Kaivelin tuolta tämän aiemman kommenttini esiin. Nyt tilanne on edennyt niin, että puoliso on kuin onkin kyennyt selkeän alkujärkytyksen ja nikottelun jälkeen hyväksymään minun uudet rajanvetoni. Lintuannan ketjussa jo kerroinkin, että olemme parantaneet kommunikaatiota puhumalla enemmän suoraan. Vasta vähän rohkeammin, mutta kuitenkin. Varsinkin minä myös kysyn tarkennusta, jos toinen sortuu vihjailuun. Tuntuu, että olemme tasa-arvoisempia kuin vuosiin. Kyse ei siis missään nimessä ole mistään töksäyttelystä, millä joku “minä nyt olen tällainen suorapuheinen” selittelee ala-arvoista käytöstään. Päinvastoin, suhteeseemme on samalla palannut leikkisyyttä, mikä on varsinkin minun ollessani selvinpäin, loistanut poissaolollaan. Uutta turvallisuutta olla ja kertoa miltä tuntuu. Sitä odotan jatkossa lisää.
Sen verran muutosta nyt 361 päivän kohdalla on, että tuon suhteen kateus on täysin poissa. Muistan tunteen kyllä, kuinka se kirpaisi. Että vitsit kun hän voi, miksen minäkin voisi. Osa on varmaan nyt sitä, että vuosi on lähellä, kuten myös omalla kohdallani se suurin haave, kokonainen kalenterivuosi tipatonta. En missään nimessä heittäisi sitä tässä vaiheessa pois. Mutta varmasti on ihan sitäkin, että tunnetta juomisen houkuttelevuudesta ei yksinkertaisesti ole. Harmi muiden puolesta kyllä on.
Mutta kaikki muu kateus sitten vyöryikin jostain tänään oikein huolella. Tai tiedän siihen parikin syytä, niitä tässä nyt erittelemättä. Kyse on siis muiden ihmisten onnistumisista, mistä minun kaiken järjen mukaan pitäisi olla iloinen. Ja olenkin. Olenhan. Nyt vain sattui käymään niin, että sen sijaan aloin raivota itselleni oikein kunnolla. Hiton luuseri, itse saa aikaan varmaan ikinä mitään. Tunne kesti pitkään, tuntuu vieläkin. Kaikki hukattu potentiaali, hukatut vuodet, iskivät oikein moukarilla naamaan. Yritin miettiä, että olen voinut huonosti, ollut sairas, tehnyt parhaani omilla resursseillani. Mutta ei auta, en ole tehnyt parastani, vaan märehtinyt jonkun sisäisen taakan alla ja vielä juonutkin. Enkä tee vieläkään. Luulisi nyt tekevän, hitto, kun ei ole enää sitä juomistakaan riesana. Vaikka hoen aina, ettei itsensä sättiminen johda mihinkään hyvään, toivon, että tämä olisi joku… joku edes vähän hyväkin juttu. Vieläkin melkein tärisen raivosta itseäni kohtaan, ei auta edes tänne avautuminen näköjään nyt. Kunpa aamu olisi iltaa viisaampi. Ainakin se on selvä.
No ei ole aamu viisaampi, rauhallisempi kyllä. Olenkohan edes maininnut näissä keskusteluissa sanan erityisherkkyys. Se on kohdallani ihan päivänselvä ominaisuus, kuten oli myös vanhemmallani ja isovanhemmallani. Enkä valitettavasti useinkaan pysty näkemään sitä minkäänlaisena supervoimana. Se on iso syy, että olen juomalla aistejani lähtenyt turruttamaan. Nyt kun aistit avautuvat ja värit palaavat, palautuu myös tuon “vian” negatiiviset puolet entistä vahvempina. Se on syvältä. Noh, kuten niin usein täällä olemme kaikki todenneet, itsensä hoitamista ei voi enää sysätä eteenpäin alkoholin avulla. Asiat on kohdattava ja tehtävä mitä tehtävissä on. Onneksi nyt terveemmin keinoin.
Tänään aion jouluilla. Koti joulukuosiin ja piparit tuoksumaan. Ja joulubiisit soimaan, whamageddonitkin heti alta pois vaan. ??????
Ai niin, ilmoittauduin harrastustoiminnan pikkujouluihin ensi viikonlopulle. Viimeksi osallistuin joskus viitisen vuotta sitten. Ne kun ovat aina olleet hirveän tylsät, ei edes alkoholia. Nyt olen innoissani ja mietin, osallistuisiko tonttulakilla vai ilman. Ihana nähdä kaikkia sillä tavalla rennosti ja käydä läpi mennyttä vuotta.
En muista olenko tänne kirjoittanut kuormittumisestani hälinässsä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Olipa sitten muotidiagnoosi tai ei, niin monin osin tuo erityisherkkyys sopii minuunkin. Alkoholi toimi puudutusainerna, eikä aistiärsykkeet tai tunteet päässeet niin läpi.
Tämä on pakkokin ottaa huomioon elämässään, että pysyy kunnossa, eikä väsy liikaa.
Minähän rupesin itkemään, kun katselin kuvia jutusta “rotanpoikasia alusvastelastikossa”. Rotan synnytys jäi ilmeisesti häirittynä kesken ja asukas soitti tuholaistorjujan, joka vei nuo kaksi pientä vastasyntynyttä rottaa. Jos minulle kävisi vastaava, antaisin rotan olla hetken rauhassa, siirtäisin sitten laatikon pesineen sinne kohtaan asuntoa, jos rotta on sisään päässyt, häiritsisin sen verran, että emo päättäisi siirtää poikaset muualle. Nehän kantavat poikasiaan yhtä sievästi kuin kissat tai oravat.
Kuulostaa kivalle nuo pikkujoulut. Huomasin itsekin, miten vasta raitistuttuani tajusin, kuinka silmä aina ennen harhaili kekkereissä juottopisteen suuntaan ja tärkeintä oli se kuinka paljon mahdollisia ilmaisia juomia ehtii nyhtää. Nyt taas tuntuu, että juuri tonttilakit (tai vaikka halloween kurpitsat ja naamiaisasut) saavat innostumaan.
Näkökulma muuttuu ja näkökenttä laajenee.
Raittius muuttaa elämää enemmän kuin arvaakaan. Ehkä itsetuntemus ja vahvistunut itsetunto auttaa pitämään puolensa ja vaalimaan hyvinvointiaan ja erityisherkkänäkin pärjää ilman alkoholin tuomaa puudutusta tai nollausta.
Mukavaa sunnuntaita!
Minä törmäsin erityisherkkyyteen aiemman työni kautta, kun sellaisen ominaisuuden omaava henkilö siihen tutustutti. Sille ominaista on ilmeisesti juuri aistiyliherkkyys tai jonkinlainen hermoston keskimääräistä herkempi virittäytymisen tapa. Kaikki me olemme herkkiä, herkkyytensä menettäneetkin kai kovettuneet vain herkkyyttään, mutta omaani olen laiminlyönyt juuri alkoholilla. Juuri tuo tunteiden puuduttaminen on ollut se syvä pyrkimys kovin usein. Valolle en ole kovin herkkä mutta äänelle olen. Vaikka olen jollain tapaa musikaalinen, en siedä mitään musiikkia määräänsä enempää. Kuuntelen sitä kai tavalla, joka vie minulta enemmän energiaa kuin sellaiselta, jolle Prisman maksalaatikkohyllyllä on aivan samantekevää, mitä Bon Jovi määkii taustalla. Toinen on sitten esim. some, jonka paljo ja nopea informaatiovirta häiritsee mieltäni äkkiä jopa uuvuttavuuteen asti. Olen myös tunteikas ja aika empaattinen mutta siinä ei ole mitään erityiseksi diagnosoitavaa: siinä pikemmin, jollen olisi 
Perjantaina minulla oli kaksi sellaista kokemusta, että minua viehättävä nainen sanoi jotain todella kaunista ja kannustavaa. Huomasin rinnan alla muljahtelevan tavalla, joka oli yhtä aikaa hämmentävää että niin mukavaa, että olisi tehnyt mieli itkeä ilosta saman tien. Ainakin oma herkkyys on hyvä tuntea ja sitä kunnioittaa, jos ei niin välttämätöntä vain diagnosoida. Se ei ole hoitoa vaan hyväksyntää vaativa asia, että sieluissamme on jotakin hyvää ja kaunista.
Meissä on paljon samaa. Itse en ehtinyt itkeä rotanpoikasten takia, vaan suljin uutisen nopeasti edestäni voimatta katsoa sitä kokonaan. Kuvan pienestä vauvarotasta ehdin kyllä nähdä, ja se jäi mieleeni kummittelemaan. Ja varsinkaan en halunnut nähdä yököttelykommentteja aiheesta. Ei rotta tiedä olevansa tuhoeläin. Se vain elää elämäänsä, syö, lisääntyy ja hoitaa lapsiaan tietämättä olevansa ei-toivottu. Ei se piruuttaan tuhoa Suuren Ihmisen tekemiä rakennelmia ja varasta eväitä. Että hihhih, siitäs sait. Ja kiusaksi tässä lisäännytään lisää. Ja tämän voi todeta millään tavoin samalla vähättelemättä rottaongelmaa tietäen, että siihen on ihan aiheellista puuttua. Mutta ennaltaehkäisy on aina ja kaikessa tehokkaampaa ja vähemmän raadollista kuin jo olemassa olevan ongelman “hävittäminen”. Jottei menisi ihan sivuraiteelle, niin pätee myös alkoholiongelmaan.
Joo, syy miksen tuota erityisherkkyyttä ehkä ole maininnut tai oikein tykkää mainita, on nimenomaan muotidiagnoosin leima. Ihan sama koskee myös ainakin narsismia ja keskittymishäiriöitä. Minun nuoruudessani paniikkihäiriö oli muodikas, hiukan myöhemmin kaikilla oli päänsäryn sijaan migreeni. Eivätkä varmaan ole ainoita. Se on kurjaa, kun kyse kuitenkin on ihan olemassa olevista haasteista. Tosin erityisherkkyyteen ei taida olla diagnoosia, ja ehkä siksikin suhtaudun siihen itsekin aika vastahakoisesti, jopa vihamielisesti. Kun en voi edes “todistaa”, että noin tyhmä asia koskee minua oikeasti. Luopuisin siitä ihan miettimättä.
Minua myös triggeröi kovasti aina, kun herkkyydellä selitellään huonoa käytöstä tai suoranaista väkivaltaa. “Olen vain niin herkkä, että reagoin siksi kaikkeen sanomiseesi noin. Sinun pitää ymmärtää, että olen niin kovin herkkä, ja hiipiä sukkasillasi aistimassa tunnelmiani. Räjähtelen kaikesta vain, koska olen ah, niin kovin herkkä. Ymmärräthän.”
Fiilis on muuten taas hyvä. Ihan hymyillen tällä kertaa asiaa pohdiskellen. Ja kiitos kommenteistanne. Kiva kun muutkin roikkuvat täällä, kuka mistäkin syystä. Itse edelleen kouluhommia välttelemässä. :mrgreen:
Ahhhh, minua myöskin vihloo päästä kaikenlaisen perseilyn selittäminen kaiken maailman diagnooseilla - koskee myös viinanjuomista alkoholismin verukkeella :mrgreen: Jos ja kun on diagnoosi, se on olemassa hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa varten ja siihen sitoutuminen jää itseään auttavan vastuulle. Herkkyys ja narsistinen herkkähipiäisyys ovat todellakin kaksi eri asiaa.
Yksi muotijutuista on myös hermoston ja kehollisuuden korostaminen sillä tavalla, että se karkaa aivan kontekstistaan. Myös trauma on jo sellainen käsite, minkä konsultit ovat vieneet kai jo työelämähömppäänkin. Sinänsä joidenkin näkökulmien korostuminen trendikkääksi ei välttämättä aina ole huono asia vaan kertoo tietoisuudenkin lisääntymisestä. Pilalle tuntuu kaikki menevän vasta silloin, kun näitä aletaan pelkistää ja yksinkertaistaa tavalla, jolla vaikka se oma vastuu omasta käyttäytymisestä pyritään siirtämään itsestä ulos. Ja kun kuitenkin suurin osa ihmisistä on aivan tolkun sakkia, niin he sitten lakkaavat sanomasta vaikkapa narsistista kuspäätä narsistiseksi, etteivät tulisi valitsemiensa käsitteiden takia vähätellyiksi. Mutta kun Elohiirtä ja Metsänpeittoa tässä nyt on aikansa lukenut, niin en usko teidän tulevan tulkituiksi tyyppeinä, joiden ihmiskäsitykset ja maailmankuva perustuisivat aivan vaan nettigurujen aforistiikkaan ja meeminmittaisiin voimalauseviboihin :mrgreen:
Minulla tuo lämpö, joka teillä syttyy rotanpoikiin, on herkillä pieniin lapsiin.
Täällä myös yksi rotan poikasista kyynelehtinyt ja erityisherkkä, joka myös välttelee ko.sanankäyttöä. 
Rentoa sunnuntai-iltaa!
Ketään ei varmaan yllätä, että kyynelehdin jälleen. Tein sitä heti herätessäni, kun I am sober ilmoitti, että vuosi raittiutta täynnä. Luin sovelluksessa muiden samassa pisteessä olevien kommentteja ja hanat aukesivat ihan valtoimenaan. Miten monen elämä oli muuttunut niin paljon ihan samaan aikaan.
Reilu vuosi sitten elämä oli vielä aika erilaista. Ostoshihnalle sujahti enemmän sääntönä kuin poikkeukena muutamat juomat. Huoltoasemalle tuli kipitettyä lukemattomat kerrat noin klo 20.55. Jos kotona oli vaikka laivatuliaisia, ne hupenivat todella vaivihkaa ja vauhdilla. Kyllähän jo iltapäivälläkin yhden voi ottaa… Menot tuli mietittyä niin, että mitä juoda ja missä vaiheessa. Jos alkoholia ei ollut kuvioissa ollenkaan, oli luvassa tylsä reissu. Vapaapäivän aamu oli huono aika sopia mitään. Ja edeltävä ilta oli “kiireinen” kotiin pääsyä odotellessa. Jos ei voinut juoda kuin yhden tai kaksi, oli oikeastaan sama jättää juomatta. Etkoille tuli poikkeuksetta mentyä jo pienessä hiprakassa. Ja siellä juotua muihin verrattuna tuplat. Silti olin viimeisten joukossa pystyssä, ja ylpeä siitä. Nälkä siirrettiin juomalla, samoin väsymys ja oikeastaan kaikki muukin.
Samalla paino nousi, roskaruokaa tuli syötyä todella paljon, särkylääkettä napsittua jo valmiiksi nukkumaan mennessä ja lisää aamulla. Hygienian hoito oli välillä niin ja näin. Uni oli huonoa ja aamuyön heräilyt ehdottomasti sääntö eikä poikkeus. Se hetki, kun pimeässä mietin itsestäni, että mitä hittoa taas, senkin tyhmä tyhmä tyhmä paska idiootti. Turpiin ansaitsisin, oikeastaan ihan pois joutaisin. Maan alle vaan, tulisipa kuoppa nyt tähän ja imaisisi. Kukaan ei koskaan ole ollut näin tyhmä ja turha. Eivätkä ne ajatukset täysin kaikonneet päivälläkään.
Nyt sen sijaan tunnen ihan rehellistä ylpeyttä jopa itsestäni. Enkä meinaa taas sitäkään tunnetta oikein kestää. Huomenna alkaakin pieni plinkkitauko päivitysten takia. Mitenkähän tämä pakkovieroitus nyt sujuu. Täytyy varmaan laittaa joku laskuri päälle, montako tuntia ja minuuttia on vielä kärvisteltävä. :mrgreen:
Oikein ihanaa ja raitista itsenäisyyspäivää joka ikiselle plinkkiystävälle. Vanhoille, uusille ja vielä ruudun takana lymyileville. Olette ihan kultaa jokainen.
Ihana lukea tilanteesi muutoksesta, Elohiiri, ja isot onnittelut merkkipäivästä! Ihanaa ja raitista itsenäisyyspäivää sinullekin, olet syystäkin ylpeä!
Onneksi olkoon, valtava saavutus oman elämäsi itsenäisyystaistelussa!
Kiitos Lintuanna ja Naurismäki. On tämä iso juttu. Ehkä isompi kuin osasin edes eilenkään vielä ajatella. Jotenkin olen niin tähdännyt täyteen kalenterivuoteen, etten ole niin miettinyt tätä. Mutta kun se konkreettisena tuli eteen, että yksi vuosi. Ja sattumoisin vielä itsenäisyyspäivänä, niin onhan se nyt jotakin. Hetken mietin, pitäisikö ostaa (tietysti alkoholitonta) kuohuvaa, mutta teki enemmän mieli Pepsiä, joten sillä täältä teillekin kippistelen. Suomen itsenäisyyttä ja meidän kaikkien uutta mahdollisuutta.
Niin ja lisäyksenä vielä, että totta kai nöyrin mielin jatketaan. Tällä haavaa en ajattele juovani ehkä taas sitten joskus tulevaisuudessa. Kyllä se saisi mielellään olla tässä ihan loppuelämäksi. Mutta sitä ei voi mitenkään tietää. Ei voi kuin yrittää ja toivoa, ja olla kiitollisena tähänastisesta.
No niin, täällä taas. Enhän minä päässyt Elohiirenä kirjautumaan. En muista edes täällä käyttämääni sähköpostiosoitetta, sen salasanasta puhumattakaan. Sen siitä saa, kun käyttelee runsaasti alkoholia, heh. Olen nyt siis vain Hiiri. Toisaalta hyvä niin, koska tuo Elohiirihän tuli silmääni rekisteröitymishetkellä vaivanneesta elohiirestä. Hiiri kuvaa minua nykyään paremmin. Uudistunut palsta, uudistunut Hiiri.
Varmaan kestää tottua tähän uuteen palstaan, vielä näyttää kovin vieraalta. Tauon aikana oli kiva huomata, että kaipasin tänne. Samalla oli tavallaan kiva huomata sekin, että yritin päästä tänne joka päivä vähemmän. Heti alussa näin sen infotekstin varmaan 20 kertaa, eilen vain pari. Eli irtikin pääsee jos niikseen tulee. Vielä ei kuitenkaan siihen ole tarvetta tai halua. Muuta netinkäyttöä aionkin taas vähentää, koska huomasin että eräät kommenttipalstat eivät tee minulle ollenkaan hyvää. Aivan turhaa hermoston kuormittamista. Onneksi pääsee taas tänne.
Kas vain, pääsinpäs tulemaan tänne. En edes nähnyt aiemmin, että olit kirjoittanut viestin. Opettelua riittää. 
Minullakin näkyi aamulla nimimerkkinä Lintuinen, mutta nyt taas näkyi Lintuanna. Uudistunut Hiiri tosin kuulostaa ihan mukavaltakin. 
Ai niin, tätä en olekaan muistanut kommentoida. Olin tosiaan viikonloppuna ihan alkoholittomissa pikkujouluissa. Ihan alussa oli vähän hämmentynyt tunnelma, mutta pian se jo vapautui ihan vain glögin ja hauskan tekemisen voimin. Jos alkoholia olisi ollut, olisin luullut tunnelman rentoutuneen silminnähden sen takia. Mutta niin me aikuisetkin olemme kuin lapsia, jotka jossain synttäreillä ensin tunnustelevat vähän ujoina, että mikä tilanne ja onko jotain tuttua kaveria paikalla ja ketkä ovat uusia kasvoja. Kunnes tunnin kuluttua ei maltettaisi lähteä, kun on niin riehakas tunnelma ja kaikki omalla tavallaan menossa mukana.
En minäkään tajua miksi Lintuanna olit ensin Lintuinen. Se oli kyllä hassua ja aika söpöäkin. 
Olin jo sopeutunut ajatukseen Lintuisena jatkamiseen, minustakin se oli söpö. 
En tiedä mikä nopea muutos palautti alkuperäisen nimimerkin takaisin.
Omalla tavallaan rohkeaa tuokin mennä tuollaisiin pikkujouluihin selvinpäin aikaa viettämään, olisinpa itsekin yhtä rohkea. Ehkä vielä joskus… Kun 8 vuotta sitten alunperin lopetin juomisen, jäi tosi paljon kutsuja ja kekkereitä kokonaan pois. Onhan se tavallaan hölmöä ja harmikin, kun siinä ikään kuin todentui se alkoholin yhdessä pitävä voima. Kun alkoholi jäi, jäi selvästi suurin osa kaikista häppeningeistä. Tilalle ei ole tullut mitään. Toisaalta en ajankohtaisesti sellaisia kaipaisikaan, mutta aiemmin olisi saattanut tehdä hyvää. Tällä tavalla kaikki sosiaaliset jännitykseni ja pelkoni ovat vain päässeet pahenemaan.
No joo, kai se oli tavallaan rohkeaa, mutta oli siellä monta minulle tuttua ihmistä. Nyt muuten, kun alan hyväksyä erityisherkkyyteni (hoetaan tuota sanaa nyt sitten kunnolla, jos se ei enää ärsyttäisi ainakaan itseäni, heh) huomasin tuolla pikkujouluissa samantien, miten minun olisi tehnyt mieli muuttaa sekä valaistus, taustamusiikki että istumapaikkojen järjestys miellyttävämmäksi. Ennen en ole edes ajatellut tuollaisia asioita kuin siten, että rentoa on kunhan juomaa riittää.
Minulla on myös kaikkiin ryyppyjuhliin jäänyt kutsut tulematta. Siis ihan kaikkiin työporukan ulkopuolella. Tosin olen monesti ollut itse järjestävänä tahona, mutta on niitä ehdotuksia muualtakin tullut. Kerroin aiemmin yhdestä naisporukasta, missä on tehty kylpylä- ja muita reissuja, käyty teatterissa ja konserteissa ym. Siitä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun yllättäen keväällä osallistuin selvinpäin. Meillä on aina ollut super hauskaa, ja pelkäsin etukäteen menetystä vannoen, että mikään ei muutu vaikka en juo. Luin muiden kommentteja, miten tuttavapiiri muuttuu raitistumisen myötä ja vannoin, että minun kyllä ei. Mutta nyt olenkin ihmeekseni aivan tyyni. Jos todella ystävyys oli siitä kiinni, niin eihän se mitään ystävyyttä ollutkaan. En ole nyttemmin edes ajatellut, ovatko ne muut kuitenkin tavanneet. Jos ovat, ei haittaa sekään. Toivon ihan vilpittömästi, että heillä on hauskaa edelleen. Itse olen viettänyt aikaa ihmisten kanssa, joiden kanssa ennen en olisi lähtenyt. Sellaisten tuntematta tylsiksi leimattujen, jotka ovat osoittautuneet kaikeksi muuksi.
Minulla on myös taipumusta ahdistukseen ja sosiaalisiin pelkoihin, ja siksi minun on pakko huolehtia siitä, että näen ihmisiä, vaikkei edes niin kiinnostaisi. Osin ihan täysin ns. lääkkeeksi. Olisi tosi helppoa ja ihana ajatus muuttaa vaikka syrjäseudulle ja mökkiytyä sinne netin ääreen, mutta samalla minulla menisi mielenterveys lopullisesti. Mökkihöperyys tai miksi sitä haluaakaan kutsua, orastaa jo muutaman päivän vapaiden aikana. Siksi korona-aika oli tosi vaikea. Pidemmästä sairauslomasta on aikaa, mutta se olisi varmasti katastrofi, josta palautuminen veisi aikaa.
Tsemppiä ihan tosi paljon, Lintuanna. Olet selvästi hirvittävän mukava ja viisas ihminen. Ja raitiskin vielä. Toivon että asiat selkiytyvät vähitellen parhain päin ja oma olosi paranee, keinolla tai toisella. 
Phuh huijaa. Tänään tuli mieleen, että millähän pirulla olen ennen hoitanut kaikki jouluasiat, kun olen vielä juonutkin. Varmaankin sykkinyt ja sitten palkinnut. Välillä palkinnut jo vähän etukäteen ja sitten jättänyt sykkimättä. No viime vuonna en enää juonut joulukuun alun jälkeen, mutta se taisi puolestaan olla sellaista uutuutta vielä. Taitaa myös ihan rehellisyyden nimissä olla niin, etten ole kokenut tarvetta tehdä näin paljon kaikkea kuin nyt. Elämässä on ollut muuta ihanaa kuin kaikki ihana, mikä joulunaikaan kuului joskus ennen ja tuntuu kuuluvan nyt taas.
Haluaisin antaa muutamalle ystävälle lahjaksi jotain “yllätyspäivä kanssani”-tyyppistä. Että varataan kalenterista aika ja minä hoidan ohjelman. Mutta en uskalla, kun en ole sellaista tehnyt koskaan. Hehän ihmettelisivät, että mistäs nyt tuulee. Eivät tiedä vieläkään niin tarkkaan uusista tuulistani ja sen syistä. Ostan siis perinteisen suklaarasian ja joulukukan. Parempi kun ei lähde hulluttelemaan. 
Pitääkin muuten ilmoittaa varmuuden vuoksi joillekin, että viinit saa jättää tuomatta. Tai alkoholiton toki kelpaa. Silti voi olla, että jostain tulee prosenteillakin, mutta menevät sitten eteenpäin, kun ei mieskään niitä juo. Itse en kovin montaa lahjaa osta, ei ole niin paljon sukulaisiakaan. Ainakaan sellaisia, joille ei kelpaisi mieluiten raha. Eläinsuojaan haluaisin viedä jonkun lahjoituksen. En tiedä pitäisikö kysyä ensin mitä tarvitaan, vai ostanko vain jotakin muonaa. Tai ehkä sinnekin rahalahjoitus olisi mieluisin.
Joulukorttiasiaa olen miettinyt, kun en ole niitä lähettänyt vuosiin ja jossain kohtaa todella kyllästyneenä postin kulkuun jätin ihan periaatteestakin lähettämättä. Se kävi myös vaikeaksi, kun aina joku lähetti, jolle ei lähettänyt itse. Ja sitten seuraavana jouluna meni toisinpäin. Jatkuvaa säätöä. Sähköinen kortti on siis ihan ok, mutta haluaisin laittaa niitä henkilökohtaisemmin kuin johonkin someen, että tässä kaikille samalla kertaa. Ihan taas suuren luokan ongelmia tässä. Onneksi eivät yöunia sentään vie. 
Tsemppiä kaikille jouluun, mutta ennen kaikkea raittiuteen. Se on kuitenkin tärkeintä. Muu tulee ja menee, vuodesta toiseen.
En oikeastaan haluaisi hirveästi puhua täällä politiikasta, mutta vähän on pakko nyt. Minua ihan rehellisesti pelottaa, mitä nykyinen hallitus ehtii vielä saada aikaan. Ajatus näyttäisi olevan, että on paras toimia nopeasti. Tällä hetkellä on kaikki sympatia tukia menettävien puolella. Samalla ymmärrän täysin, että me palkansaajat olemme seuraavana jonossa. Siksi veri kiehuukin aina kun näen jonkun duunarin irvistelemässä, että menkää tekin töihin sieltä, ei tartte meidän verorahoja käytellä. Ikään kuin me palkoistamme mitään kenellekään maksaisimme, hyvä kun osan omista kuluistamme. Olen täysin varma, että pian emme maksele sitäkään, kun osuu leikkuri lisiin ja etuihin, mistä niin monen tulot aika pitkälti omallakin alalla koostuvat. Tuet on karsittu tietysti ensin, ettei tule kiusausta sitten sanoutua irti. Pian ollaan joko halpatyövoimaa tai yrittäjiä, eikä se juuri koskaan ole mikään valintakysymys. Ei se ole että menet ja teet vaan reippasti nyt. Niskasta kiinni vaan ja suorittamaan.
Ei mikään ihme, jos saadaan lisää porukkaa alkoholin ongelmakäyttäjien jengiin. Ai niin, mutta sittenhän laitetaan vaan reippaasti korkki kiinni. Niskasta sen verran kiinni vaan.
Surkuhupaisaa on, ettei kovanaamaisella talouspolitiikalla elvistelevällä hallituksella ole esitettävänään yhden ainutta uskottavaa kustannusvaikutuslaskelmaa ”säästökuurilleen”. Helppo on heitellä jotain valtiovarainministeriön nöösien antamia numeroita ja inttää, että noin ja näin paljon syntyy uusia työpaikkoja, kun poistellaan lapsikorotuksia ja pidennetään omavastuuaikaa. Tässä paketissa on jo leikkaus työtä tekeville, sillä pätkätyösuhteista saatavat lomakorvaukset lasketaan työttömyysajan tuloihin. Ei siis riitä, että hallitus tekee huonoa työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa: se tekee myös äärimmäisen lyhytnäköistä ja perustelematonta talouspolitiikkaa heikentämällä ostovoimaa ”säästöillä”, jotka valtiontalouden mittakaavassa ovat pelkkiä hiluja varsinkin siihen verrattuna, että sama hallitus ottaa ennätysmäärän velkaa ymmärtääkseni velkaantumisensa taittamiseksi
Pidemmässä juoksussa voi toki olla vain hyväksi se, että äänestäjää saa todellakin sitä, mitä itse tilaa.