Hei! Niin se asiat etenee. Askel askeleelta. Toivottavasti isovanhemmat on selvinpäin? Tosi paksua puhetta anopilta mutta hänellä on nyt puurot ja vellit sekaisin. Kieltää vielä tilanteen jossa rakas lapsensa, poikansa on. Kyllä anoppikin tilanteen vielä ymmärtää ja ottaa neutraalin asenteen sinua kohtaan. Ei tahdo ymmärtää mitä alkoholismi on. Ja jokainen meistä ajallaan kuolee.
Hei, ikävä kuulla että tilanne jatkuu noin vaikeana. Minä tein eropäätöksen omasta alkoholististani reilut 2 viikkoa sitten. Tämä onkin ollut aikamoista vuoristorataa kautta helvettiä sen jälkeen. Sai ryyppyputken lopetettua ja käyttäytyi jonkin aikaa kuin enkeli (sitä ennen tietysti kiusasi monin tavoin mm. antoi ymmärtää että on uuden naisen kanssa, sellaisen jonka kanssa aiemmin petti minua). Sitten hänelle paljastui, että myös minulla oli yhden illan juttu tässä hänen poissa ollessaan. Siitä riemu repesi: koko eilisen päivän haukkui, huusi, dissasi, nöyryytti (selvin päin tällä kertaa). Ja käänsi koko asian niin päin, että minä olen se henkisesti väkivaltainen osapuoli. On kuulemma jopa lähettänyt poliisille viestejäni, että “tietäisivät, jos hänelle jotain sattuu.” Hän oli ajatellut, että suhteemme jatkuu, vaikka hän muuttaa pois. En ollut sitä mahdollisuutta kiistänyt, lähinnä koska ajattelin että pääsen vähemmällä kiusaamisella jos hän luulee ettemme lopullisesti eroa.
Hohhoijaa. Hänen edellinen liittonsa loppui samankaltaisissa merkeissä (vaimo pakeni sanaa sanomatta muualle asumaan) ja minä idiootti vaihdoin lennossa häneen. Uskoin tarinat “hullusta exästä”. Siinä liitossa olikin väkivaltaa naisen puolelta ja myös paljon viinaa.
Hankalaa tässä on se, että syyttää itseäänkin. Alkaa ajatella, että ehkä olen narsisti, ehkä olen tosiaan se väkivaltainen osapuoli (kun sitä minulle hoetaan, vaikka olen jo kertaalleen kotoa lähtenyt muualle yöksi henkisen väkivallan takia). Ehkä tosiaan minun vanhempanikin ovat seurassani (meillä on hyvät välit, mies sen sijaan tapaa äitiään ehkä kerran vuodessa, isäänsä ei koskaan) vain koska “heillä ei ole valinnanvaraa”? Ehkä mulla tosiaan ei ole ystäviä vaan “narsistin hovi”, ehkä lapseni ovat sellaisia mitättömyyksiä kuin mulle kerrotaan? Miten te selviätte näistä tilanteista ja persoonallisuuden muutoksesta?
Isovanhemmilla ei onneksi ole minkäänlaista ongelmaa alkoholin kanssa. He ovat juuri nyt matkalla tuomassa lapsia kotiin.
Muurahainen, mulla on ihan samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. On nimitetty narsistiksi, sekaisin olevaksi, pohdittu rikosilmoitusten tekoa minusta ja nyt lauantaina sain mieheltä viestillä linkin gaslightingista (henkisestä manipuloinnista ja sumuttamisesta) kertovalle nettisivulle. Mä selviän näiden puheiden kanssa kun ne on niin paksua, että välillä melkein naurattaa. Olen myös näyttänyt viestejä lähimmille ystäville ja lukenut joitakin mun työterveyshoitajalle. Se auttaa, kun toiset voi toimia realistisena peilinä. Toivottavasti sulla on ihmisiä, joiden kanssa voit tätä jakaa. Itse en olisi selvinnyt enkä selviäisi ilman läheisiä. Yleisesti ottaen persoonallisuuden muutos on kyllä ihan hirveää. Se alkaa tuhota sitäkin hyvää, mitä meillä ennen on ollut. Ja se on myös tosi pelottavaa. Siinä mielessä olen tyytyväinen, että se kontakti perhepalveluihin on nyt avattu.
Niin tuttua. Mulle kävi juuri samoin. Kuulin tarinoita ”hullusta exästä”, josta erotessa puolisolleni määrättiin lähestymiskielto ”hullun exän” sepustusten vuoksi. Turhaan tietenkin. Tuli myös tuomio pahoinpitelystä, mutta sekin oli ”hullun exän” tehtailemaa. ”Hullu exä” joutui terapiaan, jonka kustannukset laskutettiin oikeuden päätöksellä mieheltäni, väärin perustein tietenkin. Ja sitten ”hullu exä” muka ihan turhaan yritti turvakotiin menoa.
Siinä vaiheessa kun itse tajusin joutuneeni terapiaan (hönen vuokseen) ja mietin säännöllisesti turvakotiin lähtemistä, alkoi palaset loksahdella aika pahasti kohdalleen, mikä ja kuka tässä on juurisyy. Olen vain toinen samanlainen tapaus kierroksessa. Kuinka se sattuu, että hönen kumppaninsa aina ajautuvat terapiaan ja turvakotiin?
Sain lapset eilen kotiin ja tultiin heti mökille. Mies meni ystävälleen, mutta olikin palannut sieltä hyvin pian kotiin. Soittelee jatkuvasti, myös keskellä yötä. Välillä vastaan, mutta parempi olisi etten kuuntelisi ollenkaan humalaista tilitystä. Mutta nyt se varmaan siis jumittaa kotiin ja juo siellä. Me palataan kotiin huomenna. Mitä mä sitten teen? Miten saan juovan ja tilanteen kieltävän miehen ulos talosta?
Olen kertonut läheisille, että kirjoittelen tällaiselle omaisten palstalle. Ja kertonut, miten suurta lämpöä tunnen siitä, että ihan vieraat naiset tukevat ja tsemppaavat täällä toisiaan. Sellainen yhteisöllisyys on ihmeellistä.
Sepä se. Kun ei sitä miestä millään saa ulos asunnosta. Minulla sattumoisin juuri sama tilanne. Sain eilen sentään puolison raahattua terveyskeskukseen, mutta laittoivat hänet kotiin sieltä - ei päässyt katkolle!! Olen niin vihainen heillekin! Tämä on tätä lastensuojelua. Perheessä on siis kaksi lasta; lukiolainen ja 3v.
Lapset eivät ole kotona. Minä olen jo aikaa sitten varannut kakkoskodin näitä tilanteita varten, maksanut sen tietenkin omasta pussista. Lastensuojelusta en ole saanut tähän apua. Nyt ollaan 3v kanssa omassa rauhassa omassa kodissa. On ollut jokaisen euron arvoista, sillä lastani en sen juopon eteen enää vie (kun humalassa).
Pääsetkö turvakotiin? Väliaikaiseen majoitukseen? Airbnb? Ystävät? Mitä tahansa muuta kuin juova mies!! Yhteyttä lastensuojeluun ja äkilliseen sosiaalihuoltoon. En tiedä saako sieltä mitään apua, mutta yrittäisin kuitenkin. Helppoa se ei ole, kuten esimerkkimme osoittaa.
Taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että ero alkoholistista on vaikea. Päihdeongelmaisen käytös alkaa vuosi vuodelta muistuttaa enemmän narsistin käytöstä kaikine syytöksineen ja projektioineen ja muine defensseineen. Meilläkin viimeiset 3kk samassa asunnossa olivat täysi helevetti; kiusantekoa, mies ei antanut minun nukkua, ei osallistunut kuluihin, huudaatti telkkaria, rajansa juotuaan polki jalkaa jääkaapin edessä ja rähisi miksei hänelle ole hankittu aamupalajogurttia. 
Oma tapauksemme on siinä mielessä lohdullinen, että tilanne rauhoittui myöhemmin, mies pyysi anteeksi, hyvitti taloudellisesti jne. Joissain tapauksissa ( jos päihdeongelman alla ei ole pahaa persoonallisuushäiriöitä) tilanne voi rauhoittua vaikkei toinen edes raitistu. Se on toivoa tuova asia, varsinkin jos on lapsia, joiden takia totaalista pesäeroa juoppoon ei ole tiedossa.
Harmi kyllä, että aloittajan tilanteessa anoppikin on hankala (ehkä tuntee häpeää, syyllisyyttä tai jotain, jolloin tarinan konnaksi on helppo nimetä miniä). Mies ei juo eron takia, hän juo siksi että on sairastunut alkoholiriippuvuuteen, mikä puolestaan on eron syy.
Jollain tavalla nuo asumisjärjestelyt pitäisi saada ratkaistua. Turvakotiin voi yrittää menne. Voihan sitäkin kautta saada jotain apua myös asunnon hankkimiseen. Onneksi teillä on mukana nyt myös lastensuojelu/perhetyö. Koulukin taas alkaa, niin lasten kannaltakin joku rauhallinen asunto on tärkeä.
Alkoholistin itsekkyys ja itsekeskeisyys on niin raivostuttavaa ja hämmentävää… vaikka sitä yrittää ajatella sairauden oireena… Kun edes omien lasten hyvinvointi ei kiinnosta, ei se miten he jaksavat käydä koulua tai miten kaikki vaikuttaa heidän kehitykseensä…
Voimia.
joo, ei sitä juoppoa ulos saa. Itse joutuu lasten kanssa lähtemään. Kun hän on asunnossa kirjoilla, hän saa siellä olla. Myös humalassa. Siksi nämä ovat niin hankalia tilanteita hoitaa.
Perhepalveluiden työntekijä soitti jo tänään! Onneksi. Hän sanoi, että mies ei voi juoda yhteisessä kodissa lasten ollessa paikalla. Jos näin käy, voin soittaa poliisit. Toivon, että tämä olisi riittävä pelote saada mies lähtemään tai saada hänen vanhempansa hakemaan hänet pois.
On meillä paikkoja mihin mennä (äitini koti, ystäviä), mutta tuntuisi hirveältä lähteä lasten kanssa tilannetta pakoon pois kotoa. Se olisi niin epäreilua. Ja tiedän: ihan reilusti nämä asiat eivät varmasti minun kannaltani tule menemään. Mutta toivon, että joku toinen ratkaisu löytyy.
Onpa tosi hieno juttu tuo!
Ehkä tässä on hiukan paikkakuntakohtaisia eroja.
Onneksi sielläpäin ote on napakka ja nyt sinulla tukena tuo perhepalveluiden työntekijä ja tarvittaessa poliisit. Anoppi voi sitten halutessaan kuljetella ja hoivata poloista poikaansa. Näkee sitten vähän mitä elämä alkoholistin kanssa on.
Toivottavasti pelote toimii!! En vain ihan näe että mitä poliisi voi käytännössä tehdä, jos tilanne ei ole väkivaltainen. Parempi kuitenkin niin, että perhepalveluissa reagoidaan!! Toivittavasti toimii ja mies älyää lähteä.
Näistä anopista ja appiukoista: Mun ”kotona” on nyt tilanne, että puolison isä valvoo miehen luona 24/7, ettei toinen lähde juomaan. Niin siksi, kun minä en suostunut sinne menemään ja katkolle häntä ei otettu, mikään ei olisi estänyt juomisen jatkumista kuin jatkuva punteissa roikkuminen. Miehen tytär tulee kotiin ylihuomenna, ja selvänä pitäisi miehen siksi pysyä.
Hei taas,
muutama viikko mennyt meilläkin eteenpäin - hyvin samoissa merkeissä kuin teillä muilla.
Eli etsin ensin asuntoa mulle ja lapsille, liian kallista ja hankalaa. Yritin saada miehen lähtemään yhteisestä isosta asunnostamme, olin varmis maksamaan hänelle majoituksen - ei suostunut. Vaati, että ollaan hänen muuttoonsa asti saman katon alla.
Haukkui mua (selvin päin) pari viikkoa ihan tauotta, sitten alkoi puhelin soida ja surista ja maaninen deittailu alkoi. Vietti öitä muiden naisen kanssa ja kotiin tultuaan valehtelematta minuuteissa alkoi maanitella mua takaisin samaan sänkyyn, kosketella, silitellä… Tuo käytös oli mulle sitten viimeinen pisara ja tarjosin hänelle reilua summaa rahaa siitä hyvästä, että lähtee pois eikä ikinä palaa.
Suostui ottamaan rahan vastaan silmääkään räpäyttämättä ja tänään sitten lähtee.
Oon samaa mieltä siitä, että käytös muistuttaa koko ajan enemmän narsismia. Täysi häpeämättömyys, kyvyttömyys nähdä omien tekojen seurauksia, itsekkyys (ei tapaa edes omia lapsiaan nyt), oikeus tehdä mitä huvittaa (pyysin, ettei olisi öitä poissa hoitojensa luona, nukuimme vielä viikko sitten samassa sängyssä - tällaista ei ollut oikeutta pyytää vaan siitä suututtiin), persoonan totaaliset heittelehtimiset ja muutokset ja kaiken projisointi minuun. Ajattelin, että vaikka jouduinkin lainaamaan rahaa, ei tämä hinta ole suurikaan siitä, että hän oikeasti pysyy poissa.
Nämä ovat näköjään kaikki samanlaisia nämä alkkikset. Onneksi meillä ei ole yhteisiä lapsia tämän miehen kanssa.
Tsemppiä siskot, tämä on epäreilua ja hirveää mutta me selviämme tästä voittajina. Saadaan turvallinen, rauhallinen arki.
No nyt ollaan sitten tilanteessa, jossa juova mies haraa kaikin keinoin eroa vastaan. Se oli viime viikolla kotona lasten kanssa silloin kun koulu alkoi. Joi edellisen illan eikä pystynyt viemään ekaluokkalaista aamulla kouluun. Onneksi menin aamulla käymään kotona ennen töiden alkua ja hoidin hommat. Sen jälkeen mies lähti vanhemmilleen ja päätyi siellä seuraavana iltana ambulanssilla sairaalaan. No, yksi yö siellä katsottiin. Nyt on sovittuna kolmen kuukauden avohoito ja antabus. Mielestäni yhtä tyhjän kanssa.
Ja kaiken tän jälkeen hän syyttää mua siitä, että olen sairas, itsekeskeinen, uhkaileva jne. Isänsä lähetti mulle linkin lakitekstiin henkisestä kiusaamisesta. Oon ihan pattitilanteessa. Kesällä joku varoitteli täällä tällaisesta, mutta en uskonut että meille voisi käydä näin. Mutta tää on ihan hirveää!
Moi ikävä tilanne mutta hyvä että ei ihan yllätyksenä tullut kun muiden vastaavan tilanteen kokemuksia olet täällä lukenut. Vertaistuki edes vähän paskamyrskyn keskellä helpottanee olla. Ts. Ei ole sinun syy se kaikki Kohellus mitä kestämään joudut. Eroon noista alkoholisteista on päästävä jos ei ole yhtään paranemishalua hänellä itsellään.
Toivon että saat asioita omalta osaltasi eteenpäin. Voimahali
Hirveäähän se on. En minäkään olisi uskonut exäni ihna sellaiseksi heittäytyvän, miksi hän heittäytyi. Tuo on raskas vaihe kahlata läpi.
Miehesi lapsuudenperheessä taitaa olla omanlaisensa dynamiikka ja tavat. Ehkä miehesi on tuon syyttelyn ja vastuun väistelyn omaksunut sieltä. Tuollainen käytös aina pahenee kriisitilanteissa.
On varsin typerää miehesi vanhemmilta yhtyä tuohon syyttelykuoroon ja siten yllyttää miestä. Hekään, sen paremmin kuin mies, eivät kykene miettimään lasten etua tai sitä miten tuosta erosta selvittäisiin mahdollisimman pinein vaurioin. Toisissa perheissä tyyli on juuri tuo. Valitettavasti oma laspuudenperheeni on samanlainen; tärkeintä on löytää syyllinen, vaikka vääräkin, jotta ei tarvitse ottaa itse vastuuta tekemisistään ja valinnostaan.
Jos miehen perheellä suinkin olisi ylimääräistä rahaa, heidän kannattaisi tarjoutua maksamaan miehen minnesota-hoito; se oliis hänelle paljon enemmän avuksi kuin silmien sulkeminen alkoholiongelmalta ja juomisen tuuppaaminen sinun harjoittamasi “kiusaamisen” ja eron seuraukseksi tyyliin, mitä muuta hän voi tehdä kuin juoda, kun on hylätty ja jätetty yksin.
Minua oman taustanikin takia suututtaa todella tuo vastuun väistely. Osa juopoista rauhoittuu ajastaan, osa jurunttaa asiasta loppuikänsä ja tekee siitä tekosyyn juoda ja olla hoitamatta ongelmaansa. Toivotaan,että teilläkin tilanne rauhoittuu, kun ero on selvä. Meillä niin onneksi kävi.
Mies ei juo eron takia, vaan siksi että hän on sairastunut alkoholiriippuvuuteen. Oletko puhunut lastensuojelupuolella tuosta, että miehen vanhemmat syyttelevät sinua? Ehkä siitä olisi hyvä mainita. Ammattilaiset ehkä osaavat neuvoa, miten siihen suhtautua ja mahdollisesti myös miestä tavatessaan ottaa sen huomioon. Siis sanomisiasi paljastamatta puhua vastuun ottamisesta ongelman hoidossa ja lasten edun näkökulmasta.
Miehesi vanhemmilta tuo on karhunpalvelus pojalleen, vaikkeivat he sitä taida ymmärtää. Uhrimentaliteetti lisääntyy ja hän kokee juomisensa aina vaan oikeutetumammaksi ja alkoholiongelma syvenee.
Yritä jaksaa! Hirveä vaihe tuo on, mutta ajastaan helpottaa, kun ero on selvä, asumiskuviot ja tapaamiset ym sovittu.
Moi Selviytyjäkö,
toivottavasti tilanne on vähän rauhallisempi. Tuosta miehen vanhempien käytöksestä ei kannata välittää, selvästi siellä ongelmallinen dynamiikka, ja näitä “henkinen väkivalta” -syytöksiä on mullekin piisannut. Elämäsi kuitenkin rauhoittuu heti kun saat välimatkaa alkoholistiin. Suosittelen rajoittamaan yhteydenpitoa välttämättömään, läheisriippuvuus ja traumasidos saavat pitämään yhteyttä vaikka se tekisi itselle huonoa (ainakin minulle kävi näin).
Seuraava vaihe sitten tulee olemaan hyvittely ja comeback-yritys. Me ollaan nyt siinä vaiheessa. Alkoholisti muutti omaan kotiinsa kovalla uholla, että nyt oma elämä alkaa ja tosiaan uusia naisia tuntui riittävän. Nyt sitten nyyhkii, miten ei koskaan löydä ketään mun kaltaista ja hän pilasi kaiken. Joten valitettavasti kaikkeen saat varautua, alkoholisti tarvitsee aina tukijoita ja mahdollistajia ja ilmeisesti exäni ei ainakaan vielä uutta pysyväpää sellaista ole pystynyt elämäänsä saamaan joten hyvittelee mua. Minuun hänen temppunsa eivät enää toimi, mutta onneksi olen yli enimmästä vihasta häntä kohtaan ja pystyn katselemaan häntä neutraalimmin, sairaana ihmisenä.
Exälläni on muuten alla minnesota-hoito, piti hänet raittiina kuusi viikkoa hoidon jälkeen. Sekään ei valitettavasti kaikkia auta, mutta on toki ilman muuta olemasaolevista vaihtoehdoista paras. Edellyttää kuitenkin jatkuvaa itsensä hoitamista jälkeenpäin. Exäni ei siihen sitoutunut, enkä usko että hänellä on kovin hyvä ennuste. Onnekseni oma isäni on eläköitynyt työterveyslääkäri ja sanoi mulle suoraan, että hän on näitä nähnyt riittämiin elämässään, ei mitään syytä jäädä odottelemaan ihmettä.
Moi
Jotenkin toivoton olo. Miksi ei ole eropalvelua joka voisi hoitaa kaikki eroon liittyvät? Eropaperit, asunnon myynti, lasten asiat ja uusi koti. Itse saisi olla vain rennosti ja odottaa että asiat hoidettu ja sovittu. Niin väsynyt olo mutta silti sydän tietää että tämä on tässä. Jostakin pitää vaan löytää voimaa aloittaa prosessi, josta tulee kunnon Paskamyrsky.
Selvityjä! Miten sinulla menee ja miten voit? Voimia että pääset eteenpäin! Iso hali!
Kiitos kysymästä! Käytännön asiat seisovat paikallaan. Mies ei ole löytänyt asuntoa, vaikka on kuulemma aktiivisesti etsinyt. Hän tiukkaa mustasukkaisena minun menojani ja ihmissuhteitani. Kuulemma “kaikki joutuvat kärsimään enemmän”, jos en ole rehellinen. Olen todennut, että henkilökohtaiset asiani eivät kuulu enää hänelle. Hän itse uskotteli aloittaneensa antabuksen jo useita viikkoja sitten, mutta tunnusti viime viikolla, ettei se pitänytkään paikkaansa. Olin kyllä ymmärtänyt eri vihjeistä, että juominen jatkuu edelleen. Nyt hän sanoo aloittaneensa lääkityksen viime viikolla. Mutta miten voisin luottaa siihenkään? Muutenhan tämä ei edes minulle kuulu, mutta lapsista murehdin, tietenkin. Hän on ollut nyt lasten kanssa aina muutaman yön pätkissä. Pienimmällä tuntuu olevan aina kova ikävä minua. Pahalta tuntuu, mutta en voi tehdä mitään.
Ilmoitin viime viikolla, että tulen vaatimaan omaisuuden ositusta, mikäli asiat eivät etene. En usko, että asunnon etsiminen on noin mahdotonta. Ajattelen, että hän ei joko kykene tai halua saada asiaa eteenpäin. Itseäni uuvuttaa tämä väliaikainen tilanne. Aina joutuu menemään kamojen kanssa paikasta toiseen. Eikä mitään voi suunnitella!
Mutta tästä kaikesta huolimatta on itsellä useimmiten jotenkin vakaa olo. Luotan siihen, että asiat etenevät kuitenkin, eivät ne voi paikalleen jäädä. Eropäätös on vakaa ja ehkä se miehellekin hiljalleen todellistuu. Toivottavasti. Odotamme aikaa perhepalveluihin, missä asioista olisi tarkoitus jutella yhdessä. Keskenään meidän ei kannata kovin paljon viestiä.
Mutta kyllä minä aika aktiivisesti joudun pitämään koko tilannetta jotenkin loitolla. Välillä (esim. väsyneenä) se iskee pahemmin tajuntaan, ja silloin kaikki tuntuu mahdottoman vaikealta. Että ei tää voi olla mun elämää! Ja että mikään ei edisty, koskaan. Mutta sitten kokoan itseäni ja ajattelen että päivä ja viikko kerrallaan. Kyllä vuoden päästä olen varmasti jo ihan eri tilanteessa!