Kalamaljasta maailmalle

Kotikanava
221

Äh, meni verhotanko vinoon kun ei ole vatupassia. No ei sen väliä. Rypytetään verhoa silleen, ettei sitä välttämättä huomaa.

Fillaria piti korjata, ei aavistustakaan mitä sille olisi pitänyt tehdä mutta kun aikani auoin niitä ruuveja ja kiristelin uudelleen niin siitä se alkoi taas toimimaan. Lisäksi öljysin ketjut. Työkalut on kännikalalta lainassa. Saamarin pihtari, kyllä oli vaikeaa niiden lainaaminen. Tietty mä nä palautan, ei mua kiinnosta säilytellä nurkissa settiä jakoavaimia.

Naamasta näkee, että juotu on. Mutta lopetan arvailun määristä saman tien, ei kuulu mulle.

Mietin, joutuuko tässä joskus vielä kuopan reunalle seisomaan. Mitä sitä miettii? Että et sitten tajunnut tappaa itseäsi nopeammin, vai joko kaikki vitutus on käytetty loppuun. En enää vedä hirveitä kilareita sen jokaisesta facebook-päivityksestäkään… alkuun kyllä.

Mikä on ihmeellistä, niin soittoja on ollut hyvin vähän. Mikä on hyvä. Todellakin, ihan kuin yhteinen elomme olisi ollut vain joku välivaihe… hyvä vaan, että näin on. Mietin, haluaisinko sen roikkuvan perässä ja pyytelevän takaisin. En. Joku omahyväisyys tietty huutaa, että enkö mä merkinnyt mitään, mutta realistinen minäni tietää, etten merkinnyt. En oikeasti.

Kyllähän niissä puheissa luvattiin. Ja rakastettiin-rakastettiin. Olen surullinen, että erosimme. Olen vihainen, että olen ollut niin tyhmä, niin kauan. Mutta se on niin mennyttä. Vuosi sitten, viime syksynä, tiesin sen ensimmäisen kerran: en kestä enää yhtään uutta syksyä. Sen kestin, kuten ihmiset kestää, päivä kerrallaan.

Joulukuussa entinen koulukaveri kysyi elämästäni. Häpesin itseäni, kun puhuin miehestä kauniita sanoja. Häpesin, koska olin luvannut itselleni, etten enää valehtelisi. Jos en pysty seisomaan niiden sanojen takana, niin miksi hymyilin siinä puhuessani?

Haluan muistaa ne. Haluaisin muistaa paljon muutakin! Toisaalta… nyt on niin hyvä. Kuin olisi lähtenyt paino niskasta, askel on kevyt, hymyilen koko ajan… Siis koko ajan! Aamulla, kun selaan uutisia. Työmatkalla, pyöräillessä. Siinä viime viikonlopun ukkosmyrskyssä, jossa kurvailin terassilta kotia kohti.

Meille muutti nämä kissanpennut. Niillä on ihan mun luonto, nekään eivät tarvitse paljon kehrätäkseen. Siis nytkin ne ovat tuossa sohvan toisessa päässä nukkumassa ja hyrinä täyttää hiljaisuuden. Ei onneen paljoa tarvita.

222

Ihana päivitys! Tavoitetila mulla just toi, että hymyilisin koko ajan. Nauti olostasi ja kisuista!

223

Paljon tuttuja juttuja tässäkin, mutta ihanaa, että olet lähtenyt eteenpäin. Mä tässä vielä pähkäilen… Mulla aikalailla samanlainen tarina, 23 vuotta yhteiseloa takana. Jotenkin toi juominen alkoi sit vaan lisääntyä. Välissä oli varmaankin jopa muutama vuosi kun ei juotu ja muistelen, että viikonlopun kohokohta oli hyvä salaatti jonkin leffan kera.
Kalja se on miehen tyttöystävä nykyään. Sen kanssa tehdään kaikki, mulle ei enää ole siinä kuviossa tilaa.
Miehen pe-illan fb-päivityksessä luki, että ylläri ylläri muutama huurteinen… No, niitä on nyt ollut jo monta kuukautta ilman että päiväkään olis jäänyt väliin, mutta enpä jaksanut haastaa riitaa kirjoittamalla heh, heh siihen viestiketjuun. Onneksi olen tajunnut mieheni ja anoppini piilottaa niistä viesteistä, jotka julkaisen kavereille. Saa ihan keskustella asiosta ilman, että tarvii ottaa hernettä nenään joka pikkuasiasta.

Tää viikko on näin yrittäjänä ollut aika hanurista. En oo saanut mitään töitä aikaiseksi, on vaan tultu hengailtua täällä foorumilla, itkemässä ja nauramassa. Se on totta, että melkein joka kertomuksessa on jotain tuttua.

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille.

Ps. kun täällä korvessa asun, ilman mitään kavereita, niin yksi mikä on multa monet yöunetkin pelastanut on Anthony Robbins. Jos osaatte englantia, niin käykää kattoon youtubesta.

224

Kuka tietää oli lähdössä taka-alalle, saattaa olla mullakin sen aika… Kyllä mä tilannetta seuraan, Rinalda, Löllö ja argh… niin ja Kesäheinä. Uusia on tullut… samalla kertaa hienoa ja surullista.

Onnellisuudesta, kun täällä monet kommentoivat saaneensa aikanaan palautetta positiivisuudestaan. Mä kuulun niihin, ja ei se nuoruuden raikkaus enää palaa, mutta hymy on palannut. Missä se oli tällä välin?

Vaikka olin onnellinen aiemmin, ei sitä voinut näyttää. Koska sellainen hyvä olotila on helppo viedä, vähemmän voimille vievää olla naama norsunvtulla. Apua, jos ukkokulta olisi katsonut että tänään toi on hyvällä tuulella, hyvä syy juoda! Koska se, että mulla oli “asenneongelma” oli ihan varmasti syy juoda.

Tai tarvitsiko se siihen syytä ollenkaan.

Surua riittää yhä, mutta kuten Löllökin totesi, nyt olen oman oven tällä puolen. Puhuin vielä keväällä, että yhteenpalu voi olla mahdollinen. Kuten niin kauan, Almansydämessä versoi se toivo, että JOS SE NYT TÄSTÄ TAJUAA RAITISTUA. Kuitenkin.

Jos se nyt tajuaa pyytää anteeksi. Jos se sitten vihdoinkin olisi ihminen.

Noup.

Niitä anteeksipyyntöjä odottaisin eniten. Mutta miksi pyytää anteeksi, koska eihän hän ole mitään väärää tehnyt… Minähän se olin, joka pihtasi, vaikeni, kiukkuili ja jolla oli “asenne”. Kyllä mä mietin, että se olisi ratkaissut niin monta ongelmaa, jos olisin ollutkin hullu.

Omalle hulluudelleen voi tehdä jotain…

Seurusteluasioitakin tää miettii. Kyllä saa aika ihme tapaus tulla vastaan, että alan vakavampaa harkitsemaan. Näitä ei-niin-vakavia voi siinä välillä harjoitella. Lisäksi olen pohtinut, mistä tietää sen olevan vakavaa - tapaisinko jonkun jolle haluaisin kertoa että käypä lukemassa Kultakalan kirjoittelut.

Epätodennäköistä. Kenen henkiseen terveyteen sitä voisi luottaa niin, että antaisi nähdä kaikki tappofantasiat ja muut pohjamudat, missä olen käynyt… mitkä olen itsekin unohtanut.

Yksityiskohta, tunnelmakuva. Entisessä meillä avautui telkkari heti aamusta (tää on just näitä juttuja, että alkuun se on ihan pikkujuttu, voidaan tehdä kompromissi tai oikeastaan mä olen suurempi ihminen, mitä tuo nyt haittaa… kunnes se kasvaa yhdeksi parisuhteen mittareista! Ja juoppohan on aina oikeassa tapoineen, mä olen vaan nillittäjä, näkeehän se mun naamastakin että ihan sama mitä tekee, niin eukko ei voi olla tyytyväinen, joten ehkä on parempi että tekee vaan) nyttemmin mulla on radio. Ja John Lennon laulaa mulle, ihan vaan mulle… Kai tämä on hyvää elämää.

225

Onnellinen on se tunne, kun voi aidosti puhua lasten kanssa heidän isänsä hyvistä puolista. Kun erosta ono niin kauan, että oma katkeruus ei enää kiristä takahampaissa. Juuri eräänä päivänä puhuimme poikani kanssa hänen luonteestaan. Mä olen räiskähtelevä, poika rauhallisempi. Mä saatoin sanoa puhtain sydämin, että se puoli on varmaan peritty isältä, koska hän on rauhallinen. Mä voin puhua kauniisti lasten isästä, vaikka hän ei raitistunutkaan. Samalla tavoin voimme arkisesti puhua alkoholismista. Ja ihmeellistä kyllä, mä kunnioitan lastesi isää omana itsenään. Katkeruutta ei enää ole.

Mutta kyllä siihen menikin aikaa, vasta vuosien vaatimusten jälkeen olen saanut hänen suhteensa rauhan.

Vain harvat ja luotettavat saavat tietää oikean henkilöllisyytemme… Heh.

Mä suhtaudun hyvin neutraalisti, jos joku saa tietää, että olen Mallu. En mä siitä mekkalaa pidä, mutta ei mua toisaalta haittaakaan. Koska vaikka mun tarinani on mulle ainutkertainen, niitä on täälläkin monia samankaltaisia. Samanlaisia kipuiluja käyneitä. Ja siitä jotenkin eteenpäin rämpineitä.

226

[quote=“Kultakala”

Vaikka olin onnellinen aiemmin, ei sitä voinut näyttää. Koska sellainen hyvä olotila on helppo viedä, vähemmän voimille vievää olla naama norsunvtulla. Apua, jos ukkokulta olisi katsonut että tänään toi on hyvällä tuulella, hyvä syy juoda! Koska se, että mulla oli “asenneongelma” oli ihan varmasti syy juoda.

Tai tarvitsiko se siihen syytä ollenkaan.

Näin mullakin, mun hyvä tuuli on SYY JUODA. Se on merkki, että voi mulle ehdottaa, että “jos hakis laatikon” ja jos on sovittu, että yhdessä illalla, niin se laatikko joka tapauksessa haetaan klo 15. Mulla menikin siihen tämä homma, että vain olin, toimin kuin robotti, tein ruokaa, siivosin mitä jaksoin, olin lasten kanssa, taustalla ODOTUS. Minä odotin, milloin alkaa se juominen.

227

Kertokaa nyt hyvät ihmiset miten saan ton lainaamani tekstin siniseksi? :smiley:

228

[/quote]
Tämän merkinsarjan tulee säilyä lopussa ehjänä

[quote=“entinen aurinko”]
Ja tämän tulee säilyä alussa ehjänä, niin silloin onnistuu. :smiley: Tai riippuen tietysti ketä lainataan tuossa hipsukoiden välissä :wink: :smiley:

Laitoin nämä väärin päin, ettei tee oikeaa lainausta.

229

No niin. Nyt näytetään närhen munat, vai miten se sanonta menee.

Viranomaistapaaminen tänään, eli lastenvalvoja.

Edellinen tapaaminen meni vielä vähän eroa kipuillessa, kyyneliä ja sellaista hömppää - nyt on tarkoitus vetää selkeet speksit tähän hommaan. Kyllä se kait oli se kuuluisa ihan vihonviimeinen mahdollisuus, mikä oli vielä alkukesästä auki.

JOS olisi tullut kesän aikana mitään yritystä, anteeksipyyntöä tai aikomusta nähdä oma osuutensa tässä tilanteessa, olisin neuvotteluvalmiimpi. Nyt tämä muija on niin täynnä tiikeriemoa, että mikään älytön vuoroviikkosysteemi ei tule kysymykseenkään.

En mä halua estää noita penskoja pitämästä yhteyttä isäänsä tai toisin päin, mutta mä haluan että ne tietää että niiden koti on täällä mun luona, täällä on turva ja huolenpito, kuri ja hellittely ja isänsä luona ovat kylässä. Koulupsykologiin olin yhteydessä ja annoin tulla täydeltä laidalta, pehmeällä äänellä.

Voisin viisastella, että eikö se olisi ollut ammatti-ihmisen homma sanoa siihenkin viime talven kipuiluun parikin asiaa, mutta mitä voit odottaa kolme kesää sitten valmistuneelta tyttöseltä, jolla varmaan on vankka teoreettinen ymmärrys siitä, miten ihmismieli toimii.

Mutta olisi ollut kiva, jos joku olisi lyönyt nyrkkiä pöytään mun puolesta ja vetänyt meidän perhekuvion kasaan. Olisi, olisi. Vaan kyllähän se on niin, että suurin vastuu on minulla. Jos se mies on kyvytön näkemään oman toimintansa vaikutusta, niin JONKUN on tehtävä päätöksiä. Eikä tässä selän takana ollut enää ketään, joka olisi tukenut minua valinnoissani. Joten itse pitää seistä niiden takana.

Saa nähdä, tulenko illalla riemuitsemaan vai täynnä purkamatonta kiukkua kertomaan, miten meni…

230

zemppiä!! ja ja paljon sisua!!

toivon koko aika hyvää ja olet ajatuksissa!!!

kirjoita kun kaikki on mennyt hyvin!! eli palaat asioita hoitamasta!! annat teoillasi paljon voimaa muillekkin!!

231

minäkin täällä sydämestäni toivon että tulet pian riemuitsemaan tuloksista! hengessä mukana

-vaimo

232

Tsemppiä ja toivottavasti kuulumiset ovat hyviä!

233

Kas vaan mikä taantuma. Meitä ei näemmä vieläkään saa mahtumaan samaan huoneeseen.

Kävi voimille, se käynti. Sisäisesti kävin läpi mielikuvia, joissa survon ukon naaman uuteen kuosiin… Mä niin luulin, että kun olin opetellut säilömään kaiken sisälle, niin pystyn nostamaan sieltä vaan niitä asioita, jotka haluan. No pitkät paskat. Siis sitähän sieltä piti pöydälle lapata :laughing: kasoittain paskaa.

Ja joo, kun puhuttiin tapaamisoikeuksista, niin tämä oli sitä mieltä, että raha kyllä kelpaa… Ei, kun nyt ei vielä ollenkaan puhuta rahasta, tunge ne vaikka perseesees tai vie hautaan mennessäsi, minä en niitä halua jos sun suuri omaisuus sua jotenkin lohduttaa.

Sen sijaan pääsin puhumaan siitä, että mikä helkkari sut sai nyt vanhemmuuteen heräämään ja mulle on ihan OK jos tapaat niitä lapsia arki-iltaisin - ENNEN KUIN SE JUOMINEN ALKAA. Siitähän tässä puhutaan. Olisin huono äiti, jos pakottaisin penskat olemaan vastuussa juovasta aikuisesta. Mä kaadoin niitä kulisseja niin ryminällä, että lasten ei tarvitsisi niitä enää pystyttää.

Kun ukko itsekin kehuskeli, miten päivät menee töissä ja työpäivät saattaa venyä… ja minä tiedän, missä harrastuksessa illat menee, niin mihin se lapsia tarvitsee? Huomaan olevani taas siinä roolissa, että yritän järjestellä hänelle sitä kivaa aikaa lasten kanssa (mikä ei kelvannut aiemminkaan) ja ottaa itselle sen aikuisen roolin, joka huolehtii siitä että lapset viihtyy. Mä hoidan ne asialliset hommat.

Ja korjaan paremman sadon - mä en kasvata noita lapsia sen takia, että nyt olisi kivaa, vaan siksi että meillä olisi puhevälit vielä kymmenen vuoden päästä.

Lastenvalvoja yritti utskia vähän juomamääriä, kysyi että olenko absolutisti - kenties näen vain ne viinamäärät kohtuuttomina. Taisi se vähän osua siihen arkaan kohtaan… mutta MINÄ EN OLE HULLU, MINÄ EN KUVITTELE. Oikeasti. Ne määrät on suurkuluttajan määriä. Ja mä en pyydä vähentämistä, mä olen yhä sitä mieltä että lapset ansaitsee raittiutta. Ansaitsee.

Räyh. Mä luulin, että olen niin turvassa, ettei se enää heilauta. Mutta mä olen niin turvassa, että mulla ei ole enää hävittävää. Joo, itkin. Mutta entäs sitten. Mua on petetty, multa ei ole pyydetty anteeksi, lasten ainoa tuntema isä ei tee elettäkään ansaitakseen lastensa läsnäoloa.

Jotta… ei mun tarvitse aivopestä lapsia kun niiden mielipidettä tästä asuinjärjestelystä kohta kysytään. Ne on fiksuja. Ja mulla ei ole mitään syytä suuttua, valitsi ne mitä tahansa. Mun pitää vaan sanoa, että kotiin saa aina tulla.

Ai niin. Työsuhdetta jatkettiin… pätkällä, mutta silti. Ihan heti ei tarvitse pohtia tuota työnhakua, se nimittäin ottaa voimille.

234

Sä olet ärhäkkä :imp:
Menet sen avulla eteenpäin. Mä en tajua itteeni, ukko saa mut jotenkin lamaantuun. Nytkin musta tuntuu, että tuo mun kotiinpyytäminen vain vahvisti sen uskoa siihen, että mä olen arka lammas ja mua voikin halveksia ja alistaa.

235

Hei entinen aurinko. Mä luulen kyllä, että sä olet vaan siellä katveessa, eli auringonpimennys… total eclipse. Se aurinko on siellä.

Mä olen vaan polulla tässä kohtaa. Joulukuussa 2006 olin siinä pisteessä, että jotain tarttis tehdä. No, sitä on tehty, on keikuttu puolin ja toisin - nuo voimaantuneen vinkit olivat käytössä ja elämä oli ns. parempaa. Eihän yhteen mieheen kaikkia hyviä puolia saa… huok.

No, mutta nyt keksin, mitä siihen olisi pitänyt sanoa, että “lapset haluat viedä ja lompakko kyllä kelpaa”. Tietenkin “lapset kyllä kelpaa, mutta mitään sen ei pitäisi maksaa” :mrgreen: jos siis haluaa vajota ihan samalle tasolle…

236

Käytännön asiat ottaa voimille, mutta olet tullut pitkälle sieltä joulukuusta 2006! Meitä on kuule paljon täällä, jotka vatvotaan tilannettamme ees ja taas, eikä mikään muutu. Sä olet tarttunut toimeen, ja saanut muutoksen aikaan. Käytännön asiatkin järjestyvät yksi kerrallaan, vaikka vaativat työtä. Ja toisen asenne ottaa päähän, mutta oikeesti sä olet sen yläpuolella henkisesti. Sä olet ottanut vastuun omasta ja lasten tulevaisuudesta. Se on tekijät erikseen, ja suunpieksijät erikseen. Tsemppiä!

237

Ehdottomasti.

Että mä vihasin noita istuntoja. Meilläkin eksä oli pehmittänyt lastenvalvojaa omalta osaltaan jo etukäteen ja esitti kärsivää isää. #%@&!!! Verenpaine nousi kun luin tuota. Onneksi asiat kuitenkin järjestyivät, ei se kauhean pitkään jaksanut vetää roolia. Todellisuus punkee esiin väistämättä.

238

Kiitos vierailijat :slight_smile:

Tarjosin siis ukolle rusinoita pullasta, saisi viinan, saisi isyyden - mutta ei yhtäaikaa. Mutta se vaan kuuli sen niin, että mä haluan rahaa

Joo, kyllähän se raha helpottaisi. Oikeutta tekisi mieli. Ah, jos oltaisiin tuolla Ameriikassa, oikeusjuttujen luvatussa maassa… nyyhkisin dobermannin näköisen lakimiehen vierellä, kun hän esittäisi syytteitä kohta kohdalta:

  • vastapuoli lupasi, että vihkaisee päämiehen sitten kuolinvuoteellaan. Kymmenen vuotta lupailua, eikä mitään tekoja. Mikä mies se sellainen on, joka ei juomalla saa edes henkeä itseltään!
  • vastapuoli on riistänyt päämieheltä humaltumisen. Mitä tulee seuraelämästä, kun ei pysty ottamaan suomalaiskansallisia kännejä, tai edes viinilasillista jos lapset ovat kotona.
  • listalla myös mielenterveyden järkyttäminen, empatian evääminen ja tietoinen valehtelu, tarkoituksena vahingoittaa toisen henkisyyttä.
  • seksistä kieltäytyminen juopottelukiireisiin vedoten.
  • syntymäpäivien unohtaminen, samoin muiden merkkipäivien.
  • lasten pelottelu.
  • pahalle haiseminen.
  • yhteiseksi tarkoitetun sohvan hallinnointi, yhdistettynä television valtaamiseen.

Joo, tyhmähän minä olen ollut. En tyyni, en pitkämielinen, en ymmärtävä - TYHMÄ. Ja tyhmyyttä inhoan enemmän kuin juoppoutta.

Niin, missä sitä olisi, jos jo silloin kun ekan kerran tajusi että tää ei ole hyvästä, olisi eronnut? No ei tässä. Mutta enpä olisi itsekään uskonut, että pääsisin lähtemään. Aina oli niin monta syytä jäädä vielä päiväksi.

239

Hämmentävää. Mies niin haluaa lapset vuoroviikoin, mutta koko viikonloppuna ei ole ollut niihin yhteydessä, puhumattakaan että olisi ehdottanut mitään tapaamista, yhdessäoloa.

Eikä lapset halua, tai siis ovat mieluummin Täällä, kanssani.

Onko tämä oikeasti vain rahakysymys, todella? Vai olisiko se ukkokulta viimein juonut itsensä hengiltä? Tai ehkä sillä on siellä joku, joka ei voi käsittää miten joku paska akka on jättänyt niin hyvän miehen ja lisäksi estää häntä tapaamasta lapsiaan?

Tai ehkä se lastenvalvojalla käynti loukkasi hänen miehisiä tuntojaan niin, että on taas ihan pakko juoda.

Siinä tapauksessa itse asiassa kunnioitan hiljaisuutta. Enkä mä lapsista lomaa tarvitse, mutta jotain isyyttä voisi olettaa. No, tämä on parempi vaihtoehto.

Kultakala, tuo lapset isästään vieroittava hirviö.

240

Huomenta! Vaikeita kysymyksiä,siis noi lasten tapaamiset. Samassa suossa tarvotaan, toki mä syvemmällä kun lapsi on vasta1v. Isompi lspseni ekasta liitosta on vuoroviikoin isällään. Ollut jo 5 vuotta. Se on mennyt hyvin.
Mutta pari ajatusta:
Sä et ole vastuussa exän ja lasten suhteesta. Se on ihan isän vastuulla millasen suhteen lapsiinsa rakentaa.
Vuoroviikkosysteemi EI toimi jos toinen on alkkis. sen 50% ajasta pitäis olla selväpäinen vanhempi.
Ja miten isot lapset? Yli 12 v saa jo sanoa esim. Oikeudessa oman mielipiteensä tällaisista asioists. Ja kyllä mä oon jo ny käsittäny ettei teini välttis noudata tällaisia sopimuksis. Eiköhän ole siellä missä tahtoo olla? ja kaverit on koko ajan tärkeempiä.
Tsemppiä, oot hyvä mutsi! Oot antanu lapsille päihteettömän kodin, ei mikään pikkujuttu!
Ja luulen et sun ukkos on aika saita, eiks sil ollu niin tärkeetä et talo on hänen? Mun eka mies oli samanlainen. Siittä vaan. Tavara ei maailmasta ostamalla lopu!