Niinpä se on, että pimeimmällä hetkellä sitä näkee valon.
Tai jotain. En kai mä missään kuopassa ole ollutkaan, kunhan selvisin jälleen yhteen palkkapäivään, selvisin työviikosta… Ja elämä menee, päivä kerrallaan. Tiedän jo nyt, ettei tämä asunto ole se, missä eläkepäivät vietän, ehkä työkin vaihtuu - jälleen.
Mutta näillä mennään.
Väsymyksen huomaa siitä, että ei jaksa tehdä mitään luovaa. Niin kuin ajattelin, että kun pääsen olemaan omillani, teen käsitöitä, kuuntelen musiikkia, keitän pirskatti vaikka omat saippuani ja pidän hienoja illanistujaisia! Mutta ei, kyllä se vaan sohvalle nukahtaminen, telkkarin eteen, on tapahtunut monta kertaa.
Isovanhemmat ovat olleet ihanaisia, mutta eiköhän heidän pesti ole nyt tältä kesältä käytetty. Ja monena kesänä lapsenlikkana ollut tyttö on saanut oikeita kesätöitä, mikä on todella hyvä hänen kannaltaan. Joten näillä mennään.
Lopultakin väsymykseen auttaa lepo ja oikea syöminen. Ulkoilu, ja ehkä se aromaterapia, josta koen itselleni olevan apua. Ja joskus ventovieraan sanat.
Kiitos toivotuksista. Rehellisesti, mun makeannälkä on kadonnut. Minä, joka saatoin vetää 300gr irtokarkkipussin! Nyt ei tee mieli edes sitä jäätelöä… mikä on harmi, koska muistan miten hyvää jäätelö on. Ei vaan enää mun suussa. Mutta kirpparit! Tein pari sisustuslöytöä pikkurahalla. Siitä tulee hyvä mieli.
Sisustusshoppailusta. Kävin Ikeassa tässä yksi päivä, ja tunsin miten alkoi kiukkuttaa. Olen jo kertaalleen ostanut sieltä niin monet tarvetuotteet! Prkl. Taidanpa sittenkin vielä jossain vaiheessa vyöttää kupeeni ja mennä tekemään erosta selvää ja kerään oikeasta omat tavarani pois. Vaikka tietyllä tapaa tämä minimissä eläminen on kevyttä.
En tiedä. Helpointa on ehkä olla juuri nyt tekemättä mitään… nauttii vaan päivästä. Ja lapsista, kone kiinni!