Kalamaljasta maailmalle

Kotikanava
241

Kiitos Löllö.

Lapsia tullaan kuulemaan parin viikon päästä. Lastenvalvoja kysyi, ettei kumpikaan meistä ole huolissaan että toinen aivopesisi lapsia sitä kuulemista varten. Hyvä etten siinä vaiheessa alkanut tyrskiä naurusta; ei mun tarvi niitä aivopestä.

Ihan oikeasti mä yritän olla se selväjärkinen olento, jonka ei esimerkiksi tarvitse haukkua lasten isää niiden kuullen. Se on ihan hyvä tyyppi ja parhaansa se yrittää, mutta se on juoppo eikä yksinkertaisesti näe lapsia - siis just tyyliin “emmää niille mitään ruokaa ole tehnyt kun ei ne ole sanoneet että niillä olisi nälkä”.

Vanhemmuus ei ole (muotitermein, vai joko nämä ovat pois muodista) vahinkojen paikkaamista vaan proaktiivista toimintaa. Ei ole tarkoitus, että tulee nälkä ja sitten toimitaan vaan että ruokaa on tarjolla aina silloin kun on sovittu.

Joo, osaa nuo ottaa isoimpaan nälkään itsekin, mutta se on sitten sitä mussuttamista ja leivänsyöntiä.

Mua vaan niin… raivostuttaa tämä tilanne, koska jos… Niin. Jos asiat olisivat menneet toisin, ne olisivat nyt toisin. Vaan kun ei. Ja ainoa kuka uikuttaa on eksä. Kun mä sitä niin syyllistin (onneksi en kuitenkaan juomisesta) ja hän on niin huono, hän ei kelpaa… No ei prkl kelpaa!

Muuten… viikonloppuna hyvää seuraa, metsän antimia, hyviä uutisia siitä miten karma saa kiinni jokaisen… niin ja lottovoitto! Tosin vaan neljä oikein, mutta enemmän kuin kaikkina niinä kertoina kun olen jättänyt lottoamatta… Meidän lottovoittokupongin noutokin oli iso seikkailu.

Äh. Ukko on pitänyt radiohiljaisuutta yhä. Minä en sitä riko.

242

Kultakala, aloitit tämän irtiottoketjusi viitisen kuukautta sitten. Samoihin aikoihin kuin minä aloitin ketjuni. Uskomatonta, miten pitkälle olet päässyt näin lyhyessä ajassa. Olet mennyt eteenpäin, lapset muassa!

Hyvää viikonloppua, nauti elämästäsi!
toivoo Eräs, joka kiertää vain kehää :smiley:

243

Rinalda, mä ajattelin eroa ensimmäisen kerran vauva mahassa… se ensimmäinen.

Mutta ei silloin ollut hyvä aika, mitä tämmöinen naimaton nainen lapsen kanssa tekisin, minne se menisi, miten se pärjäisi… Mies kuitenkin oli luvannut pitää huolta.

Sitten lapsi syntyi, ja tekemistä riitti. Tai oikeastaan esikoisen vauva-aika oli aika hirveää. Olin aika yksin, tosin luojan kiitos oli netti. Lopulta löysin oman äitiyhteisöni, ja piti valita palatako töihin vai tehdäänkö toinen. Tehtiin toinen, elämä kulki just sitä rataa. Mies ei osallistunut pahemmin lastenhoitoon.

Sitten tapahtui yhtä sun toista, mitä nyt elämässä tapahtuu kun sitä suunnittelee ja kohtalo puuttuu peliin… menin töihin, maksoin tarhamaksuja, ja kun alkoi olla jälleen vähän rahaa säästössä aloin pohtia uudelleen tuota lähtöä, miehen juominen oli pahentunut aika tasaisesti.

No, siihen tuli työkaverin mentaaliongelmat, itsemurhayritys, mun romahdus töissä mikä johti siihen että omistaja heitti ulos 5min varoitusajalla… Ja siinä tilanteessa ajattelin, että jos parisuhte loppuu, niin ihmiset lohduttavat, että anna ajan kulua. Eipä ratkaise työongelmaa, kun sitä palkkaa on jostain revittävä.

Otin työn, mikä ei osoittautunut omaksi, pakenin opiskelelmaan. Tässä vaiheessa paloi viimeisetkin säästöt, ja opinnot kaatuivat omaan mahdottomuuteensa.

Tein huonopalkkaista työtä (johtui ihan vaan siitä, että työnantajalla ei ollut varaa maksaa… ) ja lopulta sain töitä konkurssikypsästä firmasta (jota ei tietenkään meille työntekijöille kerrottu) mutta siellä oli hieno henki olla töissä!

Mies ei ymmärtänyt, hän ihmetteli mikä minussa on vikana, kun en pysy missään. Kai tietyllä tapaa epätoivoiset vetävät toisiaan puoleensa… toinen vetää viinaa kaksin käsin, tosin iltaisin, ei tietääkseni töissä (paitsi työhön liittyvissä juhlatilaisuuksissa), eikä saa työpaikallaan edes huomautusta asiasta! Ja itsekin mietin, että näin epävakaassa maailmassa olisi hyvä jos on jotain pysyvää, vaikka sitten juoppo mies.

Kunnes olin sillä rajalla, että oli pakko tunnustaa. Perhe on rikki ja minä en jaksa enää pitää sitä pystyssä. En muuten suosittele kenellekään eroa, muuttoa ja uutta työtä noin niin kuin samaan aikaa suoritettavaksi… Onneksi lapset eivät ole oireilleet sen pahemmin, tai niin etten olisi siihen pystynyt vastaamaan.

Summa summarum. Loppujen lopuksi mulla on lapset, ammattitaitoni ja luottamus siihen, että maailma ei kaadu yksiin, kaksiin tai useampiinkaan potkuihin. Tai siihen, ettei saa tutkintoa suoritettua. Elämä on kuitenkin aika lyhyt niihin asioihin, joista ei saa voimaa. Tällä hetkellä duuni ei ole helppoa, mutta tietyllä tapaa kuitenkin mielekästä. Kuuntelen kun työkaverit mesoavat kahvihuoneessa, heittävät vitsiä ja nauravat.

Ajattelen, että joku päivä tuo on minullakin. Tulee kuukausipalkka, lounaalla ehtii käydä hammaslääkärissä, saa pitää sairaslomaa ilman että talous romahtaa ja voi luottaa että se työpaikka pysyy siellä vaikka joka päivä ei pää kainalossa menekään tarkistamaan vieläkö kellokortti toimii.

Hoh hoijakkaa, tulipa avauduttua.

Kävin eilen olusella. Kaksi kaljaa, yhteensä 12 euroa. Ajatella, miten monta olutta sillä olisi saanut kaupasta! Mutta huono mä olen juopoksi, koska tykkäsin että sain rahalle vastinetta myös karaokesta ja siitä, että olen kuulemma ihan liian nuoren näköinen kymmenvuotiaan äidiksi.

Niin… ja tämä pöytääni tullut nuori nainen sanoi myös, että hän nostaa hattua kaikille naisille, jotka uskaltavat lähteä yksin baariin :unamused: eli, anteeksi nyt vaan, uskaltavat tuoda esille epätoivonsa. :laughing: Kyllä minäkin mietin, että olisi mukavampi ottaa joku kaveri mukaan, mutta rehellisesti en olisi jaksanut jutella. Tarkkailijan osa on parempi.

Lapset ovat siis olleet isällään viikonlopun. Ja se on ihan ok, meillä on puhelinyhteys olemassa. Ollaan tekstailtu ja lähtelty kuvaviestejä. Ehkä kontrolloin, mutta piti laittaa tekstaria että nyt nukkumaan, peskää hampaanne, yms. Kyllä se ne penskat hengissä pitää, en mä sitä pelkää. Mutta arkea se ei saa sujumaan.

MIstä tulikin mieleen, että kun tuosta polkaisin sinne terassille, naapurin eskari-ikäiset vielä leikkivät pihalla. Huok.

Enkä mä muuten vieläkään lopettanut! Tuolla oxycodon-vieroitusketjussa (johon en vastaa, koska annan sen painua alas ja sori jos lääkeaine meni hiukkasen väärinkirjoituksen puolelle) syytettiin että olen suunnilleen saatanasta seuraava, kun kehtaan ajatella (huom, ajatella) päihdeongelman pikaista ratkaisua.

Ylläri! Mulla on ollut noin viistoista fantasiaa siitä, miten tapan ukkoni. Kun vauva huusi, halusin heittää sen seinään, sulkea pakastimeen, upottaa ammeeseen. Teini-iässä pohdin, miten vahingoittaisin yhtä ikävää ihmistä. Mutta mitään noista en ole tehnyt, tulen oikein hyvin toimeen pimeän puoleni kanssa. Tunnustan, että minussa on sellainen. Mutta löytyy myös se ihmisyys, joka muistaa miten oikeasti pitää toimia kun on ihmisten kanssa tekemisissä.

Sitäpaitsi kai kaikkien tekisi joskus hyvää miettiä myös sitäkin vaihtoehtoa, että makaa mullan alla. Koska, kaikesta huolimatta, se on yksi vaihtoehto. Ei hyvä sellainen, mutta voi antaa näkökulmaa asioihin.

Tämmöinen puolustuspuhe lopuksi. Kiitos, tämä on hyvä paikka tilittää. Ja olen sitä mieltä, että Saunan puolelta löytyy asiantuntijoita enemmän kuin täältä, jotka näkevät lähinnä sen, mitä päihteet aiheuttavat läheisille. Meillekin on oltava tilaa!

244

Kiva kun kultis avauduit! Elämä tosiaan kulkee omia latujaan. Eiks oo mahtava tunne ku voi todeta että tässä olen enkä muuta voi? Ja olen just tällanen kaikkine sarvine ja hampaineni. Mussa on nämä arvet, nämä viat ja näissä asioissa olen helvetin hyvä. Olen vahva ämmä ja mullon ihanat pennut.
Ei sitä nuorempana tähän ois pystyny.
Kiva ku sulla oli mukava ilta. Anna pölöjen haukkua täällä netissä ja muutenkin. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu!
terv. se hullu mökin akka

245

Hei Kultis!
Kiitos kun kirjoitit kaikesta tuosta, mitä olet joutunut käymään läpi. Arvostan avoimmuuttasi, ja arvostan suorapuheisuuttasi! Pitkä prosessihan tämä on, muille näkyvä irtiotto itse kunkin kohdalla saattaa olla lyhyt ja jos on salaillut asoiita ja pitänyt yllä kulissia kaikki vuodet, niin kuin minäkin olen, voi joku mahdollinen ratkaisu tai irtiotto tulla ympäristölle yllätyksenä. Kun toiset eivät tiedä, mitä elämä on oikeasti ollut viimeiset vuodet/ kymmenetkin vuodet… Minulle ja miehelleni ovat tutut sanoneet: te olette niin yhteensopiva pari. Jo parikymmentä vuotta sitten tuo lausahdus kuullosti väärältä. Vielä tänä kesänä minulta on kysytty: mikä on pitkän liiton salaisuus? Vastasin antaumuksella: pitkämielisyys! Sitä kai voi sanoa minullakin olleen :laughing: Sitä en viitsinyt keroa, että sitä tarvitaan l’ähinnä toiselta, jos toinen kulkee elämänsä läpi hällläväliä-mentaliteetilla.

Kun aloimme puhua muutosta nykyiseen asuntoon, en olisi halunnut lähteä mukaan, olisin halunnut lähteä omia teitäni. En kuitenkaan sanonut mitään. En pystynyt läpikäymään asioita silloin, en sanomaan ääneen että on vaikeaa. Muutto yhdessä tuntui kuitenkin väärältä. Tänä vuonna tuli täyteen 16 vuotta tässä asunnossa…

Kun edellinen kissamme kuoli, en olisi halunnut ottaa uutta kissaa. Ajattelin, jos kissa sitoisi meidät yhteen, molemmat kiintyisivät siihen, jos pitäisi erota… Kissoja otettiin sitten kaksi. Ne täyttivät tänä keväänä 12 vuotta.

Alitajunnassa nämä asiat ovat siis painaneet melkein alusta asti. Mutta käsittelemään pystyin niitä alkaa vasta viime talvena. En vain ennen pystynyt luovuttamaan, en tunnustamaan epäonnistumista. Tai ehkä sen tunnustin vähän aiemmin, kolmisen vuotta sitten…

On tää elämä somaa :laughing: Ja silti olen vielä täysjärkinen, vähän hukassa, mutta en elämänuskoani enkä optimismiani menettänyt. Nyt kun olen alkanut käsitellä asioita ja kertonut joillekin ihmisille, on tullut esiin tapauksia, jotka saavat minut todella surulliseksi. On suhteita, joissa on on ollut väkivaltaa ja mustasukkaisuutta ja traagisia tapahtumia kymmenien vuosien ajan, ja niistä ei tiedä kukaan. Voi kun kaikki läytäisivät jonkun keinon purkaa asioita. Sanotaan, ettei ihmiselle anneta enempää taakkaa kuin jaksaa kantaa. Ja paskat, kuka sitä mittaa!

En minäkään viitsi vastata tuonne mainitsemaasi lääkeketjuun. Ihan siksikin, että on aloittajankin kannalta tuhlausta vatvoa sitä täällä, minne on keskittynyt toisentyyppistä kokemusta. Jos ollaan rehellisiä, on meiltä varmasti jokaiselta joskus mennyt niin hermot noiden kultamussukoiden kanssa, että olisi tehnyt mieli satuttaa. Rajansa sitä on jokaisen sietokyvyllä. Minäkin hakkasin kerran (parikymmentä vuotta sitten)puutarhatuolin mäsäksi, jotta en olisi käynyt mieheen kiinni. Kun ei siitä sössötyksestä tullut loppua. Pakko oli kanavoida raivo muualle. Kuinka monta kertaa olisi tehnyt mieli heitellä kaljapullot yksi kerrallaan mäsäksi rantakivikkoon. Mutta olen koonnut itseni ja ajatellut, että kissat astuvat lasinsirpaleisiin, ja itsekin jos menen veteen. Kerran tein konttoritöitä ja mies alkoi juovuksissa pilkata, eikä tullut loppua. Heitin häntä lävistäjällä! Ei osunut, mutta meni lähelle kissaa, joka pelästyi ja linnottautui sängyn alle. Aloin aivan vapista kun ajattelin, että kissaan olisi voinut sattua. Ja seuraavan puoli tuntia olin mahallani sängyn vieressä ja juttelin kissalle, että sain sen leppymään ja tulemaan pois. Ja edelleen minua harmitti, etten osunut mieheen! Kyllä mä luulen, että raivostuminen ja pahat ajatukset ovat luonnollisia, jos tilanne jatkuu riittävän pitkään sietämättömänä ja ilman toiveita paremmasta. Mutta sitten kun tulee todellinen hätätilanne vaikkapa tuolle minun juopolle, on minullakin hätä sen puolesta, ja jos joku uhkaa sitä jollakin tavalla, puolustan!

Muutos ei ole helppo asia. Mutta joskus se on välttämätön.

246

Pitää kiirettä, mies ei juhlapuheistaan huolimatta ole mikään yhteishuoltaja… Raha-asiat ottaa päähän ja pari muutakin - mutta takaisin en käänny. Saa tulla mitä on tullakseen, niin pahasti paskaa ei enää koskaan voi tulla niskaan kuin on juopon kanssa eläessä tullut.

Niin ja syy miksi päivitän, on se, että joudun ottamaan sanani takaisin. Väitin aiemmin, että tiedän vain kaksi ihmistä, jotka ovat onnistuneet juopon raitistamaan mutta ei se Susanna sittenkään onnistunut Mattia kokonaan kuiville kiskomaan.

Mulla ei onneksi ole kokemusta siitä, että noinkin pitkän raittiusjakson (ei se pelkältä kuivana kärvistelyltä vaikuttanut, joskin mielikuva on ihan keltaisen lehdistön ja naistenlehtien luoma) ratkeaa.

Hirveän ikävä asia. Mutta vakavan asian kanssa, tappavan sairauden, ollaan tekemisissä.

247

Jospa se matti retkahti. Ehkä parempi retkahtaa parin vuoden välein, sehän kuuluu raitistumisprosessiin kuulemma :smiley: Onneksi susanna pitää kovan jöön, ja lähti heti läppäseen. Ehkä matti saa susannan takaisin jos lopettaa dokauksen.

248

Mä en osaa toivoa yhteenpaluuta… Mietin, kuinka montaa kertaa Susanna jäi…

Eikä se toinen tajua. On vaan että ohhoh. Toivottavasti oli sen arvoista.

249

Minäkin bongasin tämän julkkiskuvion jostain otsikoista ja ajattelin, että voi ei… Tosi harmillista. Niin upea nainen. Ihan eri luokkaa kuin makkarakuningattaret. Toivottavasti ei jää läheisongelmaisena pyörimään vaan bongaa arvoisensa komean, menestyvän miehen ja sen rinnalla tulee onnellisempi tarina.

Ja miten typerä mies. Kyllä taas lehdistö kiittää. Voi että mä inhoan sitä revittelyä, joka tällä jutulla nyt alkoi. Seiskan Matin luottotoimittaja pääsee taas tekemään kansiotsikoita.

Ja keskisuomalaisista miehistä vielä lisää otsikoita: Hakkarainenkaan ei näe tarvetta jatkohoidolle kesän oltuaan pois katkohoidosta ja terapiasta, koska ei hänellä ole mitään alkoholiongelmaa, luki lehdessä. Hohhoijakkaa, niin on alkoholistivirttä taas.

250

Miten te ette jätä sitä juoppoanne? MINÄ en ikinä ottaisi juoppoa!

Näin kirjoitti Täydellinen ihminen tuolla Ilmalaivan ketjussa. Mä en kommentoi sinne, mutta kolahti se täälläkin. Entisessä ketjussani joku tuli huutelemaan jotain väheksyvää ja se on niin älytöntä, että mulla on 15 myötätuntoista ja tunneälykästä ihmistä tukemassa niin tämä yksi älypää onnistui satuttamaan niin, ettei kenenkään muun mielipiteillä ollut väliä.

Mutta kuten nytkin, puskahuutelijat vaiennettiin aika nopeasti. Täällä ei jostain syystä lähde samalla tavalla provosoinnit roihuamaan kuin vauvan sivuilla (joiden profiiliin se vähän kuuluukin, ihan hyvä päästellä jossain höyryjä). Toisaalta ne puskahuutelijat tekee tavallaa hyvää; kun hetken rauhoittuu, voi miettiä, mikä siinä niin kipeää tekee.

Mutta ajatella, jos olisi vaikka syöpään sairastuvan kanssa mennyt yhteen! Ei sitäkään vastaan saa vakuutusta, joo, olihan se kyllä tiedossa että sukurasitusta syöpään on ja elämäntavat eivät olleet parhaat mahdolliset… Sitten se makaisi hoitojen jälkeen sohvalla, haisisi pesemättömälle, kuolemalle ja oksentelisi päivät pitkät niin että kenelläkään ei olisi ruokahalua.

Juopon vaimona sentään myötätunto on mun puolella, syöpäsairas saa kaiken säälin. Se ei kävisi töissä, jouduttaisiin ottamaan velkaa ihan vaan elämiseen ja sen hoitohin! Lapset ei pääsisi edes Lintsille, kun ei kehtaisi pitää hauskaa kun toinen tekee kuolemaa.

Juu, emmää semmoista miestä ottaisi. Kylläpä olen fiksu kun osaan tämän jo etukäteen näin tarkkaan ajatella.

Kai kaikki nyt tajusi, että tuo ylläoleva oli vitsi. Sitä huonoa, pilalle mennyttä huumoria. Näin asetutaan toisten yläpuolelle. Filosofian perusteita, ettei voi ottaa itselleen kunniaa toisen hyvistä puolista. esim: MINÄ sentään synnytin pari kaunista JA fiksua lasta, voi kun ihmiset menee tekemään tyhmiä ja rumia penskoja.

Sitten ihan tähän päivään. Arki soljuu kuten pitää ollakin. Lapset eivät halua olla isällään, ensi viikolla ne juttelee lastenvalvojalle. Itse tein laskelmia noista elatuskuvioista ja ensisijaisesti olen tyytyväinen siihen, että olen täysin elatuskykyinen, niiden papereiden mukaan.

Joo, rahat on loppu, autoa ei ole varaa tankata - mutta fillarilla pääsee, kauppa on lähellä ja iltaisin ehtii hyvin leipomaan. Mä en juopon kanssa neuvottele kahden kesken. Liian monta kertaa olen yrittänyt puhua asiaa, ja se asia on väännetty oudoksi ja heitetty takaisin naamalle. Mä en ole ahne eksmuija, mutta lapset tarvii oman osuutensa.

Siis niiden laskelmien mukaan aikuinen ihminen tarvitsee 500e/kk omaan elämiseensä, ihan siis omiin kuluihinsa. Ruokaan, puhelimeen, vaatteissa pysymiseen, uuteen hiusväriin… Tai riittäisikö se juomiseen? Jos palkasta budjetoisi juopolle puoli tonnia ihan vaan juomiseen?

251

No, just ja just se riittää juomiseen… Mutta sitten on ne tupakat vielä päälle, 2 askia päivässä = 11 euroa/päivä :laughing: :laughing:

Mä tankkasin maanantaina autoni, tankki täyteen ja vielä 5 litraa venettä varten sekä miehelle 2 tupakka-askia ja itselle jäätelö, lasku 109 euroa. Rahoitettu nostamalla asiakkaalta ens kuun palkkiosta ennakkoa, vaikka olin päättänyt, että sitä en enää tee. Mutta pakko on päästä kulkemaan, nyt vieläpä vieraita tulossa, joten pitää niidenkin kanssa käydä katsomassa jotain nähtävyyttä ja hommata ruokaa. Mutta eipä surra! Nää on niitä elämän realiteetteja.

Kyllähän sitä tuo talous olisi paremmassa jamassa, jos olisi aikanaan ollut viisas kuten se Eräs eronnut ja jättänyt juopon miehen ottamatta. Mutta ihmisenä olen varmasti kasvanut eikä sellaista koulutusta saa rahallakaan! Me selvitään Kultis, ja kun rahat loppuu niin mielikuvitus alkaa :smiley:

252

:laughing: joo, siis onks jollain täällä kotikanavalla juoppo mies??EI VOI! Luettuani puskantakaa huutelukirjoituksen, ensin raivostutti, sitten tajusin että niin oli tarkoituskin. Hemmetti mistä tommosta viisautta saa? Voiko vallankin anttilasta tilata? Vai laittaisko keltaseen pörssiin: “Hal.ost.viisautta.sekä selv.näk.kyk.” :mrgreen: Rahalla ei saa rakkautta, vaan ihan helv.paljon kaljaa!

253

Rinalda ja Laiffii! Kiitos illan nauruista! :laughing:

254

Viime viikolla kilahti. Heitin puhelimen seinään, niin että akku irtosi… testasin kuitenkin, että se toimii ennen kuin suljin sen kokonaan.

Hyvin on mennyt viikonloppu puhelinhiljaisuudessa. Jos jollakulla läheisellä on tositärkeetäasiaa, niin pitäisi tietää, miten saa kiinni.

Työpäiväkin meni sujuvasti, kun ei norkoillut koko aikaa facebookissa (työkoneella en sinne loggaudu, jotain periaatteita minullakin… puhelimella sit voi surffata…) eikä tekstiviestit keskeyttäneet.

Mies… voi jesuksen partakarvat. Ketään ei yllätä, että ihan tavallisena arki-iltana voi olla jo kuudelta humalassa. Se kokeili olla yhden illan isänä viime viikolla, mutta hain lapset pois. Joo, kaveriäiti neuvoi että “sun pitää vaan jättää ne sinne keskenään pärjäämään” mutta mä en lähde siihen.

Lapsen koulu on ollut aika veitsenterällä, mä olen mieluummin läsnä nyt ja pidän ne lyhyessä narussa, vaikka saisin minkä kontrollifriikin leiman. Musta tuntuu, että minulta sitä odotetaankin. Mun pitää olla yhä vieläkin se ikävä ihminen, joka sanelee aikatauluja ja tekee terveellistä ruokaa. Ja joo, jos lapset ja mies saavat välejänsä korjattua niin ihan sama vaikka se olisi se kiva ihminen.

Mutta arjen pitää sujua. Siksi pidän kiinni vaatimuksestani, jossa mies saisi lapset joka toinen viikonloppu. Silloin ei niin väliä, vaikka syödään makkaraa ja valvotaan myöhään. Tai ei päästä autolla liikenteeseen…

Mies ei ole tehnyt elettäkään pyytääkseen anteeksi. En tiedä, onko hän yhteydessä lapsiin, en ole huomannut puhelimen soivan, eikä lapsetkaan soita hänelle. Olen vähän yrittänyt sanoakin, että soittakaas… no ei me. Pitäisikö tässäkin ottaa se käskytys käyttöön? En tiedä. Ehkä mä sitten olen just se paskamainen exmuija, joka vieraannuttaa lapset isästään…

KOSKA SYY ON AINA JOSSAIN MUUALLA. Miten se vuosikymmenen juominen NYT on alkanut vaivata, kun kymmeneen vuoteen se ei ollut ongelma?

Tää vähän lataa huomista lastenvalvojaa varten. Odotukset korkealla. Tahtoo huoltajuuden, tahtoo pelastaa lapset. Sit tapellaan rahasta.

255

Mä ihmettelinkin missä sä olit :slight_smile:

Kuulostaa tutulta. Ei onnistuneet lomat eikä aina viikonloputkaan. Onnea huomiselle!

256

Tsemiä Kultis.

Tiedät itse ihan varmasti parhaiten, mikä on sinun lapsillesi parasta. Tee niinkuin oma sydän sanoo. Ei juopot tarvitse keneltäkään apuja siihen, että vieraantuvat lapsistaan. Älä pelkää että sellaista tekisit, ei sinun silti tarvitse exääsi kehua tai ylistää. Minä yritän olla mahd. neutraali, ja varon että en puhu lasten aikana pahaa heidän isästään, mutta en voisi kuvitellakaan että joka toinen viikonloppu-systeemiä useammin olisi tapaamisoikeutta. Vaikka exäni raitis onkin, ja hyvin pitää huolen lapsosistaan. Koti on kuitenkin täällä, minun luonani.

Minusta on hassua, että alkoholisti-isiä pitäisi kohdella normaali-isinä, eli olettaa että he toimisivat kuten normaali-isät toimivat. Kuitenkin moni sosiaalitäti tuntuu näin ajattelevan. Eli pidä kiinni kannastasi, rauhallisesti mutta tiukasti.

Voimia monta tuhatta kiloa, pienin askelin kohti aurinkoisempaa tulevaisuutta. Tai pienin pyrstöniskuin :slight_smile:

257

Ja kummallista myös miten moni alkoholisti-isä haluaa olla “yhteishuoltaja”, nimenomaan. Meillä ei mies ole koskaan huolehtinut lasten harrastuksista, vaatteista tai muista tarpeista, mutta kovasti haluaa 50-50 sopimuksen huoltajuudesta.

Kotona on aina ollut rähinää siitä että lasten tavarat on pitkin kämppää ja elämän jälkiä enemmän tai vähemmän näkyvissä, emäntä kun ei osaa pitää järjestystä ja kämppää siistinä. Nyt rakas kohta-ex-mieheni haluaa lapset luokseen vuoroviikoin, luuleekohan emännän käyvän siivoamassa jäljet :slight_smile: ? Noh, kaikin mokomin, tosin saattaa yllättyä kun ei exä laitakkaan lapsille viikon vaatekertaa mukaan reissuun, vaan ne on ihan itse hankittava (ja pestävä) lapsille. :laughing:

Tsemppiä Kultakalalle, raskasta jos huoltajuuskuvioista ei pääse yhteisymmärrykseen!

258

Lainasin Noppaa, kun oli niin omia ajatuksia. Paitsi että mä olen kyllästynyt siihen, että odotan toiselta yhtään mitään. Eli otan suosiossa hoitovastuun ja Vastuun muutenkin. Lapset ei ole mikään kotityö, ne on mun ihmisiä ja ne on jotenkin varustettava maailmaa vastaan.

Ja mä pärjään, prkl. Vaikka välillä heittää sitä katkeruutta, niin yritän karistaa sen pian muistuttamalla, miten asiat voisivat myös olla. Itsesääliä sallin hetkittäin :laughing:

Mutta se lastenvalvoja. Hiisi vieköön, mulla oli ihan valmiit speksit ja perustelut, mutta en saanut edes vastaehdotusta. Olisi varmaan pitänyt lyödä nyrkkiä pöytään että jumankauta, katsokaa nyt tuon naamaa, ei se ole sitä raskaalla työnteolla tuohon kuntoon saanut.

Miksi mä luotan vieraisiin ihmisiin näin? Luotan, että että ne Valvojat (niitä oli kaksi tällä kertaa) on nähneet kuvion ennenkin ja tietävät miltä juoppo näyttää, vaikka sillä olisi puku päällä ja kravatti kaulassa.

Mitään ei päätetty, en saanut edes mitään mitä työstää. Paitsi että lasten puheet käytiin läpi (ei kaikkea, meille tehtiin selväksi, että heillä oli ‘salaisuuksia’) ja mä olin kerrankin asiallinen. No, piti palata siihen yhteen arki-iltaan, että homma ei tainnut olla ihan hallussa silloin. Ja hän paiskasi takaisin, että mites nämä muistutukset esikoisen koulunkäynnistä mihin teki mieli sanoa, että hyvin sä pohjustit viime vuonna kaikki nämä ongelmat, mitä minä tässä nyt ratkon. Mutta ei, kauniisti yritettiin, molemmat, että lasten etua me vaan… Pah!

Eksän vainoharha nousi kivasti pintaan. Viitattiin siihen, että lapset olivat käyneet ‘yksin’ kertomassa mielipiteensä asumisjärjestelyistä ja tämä tuhahti, ettei hänelle oltu siitä mitään mainittu. No en katsonut tarpeelliseksi, kun siitä tapaamisesta oli yhdessä etukäteen sovittu ja hänelle ei vaan se päivä käynyt, joten minä otin vapaata töistä (palkatonta!) ja toin lapset kuultavaksi. Vai viranomaisenko siitä olisi pitänyt muistutus lähettää?

Mutta 1) ei se muista kuin itselleen tärkeät jutut ja 2) tämä unohtelu + toisten syyttäminen ei ole uutta mulle.

Sen vainoharhaisuus pahenee. Nimittäin vara-avain on kadonnut ja on viitteitä, että joku olisi tarkkaillut taloa. Tai sitten tää oli vain tekosyy sille, että se sarjoitti lukot uudestaan. Mit vit. Ei voi tulla se todennäköisin selitys mieleen, että eksä on laittanut lapset hakemaan sieltä sisältä jotain tarpeellista… :open_mouth: yritimme kyllä soittaa etukäteen, mutta puhelimeen ei vastattu. Ja taisi jäädä se avain palauttamatta, lapsi on ihan yhtä pöhelö kuin äitinsä tavaroiden paikoilleen saattamisen suhteen :laughing:

Tulee mieleen, että se hirveä mekastus siitä, että tavaroilla on omat paikkansa… se saattoi pitää paikkaansa. Ukkokulta ei todellakaan osaa lähteä etsimään jotain, jos se ei ole juuri siinä, mihin hän on sen kädestään jättänyt.

Annan itselleni luvan pelätä silloin, kun lapset ovat miehen kanssa. Mutta muuten saa elää ihan itsekseen. Tai ei ehkä pelätä, mutta mä en pääse siitä ikinä että joku päivä siellä on kalmo vastassa. Mutta yritän pitää tämän itselläni. Se on vaan yksi todennäköisyys, eikä ihan lähiajan ongelma. Toivottavasti. Silti lapsilla on oikeus tavata isäänsä. Ja tulla turvaan omaan kotiin.

Niin ja heissan Sitruunapippuri! Kiitos toivotuksista.

259

Samoja huolia tässä käyn läpi Kultakala. Toisaalta en halua mennä liikaa lasten ja isän väliin, en halua lapsilta “riistää” isää (huolehtii tuo siitä ihan loistavasti itse). Nyt vain yritän ehdotella malleja missä isä saa olla 50-50 mutta niin että lasten koti on kuitenkin minun kanssani ja suurin osa öistä vietetään kotosalla minun luonani.

Rehellisesti sanottuna hirvittää ajatuskin siitä että lapset olisivat viikon putkeen tulevan-exän kanssa, kun nytkään ei esim. joka aamu ole siinä kunnossa että voisi lapset viedä tarhaan. Tänä aamuna viimeksi jouduin paniikissa laittamaan lapsia kuntoon ja tarhaan ja sitten sataakahtakymppiä töihin, kun isä, jonka piti lapset viedä, puhalsi vielä yli promillea aamulla.

Onneksi tuo minun retkuni on aika myöntyväinen näihin minun kaavailuihini, ehkäpä koska talo jää vielä yhteiseksi ja tietää itsekkin ettei hänellä olisi varaa yksin sitä pitää. Loppupeleissä retkuni on melkoisen laskelmoiva tapaus ja eiköhän tuon 50-50 sopimuksen juuret nimenomaan siihen suuntaan kaivaudu.

Käsittääkseni lastenvalvojat eivät oikein ota mitään kantaa mihinkään, vaan vahvistavat vain vanhempien välisen sopimuksen. Kaikenkaikkiaan jotenkin turhan tuntuinen instituutio, koska jos riitaa on asioista niin kärjäoikeudessa ne kuitenkin ratkaistaan.

260

Mitä Kultakalalle kuuluu? Toivottavasti on vaan paaaaaljon kivaa syksyistä tekemistä, ettei ehdi koneelle.