Tämä ketju olkoon kaikista päihteistä vapaa areena.
Puhutaan mielenterveydestä, hyvinvoinnista, tunnetaidoista, kriisinhallinnasta, vuorovaikutuksesta, ihmisuhteista, yhteisöön kuulumisesta, ympäristöstä ja elämänhallinnasta.
Hyvinvointi ja mielenterveys täysin selvässä päässä tässä valtakunnassa ja miksei koko telluksella on melko lailla harvinaista. Joten koko lailla kiitollisia saadaan olla me harvat, jotka tuosta päästään osallisiksi, tai ollaan matkalla siihen.
Mielenterveys on kaikkien ihmisten yhteinen asia. Se on voimavara, joka mahdollistaa monia asioita elämässä. Mielenterveyttä ei voida kuvata on taikka off. Mielenterveys ei ole vain mielen sairauksien puuttumista, vaan mielen hyvää vointia ja ihmisen kykyä selviytyä arjessa. Vaikka ihmisellä olisi jokin psykiatrinen diagnoosi, niin hänellä voi olla paljon mielen terveyttä. Toki hänellä voi olla sitä myös vähän . Vastaavasti myös ihmisellä, jolla ei ole psykiatrista sairautta tai häiriötä voi olla mielen terveyttä paljon tai vähän.
Hyvä mielenterveys koostuu monesta tekijästä. Se on monen tekijän summa ja siinäkin jotkut tekijät voivat olla vahvempia kuin toiset. Se ei riipu pelkästään yksilöstä itsestään, vaan yhteiskunnallisilla olosuhteilla on merkityksensä. Suotuisissa oloissa mielenterveyden voimavara kasvaa, mutta epäsuotuisissa olosuhteissa se voi kulua enemmän kuin mitä sen luontainen uusiutumiskyky on. Yhteiskunnan oikeudenmukaisuus, vaikuttamismahdollisuudet ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen tukevat mielenterveyttä.
Suomen Mielenterveysseura listaa mm. näin:
Mielenterveys ja fyysinen terveys kulkevat käsi kädessä ja vaikuttavat toisiinsa. Mielenterveys on olennaista niin ihmisen hyvinvoinnin kuin toimintakyvynkin kannalta. Mielenterveys luo perustaa nauttia elämästä, tuntea elämä mielekkääksi ja kokea itsensä arvostetuksi yhteisön jäseneksi. Mielenterveys on psyykkistä pääomaa.
Tärkeän ketjun perustit Basi. Kokonaisvaltainen terveys ja hyvinvointi lienee juuri se, mihin päihteettömyydellä pyrimme, tai siis alunperin varmaan enemmän näiden vastakohdista johonkin muuhun suuntaan. Minä ajattelen että mielenterveys ei ole staattinen tila, vaan niinku dynaaminen prosessi. Prosessin suuntaan ja sen pohjavireeseen voin valinnoillani ja aktiivisella suuntautumisellani vaikuttaa. Tämä on empiriaa, mistä muissa ketjuissa ollaan jo hölistykin. Raittiuden ylläpitämisessä lienee kysymys juuri siitä, miten tämän suuntautumisen saisi pidettyä yllä elämän arvaamattomien puolien tullessa ajankohtaisiksi. Itselläni on ehkä vähän liikaakin ollut ilmoilla sellaista rutiineihin rakastumista ja tukeutumista. Kun tämä kuvio sitten syystä tai toisesta säröilee, ei minulla oikein tunnu olevan välineitä pysyä kasassa näiden yllätysten kanssa, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Niistä on tähän mennessä raitista elämää päästy yli, työskentelemällä asiaa, tai sitten tsägällä / johdatuksella / whatever, tai näiden jonkinlaisella yhdistelmällä. Asioiden jakaminen olisi kullanarvoisen tärkeää näissä tilanteissa, mutta usein olen niin puupää, etten vain osaa. Tai sitten jaan jo valmiiksi pureskelemaani ongelmanratkaisua jälkikäteen. Ehkäpä raittiin elämäntavan mukanaan tuomat positiiviset kokemukset kuitenkin vahvistavat ja ovat jo vahvistaneet itseluottamusta siinä määrin, että vähän helpottaa, eikä säikähdä, tai saa muutoin mitään paskahalvauksia aivan pikkuasioista.
Villakoiran ydin eli vastaus esittelemääsi dilemmaan oli mielestäni tuossa kommenttisi loppuosassa. Selvitymiskeinot vahvistuvat onnistumisten ja kertauksen myötä. Niin yksinkertaista se on. Ei ole varmaan kovin harvinaista tässä porukassa, että äkillisen kriisin yllättäessä (ja oikeastaan pientenkin, elämään kuuluvien haasteiden edessä) mennään pakoon päihteisiin. Se on ollut uksi selvitymiskeino, tapa käsitellä asioita ja monilla on myös hiukan heikosto kehittyneet ihan nuo lapsuuden ja nuoruuden kriisit (kehitystehtävät). Nehän kuitenkin luovat sitä pohjaa, josta ammennetaan isompien haasteiden edessä niitä selviytymiskeinoja. Varmaan yksi syy retkahduksiin on se, että muutakaan vaan ei yksinkertaisesti osannut jonkin yllättävän jutun sattuessa.
Raittius on elämäntapana sellainen, että varmasti joutuu miettimään uusiksi omia selviytymiskeinojaan. Tosiaalta raittius myös kasvattaa ihan kummasti sietokykyä. Kun aikaa alkaa olla vähän takana entisen elämän romahdukset ja epätoivot eivät tunnukaan uudestaan tullessaan muodossa tai toisessa juuri miltään, vaan tavallisilta ihmisten asioilta!
No, tottakai voi tapahtua jotain yllättävää ja mullistavaakin, eroja, kuolemia, sairastumisia jne…
Mielenterveyteen voi kuitenkin vaikuttaa moinin tavoin ja sitä kautta vahvistaa myös muutoksen/kriisin kestokykyä, joka eittämättä on osa mielenterveyttä.
Njoo. Tuosta eilen jo keskusteltiinkin.
Taidettiin tulla aikalailla sellaiseen lopputulemaan, että mielenterveyttä ei voi suorittaa. Sitä ei voi saada vaan naps, sormia napsauttamalla. Tai oikeastaan vielä parempi sana on mielenrauha. Ja tuo mielenrauha sitten ikään kuin annetaan jossain vaiheessa. Sitä ei voi saada suorittamalla jonkun kurssin ja sitten tenttimällä se, että siitä sitten jotkut kirjat luettuasi oot täysin oppinut ja saat jonkun diplomin. Oikeanlaisia asioita pitää kyllä tehdä.
Mun pääni on alkanut kääntymään kylläkin tuon hengellisyyden suuntaan. Se periksi antaminen onkin tärkeää. Ei, ei sellainen jamppa joka lyö kaiken läskiksi, vaan ehkäpä se on enemmän sellaista periksi antamista oman elämänsä edessä, jotta en mää tätä koskaan voi oppia täysin hallitsemaan, eikä mikään ponnistelu sitä muuta miksikään.
Niin jotenkin tuollaisesta “valaistumisesta” mun mielestä se mielenrauha ja tyyneys voi alkaa hiljalleen kasvamaan. Ei sitä kykene sanoin selittämään ja tosiaan, kun vastaukset on jo elämässä. Tarttee vaan lakata pyristelemästä.
Joo. Tuossa vähän aikaa takaperin ihmettelin että onko musta tullut jotenkin luodinkestävä. Kysyin erästä samoissa kehissä liikkuvaa naisihmistä kohtuullisen viattomasti ulos kanssani, mistään kosinnasta ei todellakaan ollut kyse, eikä hän vastannut viestiini niin yhtään mitään. Olin ajatellut että siinä skarppi, kaunis ja vapaa nainen, miksen kysyisi häntä ulos. Olin toki hilppasen ihastunutkin häneen, eikä se pelaa, joka pelkää. Kuumotin asiaa ehkä yhden kävelylenkin verran ja sitten totesin että ompa perseestä, olisi nyt saanut edes vastata että ei, en lähde, ei kiinnosta. Sitten kuumotin sitä, että näen tuota ihmistä säännöllisesti moninaisissa kinkereissä ja että ompa sitten kiva leikellä ilmapiiristä kuutioita. Noin viikossa olin melkein unohtanut koko episodin ja kun näin tyyppiä sitten ja juttelin hänen kanssaan ( ei sanaakaan mistään ulosmenemisistä tai vastauksista kyselyihin ), oli hiukan vaivaantunutta puolin ja toisin. Mutta, maailma ei kaatunut niinkuin se vanhoilla asetuksilla olisi tehnyt. Tuossa olisi ollut syytä vaikka minkälaiselle rypemiselle, märehtimiselle ja asiaankuuluvalle murheen hukuttamiselle.
^^Joo-o, kyllä noinkin, ja itsellenihän se hengellinen puoli oli todella tärkeä jutta alussa ja on edelleenkin.
Olen samaa mieltä, että mielenterveyttä ei voi suorittaa, mutta sen eteen voi jokainen kuitenkin ihan konkreettisesti tehdä jotakin, myös silloin kun on ns. huonossa hapessa. Esim. ravinnon, levon ja liikunnan kolminaisuus on ehkä tylsä lähestymistapa, mutta sen merkitys on mielen hyvinvoinnille kiistaton.
Tunnetaidot, kyky ihmissuhteisiin, kuulumisen kokemus ovat kaikki asioita, joita voi harjoittaa. Vaikkapa sillä välin kun odottaa sitä valaistumisen/syvän ymmärryksen hetkeä…ja siis en ollenkaan sitä väheksy, todellakaan! Haluan vain tuoda sen esille, että mielenterverveydessä/ mielen hyvinvoinnissa ei ole kysymys ratkaisemattomasta mysteeristä, joka joko vain on tai ei ole. Me voimme tehdä paljon asioita itsellemme ja toisillemme, jotka vahvistavat mielenterveyttä voimavarana.
^Rytmis, siinäs näit! 
Ja minä vähän ymmärsin, että basin tarkoitus oli tässä keskustella päihteiden jälkeistä elämää. Munkin mielestä on tervettä, että jossain kohtaa oppii tavallaan pääsemään eteenpäin siitä, että ei enää suhteuta kaikkia tekemiään valintoja niihin “alkoholistin raameihin”. Jos yhtään kukaan on kartalla mitä haen takaa? Eli vähän ikään kuin päästä sellaiseen mielentilaan, että ei koskaan olisi alkoholia käyttänytkään, tai minkälaista oli elää ennen kun alkoholiin oli ikinä tutustunutkaan omakohtaisesti. Että joku sellainen henkinen napanuora vielä katkeaa siihen juovaan aikaan, tai se kehä ihmisen ympäriltä kaikkoaa, joka koostuu esimerkiksi siitä että mitä on ennen tötöillyt. Ei tapahdu hetkessä, etenkään jos on kännipäissään oikein tosissaan törttöillyt. Mutta mielestäni se on “se juttu”. Eli pois siitä alkoholisti vs. normaali ihminen ajattelusta, koska me ollaan kaikki ihan vaan ihmisiä. Se on ihan älytöntä mun mielestä, jos ihminen jää loppuiäkseen siihen synkkyyteen, että vaikka se pullo on jäänyt, niin silti jotenkin sellainen huonommuudentunne ja rajoitteneisuus jää loppuiäksi riesaksi, kun nyt on tämä addiktio kerran olemassa. Ja se jos mikä rassaa sitä mielenterveyttä. Miten sitten erilaiset yhteiskunnalliset ja sosiaaliset paineet ja ennakkoluulot tuohon tilaan estää pääsemästä, niin onkin haaste.
Mitään zen-tilaa en kuitenkaan usko olevan olemassa, eikä mitään salamanvälähdystä, joka yhtäkkiä muuttaa kaiken. Vaan kyllä niitä tunteitaan pitää purkaa ja käydä läpi. Kohdata itseään ja tehdä paljon töitä itsensä kanssa. Mitään tavoiteaikataulua ei ole olemassa, eikä tuolla tavalla asiaa voikkaan mitenkään mielestäni tehdä. Välitavoitteita voi kyllä itselleen asettaa, mutta se että nyt mä päätän, että just tona päivänä olen kunnossa ja kaikki toimii, rasti kalenteriin, niin kannattaa tuommonen unohtaa ihan samantien.
Hienoa!
Yhyy, mussa on jotain vikaa ja eikö kukaan mua rakasta ja näkisi miten rankkaa mulla on ollut.
Ei enää. :mrgreen:
^^
No eikös me just niin tehdä!
Se, että viitataan johonkin menneeseen asioiden tilaan kuuluu kuitenkin ihan normaalikeskusteluun. Joistakin asetuksistahan tähän hetkeen jokainen tulee…juomiskokemuksilla tai ilman. Olisi kummalista, jos niihin ei voisi kuitenkin viitata kuten kuka tahansa voi omaan historiaansa viitata.
Minusta tuntuu, että ei juoppouteni tee minusta mitenkään poikkeavaa. Se on yksi kummallinen juttu ihmisten lukemattomissa kummallisissa jutuissa.
Hyvä aihe. Kiitos avauksesta.
Mielenterveys on kykyä selviytyä elämässä -ehkä jopa kykyä selvityä pakenematta todellisuutta.
Sen enempää päihteisiin kuin kuvitelmiinkaan.
Olen tässä lueskellut Kari Enqvistin kirjaa “Suhteellisuusteoriaa runoilijoille”.
Ja huomannut että on tämä maailma iso! Ja tiukan johdonmukainen, kaikin kohdin omien lainalaisuuksiensa mukaan toimiva. Ja ennenkaikkea mielenkiintoinen. Suosittelen muuten kyseistä kirjaa ihan vilpittömästi, antaa ajattelemisen aihetta.
Ei sen lukeminen anna niitä valmiuksia jokapäiväisessä elämässä selviytymiseen, kenties, mutta rauhoittaa juuri sillä asioiden (melkein) äärettömyydellä.
Jos tuohon sitten sotkisi jotain hengellistä, niin luultavasti ainakin minulla alkaisi fiiraamaan, ties mitä kaikkea vastaan joutuisin taikoja tekemään, loitsuja lukemaan ja mantroja hokemaan.
Niin kauan on hyvä kun aivot eivät siihen suuntaan sekoile -eivätkä ala muutenkaan ahdistumaan.
Tässä isossa maailmankaikkeudessa on mukava taapertaa, ihmettelemistä ja uusia mielenkiintoisia juttuja tulee vastaan joka päivä -selvinpäin ja kirkkain mielin katsellessa.
Silti, kun tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, niin mistäpä tiedän vaikka sitten vanhana alkaisi jostain kohdasta aivoja kiristämään, kaikenlaiset asiat painamaan ja sekoittamaan. Ehkei joku sopiva muistisairaus silloin olisikaan kirous vaan pelkkä selviytymiskeino; ei muistaisi ihan kaikkea murehtia.
Joo, yritän sit kans jättää ne viittaukset entiseen alkoholismiini (tai kuka sen tietää vaikka vielä joskus tulevaankin) tämän ketjun ulkopuolelle. On sitä jo veulattukin, venytetty ja vanutettu, käännetty ja väännetty niin ettei raukkaparkaa enää edes omakseen tunne…
Hienoja, hyviä, tärkeitä pointteja! Itse ajattelin ja ajattelen edelleen, että lähihistoriani nyt vain on jotakin, mitä kaikki eivät ole nähneet. Minä ammennan siltä pohjalta, se tekee minusta joiltain osin kuin pikkulapsen ja sitten taas joltain osin kuin vanhuksen, siis noin positiivisessa mielessä. Minulla on kokonaisvaltaisen terveyden menettämisestä ja pitkään jatkuneesta pahoinvoinnista, sekä näitä edeltäneestä, että tärkeimpänä niiden jälkeisestä tilasta omakohtainen kokemus. Jollain tavalla se tekee minusta erityislaatuisen ja on ehdottomasti voimavara. En osaa, enkä varsinkaan halua edes yrittää määritellä mitään normeja, tai normaaliutta, enkä koe tälle edes tarvetta. Minulla ei ole tarvetta peilata olemustani minkään muun, kuin tämän positiivisen kokemukseni kautta, eikä minulla ole referenssiä mihinkään muihin todellisuuksiin.
Joo. Mä olen jotenkin huomannut, että ne ikävätkin jutut ja kaikki kääntyy ja sulautuu kiitollisuudeksi, eikä mun loppujen lopuksi sen eteen tarvitse tehdä muuta kuin se oma osuuteni. Joka ei paljoa ole. Ymmärtää, että ne jutut olivat vain tarpeellisia kokemuksia omalla elämänpolullani ja täysin hukassa ollessani, jotkut muut voimat ja ihmiset puuttuivat sen verran ihanasti peliin, että olen tässä ja nyt. Tämä “kääntyminen” ei tosiaankaan ole tapahtunut, eikä tule tapahtumaankaan siinä aikataulussa, kuin itse haluaisin ja sekös jos mikä joskus synnyttää kiukuttelua. :mrgreen: Mutta joku minua suurempi voima tietää paremmin, mikä mulle on parasta ja se jotenkin tulee varmaankin tuossa tulevassa sitten näkymään. Murheet saavat näin oikeanlaisensa perspektiivin ja monien kohdalla tajuaa, etteihän ne oikeasti mitään murheita olekkaan.
Kiitollisuus syntyy vaikkapa ihan siitäkin, että on aika pieni porukka kun siitä alkoholismin kurimuksesta eroon pääsee. Valtaosa menee juovina alkoholisteina hautaan asti. Ja siinä myös juuri ymmärtää sen, että ei sillä ole mitään tekemistä mun oman erinomaisuuteni kanssa, että olen itse pelastunut. Joku halusi, että jään vielä henkiin.
^^Joo MM!
Kulttuuri, taide, rakennettu ympäristö ja luonto mm. Siinäpä sitä mistä ammentaa mielen hyvivointia ihan tietoisesti tekemällä ja menemällä ja osallistumalla. Lukemalla pääsemme tosiin kulttuureihin, aikakausiin, viisaampien tutkimiin juttuihin.
Ikzu,
kiitollisuus on kyllä aika usein mielessä itsellänikin, mutta myös ihan tämä elämä ja eläminen! Se vaan vie… 
Olen ihan hirveän innoissani nyt siitä, että oikeasti pienet teot, pienet muutokset, joita jokainen voi tehdä vahvistavat mielenterveyttä voimavarana.
Jotenkin se sellainen käsitys mielenterveydestä mysteerinä, johon ei voi vaikuttaa tai sitä on tai ei ole on asia, johon haluan omalta osaltani vaikuttaa.
Minulla on itselläni sellainen olo, että mielenterveyteni ja hyvinvointini on kohtuullisen mukavassa kunnossa.
Kaikki on siinäkin suhteellista, joku muu voisi arvioida kuntoni aivan toisin.
Olisi tietysti mukavaa sanoa että olen sen hyvän olon ja hyvinvoinnin ja terveyden ja tyytyväisyyden saavuttanut joko kovalla työllä tai omalla rahalla maksamalla tai rukoilemalla ja hyvillä suhteilla suotuisien vaikutusvaltaisten henkiolentojen kanssa.
Mutta jos sitten taas olen ihan rehellinen, niin on siinä sattumaakin mukana.
Oma asenne on mielestäni se tärkein, se etä itse uskoo voivansa elää onnellista elämää ja uskoo kykyihinsä selviytyä arkipäivän ongelmista.
Se on silti sellaista pitkäjänteistä hommaa. Omiin asenteisiinsa vaikuttaminen ja itseluottamuksen kasvu ei ainakaan minun kohdallani ole tapahtunut minkäänlaisten äkillisten pyrähdysten muodossa, vaan siihen on tarvittu pieniä tekoja, paljon hyvää tuuria (jonka kohtaamiset kannattaa muistaa hyvin) ja vähän huonoa tuuri (jonka kanssa törmäykset kantsii unohtaa), ja sitten tietysti kavereita, (joita taas voi olla paremmin kun ei itse ole niin rähjäluonteinen joka asiassa…)
Aikaa, sitä tarvitaan… Sitä kyllä on, jokaisella yhtä paljon,mutta sitä mielenmalttia, että oppii antamaan ajan tehdä tehtävänsä, sitä joutuu joskus hiukan opettelemaan.
Totta!
pieniä tekoja, pieniä muutoksia, ne sitten tekevät just niitä tarpeellisia pieniä ohjausliikkeitä aivoissa, ihmissuhteissa, työelämässä, käyttäytymistavoissa… ja asiat muuttuvat.
Mielenterveyteen saattavat vaikuttaa hyvinkin ihmeelliset asiat, sellaiset joilla ei luulisi olevan mitään tekemistä yhtikäs minkään kanssa.
Hiljattain uutisoivat semmoista, että lopettavat kouluissa sen ns. kaunokirjoituksen opettamisen kokonaan. Se oli oppiaine jossa en pärjännyt sitten lainkaan. Jokusen kerranb kaatui mustepullo pulpettiin, ja silloin kun kirjoittamaan aloin, sanoja tuli sellaista vauhtaia ettei siinä ehtinyt koukeroiden kauneuteen keskittyä. Ja kovin onnettomaksi itseni välillä asiasta haukuttuna tunsin.
Silti, kun kuulin että vallan lopetetaan, tuokin kädentaidon harjoitus, niin enpäs tykännytkään!
Vaikken ole yhtään kaunokirjoituskirjainta tehnyt vuosikymmeniin, tekstannut olen sitten , suttuista mongerrusta josta en aina ole itsekään selvää saanut.
Niinpä nyt siten tuon uutisen jälkeen, ajattelin, että kokeiltava on, uudemman kerran, mitä kamalaa siinä kirjoittamisessa sitten olisi.
Mutta, kun on aina vaan kesken tuo toinen (turha ja mieltärauhoittava) harrastukseni, niin aloin saman tien opettelemaan suomessa 1600-1700-luvulla käytettyä alun perin saksalaista kaunokirjoitusmallia, jolla senaikuisia asiakirjoja rustattiin.
Ja kas perhanaa, nyt kun ei ole kiire, ja alusta uudelleen opettelen, niin minullahan on ihan siedettävän nätti käsiala!
Ja taas olen ihan itseeni tyytyväinen, tästä taitaa tulla taas yksi onnistumisen kokemus jonkun pahemman päivän aikana muistettavaksi. Asia ei suuri ole, mutta perhana kun tuntuu mukavalta!
Täälläpä suttaan papereita täyteen virsikirjapränttiä ja hihittelen itsekseni…
Kyllä sillä tsäkällä ja sattumuksilla osuutensa on. Minkälaisen geenikartan kanssa valitsemattamme satuimme syntymään niille vanhemmille ja siihen ympäristöön kuin satuimmekaan. Valinnat, kaveriseura, yms. asiat ovat monessa käänteessä olleet jostain merkityksettömästä, sattuman omaisesta kiinni ja kenties omalta osaltaan sitten kuitenkin enimmäkseen suojanneet.
Mielenterveyttään saa ja pitääkin vahvistaa ihan jokaisen ihmisen, oli sitten sairas tai terve tai jotakin siitä väliltä. Ihan tavallinen elämä tarjoaa harjoittelumahdollisuuksia päivittäin. Mielen hyvinvoinnin ylläpito on pieniä tekoja ja valintoja jokapäiväisessä elämässä.
Tokihan sitten voidaan asioita tietoisestuikin harjoitella, jos se on se juttu, joka palvelee itseä. Nämäkään asiat eivät välttämättä ole kalliita terapioita ja etenkään ilmaisia rukoiluja mihinkään suuntaan.
Tässä yksi esimerkki nykyaikaisesta, kaikille netin tai älypuun äärellä oleville mahdolliselta harjoitteluohjelmasta, jossa voi mm. harjoitella tunne- ja tietoisuustaitojaan. Oiva perustuu hyväksymis ja omistautumisterapeuttisiin menetelmiin (HOT). Hyviä,lyhyitä harjoitteita, joita voi totetuttaa napit korvilla missä vaan. Käykää tsekkaamassa ja ladatkaa puhelimiinne.
Ja metsästä olikin tullut lisää postia…no laitan kuitenkin!
Kauno on kaunista! 
Onkos jollakin eilinen Hesari. Siinä oli nyt siiten vihdoin tutkimustietoa tupakoinnin vaikutuksesta mielenterveyteen: Tupakointi lisää sekä masennus- että ahdistuneisuusoireita.
Ketkäs tupakoivat tunnetusti eniten? Mielenterveys- ja päidehäiriöistä kärsivät sekä niistä toipuvat ihmiset. Tässä olisi EHYTillä hyvä työmaa ja kohderyhmä. Omakokemukselliseti tuon voin kyllä allekirjoittaa; tupakasta vapautuminen vähensi ko. oireita ja lisäsi kokonaishyvinvointia huimasti, kuten myös se juomisen jättäminen.