Kiitos mirtillo!! Tulinkin jo tänne kun kotona alkoi seinät kaatua päälle. Tai istuskelen autossa odottamassa, en viitsi vielä mennä sisälle kun siellä odottaminen on ehkä kaikista vaikeinta…
voi että, miten kaikesta huolesta tolaltaan sitä vaan odottaa,että kunpa lääkäri kertoisi positiivisia uutisia! Tai jos ei positiivisia, niin mieluusti ei kamalan huonojakaan. Kamalaa ajatell, että verinäytekin on jo annettu, Se ei siis muutu enää miksikään ja tuloksetkin ovat valmiit. Siis enää vain odotan että kuulen ne. Kun jotenkin mihkään ei voi vaikuttaa, vaikka eipä ole voinut missään vaiheessa, ei sillä. Huomasin muuten ajaessa, että kun lysähdin istuin vähän erilailla, tuntui vasemmalla samanlainen kuin tuo maksatunne. Ota näistä sitten selvää. No kohta selviää, apua…
väliin kerkesi muitakin KIITOS KAIKILLE!! Olette uskomaton tukiverkko!!
Noin, nyt on ilmottauduttu ja enää odotellaan… Ihmeen vähän ahdistusta ottaen huomioon että olen sairaalassa. Yleensä meinaa heti lähteä jalat alta. Tosin normaalisti täällä käy vaan tuttuja katsoin jotka on missälie tippaletkuissa ja niiden näkeminen saa aika olot…nyt vaan jännittää ihan sairaasti! Kädet hiestä märkänä koitan kirjotella, että aika kuluisi. Luojan kiitos on kännykän netti! Tällain odotellessa minuuttikin tuntuu tunnilta…
olipa kiva muratti kun kirjoitit! Muistankin hyvin, kun kerroit että sinullakin nousi arvot Sillon. Lohduttavaa aina kuulla että on joku muukin,etten ihan ole ainoa. Mulla nousi tietty aikalailla mutta varmaan yksilökohtasta. Jos Se nyt johtuu lääkkeestä… Odotellaan…
Hitsi miten tuo jännitys tarttuu näin matkan päästäkin… Tosin, minä olen tunneimuri, sen olen tiennyt jo pitkään. En varmasti voi lähteä tästä mihinkään, ennenkuin tulet kertomaan tuloksiasi. Onneksi on vapaapäivä!
Huhhuh!!! Arvo oli puolittunut, kaikki muusta viittavaa täysin priimaa!!! Vitsi ku itkin onnesta ja vieläkin!!! maksa on vähän suurentunu, en oo siis kuvitellut. Mutta sekin on normaalia. Mitään viitettä mistään pahemmasta ei oo, maksa on kuulemma tosi hyväkuntoinen mutta on vaan raju tulehdus antabuksesta!
sain myös opamoxiin reseptin! JEEEEEEE OON NIIN ONNELLINEN HUH! palaan lisää asiaan kun pääsen kotio!
HUH!!! Voi miten nyt tuli hyvä mieli!! Tosi hieno juttu toi maksa-arvojen putoaminen, nehän on melkein puolessa edellisestä! Nyt pääsen hyvillä mielin omiin hommiini!
Mutta ette usko… Kun pääsin kotio ja olin aivan innoissani, niin hetkeksi iski viinahimo! se meni heti kyllä ohi, mutta tajusinpa samalla miten usein olen juonut “hyvän uutisen kunniaksi”, joten mielen ensiajatus oli, että no nyt pullot pöytään ja bileet käyntiin!
Aikamoista touhua. En itseasiassa tiedä oliko se edes himo, vai enemmänkin ihan semmonen mielen automaattitoiminto, kun olen AINA toiminut noin. Veikkaan jälkimmäistä, koska se ajatus ei kerennyt hyvä kun alkaa, niin havahduin jo että mitä ihmettä?! Ja sitten se meni ohi. Koska muuten taas mitään himoa ei ole, eikä jäänyt tuostakaan kuitenkaan mitään päälle. Eikä siis oikeasti tulisi mieleenikään alkaa ottamaan mitään nyt(kään)!