Hyvä tästä vielä tulee

[Hiiri]

Heräsin juuri ja luulin, että on perjantai. Ei olekaan. Nyt olen kyllä varovaisen toiveikas, että olo alkaa parantua. Lääkitys alkaa toimia. Ystävä kysyi, eikö niistä tule ihan zombie-olo. Vastasin, että tavallaan kyllä, ja sitähän niiltä tässä hetkessä tarvitsen. Taitaa olla tosiasia, että huolettomuus tuo mukanaan huolimattomuutta. Ei voi odottaa itseltään täydellisiä suorituksia keräämättä samalla kuormitusta. En minä kuitenkaan sekaisin halua olla myöskään lääkkeistä, vaan vain rauhoittaa ahdistusaivoni sen verran kuin on tarpeen.

Kun löytyy oikea balanssi, että tunnollinen ja huoleton puoli on kumpikin siedettävissä rajoissa, alkaa toivottavasti arki taas sujua.

Aurinkoa päiväänne, ystävät!

[Metsanpoika]

Onpas mukava kuulla, että vointisi on parempi

Koen myös olevani melko tunnollinen, tarkka ja perusteellinen ihminen. Haluaisin olla huolettomampi. Toisaalta olen tähän ikään jo hyväksynyt itseni pitkälti sellaisena kun olen, näillä mennään. Ja ovat vuodet ja kokemukset kuitenkin enemmän lisänneet persoonaani huolettomuutta kuin tunnollisuutta. Hyvä niin. Mutta tasapainoa etsitään, kuten muillakin elämän osa-alueilla

Toivon sinulle pikkuhiljaa parempia päiviä
Aurinkoista päivää myös Sinulle

[Hiiri]

Kiitos Metsänpoika kommentista ja paranemistoivotuksista. Kyllä tämä tästä, oikeastaan nyt ihan päivä päivältä tuntuu pikkuisen paremmalta.

Näin viime yönä yllättäen todella pitkästä aikaa alkoholiunta. Olin siinä juonut edellisenä iltana hiukan, ehkä yhden tai kaksi annosta. Ja nyt seisoin jonkun kuppilan tiskillä tuskaillen, kun tekee armottomasti mieli lonkeroa. Mietin, että se vähäinen juominen oli todella iso virhe, kun ei pitkään aikaan ole tehnyt näin paljon mieli alkoholia. Että näköjään tuskailu lähtee alusta ihan kerrasta.

Se tunne oli jotenkin todella fyysinen, saan vieläkin siitä vähän kiinni. Onneksi ei kuitenkaan tehnyt mieli ryypiskellä enää hereillä. Kyökkipsykologi miettii, oliko tämä taas joku muistututus/varoitus omalta itseltä, että älä vaan anna totuuden unohtua.

Olen itse asiassa heti alkukesästä lähdössä viikonloppureissuun erään aika runsaasti juovan porukan kanssa. Odotan ihan innolla hauskaa reissua. Heihin pidin hiukan etäisyyttä raitistuessani, mutta nyt olen ollut jokusen kerran ulkona. Aina on ollut hyvä ilta, eikä kukaan tunnu kiinnostuvan siitä, mitä minulla on lasissani. Minulle voidaan tuoda sujuvasti pöytään alkoholiton pullo, jos joku käy hakemassa jne. Hassua, että vähän vähemmän ja vaihtelevammin juova porukka ei sen sijaan kestänyt raitistumistani. Olin täysin varma, että kävisi toisinpäin.

Toki olen itsekin jo nykyään hyvin rentoa seuraa. Fiilis, seura ja musiikki vievät mukanaan siinä missä aiemmin tarvitsin alkoholin päästäkseni samaan. Selvinpäin oltiin “vain” selvinpäin.

Kaikkea hyvää kaikille!

[Hiiri]

Viikon olen vielä kotona ja sen jälkeen kerroin lääkärilleni haluavani palata töihin. Väsymys on kova, mutta tunnistan sen alkavan olla enemmän sellaista junnaavaa kierrettä, mikä ei enää vähene lomailemalla vaan palaamalla rytmiin ja velvollisuuksien pariin. Aina on mahdollisuus muutoksiin, jos sitten siltä tuntuukin.

Näin tässä pyhinä hiukan sukulaisia ja juttelin erään kanssa vanhempani alkoholismista. Ensimmäistä kertaa ikinä toin ilmi, että hän olisi voinut olla minulle parempikin vanhempi. Ja että mielestäni jokainen lapsi olisi sellaisen ansainnut. Hän oli silminnähden järkyttynyt asenteestani. Vanhempanihan oli sairas ihminen, joka kyllä rakasti minua yli kaiken, tehden parhaansa niillä resursseilla jotka hänellä oli. Tuttu lause meidän monen omallakin kohdalla, vai mitä? Kyllähän minä toimisin toisin, jos pystyisin. Kyllä minä oikeasti olen sellainen ja tällainen, vaikka nyt näin epäloogisesti toiminkin. Kyllä minä suoriutuisin, jos vain sitä, tätä ja tuota.

En jaksa enää piehtaroida katkeruudessa, mutta en myöskään hyssytellä, kaunistella ja selitellä. Fakta on, että vanhempani ei rakastanut minua yli kaiken. Jos olisi, ei olisi piiloutunut lasinsa taakse. Ei olisi odottanut lapsen valehtelevan puolestaan ja lojaalina kantavan vanhemmankin taakan. Sanat ovat yhdentekeviä, jos teot eivät niitä tue.

Tuo keskustelu tuntui todella hyvältä. Minä uskalsin kertoa mielipiteeni. Tunsin vihdoin seisovani aikuisena sen lapsen rinnalla, joka itse aikanaan olin. Tein sen, vaikka se oli sukulaiselle hankalaa kuultavaa. Aivan asiallisena ja rauhallisena, mutta pitämättä omaa tunnettani maton alla. Luulen, että ihmissuhteemme paranee, kunhan hänkin vähän asiaa pureksii.

Eipä tässä muuten kummempia. Täällä Lopettamossa on todella mukavan vilkasta. En ehdi läheskään kaikkea lukea, saati kommentoida. Kerron siis vain terveiset ja paljon onnea matkaan kaikille kanssaraitistujille. Se on paras päätös ikinä.

[Sarvikuoma]

@Hiiri

En jaksa enää piehtaroida katkeruudessa, mutta en myöskään hyssytellä, kaunistella ja selitellä. Fakta on, että vanhempani ei rakastanut minua yli kaiken. Jos olisi, ei olisi piiloutunut lasinsa taakse.

Tämä aihepiiri kyllä puhuttelee minuakin todella isosti. Asia on juuri noin kuin kirjoitat, ei sen enmpää eikä vähempää. Kyllä minunkin vanhempani varmasti omasta mielestään tekivät paljonkin lapsiensa eteen, mutta se tärkein asia, eli oman juomisen ja siihen liittyvien lieveilmiöiden kyseenalaistaminen ei tullut kysymykseenkään. Ei varmasti käynyt edes mielessä, niin sementoitu ja itsestäänselvä oli alkoholin rooli lapsuudenkodissani. Nykyään olen tyytyväinen edes siihen, että selittämätön ahdistus ja masennus ovat väistyneet antaen tilaa vihalle, surulle ja harmitukselle. Mutta vähäänpä on tyytyminen, kun minulla on lukuisia ystäviä jotka voivat viettää mukavaa aikaa omien ikääntyvien vanhempiensa kanssa ilman traumaattista painolastia. En tunnista olevani varsinaisesti kateellinen, mutta harmittaa vaan kun asiat olisivat voineet mennä toisinkin.

[metsänpeitto1]

@Hiiri

Näin tässä pyhinä hiukan sukulaisia ja juttelin erään kanssa vanhempani alkoholismista. Ensimmäistä kertaa ikinä toin ilmi, että hän olisi voinut olla minulle parempikin vanhempi. Ja että mielestäni jokainen lapsi olisi sellaisen ansainnut. Hän oli silminnähden järkyttynyt asenteestani. Vanhempanihan oli sairas ihminen, joka kyllä rakasti minua yli kaiken, tehden parhaansa niillä resursseilla jotka hänellä oli. Tuttu lause meidän monen omallakin kohdalla, vai mitä? Kyllähän minä toimisin toisin, jos pystyisin. Kyllä minä oikeasti olen sellainen ja tällainen, vaikka nyt näin epäloogisesti toiminkin. Kyllä minä suoriutuisin, jos vain sitä, tätä ja tuota.

@Sarvikuoma

Kyllä minunkin vanhempani varmasti omasta mielestään tekivät paljonkin lapsiensa eteen, mutta se tärkein asia, eli oman juomisen ja siihen liittyvien lieveilmiöiden kyseenalaistaminen ei tullut kysymykseenkään.

Olisi jotenkin parantavaa ja puhdistavaa, jos näistä asioista voisi puhua vanhempinesa kanssa, mutta valitettavan usein se on mahdotonta. Häpeä tai syyllisyys tai muut vaikeat tunteet ja lukot saa ihmisen kieltämään kaiken. Ehkä ne on usein samoja asiota ja tunteita joihin on juotu, eikä niitä ole pystynyt käsittelemään missään kohtaa elämäänsä.

Kokemusten kieltäminen on sitten lisätaakkana. Kohtaamattomat tunteet nakataan toisen niskaan, vaikka sitten sen oman lapsen. Häpeä ja syyllisyys jomisesta tai huonosta vanhemmuudesta työnnetään oman lapsen kannettavaksi kieltämällä koko asia.

Meillä oikeastaan en edes muista aikaa jolloin en olisi ollut syyllinen. Sen sijaan, että vanhempani olisivat tehneet ongelmille jotain, he (varsinkin äiti) jauhoivat loputtomiin kuinka lasten takia ei voi erota tai tehdä sitä tai tätä. Ihan hyvin olisi voinut, perheterapiaakin meille tarjottiin, mutta siellä ei haluttu käydä… helpompi oli syyttää lapsia ja olla tekemättä millekään mitään.
Varmaan tuo on yksi syy, miksi minua ärsyttää loputon asiosta valittaminen ja niissä piehtaroiminen uhriutuen ilman että alkaa tehdä ongelmille jotain.
On iso asia, että alkaa aktiivisesti tehdä jotain ja etsiä apua ja suostuu otamaan sitä vastaan.

En ole katkera, ainakaan enää. Varmasti on totta, että vanhempai tekivät sen minkä pystyivät ottaen huomioon heidän henkiset ongelmansa. Sen rinnalla on yhtä totta, että lapsuuteni oli monin tavoin ankea ja asetelma, jossa olin isäni terapeutti ensimmäisiltä kuoluluokilta asti ja kuuntelin ilman työnohjausta lapsen kyvyillä hänen ongelmiaan ja missioni oli pitää isä hengissä (hän sanoi usein, että tappaisi itsensä, jos ei voisi jollekin puhua) oli täysin vääristynyt ja vaikutti hyvin paljon sairastumiseeni ja uupumiseeni. Onhan termille nimikin, parentifikaatio eli lapsi joutuu vanhemmaksi omalle vanhemmalleen (tai emotionaalinen hyväksikäyttö).

@Sarvikuoma

En tunnista olevani varsinaisesti kateellinen, mutta harmittaa vaan kun asiat olisivat voineet mennä toisinkin.

Niin se olisivat voineet mennä meilläkin.
Toki minulla on paljon hyviäkin muistoja ja minulle riittää, että olen tässä kohtaa elämääni edelleen elossa ja pääsosin onnellinen.
Maailman mittakaavassa lapsille tapahtuu paljon pahempiankin asioita; omat vanhemmat voivat myydä orjatyöhön tai seksiorjiksi. Väkivalta voi olla silmitöntä hakkaamista ja jatkuva pula ravinnosta ja terveydenhoidosta…

joo, kyllä sanoisin, että olen onnellinen. Sain kuitenkin elämäni suht raiteilleen ja juomisen lopetettua ja sen jälkeen elämä on ollut parempaa ja helpompaa. Kumminkin opin lapsena paljon taitoja ja tietoa ja sinnikkyyttä, joista on ollut hyötyä.
Olen näppärä ja osaan kaikenlaista mitä opin isältä ja äidiltä, kun maalla olin mukana kaikenlaissa töissä ja siitä on toden totta ollut hyötyä.
Sittten niitä tunnepuolen tai parisuhdetaitoja on ollut mahdollisuus opetella myöhemmin.

[Puuhapete]

Mielestäni tämä on erikoinen ja hyvä paikka, siitä että nimimerkin takaa moni uskaltaa vaikeistakin elämänvaiheistaan kirjoittaa.

Ei elämänkokemusta ja käänteitä puutu tältä porukalta. Se, että elämästä on tullut rikkonainen ja alkoholin täyttämä ei oikeastaan ole mitenkään yllätys.

Mutta se, että uskaltaa kirjoittaa ne auttaa myös päästämään irti. Ja se, että osaa antaa anteeksi ja keskittyä nykyhetkeen ja hyvään ja kiitollisuuteen on kovan ponnistelun itsetutkiskelun ja opettelun tulos.

T. Puuhapete

[Metsanpoika]

Komppaan ja nyökyttelen kirjoituksillenne. Kertomanne auttaa minua jäsentelemään omia asioitani. Samoja asioita… ihan ok lapsuus ja vanhemmat pyöritti arkea ja kasvattivat lapsia omien kykyjensä ja voimavarojensa mukaan… pitää ymmärtää ja antaa anteeksi, ei saa katkeroitua. Tuntuu vain NIIN hyvältä sanoa ääneen ja jopa kertoa jollekin, että suoritus oli arvosanaltaan 6,5. Mielestäni vanhempani eivät olleet täysin tasapainoisia ja siirsivät omaa painolastiaan meille lapsille. Kerroitte siitä kokemuksesta yllä hyvin ja samoin oli minunkin lapsuudessa. Olisin ansainnut tasapainoisemmat vanhemmat ja rakastavamman lapsuuden. Vanhempieni jatkuva riitely kuormitti tosi paljon, ymmärrän sen vasta nyt. (Se jatkui isän kuolemaan saakka, riitelyn täytyi olla heidän parisuhteen suola.) Siihen päälle jatkuva erouhka, jäätävä tunnelma, isän itsemurhauhkaukset, ylipäätään kuunnella heidän huoliaan ja tilitystään toisesta vanhemmasta, eihän se nyt ole oikein ja sen tajuaa vasta aikuisena. Ja tietysti kaiken kruunasi alkoholin runsas käyttö viikonloppuisin.
Kiitos kokemustenne jakamisesta ja kirjoituksistanne, vertaistuesta jälleen

[Hiiri]

Kiitos kommenteistanne taas, ei voi kuin kompata ja nyökytellä täälläkin päässä.

Vapunpäivä. Päivä, johon moni herää krapulassa, mutta mepäs olemmekin onnekkaampia. Erityisen hyvää vapunpäivää siis meille!

@Metsanpoika

Ja tietysti kaiken kruunasi alkoholin runsas käyttö viikonloppuisin.

Tämä on asia, mikä minua on viime päivinä mietityttänyt. Tuo syvälle iskostunut kulttuuri, että tottahan nyt viikonloppuna alkoholia käytetään. Se mikä meidän vissiin kaikkien perheissä on ollut, monen muun tavoin. Ja mikä on yhä edelleen monessa perheessä tavallista. Sekin on kyllä sellainen kupla, mitä siinä elävä ei helposti edes tajua. Että se ei ole läheskään kaikilla arkipäivää. Eivätkä ne muut ole välttämättä tylsiä, uskovaisia tai muuta, vaan ihan tavallisia ihmisiä.

Lueskelin erään äidin kirjoituksia, jonka lapsi oli menehtynyt päihteisiin. Ihan hirveä juttu, ja kaikki sympatia hänelle. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että heillä oli hyvä perhe ja vietettiin ihan tavallista elämää. Ja nuori oli ihan tavallinen fiksu nuori, jolla oli tavalliset nuorten jutut. Kuitenkin jossain kohtaa tuli ilmi, että lapsi joi paljon ja ainakin täysi-ikäisen lapsen kanssa juotiin yhdessäkin. Oltiin läheisiä ja oli niin hauskaa yhdessä. Ja äitiä en syytä, tietenkään! Vaan pohdin nimenomaan yleistä ilmapiiriä, missä tämä äiti itsekin on ehkä kasvanut. Että mikä on sitä tavallista hyvää elämää ja mitä siihen oikeastaan kuuluu.

En olisi halunnut olla sellainen raitistunut, joka alkaa paheksua ja moralisoida muiden elämää, mutta huomaan, että kyllähän minä olen alkanut kaikenlaista kyseenalaistaa. Esimerkiksi tuota. Ja sitä, että alaikäistenkin annetaan ryyypätä vanhempien seurassa, koska “parempi niin, ettei sitten tee sitä muualla”. Ikään kuin se olisi joko tai. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että jos kotona ei juoda, juodaan sitten muualla entistä enemmän. Tästä haluaisin kyllä jonkin sortin luotettavaa tutkimustietoa. Totta kai niinkin voi käydä, mutta en millään usko, että ihan säännönmukaisesti raittiiden vanhempien lapsesta tulisi alkoholisti.

Onkin hienoa lukea, että moni nuori aikuinen ei juo. He juhlivat ilman alkoholia, mihin meillä sisäsyntyinen kyky on. Katsotaan vaikka lapsia, jotka osaavat villiintyä ihan vain tunnelmasta ja heittäytyä joka solulla mukaan. Jossain vaiheessa me vain opetamme itsellemme, ettei se ole aitoa. Kyllähän siihen tarvitaan kemiallista buustia. Muuten ollaan jäykkinä, hävetään olemassaoloamme ja halutaan tilanteista pois. Ja aistitaan, että muutkin haluavat meidän kernaasti poistuvan. Tunnetaan, ettei esim. musiikista voi nauttia samoin kuin humalassa. Se jos joku, on vuosien harjoittelun ja aivojen turruttelun tulos.

Jotkut uskovat myös, että ne jotka eivät juo, käyttävät sitten muita päihteitä. Voi olla osan kohdalla niinkin, mutta itse uskon, että paljon on ihan samoja ihmisiä käyttämässä kumpaakin. Ja vastaavasti ihmisiä, jotka eivät käytä kumpaakaan tai käyttävät hyvin vähän. Tämän soisin lisääntyvän ja haluaisin itse olla jonkinlainen esimerkki.

[Hiiri]

Jonkin verran yli 900 päivää raittiutta täynnä. Kohti tuhatta ja sitä @Putkis_0132:n kuuluisaa antabuksen lopetusta kohti. Se on jäänyt niin hyvin mieleen ja yksinomaan hyvänä asiana. Että sellainen ainakin on toiminut ja pelastanut yhden ihmisen elämän. Todennäköisesti samalla ja sen jälkeen useammankin, kuten olemme Putkiksen välittävästä asenteesta ja toiminnasta saaneet huomata.

Tunnen palautuneeni taannoisesta voinnin romahduksestani nyt hyvin. Suurin ansio varmaan on lääkityksen viilailulla sopivaksi, levon ja joidenkin rutiinien tarkistelun lisäksi. Kesäloman ensimmäinen osa alkoi ja kerrankin tunnen jaksavani muutakin kuin levätä reporankana. Maanantaina lähden ystävän kanssa reissuun, mitä olen odottanut kovasti.

Työpaikalla minut palkittiin työtapojen ja -yhteisön esimerkillisestä kehittämisestä. Eipä sellainen tullut juovana aikana mieleenkään. Sen kuin etenin kuin juna hoitaen kaiken sinänsä tunnollisesti, mutta ilman suurempaa intoa mihinkään ekstraan. Ei sellainen oikein tullut edes mieleen, saati että tarmo olisi riittänyt saattaa ideoita maaliin. Nyt voin myös aina olla vapaaehtoinen töihin menijä tyhy-iltamien jälkeen. Unenpuute toki vaatii veronsa ja baari-illan jälkeen olo on hieman hutera ja väsynyt, mutta ei se sentään krapulaa ole. Aiemmin olin se, joka ensimmäisenä huolehti rientojen perään itselleen vapaapäivän, mieluiten parikin.

Alkoholittomat nk. korvikejuomat ovat nyt kesän tullen palanneet vahvasti elämään. Vähän mietin, onkohan se huono juttu, ja totta kai porttiteoriat pyörivät mielessä. Samalla koen kynnyksen prosenttien lisäämiseen olevan todella korkealla. Tietysti yksi jarru on lääkitys, minkä vaikutuksia en todellakaan halua alkaa pilata, kun se nyt on hyvä. Haluan myös tuntea, jos/kun se ei jossain vaiheessa enää ole.

Tuntemuksistani puhun nyt vähän varoen, kun yhteys ei ehkä sittenkään ole aivan parhaimmillaan. (Vrt. keskustelu metsänpeiton ketjussa) Väitän kuitenkin, etten ihan aidosti myöskään halua juoda alkoholia. En tahdo hetken hiprakkaa ja sen jälkeistä pahaa oloa. Sen sijaan haluan rentoa ja paineetonta oleilua, uusien kokemusten tuomaa uteliaan kihelmöivää tunnetta ja lukemattomia krapulattomia aamuja lisää. Voi olla, että olen jotenkin vaarassa, mutta todennäköisemmin en ole. Toivottavasti huomaan, jos luisua reunaa kohti tapahtuu.

Uusille plinkkiläisille haluan sanoa oikein isosti ja lämpimästi tervetuloa! Elämä on hyvää ilman alkoholia, vaikka se ymmärrettävästi käyttöön tottumisen jälkeen epäilyttää. Epäilytti minuakin, eikä vähiten sosiaalisten kuvioiden takia.

Itse voin lopettamisen jälkeen huonosti monta kuukautta, mutta onneksi en lannistunut vaan jatkoin sen yli. Auvoa ja ruusuilla tanssimista elämä ei ole ollut sen jälkeenkään, mutta ainakin kirkkaampaa ja toiveikkaampaa. Nyt tuntuu, kuin juomavuoteni olisivat sankan sumun keskellä, enkä oikein kunnolla edes hahmota niitä. Siellä ne ovat, puurona ja sotkuna, melko harmaana massana harmauden joukossa. Vaikka olen jo vankassa keski-iässä, on minulla jälleen olemassa tulevaisuus.

Pidä siis sinäkin päätöksestäsi kiinni, ota kaikki tarvittavat keinot käyttöön. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi jahkailuun ja ihmeiden odotteluun. Ole itse niiden tekijä ja anna muiden auttaa. Toivon kaikille kaikkea parasta ja annan täältä etähalauksen sellaisen haluaville.

[Metsanpoika]

Onnittelut, kumarrus ja hatun nosto 900 päivästä Toivon leppoisia päiviä kohti tonnia
Mukava kuulla että voit paremmin

@Hiiri

Elämä on liian lyhyt hukattavaksi jahkailuun ja ihmeiden odotteluun. Ole itse niiden tekijä ja anna muiden auttaa.

Juuri näin. Tänään on taas uusi päivä tehdä hyviä valintoja.

[RiAV]

Joka päivä juuri tässä hetkessä voi tehdä niitä pieniä valintoja, joiden ansiosta laivan kurssi pysyy tai jos tarvitaan, pikku hiljaa kääntyy. Itse luen tätä palstaa aamuisin ja koitan tsempata kanssakulkijoita. Siitä saa positiivisen tunteen aamuun ja alkavaan päivään.

Tsemppiä kaikille!
R

[Hiiri]

Kiitos onnittelusta ysisatasen johdosta. Nythän ollaankin jo lähempänä tonnia kuin sitä. Päivät kuluvat hurjaa vauhtia. On aika erilaista kuin silloin, kun viisi päivää ilman alkoholia oli todellinen ponnistus. Olen ylpeä siitä Hiirestä, joka ne päivät silloin selätti. Ja todella kiitollinen. Ilman sitä Hiirtä ei olisi tätä nykyistä. Tätä onnellista ja tasapainoista. Nyt tuntuu, että lääkitys on tasapainossa, samoin elämä muuten. En käy yli- tai alikierroksilla. En tunne liian vahvasti tai liian laimeasti.

Kesään ja tähänastiseen raittiiseen elämään on kuulunut monia kosteita tapahtumia ja tapaamisia. Aina ne eivät ole olleet helppoja. Olen kohdannut jopa aika suoraakin vihamielisyyttä. Ja kuullut kautta rantain, että syynä on todellakin juomattomuuteni. En ole enää luottokaveri, joka ryyppää eniten, saaden toisen näyttämään vähemmän humalaiselta. Kun katson kyseisten ihmisten porukkaa, huomaan että siihen rooliin mielellään otetaan aina joku. Aika karua, että olen itse ollut tuo ihminen.

On myös välillä ollut jotenkin hankala ja jäykkä fiilis. Tuntunut, ettei nyt oikein ns. lähde. Ei keksi sanottavaa, tai ei ole sellainen pirskahteleva bilehile kuin haluaisi. Silloin olen alkanut miettiä, mitä tilanteesta puuttuu. Siis oikeasti. Koska alkoholi ei voi olla oikea vastaus, sehän on vain välittäjä. Puuttuuko minulta seura johon luotan ja josta aidosti pidän? Puuttuuko minulta itsevarmuutta toimia kyseisessä ympäristössä? Puuttuuko minulta sittenkin halu miellyttää käytökselläni muita? Vai onko se yksinkertaisesti rohkeus toimia kuten oikeasti haluaisin? Miten edes haluaisin oikeasti toimia? Jos tämä on se, miksen kelpaa edes itselleni? Jos taas oikeasti haluaisin nyt jutella jonkun tietyn kanssa, kertoa vitsin tai pistää vaikka tanssiksi, mikä minua estää? Alkoholin puute se ei tietenkään ole, vaan oikea syy on aina jokin muu. Usein pelkoa ja häpeää tarkastelemalla voi päästä jyvälle.

Helppoja ratkaisuja ei ole varmaan olemassakaan. Varsinkaan, kun koko aikuisikänsä on ehtinyt tottua juomaan itsensä mukavaksi. Kaikki parhaat hetket, seikkailut, kommellukset ja keskustelut ovat sisältäneet alkoholia. Sen voimalla on tutustuttu ihmisiin, luotu suhteita ja edistetty työkuvioita. Itsekin siinä jo alkaa uskoa, ettei oikein ole edes kokonaan olemassa ilman. Ei jotenkin se ihan varsinainen itsensä, ainakaan paras versio. Mutta kun miettii miten paljon on ollut humalassa, on mieleen jääneiden hauskojen hetkien prosenttiosuus aika olematon. Hyötysuhde on siis erittäin huono ja mieluummin opettelen olemaan kokonainen ilman alkoholia. Vaikka sitä opettelua kestäisi koko loppuelämän ajan.

Alkoholittomuuden määritelmä on kohdallani pysynyt samana, eli 0,5 prosenttista voin juoda aivan huoletta. Harvoin niitä tulee otettua (ei viikoittain tai edes kuukausittain), eikä mitään himoa jää lainkaan. Samoin voin ottaa yksittäisen pienen hörpyn vaikka puolison lasista ilman mitään seuraamuksia. Sekin on hyvin harvinaista, tänä kesänä olen tehnyt sen muistaakseni kerran. Maku siinä on sekoituksesta riippumatta joka kerta sama, erittäin alkoholinen. Vaikea käsittää, miten sitä ei joskus oikeastaan edes maistanut. Mutta kuten ennenkin, näistä jutuista pitää jokaisen olla osaltaan aivan varma. En kannusta leikkimään tulella.

Kiehtova matka tämä on. Ja heittämällä aikuisen elämäni, jos ei ihan kaikkineen parasta, ainakin kiinnostavinta ja opettavaisinta, aikaa. Olen ehdottomasti paras versio itsestäni raittiina. Uskon vakaasti, että sinäkin olet. Olet sitten kanssakirjoittaja tai lueskelija. Suosittelen lämpimästi!

[Teme70]

@Hiiri

Kaikki parhaat hetket, seikkailut, kommellukset ja keskustelut ovat sisältäneet alkoholia. Sen voimalla on tutustuttu ihmisiin, luotu suhteita ja edistetty työkuvioita.

Tuo on kyllä ihan totta. Pisti miettimään kun noin hyvin tuon kirjoitit. En minä ainakaan olisi se Teme joka olen nyt, jos en koskaan olisi juonut. En tiedä olisiko mennyt kokonaisuutena paremmin vai huonommin, mutta satavarmasti eri tavalla. On näistä kokemuksista kyllä hintaakin maksettu.

Tunnistin tuon eniten juovan luottokaverin. Kärkiryyppääjän, joka juo ja kannustaa muitakin juomaan. Joka tekee lamauttavastakin jurrista hyväksyttävää, riehakkuudesta toivottavaa.

Koko kirjoituksesi on tosi hyvää ja samaistuttavaa pohdintaa. Kiitos kun jaksat kirjoittaa ja pohtia, on tärkeää että täältä löytyy myös useamman vuoden raittiuspolkua tallanneita.

[Hiiri]

Itsenäisyyspäivänä vuonna 2022 se alkoi, minunkin uudella tavalla itsenäinen elämäni. Katkaisin napanuorani alkoholiin. Laskuri kertoo tuosta olevan nyt mukavan pyöreät 1000 päivää.

En edes yritä lähteä sen enempää kertaamaan, mitä kaikkea on tapahtunut. Elämä on ollut ihanaa, mutta aika suurelta osin myös aivan syvältä. Laidasta laitaan. Täällä siitä on mukava siivu dokumentoituna, jos haluaa niihin palata.

Viimeaikaisia huomioita voisin mainita pari. Yksi on se, että muiden juominen tai krapula ei tunnu miltään. Minulle on ihan selvää ottaa alkoholitonta, ei ainakaan viimeaikoina ole yhtään käynyt mielessä mitään josko sittenkin -ajatuksia. Toisaalta olen nähnyt aika railakkaitakin ryyppyunia. Kun näen ystävän tai jonkun muun kärsivän pahasta krapulasta, tunnen empatiaa. Siinä missä aiemmassa vaiheessa tuli helposti ajateltua itseään, että onneksi tuo en ole minä ja ihasteltua, että onpa minulla hyvä olo. Nykyään olo on sillä tavalla tasaantunut, ettei se välttämättä minullakaan maailman paras ole jonkun keikkaillan metelin ja sosialisoinnin jälkeen. En enää ajattele, että “normaalisti” se olisi paljon pahempi, ellen nyt olisi ollut erityisen fiksusti selvinpäin. Ennemminkin, että hauskuuden hintana on aina väsymys ja ehkä vieraassa paikassa nukkumisen kolotus. Krapulaa en silti tokikaan kaipaa, en lievääkään. Yhh.

Toinenkin juttu oli mielessä, mutta en nyt osaakaan muotoilla sitä ymmärrettävästi. Se liittyy kuitenkin ihmissuhteisiin ja miellyttämisen tarpeeseen. Olen siitä kirjoitellut jonkin verran ennenkin. Olkoon kuitenkin tällä kertaa näin.

Selvä elämä jatkuu. Terveiset ja tsemppiä kaikille!

Niin ja kiitos @Teme70 taas kommentistasi.

[Hiiri]

Täällähän on hurjasti hulinaa, melskettä ja meininkiä. Tuntuu jopa vähän haikealta, kun koen pudonneeni kelkasta kaikkien hienoista kuulumisista ja raittiuden etenemisestä.

Toisinaan tulee mieleen jotakin alkoholiin liittyvää, mitä ajattelen käyväni tänne kirjaamassa, mutta sitten unohdan. No yksi teema on tässä kolmen vuoden raittiuden jälkeen ollut oman perfektionismin kohtaaminen uudella tavalla. Ihan varmasti se on yksi niistä aiheista, mikä on alunperin edesauttanut alkoholiongelman syntyä. Kun on pitänyt irrottautua kympin tytön roolista, ja se on sitten läikähdellyt tunnetuin seurauksin. Nyt yritän työstää asiaa terveemmin keinoin. Tarkkaan en vielä tiedä miten, mutta alkoholia en ainakaan “avuksi” ota.

Aikanaan haaveissa siinsi kokonainen kalenterivuosi ilman alkoholia. Pari päivää ja niitä on plakkarissa peräkkäin kolme. Jos nyt mietit aloittavasi, olet pian samoissa lukemissa. Älä jää ihmettelemään ja odottelemaan, tee itsellesi se palvelus.

Parasta mahdollista vuotta 2026 jokaiselle!

[kaaosteoria66]

Haa. Ompas mukava kuulla Sinusta pitkästä aikaa. Täällä on hyvin aktiivista kirjoittelua ja hyvää pohdintaa.

Oikein hyvää uutta vuotta Sinulle

[Jussi]

Juomaton henkilö koetaan uhkana.

Miksi tuo pystyy olla juomatta ja minä en?

Mikä tuo luulee olevansa, kun tulee tänne esittämään?

Ota nyt yksi, kai sä nyt yhden voit ottaa.

Otat nyt meidän kanssa!

Ei muuta, kuin kotia kohti, jos tuollaiseen porukkaan joudut.

Alkoholi on ansa, jos pystyt elämään ilman, omaat supervoimia.

[Jussi]

Kolahti tuo 2%.

Lukua on hyvä mutustella, kun taistelee toisen ihmisen päihteiden käytön lopettamiseksi.

Kannattaako omaa elämäänsä tuhlata, jos toisen juominen parisuhteessa ahdistaa, kun 98% jatkaa kuitenkin juomistaan hautaan saakka.

On se hullu aine.

[Vieraammaksi54]

Tulipas mieleen menneisyys kun luin kirjoituksia. Kiitos siitä. Se on aina hyvä katsoa ns.peruutuspeiliin.

Luulin juoppovuosinani, että muutkin juo. Ja ajattelin että he jotka ei ota ja vietä railakkaita illanistujaisi viinan kera ovat tylsiä. Luulin että on tylsää istua iltaa ystävien kans ilman viinaa… no se ajatus on muuttuunut. Ensinnäkin on ollut iha kivoja iltoja ilman viinaa ihmisten kanssa. Toisekseen, olen huomannut etten välttämättä edes tykkää “istua iltaa” jossain porukassa, vaikka oisivat selvinpäin. Olen huomannut että olen yksin viihtyvä ihminen. Oliko niin että yritin viinan avulla olla muka niinkuin toiset joiden kuvittelin olevan parempia kuin minä, kadehdinko heitä jotka kehuivat missä olivat olleet jne. En ole erakko, tykkään toki käydä ystävän luona kylässä, jutella, käyn tanssimassa jne. Mutta viihdyn sellaisessa paikassa missä ei ole viinaa tarjolla, eikä minun tarvi sitä sen kummemmin selitellä. Yhden kerran erehdyin menemään ystävän mökille ja hän oli humalassa, ja joi koko yön, en uskaltanut nukkua kun pelkäsin että hän polttaa koko mökin kun touhuili humalassa takan äärellä. Lähdin aamulla pois ja sanoin nätisti että seuraavalla kerralla ei sitten alkoholia mukaan, no seuraavaa kertaa ei tullut. Mutta tunsin että tein oikein kun sanoin että pelkään olla humalaisten seurassa, ja se johtuu menneisyyden traumoista, vaikka ne on käsitelty terapiassa niin silti pelkään humalaisia. Ja senkin asian hyväksyn.

Päivä kerrallaan eteenpäin!