Joo basi. Mä noihin kavereihin vielä tartun sen verran, että mä en oikein usko että varsinaisesti ennen ikinä valitsin kavereitani, saatikka oikein mitään muutakaan. Se oli enemmän sellaista ajelehtimista ja ajautumista. Ei juominenkaan ollut mulle valinta, vaan siis pakkomielle.
Mutta nyt se on totta, että tänäpäivänä mulla on mahdollisuus valita tai jättää valitsematta hyvinkin monien asioiden kanssa.
Hyvä Basi!!! Nuo pienet onnistumisen kokemukset ja uusista asioista innostumiset ovat älyttömän tärkeitä. Niihin liittyy nähdäkseni läheeisesti oivallus siitä, että asian voi ottaa vaikka kuinka vakavasti, mutta oma paikka sen toteuttajana löytyy oikean kokoisena, että itseään ei tarvitse ottaa niin helvetin vakavasti. Tekeminen ei ole egotrippailua, vaan todellisen ja rehellisen motivaation kautta onnistumista. Tämä edellyttää tervettä suhdetta epäonnistumiseen.
Itselläni on ollut totinen, ja sitten vähemmän totinen, projekti työskennellä esiintymisjännityksen kanssa, sattuneesta syystä. Raittiina soittaessa kun ei itseään ole enää voidellut vanhoilla konsteilla. Minulla tuohon wanhaan pääinstrumenttiin on kehittynyt aika kieroutunut viharakkaussuhde, joka on pinttynyt lihasmuistiini ja olemukseeni. Minun on aina pitänyt olla se koulun ainoa ja paras rumpali, parempi kuin koen olevani. Ja onhan se koko muun orkesterin meininki ollut vain ja ainoastaan minun harteillani. En riitä itselleni, enkä omassa päässäni kenellekään muullekaan. Kokemukset soittamisesta ovat olleet sitä, etten osaa ja että tuskin tulen koskaan osaamaan. Tämmöinen meininki ei kauheasti palvele päätarkoitusta musiikkia, enkä nauti soittamisesta pätkääkään, minä ja musiikkini on sen vankina.
Nyt sitten viime aikoina olen alkanut toteuttamaan vanhaa haavettani ja ottamaan kontarbassonsoittoa haltuun. Tuo härveli on kaikilta mahdollisilta osin haastava, mutta myös armelias: Minun on täysin mahdotonta millään lailla edes yrittää päteä sen kanssa. Pienikin onnistuminen, tahti blues-riffiä vireessä, tai yksi ääni hyvällä jousisoundilla on mieletön voitto! Jotenkin se on asettanut prioriteetit paikoilleen ja minut oikeille raiteille. En edes viitsi alkaa kertomaan kuinka innoissani olen, tai millaisia tuntimääriä olen Basson kanssa viettänyt.
Soitin tuossa hiljattain vanhojen bändikavereiden kanssa hääkeikan ( siis rummuilla 
) ja huomasin etten jännittänyt enää ollenkaan samalla tavalla. Halusin ja yritin toki soittaa mahdollisimman hyvin, mutta tajusin kuinka tuttua se kaikki oli, ne biisit olen veivannut miljoonaan kertaan, ja että olen osa sitä työyhteisöä ja kollektiivia nimeltä bändi. Se ei ole minun vikani, sooloni, tai minun harteillani, se on bändi. Minulla on siinä osuuteni, minä en ole se. Jotenkin tämä uusi näkökulmani ja sen pienet onnistumiset ovat selkeyttäneet suhdettani tuohon ongelmaan, mikä minua on vaivannut pahasti. Paikkani tässäkin kokonaisuudessa alkaa hahmottua.
^^No niinhän minäkin tuossa kirjoitan… kaikki valinnat ylipäätään sattumanvaraista, merkitysettömiin juttuihin perustuvaa…no, just toi ajelehtiminen on hyvä sana. Omalla kohdalla ystävien suhteen vaaka onneksi painoi enemmän sellaisten suojaavien suhteiden suuntaan. Tokihan sinne pitkälle matkalleni vähän muunlaisiakin kohtaamisia mahtui…
Taidan kirjoitta välillä epäselvästi, etenkin kun innostun… 
Tuo on muuten monimutkainen asia tuo valinta juomisen suhteen. Ajattelen, että ihan itse valitsin alunperin…mutta juu, olisiko toisenlainen valinta ollut ihan oiekasti mahdollista niillä minun taustoilla, suhteilla ja ympärsitöllä? en tiedä ja mysteeriksi jää. Mutta kyllä minä niissä olosuhteissa ja niillä tiedoilla tein valinnan ihan itse ja pitkään tein siitä eteenpäinkin. Vasta paljon myöhemmin tuli ne kerrat, että jouduin huomaamaan olevani kännissä vakkei ollut tarjoitus ja suunnitelmien muuttuvan juomiseni takia…
Noh, hienoa on se, että tänään minä voi ja saan ihan itse valita ilman mitään pakottajaa, että missä kunnossa haluan päiväni viettää. Se nyt vaan on vielä kolmen ja puolenkin vuoden jälkeen oikeasti aika kiva juttu…
Rytmikseltä oli tullut, laitan silti…
Juu, luin aikaisemmin siitä bassosta…vau, mitään en ymmärrä, ihailen vain!
Mutta tuosta sisällöstä jotain varmaan ymmärrän ja uskallan väittää jopa, että tuo on sellainen asia joka kertaantuu muissakin asioissa. Tarttuu muuhunkin tekemiseen ja tekemisen kokemiseen. Niin kuin tuossa jo kävikin!
Tuohan on aika iso juttu myös tuon kannalta, että miten kokee itsensä suhteessa yhteisöön ja osana sitä. Ennen ja nyt. Aika mahtavaa…mitäs siinä kaikkea onkaan;epäluottamus-luottamus, korostunut erityisyys- tärkeä osa kokonaisuutta…jne. Itse tiedät ja löydät varmasti paremmin, mutta tuossa on tuttuja elementtejä omalla kohdalla vaikkapa tosiaan suhteessa työyhteisöön.
Ei maar, pakko hoitaa tätä mielenterveyttä menemällä nukkumaan. Flunssa vaivaa ja tämä päivä oli työpäivä…innostava päivä sinänsä, koko päivän puhunut ihmisten kanssa näistä samoista asioista. Hmm, olisko se jokin kohtuullisuuden käsite nyt sitten taas jotenkin oivallettava. Tosin olen aina ollut sitä mieltä, että kohtuus ei ole mun juttu! 
Olosuhteet, lähtökohdat, ympäristö, kaverit, on niin helkutin paljon muuttujia ja kuitenkin kaikki varmasti vaikuttaa. Ja joskus sen voimavektorien yhteenlaskun tulos on ihan selvä, löytyy vastaukseksi että ainakin todennäköinen kulkusuunta on päihteidenkäytön suuntaan.
Jos on alusta alkaen tarpeeksi järkeä ja tarpeeksi itseluottamusta , voimia kulkea omia polkujaan ja malttia ottaa maailma vastaan vaikka vähän tylsempänäkin jne niin tottakai niilläkin eväillä ja polkujen kaltevuuksilla kuin minulla oli, olisi voinut välttyä juopottelulta. Mutku ei ollu!
Onneksi sitten on aina se mahdollisuus, että lopettaa, jos sattuu myöhemmin tulemaan mieleen että tämä nyt ei hyvin tule päättymään tai että ihan vaan piruuttaan voisi kokeilla millaista se selvänä eläminen on.
(en muuten ole ihan varma edes siitä kummasta syystä itse lopetin)
Mutta, jos taas takaisin tähän päihteettömään elämään ja hyvinvoinnin rakentamiseen, niin minun hyvinvointiini ei oikeastaan kuulu noiden omakohtaisten juopottelujen ruotiminen ja erittely. En minä sitä menneisyyttä voi miksikään muuttaa, turhaa sitä on loputtomiin märehtiä. Täällä plinkissä nyt sitten tulee asiaa palloteltua, ja olen ihan tyytyväinen siihen ettei juomisesta kirjoittaminen/puhuminen enää aiheuta semmoisia henkilökohtaisia tunnesykäyksiä että tarttis edes miettiä tekeekö mieli ottaa - aika vai asenne, mitä senkään niin väliä, hyvin on päänuppi siltä osin parantunut.
Jepa, lähestyn aihetta ja otsikkoa näistä omista kokemuksistani, tuntuu hyvältä saada jäsenneltyä niitä myös kirjoittamalla ( itse jauhoin koko eilisen illan näitä muusikkokaverini kanssa ) ja toivon että niistä löytää kanssaplinkkiläisetkin jotain ammennettavaa.
Paranemisia Basi ja kiitos vielä tästä ketjusta. Tämä täyttyy nopeammin kuin ehtii lukemaan!
Kohtuus, oliko se jokin eksoottinen ruokalaji?
Hyviä yöunia vaan Basille!
Mun tarttis opetella kohtuutta -ruuan kanssa. Pari kiloa painoa pudonnut, mutta kun olen mahalaukkuni opettanut kattilallisen kerralla vetämään, niin ei auta vaikka se soppa jo onkin melkein pelkkää parsakaalia. Määriä on kohtuulistettava -opittava asia uusiksi.
Ruuan kanssa kun ei toimi se kokonaan lopettaminen, vaikka se ehkä oliskin selkeä ja helpommin opittava…
Mites metsänreunamilla tuo liikuntapuoli? Itse syön aivan käsittämättömiä määriä, mutta sitten myös liikun paljon -eipä juuri paino-ongelmia. Olen uskoakseni sinua nuorempi, 38 -vuotias, muttei sen niin paljon pitäisi vaikuttaa. Yksilöllistä tuo toki on myös.
Itselleni tuo liikunta on aivan älyttömän tärkeä instrumentti mielenterveydestä huolehtimisessa. Tosin siinäkin on pitänyt opetella päästämään irti ja selvittää itselleen, miksi sitä tekee. Suorittaminen on jäänyt tyystin ja semmoinen hampaat irvessä -meininki. Ei tarvitse enää todistella itselleen, tai kenellekään muulle yhtään mitään, vaan liikkua, koska liikkuu ja nauttii siitä.
no joo…enemmän tarttis liikkua.
Päivät teen taas kirvesmiehen töitä, eli onhan siinä jonkinlaista liikkumista, mutta tiedän ettei se riitä. Liikunnan lisääminen on se seuraava juttu.
Kyllä muuten ikäkin vaikuttaa, en tiedä miten mutta sen se vaan tekee. Painoni pysyi tuonne neljänkymmenen ikään melkein samassa kuin armeija-aikoina alle parikymppisenä, sinä alle kahdeksankymmenen kilon. Ja ruoka on aina maittanut. Eli pikemmin laiha kait olin 180 senttiä kun on mittaa. Liikkuminen on kait nuorempana niin itsestäänselvä asia ja tehokkaampaa… laiskuus lisääntyi iän myötä. (Tänä vuonna tulee kuusikymmentä täyteen,prkl.)
sitten se paino vaan alkoi nousta, pahimmillaan 110 kiloa joka kyllä oli jo ihan omaa tyhmyyttä.
Sittemmin se on tuohon sataan kiloon jotenkin asettunut, mutta siinä on ainakin se kymmenkunta kiloa liikaa.
Nyt on 98 kiloa, ja tästä lähdetään alaspäin.
Eiköhän se keväällä jo ole jotain ihan muuta.
Tsemppiä hei tuohon projektiisi! Tosin, ei ne numerot, vaan se miltä tuntuu…? 98 kg, 180 cm, 60 v? Jos olet perusterve ja meininki on hyvä, niin paskanko väliä 
?
Tosin, helppohan näitä kait on hoikan huudella. Isäni 77v on elämäntapalaihduttaja ja ollut jo sitä jo vuosikymmeniä. Aika tuttua kauraa sikäli, hän ei unohda raportoida tilanteestaan säännöllisesti . Tuota ylläolevaa ilosanomaa olen hänellekin yrittänyt saattaa.
Mutta liikunta on toki tärkeää ihan itsessään. Oma kokemukseni on semmoinen että kevyt aerobinen liikunta ulkona ja lihashuolto, kuten venyttely, hieronta tms rentouttava asia on ne pään hyvinvoinnin kannalta parhaat muodot.
Kirvesmiehen työ toki on fyysisesti aika vaativaa ja varmasti osaltaan pitää lihaskuntoa yllä!
Joo. Mä olen ajatellut, että mun tunne-elämä oli jo valmiiksi niin sekaisin, että olisi ollut ihan sama, koska sen juomisen olisi aloittanut. Tai näin uskoisin, että ilman olisi pitänyt olla kokonaan, jos ei olisi tahtonut alkoholisoitua. Vaikkakin olisi aloittanut monta vuotta myöhemmin, niin ensimmäinen iso vastoinkäyminen elämässä, ja se olisi melko lailla varmasti ollut menoa. Viina vaikutti minuun niin eri tavalla ja voimakkaasti näin jälkeenpäin ajateltuna.
Mutta se on jossittelua ja jossittelu on turhaa…
Ja mitä vielä tuohon valitsemiseen, niin joo, olihan se valinta silloin kun sitä ensimmäistä kertaa tarjottiin. Mulle taidettiin silloin vielä huikata vähän vitsillä, kun uskoivat ensin etten ota. Eikä se mullakaan heti tapahtunut, että siitä olisi tullut pakkomielle, mutta kyllä se mun mielestä mun ajattelua ja suhtautumista asioihin ylipäätänsä muutti heti siitä alusta alkaen, 14-kesäsenä. Tuli ns. tupakka huuleen ja alko olemaan vähän kovempaa jätkää, kun oikeesti olikaan. Sellanen valheellinen maailma alkoi puskemaan läpi. Ja varmasti sitten viimeistään, kun se alkoi olemaan jokaviikonloppuista ja löytyi tarpeeksi kostea ympäristö, niin siitä tuli pakkomielle, jota ei silloin itse tiennyt. Sitä oli välttämätöntä saada, eikä kyse enää ollut valinnasta. Vähän aikaa, eli muutaman vuoden se oli ihan tajunnanräjäyttävän hauskaa. Haitat alkoi näkyä vasta sitten viimeisenä 2 juomavuotena (tai olihan ne sitä ennen näkyneet jo varmaan ainakin vanhemmille ja miksei muillekin), kun ei muistanut mitään mitä oli tapahtunut illalla, tuli ihan järjettömiä morkkiksia. Ja ylipäätänsä, ne asiat jotka oli teininä jättänyt tekemättä, alkoi silloin näkyä. Ihmisten kanssa ei osannut olla selvinpäin, koska ei koskaan ollut oppinut minkäänlaisia sosiaalisia taitoja ja itsensä tunteminen oli ihan olematonta. Kaiken kaikkiaan tuollaiset käsittelemättömät asiat sieltä lapsuudesta, jotka painoivat siis paljon sitä tunne-elämää sekaisin, niin eihän ne mihinkään hävinneet sinä juoma-aikana. Ei niille vain osannut tehdä mitään. No loppujen lopuksihan tuollainen alkaa sitten eristämään ihmistä muista ja varmasti jokainen täällä on sen yksinäisyyden tuntenut. Siitä koko elämästä tuli sellaista sekasortoa ja panikointia, kun pelkää kaikkea. Eikä se viinakaan sitä enää tahtonut oikein viedä pois, tai sitten sitä piti juoda ihan tolkuttomia määriä ja tiukkaa viinaa. Pilveä poltin myös itse usein ihan viimisinä aikoina, kun viinasta ei saanut enää oikein mitään oloja. Viina vaan masensi enemmän. Tuolla tavalla sitten hetkellisesti edes pääsi “pakoon”, koska se pilvi kyllä potki ihan kunnolla.
yritän palata aiheeseen ja jätän väliin nyt sitten ne jutut mistä tämä ketju piti vapauttaa.
(vaikeaa se tuntuu olevan, kun niihin me heti ensimmäiseksi kiinni iskimme-kuin käsketty olisi)
Minulla tuntuu hyvinvointiin liittyvän tiukasti se, että saan olla mahdollisimman riippumaton mistään. Edellisen työni vaihdoin mielenkiintoisuudesta (ja asiallisesta palkasta) huolimatta pois siksi, että siinä olin kiinni liian tiiviisti, oikeastaan aina. Ja kiire oli joka suuntaan. Ja, tietysti, kun rahoittajina oli niin ministeriötä, EU:ta, Elykeskusta jne niin tekemisten selittely, raportointi ja kaiken inhimillisen toiminnan pakottaminen epäinhimillisiin pykälälokerikkoihin vei aikaa enemmän kuin itse työ.
Samalla jätin taakseni noita kolmannen sektorin hommia, vertaistukea ja muuta kansalaistoimintaa harrastavia, melkoisen määrän.
Ei siksi, etten olisi niistä tykännyt, mutta kun nekin sitoivat.
Nyt sitten osallistun satunnaisesti, just silloin kun huvittaa. Ja jos kotoa lähtemättä voin jotain tehdä (aika paljon muuten jo voi) niin ok, saatanpa tehdäkin, kun en ole kelloon sidottuna.
Työnteko, joo.
Laskin siinä tyhjentäessäni sen työpöydän, jättäessäni seuraavan projektin vetämisen ottamatta vastaan, että varauduttava on myös rahattomuuteen. Onneksi asia ei ollut outo, muutaman kerran muovikassin kanssa ilman asuntoa tai työtä tyhjästä aloittaneena tiesin ettei siihen ihan kuole, vaikka tiukallekin vetää.
Laskin, onko mahdollista elää sillä viidensadan euron peruspäivärahalla, ilman mitään asumis-katokorvaus-sukupuolenvaihdos- sopeuttamis- tai yleensä mitään muitakaan tukia siinä tapauksessa ettei mitään ansiotyötä sitten löydykään.
Ja totesin että kyllä se on.
Elintaso sen mukaan sitten. Ei liikoja kuluteta, mutta sittenkin laskin, että vapaus tehdä mitä haluaa on minun hyvinvointini kannalta parempi.
Toistaiseksi sitten on löytynyt vähän jotain ansiotyötäkin, jopa sellaista josta pidän niin paljon ettei yhtenäkään aamuna ole lähtö töihin väkinäiseltä tuntunut. Ja mukava työkaveri, jonka kanssa kimppaan hommia teemme, sehän siinä taitaa olla tärkeintä.
Siinä niitä oli, hyvinvointini aineksia.
Ja omasta mielestäni olen oikein hyvinvoiva ihminen, nykyään.
Mulla hyvinvointiin liittyy noiden edellämainittujen lisäksi ympäristön tärkeys; ihan niinkin yksinkertainen juttu kuin siivoaminen tekee ihmeitä sisäiselle olotilalle. En ole koskaan ollut mikään järjestyksen ihminen, mutta siinä vaiheessa kun pitää väistellä asioita omassa kodissaan alkaa ahdistaa. Tämänkin asian merkityksen oon tajunnut vasta nyt kunnolla kun pää on ollut selvänä pidempään, aiemmin sitä on tullut siivottua lähinnä pakon edessä ja/tai darra-ahdistuksissa.
Liikunta tai ylipäänsä liikkuminen monipuolisesti on myös ihan äärettömän tärkeää, ilman sitä kaikki kivut ja kolotukset nousee helposti potenssiin kymmenen ja alkaa vituttaa ihan vaan sen takia, että on niin jumissa. Ja sitten on niin jumissa myös henkisesti helposti, kun vituttaa. Onneksi ollaan vahvasti kevään puolella jo, enää pari kuukautta niin pääsee todennäköisesti taas tsygäilyn makuun En oikein ikinä oo talvipyöräilystä innostunut, enkä oikein enää uskaltaisikaan ottaa sitä riskiä että vetäis lipat, voi olla että se ois sitten game over ton polven osalta 
Tätä oon tehnyt paljon silloin kun on koko selkä ja niska-hartiaseutu jumissa, jeesaa ihan älyttömän paljon: 
^^Minusta tuossa kysymys ainakin kahdesta asiasta, jos ei kolmesta.
Yhtäältä pyrkimys balanssiin oman ajankäytön ja tekemisen suhteen. Ja toisaalta oman elämänvaiheen huomioiminen; tarvitseeko kuusikymppisenä painaa työmarkkinoilla kuin viimeistä päivää, ehkä voi antaa jo tilaa vähän nuoremmille ja jättää oma osuus vähemmälle.
Kolmantena ja ehkä tärkeimpänä pointtina näkisin pyrkimyksen ja valintojen tekemisen sen eteen, että voi elää omien arvojensa mukaista elämää. Se ei ole mitenkään yksinkertainen asia maailmassa, joka työntää tarjolle jos jotakin vaihtoehtoa, mielikuvaa, ismiä yms. Myös oma mielemme tuottaa monenmoista meteliä, joka häiritsee ensinnäkin tunnistamasta niitä omia arvoja sekä kulkemista ja suunatutumista niitä kohti.
Hyvinvointitekoja ja -valintoja yhtäkaikki!
Grippikseltä oli tullut, laitan silti…
Ympäristö onkin yksi iso juttu, jossa on monia tasoja. Lähtien tuosta konkreettisesta, omasta lähiympäristöstä aina tuonne abstraktimpaan henkiseen ympäristöön ja ilmapiiriin asti.
Ihminen taitaa olla siinä mielessä aika tekevä, että hyvinvointi on olennaisesti riippuvainen sekä fyysisestä tekemisestä ja siitä, että näkee käytännön tasolla saavansa jotain aikaiseksi. Pääjumit, ongelmanratkaisut, luova kirjoittamistyö vaatii usein vastapainoksi tekemistä, jossa näkee kätensä jäljen ja tuloksen välittömästi. Se tuottaa mielihyvää ja onnistumisen tunnetta. Eipä kai ole kovin vieras juttu, kenellekään jotka ovat vaikka opinäytetöitääja gardujaan kirjoittaneet. Kaapit tulee siivottua ja kengät järjestettyä, eikä se ole pelkästään pakoa tilanteesta. Aivot tarvitsevat mielihyvähormonia, erityisesti dopamiinia, ratkoakseen ongelmia ja ylipäätään kyetäkseen luovaan ajatteluun.
Aivoja voidaan huijata, vaikkapa tämän avulla. :
fastcompany.com/3025994/lead … creativity
Joo, ja kyllä mä huomaan meneväni nyt koko ajan, päivä kerrallaan sinne oikeaan suuntaan. Sinne, missä ihan oikeasti on se oma paikka ja jopa tarkoitus, omat arvot ja mikä tässä elämässä oikeasti viehättää. Jonkinlaista kutistumista kai omaan kokoonsa, joka ei tarkoita nöyristelyä, vaan ihan oikeasti jotain arvokasta. Kyllä mä aika pienenpieni paskakikkare täällä loppujen lopuksi olenkin, mutta sen tajuaminenhan onkin vain hyvä asia. 
Ei tässä koko maailmaa voi muuttaa, mutta oma suhtautuminen siihen maailmaan saattaapi vaikka olla mahdollista muuttua. Jotenkin sellainen irtautuminen kaikesta siitä sirkuksesta ja kiireestä, mitä tää meidän maailma työntää koko ajan silmille mediasta. Ehkä edes vähän oppii ymmärtämään, mikä on oikeasti tärkeää. Koska kuten monesti täällä sanottua (sori että nyt toistan itseäni), kaiken omistaminen ei ihmistä tee onnelliseksi.
Mitä tuohon ympäristöön tulee, niin joo, kyllä mullakin pitää nykyään olla siistiä ja omasta hygieniasta pitää huolehtia niin että käy päivittäin suihkussa. Samoten hampaat tulee harjattua aamuin ja illoin. Ihan perusjuttuja varmasti suurimmalle osalle ihmisistä, mutta nämäkin mun on ihan pitänyt opetella tavallaan uusiksi. Siisteydestä pidän yllä ihan senkin takia, että mulla on aika herkkä pölyallergia ja oleminen käy melko nopeasti aika vaikeaksi, jos ei siivoa säännöllisin väliajoin. Kai tuo siisteyden ylläpito sitten jotenkin kuvaa myös sitä ihmisen sisäistä maailmaa.
Sosiaalinen ympäristö on myös mun mielestä tärkeää ja silläkin on suuri merkitys sen oman hyvinvoinnin kannalta. Se vaan on niin ainakin itsellä, että muhun tarttuu herkästi se, minkälaisella tuulella toinen ihminen on. Eli oikein masentuneessa ja synkässä seurueessa, rupean myös itse ajan mittaan masentumaan. Mutta jos ympäristö ihmisten osalta on sellaista joka tavallaan tukee sitä oman itsensä hyvinvointia, niin siinähän alkaa käymään niin että ihminen alkaa kukoistamaan pikkuhiljaa ja oma persoona saa vahvistusta tulla esiin. Ja kun tänäpäivänä mulla ei ole enää pakko ajautua kaikennäköisiin seurueisiin, niin sekin on aika siistiä. Olen oikeasti sen arvoinen, että ei mun tartte enää pyöriä kaikenlaisten härvääjien seurassa.
Olen kyllä sitä mieltä, että kuusikymppisiltä pitäisi kokopäivätyöt kieltää!
Kun kerran tekemistä, palkattua sellaista ei kaikille löydy eikä riitä, niin nuo jutut eläkeiän nostamisesta tuntuvat järjettömiltä.
Tämän päivän kuusikymppisistä suuri osa on aloittanut työrupeamansa viiden-kuudentoista ikäisinä, siis iässä, jolloin nykynuoret ajattelevat että tässähän on vielä kymmenen vuotta matkaa ennen kuin kouluista ja kodeista aletaan irrottautumaan… ja osalle ei löydy työpaikkaa vielä silloinkaan.
No, minä nyt olen siinä välillä joutenkin ollut, joten olkoon nyt sitten kohtuullista että vielä jotain vähän nyhverrän.
Mutta, en muista viimeisen puolen vuoden aikana yhtään kahdeksan tunnin työpäivää tehneeni, ja vapaata aikaa on olluit ihan mukavasti. Minä ja se insinöörikaverini joka haalarit jalassa kanssani pakertaa, emme tätä maailmaa valmiiksi saa. Emmekä yritä.
No joo. Ehkä en ihan mitääntekemättömäksi haluaisi heittäytyä.
Olempa minäkin tehnyt jotain konkreettista hyvinvointini eteen alkoholkn juomisen lopettamisen lisäksi.
Olen järjestellyt työtehtäviäni niin ettei enää tarvi jatkuvasti matkustella ulkomaille ja muutenkin yksinkertaistanut työkuvioita jotta välttyisin liialliselta stressiltä, toki työ on edelleen haastavaa jotta mielenkiinto säilyy eikä aivot pääse taantumaan.
Olen aina urheillut sekä liikkunut paljon ja niin teen edelleenkin, mutta sillä erolla, että olen nykyään järkeistänyt sitäkin koskemaan enemmän omaa hyvinvointia tulostavoitteiden sijaan. Kun ennen tavoittelin kynsin hampain loukkaantumisen riskilläkin henkilökohtaisia ennätyksiä, niin nykyään tavoitteeni on voida hyvin ja päämääränä kunnossa pysyminen mahdolliimman myöhäiseen ikään. Toki minä edelleen treenaan kovaa, mutta huomattavasti enemmän omaa kroppaa kunnioittaen kuin aiemmin.
Oman hyvinvoinnin parantamiseksi vältän nykyään myös semmosia ihmisiä joiden kanssa en tule toimeen ja ymmärrän sen, ettei heitä voi muuttaa. Aiemmin kuvittelin, että kun jääräpäisesti ja periksiantamattomasti painan päälle, niin kyllä he muuttuvat haluamaani suuntaan ja minä selviän voittajana “taistelusta”. Kenenkään on myös turha kuvitella että pystyy minut muuttamaan haluamakseen marionetiksi, vaan kyllä minä olen oman itseni herra. Antamalla rakkautta ja ystävällisyyttä parantaa mahdollisuuksia huomattavasti myös itse saada rakkautta ja ystävällisyyttä. Ei mikään huono sanonta tuo, niin metsä vastaa kuinka sinne huutaa.
Pelkästään se, että olen tässä “aikuistuessa” alkanut arvostamaan omaa hyvinvointia ja mielenterveyttä on “mullistanut” elämääni ja varmasti myös helpottanut minua lähellä olevien ihmisten elämää koska olen nykyään paljon helpommin ennakoitavissa ja tasapainoisempi muitakin huomioon ottava ihminen.
Olenhan minä toki edelleen aika temperamenttinen ja kovapäinen, mutta kyllähän ihmisellä vähän luonnetta pitää ollakkin jotta maailmalla pärjää
T. Prosanoomi
Tässä oli se, mitä itsekin vähän hain. Mutta prossanaattori osasi asian vain pukea paremmin sanoiksi. Miksi pitäisi viettää aika sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa on paha olla?
Ja nytten kun sitä ystävällisyyttä, arvostusta ja rakkautta rupeaa pikkuhiljaa tarttumaan jo itseään kohtaan, niin sitä pystyy myös ottamaan vastaan muiltakin ja antamaan muille. Tasapäisesti, eikä enää sillä tavalla että etitään ensin se kynnysmatto tai kunkku, jotta pitäis saada todistella jollekin jotain ja tehdä asioista hirvittävää numeroa. Vaan ihan sitä varten, että joidenkin ihmisten kanssa on hyvä olla. Tulloo mahdolliseksi sitten kun itsensä kanssa on hyvä olla.
T. ikzunaattori
Ihana ketju!
Jonkin aikaa olen ollut avaamatta plinkkiä, ja kauhee määrä tulee tekstejä sillä välin.
Noh, tässä itse juuri miettinyt näitä, kuinka hyvin minä voinkaan! Edelleen hyvä mieli lisääntyy, ainoastaan terapiani vie tuhottomasti psyykkistä kapasiteettia, jota lisään ja kerään liikkumalla aivan hirveesti, työni vastapainoksi ja voimien palauttajaksi.
Tämä on kateutta aiheuttavaa:
Mie liikun/urheilen myöskin paljon, mutten saa syödä mitään!! -tosin sillä erotuksella että tarkoitukseni onkin laihtua. Se onnistuu tässä näköjään pikkuhiljaa, kun oikeesti tarkkailee ettei syö liikaa. Ihan hirveen hidasta vaan. Ja laihtuminen estää sitten usein jaksamista töissä ja liikunnassa, eli on pakko syödäkin. Eikä taatusti laatukaan ole este, jokin ihme ikä vissiin tekee sen, että pitää todella syödä vähemmän, tosi vähän jos laihtua haluaa!! 
Ilmeisesti myös miesten aineenvaihdunta on tehokkaampaa, ja he kuluttavat muutoinkin enemmän peruselämässäkin.
Mutta tää viinaton elämä: en kertakaikkiaan usko että ikinä never- olisin saanut kerättyä itseeni tällaista elämänhalua, -voimaa ja -intoa, sekä tätä uskomatonta rauhaa sieluuni, ellen olisi lopettanut juomista. Minun elämässäni kaikki on muuttunut, vaikka ulkoisesti mikään muu ei ole muuttunut kuin se etten juo. Ihan just tulee 1v ja 5kk täyteen viinatta. Olen siitä iloinen, ylpeä ja onnellinen. Enää en mieti juomista juurikaan, ei kosketa minua millään tavalla koko aine. Elän sillä että saan nauttia talvesta ja lumesta, toisen kerran menen hiihtämään kohta! Ajattelin viettää koko helmikuun “hiihtolomaa”, hiihdän niin paljon kuin ehdin, joka päivä mieluiten! “Hiihto-helmikuu!”
Arjen keskelläkin voi siis tehdä ihan samaa kuin lomalla. Kunhan vaan järjestää asian. En oikeen ole ymmärtänyt koskaan sanaa arki- mulla on vaan elämä. Mikä ihmeen arki?
Teikkis.
