hyvää vangkilaa, toivoo äiti

Vilpola
61

Poika vapautuu syyskuun lopulla. On nyt hakenut asuntoa niin, että voisi suoraan vankilasta muuttaa sinne. Eri asia on onnistuuko, kun opiskelijat just tuohon aikaan on hakemassa pieniä asuntoja myös. Sitten on hakenut ohjaavaan koulutukseen, joka alkaisi lokakuussa, sitä ennen olisi tarkoitus käydä työpajalla kuntouttavassa työssä, mahdollisesti jo vankilastakin käsin. Tällä hetkellä hän tekee pari tuntia päivässä töitä vankilan keittiössä. Erittäin hyvä asia on tuo, että hänellä on nyt se tukihenkilö vapaudessa, joka auttaa häntä näissä asiossa ja neuvoo, mitä pitää tehdä.

Toivon kyllä todella kovaa, että hän saisi sen asunnon. Luulen, että hän ahdistuisi aika pian täällä meidän perhe-elämän keskellä ja sitten ei taas olis muuta vaihtoehtoa, kuin ne “kaverit”.

Todennäköisesti heinäkuun alussa hän on myös tulossa sille ekalle lomalleen. Toivoi, että isänsä voisi tulla häntä hakemaan ja että sitten voitaisiin myös mennä pizzalle. Miten sen lopulta menee tuo lomapäivä, jää nähtäväksi.

62

Kuulostaa hyvätä nuo poikasi suunnitelmat! Hyvä, että vankilassa panostetaan tällaiseen ennaltaehkäisyyn. Elämän perusasiat pitää olla kunnossa - siis asunto ja työ (tai muu vastaava mikä strukturoi arkea) - jotta voi edes kuvitella asioiden alkavan mennä paremmin.

Mitä tuo ohjaava koulutus on? Miten sellaiseen hakeudutaan? Meillä on nyt vitsit aika vähissä, kun poika meinaa lopettaa opiskelunsa, eikä mitään muuta ole tilalle. Kuntouttavaa ttyötä haetaan ilmeisesti työkkärin kautta? Tietääkö joku tästä tarkemmin? Pitääkö olla lääkärintodistus, ettei ole kykenevä normaaliin opiskeluun tai työhön? Ja mistä sellaisen lääkärintodistuksen saa? Ei varmaan tk-lääkäriltä yhdellä 10 minuutin käynnillä.

63

Hei NM,
Löysin tällaista tietoa kuntouttavasta työstä.
stm.fi/sosiaali_ja_terveyspa … yotoiminta

64

Sekä ohjaavaan koulutukseen että kuntouttavaan työtoimintaan haetaan työkkärin kautta. Käsittääkseni mitään lääkärin todistusta ei tarvi vaan keskustelu siellä työkkärissä riittää. Kuntouttava työ voi olla joka päivä tai vain pari päivää viikossa. Erityisen hyvä on, jos tuo työ on jossain “pajassa”, jossa on ohjaajien palvelut käytössä eli yritetään saada elämää kokonaisuudessaan hallintaan. Poika on ollut tuollaisessa ennenkin ja suoritti sinä aikana mm. trukkikurssin ja jonkin asteisen ensiapukoulutuksen.

Ohjaava koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka ei tiedä, mitä isona haluaa tehdä ja ovat syystä tai toisesta syrjäytymisvaarassa. Tuon koulutuksen aikana siis etsitään koulutus- ja työllistymisväylää ja setvitään muutenkin niitä elämän ongemakohtia - tässä tapauksessa tovottavasti myös näitä riippuvuusasioita. Toivon myös, että pikavippiahdinkoon löytyy joku ratkaisu.

Eli NM, sinne työkkäriin vaan poikaa patistamaan, jos todella on sillä kannalla, että lopettaa opiskelut. Itse oon ajatellut, että tuo ohjaava koulutus on tosiaan pojalle parempi kuin joku ammattikoulutus, josta ei alunperinkään olisi kiinnostunut. Siellä voi myös tutustua ihmisiin, joilla menee huonosti, mutta on ehkä kuitenkin toivoa paremmasta. Sellaisia kohtalotovereita.

Nämä ohjaavat koulutukset ja kuntouttavat työt on usein projekteja ja vaihtelee paikkakunnittain, varmaan työkkärin sivulta löytyy jotain tietoa, mitä teidän paikkakunnalla olis tarjolla.

65

Kiitos Senjamilena ja Jekaterina noista tiedoista ja linkeistä. Olen kuitenkin aika pessimisti. Selailin vähän noita linkkejä; niissä olevan informaation mukaan poikani olisi valitettavasti taas väliinputoaja. Ohjeistossa (tai laissa) mm. sanotaan, että kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkään työttömänä olleelle (yli 2 v tai 500 pv) työvoimatoimiston asiakkaalle, joka saa työmarkkinatukea tai toimeentulotukea. Lisäksi työvoimatoimisto päättää vuosittain varattujen määrärahojen puitteissa, kenelle tällaista toimintaa tarjotaan. Työkkäri saa siis itse valita ehdot täyttävien joukosta ne, jotka pääsevät kuntouttavaan työtoimintaan. Poikani status on toistaiseksi opiskeljija ja pahoin pelkään, ettei tämä taaskaan onnistu, vaikka hän irtisanoisi itsensä koulusta. Meillä on karvas kokemus jo työkkärin järjestämästä koulutuksesta. Poikaa ei hyväksytty siihen, vaikka hän ehti olla jo 4 kk ollut ko. kurssilla + työssä 8 tuntia joka ikinen arkipäivä. Eikä tuo yli kahden vuoden työttömyysaika täyttyisi, vaikka muut ehdot saisi kuntoon. En ainakaan uskalla edes ehdottaa näitä hänelle, ennen kuin olen ottanut tarkemmin selvää ja varmistanut asian.

66

Huomenta NM ja muut!

Meillä mies on menossa tuollaiseen kuntouttavaan työtoimintaan. Hänen piti hankkia sitä varten ns. B-paperit. Lisäksi on ollut useita haastatteluita. Päätös on jo tehty, mutta paikan löytämisessä kestänee vielä jonkin aikaa. Hän ei kyllä ole varma siitä, onko tämä nyt oikea ratkaisu. Luultavasti hakee myös normi töitä.

Meillä on kokemusta myös noista pajapaikoista ja voin sanoa, että sieltä niitä uusia huumekontakteja löytyy, jos jostain. :frowning:

Olisiko nuo työkkärin paikat nyt edes oikea paikka pojallesi NM? Jos hän on nyt niin masentunut, että ei jaksa koulua käydä, olisi varmaan parempi levähtää hetki ja hoitaa itseään. Tai ehkä poikasi pitäisi lähteä opiskelemaan jotain ihan muuta. Vaikka kuule puutarhuriksi. Ihan mitä vaan, joka tuntuu mukavalle. Viis siitä tekeekö sitä siten joskus työkseen. Kunhan olisi jotain, mistä on edes vähän kinnostunut. Mutta älä painosta poikaasi mihinkään. Anna hänen itse päättää, mitä haluaa. Meillä kävi aikoinaan niin, että painostuksen takia mies koki, että hänen on vaan jaksettava pahasta mesennuksesta huolimatta, joten huumeiden käyttö lisääntyi dramaattisesti. Vaikka toimettomuuskin on huono juttu, voi pieni lepo tehdä pojallesi myös hyvää.

67

Kannattaa tosiaan selvittää sieltä omasta työkkäristä, mitä heillä on tarjolla. Poika on ollut lukion jälkeen pajatoiminnassa, vaikka ei tietenkään ollut sitä ennen kahta vuotta työttömänä. Eikä sieltä pajalta mitään uusia huumekontakteja löytynyt, kaikki samat vanhat kamut siellä oli työkaverina :unamused:

Mutta todellakin nämä kaikki kuntoutukset ym. ohjelmat kuulostaa valitettavasti usein paremmalta kuin, mitä todellisuudessa ovat. Esimerkkinä pojan vankeusajan suunnitelma. Sain pojalta tänään kirjeen, jossa kertoi, että hänen ensi maanantaiksi anomansa loma on evätty. Syyksi oli sanottu, ettei vankeusajan suunnitelma ole toteutunut. Olen ihan samaa mieltä, suunnitelma ei ole toteutunut, mutta aika pitkälle kyllä pojasta itsestään riippumattomista syistä. Päihdekuntoutusta hän ei ole saanut, koska vankilan päihdetyöntekijä sysäsi homman pajan työntekijälle. Velkajuttuja ei ole selvitetty, koska poika ei osaa, tarvitsee opastusta, mutta ei ole sitä saanut. On kyllä selvittänyt, paljonko on ulosotossa, mutta ei ole sen jälkeen osannut tehdä mitään.

Pojan kirje oli katkera ja pahantuulinen. Tuli tunne, että joku jossain on naureskellen seurannut pojan vankilassa oloa, ettei tuokaan jätkä mitään osaa tehdä ja asioitaan hoitaa.

68

Dahlia, olet varmasti oikeassa siinä, että pojan pitää itse päättää. Ehkä minä äiti olen taas kerran järjestämässä liikaa pojan asioita ja elämää. Toisaalta poika on kyllä mielestäni sen verran masentunut, ettei nyt pysty järjestämään mitään itselleen. Hän ei jaksa itse ottaa edes selvää asioista. Mutta niin masentunut hän ei ole, että jäisi sängyn pohjalle makamaan. Kyllä hän heti lähtee radalle, kun / jos on rahaa. Pelkkä lepo ei mielestäni ole tällaiselle pojalle hyvä asia. Pitää olla jotain tekemistä, jotain struktuuria päivään. Luulen, että katselen vähän aikaa, mihin tässä ollaan menossa, ja sitten yritän keskustella hänen kanssaan.

Onpa kurjaa, Senjamilena, ettei poikasi ole saanut päihdekuntoutusta vankilassa. Se olisi ollut tärkein asia! Samoin se velka-asia. Samoja kokemuksia meilläkin on pojan huumekuntoutusjaksolta, jossa piti järjestää raha-asioita, asuntoasioita yms., mutta mitään ei tehty. Paikan esitteet kyllä lupasivat vaikka mitä! Pakkohan tässä on sitten vanhempien yrittää auttaa, kun viranomaiset eivät sitä tee eikä pojalla itsellään ole tällä hetkellä kompetenssia siihen.

69

^^ Tuossahan se dilemma piilee. Eli masentunut tarvitsisi joatin tekemistä, jotta ei masentuisi lisää, mutta liika stressi taas on myös pahasta.

Omasta kokemuksesta sanoisin, että masentuneelle parasta tekemistä on sellainen, josta hän saa mielihyvää. Ei liikaa suorittamista, ei sterssiä. Itseä auttoi erään käsityöammatin opiskelu. En ole sitä työkseni tehnyt, mutta haaveena olisi joskus perustaa oma yritys. Tämä voisi olla yksi vaihtoehto. Tälläisissä kouluissa on usein myös omat asuntolat, koska ne sijaitsevat syrjässä. Oli se tekeminen nyt mitä hyvänsä tärkeintä tosiaan on, että poika haluaa sitä itse. Jos ehdotat jotain, tee se ovelasti vaikka jonkun ulkopuolisen avulla. :wink:

Mun mielestä kuullostaa siltä, että poikasi on ammattiavun tarpeessa. Masennusta vastaan pystyy taistelemaan monin kotikonstein, mutta hyvää terapiaa ei voita mikään. Olette siis joskus kokeilleet jotain,. mutta poika ei sitten halunnut jatkaa? Terapeuttejakin on niin monen laisia. Pitää löytää oikea henkilö, että tuloksia syntyy. Jos haluat, voin laittaa s-postiin vaihtoehtoisen hoitopaikan. Se on pk-seudulla, mutta osaavat varmaan suositella hyviä terapeutteja ympäri Suomen. Paikka ei ole normi lääkäriasema, vaan tarjoaa hoitokeinoina myös homeopatiaa, hypnoosia ym. Minä ja exä ollaan molemmat saatu sitä kautta apua.

70

Tunnen itseni ihan oudoksi? Olenko luuseri? Olenko ainoa, joka ei enää edes yritä järjestää hoitoa tai toimintaa lapselleen? :blush:

Vetääkö mun tytär sitten niin paljon enemmän kuin teidän lapset, koska hän ei missään tapauksessa pystyisi sitoutumaan mihinkään tällaiseen mistä ketjussa puhuttu? Mulla kumma syyllisyys tulee näistä kirjoituksista, annoinko periksi liian aikaisin? Olisiko vielä pitänyt jatkaa? Kun ei tyttäreni ole kyennyt sitoutumaan yhtään mihinkään aikaisemminkaan.

Minulla tunne, että jos jatkan tässä huumerallissa, tuhoudun. Kuitenkin teidän esimerkkinne kertoo minulle, että vielä pitäisi ponnistaa. Teenkö sen muun perheen ja mielenterveyteni kustannuksella?

Jos teidän lapset lapset pystyy tällaisiin sitoutumaan, niin olenpa kateellinen! Ehkä mä sitten olen ainoa täällä, jolla ei paljon ole toivoa, tai joka ei siihen jaksa enää uskoa… :cry:
Mun tyttären kohdalla nämä puhutut on kaikki tällä hetkellä ihan utopistisia mahdollisuuksia… :cry:

71

A:n äiti, et ole outo etkä luuseri! Musta tuntuu, että sun tyttö ei vaan ole vielä siinä vaiheessa kuin mun tai Senjamilenan poika tai Dahlian mies. Sehän on tosi nuori, vasta 18! Se ei ole vielä tarpeeksi kokenut tuota paskaa elämää (poikani ilmaisu), jotta olisi tosissaan valmis muutokseen. Eikä meidänkään pojat ole välttämättä valmiita vielä. Ainakaan minun poikani ei ole tähän mennessä suostunut ottamaan tosissaan apua vastaan, vaikka välillä sitä ilmaisee haluavansakin. Ei hän ole sitoutunut mihinkään kunnolla tähän mennessä. Enkä vieläkään usko, että nyt onnistuu. Poika tuli just kotiin, on viime yön ollut selvästikin vetämässä. Myönsikin olleensa huonoilla teillä, kun äsken kysyin.

Ei tarvitse siis olla kateellinen. Ota vaan etäisyyttä ja anna tytön olla omissa oloissaan. Voi olla, että niin juuri minunkin pitäisi tehdä. Ainakin ohjaaja Lauri oli sitä mieltä. Pitäisi antaa tilanteen kriisiytyä, kuten psykiatriassa sanotaan. Että sitten voi tulla tarve hakea ja pyytää apua. Mä en vaan osaa olla tekemättä mitään. Ehkä se on just mun problematiikkaani.

72

Et ole luuseri A:n äiti. Mielestäni toimit oikein ja olet hurjan rohkea, kun pystyt käyttäytymään noin järkevästi vielä kaiken tämän jälkeen.

Minun on ollut vaikea käsittää sitä, miksi toinen ei halua tehdä elettäkään voidakseen paremmin. Olen uhkaillut, itkenyt, yrittänyt hyvällä ja pahalla, ehdotellut sitä ja tätä. Mikään ei ole kuitenkaan auttanut. Laitoin oman onneni toisen varaan. Jos hän vain voisi hyvin, niin sitten minäkin nukkuisin paremmin. Eihän se niin mene. Näin jälkeen päin on helppo viisastella ja sanoa, että olisi vain pitänyt jättää mies oman onnensa nojaan. Olen ihan varma siitä, että tälläinen toimenpide olisi nopeuttanut raitistumispäätöstä huomattavasti. No päätös lopettaa subu tuli ilmankin ja se oli miehen oma päätös, siksi se piti. Tähän ei kuitenkaan vielä ongelmat loppuneet.

Tämä on juuri minulle vaikeinta. Hyväksyä se, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, eikä toisen puolesta voi päätöksiä tehdä. Nytkin teen sellaisia asioita, joiden tiedän olevan haitaksi. Ehkä parin vuoden päästä taas luen näitä tekstejä ja hämmästelen, mutta näinhän se on. Omaa käytöstään on muka mahdoton muuttaa. Kuitenkin odotetaan, että narkomaanin pitäisi siihen pystyä. Mutta pikku hiljaa tässä edetään, niin minä kuin mieskin tahollaan. Ehkä sen kuuluukin mennä näin. En tiedä. Tai sitten tämä kaikki on vain minun tapani suojella itseäni ja katsella asioita punertavien lasien läpi. :confused:

73

Kyllä mulla on ollut tämä vaikeaa, töissäkin usein tyttö mielessä. Eilen utsin tekstiviestillä miehen äidiltä, ovatko edes hengissä, kuulemma ovat. :confused:

Ruandan kansanmurhasta selvinnyt sanoi, että ainoa tapa kun menettää jotakin itselleen ensiarvoisen tärkeää, on jatkaa elämää, niinkuin kyseistä asiaa ei olisi koskaan ollutkaan. Kovin terve tapahan se ei ole, mutta niin yritän nyt elää. Kuitenkin mietin esim. joulua, ottaisinko silloin sitten yhteyttä.

Paha mieli tuli siitäkin, kun kävin itsemurhaa yrittäneiden omaisten sivuilla. Siellä puhuttiin siitä, miten läheisten pitää olla tukena. Tunsin itseni täysin kusipääksi, kun en ole tyttäreni tukena. Kävin dialogia päässäni ja totesin, että miten voisi olla tukena ihmiselle, joka ei tukea minulta halua. Vähän sama, kun yrittäisi epätoivoisesti jatkaa parisuhdetta, josta toinen on jo uuteen lähtenyt. Lähestymiskiellonhan sillä vain saisi… :unamused:

Tuntuu, että olen jälleen menettänyt tyttäreni, mutta tiedän, että sellaisena kuin hänet muistan, menetin hänet jo vuosia sitten. Koetin eilen muistella hyviä asioita yhteisestä elämästämme, mutta en muistanut mitään. :open_mouth: Kaivoin ihan lapsuudesta asti, mutta muistan vain vaikeita ja pahoja asioita. Minne kaikki hyvät muistot ovat kadonneet, täytyyhän niitäkin olla.

Yhden kauniin muiston muistan; tyttäreni oli kolme ja hänen veljensä vuoden. Veli oli syntymästään asti todella sairas ja monessa leikkauksessa. Veli ei vauvana koskaan nauranut. Olimme sairaalassa ja veli taas menossa leikkaukseen. Tyttäreni kiipesi lasten tuolille ja hyppäsi siltä kaatuen. Veli purskahti vauvan käkättävään nauruun ensimmäistä kertaa. Tyttäreni kiipesi ja kiipesi ja putosi ja putosi ja aina veli nauroi. Tytöstä oli niin hauskaa, että juuri hän sai vauvan ensimmäisen kerran nauramaan. :smiley: Tästä muistosta on 15 v.

74

Mä kirjoitan tän vaikka tää voi olla sellanen asia jota ei halua kuulla. Mä ku olin tuossa vaiheessa et “huumeet on elämässä ainoa tarkoitus”, mut ajatus oli myös et kuolema tulee jos tulee. Mä otan isot annokset ja jos jotain käy, ni sil ei ole väliä. Tuosta asenteesta kertoo paljon ku heräsin teholla ja aloin kyselemää et missä oon ja miksi? Mulle oli laitettu katetri enkä ollut herännyt ja kuka vain ollisi voinu tehdä mulle mitä vain ku yksinää raflan edes sulkemisaikaan sammunu lakka-alko ja ehkä ed. päivän pirit ja bubret vaikutti. Mä en vain välittäny koska kuolema on osa elämää… Kaikki eivät elä vanhaksi, se on arpapeliä näin ite ajattelin. Toisaalta vitutti se amubulanssien soittaminen jos jotain kävi…

Mä oikeasti ajattelin että en taho perhettä enkä normia elämää. Aiheutan harmia joten on parempi jos se venäläinen ruletti osuis muhun. Myöhemmin aloin ajattelemaan että ehkä musta voi silti tulla edes jotain. Yritetään…

Sori tästäkin neg. palaitteesta mut mä en ainakaan ajatellut kuin itseäni, koska olin vuosia elänyt kuten porukat halustivat ja tää oli mun mahollisuus. Tosin eipä mennyt pitkään kun tajusin että mä oon vaa jumis siinä elämäs enkä tod. saa henkeä iteltäni vaa tarvin jotain kamaa… Mun exä ajatteli hommata meille aseen. Olisi piilottanut kaikki osat eri paikkoihin. Sanoin et luuletko etten osaa sitä koota joten ase jäi hankkimatta…

Tsemppiä paljon, toi on varmasti todella rankkaa! <3

75

A:n äiti, et ole luuseri, luovuttaja tai mitä ikinä välillä kuvittelet. Itse olen monta kertaa ollut sulle kateellinen, kun olet niin reipas ja tomera. Ja nytkin olen kateellinen samasta syystä, jaksat osoittaa tyttärellesi, että jossain on raja, vaikka se on sulle itsellesi kamalaa ja raskasta. Et sä tee tuota mistään itsekkäistä tai mukavuussyistä.

Itse oon nyt poikani kanssa sellaisessa tilanteessa, että voin tyynenä jaaritella täällä kaikenmaailman tukitoimista ja kuntouttavista töistä. Voihan olla, että jo syyskuun lopussa kaikki on raunioina ja hienot suunnitelmat roskissa.

Puhuin eilen pojan kanssa puhelimessa. Hän oli edelleen kiukkuinen ja ärisi äidille, koska nähtävästi vanginvartijalle ei voi tai uskalla. Siitä olin hämmästynyt, etten nyt pahemmin hänen ärinöistään välittänyt. Sanoin, että voidaan joissain asioissa auttaa, mutta tarvitaan häneltä valtakirja. Tuo valtakirjan kirjoittaminen oli sitten ihan mahdottoman hankala juttu. No, aikoi sen sitten kuitenkin kirjoittaa, kun sanoin, että ihan miten hän itse haluaa. Mutta ihan turha mun on tässä ruveta “omasta kehityksestäni” iloitsemaan. Nythän pojalla ei ole mitään, millä mun tasapainoa heilutella, toisin kuin sitten taas vapaudessa. Eli pahoin pelkään, että sitten taas kaikki nämä arjen pienet vastoinkäymiset tulee olemaan se hyvä syy lähteä vetämään. Kun ei jaksa kirjoittaa valtakirjaa, kun ei jaksa mennä työkkäriin, kun ei jaksa ottaa kopioita jostain papereista …

Oikeastihan nuo kaikki asioiden hoitamiset onkin aivan älyttömän rasittavia ihan normaalillekin henkilölle ja valitettavasti uskon, että viranomaisten käytös näitä ongemahenkilöitä kohtaan on paljon tylympää kuin meitä muita. Vaikka pitäisi olla toisin päin. Olen huomannut, että kun esim. työkkäri käskee pojan hommata jotain paperia, hän ei ollenkaan ymmärrä, mitä pitää tehdä, eikä syynä ole aina vain se että hän olis niin ainesta tillintallin, vaan ei yksinkertaisesti ymmärrä sitä byrokraattista puhetta. Viranomaisilta pitäis vaatia selkokielitaidon todistus ennenkuin niitä päästetään asioimaan nuorten ja varsinkaan ongelmaisten nuorten kanssa.

Ja kiitos Malibu, että muistutit meitä noista käyttäjän ajatuksista ja tuntemuksista. Kyllä meidän on erittäin hyvä tajuta tuo ajatusmaailma. Että esim. siinä vaiheessa kaikki puheet “kyllä säkin voit onnistua ja saada perheen ja työn” on ihan turhaa ja vaikutus varmaan päin vastoin kuin on tarkoitus.

76

Puutarhurini ilmestyí eilen itsemurha aikein pihalleni. Hoidin hänelle ajan akuutti psykiatriaan, koetin päihdepuolelle, mutta sieltä ilmoitettiin, että päihdepuoli on lomalla elokuuhun asti eli apua ei saa. Ihminen oli viittä vaille deliriumia. Sai akuutista lääkkeitä tärrään.

Tänään tuo ihminen ajelee ruohoani ja voi paremmin. Mieheni sanoi, että voi ei! Alatko nyt tyttäresi sijaan paapoa puutarhuria, miksi keräät kaikki ihmisrauniot ympärillesi? Ehkä teenkin niin, tämä yksilö oli ainakin tosi onnellinen avustani ja osoittaa sen. Hän oli myös nähnyt sairaalalla tyttäreni, eli tyttö on edelleen hengissä ja ilmeisesti käynyt kipsinkin käteen vaihtamassa.

Olen siis oikeasti ihan humaani, toteutan kovaa lakia vain tyttäreeni. Voin tänään todella huonosti, käyn välillä puutarhassa ja juttelen puutarhurin kanssa siitä, ettei tämä elämä kelleen ole niin kivaa… :blush:

77

Taidan olla oikein tosissaan hölmö! Mies soitti tänään pojan pajayhdyshenkilölle kysyäkseen, miksei vankilaan ole raportoitu kunnolla pojan edistymisestä rangaistusajan suunnitelmassaan. Ohjaaja oli ollut pahoillaan, että pojan loma oli evätty, koska hänen mielestään poika olisi ehdottomasti ansainnut lomansa. Niin hyvin tämä on hänen mielestään “edistynyt”. Nyt fiilistelen täällä aivan innoissani. Niin hieno poika minulla on! Ohjaajakin sanoo, että hän edistyy hienosti! Oikeesti ystävät, mun päässä on jotain vikaa. Näin vähällä mut saa hyvälle mielelle :smiley:

78

Minullakin lähti veli juuri vankilaan ensimmäistä kertaa ja vielä suoraan tutkinnasta, joten ei ehtinyt näkeä ketään ennen kun oltiin menossa jo koskelle. Pari vuotta, josta joutuu vähän alle vuoden istumaan siis tuli. Itse olen siis ennen käyttänyt lähes muutaman vuoden subua IV ja nyt olen ollut lähes vuoden kuivilla ja kun olen aina välittänyt veljestä niin oma lopetus on käynyt kovin hankalaksi kun kokoajan pelkää, että se kuolee.
Tiedän siis mitä on olla poliisivankilassa ym. Vankilassa en ikinä itse ole onneksi ollut, enkä sinne ikinä joudukkaan kunhan nyt pysyn kuivilla itse.
Voiko kukaan siis joka on vankilassa ollut kertoa millaista siellä nykypäivänä on olla opioidi/bentso riippuvaisena laihan onnettomana narkkarina? Itse olen nyt soittamassa hänelle ja neuvon, että menee sinne päihdeosastolle. Voihan se olla, että on jo itse sen tajunnut. Siellä olisi ehkä paras viettää tuo aika.
Ongelmana on myös juuri se, että hän on kyllä vetänyt vuosikaudet kamaa ja tuntee kaikki kaupungin narkkarit yms. Silti hän on sisältä vielä se oma itsensä (erittäin herkkä ihminen) Pelottaa siis miten hän pärjää noin kovassa paikassa.
En löytänyt oikein parempaakaan topiccia tälle, joten menkööt.

79

Niin ja ehdottakaapa pojille, että alkavat käymään punttisalilla. Edes kokeilevat. Tietysti jos on viekkareita niin ensin ne pois alta. Itse löysin tekemistä itselleni siitä kun aloin tosissani käymään salilla. Se on kyllä yleensä noissa laitostiloissa normaalia, että alkaa jotain harrastamaan kun on 4 seinän sisällä. Useilla ne jää, jotkut jatkavat…

80

Hei xnarkkari!

Varmasti tämä on sinulle oikea topic, alunperin tässä on ollut kyse juuri opioidiriippuvaisesta laihan onnettomasta narkkaripojastani, joka nyt tammikuusta alkaen on istunut vankilassa. Minähän en tietenkään osaa kertoa, minkälaista se elämä siellä vankilassa oikeasti on, voin vain kertoa, miltä se äidin silmissä on vaikuttanut ja näyttänyt.

Pojalla oli vankilaan mennessään täysi veto päällä eli lopetti käytön ns. seinään. Ensimmäisellä tapaamiskerralla jännitinkin, jaksaako hän tulla ollenkaan, vai onko niin kovat viekkarit, ettei pysty liikkumaan. Poika oli kuitenkin heti ekalla tapaamisella (noin 2 viikkoa vangitsemisesta) melko hyväkuntoisen näköinen ja jaksoi hyvin istua ja jutella sen tunnin.

Eli omien sanojensa mukaan poika on siis vankilassa lopettanut huumeiden käytön kokonaan. Tämä siitä huolimatta, että hänellä siellä tosiaan on paljonkin vanhoja “kavereita” istumassa samantyyppisistä rikoksista, minkä takia itsekin siellä on. Jotenkin uskonkin häntä tässä asiassa, hänessä on tullut esille paljon alkuperäisiä luonteenpiirteitä, on pulskistunut ja tullut terveennäköiseksi. Fyysiset viekkarit meni pojan mukaan ohi muutamassa viikossa, mutta edelleen on kaikenlaisia mielialan vaihdoksia, ahdistuneisuutta ja masentuneita tunnelmia.

Minä myös ehdottelin silloin alkuvaiheessa pojalle kovasti niitä päihteettömiä osastoja, mutta ei hän niistä innostunut. Halusi mennä “tavallisesti”. En tiedä oliko kyseessä katu-uskottavuus vai mikä. Käsittääkseni on niihin avovankiloissa oleviin päihteettömiin yksiköihin jonkinlaista tungostakin kyllä tällä hetkellä.

Kaikenkaikkiaan olen ollut melko pettynyt vankilan asenteeseen. Olisin jotenkin odottanut, että olisi enenmmän panostettu pojan kuntoutukseen ja asioiden järjestämiseen. Hän on kuitenkin nuori ja ensikertalainen, paljon olisi voitu tehdä sen hyväksi, että hän saisi elämänsä sellaiselle mallille, ettei sinne toista kertaa joudu. Pojan onni on ollut se, että hän pääsi mukaan paikalliseen nuorten työpajan projektiin ja sitä kautta nyt on ainakin jonkinlaista opiskeluväylää tulossa sitten vapautumisen jälkeen. Tällä hetkellä meillä vanhemmilla on myös valtakirja häneltä, että voidaan järjestellä hänen asioitaan (esim. asuntoon liittyen) sitä tulevaa vapautumista silmällä pitäen.

Tuossa kuntosaliasiassa olet ihan oikeassa, Turun vankilassa olessaan poika kävi useita kertoja viikossa kuntosalilla ja täällä nykyisessä paikassa pelasi talvella kolme kertaa viikossa sählyä. Kesällä tuota sählymahdollisuutta ei ole, sen sijaan voi pelata ulkona sulkapalloa :unamused: Voitte itse kuvitellla, kuinka usein Suomen kesässä on sellainen keli, että sulkapalloa voi ulkona pelata ja kuinka moni vanki sitten ehtii sen ulkoilun aikana oikeasti pelata …

Täältä löydät tietoa vankiloista yleisesti ja erikseen, myös läheisille on infoa tapaamisista ja muusta yhteydenpidosta:

porttivapauteen.fi/

Vankien omaisille on oma sivusto, sielläkin periaatteessa keskustelua, mutta käytännössä kuollutta:

vankienomaiset.fi/?id=3

Tsemppiä sinulle ja veljellesi ja todella hienoa kuulla, että olet itse pystynyt lopettamaan! Toivotaan, että veljesikin nyt onnistuu, kun tuli tällainen pakollinen pysähtyminen.