Hyvinvointia ja mielenterveyttä päihteettömästi

Me Lopettajat
41

Hyvä aihe. Mutta mulle jo sanasta “mielenterveys” tulee sairas olo. Jos käydessäni lenkillä, syödessäni terveellisiä ruokia, kuunnellessani musiikkia tai kirjoittaessani runoja ajattelisin “pitäväni huolta mielenterveydestäni” olisin koko ajan sairausajattelun sisällä.

Mielenterveydestä puhutaan paljon, ja mitä enemmän siitä puhutaan sitä enemmän ihmiset ajattelevat mielenterveyshäiriöitä. Mitä enemmän mielenterveydestä on vouhotettu sitä enemmän on tullut mielikuva että koko yhteiskunta on täynnä läpikotaisin sairaita ihmisiä. Pahoinvoivia ihmisiä joiden koko ajan pitäisi miettiä miltä minusta nyt tuntuu ja onko joku nyt horjuttamassa mielenterveyteni tasapainoa. Pitäisikö lähteä metsään kävelemään jotta mielen tasapaino ei horjuisi. Niinsanottujen “mielenterveyshäiriöiden” katsotaan olevan samanlaisia sairauksia kuin diabetes tai syöpä, mitä ne eivät ole. Tässä on hyvä määritelmä sille mistä ns. mt- ongelmissa on kysymys:

[i]…mielen sairauksia voidaan ymmärtää kielenä tai roolipelinä missä ihminen, joka ei ole muulla tavoin pystynyt ilmaisemaan ristiriitojaan ja ongelmiaan, turvautuu alkeellisiin ja huonosti artikuloituihin merkkikieliin - esim. hysteeriset oireet ja katatonia - joiden avulla hän vetoaa ympäristöönsä. Silloin kun ihminen ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi tavallisin keinoin, hän turvautuu erilaisiin “oireisiin”. Szaszin mukaan näitä ilmiöitä on ruvettu nimittämään psyykkisiksi sairauksiksi. Sen sijaan että pyrkisimme ymmärtämään mitä ihminen käyttäytymisellään yrittää viestiä meille, rakennamme oireistojen tautioppeja ja uskomme näihin “syndroomiin”. Oireiden muoto ja niiden valinta taas määräytyvät kunkin henkilön persoonallisuuskehityksestä hänen nykyisestä elämäntilanteestaan sekä vallitsevasta kulttuurista

-Ote Claes Anderssonin kirjasta Hulluudestamme ja hulluudestanne[/i]

Täällä on hyvä sivusto aihepiiriin liittyen.

psychetruth.net/series/dr-jo … al-health/
Jos mielenterveysteema kiinnostaa kannattaa tsekata varsinkin Dr. Breedingin ajatuksia. Hänellä on hyviä näkemyksiä mm. sosiaalisista suhteista. Vaikka Breedinkin käyttää mental health- termiä, hän edustaa kuitenkin antipsykiatrista liikettä joka ei allekirjoita psykiatrista sairausajattelua. Lähestymistapa elämän ilmiöihin on paljon rakentavampi kuin sairausajattelu.

Ihmiset jotka kiinnittävät kauheasti huomiota oman mielenterveytensä hoitamiseen yleensä ajattelevat koko ajan sairauksia ja pahoinvointia jota mielenterveyden hoidolla yritetään välttää. Mielenterveyden hoito perustuu pahoinvoinnin pakoilemiseen.

Tämäkin ketju on täynnä selviytymistä, kriisinhallintaa, mielenterveyden tukemista, entisen alkoholistisen elämän miettimistä jne. Koko ajan ollaan selviytymässä jostakin pahasta ja pakenemassa jotakin negatiivista. Eli vaikka tavoitteena on hyvinvointi, mielessä on kuitenkin koko ajan se tila jossa ei haluta olla.

Mä menen nyt vähän henkimaailman asioihin mutta kun sopii tähän aihepiiriin niin hyvin niin palajan Anita Moorjanin ajatelmiin joista mainitsin joskus aikaisemminkin. Ei kannata dissata oikopäätä vaikka kaikkea tällaista pitäisikin hömppänä. Uskoi henkimaailman asioihin tai ei nuo ajatukset ovat erittäin käyttökelpoisia ja maanläheisiä ihan tässä fyysiessä maailmassa. Anita Moorjani joka parantui NDE- kokemuksensa jälkeen muutamassa päivässä neljä vuotta sairastamastaan syövästä sanoi oppineensa NDE- kokemuksen aikana sen, että hän sairastui syöpään juuri siksi koska pelkäsi sairastumista niin paljon. Ennen sairastumistaan Moorjani piti tiukasti huolta terveydestään jotta ei sairastuisi. Sitten hän kuitenkin sairastui. Juuri siihen sairauteen jota hän eniten pelkäsi. Kuolemanrajakokemuksen jälkeen hänen koko ajattelunsa terveydestä muuttui. Kokonaisvaltainen terveys perustuu siihen että ihminen saa olla mahdollisimman oma autenttinen itsensä, ja ymmärtää oman suurenmoisuutensa. Omaan autenttisuuteen sisältyy myös se että elää itselleen ja omille tunteilleen rehellisesti; koko aikaa ei tarvitse pinnistää onnellisuutta. Jos on vihainen tai elämä on kurjaa, niin sitten se saa olla kurjaa. Kun tämän ymmärtää kaikki muut tulee vähän kuin itsestään. Jos tiedostat miten “Magnificent Creature” sinä olet, on selvää että olet ansainnut myös hyvinvoinnin.

Tosiaan vaikkei perustaisi lainkaan tämäntyyppisistä asioista kannattaa silti tutustua Moorjanin ajatuksiin terveydestä.

youtube.com/watch?v=35PWgDp2e5M

anitamoorjani.com/

Siinä teille sana sunnuntaiksi. Aamen ja halleluja. Mä lähden nyt lenkille antamaan tälle magnificent creaturille energiaa. :slight_smile:

Mm:n kommentteja odotellessa… :mrgreen:

42

Kiitos fernetti todella hyvästä kirjoituksestasi. Täyttä asiaa. Eipä kait tuossa mielenterveydessä silloin juuri tapahdu oikein sitten kuitenkaan muutosta juuri mihinkään suuntaan, jos sitä joutuu koko ajan selittämään itselleen ja miettimään juuri tota, että miltä musta juuri nyt tuntuu. Sitä on kuitenkin sitten yhä niiden pelkojensa ja ennakkoluulojensa vanki. Ja mitä nyt itse olen ymmärtänyt, niin valitettavasti kyllä ne kaikki pelot ja ennakkoluulot on jossain vaiheessa jotenkin kohdattava, jos tahtoo päästä eteenpäin. Uskallettava tehdä jotain sellaista, mitä ei ikinä ennen olisi tehnyt. Muutoin tosiaan jää niiden orjaksi ja elämä jää rajoittuneeksi.

Eli jos mä nyt kuvittelisin, että pullon poisjääminen automaattisesti tarkoittaisi hyvinvointia, niin metsään mennään. Sellaisen roolin valitseminen, että nyt kun olen raitis niin musta tulee jotenkin heti hyvä ihminen ja terve ja voin ruveta neuvomaan muita, niin ei toimi niin. En mä halua, että mua arvostetaan sen takia että olen raitis. Mutta se on hienoa, jos mua voi ihmiset arvostaa ihan sen takia, että olen se ihminen kuka minä olen. Otin sitten viinaa tai ei. Ja muutenkin, emmä jaksaisi enää puhua siitä koko ajan ja selittää muille koko asiaa.

Ja no… Olenpahan vaan itse nyt pannut merkille, että mulla se henkinen hyvinvointi ja “mielenterveys” tai miksikä sitä nyt ikinä tahtookaan sanoa, tulee pikkuhiljaa tuolta hiipien. Itseni arvostaminen on juuri semmoinen asia, että se on alkanut tulla viime aikoina mukaan kuvioihin. Ja en minä sitä koskaan olisi voinut saada vaan suorittautumalla jostakin jonkun ohjesäännön mukaan. Ei sitä hyvinvointia kertarysäyksellä voikkaan kait oikein mitenkään saada.

On helppo selittää itselleen asioita mustavalkoisiksi ja vain kuvailla minkälaista se tervehtyminen on, mutta kuitenkaan jos siihen kyytiin ei itse pääse mukaan, niin ei siinä nyt edistymistä pahemmin silloin tapahdu. Ollaan vain niissä samoissa lähtökuopissa ja ootellaan, että jotain tapahtuisi. Mutta silti, kyllä mä edelleen olen sitä mieltä, että aika on paras kaveri. Kun tulee otetuksi pikkuhiljaa pieniä askeleita, tulee joskus vielä se tilanne vastaan että niistä pienistä askeleista on muodostunut yksi valtava harppaus.

Ja on muuten tosi hyvä jos ympärillä on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka voivat ihan selvästi ilmoittaa, että nyt jätkä puhuu ihan täyttä paskaa. Siihen kun on helppo sortua, että jää siellä oman pään sisällä selittämään niitä asioita ihmeellisesti ja ajautuu itsensä huomaamatta ihan väärille urille. Elikkä nyt vaikka itselleni tuo sinun kirjoituksesi fernetti tuli hyvänä oppina siitä, miten “väärää” omakin ajatteluni on ollut.

Totuus sattuu. Joskus aika paljonkin. Mutta se pitää vain kohdata ja suostua sen totuuden vietäväksi.

43

Mielestäni näissä asioissa ei ole mitään yhtä totuutta. On ajatuksia, ideoita, katsontatapoja ja monet ajatukset ovat vasta aihioita. Suotuisassa, hyväksyvässä ilmapiirissä niitä voi tuoda kukin esille ja siitä hyötyvät kaikki. On mukavaa, jos ei tarvitse pelätä yhtenään tulevansa tuomituksi. Ihmisillä on tapana kertoessaan itsestään, olostaan ja kokemuksistaan liikkua aikajanalla edestakaisin. Oman voinnin ollessa kyseessä jokainen varmaankin puntaroi sitä (toivottavsti) suhteessa itseensä joskus ja nyt. Siksipä näitä viittauksia menneeseenkin varmaan löytyy.

Olen sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä oli heillä millainen juomis/päihdetausta tahansa on ollut koko ajan matkassa myös mielenterveyttä/mielen hyvinvointia. Kenellä enemmän kenellä vähemmän, muutoinhan ei tässä oltaisi. Vaikka juomisen lopettaisi mielenhyvinvointi ei silti välttämättä lisäänny. Itsellä lisääntyi kyllä, mutta sehän ei ole koko totuus. Suorittaminen on termninä ikävä, enkä haluaisi sitä näihin asioihin liittää. Mielestäni tietoinen harjoittelu on kuitenkin jotain muuta kuin suorittamista. Itselleni se merkitsee sitä, että teen joitakin juttuaja, koska yksinkertaisesti voin paremmin niiden ansioista. Tuntuu hyvältä! Mikäs sen parempi motivaattori… Ja jos nyt kerran on pakko, niin joskus se suorittaminenkin on paikallaan…teen tämän, koska tiedän että sen jälkeen mulla on parempi olo…

Noin yleisesti ottaen uskon ihmisen tekevän spontaanisti asioita hyväkseen. En lähde metsään, koska menen sinne mielenterveyttäni parantamaan, vaan koska siellä on ihanaa ja nautin siitä…no, onko väliä vaikka ajattelisi toisinkin päin joskus? Tuskinpa…

Paljon mielenkiintoiisa ja kannatettavia asioita taas! On aivan totta, että mielenterveys -termillä on negatiivinen, leimaava ja sairaus-ajatteluun ohjaava kaiku. Se on todella valitettavaa ja myös yksi syy miksi ketjun avasin, koska sen oikea merkitys pitäsi palauttaa. Yksi syy termin latauksiin on mielenterveyskuntoutuja -termi, joka aikoinaan luotiin kaketi hyvässä hengessä ja positiivisuutta hakien, mutta joka on aikojen saatossa huomattu epäonnistuneeksi kaikin puolin. Se on leimaava, koko ihmistä kuvaava ja eristävä termi ja se vie ajattelun häiriöihin ja sairauksiin. Nykyäänhän käytetään mieluummin ilmaisua mielenterveydenhäiriöstä tai -sairaudesta toipuva, josta toki voidaan olla montaa miletä siitäkin, mutta ainakaan se ei käsitä koko ihmistä, hänen olemistaan ja tulevaisuuttaan. Tässä rinnalla käytän myös mielen hyvinvointi -termiä juuri sen takia, että se helpommin mielletään kaikkia ihmisiä koskettavaksi asiaksi.

44

Just näin. Mä olen sitä mieltä, että niitä “oikeita tapoja” on ihan yhtä monta, kuin on meitä ihmisiäkin. Ja juuri tuo, että tässä vertaistuessa on tämä hyvä asia mukana, että kaikki ajatuksensa pitää voida tuoda sellaisenaan peliin. Vaikka ne olisi sitten kuinka älyttömiä jonkun toisen mielestä, niin joku toinen niistä taas voi saada jonkun ihan kullanarvoisen hippusen ja oivalluksen mukaansa. Ja mulle se on ollut sen takia tärkeää, että sen kanavan on saanut itsestään ihan valtoimenaan auki. Silloin jos joutuu jonkun toisen ihmisen takia peittelemään ja salailemaan, eikä uskalla sanoa kaikkea, mitä tahtoisi sanoa, niin se ei oikein toimi niin.

Itse olen esimerkiksi tällekin palstalle näitä novellejani kirjoitellut, vaikka kuinka ja paljon. Mutta ei se mitään. Kaikki siitä ei välttämättä tykkää, mutta joku toinen taas voi tykätä. Tärkeintä on se, että oman itteni takia mun tarttee sellasia novelleja kirjoittaa. Silloin saan itestäni kaiken irti ja tuoda kaiken tarpeellisen julki. :smiley: Muutoin en voisi olla oma itseni. Kyllä se kaikki sekasotku sitten aikanaan typistyy niiksi oleellisiksi asioiksi.

45

Ilmeisesti ihmisen elimistö toimii kuten Fernetti kuvasi.
Kun jotain asiaa tarpeeksi pelkää ja sitä miettii, se alkaa myös tapahtumaan.
Toki syöpä iskee myös sellaisiin jotka eivät ole asiaa miettineet -syitä siis voi olla muitakin.

ns. ihmeparanemisia tapahtuu, useissakin taudeissa. Eri asia on, ovatko ne kuitenkaan “ihmeitä” sanan varsinaisessa merkityksessä. Se, että syy-seurausketjua ja elimistön toimintaa ei kaikissa tapauksissa pystytä ymmärtämään, ei sentään tarkoita sitä että olisi tapahtunut jotain luonnonlakien ja maailmankaikkeuden toiminnan vastaista.

Mielenterveys luullakseni on silloin kohtuullisessa kunnossa, jos sitä ei tarvitse erikseen miettiä. Ja sen varmasti saa horjumaan, jos alkaa asialla itseään stressaamaan.

Pienetkin asiat paisuvat, jos niistä tekee itselleen suuria.

Ja jos asettaa itselleen sellaisia vaatimuksia, että tarttis aina olla hyvä olo, iloinen ja pirteä, ei koskaan masentunut eikä väsynyt… ei semmoista pysty itselleen antamaan, ainakaan ilman väkivaltaista aivojen murjomista jonkun kestokiitollisuuden tilaan tai sitten kemiallisesti (joka juttu sitten meneekin tämän ketjun aihepiiristä ulos joten se siitä)

Minusta mieleltään terve ihminen ei ole tasalaatuinen irvistyksenkaltaiseen robottihymyyn verhoutunut kaikkeasyleilevä jokapaskanrakastaja vaan ihan semmoinen tavallinen, jossain eri ääripäiden laveassa välimaastossa sukkuloiva ihminen puutteineen ja kykyineen.

Itsensä kanssa toimeentuleva, sen verran ettei ole pakko paeta omaa seuraansa muiden ihmisten keskelle, mutta myös sikäli sosiaalinen, että saa sinne mentyäkin silloin kun se tarpeellista on.

46

Yksi yleinen harha mielenterveyteen liittyen on juuri tuo, että ihmisen tarvitsisi olla vailla joitakin tunteita. Kaikki tunteet ja tuntemukset kuuluvat ihmisen elämään. Haastavammaksi koettujen tunteiden lobotoimiminen tai niiden pakoon juoksu vasta sitä mielen pahoinvointia aiheuttavatkin.

47

Lähinnä näen hyvinvoinnin, terveyden ja onnellisuuden elämän tärkeimpinä asioina.

Raittius tai päihteettömyys ei sen sijaan ole itsetarkoituksia, mutta niillä voi olla instrumentaalinen arvo em. asioiden ylläpitoon pyrkimisessä.

Mielenterveyden kannalta on myös tärkeää, että elämässä tuntee olevan läsnä ne tekijät joiden haluaa olevan, eikä myöskään tunne mitään tärkeää puuttuvan elämästä.

Juteltiin just hyvän ystävän kanssa laihduttamisesta. :bulb: Todettiin että hyvin toimiva keino usein on ruokavalion yksipuolistaminen tarpeeksi. Yksipuolistamisella päästään nopeisiin tuloksiin, mutta niin ei voi elää loppuelämäänsä.

Joskus on tosin mielenkiintoista, kuinka elimistö alkaa hylkimään haitallisia aineita ja haitallisia tapoja ilman että ihminen itse pyrkii kovin vakaasti karsimaan niitä.
Itse esim. huomasin jo loppuvuonna, etten jaksa enää juoda alkoholia kovinkaan paljon. Lisäksi olen päässyt eroon himosta kevyt-limsoihin ja kahvinjuontikin on vähentynyt kovasti, vaikken viimeksimainittua kovin haitallisena pidäkään. Ei vain maistu, ja kaikesta kohtuuttomuudesta tulee huono olo.

Minusta on tulossa ilmeisesti jonkinlainen “kohtuus kaikessa” nynnerö vasten tahtoani. :astonished:

PS. Tärkeää on välttää haitallisia riippuvuuksia, mutta hyväksyä luonnolliset ja hyvät riippuvuudet. Ja viisaus erottaa nämä toisitaan. :bulb: :smiley:

48

ikzu,

en ollut tyrmäämässä kenenkään näkemyksiä vaan kerroin vain omani. Koskien ihan yleisesti sitä miten terveyteen ja hyvinvointiin yleensä yhteiskunnassamme suhtaudutaan. “Mielenterveyden edistäminen” perustuu pahoinvoinnin ja sairastumisen pelkoon. Ja silloin kun juostaan pahaa pakoon siitä tulee väkisinkin suorittamista, ja se alkaa ennenpitkää stressata. Halusin myös jakaa tuota Moorjanin kokemusta koska minulle nuo hänen kokemuksena ja näkemyksensä kolahtivat. Joillekin mielenterveys- yms. termien käyttö voi luonnistua ihan hyvin. Minulle se vain on vähän liian rajoittunut ja sairauskäsitykseen pohjaava teema johon ei kannata keskittyä. “Mielenterveydestä” tulee mieleen mielenterveysasemat, mielisairaalat, kaikenmaailman TUKIpaikat. Not my cup of tea.

Tuohon teemaan liittyen omalla kohdalla mietin tällä hetkellä kysymystä onko ok inhota joitakin ihmisiä. Tietysti vastenmielisten tunteiden tunnustaminen itselle kuuluu rehellisyyteen mikä on edellytys sille että voi elää mahdollisimman autenttista elämää. Mutta miten pitkälle sellaisten tunteiden pohjalta voi toimia ja tehdä ratkaisuja omassa elämässään. Että missä määrin sosiaalinen vastuuntunto kuitenkin velvoittaa, ja missä määrin on oikein tehdä tavallaan itsekkäitä ratkaisuja sen pohjalta että tuntee negatiivisia tunteita joitakin ihmisiä kohtaan. Tällaisia mietin minä tällä hetkellä. :unamused:

49

.

50

Ja näin sekoilee hän tänä sunnuntaina… :sunglasses:

51

What the hell missä on muokkausvaihtoehto?

Tarkoituksena oli lisätä ap viestiin että Mielenterveys perustuu ajatukseen että on olemassa vastapuolella “mielen sairaus”. Minä en usko mielisairauksien olemassaoloon.

Noin.

52

Niinhän se, kuten myös terveys, usein mielletään. Itse ajattelen sen suuntaisesti, että mielenterveydellä ei ole vastinparia, kuten ei pitäisi olla terveydelläkään.
Älä nyt vaan tuon termin takia mihinkään katoa. Jätä se omaan arvoonsa ja osallistu keskusteluun!
Tuohon aikaisempaan pohdiskeluusi viitaten, oma mielipiteeni on, että mielen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää HYVÄKSYÄ kaikki tunteet ja ajatukset, joita päähän ja kehoon putkahtaa.

53

Mielenkiintoinen ajatus; mielisairauksia ei ole olemassa. Sitäpä pitääkin miettiä.

Tarkentava kysymys;
eikö esimerkiksi skitsofreniaa missään muodossaan ole olemassa vai eikö se ole sairaus?

ja toinen samaa sarjaa oleva tarkennuspyyntö:
Päteekö tuo jotenkin myös muihin sairauksiin (sellaisiksi luokiteltuihin) ?

54

Here we go again :slight_smile: : Uskon skitsofrenian olevan aivosairaus/aivojen toimintahäiriö joka mahdollisesti on seurausta väkivaltaisesta sosiaalisesta kohtelusta. Uskon niin kaikkien hyvin raflaavien ja näkyvien “mielen sairauksiksi” luokteltujen tilojen kohdalla. Ne ovat siis enemmän aivosairauksia kuin “mielisairauksia”. Aivot ovat elin joka vaurioituu huonon sosiaalisen kohtelun tai esimerkiksi pitkään jatkuneen fyysisenkin kivun seurauksena. Lievempien “mt- ongelmien” kohdalla uskon ed. sivulla mainitsemaani selitykseen.

Käsitykseni oikeista sairauksista noudattaa tohtori tolosen eikun Thomas Szaszin käsitystä:
Diseases are “malfunctions of the human body, of the heart, the liver, the kidney, the brain” while "no behavior or misbehavior is a disease or can be a disease.

Suom: Sairaudet ovat fyysisen kehon, kuten esimerkiksi sydämen, maksan, munuaisten tai aivojen toimintahäiriöitä. Mikään käyttäytyminen tai häiriökäyttäytyminen ei ole eikä voi olla sairaus. Tällä viitataan siis käytökseen johon sisältyy oma valinta. Ei esim. käytökseen joka on seurausta vaikkapa aivokasvaimesta tai dementiasta.
Esimerkiksi alkoholismi tai syömishäiriö eivät ole sairauksia juuri siksi, koska niihin sisältyy oma valinta.

Mutta se sairauksista.

Asiaan. Komppaan tota grippiä ympäristön siisteyden vaikutuksen suhteen. Inhoan siivousta enkä ole ikinä ollut nipo mutta siivouksen vaikutus on ihmeenomainen jos vituttaa. Myöskin sellaiset esteettiset jutut kuten viherkasvit tai millainen asuinympäristö on, vaikuttaa suuresti.

Koomikot ovat parhaita parantajia mitä tuleepi sielun tilan valostuttamiseen. Ja ehkä myöskin jopa oikeidenkin sairauksien parantamiseen. Kun maailmaa syleilevä kokovartalovitutus iskee, mene asiansa osaavan stand up- koomikon tykö, kuuntele hetki hänen hengentuotteitaan. Hyvällä tsägällä saatat sen jälkeen henkäistä: I’m healed! Parhaimmisto maailman koomikoista pitäisi julistaa pyhimyksiksi heidän ihmiskunnan elinvoimaa ja vitaliteettia ylläpitävän vaikutuksensa ansiosta.

55

Huumori näistä listauksista puuttuikin. Tokihan se sisältyy myös vuorovaikutusjuttuihin, mutta myös noin, ihan omana, erillisenä juttunaan. Sellaisen arvion voin omastakin elämästä aika varmuudella heittää, että huumori on pelastanut miljoona kertaa ja toiminut lääkkeen tavoin.

56

Tuosta sairausajattelusta sen verran, että kyllä se paniikkikohtaus ihan oikealta sairaudelta tuntuu, oli taustalla oleva määrittely millainen hyvänsä. Tai ne sukulaispoikani päässä kuuluvat äänet, jotka käskevät häntä hyppäämään metron alle.

Onko päihderiippuvuus sairaus, krooninen ja progressiivinen sellainen? En tiedä. Tykkään nykyään käydä ryhmissä, melkeimpä pelkästään yhdessä tietyssä NA -sellaisessa, noin kerran kuussa. Tapaan siellä vuosikausia päihteetöntä elämää viettäneitä ihmisiä, jotka edelleen käyvät ryhmissä paljon. Jotkut saattavat muistuttaa minua siitä kuinka heidän mielestään on tärkeää käydä paljon ryhmissä. Ymmärrän heidän pointtinsa, mutta…

Minä aloin karsia sitä sairausnäkökulmaa systeemistäni täällä käytyjen keskusteluiden innoittamana ja rohkaisemana. Kuntoutuksen jälkeen keväällä ja kesällä kävin palaverissa useamman kerran viikossa. Sitten alkoi tökkimään, joissakin ryhmissä en viihtynyt ollenkaan, enkä kokenut että nämä olisivat olleet oikeita foorumeita minua askarruttavien kysymysten esittelyyn, ratkaisujen löytymisestä puhumattakaan.

Jotenkin se aktiivinen voimavaranäkökulman masinointi sairausnäkökulman sijaan, tai pikemminkin sen lisäksi, toi aivan uutta puhtia uuteen elämäntapaani. En enää roikkunut sairaudessani, enkä väkisin yrittänyt löytää oloihini helpotusta foorumeilta, joilta vastausia vaikutti olevan turha hakea. Syksyllä tämä asetelma alkoi sitten kasvamaan nykyiseksi hyvinvoinnikseni, kun ajattelu ja asennoituminen muuttui.

Nyt tuntuu hyvältä käydä siinä ryhmien cadillacissa myllyhoidosta löytyneen ystävän kanssa kerran kuussa. Sieltä saa jotakin mukaansa aivan eri tavalla nyt, kun koko systeemiin sairauksineen kaikkineen on saanut vähän etäisyyttä.

57

Tuossa on mielestäni hyvä ja oleellinen oivallus. Mielen hyvinvointi lisääntyy tekemällä asioita, jotka tuntuvat hyviltä ja itselle sopivilta. Tämän pitäisi kai olla yksinkertainen asia, mutta monesti lähemmin tarkasteltuna se ei olekaan niin simppeliä, kuin luulisi! :smiley:

Kuinka paljon ihmiset tekevät asioita epämääräisen hierron ja kaiherruksen kera? Kun vain pitää, kun muutkin, tämä nyt vain kuuluu, tätä on suositeltu, kyllä tämän nyt vain pitäisi tuntua oikealta itsessäni on vika jos ei tunnu, tämä on täyttä paskaa mutta nyökyttelenpä tässä koska täytyy, mitä ne muutkin nyt sanovat jos en osallistu, tämä nyt vain kuuluu tähän kokonaisuuteen, sekin arvotettu tyyppi suositteli jne. jne.

Pohjimmiltaan kysymys on arvoista. Omien todellisten arvojen löytäminen ja kulkeminen niitä kohti, toimiminen niiden mukaisesti eli omistautuminen, tuottaa mielen hyvinvointia.
Monesti on niin, että emme oikeasti tiedä mitä arvomme ovat. Luettelemme niitä kyllä sujuvasti, mutta niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa mitä oikeasti arvostamme. Lukemattomat asiat estävät meitä tunnistamasta omia arvojamme ja suurin niistä on päämme sisäinen meteli, jota oma mielemme tuottaa.

Meteli muodostuu ajatuksista, joita risteilee jatkuvasti ja loputtomasti mielemme tuottamina. On ajatuksia, jotka tulevat ja menevät tekemättä pesää, mutta myös aina palaavia, häiritseviä ja toimintaamme vaikuttavia ajatuksia. Esim. Olen tyhmä, kun en opi kieliä ja siksi en voi osallistua kielikursseillekaan tai olen lihava ja siksi en voi mennä uimahalliin tai mihinkään ryhmäliikuntaan tai olen sairas alkoholisti ja minun pitää hoitaa itseäni loppuelämäni tai olen syyllinen kaikkeen pahoinvointiin ympärilläni siksi ansaitsen paskaa niskaani tai olen huono ja epäonnistunut ihminen ja siksi on täysin selvää että kaikki epäonnistuu mihin ryhdyn… jne. jne. Lisäksi mielemme tuottaa loputonta ajatusvirtaa toisten sanomisista, puhumisista, kirjoittamista, suosittamista asioista.

Omien arvojen äärelle pääseminen vaatii hiljentymistä ja rehellisyyttä. Sitä voi havainnoida myös tekemisen ja toiminnan kautta. Mikä tekeminen, toiminta, osallistuminen, yhteisöt, ketkä ihmiset oikeasti tuntuvat minusta hyvältä?

58

Kiitos Basi!

Tuossa viestissäsi menit kohti asioiden ytimiä. Tuota pitää minun hetki pureskella, totuutta se on, mutta mitä kaikkea se todella merkitsee?

Teenkö itse asioita “koska muutkin”? Miten paljon arvoihini vaikuttavat muiden, ehkä jonkinlaisiksi auktoriteeteiksi asettamieni ihmisten arvot?
Kuljenko joukon mukana kun en viitsi/jaksa itse funtsia asioita loppuun asti?

Joskus tuntuu siltä, että olisipa hienoa jos keskustelupalstalta joku täysin ulkopuolinen (mieluummin jopa koko aiheeseen itse henkilökohtaisesti sitoutumaton) poimisi ne osuvimmin ajatuksia liikkeeelle tönäisevät ja parhaiten esiintuodut uudet näkökulmat… varmasti tuonkaltaisia helmiä on pitkänpitkien ketjujen ja arkiston perukoille hautautuneiden viestien kätköissä paljonkin. Ikävää että ne sinne hukkuvat -toisinaan voisi sanoa että ihan paskan allekin.

Tuo Basin viesti oli hyvä!

59

Olipas basilta tosiaan asiapitoinen postaus.

Olen myös tuota mieltä, että niiden omien arvojensa löytäminen vaatii pysähtymistä ja aikaa. Mikä tässä elämässä ihan oikeasti tekee onnelliseksi? Siinähän sitä onkin pureskeltavaa.

Paljoltihan, tai varmasti kaiken kaikkiaan nuo odotukset, mitä luulee muilta tulevan ovat vain siellä omassa päässä. Omien ajatusten kokoonkeittämä muhennos, joka saa toimimaan näitä rakenneltuja latuja myöden. Massan mukana hiihteleminen on turvallista, eikä ole suurta pelkoa että joutuuu leimatuksi ja näin ollen sietämään yksinäisyyttä. Isolla osalla ihmisistä ei varmaankaan tavallaan ole oikein muuta vaihtoehtoa, jos itseluottamus ei siihen riitä tai on muuten vähän jotenkin itsetunto heikoilla kantimilla. Silloin siinä alkaa vähän ajelehtimaan.

Mutta mun mielestä juuri se ajelehtiminen ja massanmukana meneminen alkaa jossain vaiheessa synnyttämään sitä pahaa oloa. Voiko ihminen silloin ihan aidosti toteuttaa itseään ja omia unelmiaan, jos tekee vain kaikki asiat sen takia “kun niin pitää tehdä”. Pitää selittää itselleen ja teeskennellä muille, että on onnellinen, mutta onko oikeasti?

Mä kuitenkin näkisin, että se joka uskaltaa kulkea niitä omia polkujaan, yleensä löytää jotain, mikä on sen verran arvokasta, että se kaikki leimatuksi tuleminen ja yksinolo on kannattanut. Sillä myös on suurin mahdollisuus löytää se todellinen onni.

Juuri nuo, mitä luettelit ovat hyviä. Jos lihavuus häiritsee, siitä pääsee eroon alkamalla harrastaa liikuntaa ja syömällä terveellisesti. Se ajatus: “että, no mutkun mä nyt vaan oon aina ollut lihava, niin kai mä sitten vaan oon tällanen” on ihan sairasta mielestäni. Siinä mielessä puhun kokemuksesta, että olin jonkin verran lihavassa kunnossa oikeastaan koko elämäni ajan tuonne 20-vuotiaaksi asti. Se lihavuus jotenkin sulautuu mukamas persoonaan, että mä kait nyt vaan on sitten lihava ja en tästä ansaitse laihduttaakaan, tai siihen pysty. Nyt ihan käsittämätöntä, että noin olen joskus ajatellut, mutta niin se oli. Ja sehän on ihan selvää, että tuollainen syö itsetuntoa. Tänäpäivänä tosiaan tiedän, että mulla oli jonkinlainen riippuvuus myös ruokaan lapsena. Tai kaikenlaisiin herkkuihin. Söin pahaan olooni. Sama asia, kuin sitten se viina myöhemmin. Mutta tämän ketjun tarkoituksena ei vissiin ollut muistella menneitä, joten se siitä.

Myös sitä, että kun nyt olen alkoholisti, niin en jotenkin muka ansaitsisi elää täyttä elämää on mun mielestäni ihan roskaa. Tottahan toki se juoma-aika voi olla todellakin nöyryyttävää, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että koko loppuelämä pitäisi elää tavallaan himmaillen ja käsijarru päällä, kun nyt kerran on tällainen sairaus (jonka voi saada täysin oireettomaan tilaan, kun ei juo) ja häpeää niitä juttuja joita on tehnyt.

Mutta tuossa sitä sitten riittääkin sulateltavaa tosiaan. Elänkö oikeasti sellaista elämää, jota haluan ja omien arvojeni mukaisesti? Vai selitänkö vain sitä? Nyt juuri tuntuu siltä, että olen päivä kerrallaan menossa sinne omien arvojeni suuntaan. Tällä hetkellä sitä suuntaa vain selittäen. :laughing:

Kiitos basille hyvästä postauksesta ja tästä ketjusta.

60

Ääniä ja paniikkikohtauksia ei pidetäkään sairauksina vaan sairauden oireina.

Se että jokin ilmiö ei ole sairaus ei tarkoita etteikö se olisi todellinen vakavasti otettava ongelma. On paljon kärsimystä ja pahoinvointia joka ei johdu sairaudesta. Mielestäni pahinta kärsimystä aiheuttavat ongelmat ovat juuri niitä jotka eivät johdu sairauksista.

…

Aiheeseen; eläimet. Itellä ei ole tällä hetkellä mitään otuksia paapottavana. Lemmikit ovat kuitenkin olleet tärkeitä silloin kun niitä on ollut. Koirat, kissat, akvaariokalat, niillä on kaksi silmää suu ja nenä, ja oma persoona, joka on jakanut kanssani pätkän tätä elämää.