Jillan olohuone

Me Lopettajat
761

Tiedättekö mitä muuten mietin? Klinikkalääkärihän tuumaili, että antabus on voinut tehdä näin rajun arvojen nousun koska minulla oli vieläpä se nuvaring aloitettu aivan samoihin aikoihin. No sitä mietin, että entä jos minulla sekin jo itsessään nostaa arvoja? Sanoinkin lääkärille, että eihän niitä ole kukaan minulta koskaan tutkinut. Se kun mietti, olisiko minulla muutenkin hyvin lääkeherkkä maksa, ja sanoin että noniin, jaa-a. Voihan olla, mistäs sen tietää?

No asiaan siis. Eilen nimittäin illalla miehelleni puhuin, että aikanaanhan lopetin nuvaringin käytön koska se alkoi tekemään minulle pahoinvointia. Sehän voi toki kai tehdä sitä muutenkin, mutta mistäs me tiedetään jos se on vaikka nostanut vähänkin arvojani jo silloin? Sanoin tästä lääkärillekin. Nyt mietin toista asiaa, että minullahan on aikanaan ollut taipumusta myös siihen että erityisesti kämmenet ja jalkapohjat kutiaa :exclamation: ja aloin miettiin, että ne kutisi muuten viimeksi aina silloin, kun minulla oli käytössä tuo ehkäisy pidempään! kun oikein mietin, on se kutina loppunut juuri aikalailla niihin aikoihin, kun sen käytön sillon aiemmin lopetin. Nämähän voi olla aika kaukaa haettuja juttuja nyt, mutta maksastahan voi kieliä juuri noiden alueiden kutinat. minulla kutisi aina helposti myös mahan alue. kerroinkin aiemmin, että minulla on muutenkin herkkä iho, mutta se kutina on vähän erilaista eikä niin “riivatunlaista” mitä tuolloinkin nuo kutinat oli. Sillon en niitä niin osannut ajatella, mietin kai vaan että mikähän lie hyppykuppa on iskenyt ja annoin asian aina olla. Mutta minähän heräilin joskus öisinkin niihin kutinoihin ja kävin kylmissä suihkuissa, rasvasin ihoani ja kokeilin kaikenlaista että se menisi ohi, koska se kutina ei antanut nukkua. Uskomatonta, miksi en koskaan kysynyt asiaa lääkäriltä :bulb: En kai ajatellutkaan, että se olisi mitään kummempaa. Mutta taidan sanoa tästä sairaalan lääkärille kuitenkin! Uskon, että hänelle kaikki tieto on ihan hyvästä.

Minähän jatkoin vielä hetken aikaa muistaakseni nuvaringin käyttöä sen 75 arvon antaneen verikokeen jälkeenkin. Nuvaringhän nostaa joillain maksa-arvoja (noei varmaan tonniin, mutta on nostanut ihmeen monellakin joilta on tutkittu mitä nettiä selasin). Ja jos olen vielä hyvin antabusherkkä, ja ehkä myös nuvaring-herkkä, niin ei ihme jos soppa oli valmis!

aika hassua, minulla ei ole koskaan ollut allergioita. Ainakaan tiettävästi. jos nyt selviää että minun arvoja nosti lääke, niin sen jälkeen minulla on allergioita. Ainakin antabus-allergia aivan järkyttävän voimakkaana JA alkoholiallergia (toisen ketjun juttujen pohjalta tuli mieleeni).

Olen NIIN paljon pelännyt (no olette varmaan huomanneet…) tätä maksani hajoamista, että täytyy edelleen sanoa, että en tiedä miten paha aivohäiriö saa tulla, että uskaltaisin enää koskaan juoda. Nyt kun on tosiaan ihan oikeasti käynyt omalla kohdalla se, että se maksa on hajonnut. Eli tiedän, että niin voi käydä minullekin. Siis oikeasti tiedän, koska oikeasti olen sen nyt kokenut. Eli jos saamme sen vielä ehjäksi kaluksi, on kyllä ihan julmettu pelko ettei se enää ikinä hajoaisi! ja milläs sen ehkäisee? No ennenkaikkea sillä, ettei enää koskaan ota pisaraakaan alkoholia. Sehän on ihan ehdottomasti hoitokeino numero yksi. Sitäpaitsi voihan olla, että vaikka tuo maksa vielä kuntoutuisikin, niin se jää herkäksi? eikä ehkä oikeasti kestäisikään enää juomista, eikä vaan leikisti.

JOS koskaan paranen tästä, niin uskon, että tämä tulee olemaan yksi erittäin kantava voima raittiuteni tiellä. Salaa olisin jopa hieman tyytyväinen siitä, mutta tietenkin vain, jos tuo vika nyt korjaantuu. minulla on edelleen iso kuolemanpelko asian suhteen ja olen mielessäni jo miettinyt miten varaudun maksansiirtoon. Kuolemanpelko hellitti hieman kun tajusin että maksasiirtoja tehdään. joskushan maksa menee niin finaaliin, ettei ihmistä kai voida edes leikata? Mutta käsittääkseni silloin ei enää olla näin hyvässä kunnossa päällisin puolin? Eli toivoa voisi ehkä olla, että vaikka se olisi räjähtänyt aivan rusinaksi niin voisi ainakin uuden saada jos sikseen tulee?

Joo, paljoa ei taas toiveikkaat ajatukset pyöri päässä, että se olisi voinut muka parantua… :confused: Kai sitä aina varautuu johonkin kaikista pahimpaan vaihtoehtoon… :confused:

762

Kenialta tulikin hyviä vinkkejä jo, tuo Furmanin kirja on hyvä. Itsensä siedättäminen ja aika ja ikääntyminen auttaa, mitä vanhemmaksi tulee sitä helpommin noista tilanteista pääsee yli. Mäkin pelkäsin aivokasvainta aikanaan ja luulotautisuus ja paniikit kulki käsi kädessä. Vielä vähän päälle parikymppisenä noi oli tosi pahoja tuntemuksia. Nyt niitä osaa jotenki kontrolloida jo, ei ikäänku välitä enää niistä niin paljon. Jos huomaa että on tulossa jotain paniikin kaltasta niin se menee monesti itsestään ohikin tässä iässä. Tosin, jos on tarpeeksi voimakas ärsyke niin mielikuvaharjotuksetkaan ei auta. Mulla tosiaan ne kuolemanpelkotuntemukset ja paniikit voimistui lapsen syntymän jälkeen ja siihen ku lisäsi vielä synnytyksen jälkeisen masennuksen(kun on se tavallinenkin päällä) niin huh.

Mitä lääkkeisiin tulee, niin miksei niitäkin voisi kokeilla MUUTEN muttei nyt tietenkään. Luulen, että keho oppii vähitellen muistamaan paniikkihäiriön ja tajuamaan että se ei ole hengenvaarallinen tila ja mielikin sitten rauhoittuu nopeammin. Itse syön masennukseen lääkettä tällä hetkellä, pitkään olin lääkevastainen mutta kyllähän tämä toimii. Kaikki lääkkeet ei maksaakaan niin kuormita. Paniikkihäiriöt on inhoja tunteita mutta kun niitä tapahtuu tarpeeksi usein itselle niin pikkuhiljaa se pahin terä lähtee niistä poies.

763

Minusta tuntuu, että tämä paniikkini on mennyt niin voimakkaaksi jo, että jonkinlaista lääkehoitoa voisi jopa alkaa harkitsemaan alkuun tueksi. Siis kun tuntuu uskomattoman hullulta, että voisin tästä enää muuten rämpiä voittoon. Toki ne opamoxit toimii, enkä ole niihin ilmeisesti kovin herkkä jäämään koukkuun (ja olen rehellisesti ihan äärettömän varovainenkin niiden käytön suhteen ja hyvin tietoinen määristä ja muusta, tässä suhteessa en ole koskaan huijannut itseäni tippaakaan), joten nehän tuo sellaista turvaa. Nyt niitä ei ole ollut jopa kahteen kuukauteen minulla enää, ja hyvinhän tässä on sinällään eteenpäin menty. Tai ei hyvästä voi puhua, mutta olen jollainlailla selvinnyt. Tosin en ole mennyt pahoihin tilanteisiin, ja olen jättänyt uudet hakematta, koska olen tiennyt ettei ole juuri nyt tiedossa mitään kovin vaikeaa tapahtumaa. No tulevana viikonloppuna sitten on…

Googletin sen verran, että opamox itsessään ei ole haitallinen maksalle, mutta sitä ei kuitenkaan suositella henkilölle jolla on raju maksan vajaatoiminta. Onko minulla sellainen? No jokin raju vika kuitenkin. Siispä odotan nyt sen huomisen sairaalan erikoislääkärin ja ne arvoni ensin. Jos maksa yhtään sallii, uskon että häneltä saa edes yhden puolikkaan lääkkeen niin, että pääsen osallistumaan niihin sukujuhliin. Haluaisin kovasti mennä (jos vaan muuten olen kunnossa), mutta kun tiedän, etten sinne vaan yksinkertaisesti pääse ilman lääkettä. Siis on ihan turha edes kokeilla. Meinaan saada paniikin esiasteita nyt jo kotona, joten se on vain kylmä fakta, että tässä tilassa ei ole mitään asiaa ilman lääkitystä mennä ihan pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen mikä on minulle ihan ehdottomasti aina kaikista vaikein paikka mistään, eli isot juhlat ja siellä vielä se kaikista hirvein, eli ahtaassa sisätilassa syöminen suuren porukan keskellä. Ja sanokoot kuka mitä vaan, niin ei se nyt oikeasti oikein ole vaihtoehto jättää siellä syömättä tai majottua johkin eri tilaan ruokailun ajaksi, kyllä se herättää huomiota jo aivan liikaa, joten se ei vaan siis kertakaikkiaan ole mahdollista. Ja erityisesti syömään en pysty lainkaan suuressa seurueessa, meinaan oksentaa jo pelkästä ajatuksesta. Joten ilmaisen tämän huoleni lääkärille ja toivon todella saavani pillerin/reseptin, jos vaan fyysinen kuntoni sen milläänlailla sallii. Jos sikseen tulee, luulisi että hän saisi potilastietoni yksityiseltä klinikalta luvallani, vai näkyyköhän ne sairaalaan automaattisesti? Niistä ainakin näkee, etten ole mikään bentsokoukussa oleva riippuvainen, koska sieltä tosiaan näkyy että yksi 30 tabletin purkki on aina kestänyt kohdallani keskimäärin yli puoli vuotta, kerran vuodenkin. Isoin pelkoni on siis se, että vaikka maksa sallisi niin lääkäri ei määräisi, koska olen alkoholiongelmainen. No tämä nyt on toki viimeinen asia mitä nyt kannattaisi pelätä, mutta kyllähän minua mietityttää sekin mikä on juhliin osallistumiseni kohtalo.

764

Saattaa olla, että se Nuvaringinkin on jotain aiheuttanut. keskustelu.plaza.fi/ellit/liikun … n-ehkaisy/

Ja yle.fi/uutiset/suomessa_tiedossa … ta/6685904 täähän oli vähän aikaa sitten uutisissa… Itse en ehkä näillä tiedoilla enää haluaisi hormonaalista ehkäisyä käyttää. Käytössä kuparikierukka ja mitään ongelmaa ei oo ollu.

Ymmärrettävää, että pyörittelet tuota maksa-asiaa ja hyväkin että saat siitä kirjoitella. Itsekin varmasti analysoisin tuossa tilanteessa kovasti että mitä tuleman pitää. Kunhan ihan väkipakolla välillä koittas tehdä muutakin. Varmasti vaikeaa. Ja hankalaa sekin, että tossa tilanteessa tuohon ei oikein mielellään varmaan mitään lääkitystäkään ottais sen maksan takia vaikka siitä tuohon paniikkiin apua ehdottomasti olisikin. Itsellä kokemusta myös tosta ns. kahvikuppineuroosista, tiedän että se on tosi ikävää. Liiallinen itsetietoisuus on kyllä hankalaa. Pitäis vaan jotenki oppia olemaan välittämättä ja haistattaa ns. paskat kaikille, aatella että nähkööt kuinka jännitän, ei haittaa. Tämmösiä mielikuvaharjoituksia. Jos sen jännityksen päästää semmoseks isoksi epämääräseksi möykyksi niin sittenhän se vasta ahistaakin. Muistan kun synnytyksessä piti ns. ratsastaa sillä kivulla eikä vastustaa sitä. Kun tuli karmivia supistuksia niin ei taistellu vastaan vaan otti kaiken vastaan ja niiden välissä koitti kerätä voimia. Hassu vertaus, mutta mielestäni paniikinkin harjalla voisi oppia ns. ratsastamaan ja ottaa ne paniikin tuntemukset vastaan jos niitä on tullakseen.

Olikohan tässä taas mitään järkeä :smiley: Tsemii!

765

jatkoa seuraa vielä :slight_smile: Eli katsotaan nyt jatkuvan lääkityksen tarvetta miettiessä kuitenkin nyt sekin, miten elämä ja olotila tästä selkiintyy ylipäätään, kun saisi tuon fyysisen terveyden ensin kuntoon. Toivon niin, niin kovasti että ne arvot olisivat edes ihan hieman laskussa tai eivät ainakaan nousseet… En tiedä, miten sitten selviän, jos ne ovat nousussa edelleen ja jossain tähtitieteellisissä lukemissa :cry: en tietenkään saisi nyt miettiä tällasia, mutta vaikeaa on olla miettimättäkään! En vaan jaksa uskoa, että tilanne olisi voinut parantuakaan. No kuitenkin, JOS kävisi niin uskomaton tuuri, että ne olisi laskeneet ja selviäisin vain niiden seuraamisella jatkossa, niin ehkä mielikin voi kuitenkin tasaantua. Nythän on siis ihan jatkuvasti jokin pieni ahdistus/paniikki päällä, ihan kotonakin. Olen aika hermona aivan jatkuvasti. Ja kuten sanottua, tällainen näin iso huoli on tosi omiaan räjäyttään paniikkihäiriöni aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun tilanne laukeaa. Mutta voihan olla, että tällä kertaa kävisi myös toisinpäin, eli jos minut todetaankin jo terveemmäksi, niin mielikin alkaisi rauhoittumaan. Toivon kovasti ja koitan sitä myös itselleni vakuutella että kävisikin niin, koska oma mieli ja ajatuksethan vaikuttaa voimakkaasti tässä asiassa. Sen sijaan jos ne arvot on edelleen katossa, saati vielä nousseet, niin sitten on kyllä kylmää kyytiä tiedän sen. No sittenhän joutuu kyllä jo monenlaiseen tutkimukseen, tosin jo labrassa otetaan nyt paljon normaalia enemmän verikokeita, en edes tiedä mitä kaikkea, eli varmasti iltapäivän lääkäriajalla selviää mikä minua vaivaa, jos ne ovat nousseet. kun nyt ei ainakaan viikonlopun yli joutuisi asiaa miettiin… uskon että ei joudu, jos nousussa ovat, vaan vikaa tongitaan sitten kerralla niin että löytyy?

766

Opamox (tai oksatsepaami kaikilla kauppanimillään) on tosiaan vähiten harmillinen bentso, koska ei käsittääkseni metaboloidu maksan kautta vaan on vesliukoinen (?), ja ei kolahda samalla lailla kuin stydimmät bentsot.

Jotkut pitkäaikaset päihdekuntoutujat ja bentsojen käyttäjät haukkuukin Opamoxia “lumelääkkeeksi” ja “kalkkitabletiksi”, koska sen vaikutus on enintään väsyttävä eikä euforisoiva. :slight_smile:

Mutta voimakasta riippuvuutta aiheuttava O:kin toki on, eli jos vaan suinkin mahdollista, se kannattaisi ajaa alas. :confused:

Paniikkeihin määrätään nykysin enempi SSRI-lääkkeitä jotka ei samalla lailla koukuta tai kolahda, mutta joissa myös haittansa.

767

Kiitos gg taas! :smiley:

On järkeä. Hauskaa on myös se, että olen aikalailla näihin päiviin saakka luullut, että en häpeä paniikkiani. Että olen “sinut” sen kanssa. Koska minähän myös puhun asiasta aika avoimesti, ihmiset tietävät kyllä suurinosa että sairastan sitä. Parhaat ystäväni tietää, perhe tietää, mies tietää, moni kaveri tietää ja jopa puolitutuista osa tietää. En ole siis mitenkään salaillut sitä, päinvastoin kerron siitä tosi avoimesti. Mutta kun taas luin tuossa netistä ajatuksia ja tutkielmia sun muita, niin siellä luki esimerkiksi jossain että “mitä sitten, jos makaat hetken tavaratalon lattialla? ei se tee sinusta epäonnistunutta ihmistä, eikä sitä täydy alkaa häpeämään”. Ajattelin heti että NO HERRANJUMALA jos makaisin jossain lattialla, mitä kaikki ajattelisivat! :open_mouth: Tai että en ainakaan halua seota missään julkisesti, mitä ihmiset ajattelee?? Jos alkaa flippaan postissa, niin en varmana kerro että nyt huimaa koska minulla on paniikkihäiriö! Eli edelleen silti sitä häpeän, häpeän ihan kauheasti sitä, että sekoisin tosi paljon. On eriasia kertoa ihmisille sairastavansa, silloin kun on ihan normaaliolossaan. Eriasia on kertoa sillon, kun se vintti alkaa juuri sillä hetkellä pimeneen, saati että joku NÄKISI “livenä” sen sekoamisen. Vaikka oikeasti tämän sairauden voittaakseen pitäisi pystyä nimenomaan siihen, että ei ihan oikeasti miettisi tuollaisia asioita.

Olen yrittänyt ajatella sitä myös niin, että jos joku tuntematon ihminen sekoaisi minun nähden jossain tai vaikka oksentaisi sinne marketiin, niin rientäisin ensin auttamaan ja katsottaisiin että onhan hän kunnossa. Sen jälkeen miettisin varmaan jotain että onpa tosi ikävää tollanen vaiva, että voi kamalaa! MUTTA en minä ainakaan miettisi "hahahahahahaa ei hitto mikä hullu, sekosi siihen! hahahaha oisittepa nähneet, oksensi kaupassa!! :laughing: :laughing: " ja kohta jo unohtaisin koko asian. korkeintaan jäisin joskus tulevaisuudessa miettiin joskus, että kuinkahan hän on selvinnyt. Uskon, että valtaosa aikuisista täyspäisistä ihmisistä toimisi juuri näin. Minun on pitänyt tehdä, ja pitää tehdä jatkossakin, valtavasti töitä sen eteen että mietin juuri näitä asioita. Ei ole MAAILMANLOPPU jos jotain tuollaista kävisi. Niin kauan kun pidän sitä nolouden huipentumana ja ehdottomasti asiana mitä ei vaan saa tapahtua, sitä enemmän pelkään niin käyvän, ja sitä suuremalla todennäköisyydellä niin juuri tulee tapahtumaan.

768

^ Toi on hyvä oivallus. :slight_smile:

Jos mä hajoan tähän, niin sittempähän hajoan. Saavatpa kaikki ohjelmanumeron. Jos mä kramppaan tai yllättäen ihan poksahdan kappaleiksi, niin ehkä silläkin pääsee Kymppisuutisiin loppukevennykseksi.
“Nainen luhistui kaupan kassajonossa ja hajosi osiksi”.

Ei haittaa. :smiley:

769

Kiitos ketostix :smiley: Mietinkin tulisitkohan sinä vastaamaan mitään, kun etkös näistä asioista jotain tiedä koulutuksesi takia. kiitos vastauksesta. Löysin saman asian liittyen maksaan, mutta valmisteyhteenvedosta silti myös, ettei suositella vakavasta maksan vajaatoiminnasta kärsivälle, koska se voi tehä jonkun uuden tilan ihmiselle sillon… .en muista enää sen sairauden/vaivan nimeä, mutta kuitenkin.

Tiedostan tosiaan, että voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavahan tuo on. Mutta sitten toisaalta toiminut kohdallani myös hyvin, otan siis vain ääritarpeessa jos tiedän, että menen vaikka tällaisiin isoihin juhliin. Tai jos on aivan pakottava syy mennä vaikka mammuttimarkkinoiden hulinoihin :smiley: Muuten käytän aika vähän. No, lennolle joudun ottaan. Minulla on myös ahtaanpaikankammo, ja se on varmaan pääsyy marketeissakin. Minähän voin käydä erittäin ruuhkaisella torilla, syödä siellä, jonottaa… Ainakaan torikammoa ei siis ole :smiley: Olenkin yrittänyt joskus kaupassa luoda mielikuvaa siitä, kuin tilassa ei olisi seiniä ja kattoa, mutta en ole vielä onnistunut mielikuvassa. se “suljettu tila” on siis pahin paikka selvästi minulle, tuskin muuten voisin käydä esimerkiksi siellä ruuhkaisella torilla megapitkässä jonossa ilman mitään hätää. Aika hassua tämäkin :smiley:

Kyllähän sitä miettii, että tottakai olisi paras ajatus kun pääsisi kokonaan lääkkeestä eroon. Mutta sitten kun olen tähän mennessä tarvinnut sitä aika vähän, niin onko siitä haittaakaan paljoa? Toisaalta, jos haluaisin elää kuin normaalit ihmiset, tarttisin sitä lääkettä tietenkin melkolailla päivittäin… Mutta minä olen tottunut pieniin sekoilutunteisiin enkä hakeudu päivittäin liian hankaliin paikkoihin, lisäksi jos on monta pahaa tilannetta tiedossa, koitan ujuttaa ne sitten samalle päivälle, jolloin selviän niistä kerralla ja siten vain yhden päivän lääkityksellä.

SSRI lääkkeistä käytin citalopramia. Se teki paniikit niin pahoiksi, etten ole ikinä kokenut eläessäni niin pahaa paniikkikohtausta. Menin lähikauppaan iloisena siitä että jes on lääkekin nykyään, ja aivan puskasta, ihan siis alle sekunnissa, tuli sellainen “aalto” päälleni. Lattia tuntui näkyvän seinässä, seinä katossa, katto lattiassa… Siis maailma löi niin totaalisen ympäri! Lisäksi syke räjähti aivan käsiin, koko kehon läpi meni kylmää-kuumaa aaltoa, naamasta ja päästä lähti tunto, jalat alko meneen aivan hilloksi. Oireita kestin noin arviolta kaksi sekuntia, minkä jälkeen heitin kirjaimellisesti ostoskorin lattialle ja lähdin juoksemalla kaupasta ja tunsin, kun juoksin kuin humalassa, siksi koska se minun maailmani meni ympyrää kuin olisin jossain vuoristoradassa! Soitin kaverille sillon kun pääsin kaupasta ulos ja hän luuli että kuolen, kun itkin aivan hysteerisenä ja kuulostin varmaan todellakin äärihädässä olevalta. Puhelu rauhoitti vähän, mutta muutamia tunteja meni itkiessä mytyssä kotona kun olo oli niin hirveä. :open_mouth: Samanlaisia kohtauksia alkoi ilmetä myös lähellä olevalla kioskilla, missä en ole koskaan pelännyt asioida. Oli työn ja tuskan takana saada tupakka-aski ostettua, piti kärkkyä ulkona koska kioski on tyhjä, ja varata tasaraha. Jotain hyvää polttamisestakin silloin, muuten en olisi todennäköisesti poistunut kotoa.

Lääke alotettiin kyllä isolla annoksella, 20mg :confused: Soitin lääkärille, se tiputettiin 10mg ja siitä edelleen 5mg mikä ei sekään auttanut. Lopulta söin kuitenkin 5mg annosta muutamia kuukausia, paniikit ei enää olleet noin pahoja, mutta silti pahempia kuin ikinä ennen lääkettä, ne ei siis koskaan enää palanneet edes entiselle tasolle lääkkeen aikana. Siksi päätimme lopettaa sen, mihin meni muistaakseni toiset pari kuukautta. senkin jälkeen jouduin vielä ottaan kerran viikossa 5mg murun, muuten tunsin katsetta kääntäessäni voimakkaita sähköiskuja päässäni.

Ei siis kauheen makoisa lääkekokemus :confused: tästä syystä olen ollut ehdottoman kielteinen kohdallani mitä noihin SSRI lääkkeisiin tulee. Se oli aivan helvetillistä aikaa! Jouduin olemaan sairaslomallakin, kun sekosin töissäkin aivan ilman syytä. :frowning: Mutta lääkäri sanoikin, että juuri tuo valmiste ei ehkä sopinut minulle. Eli voi olla, että joku toinen ei tekisi tuollaista vaan päinvastoin, auttaisi?

770

Tähän kun pystyisi! :laughing: Hassua, että olen nimittäin muuten aika repäiseväinen ihminen, pystyn siis olemaan naurunaiheena, tekeen kaikkee tosi hölmöä, sekoilemaan selvinpäinkin, kaikenlaista mitä ihmiset tuijottaa :smiley: Mutta sitten pelkään kuollakseni tuollaista. No tietenkin se on vähän eriasiakin, kun se ei ole enää “hassua hölmöilyä”. Mutta varmasti jos kerran flippaisi, pyörtyilisi ja oksentelisi, voisikohan huomata että no se siitä ohjelmanumerosta, ei kukaan nähnyt asiasta liiaksi vaivaa, voisikohan sekin auttaa? Ehkä minun pitää lähteä sekoamaan johkin, tällä hetkellä siihen ei paljoa yritystä tarvittaisi :laughing:

771

Noh, en ole sairaanhoitaja enkä lääkäri jotka tietää lääkkeistä enemmän vaan lääkekoulutukselta vain lähihoitaja, mutta nuista päihdeongelmaisten lääkityksistä on hajua työn kautta. :slight_smile:

Ja omasta kokemuksesta. En oo ite syönyt varsinaisia mielialalääkkeitä, mutta lievää neuroleptiä Peratsinia joskus aikoinaan. En havainnut siitä olevan suurempaa apua, ja muutenkin mulla aavisteltu bipo taisi olla pelkkää alkoholismia sillon.

Joskus oli paniikkeja mutta nyt jälkeenpäin kytkös alkoholiin oli selkee. Paniikkeja oli vain noin parin viikon säteellä alkoholinkäytöstä, eli vaikka varsinaista krapulaa ei enää ollut niin moiset yhdistyi post-oireina alkoholinkäyttöön.
Paniikkeihinhan voi vaikuttaa myös somaattiset seikat kuten vaikka verenpaine ja verensokeri.

772

No nyt soitti sitten hoitaja sairaalalta. Menin jo itse varaan muualle aamuksi ajan verikokeeseen kun lääkäri sanoi aamulla, että sen voi mennä ottaan minne vaan. No, peruin sen nyt, koska hoitaja taas sanoi äsken, että tule sairaalalle heti puoli kahdeksan kun labra aukeaa, ne ottaa minulta siellä ne kokeet ja ne on merkattu kiireverikokeiksi! :astonished: no tästä en lähde nyt itseäni pelotteleen enempää, tietenkin ne on kiireverikokeet varmasti siksikin, että ne kerkeää päivän lääkäriaikaan mennessä. Sehän on nyt tietty ihan luonnollista. Olipa ihana hoitajakin :smiley: Niin rauhallinen! Hän kertoi hyvin minne menen ja koska, pitää myös olla syömättä. He ottavat aika paljon kuulemma eri kokeita, siellä setvitään jokin iso läjä erilaisia maksa-arvoja kun poissuljetaan kaikkia mahdollisia maksasairauksia. Osa arvoista ei kuulemme kerkeä valmistuun vielä lääkäriajalle, mutta tärkeimmät kyllä. Ja lääkäriaika on sitten sairaalalla klo 13.

Hyi kamala kun rupesi taas jännittään!Pelkään myös ihan tyhmiä asioita kyllä, miehelle kun soitin hänkin sanoi että älä nyt NIITÄKIN huolehdi :smiley: Ensin pelkonani oli miten selviän sukujuhlista, nyt pelkonani on “iso määrä verikokeita” mikä tietää kai useampaa putkea verta? Muistan, kun olin nuorempana tyttönä kaverini mukana joskus verikokeissa hänen sairauden takiaan, ja häneltä otettiin aina monia arvoja = monta putkea ja piti olla seurana siellä aulassa, kun häntä rupesi huimaamaan. Ottaako ne nyt minultakin niin paljon, että kun jo muutenkin huimaa ajatuskin verikokeesta, entä jos pyörryn?? :open_mouth: :open_mouth: Pelkään kuollakseni ehkä eniten pyörtymistä :cry: No, hoen itselleni… jos jossain kannattaa pökertyä, on se paikka varmasti sairaala. Jos pyörryn, mitä sitten? kai ne ottaa kopin :stuck_out_tongue: Se pyörryttämisen tunne on vaan niin kamala, että saan siitäkin paniikin ja ahdistuksen pitkäksi aikaa. No, ei sieltä varmaan kiire ole minnekään, vaikka makaisi sitten tuolilla vaikkapa niin kauan, kunnes olo on varmasti hyvä? Voi hyvänen aika, kaikkea minä suren :unamused:

773

Huuuhuhhuui, siis 24 tuntia aikaa jännittää sitä lääkäriä! Pelottaa aika paljon, eikä se helpota asiaa että otetaan kamalasti testejä. Siis ei pelkän mahdollisen verimääränkään takia vaan siksi, että pelkään mitä jos niistä nyt paljastuu jotain ihan kamalaa?! Taidan olla aika poikkeus näin suuren arvoni kanssa kun nyt näin tutkivat. Ei varmaan ihan jokapäiväinen tapaus. Toisaalta on hyvä, että pääsen ihan sairaalaan asti erikoislääkärin tutkimuksiin, jolloin voisi luulla, että siellä jos jossain ainakin osataan minua hoitaa ja asia selvittää!

Pelottaa kyllä aika paljon. :confused: Hirvittää edes ajatella mitä sitten tapahtuu, jos ne arvot on huonontuneet tai löytyy muuten jotain lisävikaa :frowning: ei auttaisi surra etukäteen, mutta vaikeaahan se on olla miettimättä asiaa :frowning: todennäköisyydet puhuisi edelleen lääkkeen aiheuttamasta rajusta arvonoususta ja lääkärikin sanoi “otamme kokeita jotta voidaan poissulkea muut mahdolliset arvon nostajat ja sinullahan tämä voi olla lääkkeestä”, mutta ei silti meinaa oikein usko riittää! Voisiko lääke vaan nostaa noin paljon… Entä jos on voinut, ja entä jos se on koko ajan noussut viikon ajan jo lisää, kuoleeko koko maksani? :frowning: jahkailu on turhaa, mutta toisaalta myös helpottaa kun tätä asiaa tässä pyörittelee mielessänsä ja jahkailee kaikenlaista. Tuntuu vaan niin epäuskoiselta, että huomenna voisi selvitä se mitä kai kaikki toivoo, eli että kuulisin, et arvot nousi lääkkeestä, muuten olet terve, ei ole vikoja, ja arvot on jo laskemassa.

774

No voi sua. :smiley: Jos pyörryt niin sittempähän pyörryt. Ei maailma siihen kaadu. Kyllä ne sitten virvottelee.

Yleesä kokeissa saatetaan ottaa verta pari putkiloa, mutta ei se satu. Yleensä se otetaan kyynärtaipeesta, jossa suonet helposti esillä.

Jos kokeissa ilmenee jotain hälyttävää, niin hyvähän se on kohdata. Ja jos niin on, niin helpottavaahan toki jos ei itse ole omalla toiminnalla aiheuttanut sitä huononemista, vaan tehnyt kaikkensa parantaakseen tilannetta.

775

Minä en pelkää sitä kipua, enkä kai neulaakaan, en edes tiedä mitä pelkään? :smiley: Vertakaan en koe niin kovin kammoksuvani, eikä hirvitä nähdä sitä putkeakaan. Nämä on näitä minun hassuja pelkoja taas… Uskon, että verikoepelkoni perustuu juurikin siihen pyörtymisen pelkoon. Hyvin olen hengissä niistä kyllä selvinnyt, kolme koetta jo selvittänyt tässä. Toisiksi viimeisin oli kyllä kammottava, hoitaja ei meinannut löytää suonta ja olin niin paniikissa, että unohdin sanoa että ota vasurista, ei se oikea koskaan “toimi”. Se sitten pisteli ja pisteli, ja lopuksi sanoi ottavansa AVONEULAN :open_mouth: :astonished: Mitä se ikinä tarkoittaakaan niin kuulosti siltä, että kohta olen palasina :laughing: no en ollut ja hyvinhän se sitten meni. viimeksi tarjosinkin heti vasuria ja pitää tehdä huomenna sama juttu :smiley:

Ihan olet keto oikeassa siinä, että jos jotain löytyy niin pirun hyvähän se on, että se löytyy! Koska eipä se sieltä mihinkään katoa, vaikka asiasta ei tietäisi. Päinvastoin… Tuntuisi kyllä tosi hassulta, että minut olisi riivannut jokin maksasairaus nyt juuri samaan aikaan kun niitä lääkkeitä oli joiden vieläpä tiedetään mahdollisesti arvoja nostavan. Tosin kai ne sitäkin tutkii, että jos lääke on nostanut, niin ettei se olisi rikkonut mitään vielä lisää… :confused: Auts ja ouh, koitan vetää henkeä…

776

^ Hyvin sä pärjäät, sister. Don’t worry. :wink:

777

Jotenkin kamalaa, kun ei voi tietää mitä esimerkiksi lääkärin päässä liikkuu! Mitähän hän epäilee? Epäileeköhän se jotain ihan muuta kuin lääkettä? Toisaalta haluaisinko edes tietää, jos se siellä miettiikin “voi tyttöparka onpas sen maksa räjähtänyt aivan soosiksi, kuinka lie saadaan kuntoonkaan enää” :stuck_out_tongue: No, epätietoisuus on tosiaan aina pahinta. Huomennahan se selviää. Voi kun huomiseen on vaan pitkä aika :open_mouth: Olisinpa päässyt jo tänään! Sitten jos on jotain outoa ja se ei heti selviäkään, ja siinä tulee viikonloppukin väliin. Ja entä jos joudun johonkin osastolle ja entäs jos ja jos ja jos ja… :confused:

778

Kiitos keto! :smiley: Enköhän minä selviä. Se verikokeesta selviäminen on nyt tietenkin pienin murhe tässä. Kuten on muuten sukujuhliinkin pääseminen, jos en pääse niin osa jo tietääkin että sairastan (flunssa) ja voinhan aina vedota, että olen tullut ihan kauhean hirveän kipeäksi enkä valitettavasti pääse. Noita kahta nyt olisi kai vähiten surtava tässä vaiheessa.

779

Tässä asiassa on kyllä se kovin raskas puoli, että kun ei ole sairas “muuten vaan”. En siis voi puhua tästä kenellekään :frowning: Äiti soitteli aamulla ja kyseli flunssavointiani, siinäkin sitten juteltiin vaan muuten. Mutta en minä halua edes nyt yhtäkkiä alkaa vuodattamaan maksastani, kun kuten sanottua joutuisin selittämään sitten koko tarinan kerralla, alkoholiongelmasta ja klinikkakäynneistä lähtien. Kuitenkin olen päässyt niin hyvälle raittiin tien alullekin taas enkä ole mitään elämääni tuhonnut, että en koe, että edes haluaisin saati olisi tarvetta nyt ihan lähisukuakin myöten tätä asiaa alkaa vatvomaan. Olen tykännyt enemmän muutenkin, että tämä olkoot oma asiani, mieheni tosin tottakai tietää. Mutta en haluaisi varsinkaan puhua kun vielähän ei edes tiedetä, onko mitään hätääkään. Eriasia sitten jos maksa todetaan aivan rusinaksi ja alkaa päätyyn johkin leikkauspöydälle, sittenhän tarina on jo pakko alkaa kertomaan… Sekin hirvittää, mitä jos kävisikin niin :open_mouth: Kai siitäkin selviäisi, mutta voi helvetti sentään eipä paljoa ajatus moisesta naurata!

Mutta tosiaan… miehelle voin puhua, päivät hän on töissä joten sinne en tietenkään voi kokoaikaa soitella, eikä hän tosiaan pysty vastaileenkaan paitsi tauollansa. Ketään muuta ei ole. Paitsi tämä plinkki, minne sitten vuodatankin senkin edestä, kun muuta juttukaveria ei vain ole :cry:

780

Mä en yleesä haluaisi erikseen korostaa sitä että olen työskennellyt päihdetyössä ja opiskelen sosiaalialaa vaan tällä foorumilla olen alkoholisti ja päihdetoipuja siinä missä muutkin, mutta sen verran haluisin tohon sanoa että ei lääkäri funtsi sua sen enempää kuin se kohtaaminen vaatii.

Hänellä voi käydä kymmeniä asiakkaita viikossa, joilla samantyylinen asia kuin sulla.

Eikä hoitajat ehdi funtsimaan juurikaan sitä että kukahan tuokin on. Toki joskus tapaa työssä tuttuja ns. siviilistä, mutta niiden suhteen pitää joskus jäävätä itsensä.
Ei se kenenkään henkiöllisyys tai asiat ole mikään iso iso juttu, ja kaikilla on vaitiolovelvollisuus.