Julian juttutupa

Me Vähentäjät
941

Lueskelin rajoitetusti tätä ja muitakin ketjuja juuri. Selainen fiilis on, että monella kuvio on seuraava: kerrotaan juomisen loppuneen nyt tähän paikkaan ja sitten repsahdetaan joko aivan heti tai jonkun ajan päästä. Sama kuvio oli itselläni lähes 16 vuotta! Dokaamista takana on toisen mokoma sitä ennenkin.

Juomattomuuden alkuun on taistellen päästävä. Viinaa yms. päihteitä on vaan vastustettava. Niistä ei muuten ikinä pääse eroon. Oma kokemukseni on tämä.
Omia retkuilujani pidin mitättöminä, mutta se mitättömyys ylläpiti tilannetta. Raittiuden päästä en saanut kiinni.

Nyt ehkä olen saanut siitä kiinni. 1,5 vuoteen en ole ottanut. Kamppailua se on silti. Luulen, että se entinen elämäni ei päästä minua koskaan otteestaan. Sehän on eletty tosiasia. -Tuntuu sitäpaitsi siltä, ettei ympäristö usko minun muuttuneen. Eipä ihme, yli 30 vuotta elin itselleni nyt käsittämättömällä tavalla. Kuinka se nyt pian unohdettaisiin? Varmaan ei unohdetakaan, koskaan. Tämä lienee totta meille kaikille.

Tulee vain olla johdonmukainen uudessa elämässään. Ehkä se vielä huomataan. Ja jos ei huomata, entä sitten? Eikö rauha oman pään sisällä ole se tärkein, hyötyvätpä muut siitä sitten tai eivät?

942

Soutaminen ja huopaaminen on tuiki tavallista kun huolestutaan juomisesta, mutta sitten siitä voi tulla tapa elää. Unohtuu kokonaan ajatus mahdollisesta lopettamisesta ja jatketaan paikoillaanpysymistä. Siitä on tullut tapa elää.

Alkoholistit oppivat helposti rutiineja. Esim. ensimmäisellä kerralla katkolle meno on suuri kynnys, mutta kun se on kerran ylitetty, sitä aletaan käyttää automaationa. Jos jääkin ryyppy päälle niin katkollahan sen sitten näppärästi hoitelee taas. Tämä on Julian ketju eikä Julia ole varmaan käynyt koskaan katkolla, joten en puhu hänestä. Puhun yleisellä tasolla. Minä kävin varmaan viisi kertaa katkolla aivan yhtä luonnikkaasti kuin olisin mennyt kylpylään vähän lepäilemään ennen kuin tajusin, että petasin itselleni mukavaa juovaa elämää, joka aika ajoin pantiin katkolla hollilleen ja ei kun taas kentälle turvallisin mielin.

Mutta eihän se ole kuin varjoelämää. Ongelma on eikä sille enää yritetäkään tehdä mitään. Sama voi tapahtua kuntouksien aikana, jolloin elämä on juomisen ja kuntoutuksen kierre. Kaiken tarkoituksena on saada synninpäästö, että voisi taas rauhassa repsahtaa.

Sääli, että monet eivät koskaan huomaa millaiseksi elämä on mennyt. Juominen ja hoidot hyväksytään normaaliosaksi minun elämääni. Unohtuu kokonaan se seikka, että läheiset lataavat joka hoitokertaan suuria odotuksia ja joutuvat katkerasti pettymään, kun hoito ei ole tehonnut laisinkaan. Tällaiset ongelmakäyttäjät eivät ole mitenkään sitoutuneet toipumiseen.

Syytä on hoidoissakin. Katkoillahan ei yritetäkään puuttua ihmisen ongelmaan; ei hänen kanssaan keskustella eikä yritetä saada näkemään tilanteen vakavuutta. Mätetään vaan pillereitä ja ruokaa asiakkaille, jotta heidät saataisiin taas fyysisesti parempaan kuntoon. Kuitenkin ensikertalaisten kohdalla, joilla on vielä ehkä häveliäisyyttä jäljellä, olisi tärkeää pysäyttää henkilö miettimään mihin hän on joutunut juomisensa takia. Ja viimeistään toisella kerralla tulisi vakavasti pohtia mahdollista jatkohoitoa. Kierre olisi saatava poikki.

Jatkohoidon taas tulisi antaa kylliksi ajattelemisen aihetta ja selkeät eväät avohoidon varalle. Hoidon aikana tulisi rakentaa alkoholistille pitävä turvaverkko. Silloin ehkä olisi toivoa, että ikuiset vähentäjät ja kohtuukäytöstä unelmoivat, siirtyisivät lopettajiksi.

Usein parahdetaan suurmökeltämisen jälkeen, että tämä oli kyllä viimeinen kerta ja suluissa usein varaus ‘toistaiseksi’. Rehellisempi, joskis yhtä masentava, oli erään tuttavani vaikerrus hänen potiessaan kauheaa kankkusta: jos minä tästä joskus selviän, otan kyllä kunnon kännin.

943

Sigrid, erittäin hyvin sanottu. Sama kuvio kuin siinä, että repsahduksen jälkeen sanotaan, että “no ehkä mä en ole/ollut vielä juonut tarpeeksi viinaa”. Alkoholistille kuin ei ole sellaista kuin “tarpeeksi” viinaa. On helppo jättää takaportteja auki ja olle itselleen “lempeä” silloin, kun lempeyden sijaan potku suoraan suulle olisi parempi tapa viedä viesti perille.

944

Todella hyviä kommentteja! Jäin miettimään omaa tilannettani: Kuinka sitoutunut olen lopettamaan? Hyvitänkö vain huonoa omatuntoa märehtimällä täällä? Ajattelenko, että raittius on minulle ainoa tarpeeksi “puhdas” vaihtoehto vanhempieni takia? Miksi olen aina kokenut syyllisyyttä juomisestani (silloinkin kun se oli olutpullo silloin tällöin)?

945

Jos jätät syyllisyydentunnot väliin ja tarkastelet pelkästään mitä negatiivisia seuraamuksia juomisellasi on, niin onko niitä ja mitä. Onko sinulla kankkunen? Häiritseekö juomisesi muita? Haittaako se sinun työpanostasi perheessä? Aiheutuuko siitä taloudellisia huolia? Haittaako se sinun sosiaalista kanssakäymistäsi? Oletko menettänyt jotakin sen seuraamuksena? Onko sinulla terveydellisiä ongelmia, jotka johtuvat alkoholista? Nämä aluksi.

Toisaalta jos alkoholi aiheuttaa kovia syyllisyydentuntoja, on se jo hyvä syy lopettaa, jotta vapautuisi ahdistuksesta.

946

Kyllä mun ainakin on pakko vastata noihin kysymyksiin kaikkiin: kyllä. Ja miettiä vielä kerran… julia tsemppiä!

947

Moi Julia , kuten jo kerroin muutin yhdestä Espoon pulimäestä pois , asun nyt toistaiseksi mökillä . Tää on siitä hyvä paikka että täällä ei ole kapakoita lähellä eikä myöskään kauppoja , aamulla pitäisi lähteä duuniin ja opetella olemaan ilman alkoholia eiköhän se onnistu kun on muuta tekemistä . Terveisin prutku .

948

On minulla ihan oikea kankkunenkin joskus, harvoin tosin juon niin paljon. Tai toleranssi on vain noussut :open_mouth: .En tykkää mennä nukkumaan humalassa. Muutenkin huomaan kyllä eron niiden aamujen, jos olen edellisenä iltana juonut, ja niiden aamujen, kun en ole edellisenä iltana tissutellut, välillä… (Mikä virkehirviö) Raja menee parissa oluessa. Eli: kyllä.

Kukaan ei ole sanonut juomisestani mitään. Syytä en tiedä. Eli: ei.

Työpanos perheessä? Itse asiassa olen rennompi, jos vähän juon. En nipota. Onko se sitten hyvä vaiko huono… Mutta huonon esimerkin annan! :question:

Kyllähän siihen rahaa menee, sitä ei voi kieltää. Sen rahan voisi panna johonkin muuhun. Varsinaisia huolia? Ei. (Tässäkin yritän siis unohtaa syyllisyyden).

Ei haittaa sosiaalista kanssakäymistäni, jos tällä tarkoitetaan sitä, että eristäytyisin tai joku välttelisi minua alkoholinkäyttöni takia.

Olenko menettänyt jotakin juomiseni takia? En oikein ymmärrä kysymystä. Jotain konkreettista? Rahaa siihen menee. Kerran varastettiin käsilaukku. Sori, tarkoitat näitä rankkoja juttuja, vastaus on: ei.

Terveydellisiä ongelmia, joihin alkoholi varmasti on osasyy, on. Ehdottomasti on. Korkea verenpaine, korkea kolesteroli, liikaa kiloja… :frowning:

Prutkulle onnea työhön ja juomattomuuteen!

ja, Torvi2, mitä enemmän kyllä-vastauksia, sitä suurempi syy sanoa se EI alkoholille, tsemppiä sinullekin!

Ja kiitos, Sigrid! Osaat suhtautua kiihkottomasti veivaamiseen…

949

Julia, sinä tarvitset Hanna Partasta. :laughing: Ei nuo ole tyypillisiä alkoholisairauksia.

Taidat potea ihan turhaan syyllisyyttä. Ja se voi olla sisäsyntyistä taustasi vuoksi.

Toisaalta ihmisellä on ongelma silloin kun hän sen ongelmaksi kokee. Niin että turhaan minä nyt veivaan. :unamused:

950

voit olla oikeassa tai sitten et. tämä on tätä vääntöä minulla, soutamista ja huopaamista, veivaamista. ilmoitin jokin aika sitten kaikille läheisilleni, etten juo enää ollenkaan. en kuullut hurraa-huutoja, lähinnä ihmettelyä. ja kyse ei ole siitä, että kukaan heistä menettäisi ryyppykaverin, minä kun en ole sellainen kenellekään. mutta lupasivat kannustaa. vähän sama asenne kuin sinulla tuossa viimeisessä kirjoituksessa. sillä on ongelma,joka tuntee, että on ongelma. anteeksi, ettei ole isoja alkukirjaimia. kisu on sylissä taas ja vain yksi käsi vapaana kirjoittamiseen. elellään.

951

vai janottaako minua vain? toisaalta en ole juonut eikä tee mielikään.

952

Minulta on jo aikaa sitten hukkunut käsitys siitä mikä oikeastaan on ongelma.

Pitäisköhän sinun ensin miettiä mitä haluat elämältäsi ja mitä sen eteen on tehtävä ja katsottava sitten kuuluuko alkoholiasioiden pohtiminen ollenkaan käsiteltäviin asioihin.

Nehän kylläkin saattavat hoitua sivutuotteena esimerkiksi jos katsot, että ylipainosta on päästävä eroon, jolloin alkoholista lupuminen vähentää huomattavasti kalorimäärää + sitä, että maksa alkoholia polttaessaan ei pysty normaaleihin tehtäviinsä, jolloin rasvaa kertyy. jne.

Itse olen liikunnalla ja terveillä elintavoilla päässyt eroon verenpainelääkkeistä.

953

Light, tuontapaista mietiskelin itsekin eilen sängyssä ennen unentuloa. Minä olen tuijottanut sitä alkoholia koko ajan, voisi olla tarpeen laajentaa näkökulmaa… Jotenkin tunnen itseni vapaammaksi nyt, kun äidin ja isän alkoholinkäytön varjot ovat hävinneet. Tarkoitan sitä sisäsyntyistä syyllisyyttä.

Ei minun verenpaineeni eikä kolesterolinikaan niin korkealla ole, että lääkkeitä pitäisi syödä. Mitään lääkkeitä en itse asiassa en tarvitse, paitsi tuota pientä mielialalääkkeen ylläpitoannosta, se on jotenkin jäänyt roikkumaan uupumuksen jäljiltä. Sitäkin voisi miettiä, tarvitseeko enää.

MUTTA tuo ylipaino sekä verenpaine ja kolesteroli ennen kuin nousevat lääkitystä vaativalle tasolle! Tartun niihin ja ryhdyn toimiin.

954

Ryhdyin vain tissuttelemaan :open_mouth: Minun ilmeisesti pitää juoda itseni johonkin ahdinkoon, ennen kuin uskon. Muuten vain sievistelen. Se siitä sitten. Odottelen jotakin kamalaa tapahtuvaksi, ehkä sitten…

Ja minä jo jotenkin “tiesin”, kun listasin noita Sigridin kysymyksiä: kyllä vai ei, että kohta alan juoda. Eiväthän ne ihan ala-arvoisia vastauksia olleet. :unamused: Joten… Ja huom. ne olivat rehellisiä, mutta mikä on se mittari, millä mitataan ongelmaa?

955

Jokaisella on oma mittarinsa jolla ongelmia mittaa. Olen saanut kuvan että vaikka kuinka mietit juomista ja sitä onko se ongelma ym… niin et oikein valmista sen asian suhteen saa.
Olisko paikallaan pieni hengähdys tauko jatkuvasta pohdinnasta ja suunnittelusta- joskus niinkin voi moni asia “avautua” kun saa siihen itse ongelmaan hieman etäisyyttä.

956

Mittari on jokaisella omassa päässään. Oikeastaan ainoa tapa, millä alkoholiongelmaisia voi verrata, on se että heillä kaikilla juominen haittaa elämää tavalla tai toisella. Se, millaiset asiat sitten itse kokee haitaksi, on jokaisesta itsestään kiinni. Joku juo parisuhteensa, joku ahdistuu jo siitä ettei pidä itsestään sellaisena kun on humalassa.

957

Nyt minä kirjoitan jotain ihan hirveää. Lapsuuteni takia minulle rakkain ja tärkein sana on aina ollut “vapaus”. Se, etten olisi kenestäkään vastuussa. Olisinkin täysin vapaa eikä kukaan olisi riippuvainen minusta enkä minä olisi vastuussa kenestäkään.

Jo seurustelu jotenkin ahdisti minua: piti olla tyttöystävä, ja sitten vaimo, ja vielä äitikin. Omassa päässänihän ne varmasti olivat ne mallit, joihin yritin itseäni tunkea. Tiesin vain, millainen nainen ja äiti EN halunnut olla, mutten tajunnut, kuinka korkealle riman itselleni asetinkaan. Mutta rakastin poikien isää ja rakastin sitä perhettä, joka minulla viimeinkin oli.

Ajattelin nuorena, etten ikinä tee lapsia. Pelkäsin, etten osaa olla hyvä äiti vaan laiminlöisin omat lapseni, kuten oma äitini. No, niitä tuli kaksi, ensimmäinen suunnittelematta, toinen suunniteltuna. Asetuin pesäksi. Oli turvallista ja vakaata. Minä oikeasti nautin siitä ja luotin mieheeni enemmän kuin itseeni.

Sitten kaikki meni totaalisesti pirstaleiksi. Mies rakastui toiseen naiseen. Perhe hajosi. Minä sain liian suuren vahvistuksen sille, etten kelpaa. Se tunnehan kasvoi jo lapsena, kun piti piilotella vanhempien alkoholismia ja hävetä, aina hävetä ja olla varuillaan.

Niinpä olen ollut aika superäiti, omien tarpeitteni kustannuksella, tajuan nyt. Rakastan poikiani yli kaiken ja olen ollut valmis luopumaan kaikesta heidän hyväkseen.

Paitsi oluesta. Se on ollut minulle jokin käsittämätön oma juttu. Minulle tulee väliin sellainen olo, että TÄTÄ te ette saa viedä minulta pois. Ketkä TE? Miksi juuri OLUT? Ehkä on kyse vain siitä niin nopeasta, takuuvarmasta mielihyvästä ja rentoudesta, jonka siitä saan.

Mikä tässä siis on minulle hirveää: se, että tarvitsen omista pojistani vapaata ja se, että se keino on sama kuin vanhemmillani. Syyllisyys on kamala, mutta muuten en osaa hellittää, vieläkään, kunnolla.

Ja, joo, seli seli.

958

Julia.

Kuka sun juomisesta oikeastaan kärsii?
Mun käsittääkseni ei juuri kukaan muu kuin sinä itse.
Miksi?

Miksi et salli itsellesi niitä rakastamiasi oluita?

Mun juomisesta kärsi enempi muut, kuin minä itse. Lopetin, kun en halunnut tarjoilla heille enempää kärsimystä. Mun juominen ei vaan ollutkaan mitään tissuttelua, siinä olis joku voinut kuollakin.

Aluksi se kärsimys siirtyi itselle, kun piti kärvistellä juomatta.
Nyt menee jo helpommin, toivottavasti ei tarvii alkaa enää juoda, missään vaiheessa.

959

Miksi tunnet niin valtavaa syyllisyyttä sellaisesta asiasta, joka on täysin luonnollinen? Vanhempien ja lapsien välinen suhde ei ole symbioottinen, niin että molemmat saavat toiselta kaiken mitä tarvitsevat. Aikuiset tarvitsevat omaa aikaa ja muita ihmisiä, lapset tarvitsevat omaa aikaa ja muita ihmisiä. Tsekkaapa MLL:n vanhemmille tarkoitetut sivut ja siellä ihan tuo sivun alareuna, missä on vanhempien unelmia. Et sinä kuule ole mitenkään huono vanhempi sen takia, että tahdot välillä vapaata lapsistasi. Kaikki äidit kokevat niin välillä, muutenhan napanuoraa ei katkaistaisi ollenkaan.

Sinä tarvitset sen vapaan ja levon, eri asia on sitten se, miten sen otat ja mitä silloin teet.

960

Olen samaa mieltä Eskon kanssa. Ja samalla minusta tuntuu, että on se aika hullua, että alkoholistit kuten Esko ja minä kehoitamme sinua rauhassa nauttimaan oluesi. Jokin on nyt hullusti…

Voitko sanoa itsellesi ääneen: minä olen Julia ja alkoholisti? Oletko sinä? Rehellisesti?