Kalamaljasta maailmalle

Kotikanava
161

Se riittävä uni olisi tärkeää. Mulle on niin tuttua tältä keväältä tuo, että herää 3-4 vaiheilla ja sitten valvoo pari tuntia (tai joskus aamuun asti). Ja vatvoo asioita. Ja miten synkiltä ja lohduttomilta ne asiat usein näyttävät öisin. Ja aamulla musta muutuu taas valkeaksi. Mutta kun on yöllä valvonut, meinaa päivällä olla vaikeuksia, vaikka kuinka olisi kiire jonkin työn kanssa, nuokahtaa kesken kaiken :slight_smile:

Minulla unettomuus on nyt alkanut helpottaa. Saatan vielä herätä, tänä yönäkin kolmelta kun kissat olisivat halunneet ulos (en päästä niitä vielä ihan silloin sinne ketun suuhun :slight_smile: ). Ajatukset väijyvät nurkan takana valmiina valvottamaan, mutta ajattelin jotain myönteistä ja nukahdin uudelleen. Tämmöiset koettelemukset, mitä me noiden juoppojemme kanssa käymme läpi, eivät voi mennä ilman vaikutuksia. Ja onhan sitä elämässä monesti kaikkea muutakin huolta, rästityöt, raha-asiat jne. Kaikki ne paisuvat öisin luonnottomiin mittakaavoihin - ja eihän niille yöllä voi mitään tehdä. Pitäisi jotenkin saada kanavoitua ajatukset muualle, ja saatua uudelleen unen päästä kiinni. Univelka käy terveyden päälle pitkään jatkuessaan, ja ahdistus jotenkin kumuloituu kun saa muhia väsyneessä mielessä :mrgreen:

Sullakin on nuo tapahtumat vierineet niin nopeasti eteenpäin, ei ihme vaikka valvottaa. Koita jotenkin saada levättyä (helppohan mun on sanoa). Koulun jumppatunnilla opetettiin jotain rentoutusharjoituksia, mutta kun siitä on niin tuhottomasti aikaa, eihän sitä enää osaa… Ei kai olisi paha asia hankkia mietoa unilääkettä siksi aikaa, että pääsee pahimman yli? Muutamankin yön kunnon uni tekee ihmisen jo aivan toiseksi, olen ainakin nyt itse huomannut. En minäkään kyllä lääkkeitä ole hommannut, mutta työruuhkan jonkinlaiseen hallintaan saaminen on helpottanut stressiä.

Ole itsellesi armollinen, äläkä syyttele itseäsi mistään tapahtuneesta. Olet tehnyt oikeutettuja tekoja paremman elämän puolesta itsellesi ja lapsillesi. Sen puolesta voisit nukkua levollisin mielin :smiley:

162

^ Tuosta rentoutusharjoituksesta; kannattaa ottaa tueksi rentoutuskasetti/cd. Niitä voi lainata kirjastostakin jos ei halua heti omaa ostaa. Sellainen sitten illalla vuoteen viereen hiljaisella äänellä soimaan. Auttaa tosi hyvin pyyhkimään päivän ajatukset unen tieltä ja minulle ainakin ihan kunnolliset rauhalliset yöunet. (Päivälläkin voi rentoutua hetken, jos työt sallivat.)

Olen kokeillut myös rauhallista instrumenttimusiikia, sekin on hyvä. Pääasia laittaa sellaiseen soittimeen joka katkaisee virran itsestään että voi rauhassa nukahtaa missä vaiheessa tahansa.

Näitä “rentouttavia” on niin monenlaisia että suosittelen todella kokeilemaan kirjastosta erilaisia, löytää itselleen sopivan ennenkuin pistää rahansa kiinni siihen. Rauhallisia unia.

163

Kiitos Jellis, Rinalda ja Tuulenviemää.

Taas ollaan askelia eteenpäin, käytiin pohtimassa viranomaisen seurassa sitä miten lasten huoltajuus tullaan järjestämään. Taas tarvittiin nenäliinapakettia, kun mies ihan ajattelemattomuuttaan kaivoi vanhoja asioita esiin ja lastenvalvoja olikin mun puolella (ja piti aikamoisen ripityksen).

Mietin, että olenko jotenkin maaninen, vai onko tämä jotenkin sitä patoutunutta energiaa? Toisaalta, kun jaksaa tehdä ja en mä nyt mielestäni hirveisiin ylilyönteihin ole sortunut niin antaa mennä. No, joo… voihan se jonkun vieraamman silmiin näyttää vähän kaistapäiseltä, että kuukauden sisään ottaa eron, hoitaa muuton ja vaihtaa työpaikkaa, tyhjää tilit ja onneksi epäonnistuu kirjautumaan deittipalstalle :mrgreen:

Ajatella, tämä kaikki sen sijaan että odottelee kärsivällisesti toisen raitistuvan! Kiellän vieläkin, että olisin yrittänyt raitistaa, mutta joo toivoin ihmettä.

Se synkkä ja pimeä sisälläni, joka haluaa vaan tappaa, ei edes enää satuttaa. Se on se, joka herää aamuyöstä ja jos se pääsee tajuntaan asti, niin herättää minutkin. Kurjaa syyttää toista omista tuntemuksistaan, mutta en voi sille mitään. Toisaalta, itse minä siitä kärsin. Tajuaako joku tästä selityksestä? Siis olen niin täynnä vihaa, mutta pidän sen sisällä koska ei sen purkaminen auttaisi yhtään. Silti se on siellä, ja kuplii, porisee…

Kunhan lapset pääsee leirille, niin mä en halua nähdä/kuulla/ajatellakaan juoppoani vähään aikaan.

Ah. Hyvää viikonloppua. Nauttikaa, niin minä ainakin aion!

164

Viha syö inhottavasti sisältäpäin, sitä on kärttyisä ja kurttuisa palavia sisuskalujaan myöten. Samaan aikaan vihan kohde kulkee vihellellen, vahingoittumattomana ja onnellisen tietämättömänä mustasta mielestäni.

Toivottavasti löydät jonkun keinon purkaa vihaasi - kirjoittamalla vaikka eksälle sensuroimattoman kirjeen, jossa latelet kaiken sen p*skan, jonka hän on päällesi laskenut. Talletat sen jonnekin, mutta et lähetä. Koska se on tallessa, sinun ei tarvitse kantaa sitä mielessäsi koko aikaa. Voit kuitenkin palata lukemaan sen aina kun haluat.

Sulle on tulossa hieno kesä, usko pois :slight_smile:

165

Pitäisiköhän tässä ruveta perumaan puheitaan? Nimittäin nykyinen eksäni ei oikein tajua, mitä erolla tarkoitan.

Sanoin kyllä, että voin harkita yhteenpaluuta, MUTTA vasta jos viina jää kuvioista. Ja tarkoitan kokonaan, en mitään kolmen viikon tai kuukauden kuivattelua. No, se ei kuullut kuin että voin harkita… Ja mä en usko sen ihmisen kohdalla raittiuteen. Se kuolee juomiseensa.

Toistaiseksi olen vielä vastannut puhelimeen.

Mutta en jaksa kuunnella. Hän teki terävää analyysiä tilastaan ja vaikka yritti esittää että on itse syyllinen kaikkeen niin mun olisi pitänyt sanoa että tähän tarvittiin kaksi ja mähän sut juomaan oikeasti ajoin. Ja ilmeisesti hän on ollut kelpo yhteiskunnan jäsen, ennen kuin minä järjettömine vaatimuksineni suistin hänet turmion kiertoradalle.

Ai että eka vaimo lähti kun sai tarpeeks ryyppäämisestä. Mut hei se on ihan toinen juttu. Kuten myös ne parit tyttöystävät.

Muistan, kuinka minua viehätti hänen kykynsä suuriin tunteisiin. No, hän on myös ainoa, joka saa tuntea näitä suuria tunteita. Mä en tietenkään voi mitenkään ymmärtää, miten hän on loukkaantunut asioista, miten olen sanonut, mitä olen tehnyt, sulkenut hänet ulos… HALOO? Olen hiljaa, koska en halua antaa hänelle yhtään mitään mistä hyvitellä tai pitää kiinni. Vaikka tekisi mieli sanoa, että tajuatko miten mua ahdistaa vain katsellakin sinua?

Mätä valuu ulos, haukun miehen kenelle tahansa kuka jää kuuntelemaan.

Muutoin… hymyilen koko ajan. Hymyilen niin, että poskiin sattuu!

Olen nukkunut yöni heräämättä, unia näkemättä - yhäkin aamuisin väsyttää, mutta se ei ole sitä mustaa väsymystä. Olin jo aiheuttanut pari vaaratilannetta liikenteessä väsymykseni takia, kun ei vaan tajua että suoralla tiellä palaakin punainen valo, tai auton takana kävelee joku. Anteeksi. Onneksi mitään ei käynyt, niin umpiunessa en ole ollut kuitenkaan.

Uusi asuntoni läpäisi myös äitini tupatarkastuksen :slight_smile: ja olen jo saanut majoittaa ystäviä. Tosin… järki olisi sanellut, että laitan ystävän ja hänen miehensä sänkyyni nukkumaan ja makaan itse varapatjalla, mutta pelkkä ajatuskin ahdisti niin että anteeksipyyntöjen kera pyysin heitä nukkumaan lattialla. Ymmärsivät.

Ja vielä lasten elatus. Mies alkoi sitäkin laskeskelemaan, että miten se raha nyt sitten liikkuu - ja mulla kilahti jälleen, että annetaan laskelmat ammattilaiselle ja käräjäoikeus tekee päätökset, ei meidän sitä tarvise sopia. Kyllähän mä olen tiennyt, että se on pihi mies, mutta tämä rahasta murehtiminen tässä vaiheessa on ihan pikkasen… epäoleellista.

Taisin mä vielä sähähtää, että kyllä mä lapseni ruuassa pidän. Huomaan, että näin niihin lapsiin tartutaan ja käytetään aseena… Mutta totta on, että mä saan nämäkin rahat riittämään jos on tarpeen.

Loppu"kevennys". Lapset leikkivät pihalla kotista, ja avoimesta ikkunasta kuulin vuorosanat: “Oletko sinä taas humassa? Mitä?”. Huh :unamused:

166

Kultis, mä olisin voinut kirjottaa saman, onneksi teit sen, niin mun ei tarvi :laughing: Ihanaa kuulla, että sulla menee hyvin, eiköhän se exäsi pahin sovitteluintokin kohta lopahda. Tsemppiä vaan ja yritä olla oksentamatta puhelimeesi, kun exä soittaa :wink:

167

Äh, vieläkin pahempaa. Stalkkaan miehen feseprofiilia.

Ja se saa mut reagoimaan - tosin en tietenkään hänelle, mutta kunhan naureskelen. Voisihan sitä sulkea toisen pois kavereista, mutta ei… Ja onneksi sain itseni kiinni tässä vaiheessa ennen kuin homma karkaa käsistä. Ja muistutin itseäni, ettei ole asiallista hieroa uutta onneaan toisen nenään.

Olin niin ylpeä siitä, että olin yleensä perheen ainoa aikuinen. Pitäisi jatkaa samalla linjalla.

Jos työkieltä puhuu, niin mies on pudonnut prioriteettilistauksella. Se on ollut energiaa vievää, se että väkisin yrittää ottaa toisen huomioon. Nyt ei tarvi pyydellä lupaa tai kertoa raporttia missä on ollut. Ja kyläluutana olen mennytkin! Viikonlopuksi luvaksi vanhaa jännää, pitkän tauon jälkeen. (Siis herätellään vanhaa harrastusta!)

Vanhat suolat janottaa väliin, mutta samalla ajatuskin siitä, että joku mies tulisi lähelle odotuksineen hirvittää.

168

Hei!

Itse ajelin paikallisen ravintelin ohi yksi perjantai ja kyttäsin onko mieheni terassilla. Olihan se, mutta mitä ihmettä mahdoin sillä tiedolla tehdä? Tarkoituksella ajelin sitä kautta tilannetta tarkistamaan. Täytyypä pitää varansa ettei sortuisi moiseen uudelleen.

Minusta energisyyteni on lisääntynyt miehen lähdön jälkeen. Tuntuu että se sohvalla lojuva mies imi minustakin kaiken puhdin. Nyt tuntuu että intoa ja energiaa on enemmän kuin ennen.

Harrastuksissa pääsee hetkeksi irti arjen ajatuksista. Ja pääsee tekemään jotain itselle mieluista.

169

Hirveitä asioita sitä muistaakin. Huutaisin turhautumistani jos jaksaisin, mutta ei se mitään auta.

Cricetkö sen ennusti? No kuka olikaan, niin oikeassa oli. Luulin, että pahin on ohi kun pääsin ukosta eroon. Eipä ole. Loukkaus toisensa perään, muistot nousevat esiin… Miten se kehtasi! Miksi se teki niin? Ja silti, en todellakaan halua keskustella hänen kanssaan näistä asioista. Sehän voisi vaikka tajuta, miten on loukannut!

Mä ajattelen, että jos se oikeasti näkisi, miten hirveä se on ollut, niin se hajoaisi. Vielä pahempaa on se, että se ei tajua. Alkaisi selitellä. Mukamas että hänen tvika mutta oikeasti mä olen ajanut hänet siihen.

Minä olen oikeastaan ollut syypää kaikkeen. Hyvä. Olkoon niin. Saattaa olla, että toistan itseäni, mutta oikeastaan minä olen hänet juomaan saattanut.

Syy löytyy aina muualta.

Ja kyllä mä juomista olisin katsellut. Mutta nyt kun näen,että mä en merkitse hänelle mitään… Lupasin, etten sanoisi ‘olisi pitänyt lähteä aiemmin’. Mutta… Onko mitään ‘meitä’ koskaan ollutkaan? Hän on vaan elänyt elämäänsä ja mä (ja lapset) ollaan oltu vain painolastia? Hänen jatkeensa, parhaassa tapauksessa.

Onko minua huijattu? Eikö ole ollut meitä? Onko ollut vaan mies, viina ja pari asukasta HÄNEN talossaan?

Enkö mä todellakaan ollut muuta kuin kuolluttta painoa? Joka esti elämästä?

Niinkö minä myös ajattelin hänestä? Ei. Mä olin niin kiitollinen, hän antoi paljon vapautta ja mahdollisuuksia oman elämäni suhteen. Hän oli minulle mahdollistaja. Myös opettaja.

Olen vihainen. Pettynyt. Tämä menee ohi, tiedän. Ja jos en merkinnytkään mitään, tämä on totisesti parempi. Mutta. Tunteet. Ne on otettava, tässä paketissa.

170

Itselläni oli myös tuo vaihe eron jälkeen että mietin miten toinen oli loukannut ja tehnyt väärin ja olin jo pääsemässä sen yli kunnes kuulin että hän oli kuollut oman käden kautta. Järkytys oli melkoinen ja syytin itseänikin, mutta nyt kun vähän aikaa on kulunut olo on helpottunut. Onneksi minun jälkeen hänellä oli ollut siinä joku yksinhuoltaja joka oli lähettänyt parikymmentä tekstiviestiä per päivä niin että oli hänellä huolehtiva tukija ollut siinä seurana äidin lisäksi. Että jos niin tiiviillä yhteydenpidolla ei pidetä miestä elossa niin millä pystyisi?

171

Kurjaa kuultavaa Kultakala ja ymmärrän sua täysin. Nyt kun sun ei päivittäin tarvi kattella toisen naamaa, alkaa varmasti palata menneeseen ja ihmetellä, että mitä se elämä oikein oli… Mitä kaikkea tuli siedettyä. Hienoa, että kuitenkin yrität olla miestäsi kohtaan myös reilu, se on oikean ihmisen merkki :slight_smile:

Mua kanssa todella korpeaa se, ettei voi saada toista käsittämään, ehkä juopoilla on joku oma itsesuojeluvaisto, koska kyllähän siinä ihminen menis ihan romuksi, jos ymmärtäis, mitä on toiselle tehnyt. Ukko soitteli taas koko aamun rakkauslauluja, vaikka olen kieltänyt. Eikä se kyllä aja hänen asiaansa, lähinnä ajattelen, miksei meilläkin voinu olla tollasta prkle… Sekä kertoilee tuttavien miesten kännisekoiluista ja kuinka niiden sossujen pitäs mennä semmoseen paikkaan, missä on oikeesti ongelmia… Keskiviikon pariterapiaa odotellessa, olen suunnitellu pari kysymystä häntä varten. Onko hän yhäkin, kaiken tapahtuneen jälkeen (sossut ja ero) sitä mieltä, että alkoholi ei ole ongelma? Ei sillä, että se mitään muuttais, mua vaan oikeesti kiinnostaa.

Silläväliin voimahali sulle Kultakala ja hakkaa vaikka tyynyä, jostain luin näinkin uskomattoman vinkin vihan purkamiseen, en tiedä toimiiko, ehkä pitäis kokeilla :laughing:

172

Eräs ystäväni osti kotiin nyrkkeilysäkin johon purkaa ahdistuksiaan. Sivutuotteena kuntokin kasvaa ja läskit lähtevät, jos sellaiseen on tarvetta. :slight_smile:

173

Hyvä vinkki :slight_smile:

Tosin mä en enää koe, että olisi saatava lyödä. Sen sijaan olen kokeillut jälleen juoksemista. Kun alkaa puhti hiipua, kaivan jonkun loukkauksen esiin ja hop, taas mennään.

Tänään luulin olevani vähän vahvempi, kävin silmäkkäin miehen kanssa. Että se kehtasi valittaa raha-asioista, vaikka oli juuri 3 minuuttia aiemmin esitellyt yhtä sun toista turhuutta, mitä oli ostanut. Tai että hänen käyttötilinsä saldo ei ole ole ollut aikoihin näin vähäinen - -TTU! tule puhumaan sitten, kun siellä on KAKSKYT EGEE eikä kakssataa. Lisäksi hänellä on myytävää omaisuutta, mutta on mullakin tietty vielä munuainen tallella…

Pitäköön rahansa. Ihan oikeasti. Pitäköön! Tai siis ei mun niistä tarvi riidellä, kyllähän oikeus ne elarit vahvistaa. Pakko uskoa johonkin oikeuteen. En mä rikastua haluakaan. Kunhan pärjäisi. Ja mä pärjään, tiedänhän minä.

Sitten hän ihmetteli, miksi mun pitää tulla riitelemään. No helkkari, mitäs aloitti. Jotenkin suhteemme on edennyt luontevasti tilaan, jossa näkisin ihan normaalina jatkumona tunkea kokkiveistä toisen sisuksiin. Vitsi vitsi. Tai totta toinen puoli, kyllä mä uskalla mielikuvituksessani sen tehdäkin. Mikä on silleen kivaa, että sitten toisessa kuvitelmassa voi sitoa sen auton perään ja vetää pitkin moottoritietä…

Jätetääs nämä kuvitelmat. Vaikka tekisin mitä, se ei tajuaisi. Tai siis mä en saisi sitä tajuamaan. Ehkä joku päivä se itse ymmärtää. Tai on ymmärtämättä.

Voisin kertoa hauskojakin asioita, niitä mitä on tapahtunut nimenomaan uudessa elämässä :smiley: mutta jos nyt puran vaan tätä pahaaoloa. Mulla on ollut hauska ja antoisa viikonloppu. Mitä nyt eksä meni sen pilaamaan :mrgreen:

(Ai että olenkin onnellinen ja hyvällä tuulella, taas! Kiitos <3)

174

Ei sillä ystävällänikään varsinaista lyömisen tarvetta ollut, piti vain saada purkaa negatiivista energiaansa.
Itse asiassa minunkin pitäisi kai ostaa nyrkkeilysäkki, olen nykyisin ihan liian suorasanainen muutamaa ei-niin-mukavaa-naapuria kohtaan. Minun kohdallani raitistelu (kai) alentaa itsehillintäkynnystä. :smiling_imp:
Olenkohan löytämässä perusluonteeni näiden selvien päivien myötä? :blush:

175

halaus

Samoja asioita olen itsekin viime aikoina miettinyt, että ollaanko me, lapset ja minä vain rasitteena. Miehen sanojen mukaan minä olen hänen tärkein tekijä, mutta no joo, lapsetkin, mutta…

Miksi minusta sitten joka viikko monta kertaa tuntuu, että jokin muu on paljon tärkeämpää. Lapsille saa huutaa ja kiroilla, eikä ne osaa mitään tehdä oikein ja aina väärässä paikassa tai liian äänekkäitä. :confused:

Yritä nauttia niistä uusista hyvistä puolista muutoksen myötä, ja yritä sulkea vanhoja huonoja, raskaita asioita mielestä, kunnes on taas voimia käsitellä niitä uusin silmin.

Voimia ja onnellista kesää. :smiley:

176

Kiitos samoin Kesäheinä :slight_smile:

Niinpä. Vaikka on paha mieli, itkettää - ei se sillä korjaannu että palaisin entiseen. Vaikka mies on vilpitön ja pyytää anteeksi ja on kuten se johon silloin aikoinaan ihastuin - ei.

Mieluummin otan nämä olot.

Fyysinen tekeminen auttaa. Oli se sitten siivousta tai punttisalia.

177

Fyysinen työ on mullekin parasta terapiaa. Varsinkin ulkoilmassa. Oikeastaan se ei aina tunnu työltä ollenkaan, pelkästään terapialta :laughing:

Eilen olin päättänyt, että olen iltapäivän mökillä vain tekemättä mitään, en ala leikkaamaan kosteaa ruohikkoa. Mutta en mä niin osannut olla. Hetken päästä hain kottikärryt ja kaivoin nurmikosta koko kärryllisen voikukkia. Pysyvät pitempään poissa. Huomenna jatkan, ainakin toinen kärryllinen vielä.

Minäkin olen itkenyt kevään mittaan paljon, kun olen käsitellyt asioitani. On kai ne nyt sitten vähän toisessa järjestyksessä tuolla mielessä, vaikkei mitään konkreettista ole tullut tehtyä. Henkinen irtiotto on kuitenkin tapahtunut. Itku tekee hyvää, mutta toivottavasti se joskus loppuu :smiley: Minä olen päättänyt lopettaa itkemisen ja valvomisen nyt, saa nähdä onnistuuko.

Voi hyvin, Kultis, itke surut pois, muista myös nauraa taas!

178

oi, on naurettu.

Enkä ole mikään ainutlaatuinen tapaus, olen tavannut ystäviä, tai ystäviksi tulleita - helkkari ihanat, fiksut, hauskat ja suloiset naiset ovat ottaneet pataan vapaaehtoisesti. Rahoittaneet miehen pokerinpeluuta. Ymmärtäneet ongelmia, suojelleet juomista.

Mitä helkkaria? Kyllä mulla on töitä tuon pojan kanssa. Siitä on parempi kasvaa kunnon mies. Jollei kasva, niin eläköön yksinään.

Sillävälin mä taidan käydä juttelemassa vielä kerran tuon toimistotarvike-edustajan kanssa, on se aika namu…

179

niin sitä on painettu duunia ja muutenkin paineltu kuin sika vatukossa. Oikein noudatan eroajan ohjekirjaa.

Mies on kuin enkeli, se eksä. Mutta juo. Tietty.

Uusi elämä tuo käytännön haasteita päivittäin. Mietin, että olisiko se ukkokulta hoitanut tämänkin käden käänteessä? Löytänyt pesukoneen liittimen, kytkenyt telkkarin, sellaista pientä.

Mutta nämä on kai samalla niitä pieniä asioita, joista selviää ottamalla selvää. Hankin suloisen setin ruuvinvääntimiä. Entinen työkalupakki katosi muiden työkalujen sekaan, pitäköön.

Enkä mä ole niin avuton, että pyytäisin eksää auttamaan. Tiedän, se tulisi mielellään. Jollei muuta niin todistamaan että nainen, varsinkin Minä, on avuton otus.

Toisaalta tekisi mieli pyytää eksä kylään, jotta näyttäisin miten hyvin menee. Toisaalta tuntuu kamalalta ajatella, että se olisi Mun Keittiössä. Mun Sohvalla. Hengittäisi Mun Kodin Ilmaa.

Ehkä joskus myöhemmin, ehkä.

180

Ja ah, miten voitonriemuinen olo siitä tulee, kun selviääkin ihan itse noista hommista joita mies on ennen hoitanut. Ok, niihin menee ehkä vähän enemmän aikaa, mutta onnistumisen riemu palkitsee :smiley:

Itsekin olen jo päässyt käyttelemään poraa, sahaa ja vasaraa ja selvisin siitä jopa vammoitta :laughing:

Kyllä me pystytään jos tahdotaan!!