Kiitos mirtillo! 
hyvät yöt myös sinulle! Menen aamulla 7:30 jo sinne verikokeeseen, onneksi pitääkin mennä heti aamulla. Väliin olen sopinut muuta menoa että aika kuluisi… Klo 13 on sitten se sairaalan lääkäri 
Välissä kerkeän kyllä varmasti panikoimaan tännekin 
tulen ilmottelemaan kyllä kun tiedetään lisää. Aikä jänskät paikat huomenna… 
voi miten sydämestäni toivoisin hyviä uutisia, että arvot olisivat edes ihan vähän laskussa, mutta en uskalla silti odottaa sellaista yhtään, ettei sitten pettyisi lisää… Pelottava päivä kuitenkin. Ihanaa tietää, kun täällä on väki tsemppaamassa ja kokoajan tsempannut! Sitten on mies ja ystäväni. On minulla ainakin aivan tarpeeksi laaja ihana tukiverkko josta KIITOS MYÖS TEILLE KAIKILLE!!
Inhottavia nuo pitkät odotukset… Mutta kyllä siä selviät, nykytekniikan avulla onneks pääset tänne panikoimaan milloin vain! 
Aatteleppa aikaa, kun ei ollut kännyköitä, ei ollut aikuisille oikein olemassa edes mitään puhelinapuja, nuorille oli joku auttava puhelin olemassa. Niinjoo, taitaahan AA:lla olla ollut aika kauan auttava puhelin jo… Mut menin sivuraiteille tässä, eipä ihmekään tässä väsymyksessä… Äiti ei ole mikään orjapiiskuri, mutta jotenkin sitä ei ilkeä (enää) vain lorvailla koneella, kun hän on meillä. Joten…unille, ihan kohta! 
Juu olen kyllä miettinyt miten tässä selviäisi varsinkin ilman plinkin apua! tänne voi tulla mistä vaan milloin vaan, jos ei muuta niin muutaman rivin turhanpäiväisen tekstin kirjoittaminenkin vie jo muutaman minuutin odottelusta ja sitten tietekin kun puhelimessa on netti muutakin varten, voi lukea vaikkapa uutisia. Miten sitä on pärjännyt ennen edes ilman netillistä puhelinta!
Arvaas mitä? Minäpä olen pyörtynyt, kerran. Eipä siinä mitään pelättävää muuten ole, jos ei lyö päätään. Se ei tapahdu ihan salamana vaan itellä meni taju kankaalle ns. vähitellen niin että ehti tajuta maailman pimenevän. Siksi kai laskeutuikin kyynärpäilleen jotenkin ihmeellisesti. Siinä ei kyllä ollut sinälleen mitään pelottavan tuntuista, jälkikäteen kai sitä enemmän oli hieman järkyttynyt.
Mut jos pyörryt, niin pyörryt. Elämässä voi tapahtua mitä vain. Sulla onki sitte jännät paikat tiedossa, toivottavasti saat nukuttua. Minä en tänne oikein niin paljon ehdi kirjoitellakuin haluaisin näitä mietteitäni kun pitää tässä pyörittää huushollia samalla mutta olen kyllä hengessä mukana.
Ja hyvä että kerroit kaverille! Hieno homma!
Öitä!
Minäkin pyörtyisin todennäköisesti kaupassa jos jossain ja nimenomaan jonossa. Ehkä siinä joku ottaisi kopin, toivottavasti
Kiitos sinullekin gg! Yöni nukun varmasti hyvin, olen nukkunut koko viikon. Maanpäällä ei liene sellaista huolta mikä minulta yöunia veisi… 
mutta nyt menen petiin, aamulla on tosi aikainen herätys verikokeeseen. Aion mennä paikalle jo ennenkuin se aukeaa, että ei tarvitsisi jonottaa niin kauaa…
Aamun avaukseksi kävin antamassa 10 putkea verta! 
jestas sentään, onneksi en tiennyt asiaa etukäteen, vaikka arvelin että ei taida yksi putki riittää, mutta en olisi uskonut että noin monta! No, testejä oli aikamoinen liuta ja kun moni piti antaa omassa putkessaan… Huhhuh, selvitty kuitenkin siitäkin. Jos ei muuta, niin luulisi että verikokeisiin alkaisi tottumaan tämän rumban aikana! nyt sitten viisi piinatuntia lääkäriä odotellen…
Huomasin muuten tänään, että jos se maksani on tuntunut, niin sitä ei tunnu enää! Se alkoi laantuun jo illalla, siinä main kun juttelin kaverini kanssa. Siis joko se maksa todellakin tuntui ja nyt se on mennyt ohi, tai sitten maksa ei ole oikeasti koskaan tuntunut vaan olen vain luullut niin, tai sitten olen tottunut siihen enkä enää pysty huomaamaan sitä. Enpä tiedä miten on, kyllä luulosairauttakin jo epäilen kun se kummasti alkoi tuntuun heti kun kuulin että siinä on vikaa, ja loppui eilen illalla kun oloni huojentui ihan kauheasti ystävän kanssa jutellessa. No oli miten oli, täytyy toki lääkärille sanoa asiasta, että siinä on tuntunut jotain, tai sitten ei
No jopas! Mutta nyt olet jälleen yhtä onnistumisen kokemusta rikkaampi; et pyörtynyt, et panikoinut, et ilmeisesti tuntenut edes suurempaa kipua.
Ja lääkärillä käynnistäkin selviät. Go, girl!
Niinpä, hengissä ollaan ja kotiinkin asti selvisin sieltä ekaa kertaa piti kyllä sanoa hoitajalle, että nyt muuten pelottaa (kun menin tyhmänä vilaseen koneelleen ja näin sen verikoelistan mikä vaan jatku, ja jatku, ja…). Hän kysyi, onko minulle tullut joskus huono olo verikokeessa ja sanoin ettei sinällänsä, mutta sitten sanoin että minulla on paniikkihäiriö ja hän heti ymmärsi että aivan, pelkään että tulee kohtaus. Käski hengitellä rauhassa, sanoi että putket täyttyy kyllä pian vaikka niitä enemmän onkin, ja vaikka verta viedään niin siitä määrästä ei itsessään kuulemma silti pitäisi huono olo tulla. Selvisin! Kysyi lopuksi onko kaikki ok, johon totesinkin että on, alku se tuosskin hommassa pahin on, vaikka siinä aikalailla tutisutti koko ajan. Sitten kun lähdin sieltä niin kyllä huimasi ja oli sekava olo, mutta tunnistin sen ennemin kovaksi ahdistukseksi ja kipitin pian autolle istuun. Mies sanoi kyllä aika hyvin kotona, että miksi en jäänyt sinne sairaalaan istumaan? Tuumasin että no en tiedä jos oisin pyörtynyt! Sitten hän sanoi, että no sinnehän se keikahtaa pitäs jos jonnekin, että mikä järki se on autoon mennä pyörtyyn paitsi se, että voisinpa sitten herätä yhdeltä autostani saman paikan parkkikselta ja olisin valmiina lääkäriaikaan ihana mies, se heittää aina jotain sopivaa väliin niin olo rauhottui
Voi olla, että heikotti jo siksikin että olen syönyt tosi huonosti! Tajusin vasta, kun nyt aloin väkisin yrittään puuronsyöntiä, että eilenpäs söin sitten kokonaista kaksi leipää…hyvin täyttein kyllä mutta silti. Ruokahaluttomuus voisi kieliä maksasta, mutta kohdallani se on todennäköisesti oire ahdistuksesta. Nimittäin eilen myöhään kun kaverin kans lopetettiin rupattelu, olisi kyllä taas maistunut kun olo oli parempi, mutta sitten ei saanut enää syödä! Piti siis olla klo 20 lähtien syömättä… Minulla menee aina ruokahalu ahdistuneena, tulee möykky kurkkuun ja tuntuu että lentää yrjö jos siitä koitan mitään juomaa ihmeempää alas 
no, nyt aion syödä aamupuuron, vaikka sitten oksentaisinkin sen. Enkä edes oksenna, senkin tiedän, se oksetus on vaan tunne ja sitäpaitsi tässä syödessä se helpottaa koko ajan!
Tsemppiä Jilla! Pahin on jo takana, selvisit verikokeista. Kyl se siitä… Ajattele mitä siedätyshoitoa tämä päivä on, jatkon kannalta. Kun tämän kaiken hermopaineen koet ja jaksat käydä läpi, niin tulevaisuudessa kaupassakäynnit ym voi tuntua pikkujutuilta. Pidä lippu korkealla ja yritä muistaa että ajatukset on vain ajatuksia, eivät faktaa. Ne pelot ja huolet ja mielikuvat mitä päässä pyörii… ne on vain ajatuksia, sinä istut niistä erossa, ja olet erillinen olento. Niille ei kannata antaa valtaa, eikä niitä tarvitse uskoa. Minua auttaa kun stressaavassa tilanteessa keskityn hengittelyyn ja kehoni tuntemuksiin, ja katselen ajatuksiani kuin kauempaa, ja annan niiden olla ja “vilahtaa” ohitse. Tämä tarkkaileminen ja kehon tuntemuksiin keskittyminen tuntuu hyvältä, ja se “ajatuspyöräkin” siitä sitten rauhoittuu. Luulen että sulla nuo paniikki- ja pelkoajatukset vie kauheasti energiaa, jos yrität olla enemmän läsnä tässä hetkessä, itsessäsi ja hengityksessäsi niin on varmasti helpompaa.
Kiitos sitruunapippuri! Todellakin nyt on aikamoinen päivä ja ollut koko viikko aika pyöritystä. Olenkin ajatellut juuri niin että tästä sitä voimaakin saa, että vitsit jos tällasen koko paineen olen kestänyt, sitten verikokeitakin on ollut muutenkin tiuhaan tänään vielä jo ihan kunnon satsi, sitten jännitykset lääkäriä odotellessa ja jos sieltäkin selviän hengissä, niin todentotta moni arkinen asia on aika “kevyttä kauraa” sen rinnalla olen yrittänyt miettiä, että jos kestän jopa tällaisia sekoamatta niin hei hallooo, ei pitäisi lähikaupan nyt ihan niin kuolemaksi olla!
Minulla on varmaan se ongelma paniikeissa, että alan tosiaan pelkään sitä oloa, ja automaattisesti ensimmäinen ajatus on “nyt pois pois pois mielestä tollanen, voi kamala, nyt hengitä hengitä hengitä, rauhotu, lopeta, älä sekoa, nyt se taas tulee, voi ei…” Jne, ja se itsensä rauhoittelukin on ihan sellaista paniikinomaista! Jos hokee itselleen rauhoturauhoturauhotu sellasella tahdilla ettei perässä pysy, niin eihän se nyt mitään auta! Siksi olen yrittänyt opetella sitä, että tavallaan suhtaudun viileämmin niihin tunteisiin, mietin että noniiiin sieltä tulee vähän huimausta, ei se ole sen kummempaa, kaikki on iiiiihan hyvin ja nyt vaan rauhakseen tässä ollaan, ne on vaan tunteita, eikä minulla ole oikeasti hätää. Välillä onnistun siinä, kuten tänäänkin verikokeessa hakkasi pumppu aivan hillitöntä kyytiä ja oli karmeahko oli siinä kun se alkoi, mutta kun keskityin ja rauhottelin ja jotenkin just kokeilin sitä ulkoistamista, niin syke alkoi edes hieman laskeen, tai ainakin tuntui että ihan pikkusen rauhoittui se olo. Samoin äsken kun söin, päätin ajatella että no nyt vähän oksettaakin tämä ruoka, se on vaan tunne ja sitten jos oikeasti oksennan, niin tuossahan se wc on vieressä. Erityisesti oksentamisen salliminen auttoi heti! Pitäisi uskaltaa kokeilla sitä muuallakin kuin kotona, silläkin riskillä että sitten joskus oikeasti kurvaisin oksentaan. Sellanenhan on ihan selitettävissä vaikka äkillisellä mahataudilla tms, joten sitäkään ei tarttisi miettiä. Ja tosiaan kun sallin sen olon äsken, niin sepäs meni ohi! Minähän en itse oksentamista pelkää yhtään, vaan pelkään että jos oksennan juuri jossain juhlissakin johonkin pöytään. Vaikka oikeasti on aika epätodennäköistä että niin kävisi, kun kerran ei ole mahatauti kyseessä niin ei se yrjö siitä nyt nanosekunnissa lennä ettenkö vessaan kerkeäisi
Jee, hyvä että meni kaikki hienosti Kun tosta selvisit niin jatkossa varmaan helpottaakin tommoset tilanteet!
Melkoisen määränhän ne sulta otti! Minua on kerran heikottanut verikoetilanteessa, johtuen siitä ettei multa oltu kertaakaan sitä otettu (niin että itse muistaisin, lapsena on täytynyt ottaa ennen leikkauksia, mutta sitä en muista) aikuisiällä. Joskus päälle kakskymppisenä sitten kun jostain syystä verikokeeseen jouduin, niin meinasi vähän pelottaa. Suonetkin mulla oli niin piilossa, että hoitaja joutui pyytämään toisen hoitajan apuun ja sit hävetti, kun silloin oli muutenkin hirveästi jonoa… Pari putkea ottivat ja silloin tuntui että taju lähtee. Hoitajat näkivät sen, eivätkä meinanneet päästää minua pois, mutta laskivat sitten, kun sanoin että mies on tossa odotushuoneessa odottamassa. Vannottivat sitten istumaan siinä tovin. Se oli pahin kerta, sen jälkeen en ole verikoetta jännittänyt, eikä ole heikottanutkaan, ei edes verenluovutuksenkaan jälkeen. Joten ihan mielestä se ensimmäinen kerta mullakin johtui, verenhukka saa todellakin olla melko iso, ennenkuin rupeaa heikottamaan sen vuoksi!
Hienosti selvitty sulta! Tsemppiä odotukseen…
Kiitos taas! Mirtillo juu tuo on hankalaakin, jos huimaa jo mielen takia verikoe niin ei siinä edes tiedä, johtuuko siitä vai verimäärästä… Hoitaja tuskin olisi valehdellut kun minullekin sanoi, että tämän ei pitäisi itsessään huimata, joten luotin siihen ja mieli se taisi kepposet tehdä taas.
Huh, kitutuntia edetään… Hieman vajaan tunnin päästä lähden 
pitää vielä käydä suihkussa eli aika kuluu kyllä. Jännitys alkaa oleen aikamoinen, pieniä vilauksia paniikistakin nähtävillä kun alkaa ajoittain pisteleen suuta ja päätä, mutta olen saanut ne hallittua täysin, muuten on vaan aivan järjetön jännitys! Sitä en saa millään pois, mutta eipä tuo ihme ole. Onneksi sairaalan ovelta ei ole pitkä matka sinne minne menen, selvitin reitin jo etukäteen. Pelkään tosiaan pelkästään sairaalarakennusta joten on hyvä, että pääsen mahdollisimman pian ovista odotustilaan istumaan. Täytyy myös mennä niin, että olen ihan minuuttia, kahta vaille ja toivoa että lääkäri on ajoissa.
Aika kamala olo… Maksakin tuntuu taas ja ihan kuin olisi vihlaissut. Pelottaa ihan kamalast, silti olen miettinyt jos kaikki olisikin hyvin, vaikka toisaalta pääni kuhisee kamalia kauhukuvia. Itkettää ihan koko ajan. Varmaan romahdan aivan täysin kun astun lääkärin huoneeseen, mutta sitä en osaa surra, eli siinähän sitten romahdan. Ymmärtää varmasti.
Nyt vaan peukut pystyyn… Jännityksestä ja pienestä maksatunteesta huolimatta olo on muuten tosi hyvä ja pirteä. Yritän siitä imeä lohtua, että jos nyt heti kuolisin olisi kai oireita. Huhhuh…
Tupakkaa on kulunut tänään aivan kamalasti… En siis onnistunut oleen polttamatta, kun tuli tää tieto sairaalaan menosta niin se oli liikaa. Toivottavasti tämä ei ole kauheeta lisähaittaa tehnyt poltin kyllä muut päivät huomattavasti vähemmän, mutta tänään on pelottanut niin paljon että tupakkaa on vaan mennyt myös paljon. Ei auta mitkään ajatukset ettei tää lievittäisi stressiä, kun tuntuu että on ees vähän tekemistä kun käy tupakalla. No tupakasta en ole jaksanut siitäkin stressata, nyt on niin paljon muutakin huolta. Mutta tuli mieleeni!
Nyt menen sinne suihkuun tappaan aikaa
Nyt olen onnistunut alkaa pelkään sitäkin ihan tosissaan, että kun en edes tiedä mikä liuta kokeita oli niin varmaan aika laajalti muutakin elimistöstä? Niin että jos sieltä löytyy jotain muutakin kamalaa 
no, pitäs toki suhtautua niin että hyvä jos selviää jos sellasta on, mutta kun niin… sanoin juuri miehellekin, että olen aivan varma, että en ole parantunut yhtään, vaan lääkäri toteaa aivan varmasti arvojen nousseen edelleen ja huitelevan ties missä, ja kaikki muutkin arvot perseellään ja tästä ei tule ihan helppoa juttua. Olen ihan varautunut, että joudun johkin leikkaukseen nyt vähintään ja tästä tulee pitkä piina. On niin kovin vaikea edes pientä määrää ajatella, että asia voisi olla muka jotenkin positiivisempi tänään. No, olen ainakin aika hyvin varautunut pahimpaan, tosin en ihan niin pahaan kuitenkaan oikeasti että kuolema olisi tulossa. Toivottavasti ei nyt sentään! 
no sitä en ala enempää edes miettiin. Kohtahan se selviää. Puolen aikaan voi alkaa ajelemaan sairaalaa kohti, huh
Kohtahan jo lähdetkin. Tuli mieleeni, että hyvähän se on, että mahdolliset eri sairaudet löytyvät ja rupeat saamaan niihin hoitoa! Eiköhän se maksakin parane. Hyvä juttu tuo, että etsit reitin valmiiksi, ettei sitten tarvii vielä eksymistäkin pelätä.
Höh, nyt miua rupes jännittämään siun puolesta, ihan kuin olisin itse jonnekin pelottavaan paikkaan lähdössä… Olen virtuaalisesti mukanasi, olet ajatuksissani Jilla!!
Olen seurannut tätä ketjuasi, koska omat maksa-arvoni nousivat Antabuksen vuoksi. Koin aivan samanlaisia pelkotiloja ja seurasin tuntojani sekä maksaani. Maksan ultrauksessa pelkäsin todella kuulevani jotain kauheaa, mutta lääkäri sanoi maksani olevan täysin normaali. Arvot laskivat normaalille tasolle ajan kanssa. Antabusta en enää tarvitse, eikä juomahalujakaan ole ollut. TSEMPPIÄ!
Onnea matkaan, Jilla ! Mä pidän myös peukkuja pystyssä sulle.