Kalamaljasta maailmalle

Kotikanava
201

Kuulosta mukavalta lomalta. Eikä kiirettä kotiin. :smiley:

Meillä ei noita lomia paljon ole pidetty, mutta oltiinpa missä vaan vähänkin pidempään, niin hirveä kiire kotiin ja äyskiminen muille on niin tyypillistä miehen käytöstä että. :imp: Ja mitä kotona tekemään…

No jos ei kaupan kautta kotiudu (ja aloita marttyyrimäistä uurastusta ruohoa leikaten, pihamaita lingoten, puita ajaen yms), niin telkkari sentään on se seuraavaksi tärkein asia. Sen kanssa vierähtää helposti päivä ja toinenkin, jos ei Kaljan kutsu käy. :unamused: Kyllä se töllö on hänen töllö. Jos hän haluaa katsoa sitä, niin muiden on hävittävä metelöimästä ja/tai tyydyttävä siihen mitä hän katsoo. Pitäköön töllönsä, niin kauan kunhan pysyy kaukana tietsikastani. :smiling_imp:

Tuo lasten ruokinta. :confused: Meillä mies on sitä mieltä, että kyllä noin isojen lasten pitää jo löytää ruokansa. :unamused: Ja kun lapset sitten etsii itse ruokaa, niin senhän tietää, että ne on herkkuja. :unamused: Tai sitten jos jääkaapista etsivät ruokaa, niin huuto alkaa, että pois sieltä jääkaapin oven välistä, kun ovi on liian kauan auki. :unamused: Soutaa, huopaa…

Nauttikaa kesästä, sehän on juuri parhaimmillaan juuri nyt. :smiley:

202

Tervetuoloa kotiin.
Kukas tämä uusi perheenjäsen on?

203

Meillä ei onneksi tuota harmia ole, että mies reissulta palatessa hoputtaisi töihin tai rientäisi itse :laughing: :laughing: :laughing: Kyllä se lomareissulla istuu menomatkalla vieressä ja juo kaljaa ja poltaa tupakka, ja tulomatkalla se istuu vieressä ja juo kaljaa ja polttaa tupakkaa. Ainoastaan sieltä määränpäästä on kiire heti pois, kun siellä ei voi vapaasti juoda, mutta matkan ei muuten tarvitse kyllä joutua. Tokikaan ei nähtävyyksiä kyllä poiketa katsomaan. Mutta melkein joka toisella levähdyspaikalla täytyy pitää kusitauko, kun eihän sitä kaljaa muuten mahdu lisää :open_mouth: Ja kun viimein päästään kotiin mökkirantaan takaisin, kävelee mies suoraan laiturille ja jatkaa kaljan juontia, ei ryhdy töihin eikä kyllä onneksi hoputa minuakaan. Ei viitsi kantaa edes omia tavaroitaan autosta pois (paitsi kaljapakin), kävelee suoraan laiturille.

Niinpä minäkin olen vähitellen huomannut, että reissuun on mukava lähteä ihan yksin. Ei tarvitse ottaa kenenkään kusitaukoja huomioon. Eikä yskiä tupakansavussa - ikä vedossa, kun ikkunan on oltava auki koko ajan… Minulla se on niin päin, kun harvoin menen kotiseudulle, haluan olla siellä niin pitkään kuin se on mahdollista. Matkalla en välttämättä halua pysähtyä, en ainakaan korpisuoran levähdyspaikalle :mrgreen: Viimeksi kun ajoin yksin kotiseudulle, en pysähtynyt kertaakaan, katsoin kellosta, meni 4 h 47 minuuttia. Miehen kanssa tuohon matkaan menee 6 tuntia, niiden kusitaukojen kanssa! Kun mä ajan yksin, mä olen vapaa, mä ajattelen läpi kaikki maailman asiat, mä hoilotan kaikki kappaleet mitä mä muistan. Vimeksi en periaatteesta avannut radiota ollenkaan ensimmäisen sadan kilometrin matkalla, ei tarvitse olla aina ulkopuolisia virikkeitä, mä olen kuulkaa kätkenyt niin paljon sisääni, että sieltä on mitä ammentaa :mrgreen: :smiling_imp:

Eli eläköön kulkeminen OMILLA EHDOILLA!!

204

Mulla on totisesti kultakalan muisti. Eli sen kolme sekuntia. Kiitos Kesäheinä tuosta tunnelmatuokiosta, niinhän se olikin. Telkkarin äänipalkki nousi koko ajan, kun pennut huusivat… Tai se houkutelu, että tulkaa nyt tänne katsomaan telkkaria. Kun mä yritän ehdottaa, että sen sontaluukun voisi laittaa välillä kiinnikin.

Telkusta tulee hyvääkin. Mutta se viikonlopun kestävä putki, jossa vaan odotetaan että jotain hyvää alkaisi… Tai sitten tietty suurieleisesti lyödään kämmenet reisiin, että nyt pitää ruveta tekemään jotain. Sillä välin kun toinen on puuhastellut sen pyykkikoneen ja keittiön väliä. Kateellisena siitä, ettei sohvalle mahdu.

Ja Tuulenviemä; meille tuli ja :smiley:

Rinalda; yksin reissaaminen on vapautta. Joskus mietin, että jos en pysähtyisikään vasta kuin jäämeren rannalla, mutta en ole vielä sinne päässyt. Joku päivä. Joskus mä käyn siellä. Puhuin tästä joskus miehelle, mutta lopetin kun se meinasi ottaa sen omakseen. Mikä kertoo jotain meidän parisuhteesta, mä en halunnut jakaa kaikkea. Ehkä se oli myös tervettä itsesuojelua.

Toisaalta, joskus kerroin haaveistani, joskus alkuun… eikä se tainnut kuulla. Sittemmin en enää kertonutkaan. Ja mihin se johti? Siihen, että mulla on yhä toteutumattomia haaveita, reissu sinne jäämerelle, toinen on pyöräilyretki Ahvenmaalla. Ja muutama muu, mutta niitä varten tarvitsee kerätä vähän matkarahaa. Haaveita on oltava, voihan se olla hauskempaa suunnitella kuin toteuttaa.

Mitäs muuta… yksi olisi käydä katselemassa suomalaiset kalliomaalaukset. Lista koordinaateista löytyy netistä, jos joku toinen kiinnostuu. :smiley:

205

:smiley: Ole hyvä vaan, tunnelma on ihan katossa, kun mies katsoo telkkaria. :laughing: Hyvä kun ei katto karkuun lähde. :stuck_out_tongue:

Onnea uusista perheenjäsenistä.

Oi. noita haaveita. Minäkin haaveilin aiemmin miehen kuullen. Ihan yksinkertaisista haaveista, kuten sisävesiristeilystä tai lähialueen tutustumiskohteista. Kun lapset oli pieniä, niin en niiden kanssa keskenään uskaltanut lähteä, mutta nythän sitä voisikin lähteä, ilman miestä :stuck_out_tongue: Yhtenä kesänä varmaan kymmenen kertaa sanoin, että mentäisiin, kun on hyvä sää, niin kummallista, että aina oli joko rapulassa tai “työt” odotti. :angry:

Pitäköön onnensa. :laughing: Minä teen omani. :stuck_out_tongue:

206

Kesäheinä, älä sitten ota tuota kommenttiani pahalla. Mä itse elin sitä, ja pidin sitä siedettävänä. Mutta osaan nyt iloita, ettei sitä ole…

Sä tulet varmaan perässä :slight_smile: ja sitä riemua kannattaa odottaa. Mutta omalla ajallasi, omaan tahtiin.

Sitä vaan jotenkin ajattelee, että parisuhde on kompromisseja ja väliin vähän sietämistä. Eihän se yksinelokaan mitään auvoa ole, mutta tekeepä itse päätökset. Ja saa tietyn vapauden.

Meidän parisuhde ja perhe-elämä antoi tietyn taloudellisen vapauden. Ja tietyn oman elämän vapauden, kun toinen oli kuitenki vähän niinkuin katsomassa väliin lasten perään.

Kyllä me tavallaan mahdollistettiin toisiamme. Tosin hän mahdollisti mulle eri asioita… Kotiäitiaikaa, opiskelu- ja harrastusaikaa.

Mutta silti… eihän se lopulta ollut mikään parisuhde, tai perhe. Se oli rikki ja todellakaan vaihtoehtoja ei ollut! Jännää on sekin, että kun ensimmäisen avauksen tähän kirjoitin, en ollut vieläkään ihan varma, että minusta olisi ollut eroamaan.

Vaan oli. Ja hyvä niin.

207

Mihis se minun vastaus hävisi. :open_mouth: Jäi vissiin kesken lähetys.

No uusitaan. Siis Kultakala, en todellakaan ota pahalla. Hyvä vaan saada omille ajatuksille tukea ja näkökulmia. :smiley: Niin samantapaisia kokemuksia, että herkemmin vielä ymmärrän viestisi. :smiley:

Se ero meillä on, että koko meidän liiton ajan mies on ollut se jarruttaja, vähän kerrassaan saanut minut karsimaan omat menot ja oman elämän. :confused: Kaikkeen pitäisi olla selvitys ja/tai lupa. Nyt parina viime vuotena ole ottanut tilaa itselleni, koska on jo korkea aika palata työelämään ja muutenkin elämään. Vanhoja ystävyyssuhteita herätellyt jälleen henkiin ja uusiakin hankkinut. Mies vaan on sitä mieltä, että hän on liikaakin antanut minun mennä, vaikken missään ole edes käynyt lukuunottamatta töitä, opiskeluja ja muita pakollisia menoja. :unamused: Luuleekohan mies, että rakkaus on rajojen asettamista. :laughing: Ehkä lasten osalta, mutta ei tasavertaisen kumppanin kanssa tosiaankaan ole.

Ja mitä tiukemmin kiinni pitää, sitä varmemmin ahdistaa ja pakottaa lähtemään. On kuin sananlaskun mukaan, että mitä tiukemmin perhosesta kiinni pidät sitä varmemmin sen menetät. Vai mitenkäs se menikään. :unamused: :stuck_out_tongue:

Perässä tullaan mitä ilmeisemmin, päivä kerrallaan. :smiley:

208

Tuo ajatusten omiminen on kans tosi ärsyttävää. Ensin kun ajatuksen esittää, tulee vastustusta. Joka asiaan varmuuden vuoksi ensin ei. Sitten kohta se olikin hänen ideansa.

Viime vuonna ostin pienen moottoriveneen (mutta isolla moottorilla :laughing: ) itselleni 50-vuotislahjaksi. Mies uhkasi avioerolla, jos sen ostan. Valitettavasti se osoittautui vain pelkäksi uhkaukseksi :laughing: Siirsin tosin kaupanteon seuraavaan päivään, jottei sitä tehtäisi vihan vimmalla, sehän olisi pilannut koko asian. Viime tipassa mies sanoi, osta nyt sitten. Mutta olisin ostanut sen joka tapauksessa, ja maksoin itse. Mies tulee kyytiin hyvin vastahakoisesti, eikä ole esim. huoltohommiin osallistunut mitenkään. Aamulla juon aamuteen veneessä, mies seisoo laiturilla. Se on siis täysin minun juttuni, ja niin on hyvä. Mutta hän on alkanut kehuskella asialla. Hän kehuu sukulaisille,tutuille ja tuntemattomillekin, kuinka hänen muijansa ei ostanut harrikkaa vaan osti veneen, kun täytti vuosia. Hän kehuskelee moottorin hevosvoimilla, ja hyvillä ajo-ominaisuuksilla vaikkei ole ajanut metriäkään. Ja se on minusta niin ärsyttävää!! Tosi halpamaista uhata avioerolla, kun toinen suunnittelee jotain, josta toinenkin jopa voisi nauttia, ja tosi tosi halpamaista sen jälkeen omia asia itselleen ja kehuskella sillä!

Yrittää varastaa kunnian toisen tekemistä asioista. Ja yrittää omia itsellen sellaisetkin ideat, joista toisen on ensin yrittänyt lytätä. Nyt tulin vaihteeksi vihaiseksi :laughing:

209

No mutta sehän on VARASTAMISTA!

Meillä oli suorastaan koominen episodi tässä viikolla, ihan tästä aiheesta.

Pohdittiin, mitä tehdä lapsille, kun olen perjantain työssä ja hän joutui lähtemään matkoille. Olin sitä mieltä, että kyllä ne lapset pärjää, ongelmallisinta on se, että syövät jotain oikeaa. Pohdin ääneen, että voisin tehdä makaronilaatikkoa.

(joo, avauduin tästä toisella keskustelupalstalla, jos jollekulle on sattunut silmään)

Mies hehkuttaa sitten naamakirjassa seuraavana päivänä tehneensä sitä makaronilaatikkoa. Ja lapset syövät hyvällä halulla.

Kaikki makaroniruuat on lasten suosikkeja. Ja mä olin ajatuksissani jo tehnyt sen laatikon ja… No, pikkujuttu, mutta harmitti silti. Että kun omasta mielestäni olin varannut itselleni sen ruokalajin ja tarkoittanut pohdinnallani sitä että hän voi tehdä jotain muuta.

Mutta ei tarina tähän pääty! Kun nyt sitten hain lapsia, hän sanoi että ota tuosta laatikkoa mukaasi. Mikäpä siinä, otetaan. Arvatkaa mitä se sanoi vielä? Että palauta sitten astia.

MITVIT! Uuniastia on minun ostamani, Muurlan lasitehtaasta, vuonna 1998! Niin että on ihan mun armeliaisuuden varassa palautanko sen vai en… Kyllä hän tarkkaan tietää oman omaisuutensa. Pitäisi olla silloin helppoa ymmärtää, että kaikki mikä ei ole hänen omaa, on sitten minun. Mur. No, voin mä sen kipon sille viedä. Ehkä. Toisaalta se on paras astia paistaa broileri.

Tälle on helppoa nauraa. Mutta mulle se kertoo että kaikesta on tullut mun ihon jatketta. Ihan mitä tahansa mies sanoo tai tekee, otan sen mahdollisena loukkauksena. Hillitön tappelunhalu kumpuaa jostain. Mutta yritän enimmän osan ajasta olla hiljaa.

Aina se ei onnistu. Mä olen pitänyt turpani rullalla niin monta vuotta, mennyt lauteiden alle itkemään, kuivannut silmät pyykkiä ripustaessa ja pakottanut naamalle hymyn niin että aivot on lopulta alkaneet kuvitella että oikeasti tolla on ihan hyvä olla.

Kesäheinä, pidä pintasi. Yhden ihmisen varaan, vaikka se olisi oma mies, ei voi laskea kaikkea. Pidä kiinni ystävistä, työkavereista. Omasta ajasta, työpaikasta, jostain harrastuksesta. Niin ja niistä haaveista.

210

Kultakalan lukupiiriin päätyi (kiitos kirjasto!):

[size=150]Antti Heikkilä:
Riippuvuus - valheiden verkko[/size]

Joka lause valaa lääkettä kirveleviin haavoihin. Siellä on hyvin lyhyesti kerrottu ne pitkät pohdinnat, joissa mietin että mies elää omassa maailmassaan. Ja mekanismit, joilla alkoholistin käytös selittyy. Se, ettei se ole läheisen vika, jos toinen juo, että sille ei voi mitään.

Olen luultavasti lukenut tämän aiemminkin. Mutta silloin en tajunnut, ne olivat vain sanoja riveillä. Nyt niissä on lohtu ja järki. Oivallus.

211

…niin siis, mä en ole ollutkaan hullu, kuvitellut kaikkea.

Hyvää päivää, ihanat ihmiset. Elämä kulkee, vaikka juopot joisivat. Ja eukot nalkuttaisi

212

Onneksi olkoon uusista lemmikeistä! Varo että eivät pistele sua suuhunsa… Mun kissa lapsuudessa teurasti muutaman akvaariokalan, tassullaan pyydysti ja pisti poskeensa :mrgreen:

Ota iisisti, kyllä se mies vielä osaa eron aikanakin manipuloida ja törkkiä kipeitä kohtia. Makaroonilaatikko on makaroonilaatikko, ja vuoka on vuoka.

Muista että olet ihana, aurinkoinen, sydämellinen ja hehkuva tyyppi, ja asiat järjestyvät, päivä kerrallaan.

213

Sitruunapippuri,

mä olen syöttänyt näitä otuksia niin, ettei niille enää muu maistu kuin royal canin. :laughing:

Ovat ihan eri otuksia kuin kaksi viikkoa sitten, kai ne on pulskistuneet ja karva kiiltää. Niin ja tänään ihan hämmästyin kuin kisulit olivat näytillä - kun ne on menneet lepotauolle jonnekin piiloon tähän asti. Ja antavat silittää.

Tiedän, että sääli ei ole mikään syy ottaa kissaa, mutta kyllä ne aikamoisista olosuhteista tulivat. Luultavasti siellä on ensi keväänä jo 15 kissaa pienessä asunnossa mutta tässä vaiheessa olen osuuteni tehnyt. Osaakohan nuo olla kiitollisia? Kai ne osaa, kehräävät kun vähän rapsuttaa.

214

Voi hyvä sylvi ja tehtaantytöt. Tai sit ihan vaan vittu!

Olen yrittänyt välttää tuota veesanaa, kun menee puhe niin helposti veekieleksi. Ja sit jos kaikki vaan vittuttaa niin tarvii tehdä töitä että se aukeaa uudelleen (turhauttaa, pelottaa, haluaa lyödä jotakuta…)

Mutta työt takkuaa. Tosi paljon. Ja tietty, kaikilla on kotona joku joka lohduttaa… Käyn yhä päässäni teoreettista keskustelua, miten juttelu tästä aiheesta Ukkokullan kanssa menisi. Aika perseelleen :slight_smile: ja olisin jälleen saunan nurkassa kokoamassa itseäni, mies ihmettelisi kun ei ole seksiä ja akka koko ajan naama
nurinpäin. Sellaiseen pitää juoda.

Autokin sitten hajosi. Joku ihme optimistigeneraattori käynnistyi heti, hajoaminen nyt oli vain ajan kysymys, mä en juuri nyt tarvitse autoa, se hajosi kävelymatkan päähän ja lisäksi paikkaan missä se saa rauhassa odottaa (sitä että myyn sen toisen munuaisen saadakseni rahat huoltoon) ja luojan tähden se romu on virallisesti miehen nimissä, mulla on ollut ‘vain’ huoltajuus :slight_smile:.

Niin ja suunnittelen jo vanhuksen muistojuhlia, otetaan tyttöjen kanssa siideriä takapenkillä ja takaluukussa istuen, muistellaan kesäautojamme, moottorivikoja, liftareita…

Mä tiedän, ettei kenenkään henki ole mennyt. Ja se mun rahattomuus ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä. Oikeastaan… Mitä vähemmän mulla on ollut rahaa, sitä lämpimämmin muistelen niitä aikoja.

Kun rahahuolet on sopivia, siis aika olemattomia kuten minulla, ei mitään euro-kaatuu-ja-kaataa-maailman-talouden niin pakko panostaa mielikuvitukseen. Pitää viedä lapset eväsretkelle mäkkärin sijaan.

215

Parissa ketjusta puhutaan eron jälkeen juopon jättämän tyhjän kolon täyttämisestä mielekkäällä tekemisellä.

Mulla eron jälkeen se tyhjiö täyttyi juuri tuolla :smiley: . Kamalaltahan se varmaankin ainakin jonkun korviin kuullostaa, mutta ei, mä suhtauduin siihen vähärahaisuuteen omalla nörttimäisellä innollani: kirjasin ostokset huolellisesti marttojen sivulta tulostamaani taulukkoon ja kun ostohinkua tuli, kaivoin kirjahyllystä vanhan niksikirjan tai kirjoitin googleen sanan diy… Halusin oppia nauttimaan ruoanlaitosta ja opetella tekemään entistä terveellisempää, halvempaa, ympäristöystävällisempää ja herkullisempaa ruokaa - raw food tai villi vihannes sanoilla löytyi netistä uusia ideoita kasvisten lisäämiseksi lautaselle ja tutustuin finnovegaanien aatteisiin härkäpavuista, herneistä ja hampusta ja kaikenmaailman haudutuslaatikkoideoista… Sähkölaskusta saimme vuoden lopussa palautusta, koska emme olleet käyttäneet arviolaskulla veloitettua määrää etc. Noin niinkuin hieman innostustani valoittaakseni :smiley: . Mutta se tuntui jollain tavoin hyvälle. Selviytymiselle. Mua oli myös aina vaivannut mieheni aika holtiton rahankäyttö ja nyt sain sitten toteuttaa jämptiyttäni täysin rinnoin omassa taloudessani. No, jossain vaiheessa huomasi pärjäävänsä vähemmällä pingoittamisella ja on tullut otettua vähän takasinkin päin… Mutta uskokaa tai älkää, mustakin on tullut (omasta mielestäni) aikas hyvä kokki, ja se jos mikä on kyllä kaiken sen vaivan arvoinen palkkio :slight_smile: . Tällä hetkellä tuo intoiluni taitaa suuntautua kuntoilun pariin, mutta jotakin aina on keksittävä. Keksisinpä seuraavaksi vielä sen työelämän…

Mutta ikävään aikaan meni auto sitten hajoamaan :confused: . Tuollainen optimismigeneraattori on kuitenkin aivan varmasti kultaakin arvokkaampi kapistus. Vanha äitini sanoi aina tavaran hajotessa, että noh, se palveli aikansa. Välillä se tuntui hölmöltä - jos tavara oli ihan uusi - mutta loppujen lopuksi ajatus oli viisas. Toivottavasti se auto siitä jotenkin suttaantuisi kuitenkin takaisin käyttöön, jos käyttöä vielä olisi. Ja jos ei, niin ainakin saa harvinaisen huomaavaisen saattohoidon noiden muistojuhlien merkeissä :slight_smile: .

Mukavia heinäkuisia eväsretkiä! Jos multa kysyttäisiin että mäkkäri vs eväsretki… Arvaa vaan kumman valitsisin :slight_smile: .

216

Tuo on totta Eepos!

Olen itsekin ollut aika kurja ruuanlaittaja, kunnes sen taidon opettelin. Osaan myös tehdä ompelukoneella suoraa saumaa… ja huomaan muutenkin ostoshaluni sammuneen. Shoppailen mielelläni elloksen luettelon kanssa, mutta saman tyydytyksen siitä saa (ja sama aika menee), kun askartelee paperille “nämä minä haluan” kollaasin.

Tosin tavaraahan ei saa, mutta näkee mitä on säästänyt. Ja haaveiluita on helpompi uudistaa kuin kodin sisustusta… Niin ja tylsä ihminen olen, kunhan joku päälle mahtuu ja lämmittää niin saa luvan kelvata. Ei vaan, mulla on paljon vaatteita, ihan liikakin. Pitää vaan käyttää niitä.

Viikonloppu vierähti viihteellisesti, osallistuin kotopuolessa kylätapahtumaan. Ja illan myötä sellainen naapurinpoika osoitti kiinnostusta. Minkä oli mukavaa, mutta…

Kun täälläkin aika välillä joku ihmettelee, miten ne juopot kelpaavatkaan, niin otetaas tästä pohdinta.

Mies ja nainen tapaavat. Mies on kännissä, kun kerran ollaan baarissa, nainen sattuu olemaan selvinpäin, koska on kuskina. Tai voihan sitä molemmat olla humalassa, on vaikka pikkujouluaika, tai vappu, tai ihan tavallinen viikonloppu. Ollaan vapaita, molemmat. Vaihdetaan numeroita ja aletaan pitää yhteyttä.

Mies saattoi olla kännissä ihan vaan sen takia, että se etsii sieltä baarista naista ja tietty baarissa juodaan kaljaa. Ei se vielä ketään juopoksi tee. Ja löydettyään sen ihanan naisen asettuu, lopettaa dokaamisen, ja elivät happily ever after. Tämä tarina voi päättyä tähän.

MUTTA. Jos käykin näin, että baari vielä viehättää, kun kaverit pyysi (ne on vielä naista vaille), eihän sitä voi näyttää että on ihan tossun alla, on liiketapaamisia, varpajaisia, kalareissuja… eikö sitä ymmärrystä kuitenkin liikene? Varsinkin jos ei kuitenkaan ole ihan joka viikkoista. Pitäähän sitä välillä hauskaakin pitää.

Niin ja tuoretta seurustelukumppania viedään ulos syömään, hyvän ruuan kanssa otetaan viiniä. Elokuvien jälkeen voidaan käydä ‘yhdellä’.

Ja toisen ymmärrys venyy. Juu, kiltistihän se on, tulee kotiin aamuyöstä, on taas viikon töissä, seuraavana viikonloppuna ollaan ihan vaan mökillä. Kukapa sitä nyt ei saunakaljoja ottaisi, mökillä. Kyllä se siitä rauhoittuu ja asettuu, mennään naimisiin, ostetaan talo, alkaa lapsiakin tulla…

Alkoholi kuuluu hyvin syvälle tähän kulttuuriin. Missä vaiheessa sitä pitää tajuta, että toinen on juoppo? Kun aika usein tuossa alkuvaiheessa se juominen on “normaalia”.

No, tämä Alma on niin epäluuloinen, että tykkää tästä huomiosta vaan tykkää myös siitä miten yksinkertaista olisikin jos itse saisi sanella säännöt. Ja on myös vähän sitä mieltä, että ottaa tapaamiseen metrisen halon mukaan, jolla saa vähän ylimääräistä innokkuutta toisesta vähemmälle. Jollei siis juttu kuole kasaan ennen kuin mitään tapahtuu… :laughing:

217

Joo, eipä sitä meikäläiselläkään ole varaa shoppailla mitä sattuu. Kyllä meillä on yhteiselon aikana mennyt alkoholiin ja tupakkaan vanhassa rahassa suunnilleen miljoona markkaa (näin muunnettuna kuullostaa vielä karseammalta :mrgreen: ). En osoittele sormella, mutta koska minä en ole koskaan tupakoinut ja juon kesässä muutaman kaljan, talvella en sitäkään, niin jonnekin ne rahat muualle on kadonneet :laughing:

Onneksi olen myös lapsuudenkodissa oppinut periaatteen “Kyllä aika tavaran nauttii”, eli kaikki mahdollinen säästettiin. Se on toki mennyt liiallisuuksiin, mutta yhdestä olen ollut tyytyväinen. Säästin myös suuren osan nuoruuden aikaisia vaatteita. Juopon rinnalla syöppönä lihoin 30 kg, ja meni parikymmentä vuotta pulskassa kunnossa. Mutta 3 vuotta sitten “ryhdistäydyin” ja sain liikakilot pois. Osana jonkinlaista itsenäistymisprojektia. Rahaa vaatekaapin sisällön uudistamiseen ei olisi ollut, mutta haa, sielläpä oli lauma vaatteita odottamassa parinkymmenen vuoden takaa, vaatteita jotka yht’äkkiä taas sopivat. Ei ehkä niin muodikkaita kaikki, mutta jostain pitää tinkiä :laughing: Käyttökeloisia kuitenkin ainakin mökillä ja muussa arkielämässä, joku käypä toimistovaatekin sekä juhlapuku, joka yht’äkkiä “solahti” päälle tyylikkäästi. Kun pääsin kokoon 40, ostin alennusmyynnistä tyylikkään pleiserin neljälläkympillä, symbolisoimaan onnistumistani, muuten olen iloinnut vanhan vaatekaapin valitusta paloista :laughing:

218

Ai että mä nauroin oikein ääneen! Äitivainaa, sananlaskuautomaatti, käytti tuota hieman eri muodossa: ‘kyllä aika tavaran kaupitsee’. Kuolinpesää aikanaan tyhjentäessäni muistin tuon moneen kertaan, enkä aina kovin hyvällä :slight_smile:

219

Kiitos vierailusta, Cricet ja Rinalda

Se hillitön väsymys, jossa aivot yksinkertaisesti oli hyytelöä, on tainnut mennä ohi. Kyllä se sieltä vielä tulee, mutta juuri nyt saattaa välillä väsyttää mutta se menee ohi. Sellaista toukokuun maanista vimmaa ei ole ilmestynyt uudelleen, sitä saatetaan tarvita vielä tuossa syksyn alkaessa.

Osaamme kuulemma hyvin keskustella lasten asioista, kiitti mies. Ei sen ole varaa muuhun, mur. Annoin ihan nätisti palautetta, että koulu alkaa kahden viikon päästä, pennut kotiin riekkumasta sieltä pihalta. Meillä saa tämän ikäiset muskulat valvoa vain kahtena iltana vuodessa, juhannuksena ja uutena vuotena. Muuten mennään nukkumaan yhdeksän pintaan.

Okei, jos oikein villiä menoa on, niin saa valvoa kymmeneen, mutta sängyssä pitää olla… Ja kun koulut alkaa, niin nämä pitää olla sängyssä aiemmin. Kahdeksankaan ei ole liian aikaisin. Varsinkin talvella. Tämä vuodatus tulee siitä, että alleviivaan paremmuuttani kasvattajana…

Mua ärsyttää yhä, kun mies on kännissä. Siis joka ilta - tai siis silloin kun joudun sen kanssa tekemisiin. Mutta ei ahdista enää. Koska näytös päättyy, kun yhteytemme katkeaa (puhelu loppuu, lähden omaan kotiin). Mun ei tarvitse lähteä sen kanssa mihinkään! Mun ei tarvitse seuraavana aamuna odottaa, mitkä on tunnelmat. Mun ei tarvi kävellä munankuorilla!

Selvisin lapsilisäpäivään, seuraavaksi odotellaan palkkapäivää, sitten iltaduunin tilipäivää. Näin se menee, viikko kerrallaan. Kaverit pyytää iltakahville, yrittävät jopa vähän järjestää tuota romantiikkaakin… No, aika nuivaa on sillä rintamalla. Lähinnä sen takia, että olisihan se mukava jos olisi joku jonka kainalossa katsella leffaa tms…

Mutta mä olen ollut ilman sitä varmaan viisi vuotta. Ilman seksiä noin kolme vuotta (kertaa vuodessa ei voi laskea). Joten ainoa mikä on muuttunut, on se että sohva on vapaa ja mä saan laittaa telkkarin kiinni silloin kun sieltä ei tule mitään. Jesh.

220

:smiley: Hiljaa hyvä tulee. :smiley:

:smiley:

Minä olen melkein lopettanut television katsomisen, kun jos joskus katson jotain ohjelmaa, niin kappas vaan yllättäen huomaan, että enpä enää katsokaan ruoanlaiton ohella tai pikaisen “pikkulassa” piipahduksen jälkeen kapulan valtaus on tapahtunut. Tai jos katson jotain ohjelmaa, niin hirveä säksätys vieressä, että kyllä sitä kaikkea *askaa viitsitkin katsoa. :confused: :unamused: Nauti siinä sitten ohjelmista. :angry:

Ja se toosa täytyy olla aina auki, vaikka itse lukisi lehteä. Eikä lapsetkaan saa ruokarauhaa, kun aina pitää olla jotain katsottavaa. Syövät kuulema hiljempaa, kun katsovat telkkua. :unamused: Vaan kun se ruokailu kestää ja kestää ja kestää tuntitolkulla. :imp: Yritä siinä sitten kasvattaa lapsia kunnioittamaan toisia, kun mies vetää maton alta joka tapauksessa. :unamused: Hyvät tavat…

Vapaata sohvaa odotellessa, iloa Kultakalan päiviin toivottelen ja voimia muillekin “sijaiskärsijöille” :stuck_out_tongue: