Kalamaljasta maailmalle

Kotikanava
141

Kiitos Rinalda, toivotuksesta!

Jäin silti tuota pohtimaan… mun vuoro elää? Tiedän, että tarkoitit hyvää, mutta ehkä meillä on näkemysero. Toisaalta, mitään keskustelua ei tulisi mistään, jos kaikki olisivat liikuttavan yksimielisiä ja lukisivat toistensa ajatukset.

Kun olin pieni, tai ei enää niin pieni, ajattelin että elämä alkaa kun muuttaa pois kotoa. Sitten elämän piti alkaa kun erosin silloisesta poikaystävästä. Jonka jälkeen odotin, että elämä alkaisi, kun Se Oikea saapuisi. Nyt alkaa uusi vaihe, mutta samaa elämää tämä on.

Ei tuo odottaminen mihinkään lopu, nyt aletaan odottaa seuraavaa tilipäivää, kelan päätöksiä, lähipiirin kommentteja, koulun loppumista, syksyä… Mutta elämistä ei voi laittaa holdiin sillä perusteella, että just nyt joku pikku juttu puuttuu (niinkuin se lottovoitto)

Vaan vaikka täällä tilanne on lauennut, fiilikset ovat hyvät (hitsi mitä urheilukieltä) ja se munankuorilla hipsiminen on loppunut niin en silti uskalla kovin revitellä. Tekstiviestittelen yhä ‘salaa’, välttelen tiettyjen televisio-ohjelmien kommentointia - sitä samaa. Ja se viinanlöyhkä. Kestän sitä, koska yhä vielä käymme vierekkäin iltaisin.

Kuvittelen, että erilleen muutto ratkaisisi asioita. En tiedä. Rajat menee uusiksi, pystynkö pitämään niistä kiinni? Tarkoitus on eristää viina ulos uudesta elämästä (joo, ihan kelvollinen sanapari) mutta onnistuuko se? Eli mies kelpaa, selvinpäin.

Riittääkö, onnistuuko? Ja onko tämä sittenkin vielä jotain peliä toisen raitistamiseksi? En halua uskoa itsestäni sitä. Ääneen olen sanonut, että en voi luvata mitään. Työkaveri, jolle en ole tilittänyt asiaa pohjamutia myöten, ihastelee että olemme pari joka ihan varmasti huomaa viihtyvänsä yhä yhdessä ja ennen pitkää yksi asia johtaa toiseen…

Ei johda. Asettelen itselleni kalenteriin rajoja; ja jos ennen joulua alan vouhkaamaan jostain ihanasta miehestä niin kivittäkää! Tai ainakin heitelkää mua jääpaloilla. Koska oltuani aikani ilman huomiota kuvittelen että pärjään ilman. Jos tuossa alkaa pyöriä joku hurmuri, niin pahimmillaan käy niin että järki katoaa kun vähän silitellään myötäkarvaan.

Luoja varjelkoon. Tiedän, että olisi houkuttelevaa rakastua ja hurmaantua. Helppoakin.

Jonkun pitää vaan siivota jäljet.

142

Niin, en oikein osannut kai muotoilla ajatuksiani ymmärrettävästi. Olethan sä elänyt tähänkin asti. Mutta tarkoitin, kun alkoholismi on varjostanut elämää, no ainakin mulla se rajoittaa elämää ja pitää kuitenkin ottaa huomioon suunnitelmissa, ei voi tehdä mitä haluaisi tai mitä normaalit parit tekisivät. Mutta nyt kun muutat omillesi, sinun ei tarvitse ottaa suunnittelussa, tekemisissäsi alkoholistivarausta mukaan, voit elää ihan oman ja lastesi tarpeitten ja halujen mukaisesti. Enhän tiedä, millaista sinun elämäsi on ollut, mutta ainakin minulla tuo alkoholismi perheessä rajoittaa elämää aika lailla :frowning: Vaikka yritänkin elää itsenäistä elämää saman katon alla, vie miehen juopottelu mennessään palan mun elämästäni. Jos vielä ajattelen omalta kohdaltani, jos eroaisin, ajattelisin, vihdoinkin voin elää omaa elämääni, ei enää alkoholistin elämää. Kyllä mun elämä on tässä välillä ollut aika hyllytettynä, kun elämä pyörii alkoholin ympärillä aamusta iltaan.

En tiedä, menikö vastaukseni vielä sekavammaksi :laughing: Eli siis: viinan varjosta omaan elämään, tarkoitin. :laughing:

143

En minä Rinalda pahalla. Sitä vaan joskus on herkässä tilassa, vähän niinkuin odottajalle ei aina tiedä mitä voi sanoa.

Ajattelin muutenkin suhtaua mahdollisiin ‘ei IKINÄ, teillähän oli kaikki niin hyvin, en olisi arvannut’ ihmettelyihin siten, että silloinhan mä olen pitänyt itsestäni ja lapsista huolen niin että kulissien takana on ollut hyvääkin.

No, on tullut kyllä yksi kommentti ‘ihmettelinkin miten sä jaksat sen kanssa’ ihmiseltä joka tuntee miehen sidemmältä ajalta kuin minä.

Vielä tänä aamuna pudotin käsistäni hiuslakkapurkin ja sain ärähdyksen ‘ei sit voi olla hiljaa’ ja minä kerkeästi pyytelemään anteeksi.

kyllä hän on onnekas. Vaikka mulla on se asunto, niin lasten on helpompi käydä koulunsa pari viikkoa ‘vanhasta’ kodista. Ja mä en voi niitä ihan keskenään jättää…

Lasten reaktiot… Tytär kysyi, onko se toinen koti niinkuin meidän huvila. Ääneen sanoin, että vähän niinku. Mielessä ajattelin että just, mutta myös Koti.

Yritin miestä opastaa, ettei tarvi hirveästi luennoida tilanteesta, mutta kysymyksiin pitää vastata.

144

Asia vilpitön :smiley: Sä olet ottanut ison askeleen, ja tunteet menee varmaan vielä pitkään vuoristorataa. Mä en edes itse tiedä onko minusta koskaan noin ison askeleen ottajaksi, vaikka en myöskään tiedä pystynkö jäämään paikallenikaan.

Täällä saa purkaa tunteitaan, sehän tässä on niin hienoa. Itse kukin kipuilee, ja välillä voi taas paremmin. Täällä ymmärretään, että kaikenlaisia tunteita nousee pintaan, ja tuetaan toisiamme. Minunkaan kirjoituksissa ei ole aina päätä eikä häntää, sanon yhtenä päivänä yhtä ja sitten on taas seuraavana asiat kääntyneet päälaelleen.

Voi hyvin! :smiley:

145

Tänään olen kiitollinen seuraavasta:

eilen illalla halusin ottaa käsityöstäni neulepuikon ja hakata sillä omaa humalikkoani. Siis oikein auerit.

En tietenkään nostanut kättäni häntä vastaan. Mutta ei se muutu, minun tunteeni eivät ole muuttuneet. Ero on helpotus.

Olen käynyt asunnollani monta kertaa. Tytär on innoissaan kun hänen huoneensa oven saa kiinni. Suunnittelee tupareita.

Poika on hiljaisenpi.

Mun homma on vaan olla läsnä. Ja esittää, että osaamme olla aikuisia. Jos mies ei osaa, niin sit mun pitää osata senkin puolesta.

146

Mä elin noissa fiilareissa koko eron ajan… Kyllä se siitä sitten helpottui kun pääsi omaan rauhaan. Viha on voimakas, eteenpäin vievä tunne. Veikkaan että sen voimilla on monta eroa toteutettu. Nauti siitä nyt kun se jyllää, ja saat adrenaliinin avulla monta huonekalua paikalleen ja asiaa hoidetuksi. Sitäpaitsi sulla on täysi oikeus tuohon vihaan.

Tsemppiä muuttoon ja ihan kaikkeen! Täällä ollaan hengessä mukana.

147

Pitääkin laittaa sulle osoite, Sitruunapippuri.

En mä halua vihata. Mä haluan päästä pois tilanteesta, jossa tunnen moista. Sekin antaa voimaa - mies taitaa olla hiukkasen kateellinen, kun mä pyysin ihan itse lainaksi pakettiauton ja kurvailen sillä pitkin poikin maakuntaa.

Mä en halua olla enää sekaisin, syyllistyvä tai hiljaa silloin kun tapahtuu vääryyttä. En halua että pää tuntuu räjähtävän siitä, että yritän olla provosoimatta - mutta en tiedä miten sen tekisin. Tässä vielä, että väkivaltaa, fyysistä, ei ole tarvinnut pelätä. Mutta ihan pelkkä kiukuttelu riittää pelotteeksi.

Tai niitä älyttömiä asioita, niinkuin sanomalehden viikkaaminen lukemisen päätteeksi. Sitäkään en osannut alkuun tehdä oikein “sun jäljistäs tää lehti on kuin norsulauman talloma”. En ollut aiemmin edes tullut ajatelleeksi, että lehden voi lukea väärin. Olinpa tyhmä.

148

Tänään olen kiitollinen siitä, että olen ollut vähän enemmän oma itseni. Olisin voinut olla taas hiljaa ja ajatella, että kohta olen muualla. Mutta oli pakko näpäyttää. Jos en ala räpsiä tuota sormille niin sehän hilaa itsensä uuteen elämääni.

Lopetan pahimman mielistelyn :slight_smile:

Töissä olen osoittanut ammattimaisuutta, solidaarisuutta ja reipasta talkoohenkeä. Kiitos siitäkin.

Viikonloppuna mökkielämää, kavereita.

149

Lyhyesti. Ihanaa. Heräsin aamulla suosikki-ihmisteni välistä, tyttären varpaat kainalossa.

Jos joku muistaa juustohöylättömyyteni, niin tämä ‘kerjuu’ on tuottanut tulokseksi kolme höylää :slight_smile: ja paljon muuta. Olen mä joskus oikein tehnyt, kun ihmiset ovat näin kilttejä.

Nyt kun ero on tosiasia, olen kertonut myös syistä. Kun yhdessäolon aikaan kaikenlainen kyseenalaistaminen olisi vaan vienyt mun voimat oman toiminnan puolustamiseen - ja ihan hyvä mieshän se mun juopponi on, mutta juoppo.

Kiitos myös kauniista matosta, tyylikkäästä jalkalampusta, verhoista ja mihin sopivista sohvatyynyistä.

150

Tuo on hyvä tyyli. Olet alkanut joka päivä ajatella, mistä olet kiitollinen, mikä on hyvää.

Valitettavaa löytyy kyllä, kaduttavaa, surtavaa. Mutta niin löytyy Ilon aiheitakin!. Pitää munkin lopettaa heti alkuunsa itsesäälissä rypeminen. Ei se ole mun tyyliäni. Nyt alan keskittyä positiiviseen elämässäni. Kiitos Kultis, kun muistutit tuosta, elämä on kuitenkin aika hieno juttu :smiley:

151

Hei Rinalda, mukava kun olet käynyt vierailulla!

Mies kertoo nyt epäilevänsä, että käännän lapsia häntä vastaan. Ja tämä kauhistuttava ajatus sai hänet juomaan. En tiennyt, itkeä vai nauraa joten katsoin vain hiljaa ja myötätuntoisesti.

Että yhä hirveämmäksi teen hänen elämäänsä. Pakotan juomaan. Mutta mikä oikeus mulla on nauttia turvallisesta kodista, rauhasta ja viinattomuudesta, jos pakotan lapset sinne juopon laiminlyötäväksi ja liian nuoriksi kuulemaan sitä paskaa?

Ehkä mä ostan sen alkomittarin. Ja opetan lapsetkin sitä käyttämään. Että
jos mittari värähtää tai siihen kieltäydytään puhaltamasta niin silloin on tapahtunut sopimusrikkomus, eikä toisenkaan osapuolen tarvitse pitäytyä siinä mitä on sovittu. Eli siis… Vanhemman hommana on hoitaa lapsia, ei päinvastoin.

En vieläkään pysty uskomaan, miten ihania ihmisiä ympärillä on.

Ai niin… Pitäisikö edes tunnustaa? Vanha Suola janotti sen verran että piti itsensä yökylään kutsua. Siis mitäänhän ei tapahtunut, mutta joskus yöllinen lasi vettä on enemmän kuin päälle päin näyttää… Jos niitä kiviä nyt aletaan viskomaan kuten pyysin niin katsokaa etteivät ole kovin teräväreunaisia :slight_smile:

sitäpaitsi kyseessä on ikivanha juttu, joka vaan silloin jäi katsomatta loppuun. Sitoutumisenkammoinen mutta ah mun silmissäni hän saa yhä kultaisen loisteen… Hah.

Onneksi tärkeimmät kuitenkin päällimmäisenä. Vielä vähän kestämistä, mutta helpottaa koko ajan.

152

Tää on niin tätä… Ihan vaan alleviivaan, että oma juoppo ukkokultani ei janota, ei yhtään. Tämä mies on kaukaa menneisyydestä, ja törmättiin aamusesta lähes kirjaimellisesti ja yksi asia johti toiseen…

Mutta asiaan. En muista, koska olisin ollut näin väsynyt. Joskus kesätöissä mansikkapelloilla saatoin olla niin väsynyt, että nukahdin seisaalleni. Pienten lasten kanssa opin nukkumaan toinen silmä auki. Vuodet toimistotöissä on tehneet osansa, ja kaikki lihakset huutaa armoa siitä muuttokuormien kuskaamisesta.

Silti. Olen onnellinen. Sen, mitä olemme vielä miehen kanssa tekemisissä, hänkin huomaa sen. No kai huomaa, kun halaan häntä ohimennen, suukotan poskelle. Luulee, että johtuu hänestä. Mutta johtuu siitä, että pääsen hänestä eroon.

Ja eilen mies kertoi, miten häntä on jälleen loukattu, miten hän pelkää että puhun lapsille pahaa selän takana, käännän heidät häntä vastaan… miksi lapset ei halua olla mun kaa, hän kyynelehti. Miksiköhän. Pitäisikö minun tämäkin ratkaista, mitä? Olisiko ihan oikeasti viimeinen hetki vilkaista peiliin. :unamused:

153

Muutos on kalenteriin sidotun ajan mukaan ollut nopea. Siis se muutos, joka näkyy naapureille…

Silti turhauttaa ja olen kärsimätön, tämä ei etene niin nopeasti kuin haluaisin.

Pahinta on se, että olen oppinut olemaan tappelematta, choose yours battles, tiedättehän. Keskityn itseeni ja olen onnellinen. Mies tulkitsee sen väärin. Hän uskoo itse tehneensä jotain. Vaikkapa olleen ylimaallisen suvaitsevainen ja hieno ihminen, kun on auttanut kantamaan tavaroita.

Se johtuu vaan siitä, että en voi pyytää tuttavamiehiä apuun, kyllähän sen tietää mitä niille pitäisi maksaa… Mulla ei ole varaa tapella liiaksi, ei voimia.

Joten viedään nyt, laatikko kerrallaan. Onneksi lapset ovat jo oikeaksi kantoavuksi.

Paljon nekin joutuu tässä kestämään.

154

:smiley: Voimia ja halauksia.

Kuulostaa tosi hienolle, että olet pääsemässä oikeasti muutoksen alkuun. Varmasti kysyy voimia ja pitkää pinnaa, myös lapsilta jossain vaiheessa. Onneksi on kesä aikaa rauhassa asettua uuteen kotiin.

Kiva kun lapset on jo löytäneet uusia ystäviä. :smiley:

Saanko kysyä, muutatteko pitkänkin matkan, kylästä toiseen vai naapurikunnasta toiseen? Mietin vaan, kun lasten koulu vaihtuu?

Omia juttujakin peilatakseni näitä mietin. Muutosta tai muuttoa itsekin edelleen miettien. Pää ihan pyörällä, että mikä olisi se paras ratkaisu kaikkien kannalta. Olisiko paras muuttaa kotikonnuille, muttei siellä oo juuri töitä, enkä haluaisi pitkää ajomatkaa töihin. Toisaalta välimaastossa ois vähän kaikki kaukana, mutta kohtuullisen lähellä. :confused: Ois koulukin kävelymatkan päässä ja pääsis linja-autollakin vähän joka suuntaan. No näitä miettiessä. :slight_smile:

155

Onnea kultakalalle! Muutos on jo noin pitkällä ja “uusi elämä” odottaa. Tunnistan itsestäni myös tuon, että valikoin jo taisteluni. Annan paljon mennä ohi korvien ja säästän paukut siihen tositilanteeseen. :smiley:

156

Kesäheinä, lasten koulu tulee vaihtumaan.

Tässä vaiheessa vaan mies elää uskossa, että tulemme ottamaan huollossa käyttöö viikko-viikko systeemin. Jos siihen menee, että sen toimivuus on kokeiltava, niin kokeillaan. Lupasin, että tuon lapset joka aamu hänelle, pääsevät sitten siitä kouluun. Ei ole mahdotonta, reitti on työmatkan varrella.

Ja itse koulumatka vanhaan kouluunkaan ei olisi mahdoton (muistelee aikaa, kun itse hiihti kouluun kesät talvet…) mutta on muutama asia mikä puoltaisi muutenkin koulunvaihtoa.

Yritän antaa lapsille vapauden oman huoneensa suhteen. Poika, joka on ollut se vastahakoisempi tässä, ilmoitti että hänen huoneeseensa ei sitten tulla jos hän ei ole paikalla. Mun mielestä hyvä merkki. Että vedetään rajoja. Huonekalut saa kuulemma tuoda oven pieleen, mutta ei sen pidemmälle.

Tasapainoilen lastenkin kanssa. Etten vaan arvostelisi, sitä ne ovat kuulleet liikaa. Tänään huomasin, miten poika pahoitti mielensä, kun tajusin että julistetta ei saanutkaan betoniseinään nastoilla, tarvitaan karhutarraa. Mitä siis ei ole. Ja tajusin myös, että aamukahdeksalta vasaran käyttö ei ole varmaankaan vielä suotavaa… :laughing:

Luulin jo, että itkut on itketty. Mutta jälleen konkretisoitui se, että mies valitsi viinan, oikeasti. VALITSI, tietoisesti. Hän ei vieläkään siis näe siinä ongelmaa / tai se pahempi: mä en merkitse viinan rinnalla mitään. Normaali juoppo olisi aloittanut hyvittelyn. Tämä ei.

Mikä siis on oikeastaan hyvä. Tosi hyvä. Ei hyvittelyjä, ei anteeksiantamista, yrittämistä vielä kerran… Ei. Tää on niin nähty. Mutta painaa se silti sydäntä.

157

Hurja muutos sulla edessä Kultis, ihailen sun voimia. Lämpöisiä kesäpäiviä ja iloa sulle ja lapsille! :slight_smile:

158

noin. Nyt alkaa olemaan valmista, siis tupaantuliaisia valmistamaan.

Olen koko viikonlopun pyydellyt anteeksi. En osaa kantaa muuttolaatikkoa oikein, en osaa laittaa taulua suoraan, olen hassu kun laitan kirjoja kirjahyllyyn vaikka pitäisi etsiä vessapaperia…

Mitä enemmän olen väärässä niin se tarkoittaa vaan sitä että olenkin väärässä paikassa tai väärässä seurassa.

Ihanaa. Olkoon taulu vinossa, sehän voi olla vaikka interaktiivinen taideteos joka houkuttaa katsojan koskemaan. Kirjat pitää nostaa pois laatikosta, jotta yhden asian saa tehtyä, yksi muuttolaatikko vähemmän mihin ne vessapaperit on voitu pakata :slight_smile:

Mutta antaa toisen luulla olevansa oikeassa. Pian sen pään sisällä koko tapahtuma on saanut muodon että hän itse on päättänyt erosta… Pitäköön kiinni ajatuksesta, sillä välin olen jo kaukana!

159

pitäisi keksiä joku syy olla kiitollinen, muukin kuin että ihan kohta mulla ei ole mitään syytä nähdä tuota juoppoa…

Meillä on ollut viime aikoina ihan hauskaa. Kun unohtaa sen, että taistelen päivittäin sen kanssa että haluan tappaa… Kun en jaksa enää yrittää, pakoilla ja välttää riitaa niin yllättäen mies on sitä mieltä että meidän pitää ruveta juttelemaan.

Siis ei. Meidän puheet on puhuttu. Oikeista asioista voidaan puhua sitten jonkun viranomaisen välityksellä… Mutta sitä puhetta tulee. Mua ei kiinnosta. Maailmankatsomukselleni tämä tappohalu tekee pahaa, ei ketään saisi vihata näin koska ei hän ole paha.

Yritin eilen kirjautua deittisivustolle. Kesken kaiken korkeammat voimat puuttuivat siihen ja tuli palohälytys :slight_smile:. Ei sitten vielä.

Vaikka haaveilen ensitreffeistä, tiedättehän, jossa ollaan ihania ja älykkäitä, niin ehkä niitä ei tuosta vaan ole tarjolla.

Jos nyt ensin saisi sen asian kuntoon, että uni riittäisi koko yöksi. Alkaa pikkuhiljaa käymään oikeasti voimille tämä aamuöinen kukkuminen.

Jos tänään olisi kiitollinen palkkapäivästä?

160

Oiiiikein kovasti lykkyä uuteen elämään! Ajatella, saat ihan olla ihan omassa rauhassa tästä lähtien, eikä tarvitse päätä vaivata toisen törttöilyillä. Ainakaan saman katon alla. Ihanaa kesää teidän perheelle!