Kaksi vuotta yksi kuukausi ehdotonta tuli pojalle 
Voi senjamilena 
tuo on asia, mikä meillä kaikilla on pelkona. Toivon kuitenkin, että se on uuden alku. En tiedä, mitä sanoisin. Kirjoittele, jos jaksat…
Voimia
Susta tuntuu nyt varmasti toivottomalta, samoin lapsesta; mutta tuo voi olla myös täysin uusi alku. Ensikertalainen istuu sen puolet eli n. vuoden sisään pitäisi päästä vapaaksi. Vankilassa saa kamaa, mut hinnat ovat 5-kertaiset ja ensin pitäis tutustua ihmisiin ketkä varmasti luottaa… Onko mahdollista kysellä jos aloittais vankilan vieroitus-osastolta?
Tää on varmast teille molemmille tosi kova paikka ja päihdeidenkäyttö voi pahentua ennen vankilaan lähtöä, mut siellä saattais saada asiat kuntoon niin hyvin (raittiuden alulle, mun entisistä käyttäjätutuista lähes kaikki ollu päihteettömiä linnassa omasta halusta), että elämä sujuis vankilan ulkopuolellakin. Vuosi on sen verran lyhyt aika, että ei ehdi laitostumaan, mutta ehtii opiskella ja opetella raitista elämää… Lääkkeet pudotetaan aivan nolliin, Risolideja annetaan.
Vaikea kirjottaa tähänkään mitään, tää tuntuu varmasti maailmanlopulta tällä hetkellä, mut joillekin se voi olla se “pohja” jonka jälkeen tahtovat normi-elämään. Mä en muista prosentteja, mut ensikertalaisista joku kolmasosa tai puolet joutui uudestaan vankilaan ja mitä enemmän vankila-käyntejä on (mullakin useampia entisiä kavereita kellä 5+ reissuja), sitä varmemmin sinne uudelleen päätyy…
Kaikki tuki kannattaa ottaa vastaan sekä ennen että jälkeen tuomion käytäntöön-astumisen…
Mä yritän näitä positiivisia asioita tähän laittaa, vaikka tällä hetkellä tuskin kiinnostaa niitä miettiä… Vuosi on kuitenkin aika pitkä aika miettiä omaa elämää ja mä tunnen useita ihmisiä ketkä ovat kärsitystä tuomiosta huolimatta perustaneet perheen ja käyvät töissä. Vankilassa on suurin osa huumeidenkäyttäjiä; valitettavan usein tie johtaa sinne… Vika ei ole kasvatuksessa vaan se on ne päihteet jotka sinne vankilaan vievät. Mulla yks entinen todella hyvä ystävä sai reilu 2,5v myyntitarkoituksessa; samalla lähti pari tuttua (myös poliisille tuttua) tyyppiä linnaan. Kun sitä alettiin miettiä et kuka vasikoi, ni se oli tämän pojan oma äiti. Tahtoi vain, että poika lopettaa huumeet; hinnalla millä hyvänsä. Taisi olla elämän vaikeimpia päätöksiä tälle äidille…
Paljon voimia sekä sulle että pojalle; mä en osaa mitää auttavampaa sanoa, tuli itelleenkin paha mieli… Jaksamisia <3
Senjamilena, en tiedä mitä sanoisin. Kylläpä elämä osaa kääntää nurjan puolensa. Ehkä tämä on kuitenkin se käännekohta, jota tarvittiin. Voimia sinulle ja perheellesi. Olet mielessäni.
Nurturing Mother
Senja milena;
Voi olla, että muutamien vuosien päästä katsot taaksepäin ja toteat, että vankilatuomio oli parasta, mitä saattoi tapahtua. Tätä toivon sinulle! Monille riittää se ensimmäinen tuomio pohjakosketukseksi ja suunta muuttuu. Ehkä KRIS voi auttaa poikaasi? Koko vankila-aika kannattaa käyttää uuden elämän pohjustamiseen ja heistä voisi olla apua.
Hei taas Senjamilena,
olit mielessäni viime yönä ja ajattelin, että tiedätkö Mikkeli-yhteisöstä? Se on yhteisökasvatusta toteuttava päihdekuntoutus, missä voi lusia tuomiotaan. Googleta Mikkeli-yhteisö niin saat tietoa. Voimia sinulle jaksaa…
Tässä puhuu siis tulevan vangkilakundin isä, Senjamilenan mies. Pojan tuomio veti ensin jalat alta, koska jotenkin sitä oli jo tottunut siihen ajatukseen, että ehdotonta ei tule. Sitten tunteet vaihtelivat :
- Kylmä turtumus : tämä tapahtuu jollekin muulle, ei meille.
- Hätäännys : meneekö tämä lehteen nimen kanssa? (Ei oo mennyt ainakaan vielä.) Mitä sanovat sukulaiset ja tutut? Mahdollinen lehtijuttu tuntuu lähinnä julkiselta ristiinnaulitsemiselta.
- Toimeliaisuus : nuoremmat sisaret ja yksi muu avainhenkilö informoitiin asiasta siltä varalta, että juttu on huomisen lehdessä. Nuorempien sisarusten reaktio rauhallinen, koska heitä on pidetty suurin piirtein ajan tasalla tilanteesta. 8-vuotiaalle piti selvittää, että vankila ei ole kostea kellarityrmä, jossa vilistää rottia lattialla, ja sen jälkeen se rauhoittui. Illalla tuli kyllä itkien makkaristaan, nukahti äitinsä viereen. Em. avainhenkilöä oli pidetty liikaa pimennossa tähän asti, tilannepäivitys edellytti vajaan tunnin puhelua (vaimolta).
- Viha : pojan nettoryöstösaalis 400€, tuomio yli kaksi vuotta! (Jälkihuomio, kun viha on lauhtunut : poika teki ryöstön ja uhkasi brutaalilla väkivallalla.) Olisiko tuomio ollut pienempi, jos olisi kavaltanut sivistyneesti satakertaisen määrän rahaa? Viha myös siitä, että rikoksesta vankeustuomioon on kulunut 1,5 vuotta, ja täytäntöönpanon alkamiseen menee vielä yksi vuosi. Tänä aikana kaveri on mm. kerennyt tuhota luottotietonsa ja addiktoitua kahdelle uudelle huumeelle. Edelleen jäljellä on tunne, että tuomiot eivät ole oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksiin, ja että nuorten rikoksiin pitäisi puuttua NOPEASTI. Ehdotonta tuomiota sinänsä en pidä epäoikeudenmukaisena enlä välttämättä ollenkaan huonona ratkaisuna.
- Juttelin tuomitun kanssa vähän ja katsoin sen seurana puoleenyöhön asti erittäin järkyttävää elokuvaa, joka pakostakin vagitsi mielenkiinnon kaiken tämän hullunmyllyn keskellä. (Pojan kommentti elokuvasta : “Joillakin näyttää menevän vielä huonommin kuin minulla.”) Poika suunnittelee lopettavansa aineidenkäytön vankilassa muttei halua keskustella siitä, että menisi katkolle jo ENNEN vankilaa.
- Puoleltaöin join desilitran keskiolutta ja sammuin sänkyyni.
- Seuraavana (eli tänä) päivänä menin pienen epäröinnin jälkeen töihin. Tiedossa, että päivä on pitkä ja rankka. Työ auttoi unohtamaan asian, mutta aina kun kävin ulkona röökillä, tuomio nousi mieleen.
- Sattumoisin juuri tänä iltana oli “huume-isien” tapaaminen. Puhe kääntyi toiveikkaisiin asioihin : puhuttiin huumeista irtipäässeen käytännöllisistä ongelmista, ikäänkuin lapsemme olisivat jo raittiusputkessa.
- Tällä hetkellä aika rauhoittunut olotila. Juonut loput kaksi desilitraa eilisestä kaljapullosta, harmittaa kun kotona ei ole enempää.
Kiitos todella kaikista lämpimistä ja positiivisista ajatuksista, joita olette minulle lähettäneet! En tiedä, miten olisin ilman niitä jaksanut. Erityisesti Malibu kiitos, että jaksoit miettiä noita positiivisia asioita ja ihan konkreettisia juttuja minulle, itse kun en jaksanut tässä mitään toivoa nähdä.
Kuten Juha61 edellä sanoi poika ei nyt halua kuulla vieroitus- tai päihteettömistä osastoista, vaan aikoo lopettaa itsekseen vankilassa. Hän nyt kuitenkin tietää vaihtoehdoista ja tietää, että olemme hänen tukenaan …
Juha61n tekstissä on yksi virhe, jossa hän sanoo, että tuomiosta sen täytäntöönpanoon kuluu vuosi, tarkoittaa kuukausi, mutta kaikenkaikkiaan kyllä kohtuuttomasti aikaa tässä kuluu. Käytännössä kaikkia aika siitä rikoksen tekemisestä alkaen on ollut yhtä epämääräistä rangastusta ja syyllisenä olemista, lukuunottamatta lyhyttä aikaa käräjäoikeuden päätösestä siihen, kun saatiin tietää, että syyttäjä vetää asian hovioikeuteen. Näyttäis siltä, että poika nyt kuitenkin on helpottunut, että joku ratkaisu saatiin.
Sitä tässä nyt pähkäilen, mitä teen vanhan, sydäntautisen äitini kanssa, hänelle kun tämä tulee ihan yllätyksenä. Tosi työ tulee olemaan saada hänet näkemään mitään toivoa tässä.
Hei,
Huoli ja tuska on teillä varmasti suurta. Voimia ja voimia ja voimia !
Oma veljeni joutui aikoinaan vankilaan ja paikallinen lehti teki asiasta suuren jutun
nimien kanssa… Suutuksissani otin toimittajaan yhteyttä ja kun juttu meni
hoviin niin juttu oli paljon asiallisemmin kirjoitettu.
Olen saanut paljon tukea VAO:sta. Tästä löytyy linkki: vankienomaiset.fi/
Kävin usein vertaistukiryhmässä ja siitä oli apua. Siellä saa puhua tai olla puhumatta, kaikki me
olimme “samassa veneessä” ja helpotti, kun oli paikka missä pystyi puhumaan, kun näitä
asioita ei työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa viitsi ottaa esiin…
Mieltäni askarrutti ennen eka tuomiota monta monta käytännön asiaa ja ei ollut ketään keneltä
kysyä … jos teitä arkarruttaa joku/jotkut asiat niin vastailen mielelläni oman
kokemukseni mukaan… (tätä kertyi kymmenkunta vuotta) Minulle
voi laittaa viestiä vanginomainen@suomi24.fi
Paljon voimia ja jaksamisia !
Kiitos, systeri tuesta, otan varmaan yhteyttä, kunhan kysymykset päässäni selkiytyvät … eilen illalla surffailin aiheeseen liittyvillä sivuilla, esim. tuossa vankienomaiset.fissä. Jotenkin asia ei niin kauhean käsittämättömältä enää tunnu ja välillä oikein joudun herättelemään itseäni, että heihei, ei poika kuitenkaan mihinkään sisäoppilaitokseen ole menossa.
Lehdessä ei ole ollut mitään tästä tuomiosta, mikä on helpotus, ehkä käy niin, että saamme itse valita kenelle kerromme ja miten. Siinä onkin sitten oma juttunsa … pitää harjoitella vastaamaan pojan kuulumisien kyselijöille, että joo se on nyt tuolla vankilassa!
Mitä mieltä muuten olette siitä, onko tää kerrottava nuorempien lasten opettajille? Tytön opettajalle ehkä voisin kertoakin, mutta toisaalta taas … silloin, kun poika teki tämän rikoksen, mistä nyt menee linnaan, kerroin päiväkodissa, että on ollut musta viikonloppu ja niin vaan oli sitten tytöllä (muka) ollut kaikkea häiriökäyttäytymistä sinä päivänä. Eli pelkään vähän, että opettajat alkaa nähdä kaikenlaista ongelmaa lapsessa sen takia, että on näin “hirveä tausta”. Kotona nyt yritän pitää tämän asian “normaalina” eli ettei olis mikään tabu tai luuranko kaapissa se, että isoveli on vankilassa …
Minä en kuuluttaisi asiaa kenellekään. Sehän periaatteessa on pojan “omaa elämää”. Kuka esim. kertoo pitkin kylää, jos oma mies on käynyt vieraissa. Huono esimerkki, mutta minusta vähän sama asia.( Kyllä senkin aikoinaan kerroin vain aivan lähimmille ystäville.) Vankilassakin on vierailtu, ja asia on niin unohtunut, että pitkästä, pitkästä aikaa muistin sen lukiessani tätä viestiketjua. Pojan tutut kyllä kuulevat omia teitään, ja juttu leviää ihan tarpeeksi. Jos joku sattuu kysymään,sellainen jolla on jotain varmaa tietoa, niin sitten pitänee joku vuorosana vaihtaa, ellei halua valehdella. Olen ollut niin, kuin ei mitään kummallista olisi liikkeellä. Siihen aikaan eräs hyvänä pitämäni ystävä sanoi, ettei ole koskaan tavannut yhtä huonoa äitiä kuin minä, joten välit katkaistuani päätin, että asia jää ihan vain minun ja pojan, sekä isänsä, siskonsa tietoon, ainakin minun tiedoitukseni perusteella. En ole varma, tietääkö edes mummo,kun ei muutenkaan hurjimpina vuosina suuremmin poikaa tavannut.
Ja kun olen työelämässä ollut niin koulun kuin päivähoidonkin piirissä, niin siellä säilyy ihan “suullisena perinteenä”, ainakin pikkukaupungissa, ihmisten synnit aina kolmanteen polveen. Aina joku muistaa, että “senkin isä on ollut vankilassa”…
Hei Senjamilena ja Juha61
Systerin linkin vertaistuki kannattaa ottaa käyttöön. Pahin on se ensimmäinen kerta kun omalle läheiselle häkki heilahtaa.
Vankilamaailma on niin omanlaisensa ja käytännön asiat siellä sujuvat joskus hyvinkin kankeasti.
Jo siitä, kun ensimmäisen kerran suunnittelee menevänsä tapaamiseen on hyvä jutella jonkun kanssa.
Se vie nimmitäin aikansa ennen kun siihen tottuu.
Vankilan portilla kaikki läheiset ovat kuitenkin samalla viivalla.
Ei ole huonoja äitejä eikä Isiä. Neuvoja saa toisilta heti jos ei tiedä miten toimia.
Poikanne vankilatuomio on hänen itsensä saama, minusta te voitte rauhassa päättää kenelle siitä kerrotte jos kerrotte
Joskus on ihan viisasta suojella itseään.
Jokaisessa perheessä on joskus niitä tummia viikonloppuja.
Tosiasia kuitenkin on, kun oma lapsi “lusii” niin ihan tarpeeksi tuomiota siinä on vanhemmillekkin
Hyvä että olette asiasta kotona puhuneet.
Siitä asiasta ei muodostu mitään sen kummempaa mitä se on.
Lapset kun näkevät ja kuulevat enemmän kuin me vahemmat uskommekaan.
Juhan kanssa ole ihan samaa mieltä tuomioiden täytäntöönpanoista.
Aivan käsittämätöntä että nuori roikkuu vuosiakin odottamassa tuomiotaan ja päihteiden käyttäjä tekee suurella
todenäköisyydellä uusia rikoksia.
Kun pääsee pois, niin uusi tuomio on jo tulossa.
Toivottavasti teidän poikanne ottaa opikseen kerrasta. Hänellä luulisi olevan mahdollisuus päästä osaksi tuomiota
avolaitokseen, mikäli itse sinne haluaa.
Hyvästä sellaisesta on moni saanut eväät työntekoon ja motivoitunut muutenkin päihteettömyyteen.
Toivon teille jaksamista, olen itse niin monet tuomiot lusinut nuoreni kautta, että uskon tietäväni miltä teistä
tuntuu.
Mutta maailama ei tähän kaadu ja jos jaksatte olla poikanne tukena niin kyllä hän sitä arvostaa.
Vaikkei hän vankilassa välttämättä sitä näyttäisikään.
Terv. Ohjaaja Kerttu
Hei Senjamilena,
zurusssa ja kerttu puhuvat viisaasti…
Kävitkö kurkkamassa sen Mikkeliyhteisön?
Voimia voimia voimia!
Nyt on lähes viikko kulunut siitä, kun saimme kuulla pojan tuomiosta. Alun kaoottinen olotila on jo vähän selkiytynyt, kiitos siitä kuuluu paljon teille kaikille, jotka olette jaksaneet kommentoida ja kannustaa minua täällä Vilpolassa. Jonkin verran on ollut tilaisuutta jutella myös pojan kanssa, mitä hän suunnittelee ja toivoo (varmaan hän jotain myös pelkää, mutta siitä ei halua puhua). Se nyt on ainakin tullut selväksi, ettei hän halua, että tästä puhutaan yhtään laajemmin, kuin on tarpeellista ja sitä mieltähän täälläkin monet ovat olleet. Emme siis tule kertomaan tästä enää yhtään kenellekään. Kuten sanottu tämä on aikuisen pojan elämä ja kunnioitamme hänen toivettaan. Keskimmäinen lapsi oli koulussa kertonut yhdelle opettajalle. Olen tuon opettajan kanssa sittemmin vaihtanut meilejä. Hän suhtautui erittäin ymmärtäväisesti ja varmaan on nyt hyvä, että lapsella on koulussa tuollainen luottohenkilö, jonka hän on itse valinnut.
Mitä sitten tulee esim. tuohon Mikkeliyhtisöön, niin eieiei (“niin kaukana!!!”). Poika haluaa mennä “tavallisesti”, mutta aikoo hakea heti kun mahdollista siirtoa avovankilaan. Osaako joku sanoa , onko tässä nyt jotain vedätystä tyyliin avopaikassa on helpompi jatkaa huumeiden käyttöä? Meille hän siis sanoo nyt lopettavansa käytön vankilassa ja vähentävänsä jo ennen sinne menoa. Mitään merkkejä vähentämisestä ei tosin ole vielä näkynyt … Omalla paikkakunnallamme on tuollainen Mikkeliyhteisöä vastaava paikka, jossa myös voi suorittaa rangaistuksen loppuosaa, mikä olisi todella hyvä ajatellen siviiliin palaamista. Mutta se haluaako poika tuollaista vai ei, on hämärän peitossa. Toistaiseksi hän kyllä kuuntelee kaiken, mitä sanon eli jonkinlaista kiinnostusta on.
Itseäni vaivaa edelleen (minulle varmaan luonteenomaiset) katteettomat utopistiset ajatukset. Kuvailin jo miehelle,miten poika vois keväällä hakea yliopistoon ja sitten rauhassa lukea pääsykokeeseen siellä vankilassa ja syksyllä aloittaa eteänä siellä. Miehellä on onneksi jalat maassa. Oikeasti mehän oltaisiin tosi onnellisia (onnellisempia ei voitais ollakaan) jos hän sais oltua vankilassa päihteettömänä, oppis siellä jotain ammattia tai vaikka kävis jotain kurssia. Sais jotain tuntumaa ikäänkuin todellisiin asioihin.
Sisareni kanssa päätimme, ettei tästä kerrota isoäidille, siis omalle äidilleni. Sisar on äidin kanssa enemmän tekemisissä ja oli sitä mietä, että äiti hyvinkin saattaa kuolla, jos kuulee tämän. Minulle tämä kyllä sopii, ihan tarpeeksi tässä on murehtimista muutenkin.
Senjamilena,
sen verran olen kuullut tuosta avovankilasta, että jos siellä mokaa (esim. jää huumeista kiinni tai on lomilta palaamatta
ajoissa tai seulat on positiiviset) niin joutuu välittömästi takaisin sinne normivankilaan. Ymmärrän kyllä, että tahtoo
sinne. Siellä saa pitää omia vaatteita ja käydä töissä. Ihan hyvä, jos tahtoo sinne niin on halu normaali elämään.
Eikä sitä tiedä vaikka olisi ensi jouluna lomilla ja kotona 
Edelleen sanon, että KRIS voisi tehdä jotakin. Minulla on kova luottamus heihin. Vertaistukea on helpompi vangin ja päihdeongelmaisen ottaa vastaan sieltä. Auttavat myös siviillin paluussa, jos on yhtään omaa tahtoa. Koska tuklea ei sieltä mitenkään tyrkytetä, niin se on helpompaa ottaa vastaa. Soita KRISiin ja kysele… Tukea voi saada koko vankeusajan ja tulevat tarvittaessa portille vapautuessa vastaan ja auttavat asioiden hoidossa.
Kiitos tuosta Kris vinkistä vielä. Soittelen sinne kunhan tää joulu on takana. Poika tosin on nyt teillä tietymättömillä jo kolmatta päivää eli ei taida suunnitelma käytön vähentämisestä ennen vankilaa olla oikein toteutumassa Turhaahan se minun on hänelle mitään tukea ja apua järjestellä, jos hän itse on täysin hälläväliä meiningillä. Lueskelin tuota keskustelua Joulun selviytymisvinkestä ja olen itse tällä hetkellä suurin piirtein yhtä kiukkuisissa tunnelmissa. Miksi mietin ja huolehdin hänen asioitaan, kun hänelle sekä oma elämä että meidän lähesisten tunteet on aivan yhdentekeviä asioita? Ilman kavereita hän ei kuulemma voi elää ja käytännössä kaverit on sama kuin huumeet
Tuo aika, kun nuori odottaa vankilan ovien sulkeutumista takanaan on vain hänelle tuhat kertaa pahempi asia kuin meille vanhemmille. Kotoa ei oikein saa “empatiaa”, vaikka kuinka koettaisi olla neutraalina, niin kyllähän omasta äänestäänkin kuulee syytöksen värit, ja viimeistään ilmeet paljastavat, mitä mieltä on uusimmasta kuviosta. Ne kaverit ovat ainoita, joiden kanssa pystyy pelkojaan tunnustamaan ja niistä keskustelemaan. Sillä onhan kaikki tv-sarjojen vankilakuvaukset varmasti jokaisen nuoren mielessä, mielessä pelko, onko ne totta. Kavereilla on varmasti enemmän todenperäistä tietoa, ja rohkaisuakin, että siitäkin selviää. Pojallani oli tyttöystävä, joka useamman kerran hädissään soitti minulle, että poika on linnottautunut johokin, ja aikoo tehdä itsemurhan,kun pelkää vankilaan menoa , ja pyysi minua apuun. Se vankila on niin mahtava portti käydä läpi, että ei siinä vanhemmille jaksa näytellä kunnon poikaa tai edes itselleen. Joidenkin rikosten kohdalla joutuu varmasti miettimän jopa vankilan sisällä tapahtuvia kostoja. Ei se kavereihin tukeutuminen minusta ole suinkaan mitään hällä väliä-ajatusta, vaan jonkinlainen keino päästä kauhunsa läpi.
“Ilman kavereita ei voi elää ja kaverit ovat käytännössä sama kuin huumeet…”
Näinhän se juuri on, eilinen riitakin alkoi juuri tuosta: “meen vähän tapaan kavereita” ääntyy narkomaniaksi: “Meen vähän vetään”
“Se et ymmärrä mitään ja mua rupes just vituttaan” ääntyy narkomaniaksi “Meen vähän vetään”
" Mulla on huono olo" ääntyy “Meen vähän vetään”
“Minkä sille nyt enää voi kun se tapahtui jo” ääntyy “Meen vähän vetään”
“Eihän kukaan kuollu”-“Meen vähän vetään”
“En kai mä nyt ihan idiootti ole”- “Meen vähän vetään”
“Poikkeen vähän kävelyllä”-“Meen vähän vetään”
“Vien koiran ulos”- “Meen vähän vetään”
…ja niin edespäin…
Narkomania on on ainakin minun tyttäreni puhumana melko yksinkertainen kieli. Olen tainnut sen jo oppia. 
Soitin muuten tänä aamuna, kun itku tuli autossa työmatkalla, Irti huumeista puhelimeen ja siellä oli aivan mahtava vastaaja. Tuli paljon parempi olo, hän sanoi sen, minkä olen jo ymmärtänyt, mutta vahvistusta kaipaan: Pelasta itsesi ja muut ja anna tytön “Mennä vähän vetään”
Kuten huomaatte puhelu auttoi sen verran, että huumori palasi, joskin melko kyyninen huumori 
HYVÄÄ JOULUA!
Menkää “vetämään vähän” kinkkua
Zurussa, olet varmaan oikeassa, mita sanot kavereista ja siitä miten heille voi olla rehellisempi ja puhua tästä vankila-asiasta suorempaan kuin vanhemmille. Valitettavan oikeassa on vaan myös A:n äiti tuossa narkomanian sanakirjassaan (koko lyhykäisyydessään) eli “meen juttelemaan kavereitten kanssa ja purkamaan ahdistustani” tarkoittaa “meen vähän vetämään” Pojalla tuskin on yhtään kaveria, joka ei huumeita käyttäisi ja jos joku etäisempi sattuu vanhoilta ajoilta vielä olemaan, ei näistä tietenkään mitään tukea tässä vankilajutussa ole. Sitäkään en oikein tiedä, miten rehellisesti sitten jollekin käyttäjäkaverille voi esim. peloistaan puhua, jotenkin tuntuu, että se kulttuuri on niin reteää ja just “mitä väliä”-henkistä, ettei siinä paljoa mistään tunteista puhuta. En tiedä - voin olla väärässä.
Joka tapauksessa poika tuli nyt kotiin! Eli ihan rauhallinen jouluaattoyö minulla onneksi on edessä - lahjat on paketoitu ja koti jotenkuten siisti. Ainoa ongelma tällä hetkellä on neiti 8v. joka stressaa tuolla joulua niin kovaa, ettei saa unta
Hyvää ja rauhallista joulua ihan kaikille täällä - nautitaan pienistä hetkistä <3