Ei todellakaan se pidä niin mennä, että aina on huono omatunto, kun ottaa! Toisaalta se on positiivista, koska silloinhan juomatapojaan muuttaa. Aivan kuten olet todella hienosti tehnyt
Jatkuvan tyytymättömyyden kanssa on paha elää. Ja puhun ihan itsestäni. Joka ikinen päivä painin tiettyjen asioiden kanssa, joita en itsessäni hyväksy. Ja olen sitä mieltä, että tämä kova itseni arvostelu ja hyväksymättömyys johtuu pelkästään äidin hylkäämisestä. Asia, jonka kanssa tulen lopun elämääni elämään…
No, tuo oli vain tuollainen välikommentti. Eilen otin ne loput 3 olutta mitkä jäi toissapäivältä jäljelle. Nyt ei ole enää juomista enkä sitä nyt lisää osta. Tänään en ota.
Sunnuntaina tänne purin kovaa pahaa oloa, nyt maanantaina tekstin poistin. En kuitenkaan halunnut masentaa teitä kaikkia. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.
Toivottavasti paha olosi on helpottunut. Pitäisi muistaa itsekunkin, että kyllä se päivä paistaa joskus risukasaankin. On vain aikoja, ettei tahdo millään siihen uskoa. Tsemppiä sulle niinkuin kaikille.
Viikko meni vaihtelevissa merkeissä. Ns tipattomina iltoina join 1 tai kaksi ykkösolutta. Siis ei tipattomia. Jotenkin mielessä pyörii nykyään enemmän taas, että jos mä yhden tai kaksi ottaisin. Johtuneeko siitä, että elän jotain vaihetta tässä vähentämisessä. Alitajunta muka sanoo, että eihän se niin vaarallista ole, kun ei retkahda kokonaan. Taas täytyy tehdä töitä, että saisi sen saman vahvan uskon omiin haluihin, kuin ennen joulua.
Positiivista oli ettei perjantaina mennyt kuin 3, mutta lauantaina upposi kuusi kaljaa. Tänään en ota
Heippa tytöt! Mulla oli viikonloppu saldo 9, olisi kannattanut olla pienempi. Sekä lauantaina että sunnuntaina oli vähän vetämätön olo ja harmitti. Positiivista on se, että jätin taas sen totutun sunnuntain väliin enkä eilenkään ottanut vaikka mies ottikin lasillisen. Ei tehnyt yhtään mieli.
Vielä kun saan viikonloppuannokset rajattua puoleen pulloon viiniä/ilta niin sitten olen kyllä jo tavoitteessani, ja vähennys on onnistunut paremmin kuin osasin toivoakaan… vielä siinä ei olla, mutta ehkä jo ensi viikonloppuna
Mulla on myös ollut se kausi, kun ajattelin jatkuvasti että eihän 1-2 annosta illassa ole yhtään mitään, että ei siitä ole haittaa. Mulla vaan tuppasi se lipsumaan siihen, että annosmäärä kasvoi jatkuvasti ja sitten oltiinkin siinä 20 viikkosaldossa. Ja kun sen viikkotissuttelun myötä tietenkin viikonloppuannokset kasvoivat samaa tahtia, eli hyvinkin pullo viiniä pe-la ja siihen päälle ne viikkoiltojen annokset… eli mulla kyllä on huomattavasti parempi kun pysyisin viikolla kokonaan ilman.
Heippa tytöt. Meidän saralla on ollut tällä viikolla hiljaista. Toivottavasti sun MMM viikonloppu menee hyvin, niin kuin toivoit. Mulla viikko on ollut ihan hyvä, nytkin saunasta tullessa maltoin pysyä siinä ykkösessä. Mutta tiedän kokemuksesta että huomenna menee jokunen. Ei se haittaa, kun viikko on mennyt pitkästä aikaa hyvin.
Tällä viikolla olen saanut jopa nukuttua entistä paremmin. Ei mitään ihanteellisia öitä, mutta neljä kuukautta se kesti, ettei herää joka tunti ja pyöri lakanoissa. Aivan ihmeellistä, kun useimmat kertovat aika pian, että uni maistuu niin hyvin. Mulla ainakaan se ei ole tepsinyt. Nuo yöt olivat aivan hirveitä, ensin odotat sitä unta ja kello on lähes yksi, kun nukahdat ja sitten varttitunnin välein katsot kelloa. Kai ne jotain vierotusoireita olivat(vaikken fyysisesti mitään erityistä tuntenutkaan). Illalla tuntui unettavan, mutta ei se uni tullut. Nyt kuitenkin on toiveissa viiden tunnin unet, ennen tarvitsin ainakin kahdeksan. Mutta jospa se joskus nukuttaakin ihan oikein kauan. Saahan haaveita olla.
Mukavaa viikonloppua
Joo on ollut tällä saralla hiljaista. Mulla on nyt mennyt oikeastaan niin hyvin tämän vähentämisen kanssa että oikein mitään uutta sanottavaa ei ole ollut. Mulla on ihan hyvä olo, eikä ole varsinaista juomishimoa kun oon kuitenkin sallinut itselleni juomisen. Eli se mitä moneen kertaan olen tänne kirjoitellut, jos tekee mieli viiniä niin otan sitä, mutta voin sitten olla ihan hyvin ilmankin. Kerta-annokset on pysyneet kohtuullisena ja sitä myötä myös viikkoannokset, niin kai tässä saa antaa itselleen aiheen pieneen hymyyn…
Mulla on muuten tuon nukkumisen kanssa juuri niin, että silloin kun en juo, olen illalla pirteä pidempään, mutta vaikka menen myöhemmin sänkyyn niin nukun todella hyvin. Ja mä olen siis sellainen huono nukkuja periaatteessa, herään pikku risahduksiin ym. Sitten kun olen juonut niin joskus kahden kolmen aikaan yleensä herään ja jos en saa heti nukuttua uudelleen niin ahdistus ja pyörivät ajatukset alkavat piinata. Ennen mulla ei ollut sellaista, mutta tän tietoisen vähentämisen myötä se lisääntyi. Yöllä tuli se morkkis, että hitto kun piti taas mennä juomaan jne.
No,viikonlopuksi on kaikkea extraa tiedossa, kuten myös pari seuraavaa viikonloppua menee lapsen kisamatkojen parissa. Tämä tietää sitä, että juominen ei ole etusijalla. Ja pikkuhiljaa valutaan kohti kevättä… ihanaa!
Outo juttu.
Mä luulin kirjoittaneeni aamulla tänne, mutten ehkä sitten kirjoittanutkaan.
Ehkä mä näin jotain unta.
Mä olen raitistellut lähes koko joulu- ja tammikuun.
Jouluna en tarjonnut edes juhlapäivällisellä viiniä.
Ei huvittanut.
Uutena vuotena join pari lasia skumppaa puolen yön aikaan ja tammikuussa nyt yksi perjantai kävin laulamassa kaverin kanssa karaokea ja join kaksi siideriä.
Siinäpä ne mun dokailut.
Mua ei nyt vaan ole huvittanut.
Ei lainkaan.
Jotenkin sellaista, että mitä mä hyödyn niistä kotona kipatuista siidereistä.
Kun voi ilmankin olla.
Ennen siideripulo oli singnaali
-Pysy kaukana!
Nyt siihen riittää ihan pelkkä katse tai ehkä ihan vaan se että olen.
Unirytmi mulla on ihan sekaisin.
Nukun milloin sattuu ja valvon ihan vääriin aikoihin.
Mutta en mä jaksa siitä välittää.
Enemmän mä kuitenkin nukun.
ENkä jaksa mitään.
Nukun päivällä jos voin.
Nukun illasta, jos voi.
Yöt sitten valvon sysiyön hilaisuutta kuunnellen.
Perhe kattoo pitkään, kun äiti nukkuu, muttei ainakaan haise siideri.
Mies ottaa kokonaisvaltaista vastuuta ja mä nukun.
Ihana elämä.
JA mä syön.
KArkkia.
Popkorneja.
Sipsejä.
Juustoa.
Leipää.
Makeaa, mitä vaan.
Olen nykyisen painoindeksini mukaan jo alipainoisen ja normaalin rajalla.
Ehkä musta tulee isona iso.
Lyhyt pullea maatuska.
Pukeudun marimekon löysiin kaapuihin ja lyllerrän puuskuttaen aina punatuin huulin.
Siiderittönyys on siis oma valinta.
Ei vaan ole huvittanut.
Ei pakon sanelema juttu.
Tämä elämän tyhjäkäynti jostuu ihan jostain muusta, mutten tiedä mistä.
EHkä mä nukun talviunta.
JA herään keväällä leslenlehtien kanssa kilpaa.
JAksamista ja vahvuutta teille sisaret täällä.
Minä käperryn takaisin pesääni.
Eilen kun olin kirjoittanut tänne ja hehkuttanut että lähes nollilla tässä on taivallettu, niin iski 20.30 saunan puhtaana, hiukset märkänä HIMO!
Kiersin ja kaarsin, naputtelin ja nypläsin takkiani, etsiskelin auton avaimia.
Ja vihdoin sanoin miehelle n. 20.50, että mä LÄHDEN ostamaan pari siideriä.
Mies kattoi mua pitkään ja sanoi
-Älä viitsi
Sanoi sen kun lapselle, jolla ei ole karkkipäivä.
JA minä kuin lapsi loukkaantuneena
-Ei SITTEN (helvetti!)!!!
Hain jääkaapista ison pullon saskiaa, keitin kahvia ja kaadoin kippoon karkkia ja naulauduin loukkaantuneena telvisioon kiinni.
Mies vähän myöhemmin koetti jotain jutella, sovittelevasti ja minä vaan totesin ettei se saisi häiritä kun mä opiskelen amerikkalaisia poliisisarjoja katselemalla rikoskemistiksi, että on tässä vähän tärkeempääkin tekemistä kun jutella tyhjänpäiväisyyksiä!
Miten teidän perjantainne ja tavoitteene?
Mulla meni eilen siis 1,5l vissyä, kaksi pussia karkkia ja kahvia määrää X
Aamulla kiersi vatsassa liiat atsovärit ja lisäaineet, mutta enpähän sitt juonu.
Voin niin samaistua teihin ihaniin kirjoittajiin. Onneksi löysin nämä sivut.
Mulla se oli kanssa sellasta veivaamista ja menetin sen kautta aika paljon.
Nyt oon ollu 9 kk juomati, tosin katkon ja hoidon kautta + viikottaista terapiaa
päälle ja on paremmat fiilarit kun herää aamulla. Tissuttelusta se mullakin
alkoi ja sitten vaan vähitellen paheni. Yritin ns. kohtuu käyttöä, mutta ei
onnistunut, tuli ukolta sanomista ja läheisiltä.
Nyt vietän ihan rauhallista tavallista kotielämää ja ihan ilman saunakaljaa
vaikka saunavuoro onkin kohta.
Voimia vaan ja päivä kerrallaan.
Hei kaikki! Päätin lopettaa piileskelyn ja liittyä teidän joukkoon. Olen lukenut tätä palstaa jonkin verran ja nyt löysin porukan, jonka tarinat on niiiiiiiiiin surullisen tuttuja minullekin. Samassa veneessä siis olen kuin tekin arvon kanssasisaret (ja veljet!). Viina on hyvää vauhtia pilaamassa minunkin elämän. On tullut harrastettua tuota juopottelua oiken raskaalla kädellä jo pitempään ja nyt alkaa olla jo mieliala sellainen, että on aika tarttua asioihin. Sen lisäksi,
että päätin liittyä joukkoonne tunnustamalla ongelmani, olen myös varannut ajan A-klinikalle. Kai se on viimeinkin uskottava, että asioiden salaaminen ei enää onnistu…Jotain on siis tehtävä. Toivottavasti vielä alkaa paistamaan tähänkin risukasaan. Ehkä asiat on pikkuisen helpompia, jos onnistutaan täällä kannustamaan toinen toisiamme.
Tarinani on hyvin samanlainen, kuin ilmeisestikin monilla teistä. Hommat on vielä jotenkin kasassa, kämppä kunnossa,
raha-asiat suhteellisen ok ja töitäkin ainakin toistaiseksi. Pystyn olemaan ottamatta monta päivää, mutta kaksi viikkoa tekee jo todella tiukkaa (lähes mahdotonta!). En tiedä mikä siellä päässä naksahtaa. Juuri kun edellinen morkkis alkaa unohtumaan, niin on hankittava jo uusi. Siis jatkuvaa kännisekoilujen miettimistä…ja mitä siitä seuraa…lisää juomista ja uutta mietittävää. Raittiuden opettelu on siis aloitettava jo tänään. Mukavaa iltaa kaikille!
Täälläkin yksi alkoholin (eli itseni) kanssa taisteleva sielu. Pitkää romaania juomishistoriastani en saa, koska olen ollut “alalla” vasta pari vuotta. Tarkemmin sanottuna en ole itsekään kuin kaksissakymmenissä, mutta olen tiedostanut ongelmani alkoholin suhteen.
Juominen on tapa paeta. En oikein osaa sitä itselleni selittää, mitä pakenen. Pahaa oloa, ongelmia, vastuuta? Jotenkin sitä mukamas rentoutuu sillä juomisella, vaikka todellisuudessa lykkään asioita eteenpäin tyylillä “jospa tänään juon, hoidan hommia sitten huomenna”. Tämähän harvoin toimii, kuten moni lie todentanut omalla kohdallaan. Lähinnä aiheuttaa stressiä, joskaan ei sitäkään sairaalloiselle tasolle. Tähän asti en ole missannut mitään erikoisen kriittistä juomiseni takia, vaikka pieniä viivästyksiä onkin silloin tällöin tapahtunut (vie lappu tänään → ylihuomenna), olen sovituista tapaamisista ja aikatauluista pitänyt kiinni, vaikka sitten aamulla olisikin vähän ontto olo. Mutta koska tulee se päivä, kun soitan ja perun tapaamiset, kun ei vaan jaksa eikä pysty? Toivottavasti ei koskaan.
Toinen seikka onkin sitten tuo raha, jota ei sattuneesta syystä oikein olisi pistää turhuuksiin. Laskeskelin tuossa huvikseni paljonko olen pistänyt palamaan pelkkään alkoholiin vaikkapa viimeisen vuoden aikana. Sillä rahalla olisi ostanut jo keskiverto kodinelektroniikkaa aimo läjän.
Onnekseni mielenterveys ei ole (vielä (kop kop)) kärsinyt juomisesta, jos noita aamuisia jumituksia ja ajoittain haparoivaa järjenjuoksua ei oteta lukuun. Kerran putken lopetettuani alkoi iskeä vainoharhaiset ajatukset, eikä siinä ollut todellakaan erityisen lystikäs olo. Siitähän se juominen sitten lähtikin taas uudestaan parin päivän selvänä olon jälkeen, mukamas pitämään päätä kasassa. Sama kuin lykkäisi krapulaa ryyppäämällä lisää. Kunto on saattanut hieman heiketä, mutta ei siihen pisteeseen ettei arkiasioita ja keskiraskasta työtä jaksaisi tehdä. Mikään urheilija nyt en ole ikinä ollut, mutta ehkäpä siitäkin syystä olisi aika alkaa tarkkailla omaa fyysistä jaksamistaan.
Oli kiva lukea uusien "kasvojen " kuulumisia. Siitähän tämä meidän palsta ja koko plinkki on kiva kun saa kertoa ne hyvät uutiset kuin myös morkkiksetkin ihan rehellisesti eikä kukaan tuomitse. Toivottavasti osataan kannustaa niin onnistujia kuin vähän ojaan kaatuneitakin.
Viikonloppu meni ihan niinkuin arvelinkin perjantaina 4 ja lauantaina kuusi kaljaa. Mutta kun katson taaksepäin, olen ihan tyytyväinen , että se jäi kuuteen. Kaipa mun on tunnustettava, että jotenkin se olotila kuitenkin kiehtoo, että haluaa ottaa ne viikonloppuannokset. Kun nyt olisi vain luja tahto ja pysyisi arki-illat nollilla tai lähes nollilla. Tällä hetkellä tuntuu, että kyllä mä teen sen. Toivottavasti vielä illallakin puoli kahdeksan aikaan.
Tyttären kanssa vietimme eilen shoppailupäivää. Kierreltiin kirppareita ja saatiin jotakin kivaa. Ja vähällä rahalla. Iso market loppujen lopuksi verotti sitten paljon enemmän. Mutta fiilikset oli katossa , kun ihailimme taivasta ja juttelimme päivän jatkumisesta. Eihän tässä enää kauan mene, kun odottelemme krookuksien puhkeamista.
Töissä tällä hetkellä on aika raskasta. Ei tunnu yhtään kivalle, että huomenna on taas maanantai. Mutta päivä kerrallaan ja voimia kaikille
Hei marraskuun toka ja muutkin. Todella tervehdyttävää on lukea toisten viestejä. Jotenkin saa suhteutettua omaa surkeuttansa, tajuaa, että tätä samaa häpeää me lienee tunnetaan kaikki…voimattomia ja heikkojakin ihmisiä me ollaan. Illuusio siitä, että “muilla” on aina kaikki paremmin katoaa. Huomaamattaan rupeaa miettimään, että näinkö paljon meitä tosiaan on; onkohan jopa omasta lähipiiristä joku, jolla ei ole edes tajunnut samaa ongelmaa olevankaan.
Itse olen sulkeutunut kuin simpukka, en ole kertonut synkimpiä murheitani yhdellekään ihmiselle. En edes parhaalle ystävälleni ja hävettää sekin. Minä Juudas kyllä kuuntelen tuttujen ja tuntemattomienkin murheet, mutta itsestäni en anna siruakaan. Tämä tietenkin johtaa siihen, että en oikein mitään saakaan. En ainakaan sitä sympatiaa ja ymmärrystä, jota todella tarvitsisin. Ja tietenkin tukea tämän itsetuhoisen elämäntavan lopettamiseen. Syyllisyys on niin raskasta, koska tietää, että tämä ongelma on vain ja ainoastaan minun ratkaistava, mutta kärsiä siitä saa eniten juuri ne kaikkein rakkaimmat. Minun kohdalla lapset. Minua on AINA, lapsesta saakka, pidetty vahvana ja luulenpa, että se on minulle ollut niin painava taakka, että en jaksa sitä enää kantaa…Vahvuuteen voi kai sairastuakin ja ehkä se on myös minun henk.koht. ongelma. En tiedä, ajatukset on niin sekaisin. Ihan kuin kaikki ikiaikaiset traumat ja ikävät asiat, joista ei tietenkään koskaan ole tullut puhutuksi, kaatuisivat päälle just nyt. On sellainen olo, että päällä on paksu lasikuori, jonka rikkomiseen tarvin apua. Ehkä mun on hajottava kappaleiksi, että pystyn kasaamaan itseni uudelleen, toivottavasti lopputuloksena on se, että palat asettuvat paremmin järjestykseen. Jännittää hirmuisesti tuo A-klinikalle meno, en todellakaan ole varma, että pystyisin avautumaan tarpeeksi tullakseni ymmärretyksi. Jostain kai kuitenkin on aloitettava…ja toivon todella, että saan apua sieltä. Murtumispisteeni on pelottavan lähellä. Voi kyynel!
Elossa minäkin vielä olen, vaikka nyt onkin ollut hiljaista osaltani… Olen masentunut, kai. Olen niin korvia myöten täynnä tätä “yksin kaikesta vastuussa olemista”. Juon, että saan itseni tekemään näitä kotitöitä, joita vaihteeksi inhoan taas yli kaiken Juon, kun yritän jaksaa miestä, joka ei puhu eikä jaksa pitää itsestään huolta.
Enää en täytä edes Jeppeä. Osaan sanoa ilman sitäkin, että liikaa juon. Tämä pelottaa tää voimattomuus alkon suhteen. Että viekö se minut mennessään, lopulta…
No, JOTAKIN positiivista. Tiistaina on kuntotesti. Pääsin sellaiseen “testiryhmään”, jossa sitoudun käymään 3 kk:n ajan väh 1 krt/vko kuntosalilla noudattamassa tiettyä ohjelmaa. Toivottavasti siitä kääntyy hieman terveempään tämä elämä…
Ei sinne A-klinikalle menoa kannata niin kauheasti jännittää. Onhan se eka kerta tietysti iso askel, mutta sen jälkeen se on helpompaa. On kokemusta parista katkaisuhoidosta ja kuukauden hoitojaksosta, joka minut nosti jaloilleen.
Nyt käyn säännöllisesti A-klinikalla ns. aamuryhmissä (vertaistuki) 2 krt viikossa puimassa olotiloja ja oppimassa muiden tiloista. Ja kerran kuussa omalla päihdetyöntekijällä yksilö keskustelussa.
Siitä on ainakin minulle ollut apua. Tämähän on yksilöllistä mitä kukakin tarvitsee ja miten irti pääsee.
Hienoa, että olet A-klinikalle menossa, siitä se lähtee.
Kiito Zepe! Sanoit sen minkä oma järkikin sanoo, että alku aina hankalaa…Olo on helpottunu aavistuksen jo siitä, että on edes sinne menossa. Ja menenkin, kyllä mä saan itseni pakotettua vaikka mikä olisi. Tosin yksi kynnyshän tuli ylitettyä jos silloin, kun sinne soitin. Se, että pyytää apua reippaasti ihan omalla nimellään vaati aikamoista kypsyttelyä.
Ja voi sua Rianpa. Kunpa tietäsin ne sanat, jotka saisi sinulle edes pikkaisen paremman mielen. Voimia kuitenkin!
Kerrothan meille Bonfire heti kuulumisia ja tuntemuksia sen käyntisi jälkeen. Antaa varmaan meille kaikille positiivista kannustusta, kun saamme ajankohtaista palautetta, mitä siellä tapahtuu. Itse voin samoa, että kun eka kerran kerroin vaikeuksistani ammattiauttajalle (terveydenhoitaja), olin aivan kädet märkänä ja jännittynyt. Mutta he ovat ammattilaisia ja yllätys yllätys, et tunnekaan itseäsi maan matoseksi ja nollaksi. Toinen kerta oli jo paljon helpompaa. Nyt kun käyn hänen juttusillaan, ollaan ihan luontevia. Eilinen meni hienosti nollilla toivottavasti tänäänkin.
Tsemppiä rianpa. muista, ettei sitä alamäkeä voi ikuisesti jatkua, Tulee tasaista ja sitten myös ylämäkeä. Tietenkin sä kannat vastuuta lapsestasi mutta eritoten itsestäsi. Jospa se sun siippasikin alkaa taas yhteistyöhön. Muista ne kunniakkaat tammikuun alun päivät, kun me olimme sulle kateellisia Mukavaa viikkoa kaikille
Ootte kyllä kivoja, kun viitsitte kannusta ja ihan totta kyllä tuo positiivisuus nostaa hieman tätä surkeaa mielialaa.
Jännittäähän se ja aivot on alkanut muka valmistautumaan tulevaan tapaamiseen. En edes osaa kuvitella minkälaisia juttuja siellä kysytään, tai miten niihin vastataan. Mielessä pyörii koko pitkän pitkä historia, mutta tuskin ne sitä yhdellä kertaa ainakaan haluavat kuulla. Joten taidan vaan mennä juuri niin sekopäisenä, kuin luontaisesti olenkin . Kerron kyllä sitten loppuviikosta kuulumiset, tietenkin…tarkoitushan tässä on tavalla tai toisella löytää apua meille kaikille. Onnittelen itseäni kuitenkin siitä, että näin viikolla mulla ei tee tiukkaakaan…yleensä. Kunpa viikonloppu ei olis kerran viikossa - eikä kaksi päiväinen . Tsemppiä kaikille!
Vertaistukea vertaistukea. Luin tätä ja säpsähdin, kun ihan samantyyppistä pyörii mielessä. Toi on kyllä Bonfiren niin totta. Itselläni on kanssa tämä holismi kehittynyt pikku hiljaa, salakavalasti ja pitkän ajan kuluessa. Ja nimenomaan siten, että semmonen henkinen / sosiaalinen riippuvuus on huomattavasti pahempi ja hankalampi vastustaa, kuin fyysinen.
Elikkäs juuri tuo viikonloppujen olemassaolo hankaloittaa ja just eilen mietin, että pitääkin viikkojen olla niin lyhyitä. Helpottais just tuo, että olisivat pirut edes lyhyempiä tai vaikka kerran kuussa olis viikonloppu l. kuukaudenloppu. Sitten tietenkin meikäläisellä olisi kahta hankalampi vastustaa, mutta ainakin harvemmin…
Niin se on pienestä joskus nämä asiat kiinni… Mies “heräsi henkiin” sunnuntai-iltana, alkoi kommunikoimaan Käytiin kävelylenkillä ja nukuttiin suht hyvin. Sunnuntaina en ottanut. Sitten eilen kävin kuntokeskuksessa sellaisessa tsemppaustapaamisessa (meille, jotka ovat hieman unohtaneet kuntoilun) ja illalla miehen kanssa tunnin sauvalenkillä. Ja itseasiassa oli HYVÄ OLO saunan jälkeen Ja ai että henkisesti tuntui pitkästä aikaa hyvälle, että jospa tämä negatiivisuus olisi nyt tähän palaan selätetty…
Torstaina lähden parin päivän työmatkalle. Aion nauttia olostani hotellissa siten, että tilaan jotain hyvää syötävää ja lasillisen viiniä ruuan kanssa. Sitten laiskottelen hotellihuoneessa ja nautin vapaaillasta. Tästä kai vähentämisessä on kyse, että voi tilata sen lasin viiniä eikä siitä tarvi ruoskia itseään? Meillä on tärkeä palaveri perjantaina heti klo 8, joten yhteen lasiin se on joka tapauksessa jätettävä. Ei ole mitään kamalampaa kuin olla huonovointisena palaverissa (sekin on koettu…)
Kiitos kaikille tsemppaamisesta! Sillä ON merkitystä just silloin, kun olet ihan down…
Kunto on saattanut hieman heiketä, mutta ei siihen pisteeseen ettei arkiasioita ja keskiraskasta työtä jaksaisi tehdä. Mikään urheilija nyt en ole ikinä ollut, mutta ehkäpä siitäkin syystä olisi aika alkaa tarkkailla omaa fyysistä jaksamistaan.
Juon, kun yritän jaksaa miestä, joka ei puhu eikä jaksa pitää itsestään huolta.
. Tsemppiä kaikille!
Käytiin kävelylenkillä ja nukuttiin suht hyvin. Sunnuntaina en ottanut. Sitten eilen kävin kuntokeskuksessa sellaisessa tsemppaustapaamisessa (meille, jotka ovat hieman unohtaneet kuntoilun) ja illalla miehen kanssa tunnin sauvalenkillä. Ja itseasiassa oli HYVÄ OLO saunan jälkeen