Bongasinpa taas kerrassaan nerokkaan ja oivaltavan otsikon: Jari Sillanpään uhri oli alle 16-vuotias.
Yleensä asia on näin silloin, kun syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siihen rikokseen on vähän vaikeampaa syyllistyä suojaikärajan ylittäneen kanssa
.
Retkahdukset kuuluvat taudin kuvaan.
Tätä mantrataan sangen huolettomasti päihteistä vieroittautumisen yhteydessä, ihan ammattilaistenkin toimesta. Entäs jos joku ei retkahdakaan kertaakaan? Onko se jotenkin väärin raitistunut luopio, jolla ei mitään ongelmaa koskaan ollutkaan?
Totta kai hyvin moni ihan aidostikin lopettamista ja päihteetöntä elämää haluava retkahtaa kerran, jos toisenkin, eikä sen missään tapauksessa tarvitse olla maailmanloppu ja paluu suoraan takaisin lähtöruutuun ja kyllä se raitis/putsi/whatever elämä on monella sittemmin lähtenyt rullaamaan varsin hienosti pienistä alkuvaikeuksista huolimatta. Asian voisi silti esittää jotenkin muuten, kuin suorastaan sääntönä, jonka mukaan nyt vain kuuluu toimia päästäkseen päihteistä eroon ja ikään kuin luvan antamisena vetäistä sitä tahi tätä heti, kun alkaa vähän vituttaa ja tökkiä.
Edit: Typoja…
Joo-o. On se vaan jännää, kun jossain yleisesti tapahtuvassa asiassa tai ilmiössä ilmenee poikkeus. Kyllä on kummallista
Viikon päästä ihmetellään taas uudestaa samaa poikkeus sääntöön-juttua. Tätä samaa looppia vuosien ajan
Ei pahalla Winston, mutta menee elämänhalu lukiessa noita keski-ikäistyvän mökkihöperön hurujuttuja. Ala elää, muita vinkkejä ei heru
^ Ai, sellaistako elämää, että yritän ammentaa elämänhaluni pystyyn kuolleesta Plinkistä ja menetän sen, koska joku keski-ikäistyvä mökkihöperö kirjoittelee hurujuttujaan? Ei kiitos. Kuulostaa todella surkealta. Mielenkiintoista, joskin aika hiton friikkiä muuten, että olen elämässäsi näinkin merkityksellinen henkilö
.
Älähän lue juttujani, jos ne noin pistävät masentamaan
. En lue enää minäkään sun juttujasi, vaan laitan sut ignoreen NYT. Aikoinasi kirjoitit ihan hyvin, ei sillä väliä, että monista asioista olinkin/olenkin eri mieltä. Viimeaikojen antisi foorumille on ollut lähinnä minun tölvimistäni. Jos olisi edes asiasta, niin ei siinä mitään, mutta kun se sitä “Winston on niin tyhmä ja perseestä, ettei sen juttuja kestä lukea” -settiä ja -tasoa, samaa, kuin tuolla yhdellä hullulla trollilla. Adios! Eiku… Se tarkoittaakin näkemiin, enkä mä halua Vävyä enää koskaan nähdä, enkä edes “nähdä”. Siispä hyvästi ja pahasti.
P.S. Jokainen alkeellisella sisälukutaidolla varustettu tajusi kyllä, että tuon viimeisen inhokkiavautumiseni pointti ei ollut säännön poikkeuksen ronkkiminen(Myönnän kyllä, että sitäkin usein harrastan), vaan se, että retkahdusvaihtoehdon suoranainen tuputtaminen on perseestä, eikä kovin kannustavaa.
^Eivät kaikki ärsyttävät asiat ole merkityksellisiä. Ne vaan ovat lievästi häiritseviä. Sinulla ei kohta ole montaa juttukaveria täällä. Mitä jokseenkin ihmettelen, koska olet käyttänyt valtavan määrän aikaa elämästäsi tähän pinkkiin. Mutta hei hei vaan sinullekin
Omatkin juttukaverit ovat vähissä täällä plinkissä mutta se on aina ollut niin joten en jaksa kiiniittää siihen paljon huomiota, se on paljon pahempi isku tietylle henkilölle joka on rakentanut koko elämänsä virtuaalisten ystävien varaan ja yhtäkkiä huomaa olevansa hyljeksitty ja ei toivottu perheenjäsen rakkaassa kodissa.
En lukenut koko ketjua läpi, ettö joko seuraavat ärsytykset on mainittu;
“Ryhdistäydy” tai “ota ittees niskasta kiinni” 
Ja yleensähän näitä oikein hoetaan masentuneille/muuten mieli maassa oleville. Argh 
Siis ethän sä esim. jotain ruumiillistakaan vammaa omaavalle sano jotain yhtä idioottimaista hänen vammastaan, tyyliin “unohda ja anna olla”. Saivartelematta tietysti, oikea tsemppaus erikseen.
Voitto ei ole tärkeintä.
Tämä on sitä häviäjän puhetta ja selittelyä
. No joo, oikeastaan tuo lähinnä huvittaa, olisin voinut laittaa tuonne lempparisanontojen puolellekin. Ihmettelen vain, miksi sellainen ihminen, joka ei piittaa voittamisesta ylipäätään lähtee mukaan mihinkään kilvoitteluun.
Printteri
Tuossa ärsyttää lähinnä se, että käytän sitä itse AINA, kun pitäisi puhua tulostimesta. Niin olen olevinani fennofiili, jonka mielestä on typerää ja turhaa käyttää arkikielessä lainasanoja, jos niille löytyy helposti pätevä, selkeä ja yleisesti tunnettu suomenkielinen vastine, mutta silti en osaa sanoa tulostin, vaikka se on varsin vakiintunut ja yleisessä käytössä oleva sana. Käytän toki paljon muitakin lainasanoja, mutta tuo printteri ärsyttää jotenkin erityisesti. Onhan se aika vanhanaikainenkin. Joskus ysärillä puhuttiin printtereistä.
SairaUsloma
Ennenvanhaan se oli sairasloma ilman u:ta ja se on paljon oikeampi termi. Sairaana ja sairaslomalla kun voi olla ilman mitään varsinaista sairautta. Jos esim. jalka on poikki on sairaana ja usein sairaslomalla, mutta ei se katkennut koipi mikään sairaus ole.
Sun pitää kysyä siltä!
Tämän kun saa vastaukseksi, kun kysyn henkilöltä X, mitä mahtaa kuulua yhteiselle tuttavallemme Y:lle, jota en ole nähnyt piiiitkään aikaan. Millä mä sitä siltä kysyn, kun se ei ole paikalla, mulla ei ole enää puhelinnumeroaankaan, enkä nyt ihan niin kiinnostunut kuulumisistaan kuitenkaan ole, että alkaisin kaivelemaan Y:n yhteystietoja kissojen ja koirien kanssa ties mistä. En mä odota, että X kertoisi perusteellisen selvityksen kaikista Y:n yksityisasioista, eikä sellainen juoruilu kivaa olisikaan. Ihan vastaukset tyyliin: “kyllä se vielä eilen hengissä oli” tai “hyvin sillä kai on mennyt sen jälkeen, kun Helsinkiin muutti” riittäisivät ja jos X ei tiedä yhtään mua paremmin, mitä Y:lle kuuluu, niin vastaa sitten vain, että ei tiedä, kun ei ole tästä itsekään mitään kuullut aikoihin. Kyllä se sitten voi olla joillekuille vaikeaa tuo normaali jutustelu ja sosiaalinen kanssakäyminen
.
Täit eivät johdu huonosta hygieniasta.
Tämän lauseen saa lukea jostakin tiedotusvälineestä aina, kun päiväkotien ja koulujen joka syksyinen/talvinen täiepidemia tulee ajankohtaiseksi. No joo, jos tusinan verran lapsia telmii keskenään muutaman neliömetrin tilassa ja pipot ja hatut vaihtavat ahkerasti omistajaa, niin totta kai siinä tilanteessa puhtainkin yksilö saa väistämättä tartunnan, mutta eivät ne täit tyhjästä ilmesty sinne päiväkodin osastolle tai koululuokkaan. Jos hygieniaolosuhteilla ei olisi mitään vaikutusta täiden esiintymiseen, porukka olisi edelleen yhtä täistä, matoista ja muutenkin tautista, kuin ennenvanhaan, jolloin parempikin väki peseytyi ja vaihtoi alusvaatteita max. kerran viikossa saunan yhteydessä ja ei ollut kunnon viemäröintejä, juoksevaa vettä ym. Nykyään ovatkin suurempana ongelmana sitten liiasta hygieniasta johtuvat vaivat, kuten allergiat ja kaikenmaailman autoimmuunisairaudet. Sitä voi sitten miettiä erikseen, kumpi on suurempi paha. Täit lähtevät helposti halvalla shampoolla, nuo jälkimmäisenä mainitut vaivat eivät lähde millään, mutta tulevat sitäkin kalliimmiksi ja toki aiheuttavat kosolti inhimillistä kärsimystä.
Liikunta auttaa kaikkiin kipuihin.
Tämän lauseen luin jostakin naistenlehtityyppisestä höpöartikkelista, joka käsitteli endometrioosia. Kuulostaa kevyeltä vittuilulta endometrioosipotilaita kohtaan
. Mulla ei ole kyseistä vaivaa, mutta mitä siitä tiedän, niin liikunta, joissakin tapauksissa jopa ihan vähäinenkin liike, pahentaa kipuja potenssiin X. Toki on mahdollista, että jonkun endometrioosiin liikunta auttaakin, mutta enemmistöä endometrioositapauksista tuo ei koske. Ylös, ulos ja lenkille(tai uimaan, vesijumppaan tai pyöräilemään, jos juoksu ja kävely eivät käy) on hyvä neuvo tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsiville, koska ne eivät makoilemalla paremmiksi tule, mutta kun kipuja ja sairauksia niiden taustalla on niin kovin erilaisia ja hoitoalan/lääketieteen ammattilaisten pitäisi tämä tietää. Kai tuossa oli kyse jostakin kipulääkkeiden käyttäjien moralisoinnista ja syyllistämisestä
.
Parempi tossun alla, kuin taivasalla.
En ole koskaan tajunnut tätä sanontaa. Miksi ihmeessä sen sanonnan miesoletetun pitäisi päätyä taivasalle, jos tossun alla oleminen alkaa nyppiä? Miksei se voi hankkia omaa kämppää, jossa kukaan ei tossuta? Ei se asunnon hommaaminen tässä maassa niin vaikeaa ole, etteikö jotakin luukkua itselleen löytäisi, jos muijan päällepäsmäröinti alkaa vituttaa. Tosin, jos on niin reppana tapaus, että antaa tossuttaa itseään, niin ehkä silloin on kyvytön asunnonhankkimispuuhiinkin
.
Lahjoita ihme lapsettomalle.
Tällaisella lauseella mainosti lapsettomuusklinikka sukusolujen luovuttajia rekrytoidessaan.
Ei se mikään ihme ole. Se on munasolu tai siittiö. Nämä asiat opetetaan jo peruskoulussa ja aivan eri oppiaineen tunneilla, kuin uskonnon.
Et saa nukkua päivällä!
Mitä väliä koska ihminen nukkuu kunhan saa tarvitsemansa levon.
Valitettavasti täytyy olla eri mieltä.
Mitä valitettavaa ja täytymistä siinä on, jos on eri mieltä jonkun kanssa? Tuo kuulostaa siltä, kuin pyytelisi anteeksi eriävää mielipidettään. Ei eriävän mielipiteen esittämisessä ole mitään anteeksipyydeltävää. Ei se ole mikään henkilökohtainen loukkaus olla eri mieltä ja sanoa se ääneenkin, vaikka jotkut typerykset kyllä tuntuvat niin ajattelevan
.
Pakko kommentoida/sanoa/kysyä/kertoa.
Ei ole mikään pakko muuta, kuin kerran kuolla. Kaikin mokomin kyllä SAA kommentoida ja sanoa ja kysyä ja kertoa, jos siltä tuntuu.
Muikkeli ja muidu
Muidu on vielä sata kertaa pahempi
. Kuka itseään arvostava aikuinen, tai vaikka nuorempikin, nainen kutsuu itseään muiduksi/muikkeliksi? Niin no, tyhmä kysymys. Ei TIETENKÄÄN kukaan itseään arvostava. Mä en kutsuisi edes pahinta vihanaistani muikkeliksi, muidusta nyt puhumattakaan
.
Mä en kuulu massaan.
Näin sanovat kaikki. No, kaikki ja kaikki, mutta meinaan, että enpä ole koskaan kuullut kenenkään mainostavan kuuluvansa massaan. Mistä hemmetistä se massa sitten koostuu, jos siihen ei kerran kukaan kuulu? Taitaa ihmisillä olla vähän turhan suuret luulot omasta erikoisuudestaan
. Se on toki ihan ymmärrettävää, ettei sopeudu johonkin tiettyyn porukkaan X, mutta ei se ihmisestä noin suuremmassa mittakaavassa niin perkeleen uniikkia yksilöä tee.
Se on niin mainstreamia.
Tämän lauseen olen kuullut lähinnä musiikista puhuttaessa, mutta miksei voisi toki päteä muihinkin asioihin. “Se on niin mainstreamia” on siis perustelu sille, miksi EI voi tykätä jostakin. En mä ainakaan luokittele musiikkia huonoksi tai hyväksi pelkästään sen perusteella, onko se mainstreamia vai marginaalimusiikkia. Jos biisi on hyvä, ts. toimii mulle, niin se on silloin hyvä, olipa sitten kaikkien listojen soitetuin hitti maailmanlaajuisesti tai jokin vain mun yksinoikeudella kuulemani pläjäys.
Toki mä sen ymmärrän, jos joku bändi on ollut hyvä aikoinaan ennen suurta kuuluisuutta ja sitten kun se sai enemmän nimeä ja suuren levy-yhtiön taakseen, musiikki muuttui olennaisesti ja uusi tyyli on aivan paskaa. Näin on itsellenikin käynyt joidenkin artistien/bändien kohdalla. Kuitenkin pelkästään se, että jokin musiikki on valtavirtaa ei tee siitä automaattisesti huonoa ja tuo “se on niin mainstreamia” -nillitys lienee vain jotakin typerää pätemistä
.
Erinäiset euron lempinimet, kuten ege, eke, egu(<- aivan yök!), erkki, eukko(<- tuo on melkeinpä ihan symppis, mutta en silti itse käyttäisi) jne. Pahin on kuitenkin ekkuli. Muuan baarimikko hokee aina “se olis sitten 8 ekkulia”. Tekisi mieli pistää koko baari boikottiin moisen ekkulivekkulin vuoksi
.
Ei nyt muistu mieleen, oliko markalla tuollaisia lempinimiä. Luulisi väkisinkin olleen, koska rakkaalla lapsella on monta nimeä ja ihmiset tykkäävät keksiä lempinimiä myös vähemmän rakkaille “lapsille”, mutta ehkä aika on pyyhkinyt ne muistot mielestäni, jos olivat yhtä typeriä juttuja, kuin nämä euron lempinimet.
Löhöloma
Tuosta tulee mieleen möhömahainen, karvainen ukko makaamassa Pattayalla marinoimassa ahkerasti maksaansa. Huorissa käyminen ei tosin tähän mielikuvaan kuulu, koska sellainen toiminta vaatisi aivan liikaa aktiivisuutta löhöäjältä. Toisekseen, olen ymmärtänyt, että löhölomalla tarkoitetaan nimenomaan lomamatkaa. Jos vaivautuu matkustamaan jonnekin ja vieläpä maksaa siitä, miksi ihmeessä tuhlata se pelkkään löhöilyyn? Jos mua ei huvita tehdä mitään muuta, kuin ainoastaan räkiä kattoon, voin tehdä sen kotona ilman lisäkuluja.