Kalamaljasta maailmalle

Kotikanava
261

Kas moi Jellis!

Nopan kanssa tekisi mieli vaihtaa pari ajatusta huoltajuudesta… Mies oli yhteisessä tuttavapiirissä huokaissut että kaikki on niin kallista kun on näin yksinhuoltaja. Siis WTF?

Yksin huoltaa ihan itseään. Rahasta puhuminen on tylsää, mutta kukahan pisti just toista sataa lasten syysvaatteisiin…? Eikä edes pyytänyt apua siihen, mikä on tietty ihan oma moka. Mutta kuitit on tallessa.

Mies ei soita lapsille, koska kokee että paheksun sitä. Jos kännissä soittaa, niin voin paheksuakin. Mutta kun itse muistan työpäivän aikana lapsia tekstiviestein niin ehkä se on vaan helpompaa olla etäinen.

Ei pelkoa siitä, että tempperamenttinen lapsi heittää kirkuraivasit eteisessä. Paitsi että minähän sen olen pilannut ja opettanut huonoja tapoja…

Suunnitellaan muuten että pidettäisiin halloween-juhlat tässä kuukauden päästä. Lapsille :slight_smile: niin itse pääsee vielä ajoissa nukkumaan.

Illat on täynnä tapahtumaa. Miten ihmeessä te muut kiskotte aikaa vielä johonkin uuteen suhteeseen? Mistä ne ihanat miehet kävelee elämään? En mä mitään vakavaa kaipaa, enkä pelastajaa, mutta välillä olisi kiva leikkiä, että joku tykkää olla mun kanssa. Silleen aikuisesti.

Jaaha. Tuo on taas ulkoistettu toive. Entäs minä? Pitäisikö minun haluta olla jonkun kanssa?

262

heissan!

jäin miettimään ja ihmettelemään kirjoitusta etteikö laskenvalvojat tee ehdotusta? ymmärsinkö oikein?

meillä valvoja sanoi heti, vaikka yhteishuoltajuus on, että ex varmasti ymmärtää, että tällä hetkellä lasten on parempi olla äidin valvonnassa, kun ex:n alkon käyttö vähenee, on äidillä (minulla) oikeus antaa lapset ex:n hoiviin kun minä olen tietoinen että ex on lasten kanssa selvinpäin eikä ryyppyporukka juhli sielä silloin.
valvoja vielä sanoi, että tällä hetkellä ex ei ole kykenevä huolehtimaan lapsista yksin (esim. vkl tapaamisiin).
jos ex on näyttänyt olevansa selvänä lasten kanssa, on valvojalla siitä huolimatta oikeus tulla tarkistus käynnille toteamaan asian olevan kunnossa.

onko tullut jotenkin ilmiöksi, että lapset ovat vanhemmilla 50-50…
ennen sanottiin, että lapsella pitää olla koti, jossa hän tuntee asuvansa, jossa hänestä välitetään ja hän tuntee itsensä rakastetuksi juuri sellaisenaan kun hän on, jossa häntä myös kuunnellaan ja sitten vastaavasti vierailu käynnit (jos toinen vanhempi haluaa) toisen vanhemman luona…se, että vanhemmat asuvat erosta huolimatta lähekkäin voi olla tietysti eri asia. mutta lapsen tulee ymmärtää asumismuodoltaan mikä on KOTI.
ja joskus vielä karusti sanottiin, että lapsella on oikeus tavata molempia vanhempia…mutta vanhemmista ei sanottu mitään. voi olla että aika on muuttunut…
tällöin tulee myös tämä raha-asiakin selväksi…vanhempi, jonka luona lapsi asuu saa lapsilisän ja elatusmaksut, jolla hän maksaa osan lapsen menoista ja toisen osan maksaa omasta lompakosta. toisen vanhemman pitää osallistua rahallisesti elatusmaksujen maksuun, mutta kaikki muu vaatteitten ja harrastusten menot eivät kuulu etävanhemmalle ja jos hän omasta vapaasta tahdosta haluaa maksaa, niin se on tietenkin ok!

mutta tälläinen 50-50…kuka maksaa elatusmaksut ja kenelle lapsilisät kuuluvat? harvoin ne menevät lapsen omalle tilille…entä jos saa asumistukea…kummalle vanhemmista ne kuuluvat?

mutta sitten vielä mietin…kun lasten vanhemmat eroavat toisen alkoholismin vuoksi ja harvoin alkoholisti lopettaa juomisen siihen…miksi aikuinen ihminen (alkoholistin puoliso) pääsee eroon alkoholismista mutta lapset jäävät siihen, siis hehän aivan varmasti näkevät ja kokevat alkoholistin juomista niinä hetkinä kun ovat ko. vanhemman luona, siis 50-50 tarkottaisi puolia koko lapsuus ajasta eli karusti sanottuna 9v

tämä on karua kirjoitusta, mutta oikaskaa ajatuksiani, koska olen varma ettei se voi mennä näinkään…

263

Mä mietin, jos se meidän lastenvalvoja yrittää viestittää jotain. Että hae hyvä nainen saman vien yksinhuoltajuutta niin otetaan ukkoa munista kiinni ja se maksaa sulle saman määrän mitä vuosien aikana on viinaan pantu.

Lastenvalvoja nimenomaan ehdottaa. Se ei tee päätöksiä.

Ajattelin tehdä selkeän allakan tapaamisten suhteen, ennen seuraavaa käyntiä. Ja nyt pysyn tiukkana: jos kenelläkään ei ole parempaa ehdotusta, niin mun ehdotus on sitten ainoa. Piste. Ei ole tarkoitus vieläkään riidellä, mutta tää tarvii oikeasti toisen aikuisen elättämään!

Kyllä mun rahat riittää, sen takia en luovu ylpeydestäni. Oikeutta haluaisin. Ja joo, rahat riittää, aina seuraavaan tiliin. Kun tekee kahta työtä. Ja kerää tölkit työmatkan varrelta.

Eikä se lastenvalvojakaan tule kotiin seuraamaan,
että siellä eletään ihmisiksi. Tai soiteta lasten äidille kymmenen minuutin välein… Niinkuin tänään. Melkein kivahdin että normaalien ihmisten pitää käydä kaupassa aina silloin tällöin eikä ihmetellä, mistä lapsille saisi ruokaa. Ja se juttu siinä jääkaapin vieressä on pakastin, lidlistä saa ihan hyviä valmisaterioita joita voi sinne säilöä.

Tai mitä vielä. Kiitos tästä veitsenteroittajasta, vein omani jo eron alkuvaiheessa, mutta oikeasti olisin tarvinnut vessanpöntön kannen.

Todellakin yritin kaikkeni sen miehen kanssa. Yhtään mitään ei ole jäljellä. Se saa mut ärsyyntymään, mutta en vihaa. En kaipaa, en halua… En edes ajattele. Kaikki meni, kaikkeni yritin. Viimeiseen asti, kunnes ei ollut enää mitään.

Ehkä vähän surua. Olisihan se ollut kiva, jos juttu olisi mennyt kuten olisi ollut hyvä. Mutta näin on ihan hyvä, näinkin.

264

huomenta!

lastenvalvoja varmasti ehdottaa, mutta päätösvalta hänellä mielestäni myös on. jos toinen osapuoli, kumpi vain, ei ole tyytyväinen valvojan päätökseen niin käräjiltä voi hakea päätöksen kumoamista…esim. elatusmaksujen korkeus, tapaamiset sekä huoltajuus kiista.

itse olen soittanut lastenvalvojalle reilu vuosi sitten. ex pyörii kännissä lasten vieressä ja selittää niille kuinka kusipää äiti on, katsokaa nyt lapset. silloin riitti! tyttö sanoi minulle, että äiti, minä en halua että isä on tuollainen…silloin todella riitti! päätin että tämä teko ei tule koskaan uusiutuman.
valvoja tuli alle kahden tunnin ja keskustelin eri elämän suunnan vaihtoehdoista. hän ymmärsi hyvin, kuinka elin puun ja kuoren välissä ja sanoi että saan soittaa hänelle milloin vain…
ex kun näki valvojan pihaan tulevan niin kulman taakse meni eikä ilmaantunut paikalle. valvoja vain sanoin, että näkee hyvin, ettei ex ollut kykenevä keskustelemaan asioista…ja silloin häneltä tuli päätös/ ehdotus, että lapset eivät viettäisi aikaa ex:n kanssa kun alkoholi on kuvioissa…

olen varustautunnut ex:n kanssa riita tilanteeseen lasten tapaamisista ihan varmuuden vuoksi kirjaamalla joka kerta allakkaan kun on ollut prommilleissa ja milloin hän tulee katsomaan lapsia, nytkin 4pvästä 3 on jano miehellä ollut, ei paljoon, mutta ei ole ollut selvä…kirjaan myös kännin “voimakkuuden” sekä autolla ajelun…
se minun allakka voidaan kumota koska todistajat puuttuvat, mutta olen aikas varma että valvoja uskoo minuun ja se riittää minulle…
kirjotan pelkät faktat, se riittää minulle

oletko ajatellut tehdä ihan norm. tapaamis ehdotusta? esim. joka toinen vkl ja joka toinen uusi vuosi, pääsiäinen, vappu, juhannus ja joulu, pe klo 18- su klo 18…kesällä loma aikaan 1 viikko

olisi mukava nähdä kuinka moni alkoholisti hakee lapsensa uutena vuotena, vappuna ja juhannuksena :open_mouth: , meillä se ei varmasti tule koskaan toimimaan…

toisaalta…jäin vielä miettimään…eikö ehdotusten teko kuulu isälle? mitäs jos isä ihan itse toimii miten haluaa ylläpitää lasten ja isän välistä suhdetta…
yhteishuollossa periaatteessa toista osapuolta et tarvitse muuhun kuin lapsen passin allekirjotukseen, mutta ilman toisen suostumusta, lasta et saa viedä ulkomaille, pohjoismaihin saa…myös mopo ja moottoripyöräkorttiin tarvitaan molemien huoltajien allekirjotukset ajokorttia hakiessa…
ei oikein tule muita asioita mieleen… tulee tietysti akuutit leikkaukset esim. onnettomuuden sattuessa, mutta jos viranomainen ei saa isään yhteyttä niin silloin terveydenhoitohenkilökunta tekee ratkaisun sinun kanssa, eli sekään asia ei ole sinun tehtävä.
mitä jos nätisti sanot miehellesi, että jos hän haluaa jotain lasten suhteen niin hän toimii ihan itse asioiden eteen…sinulla ei ole mitään velvollisuutta tehdä sitä hänen puolesta…vetoat vaikka kiireeseen…

toinen asia (kolmas vai peräti neljäs…) mikä pomppasi mieleen on puhelin soitot…miehesi soittaa lasten ollessa hänellä sinulle vain erillisessä hätä tilanteessa…kun lapset ovat siis hänellä, hän ei soita sinulle ja kysy “miten ruokaa tehdään”…jos hän ei osaa (en usko siihen), hän ei voi ottaa lapsia luokseen…ja se hänen täytyy kertoa valvojalle “en osaa ruokkia lapsia” :open_mouth:

, äh, en ymmärtänyt tätä, mutta toivottavasti se ei tarkoita että olisin kääntänyt veistä kyljessä…ei ollut ainakaa tarkoitus! vaan jotenkin tuntuu, (löydän itseni) että alkoholisti puolison eteen tekee paljon enemmän kuin ns. tavallisen puolison. alkkiksen kanssa haluaa sovitella huomattavasti pidemmälle ja haluaa etsiä sitä kaikille hyvää vaihtoehtoa vaikka se ei olisi itselle hyvä…haluaa joustaa kaikessa asioissa jotta alkkiksella olisi hyvä…joten ihmeellisiin asioihin alkoholisti pystyy…

itse ajattelin jonkin aikaa sitten lähtevän kaupunkiin lasten kanssa, töihin pääkaupunkiseudulle. ex:ni sanoi minulle, että hän kertoo lapsille kun ovat 18v kuinka äiti vei lapset pois hänen luotaan ja siksi häntä ei ole näkynyt (toisin sanoen, ei pidä mitään yhteyttä)…sanoin siihen että onhan sinulla vielä 9 vuotta aikaa tulla hakemaan lapset joka toinen vkl, tapaamis kertoja on siis vielä 225 viikonloppua hänellä. hän oli aivan ihmeissään, kuinka voin edes ehdottaa sellaista? hmm…niinpä… :astonished:
taisin vielä kertoa, että hänellä ei ole tapaamisoikeutta minuun vaan lapsilla häneen… :wink:

265

^Miisy/Argh, kun tajuaa että kumppani on alkoholisti, niin kannattaisi myös itsensä vuoksi tajuta, että alkkis käyttäytyy kuten alkkis, ei kuten “normaali” ihminen. Eli silloin on turhaa toivoa aikuismaisia päätöksiä, ja aikuismaista käytöstä.

Alkoholisti käyttäytyy, kuten alkoholisti käyttäytyy. On omaa energiahaaskausta olettaa, että tänään hän on vastuuntuntoinen ja erilainen, ja sitten pettyä kun ei olekaan. On ihan turhaa odottaa häneltä hyvitystä, tai “oikeutusta”. Koira ei pääse karvoistaan, eikä alkoholistin käytös muutu paremmaksi, niin kauan kuin hän juo.

Väkipakolla ja vahvuudella ei miestä myöskään saa muuttumaan sellaiseksi kuin haluaa.

Maailma ei ylipäänsä ole sellainen, millaiseksi sen läheisriippuvainen ihminen tahtoisi olevan. Silloin kuin “tautini” riehui pahimmillaan, kuvittelin omilla teoillani vääntäväni asiat vaikka väkisin kohdilleen. Oikeus tapahtuisi, ja saisin hyvitystä, kun vain olisin tarpeeksi sitkeä ja päättäväinen. Pöh :smiley:

Ei se vaan mennyt niin.

Paraneminen lähtee hyväksynnästä, siitä että irrottautuu lopputuloksesta. Lapsista pitää parhaiten huolta keskittymällä heihin, ja omaan paranemiseensa, ja kuuntelemalla itseään. Ulkopuoliset lastenvalvojat ym on hyviä olla olemassa, mutta vastuuta asioista ei voi heille kuitenkaan kaataa. Huomasin, että läheisriippuvaisena herkästi kaadoin vastuun toisille ihmiselle.

Kultis, olet fiksu ja voimakas ihminen, ja tiedät mikä on lapsillesi oikein. On hienoa huomata, että et tuhlaa enää energiaasi asiohin, joille et mitään voi, etkä kuvittele exäsi muuttuvan taikaiskusta “normaaliksi”. Riitely vain pahentaa asioita, koska juopon kanssa on aivan turha riidellä. Teet ihan oikein, kun haet lastensuojelijan edessä sovintoratkaisuja. Pidä kiinni oikeuksistasi, ja vaadi reilut elarit. Vaikka et niitä suosiolla ehkä saakaan, exäsi todellisuus kun on täysin erilainen kuin sinun. Hän ei välttämättä maksa mitään mielellään, koska omaa sellaisen ajatusmaailman. Se ei silti tarkoita, että sinun ei pitäisi vaatia omaa osuuttasi. Mutta hermostua ei kannata, kun alkkis käyttäytyy kuin alkkiksen tapana on. Hellittäminen ja irrottautuminen on aina se itsellekin armollisin ratkaisu. Mielestäni omaat sellaista rauhallista ja tyyneyttä, jonka avulla tulet varmasti onnistumaan :smiley:

Miten se tyynis menikään… Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

266

Kultakala: voimia sinulle! Sinun tilanteesi vaikuttaa raskaalta !

Jotenkin uskon että minulla on vähän helpompaa näissä tapaamiskuvioissa koska mies vaikka haluaakin 50-50 sopimuksen, ei kuitenkaan tosissaan halua lapsia “yökylään” kovinkaan usein, omien sanojensa mukaan hänellähän ei ole sitten yhtään vapaa-aikaa, jos joka toinen vkonloppu ottaa lapset luokseen. Eli eipä tarvitse huolehtia siitä asiasta. Anopin kanssa ollaan myös sen verran väleissä että jos epäilys herää lasten turvallisuudesta isän luona, voin aina soittaa anopin tarkastuskäynnille. Anoppi itse on kaksi miestä viinan takia pistänyt ulos, joten tuntee kyllä taudin, vaikka omassa pojassa sitä on vaikea katsoa.

Minä olen aika myöntyväinen menemään juopon pillin mukaan, koska kuitenkin haluan että lapset saavat isänsä pitää ja mielummin niin ettei heidän tarvitse hävetä isäänsä. Eli jos ainoa aika milloin juoppo on selvä on iltapäivä, olkoon sitten niin. Siihen luotan että tarhasta tai eskasrista ei hae lapsia humalassa, tietää kyllä että silloin on piru merrassa ja lastensuojelu niskassa. Ja jos joskus ei hae niin onhan lapset turvaassa hoidossa.

Talouspuolella tilanne on sellainen että jokainen euro (lapsilisäkorotus ja Kelan elarit) on enemmän kuin olen ennen saanut, joten ei sinänsä valittamista. Elareista on sovitu sulassa sovinnossa, kunhan vain lastenvalvojat vielä suostuvat sopimuksen vahvistamaan. Vielä ei ole tapaamistakaan sovittu lastenvalvojalle, joten aina on mahdollista että mies muuttaa mielensä, sellaisia tuuliviirejä nämä juopot ovat.

Minulla on vielä tunteet juoppoa kohtaan, mutta en vihaa. Jonkilaista marttyyrimaista hyvää oloa saan myös tuosta ajatuksesesta että kaikkeni olen yrittänyt, nyt on edessä uudet kuviot.

267

:slight_smile: Minun mieheni taas murehti kun ei etälle yhteiskunta suo edes asumistukea tai muuta tukea, kuluuhan lapsiin kuitenkin etälläkin paljon rahaa. Jotenkin hänelle tuntuu riittävän että saa kasvonsa säilyttääkseen nimellisen 50-50 sopimuksen, mutta olisi se kiva kuitenkin jos joku siitä vielä maksaisikin.

268

Olipahan niin laittamattomasti sanottu, että piti ihan lainata tämä. Tuota lausetta soisi käytettävän noissa huoltajuuskamppailuissa - että minä voin kyllä päästä juoposta eroon, mutta onko lasten pakko kestää juoppoa?

269

Sitruunapippuri ja Miisy, en mä sovun takia sitä ehdotusta tee… Vaan rahan. Kun ukko taitaa kuvitella, että kukaan ei maksa kenellekään mitään, jos lapset on fifty-fifty jaettuna.

Miesraukka kärsii, kun jääkaappi ei enää täytykään itsekseen, vessapaperikeiju ei huolehdi siitä että serlaa riittää… En mä tätä sen takia luettele, että haluaisin jotenkin alleviivata arjessa pärjäämistä, on se mies elänyt ennen minuakin. Ja mä hoidin päivittäistavarahuollon, koska pelkkä kauppareissu yksin oli luksusta.

Kamalan kallista, kun yhden ihmisen pitää itselleen ruuat hankkia, varsinkin kuin ne taitaa olla paikallisesta kebateriasta. Kuka sitä nyt vaan itselleen kokkaisi. Siitäs sai. Niin monta kertaa mä kuulin työpäivän jälkeen, että hän ei syö perheen kanssa, koska söi jo töissä. Nyt ei tarvitse.

Eilen olin ihan loppu, niin väsynyt sekä fyysisesti että henkisesti että kaiken sen kiukun ja uupumuksen keskellä piti ääneen huutaa “KIITOS” koska… viime syksynä tiesin, että en tule kestämään enää uutta syksyä juopon kanssa. Voisin olla yhtä lailla väsynyt, mutta toisista syistä. Eilen olin antanut työlle, lapsille, yhteisölle osansa. Tämä on sitä unelmaa, mitä elän. Ei tämä ole helppoa. Mutta tämä on omaa.

Olen kiitollinen, oikeasti. Tein jotain, mitä pidin mahdottomana. Ja kuten monet ennen minua eronneet, sanon itsekin: elämä kantaa. Kaikki järjestyy, jotenkin.

Otin lapsista kuvan tässä viikolla. En muista toista kuvaa, missä ne olisivat olleet yhtä riemusta ratkevan näköisiä. Siis onhan hauskoja, toiveikkaita ja uteliaasti elämään suhtautuvia, tyttö onnistuu vetämään kyllä välillä minulle tuntematonta draamaa mutta… siis ihana kuva. Palkkio tästä kesästä.

270

Onkin ihan paras palkkio! Nyt kun omat ovat aikuisia ja ne pärjää mainiosti liitän pätkän kiitoksia iltarukoukseeni. Olen vieläkin onnellinen :slight_smile:

271

Höpisen vielä omiani. Kun kerrankin olen hereillä tähän aikaan. Saanut läppärin lapsilta pois…

Kiusasin lapsia kaupassa. Ne kikattelivat ja tönivät toisiaan (eli olivat lapsia…) ja mä yritin katsoa niitä pahasti ja vähän komentaa. Sitten sanoin, että mitäs jos ostan viisi siideriä ja juon ne kaikki… Se on herkkä paikka niille, pakko yrittää vähän vääntää vitsiä. Ja nimenomaan niin, että lapset tietää, että äiti ei juo (niiden nähden… vielä ei ole sen aika)

Enkä mä jää mistään paitsi, vaikka en kannakaan olutta-siideriä-viiniä kaupasta. Mutta en mä halua, että ne penskat tässä vaiheessa kieltää viinan kaikilta ja sitten joskus itse kokeillessaan tajuavat, että hiprakka on hauskaa ja olen pimittänyt heiltä tämän tiedon, uskotellut että viina vie turmioon. Sitä vartenhan sitä viinaa juodaan, seurassa, naurun ja viihtymisen takia! Ei sen takia, että päädyttäisiin täriseviksi juopoiksi.

Onpa ihanaa, kun voi olla sohvalla, kuunnella talon ääniä. Ei sitä ääntä, joka kertoo että tältä illalta juominen on loppu ja mies kömpii kellarista kertomaan kaikki Suuret Ajatuksensa. Tai kiukuttelemaan. Vaatimaan huomiota, joka tapauksessa.

Saan olla yksin.

Juopon kanssa parisuhteessa sai myös olla yksin, mutta se oli toisenlaista yksinäisyyttä. Toisen läsnäolo huusi kaikkea sitä, mitä ilman jään joka päivä. Nyt siinä on tyhjä kohta, jonkun täyttää. Hyvä tyhjyys, joka odottaa täyttymistä. Se ei ole kipeä haava, vaan mahdollisuus.

Odotan myös sitä, että alan suunnitella tulevaa. Haaveilla jostain. Pidin puutarhanhoidosta, mutta tänä kesänä jaksoin juuri ja juuri istuttaa yrttejä ruukkuun. Yhtään satoa en ole korjannut. Ehkä joku päivä. Ehkä jo ensi keväänä. Ehkä mä tänä syksynä jaksan tunkea muutaman tulppaaninmukulan multaan - en ole joka kevät näkemässä, miten ne sieltä nousevat, mutta joku toinen ehkä näkee ne.

Hetken ikävä… ostin aina pääsiäiseksi narsisseja, ja kun ne olivat kukkineet, siirsin ne pensasaidan juureen. Siellä oli jo kaunis keltainen kukkaloisto keväisin ja vähän ongelmaa jo, mihin niitä sipuleita laittaisi :slight_smile:. Ehkä ne ilahduttaa jotakuta. Ei se ole hukattua, ei pidä olla itsekäs. Ei ne linnutkaan minua ilahduttaakseen laula, mutta ilahdun silti.

272

mielenkiintoinen näkökulma… En nimittäin jotenkin usko että alkoholistikaan ryhtyy alkoholistiksi sen takia, ettei tietäisi mistä syystä viinaa pitää juoda. Se sairaushan joko on ihmisellä tai ei, ja se tulee joillekin ihan ensimmäisestä ryypystä tai kehittyy aikojen saatossa… Tieto sairaudesta on varmaan paras lääke, jotta jos huomaa aikanaan viinan rupeavan maistumaan niin pystyy perhehistoriankin perusteella ennakoimaan ja lopettamaan juomisen ajoissa, ennenkuin on liian myöhäistä. Kohtuukäyttö ei ole opittavissa oleva asia, alkoholisti ei sitä opi, eikä kohtuukäyttäjästä tule kohtuukäyttäjää siksi että on niin fiksu, vaan siksi että viina ei vaan onneksi maistu niin hyvin että olisi tarve siirtyä päivittäiskäyttäjien ryhmään.

273

Se alkoholisti on fiksu, joka tunnistaa ja tunnustaa sairauden ja lopettaa juomisen, hoidon avulla , ystävien tuella tai sitten ennen pahenemista.
Mun mielestä se kahtiajako että juoppo on tärisevä ja heikko, ja me kohtuukäyttäjät olemme viisaampia,
on omiaan lisäämään häpeänleimaa ja siten hidastaa sairauden tunnistamista ja myöntämistä, koska jokainenhan haluaa olla mieluummin sellainen Cooli kohtuukäyttäjä, ja lopettaminenkin on joissain piireissä merkki juoposta…kun ei osaa juoda oikein.
Eikse vois olla enemmänkin kuten allergia, että se ei ole senkummempaa osaamattomuutta vaan allergisoituessaan viinalle sen juonti kannattaa lopettaa, vaikka muut ei-allergiset voivatkin sen viinilasillisensa nauttia.

274

Ei ole tarkoitus lyödä juoppoa. Se on sairaus, joka huijaa sairastunutta niin että ei usko olevansa sairas. Eli samasta asiasta puhutaan, eri sanoin.

En ihannoi kohtuukäyttöä. Tai täyttä raittiutta. Se on ihmisen ominaisuus, omalla tavallaan. Joku on hyvä tyyppi, niin se on… Ja joidenkin kanssa vaan ei kemiat kohtaa.

Tärisevästä juoposta puhun siksi, että eksä oli vetänyt nimensä y hteen koepaperiin. Vanhuksen käsialalla.

Nyt tää menee nukkumaan kohdatakseen jälleen huomisen haasteet.

275

Kultis, onko kaikki hyvin?

Take your time! Elämän realiteettien, arjen haasteiden ja syksyn harmauden keskellä muista: Sinä olet astunut tulevaisuuteen lastesi kanssa! Ei ole kiirettä, tulevaisuutta ei tarvitse suorittaa. Saat ottaa sen vastaan omilla ehdoillasi, ja tehdä siitä näköisesi. Mutta omaan tahtiisi. Menneisyyden haamut hellittävät kyllä. Maalliset asiat, kuten elatuskuviot, tulevat reilaan. Olet loikannut pois kalamaljasta, kirkasvetiseen lammikkoon, lepää siellä hetki, sillä sieltä vie puro vapaisiinkin vesiin :smiley:

276

Kiitos Rinalda.

Käyn täällä lueskelemassa sinun ketjuasi - jossa ulkoisesti ollaan samassa mutta jossa menet kasvu-urallasi huimaa vauhtia. Ja MiisyArghin käänteistä pitää myös pysyä perillä, siellä tapahtuu niin hirveästi että mietin miten ihminen jaksaa ja kestää. Mutta kai se vaan on, että niin on voimat, kuin on päivät…

Täällä menee? No ihan perseestä. Vaan silti niin paljon paremmin kuin silloin kun katselin juopottelua. Saatiin vihdoin sovittua tapaamiset, huoltajuudet, asumisen ja ELARIT. Mistä helkkarista se ukko niin köyhät paperit saikin kaivettua? Sen bruttopalkka on isompi kuin minun, eikä se edes kuulu kirkkoon ja viivan alle jää monta sataa vähemmän? Häh?

Minä en mikään hyvätuloinen ole, mutta selviän palkallani. Elätän lapset ja kissat (oma hammaslääkäri, kampaaja yms on sitten toissijainen juttu).

Määräaikainen työsuhde sitten päättyy lopulta, mutta jatkettiin sitä kertaalleen - että otetaan siitä sulka hattuun. Uutta paikkaa ei ole vielä ilmaantunut (eilen aloitin hakemisen…) mutta luottamus on suuri. Aina mulle on töitä löytynyt. Toivon vaan tosissani, että jännitysmomentit saavat riittää ja seuraava työpaikka ei ajatuisi konkurssiin, tehtävänkuvaa ei ulkoistettaisi, työkaveri ei yrittäisi tappaa itseään ja pomo muistaisi maksaa palkan ajallaan.

Been there, done that.

Miesrintamallakin on kovasti hiljaista. Tunnen oloni hieman petetyksi - missä on ne avuntarjoajat, joita piti riittää ovenpielessä jonoksi asti? Ei ole näkynyt. Eipä ole kukaan tullut kotoa hakemaan ja tuolla yleisillä paikoilla (ok, baareissa…) saa myös aika itsekseen olla.

Ehkä se johtuu myös kranttuudesta… Nirso mikä nirso. Mutta niin pahasti en ollut puutteessa, että olisin lähtenyt seuraavan iskulauseen perään “lähdetäänkö panee” ja terveiset sille appelsiinimehulinjalla olleelle kaverille, jos lähtee kesken illan niin naisen homma ei ole juosta perään.

Siis jos rehellisiä ollaan, niin on mulle yritetty sokkotreffejä järjestää, mutta sekin oli tilanne että toinen tunsi olevansa pakotettu paikalle ja minä en jaksanut tunnin jälkeen enää vastata keskustelusta ja viihteestä. Sitten oli toinen seuralaisehdotus, joka on varmasti tosi hyvä ja suomalainen mies, mutta hiljainen vaikka se taitaa johtua siitä, ettei hänellä ole mitään sanottavaakaan.

Mutta kun oikein rehellisesti itseäni tutkiskelen, niin näin on hyvä. Aika on muutenkin kortilla, vielä pitäisi repiä laatuaikaa jollekin ihan uudelle ihmiselle! Ei käy. Haluan olla lasten kanssa, harrastuksiin on kerrankin aikaa, lisäksi nautin ihan vaan yksinolosta. Siitä, ettei illat kulu siinä odotuksessa, että koska pitää paeta esittämään nukkuvaa, ettei tarvitse osallistua humalaisen horinoihin.

Että joo. Saan olla huolissani työtilanteesta. Mutta mun ei tarvitse lohduttaa ketään sen suhteen. Riittää, kun itse pyydän, että elämä tapahtuu, Elämä, tapahdu minulle. Viilaan vähän ansioluetteloa skarpimpaan suuntaan ja laitan nätin kuvan itsestäni työhakemuksen liitteeksi.

Anoniin olen yrittänyt, ryhmiä on tarpeeksi lähellä vaikka joka illalle - mutta ei. Sentään kirkon tapahtumissa olen käynyt, vaikka oma uskoni onkin tämmöinen itse räätälöity. Lähimmäisenrakkaus vaan ei koskaan mene pois muodista, eikä se että Jumala auttaa niitä jotka auttavat itse itseään.

Tässä maassa saa apua, täällä on ihmisiä jotka haluavat auttaa ja jotka välittävät. Sen avun voi ottaa ilolla vastaan. Kiitos siitä, että tämä palsta on, ja kiitos että täällä on niin paljon viisautta ja myötätuntoa tarpeen mukaan.

277

Kiva kuulla kuulumisia. Itsekin juuri kaipailin sinun kuulumisia. :smiley:

Onnea uuden työpaikan löytymiseen. Toivottavasti löytyy mieluinen (ja hyväpalkkainen :slight_smile: ) ja vakituinen työ seuraavaksi.

Omakaan tilanne ei ole suuresti korjaantunut, vaikka mies onkin saanut vähennettyä huomattavasti. Ehkäpä pitkään selvittämättä ja keskustelematta olleet asiat painaa kumpaakin. Niin vaikeaa on “aloittaa puhtaalta pöydältä”, kun kaikki on siivoamatta. :confused:

278

Aamulla lojuin sohvalla hyvää kirjaa lukien, pohdin viikonlopun aikana ehdittäviä asioita.

Mietin, miten mun elämästä tuli tämmöistä. Taustaksi: yritin monesti ainakin ajatuksissani syyttää eksää siitä, ettei ihmisiä niin kohdella, miten hän kohteli. Kohtelee yhä… Kysyin itseltäni, kuuroilta jumalilta, että mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?

Mun elämästä on nyttemmin tullut sellaista, että en piilottele puhelintani. En katso telkkaria kuulostellen puolella korvalla, koska jutunhaluinen känniläinen kömpii viereen. Ja vaikka se on humalassa (varmaan vieläkin) herttainen, niin eihän se tajua mitään. Esimerkkinä vaikka joku kohtaus, joka sai mut naurahtamaan - ikinä ei voinut tietää, oliko hän hyvällä tuulella ja halusi kuulla mille nauran, vai tulkitsiko näkemänsä kohtauksen ja syytti mua nauramasta hänen asioilleen…

Uh, näen vieläkin toisen huojumassa istuallaan, silmät eivät meinaa pysyä auki, hän hieroo otsaansa… Haisemassa ja mulla tuntosarvet ojossa että mitä, mitä, mitä seuraavaksi, älä vaan kiinnitä sen huomiota ainakaan itseesi.

Mun elämässäni saan mennä nukkumaan ajoissa. Saan lukea sängyssä, jos haluan. Kukaan ei arvostele kirjan nimeä, sitä että yölamppu paistaa silmiin. Jos herään aamuyöstä, voin maata ihan rauhassa sängyssäni, hakea uudelleen unta tai nousta ylös. Ennen ei ollut muita vaihtoehtoja kuin maata liikkumatta tai liukua äänettömästi pois makuuhuoneesta (ja siitä huolimatta alkoi se marina, että herätän toisen keskellä yötä).

Kissat. En mä ajatellut, että kissoja pitäisi olla, joku lemmikki kuitenkin. Kissoissa ja mun juopossa on kuitenkin yhteinen piirre kommunikaatiossa. Siinä missä koira tekee kaikkensa yrittääkseen löytää yhteyden isäntänsä kanssa, kissat vaan ovat omassa maailmassaan ja pitävät mua tyhmänä kun en tajua niitä. Ne eivät todellakaan edes yritä miellyttää tai eivät ymmärrä vihjeitä. Koiralle voi opettaa kaikenlaista pelkillä sormimerkeillä, jos haluaa.

Kommunikaatio. Toimii lastenkin kanssa paremmin. Lapset osaavat lukea ilmeitäni ja ymmärtävät tietyn määrän viittomia. Eksälle oli aina ihan käsittämätöntä, kun kun pyysin jotain kehonkielellä, siis “annatko tuon tuosta” -pyyntö saattoi saada käsittämättömät mittasuhteet, koska jos vaikka kädet olivat varattuna, viittasin “tuohon” kyynärpäällä ja kai se oli niin, että hän ei tajunnut sen eleen kuuluvan siihen puheeseen.

Mikä on sinällään hassua. Koska se itse aina hehkutti, että ihmisen viestinnästä vain 5% on puhetta. Mutta itse se ei tajunnut muuta. Silloin joskus, kun oltiin vielä toistemme iholla, hän ei ymmärtänyt (no, ehkä ihan miehinen piirre muutenkin) sitä, miten rakastelu oli muutakin kuin suutelua ja yhdyntä. Miten kosketuksia on monenlaisia! Äh, sillä ollut mitään vivahde-eroja siinä hommassa.

Tavarakaaoksen hallintaan voin suositella eroamista!

Onhan sitä tavaraa vieläkin. Mutta jokaisella tavaralla on täällä omassa kodissani nimi, mä voin kertoa jokaisesta tarinan. Kaikella on merkityksensä. Osa omaisuudesta on kulkenut mukanani ihan parikymppisestä asti, silloin piti säästää erikseen jopa valkosipulinpuristimeen!

On pitänyt nähdä vaivaa. Pitänyt säästää, keksiä väliaikaisia ratkaisuja - kunnes on seissyt keittiössä ylpeänä uuden puristimen omistajana.

Mun elämäni. Mulla on ympärillä niitä ihmisiä, joita siihen haluan (joo, Herra Oikean paikka on vielä auki, mutta antaa olla… sellainen kattava haastattelukierros on vielä tekemättä :laughing: ) ympärilläni on asioita ja tavaroita jotka merkitsevät mulle jotain, jos kaukosäädin on hukassa etsin sen ilman että tarvitsee aloittaa huutamista… Elämä on ihan liian hyvää.

Tai no. Onhan tässä pari pientä muuttujaa vielä ratkaisematta, kuten se työpaikka. Kolmen viikon päästä pitäisi olla jo joku leipäpuu itselle. Ja jottei liian helpoksi mene, lapset toivat koulusta kihomatoja. Tarha-aika, eskarit, ne ovat jo takana… No. Apteekista saa aineita.

Uskomatonta, että tämmöinen on mun elämää. Ei liian helppoa, mutta eteenpäin mennään.

279

Jos täällä olisi tykkää-nappi, niin nyt tykkäisin. Mukava kuulla, että sinulla menee hyvin!

280

Moikka Jellis!

Kato hyvin meneminen riippuu näkökulmasta. Olisin voinut luetella myös ne asiat, jotka on totaalisen perseellään tällä hetkellä. Mutta niillekään en voi mitään, en juuri nyt… voin vain yrittää tehdä parhaani, tai ainakin minimin.

Mulla on vaan paljon mukavampaa, kun jätän pois sen, että enpä tiedä millainen joulu on tulossa jos ei ole töitä, tai voiko odottaa millaista työtodistusta jos käyttää viimeisen työviikkonsa oman jälkensä korjaamiseen (en ala selitellä, mutta aika kovat odotukset on ollut, että kahdessa viikossa oltaisiin perehdytetty siihen hommaan ja sitten lähdetty kesälomille ja jätetty noviisi räpiköimään yksin viiden ohjemapin kanssa…)

Tai sitten se, että luvattiin että niitä miehiä olisi tämmöistä eronnutta piirittämässä. Vatut näkynyt yhtään.

Mutta hei, just nyt ei tarvitse ajatella hengittämistä. Se sujuu luonnostaan. Mietitään näitä sitten myöhemmin, kun oikea paniikki iskee.