Kestosuosikki haastava, joka ponnahtelee esiin tämän tästä ja tuon tuosta arkikielessä, enkä itse sitä koskaan käytä,
sillä se ei tarkoita mitään. Tai tarkoittaa se paskaa. Oli haastava eli paska päivä ja
suoritus oli haastava eli paska. Hyvin usein koen nämä väkisin kansalaisille tuupatut
sanat vastenmielisinä, sillä ne on niin hengettömiä ja kalutaan loppuun hyvin nopeesti.
mut eihän tämä edes ole mikään oikea ongelma, kunhan vaan kulutan tässä vapaapäivän aamua !
Ärsyttää se Marttojen joulusiivousvinkki: Aloita joulusiivous kaapeista/komeroista vain, mikäli aiot viettää joulusi niissä tjsp. Paskat minä JOULUsiivouksesta, voihan tuon operaation hoitaa aivan mainiosti vaikkapa kesä- tai syyskuussakin, mutta tuolla Martta-logiikalla kaappeja ei tarvitsisi siivota koskaan, mikäli lähdetään siitä oletuksesta, että harvempi ihminen viettää enemmänkin aikaansa kaapeissa yhtään minään vuodenaikana 
.
Jokainen vanhempi haluaa varmasti parasta lapselleen. Ai, ihanko jokainen? Aivanko varmasti? Maailmassa riittää kyllä aivan liikaa totaalisia kauhuvanhempia, enkä meinaa nyt edes sellaisia tapauksia, jotka omaa elämänhallinnan puutettaan unohtavat antaa lapsilleen riittävästi ravitsevaa ruokaa, laittaa ne ajoissa nukkumaan ja pukea säänmukaisesti(Ei sillä, että tuollaistakaan mitenkään puolustelisin), vaan ihmisiä, jotka aivan tarkoituksella tekevät oikeasti hirvittäviä asioita omille lapsilleen 
.
Onneksi en tuon suuremmin luvannut, saati päätäni pantannut. Ei ole nimittäin lupaus kovin hyvin pitänyt. Ärsyttää 
.
Aina joskus. Täh? Käytän tuota kyllä itsekin alvariinsa, mutta onhan siinä nyt hitonmoinen paradoksi. Silloin tällöin…? Olisiko se järkevämpi ilmaus?
Ei kai lapsille enää nykyään tolkuteta päiväkodissa tmv. tätä paskaa: Pitää olla kaikkien kaveri.? Toivottavasti ei! Johan on saatanan kohtuuttomia ja pimeitä vaatimuksia lapsiparoille 
. Ei aikuisiltakaan kukaan tuollaista vaadi. Kaikki eivät tykkää kaikista, eikä tarvitsekaan. Tietenkään ketään ei saa kiusata, mutta se, että käyttäytyy asiallisesti toisia kohtaan ja hallitsee edes suurinpiirtein sosiaaliset normit, eikä esim. räi naamaan ja potki päähän sitä tyyppiä, jota kohtaan ei nyt niin lämpimiä ja kaverillisia tunteita koe ja jopa tervehtii tavatessa, on “hieman” eri asia, kuin oikein kaveeraamalla kaveeraaminen ja ihan innolla vapaaehtoisesti mukavien juttujen puuhastelu toisen kanssa.
Mitä tarkoitusta se edes palvelisi, että väkisellä pitää olla kaveri jollekulle, josta ei suuremmin diggaile? Se “en tykkää tuon Matin/Maijan/Keijon seurasta” -tunne kun on yleensä aikalailla molemminpuolinen. Onhan niitä sitten tietty kaikenlaisia sosiaalisesti vajavaisia tai muuten vain hulluja stalkkereita olemassa, jotka ovat päättäneet, että mähän ystävystyn tyypin X kanssa vaikka väkisin, eivätkä ymmärrä, ettei seuransa kiinnosta, mutta sellaisten sekopäiden kanssa nyt ei ainakaan tarvitse alkaa kaveerata oman mielenterveytensä kustannuksella.
^ En tiiä, tolkutetaanko, mutta ainakin parhaat lastenkasvattajat on kuulemma niitä, joilla ei ole lapsia eli kuten sinä ja minä.
Mä en pyrikään ottamaan mitään isä½:n roolia, vaikka mulla oiskin hd-ready-lataus siihen syntyjään olemassa. Kattelen nimittäin sivusta pienen pojan elämää joka on murroksessa siltä kohdin, että hän vuorottelee viikoittain vanhempiensa välillä ja on siirtymässä ensi vuonna suureen laitosmaiseen systeemiin, jota Suomessa myös eskariksi kutsutaan. Siitä sitten aikasta pian peruskoulun vaikutuspiiriin ja sitä rataa tasapäistymisen rattaisto ottaa tuonkin pellavapään ruuakseen ja jauhaa särmää veke nuoren taiteilijanalun profiilista. Jännää seurattavaa tulee olemaan.
En mää kyl ymmärrä sellasten mutsien toimintapaa, jossa laps pien jää himaan ja mutsi opettaa sille yhdeksän vuoden oppimatskun ja näin jää nuorisolaiselta tyystin pois sosiaalinen kuvio ja ryhmädynamiikan haasteet ja ennen kaikkea välituntien ihana vapauden tunne, jonka vartin jälkeen menettäminenkin kuuluu tämän lajikkeemme kellokallemaiseen kehityskulkuun…
joo niitä inhokkeja: kaikki sellanen sonta, jota ihmiset toistaa liikaa ja teen sitä itsekin.
Sanoilla ei aina ole merkitystä, vaan puhetavalla ja vialla, jolla en tarkoita perinteisiä s- ja r-kirjainten korostuksia, vaan sitä ärsyttävää narinaa, jota ammatikseen puhuvatkin esilletuovat. Mut ei nää lopulta ole mitään oikeita ongelmia, niitä ei nyt vaan ole.
Mukavuudenhaluinen
Ei se irrallisena sanana mitään suuria tunteita herätä, mutta kun se lähes järjestäen liitetään laiskuuteen, jonkin sorttiseen elämänhallinnan puutteeseen ja suorastaan masennuksen oireisiin. Esim. jos joku makaa vain sohvalla kaiket päivät, eikä liiku siitä, kuin aivan pakolliset, eli maksimissaan joskus kauppaan, niin sellaista ihmistä kutsutaan mukavuudenhaluiseksi. Sohvalla köllöttely on välillä mukavaa ja eihän sitä koko ajan jaksa, eikä pidäkään olla liikkeessä, mutta jos sitä pitäisi 24/7/365 harrastaa, niin hyi nyt vittu saatana . Liikkuminen ja ulkoilu on mukavaa.
Tai: Menen autolla aina joka paikkaan, koska olen niin mukavuudenhaluinen. Minusta autossa istuminen(Kuskina tai repsikkana, ihan sama) ei ole mitenkään erityisen mukavaa. Paljon mukavampaa mennä kävellen, jos se erinäisistä käytännön syistä suinkin mahdollista on.
Tai: En jaksa siivota ja tiskata, koska olen niin mukavuudenhaluinen. Minäpä olen niin mukavuudenhaluinen, etten kestä olla sotkuisessa kämpässä. Siivoaminen ja tiskaaminen ovat hyvin pieni paha verrattuna siihen epämukavuuteen, jota epäsiisti elinympäristö aiheuttaa.
Totta kai jonkun mielestä voi olla mukavaa maata aina paskaisessa kämpässä räkimässä kattoon ja istua autossa epäergonomisissa asennoissa, mutta eivätköhän nämä mukavuuskokemuksetKIN ole taas varsin subjektiivisia juttuja ja mä tuskin olen ainut, joka saa mukavan olon siitä, että kävi ihan vapaaehtoisesti ulkoilemassa ja koti on siisti.
^ Tuohon edelliseen: Eivätkö miltei kaikki ihmiset ole mukavuudenhaluisia riippumatta siitä, miten elämäänsä elävät ja mitä asioita mukavina pitävät? Toki toisilla on hedonistisempi maailmankatsomus, kuin toisilla, mutta aika harva kai tarkoituksella pyrkii kohti epämukavaa tilaa, ellei sitten ihan masokisti ole 
. Sitä mukavaa oloa kun voi saada vaikka siitä, että on toiminut moraalinsa ja arvojensa mukaisesti, vaikkei ko. toiminta itsessään järin nautinnollista olisi, jos noin lähdetään ajattelemaan.
Ei kukaan ole mulle kertonut tällaisissa yhteyksissä:
Ei kukaan ole mulle kertonut, että riisiä keittäessä kattilaan on laitettava myös vettä.
Ei kukaan ole mulle kertonut, että ulkomaille matkatessani tarvitsen passin.
Ei kukaan ole mulle kertonut, että siitä saa vatsahaavan, jos syö paketillisen Buranaa kerralla.
Ei kukaan ole mulle kertonut, että sähköt katkaistaan, jos jättää laskun maksamatta.
Pitääkö jonkun aina erikseen tulla kertomaan KAIKKI? Onko aivan mahdotonta itse ottaa joskus asioista selvää, semminkin, kun tietoa yleensä on aivan vapaasti saatavilla ja suorastaan tyrkyllä? Ja miten ja missä tilanteissa tämän jonkun pitäisi olla asioista kertomassa? Kyllä mulla menisi hermo, jos olkapäällä istuisi kaiken aikaa joku neuvomassa, kuin mikäkin auton navigaattori .
Jotakin tällaista muistelin kirjoittaneeni ja nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että kaikkein eniten huumorintajuisuuttaan mainostavat juuri ne ihmiset, jotka ovat aivan umpitosikkoja ja siis ihan objektiivisesta vinkkelistäkin tarkasteltuina 
.
ei muuten pidä paikkaansa 
ite en koskaan, siis ikinä, käytä tota mulla on huumorintajua/olen huumorintajuinen, just Winstonin mainitsemien syiden takia.
siis voiko olla enemmän myötähäpeää herättävää lausahdusta keneltä tahansa?
huumori on aina yksilöllistä ja ne kuuluisat kemiat tärkeitä. joillekin toimii toisen “huumori” kun taas toiselle ei totisesti ollenkaan.
entä tää: Mun tyyliin kuuluu, että… (pukeutuminen, esim) tai puhumattakaan, mulla on tyylitajua sisustamisessa.
just. no kivat sulle sitten.
En ole katkera.
Tällaisessa asiayhteydessä: Joku avautuu suurista vastoinkäymisistään ja surkeasta elämänkohtalostaan, kuinka maatila paloi, siinä meni elinkeino, eikä vakuutus korvannut mitään, lapsi sairastui syöpään ja toinen joutui pedofiilimurhaajan uhriksi ja kaiken kukkuraksi itse tuli vielä sokeaksi ja rammaksi ja sitten lopuksi toteaa, etten kuitenkaan ole katkera. No, jos ei ole katkera, niin sitten ei ole katkera. Mitä sitä suotta oikein alleviivaamalla ilmoittamaan. Tuosta tulee väistämättä mieleen, että taidat sittenkin olla aika pirun katkera :mrgreen: . Menee vähän samaan kategoriaan, kuin “en ole rasisti, mutta…” :mrgreen: .
Jos minä olen jonakin päivänä iloinen, niin en tietenkään toitota kaiken aikaa, että tänään en ole surullinen tmv. Yhtälailla se, ettei ole katkera tulee kyllä ilmi ilman erillistä ilmoitusta. Vai kuuluuko se jotenkin suomalaiseen(?) kulttuuriin tehdä selväksi, ettei ole katkera, ettei kukaan vain vahingossakaan pidä katkerana ja kiittämättömänä paskiaisena?
Pölöllä oli muistaakseni joskus sellainen allekirjoitus, että "En ole katkera, mutta kumminkin 
" (Tuo silmää nikkaava hymiö kuului siihen). Mielestäni siinä kiteytyi mainiosti tuo en ole katkera -läppä juuri siten, kuin tuossa ylempänä juuri kirjoitin.
^ Tuo kerrassaan legendaarinen lausahdus on lähtöisin
Reijo Repaleen eli Reijo Taipaleen viikonloppuisä-
merkkiteoksesta, johon sanoittaja Chrisse Johansson
teki historiallisen, ehkäpä tahattoman huumorilauseen, joka
jäi elämään kansan suussa katkeran-petterin tilityksenä, ah ah !
=>
… En ole katkera mutta kuitenkin
Joskus tuntuu että liikaa menetin
En ole katkera mutta kuitenkin
Tuntuu niin kuin siipirikko olisin
Lasten kanssa elää elämääni tahtoisin
Lapsilleni kuulun minäkin …
Rohkeasti-sanan väärinkäyttö(?) ärsyttää.
-Bändi X sekoittaa rohkeasti eri musiikkityylejä
-Povipommi poseeraa rohkeasti keskiaukeamalla
-Uusi keittokirja yhdistelee rohkeasti maailman eri makuja
Voi olla, että olen ymmärtänyt aivan väärin rohkeuden merkityksen, mutta en näe sen vaativan kummoistakaan rohkeutta, että soittaa jazzia ja punkia sekaisin, näyttää tissit ja kokkaa poroa kiinalaisittain.
^ Rohkeus on enemmän sitä, ettei ole julkista håråa ja jaa kaikkea kaikkien kanssa. Mäkin teen nää asiat anonyyminä !
Yhdys sana virheet, myös väliviivat tyystin käsittämättömissä paikoissa(Esim. 50-vuotta, Pariisin-matka… Täh?!) ym. apukoulutason kirjoitusvirheet. Kyllä mä sen voin vielä sulattaa, että joku elämäm koululainen ei osaa mitään kirjoittaa, mutta kun toimittajat, opettajat(jopa äidinkielen), kääntäjät ym. ammattilaiset, joiden pitäisi hallita oikeinkirjoitus ihan työnsä ja koulutuksensa puolesta suoltavat nykyisin alvariinsa niin luokattoman surkeaa tekstiä, että silmiä särkee ja sydän itkee verta .
Suomen Kuvalehdessä on(tai ainakin oli aikoinaan. En ole kyseistä julkaisua vähään aikaan lukenut) sellainen palsta, kuin Jyviä ja akanoita. Siinä oli listattuna poimintoja lehtikirjoituksista, kun jokin lause oli kirjoitettu niin päin persettä, että sen merkitys muuttui täysin ja usein varsin hulvattomaksi . Harmi, kun juuri nyt ei tule mieleen ainuttakaan helmeä sieltä. Voisin joskus yrittää kaivella niitä jostakin(Eiköhän noitakin nykyään netistä löydy). Ne tosin menisivät ennemmin tuonne lemppareiden puolelle.
Meillä kävi eilen vieraita. Meille tulee huomenna vieraita jne.
Kyllä meilläkin käy täällä aika ajoin porukkaa, joka ei asu tässä osoitteessa, mutta yleensä ne ovat tuttuja :mrgreen: . En kai mä nyt suin surminkaan kotiini ketään ventovierasta laskisi. No joo, huoltomiestä en välttämättä tunne mitenkään edes pintapuolisesti, mutta enpä mä sitä kylään ihan huvikseni kutsukaan. Ei tuo vieras-sanonta mua sentään mitenkään hengiltä ärsytä, mutta onhan se nyt aika hiton pöljästi sanottu.
Tulee mieleen tämä vanha vitsi: Koditon Lasol-Arska vietti aikaansa rautatieasemalla ja asemapoliisi tuli sanomaan Arskalle, että asemahallissa saa oleskella vain, jos odottaa junaa. Arska vastasi siihen, että hän odottaa vieraita saapuviksi seuraavalla junalla. Asemakyttä totesi sitten, että se on ihan okei ja antoi Arskan jäädä. Muutamaa tuntia myöhemmin Arska notkui edelleen asemalla ja asemakyttä tuli kysymään, että eivätkö ne vieraasi jo tulleet. Arska siihen, että vieraita on kyllä tullut jo monen junan täydeltä, mutta ainuttakaan tuttua ei ole vielä näkynyt.
Ehhehee . En usein naura valmiille vitseille, mutta tuo jaksaa huvittaa juuri yllämainitsemastani syystä.
Ei se vaihtamalla parane.
Miten niin? Tietenkin, jos on tyytyväinen tämänhetkiseen asiain tilaan, ei kannata ihan riskillä kurkotella kuuta taivaalta, katsoa, olisiko ruoho vihreämpää aidan takana ja yrittää väkisin korjata sellaista, mikä ei ole rikki( ← Siinä yksi lempparisanonta), mutta jos ei ole. Jos suhde sen vanhan siipan kanssa on ollut viimeiset 10 vuotta silkkaa tervanjuontia, kulissia ja tottumusta, vaikkei näe toisessa mitään hyvää, niin kylläpä vain voi parantua vaihtamalla. Tai kämpässä on laaja-alainen kosteusvaurio ja putket 1800-luvulta, mutta ei se asia varmaan vaihtamalla parane . Sukat ovat likaiset ja reikäiset, mutta pidän niitä silti, koska ei vaihtamalla parane. Ikivanha tietokone tuli tiensä päähän, mutta ei kannata hankkia uutta, koska vaihtamalla ei parane tämäkään asia.
Vanhus-sana ei sinänsä ärsytä lainkaan(Ennemmin mä siitä pidän, kuin esim. seniorista, ikäihmisestä, iäkkäästä ja mitä näitä “uussanoja” nyt onkaan), mutta asiayhteys, missä sitä nykyisin käytetään aiheuttaa hieman hämmennystä. Jos kyseessä on lähemmäs seitsemänkymppinen täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja vielä jopa työelämässä oleva tapaus, niin ei sitä kyllä vanhukseksi kutsuta. Sen sijaan jo nuoremmastakin 60± ikäisestä käytetään sanaa vanhus, mikäli tämä on sairas siten, ettei selviä ilman muiden apua ja tarvitsee jopa laitoshoitoa, vaikka ikänsä puolesta voisi olla vielä työelämässäkin. Vanhus-termi ilmentää siis nykyään näemmä ihmisen terveydentilaa, ei sitä, että on saavuttanut tietyn iän.
Ikääntyvä se vasta tyhmä sana onkin kuvaamaan vanhaa ihmistä. AIVAN KAIKKI ikääntyvät koko ajan, olivatpa sitten 0- tai 100-vuotiaita. En ole koskaan kuullut kenestäkään, joka nuortuisi :mrgreen:
Luin tuossa hoitoainepullon etikettiä ja siinä neuvottiin levittämään hoitoainetta hiusten pituuksiin. Olen aina luullut, että hiusten se ei-päänahkaa-lähellä-oleva osa on nimeltään latvat. Ehkä kyseinen teksti oli sitten vedetty vain pikaisesti Google-kääntäjän läpi :mrgreen: .
Jaksujen, biksujen, muksien ym. oksujen jatkoksi: Möksä.
Tuon sanan käyttäjät saisivat painua sinne möksälleen ja pysyä siellä vaikka lopun ikäänsä möksähöperöitymässä 
.
Tykkään ihmisistä.
Käytän tuota itsekin usein kuvaamaan sitä, että olen ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen, tykkään uusien ihmisten tapaamisesta ja pidän rikkautena sitä, että kaveripiiriini kuuluu hyvin erilaisia persoonia. En mä silti suinkaan kaikista maailman ihmisistä tykkää jonakin homogeenisena joukkona. Kyllä siihen porukkaan mahtuu kosolti täysiä mulkkuja, joista mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, sekä sellaisia tapauksia, jotka eivät vain herätä minkäänlaisia tykkäämisfiiliksiä, vaikkeivat mulle mitään pahaa olisi tehneetkään tai heissä ei muuten olisi mitään perustavanlaatuista vikaa. Toisekseen; mä en tunne edes pintapuolisesti läheskään kaikkia maailman ihmisiä.
Jos ihmiskuntaa “suurine saavutuksineen” miettii noin yleensä, niin eipä kyseinen laji kovinkaan tykkäämisen arvoinen ole .
Olen 50-vuotias(Tai vaikka, vittu, 90-vuotias) miehenalku.
Onko tuo olevinaan kovinkin nuorekasta ja hauskaa? Minuun moinen muka-nokkeluus ja -huumori tekee lähinnä oksetusvaikutuksen 
. Tosin sellainen ihminen, joka reippaasti aikuisikäisenä kutsuu itseään miehenaluksi lieneekin niin epäkypsä tapaus, että taitaa se mieheksi kasvaminen olla varsin alkutekijöissään :mrgreen: . Parikymppinen voi vielä vallan hyvin kutsua itseään tuolla sanalla, mutta kolmessakympissä menee jo ehdoton raja, kun moinen alkaa kuulostaa pelkästään typerältä.
