Mulla ei oikeastaan ole koskaan ollut ongelmana jättää juomista vain yhteen. Ongelma pikemminkin on siinä, että yhden otettuani huomaan seuraavalla kerralla antavani itselleni luvan ottaa kaksi. Ja seuraavalla kerralla viisi. Ja sitten sitä seuraavalla kerralla lähden “bilettämään!!!1” ja sitten menee överiksi, kun ei ole omia keinotekoisia rajoitteita. Mutta toisaalta; en minä mitään hyödy niistä muutamastakaan, joten parempi tavoitella olotilaa jossa ollaan kokonaan ilman.
En halua kertoa ystäville, koska olen jo niin monta kertaa tehnyt tyhjiä raittiuslupauksia ja yhtä monta kertaa rikkonut ne. Oikeiden ryyppykavereiden seuraa tulen välttelemään (emme ole kesän aikana edes samalla paikkakunnalla vaan koetinkivi tulee vasta syksynä), mutta en näe syytä mennä kertomaan juomattomuudestani näille muille oikeille ystäville, ainakaan vielä. Heille kun on yksi lysti juonko alkoholia vai en, eivätkä itsekään juo kuin kerran kuussa tai kahdessa. Koen, että minulle tulee paineita juomattomuudesta, mikäli menen siitä huutelemaan muille ihmisille.
Olet oikeassa varovaisen tiedotuspolitiikkasi suhteen. Miksi asettaa itsensä ja myös toiset turhien lisäpaineiden alle? Mulla oli sellainen linja, että kerroin yksityiskohtia vain henkilöille joilta odotin saavani tukea. Ulkopuoliset vetäkööt johtopäätöksensä muuttuneesta käyttäytymisestä ja ehkä olemuksestakin.
Olen muutaman kerran sortunut juomaan yhden pienen juoman ollessani seurassa, yhteensä kolme kertaa mukaan luettuna tuo aiempi sortuminen. Toisaalta olisin voinut ihan hyvin olla ottamatta, mutta toisaalta sitten himotti niin paljon, että oli “pakko” ottaa. Yllättäen näistä yksittäisistä juomista on tullut jotenkin tympääntynyt olo. Päässä tykyttää, että ne ovat ihan turhia kaloreita tässä meikäläisen terveysprojektissa ja lisäksi salamana iskee mieleen viime kertainen hirvitysmorkkis, jonka aikana koin itseinhon vahvempana kuin koskaan ennen. Ei tee yhtään mieli humaltua, mutta jotenkin aivot aktivoituvat ryyppymoodiin heti kun liikutaan sellaisissa tilanteissa joissa olen aiemmin tavanomaisesti juonut.
Nyt taas tavoitellaan ihan täyttä nollatoleranssia, kun on kokeiltu vähän kepillä jäätä.
Ihan hyvä fiilis. Onneksi oman miehen kanssa on helppo olla juomatta, kun mies juo aika harvoin terassillakaan muuta kuin limpparia.
Se on hyvä kun on näitä raittiita tai puol-raittiita kumppaneita alkoholisteilla. Heissä on suuri voimavara taistelussa viinapirua vastaan. On olkapää kun kunnolla mokaa ja itkettää kauheasti. Arvostan kumppaneita, jotka seisoo alkoholistin rinnalla myrskyn silmässä tukee ja auttaa pääsemään taas jaloilleen.
Tietty oon kiitollinen, että itselläni on tällainen nainen rinnalla. Suuri kunnia alkoholistien puolisoille.
Tuo mitä kirjoitin, niin tarkoitin että on hyvä kun on joku siinä rinnalla joka ei juo. Pahempi tilanne olisi jos miehesi olisi kunnon “baarikärpänen”.
Nyt ollaan taas alkupisteessä ja kaivataan tsemppiä.
Kaikki lähti siitä yhdestä oluesta, ja kuten voi olettaa alkoholistisen luonteen ollessa kyseessä, määrät alkoivat salakavalasti kasvaa. Tuntui siltä, että siirryin omassa elämässäni sivustaseuraajan rooliin. Silloin kun kehossani on alkoholia, päätöksiä ei tee minä vaan joku ihan muu. Kuitenkin se olen minä, joka kärsii seuraukset.
Heti sen ensimmäisen tuopin jälkeen aivot tuntuivat virittäytyvän alkoholi-asetukselle. Pieni, sopivan kevyt nousu ja yhtä nopea lasku. Ei yksi juoma ole vaarallinen, mutta kun aivoissa oli tapahtunut tuo aktivoituminen, alkoivat ajatukset pyöriä taas alkoholin ympärillä. Ihan uskomatonta millainen voima tuolla aineella on! Tiesin kyllä koko ajan mihin ollaan menossa, mutta jotenkin pikkuhiljaa hommat lipsahtivat siihen pisteeseen, että alkoholia tuli tälläkin viikolla juotua kolmena päivänä. Kahdella kerroisti tyhjeni viinipullo ja eilen sitten juotiinkin annoksia laskematta. Ihan sama, koko ajan piti olla vaan tölkki kädessä eikä millään muulla ollut merkitystä.
Kaikista masentavinta tässä on se, että olin koko viikon yrittänyt keksiä tekosyitä miksi minun ei tarvitsisi mennä sinne tapahtumaan, jonne kuitenkin menin eilen. Olin jo perjantaina päättänyt laittavani ystäville viestiä, että minulle nousi kuume ja että perun tulemiseni, mutta en koskaan laittanutkaan ja lähdin lauantaina kuitenkin paikalle. En halunnut mennä mutta halusin kuitenkin? Tuntui hirveän sekavalta.
Suoritin vielä huolellisen petauksen järjestämällä draamaa miehen kanssa aiemmin päivällä. Hän on toisella paikkakunnalla työkeikalla. Lisäksi soittelin yöllä hänelle töihin, kun tiesin hänen olevan yövuorossa. En vain muista yhtään mitä ollaan puhuttu. Puhelu kuitenkin on kestänyt 14 minuuttia. En muista lähteneeni kaupungista, mutta muistan pätkiä kotimatkasta. Kotiin saapumisesta ei muistikuvia. Nyt tässä istutaan kotona darrassa ja odotellaan että mies herää ja kertoo mulle mitä olen hänelle horissut.
Lukaisin ketjuasi enkä viitsi toistaa kirjoituksiamme turhalla besserwisseröinnillä. Sinä olet sen verran ongelmatietoinen, että kokeilaan toisenlaista etenemistapaa. Miksi et salli sitä, että luovut itseohjauksesta kun kerran näin tapahtui ja jatkossakin tulee ensimmäisen lasin seurauksena tapahtumaan? Mullekin tuo itsensä ulkopuolella oleminen on tuttua - juuri sivustakatsojan rooliksi minäkin sen koin. Tällainen voi olla vapauttavaakin. Pikku lomaa omavastuusta?
Tsemppiä kuitenkin ja pää pystyyn.
Heh, tätähän on hyvä pohtia nyt etukäteen. Illalla AA-ryhmässä sitten uudelleen.
Eli siis miksi juoda, kun tietää ettei se ole itselle hyväksi?
Varmaan osittain kyseessä on voimakas itseinho. Tarve jotenkin irtautua todellisuudesta ja saada tunteen sitä että on joku muu.
Olen omasta mielestäni se kaveriporukan rumilus, joka näyttää hirveältä kaikissa yhteiskuvissa ja joka poseeraa kuin tikku paskassa, kuka jää aina ylimääräiseksi kun kavereita tulee miehet jututtamaan. Mieheni mielestä olen kaunis, mutta itse vihaan omaa ulkoista olemustani ja pidän itseäni oksettavana. Jostakusta tämä syy voi tuntua mitättömältä ja keksityltä, mutta kännissä en vain enää välitä näistä itseinhon tuntemuksista. Jos saunotaan kaveriporukalla, pystyn kännissä keskittymään itse saunomiseen ja hauskanpitoon, kun taas selvinpäin olen liian tietoinen itsestäni, tunnen itseni kiusaantuneeksi oman ulkonäköni takia vertailen itseäni jatkuvasti kaikkiin muihin. Tämä aikoinaan kännissä johti hirveään huomionhakuisuuteen.
En myöskään ole se kaikista sanavalmein tai hauskin tyyppi. Yleensä saan kummaksuntaa huumorintajuni ja juttujeni takia ja jotkut kavereistani sanovatkin minua kummalliseksi. Kännissä minusta tulee rohkeampi ja olen sosiaalisesti sulavampi. Ainakin siinä tietyssä vaiheessa humalaa. Sitten en enää olekaan niin sulava kun promilleja on veressä liikaa.
Ja kyllähän tämä on omanlaisensa kierre. Fyysinen ja psyykkinen. En voi muokata itselleni haluamaani kroppaa jos tinttaan joka toinen päivä. Vihaan itseäni enemmän jokaisen krapulan jälkeen.
Arki sujuu selvänä hyvin, mutta kaikenlaiset juhlat ja sosiaaliset tilanteet kammottavat selvinpäin, koska niissä korostuu tietynlainen sosiaalinen kyvyttömyyteni ja fyysiset puutteeni. Turruttaakseni itseni näiltä tunteilta, minä juon, koska kännissä minä en jaksa enää välittää.
Mulle väitit ulkonäöstäsi jotain ihan jotain muuta mun palstalla, jos muistat? Kauneus on katsojan silmissä. Miehesi on varmasti ihan oikeassa, että olet kaunis. Mitä sitä muualta hakea sitä hyväksyntää? Sillä saa aikamoisen riidan aikaan jos kännissä alkaa huomiota hakemaan muualta kun kotoa.
Noh, raittiutta hakemaan AA:n kautta. Tänne vaan kirjoittelemaan lisää ja uusia raittiita päiviä keräilemään.
Joo, kyllä mä muistan. Se vaan on eri asia miten näkee itsensä ja millainen oikeasti on. Kyllä meikäläinenon aina saanut seuraa kun on halunnut, mutta koen itseni kovin usein vähän mörkönä. Toki on sitten välillä niitä parempiakin päiviä.
Aloin myös merkitsemään kalenteriin punaisella rastilla päivät jolloin on alkoa mennyt. Ehkä sekin auttaa havannoimaan retkahdusten syitä, kun näkee konkreettisesti miten syklit menee.
Rohkeasti vain mukaan uuteen ryhmään jäseneksi. Kävin hiljattain vuosipäivän merkeissä kakkukahveilla entisen ryhmätoverini uudessa ryhmässä. Siellä hän vuosien yrittämisen jälkeen on saanut pysyvää raittiutta jo kaksi vuotta. Uskon sinun oppineen retkahduksestasi, että on syytä olla aina valppaana.
Ryhmässä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tänään on lauantai. Viikko edellisestä hairahduksesta.
Tuntuu, että tarvitsin nuo edelliset sortumiset. Olisihan se kertakaikkiaan hienoa, että olisin osannut olla sortumatta ja jatkaa raittiuttani yhtäjaksoisesti tähänkin saakka, mutta toisaalta sain taas yhden todisteen lisää siitä, että alkoholi ei vain sovi minulle. Tämä viikonloppu menee levätessä. Tänään olen nukkunut päiväunia ja syönyt hyvin. Kohta lähdetään raittiin kaverin kanssa uittamaan koiria ja ajelemaan autolla. Eilen ja tänään olisi ollut mahdollista ottaa, sillä jääkaapissa oli muutama miehen olut, mutta ajatus juomisesta tuntuu tosi turhalta. Viimeksi kun join, päädyin taas krapuloimaan koko sunnuntain, ja itsensä fyysisessä korjailussa meni puolikas viikko. Pankkikortti meni hukkaan ja uutta saan odotella vielä toisen viikon. Hohhoi, ei kiitos viinaa minulle.
Otin eilen yhteyttä erääseen firmaan, josko saisin heiltä viikonlopuiksi töitä. Teen kesän ajan säännöllistä maanantaista perjantaihin kahdeksan tuntia päivässä -tahtista työtä ja syksyllä jatkan opiskeluita, mutta voisin ihan hyvin tehdä viikonloput jotain. Äitini huusi puhelimessa, että mulla on lähtenyt mopo keulimaan ja että pitäisi ottaa rauhallisesti ja keskittyä välillä lomailuunkin. Minusta kuitenkin tuntuu turhalta vain “olla”. Viime talvena meni aika lujaa, kun täyspäiväisen opiskelun ohella tein viitenä päivänä viikossa töitä, josta puolet viikonlopuista työpaikalla yhtäjaksoisesti perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan. Tuntuu vain turhalta heittää aikaa hukkaan, kun sen voisi käyttää jotenkin tuottavamminkin.
Miehen kanssa ollaan riidelty. Kuulemma vaadin häneltä liikaa.
^ Kovin tutun oloista tekstiä tuossa yllä kirjailet. Minulle oleminen on yhä edelleen tuskaisen vaikeaa. Vaikeaa siksi, että totaalisessa pysähtyneisyydessä pääni alkaa automaattisesti tuottaa ajatuksia siitä kuinka pitäisi tehdä sitä, tätä ja tuota.
Paskimmillaan hukkaan päiviä siinä, että aion vain olla ja nauttia, lopputuloksena säntäillen päättömänä edestakas ympyrää, saamatta silti mitään järkevää aikaiseksi.
Kuvastanee kohdallani sen, etten voi yrittää edes olla. Jos olen, sen täytyy tulla luonnostaan, yrittämättä. Oikeastaan tuollainen tila on saavutettavissa vain tekemällä kaikki rästityöt ja lisäksi hommat seuraavan vuosikymmenenkin periodilla tai sitten vain hyväksyä se ettei tee yhtikäs mitään.
Meillä parisuhteessa käytiin suurimmat riidat juuri raittiuteni alkumetreillä. Aloinhan ottaa oman tilani suhteessa. Sittemmin on pyritty keskittymään olennaiseen, rakastamaan.
Tuttua juttua pukkaa, Kaaleppinen! Kyllä se taitaa olla niin, että meidänkin pitäisi oppia rauhoittumaan. Monesti minulle käy niin, että odotan hirveästi vapaapäiviä, mutta sitten vapaalla turhaudun kun ei ole mitään tekemistä ja tuntuu, että vapaat menee ihan hukkaan kun olen vain! Tavallaan mieli tarvitsisi lakkaamatonta asioiden hoitamista ja edestakaisin kaahaamista, mutta kroppa ei pysy perässä.
Eilen oli ihana tuulettaa aivoja vanhan ystävän kanssa, joka elää itsekin tällä hetkellä raitista elämää. Hän tosin ei ole alkoholisti vaan tahtoo pitää kehostaan ja mielestään hyvää huolta, minkä takia alkoholi ei kuulu hänen ruokaympyräänsä. Hän elää sellaista elämää, mikä itsellänikin olisi tavoitteena. Puhuttiin pitkät pätkät hänen tavoitteellisesta kuntosaliharrastuksestaan, siihen kuuluvasta ruokavaliosta ja kuinka hän on palkannut itselleen valmentajan suunnittelemaan treenit ja ruokavaliot. Itse en ole vielä missään nimessä siinä vaiheessa, että voisin ajatellakaan tiukkaa ruokavaliota, koska prioriteetti numero yksi on raittiina pysyminen, ja siihen auttaa se että saan syödä vähän huolettomammin.
Tykkään kuitenkin käydä salilla ja pitää kirjaa syömisistäni. Haluaisin jossain vaiheessa hankkia itsekin valmentajan ja alkaa treenata tavoitteellisesti, mutta vielä ei ole sen aika. Tarvitsen pitkän raittiin pätkän alle, jotta uskallan laittaa rahaa sellaiseen johon on pystyttävä sitoutumaan koko rajan edestä.
Mietittiin kaverin kanssa mun tilannetta ja päätettiin yhdessä, että laitan jokaisesta selvästä viikosta alkoholiin kuluvan rahamäärän käteisenä säästöpossuun. Minun tilanteessani 30e on sopiva summa, sillä yleensä mulla menee viinipulloon kymppi ja sen lisäksi juon baarissa 4-5 olutta. Jos repsahdan, sillä viikolla rahaa ei mene pankkiin. Sitten kun olen saanut kerättyä kasaan 20 viikkoa raittiutta eli 600e, voin palkata itselleni valmentajan. Tosin vaadin itseltäni 3kk raittiuden ennen valmentajan palkkaamista, jotta uskon voivani sitoutua ohjelmaan.
Huomenta ystäväin. Jokainen meistä menee tyylillään, mutta josko et tykkää huonoa jos kerron hieman omastani.
Aloittaessani raittiutta, ensimmäinen tavoitteeni oli pysyä selvänä vain ensimmäisen 4 viikon jakso kuntoutuksessa. Noista viikoista tuli kaikkiaan 3 kuukautta. Seuraava vaihe kuntoutuksen jälkeen oli estää lasten huostaanotto. Nämä motivaattorit mielessäni taivalsin matkaani, tullen reilun puolen vuoden raittiuden kohdalla huomaamaan haluavani jatkaa raittiina. Tuossa kohden aloin kysellä saman kokeneilta osviittaa taipaleelleni. Sain vinkin keskittyä tähän päivään, tämän päivän raittiuteeni. Tuota opetellessani, olen tullut huomaamaan monta kertaa sen, että unelmia ja haaveita on hyvä olla, mutta ainakin minulle liian tiukat suunnitelmat aiheuttavat vain kohtuuttomia suorituspaineita. Esimerkiksi pari joulua takaperin sain pukilta vuoden salikortin, aloittaen innokkaana uuden harrastuksen. Elämän tuodessa muita haasteita, tuo kortti jäi käyttämättä kokonaan. Eikä sekään minusta huonompaa ihmistä tehnyt. Tänään jos minulla tulee olo, että haluan alkaa kuntosaliharjoittelun uudelleen, käyn ostamassa hieman lyhyempiaikaisen setin, johon ei vaadita sitoomusta kuin lähinnä tähän päivään. Minulla kun nimittäin ihan tarpeeksi haastetta saadakseni elää suht tasapainoista, raitista tätä päivää. Tämä siis vain minun kokemuksestani käsin kerrottuna.
Joo… Pinna kiristyy kun yrittää raitistua ja vanha mieli huutaa taustalla viinaa. Antaa sen huudella on paras keino välttää juomista. Mulla on stressiä, niin ei ole vanhaa hyvää keinoa käytössä. Kireys vaikuttaa naiseeni. En vittu luovuta, kun olen leikkiin ryhtynyt niin se leikin kestäkööt. Vai miten se menee…
No parempi vain on myöntää olevansa heikko viinapullon edessä ja olla tarttumatta siihen. Parempi se on kun huutaa naama punaisena, että “Minä en juo!”. Turha ylpeys pois ja myöntää oma heikkoutensa - siinä se voima lepää. Pienin askelin - matalalla profiililla - se on voittajan tie. Jos ei myönnä olevansa heikko minkä asian edessä tahansa ei tulostakaan synny niin se vaan on. Kyllä ne suurimmat pullistelijat tippuu kelkasta jossain vaiheessa.
Luen yhden filosofian tohtorin kirjoittamaa kirjaa, mikä on yllättävää kyllä kirjoitettu kivalla tavalla, jopa hauskojen vertausten saattelemana. Ei mitenkään raskassoutusta - mutta ajattelua herättävää.
Itsensä palkitseminen hyvästä työstä saa hymyn huulille ja antaa voimia kurottaessa kohti raittiutta. Itse ajattelin palkita sadannen päivän ylityksellä itseni yhdellä jutskalla.
Tiedetään täälläkin miten vaikeaa se on. On taas alettava keräilemään päiviä vaikka ne turhauttavilta tuntuukin. Täälläkin on monet puhelleet, että ei niitä raittiita päiviä sinulta pois oteta. Niitä on mukava muistella kerätessä uusia lisää.
Ootko huomannut eroa mitä on olla juomatta ja juoda? Kumpi on mukavampaa?
Uusia aseita viinapirua vastaan, AA:ta ynnä muuta… Mitä vaan keksii.
Huomenna kun satanen toivon mukaan tulee jos uuteen päivään herään, niin aloitan koklaamaan itseni palkitsemistä. Ostan kymmenen päivän välein kymmenen euron edestä arpoja. Ehkäpä sinne 200 asti jos sinne kykenen pääsemään tai sitten otan tuon tavaksi. En tiedä. Aattelin helpottaa tilannetta arpojen osalta, että siirrän kymmenen päivän välein kympin veikkauksen tilille ja pelailen kännykällä nettiarpojen kanssa.
Ainakin Andante itsensä palkitsemisesta puhui. Jospa se sinuakin auttaisi? Palkita itseäsi raittiista viikosta? Mikäs susta olisi mukava palkinto? Mulla kun kännyssä on laskuri niin kymmenes päivä on helpompi havaita.
…
Minäkin ootan, että tulis ja menis toi syksy pois tai aika pysähtyis. Jos oot yhtään mun juttuja lueskellu niin oottelen aika paskaa juttua.
Sulla koulu karistaa vissiin sitten viinapirua pois harteilta?
Eikun korkki kiinni ja eteenpäin vaan mankinen… Vai mitä?
ps. toisaalta tää raittiina olo aika herkkää touhua. Ei voi lupailla mitään kenellekään. Niimpä empä minä varmana pidä yhtään ratkeanko vai en, kun vielä aikamoisen paineen alaisena joudun olemaan. Se on ainakin selvä juttu, että tänään en ota. Huomisesta en tiedä. Päivä kerrallaan - raittiina.
pps. Yritän olla lankeamatta olemaan ylpeä juomattomuudesta. Sekään ei kai ole hyvä juttu… En tiedä…
Jos nostaa itsensä liian korkealle jalustalle niin sieltä voi rojahtaa alas…
Tavallaan mieli tarvitsisi lakkaamatonta asioiden hoitamista ja edestakaisin kaahaamista, mutta kroppa ei pysy perässä.
Ehkäpä sinne 200 asti jos sinne kykenen pääsemään tai sitten otan tuon tavaksi. En tiedä. Aattelin helpottaa tilannetta arpojen osalta, että siirrän kymmenen päivän välein kympin veikkauksen tilille ja pelailen kännykällä nettiarpojen kanssa.