kiusaksi tarvitse. Merkillisen sopeutuvainen ihminen on, yhtä luonnollista kuin kymmenet vuodet oli olla jurrissa joka helkutin päivä, yhtä luonnollista on nyt ettei juuri tule mieleenkään ottaa ryyppyjä. Ensimmäisinä päivinä ne kaljahyllyt näyttivät kaupoissa kovin suurilta ja täysiltä, pullojen vuorilta ja muistikuva kylmästä ja raikkaasta oli siinä kielellä… nyt kun aloin asiaa ajattelemaan niin huomasin etten ole enää niiden olemassaoloa huomannutkaan… ihminen kun kai näkee vain sen mitä ajattelee itse tarvitsevansa. Ihan sama kuin kotiin kaupasta tultuani alkaisin miettimään olikohan sielä kaupassa myynnissä taskulampunpattereita…ellen niistä ole kiinnostunut en tosiaan huomaa onko vai ei.
Ja jos vielä sanotaan ettei vanha koira uusia temppuja opi niin eppäilen tässä jo sitäkin. Saattaispa hyvinkin oppia!
Kyllä tämä on justiinsa niinkuin Mies metsän reunasta totei, uusien temppujen opettelemista. Vanhoista, hyvin opetelluista pitäisi poisoppia. Nyt kattellaan jouluun asti, se on seuraava (ja jo aikaisemminkin tehty) päätös. Mulle on tässä vaiheessa vielä helpompi pistää tavoite parin kuukauden päähän kuin tähän päivään. Ja täysabsona mennään, en viitsi riskeerata.
Muiden aloittelijoiden ketjuja lueskellessa muistelin ekaa paria viikkoa. Ihan oikeasti kuljin ajoittain ympyrää, kävelin huoneessa purkaakseni ahdistusta, jos ei ulos voinut lähteä. Kai siihen tuntemukseen olisi lääkkeitä saanut, mutta kun itseni tunnen, ajattelin, että sekakäyttöön ajaudun ihan varmasti ja siinähän sitten ollaan kahta pahemmassa kusessa.
Alussa pahimmassa tuskassa ajattelin myös, että jos ei viimeistään jouluun mennessä helpota yhtään, en sitten itseäni ala ikuisesti kiduttamaan. Nyt on helppoa alkuun verrattuna, mutta ei varmaa läheskään, juuri ja juuri viiden sentin jää, eikä joka kohdassa teräsjäätä, ja onkohan niitä naskaleitakaan mukana?
Ihan eri juttu, olen ehkä jo aikaisemminkin tästä kirjoittanutkin, että kenellekään en enää tuputa viinaa enkä yllytä juomaan. Olen vielä tarkentanut päätöstäni, että kenellekään en edes tarjoa oma-aloitteisesti viinaa (tai muuta alkoholijuomaa), mutta jos joku tuttu ryyppyä pyytää, kaapista löytyvät saa pikkuhiljaa juoda loppuun, mukaan en anna (täytyyhän sitä itsellekin olla, jos tulee kova tarve). Ja käyttäähän puolisoni alkoholia, täytyy sillekin olla. Hänellä ei ole pienintäkään taipumusta jäädä koukkuun (paitsi suklaaseen).
Kauanko jatkuu viinan himo? Niin kauan, kun itsestään löytyy tarve juoda joskus. Se tarve tulee esille ajoittain pitkienkin raitistumisten myötä ja jos silloin ei menneisyydestään (juomisajan historiasta)/ raittiudestaan löydä vastaiskua, niin himo vie voiton. Olisiko jopa Fakta.
Tuleeko kaikista lopettajista nillittäjiä? Toistaiseksi en ole mieltänyt itseäni sellaiseksi, eikä minua ole sellaiseksi sanottu, mutta nyt viikonloppuna tunsin sellaisen ominaisuuden heräävän itsessäni. En arvostellut ääneen, mutta jotenkin tajusin kirkkaasti juopon käytöksen - käytöksen, jokakin on ollut itsellänikin silloin, kun viinan himo on ollut ahdistavan suuri. Ei juopon sanaan kannata uskoa, ei se selvänä enää välttämättä edes muista lupauksiaan. Eli siis kaverusten viina oli loppunut kesken ryyppäämisen. Ovat mulle pystyssä jo monta pulloa, mutta en ole viitsinyt asiasta nostaa meteliä, koska olen ajatellut, kun en itse enää juo, niin olkoot. Nyt olisi pitänyt vara-avainten piilon sijainti saada tietää ja päästä tyhjentämään viinakaappi, vaikka itse olimme pois kotoa. Joo ei. Ei sentään noin pitkälle. Ei pelkästään se viina, muutama pullon pohja, mutta jättää koti kännisten lukittavaksi ja mihin lie avaimetkaan päätyneet sen jälkeen. Sen jälkeen heräsi kiukku, kiukku kymmeniin ja taas kymmeniin tapahtuneisiin pikkujuttuihin. Ajattelin nyt vähentää yhteydenpitoa näihin ihmisiin muutenkin, ainakin siksi aikaa, että olen käsitellyt oman pääkoppani tältä osin järjestykseen.
Se, ettet päästä humalaisia tyhjää kotiasi penkomaan, ei ole nillittämistä. Varmaankin oma käsityksemme oikeasta ja väärästä muuttuu. Onko se sitten nillittämistä? Ehkä joudumme jonkin aikaa sisäisesti taistelemaan oikean ja väärän ympärillä. Se varmaan on nillittämistä. Olisiko raitistuminen sitten tuon minulle oikean selkiintymistä. Silloin meidän on varmaan helpompi myös olla suvaitsevaisia niitä kohtaan, jotka näkevät oikean ja väärän eri tavalla. Minusta ainakin tuntuu, että täällä lopettajien palstalla ollaan usein aika mustavalkoisia. Usein varsinkin nuo vähentäjät ja “ei-alkoholi-ongelmaiset” tuntuvat niin mainitsevan. Varmaankin nillitämme aivan hyvästä syystä. Ehkä juuri tuo mustavalkoisuus on juuri sitä vertaistukea, jota toisin ajattelevien on vaikea oivaltaa. Varmaankin on myös niin, että oikean ja väärän käsitysten myötä muuttuu myös käsitys oikeista ja vääristä ystävistä. Ehkä joistain ystävyyssuhteista joudumme tämän takia myös luopumaan. Toki säilyttämisen arvoiset ystävyyssuhteet säilyvät. Sellaiset ystävät varmasti osaavat/ioppivat kunnioittaa minunkin oikeuksiani ja rajojani.