Kiitos ja samoin @kaaosteoria66! Oikein hyvää tätä vuotta.
Kyllä, tämäkin on hyvä pitää mielessä, kun kovasti toivoisi muidenkin raittiutta. Se on asia, mille ei välttämättä yhtään mitään mahda. Se on melkeinpä ihme, mitä kenelläkään ei ole velvollisuutta jäädä odottamaan. Ei pidä syödä itseään sisältä kuuntelemalla jatkuvia lupauksia, suunnitelmia, toiveita ja nuorallatanssia. Se ei ole mulkku joka pelastaa itsensä ja poistuu kuviosta, vaan se joka lupailuaan jatkaa. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin jos kyseessä on esim. oma lapsi tai vanhempi.
Kyllä. Tylsiä ja vähän outojakin. Samalla jäi huomaamatta, että kyllä se on ihan kahdensuuntainen tie. Ja lopulta vähemmän outoja ja tylsiä he, jotka eivät päihteitä tarvitse.
Tämä kommenttini on lähes kahden vuoden takaa. Verikokeet ovat sittemmin olleet melkein naurettavan hyvät. En tiennyt, että maksa-arvot voivat olla niin matalat. Vaikka lääkkeitäkin menee osin enemmän kuin ennen, eivät ne näköjään arvojani nosta, vaikka itselleni niin aikanaan selittelin.
Olen myös jo useampaankin kertaan saanut vastata tuohon alkoholikysymykseen. Ammattilaiset ovat poikkeuksetta suhtautuneet vastaukseeni erittäin neutraalisti… Hupsistakeikkaa! Ei mitään lisäkysymyksiä siitä, olenko kuitenkin käyttänyt ja miksi en käytä. Sekin lienee siis ihan normaali asia, että vastaanotolla käyvä ihminen ei käytä alkoholia. Se on vain omassa kuplassani ollut jotenkin ennenkuulumatonta ja yllättävää. Vähän erikoinen, vaikea ja perusteluja vaativa asia.
Raittiita päiviä kasassa tänään 1190. Melkoinen matka. Syy, miksi halusin päivittää tänne kuulumisia on se, että kävin eilen vastaanotolla. Siellä tehtiin perinteiset testit ja kaavakkeet. Lopputulos: Ei masennusta. Ei minkäänlaista. Siitä oli tullut niin perustila, etten yhtään ymmärtänyt miltä “normaali” elämää tuntuu. Miltä sen kuuluu tuntua. Olen toki tajunnut voivani nyt paremmin kuin vuosikausiin… vuosikymmeniin. Silti en ole oikein pysähtynyt sen äärelle. Ehkä odottanut vain milloin tilanne taas normalisoituu. Olen huomannut hymyileväni myös itsekseni, ilmeileväni peilikuvalleni, laulavani spontaanisti, suhtautuvani huumorilla myös ennen maailmaani keikuttaviin tilanteisiin.
Tilanne on varmasti monen tekijän summa, mutta siitä olen täysin varma, että kaikkein suurin on alkoholin jättäminen pois. Siitä tulee nyt vuosi kun vointini romahti, mutta sen jälkeen on menty loivaa ylämäkeä. Ehkä tarvitsin sen, käännekohdan. Ja minä tunnen. Tunnen liikutuksen, ilon, kuplivan onnen. Tunnen myös surun, vihan ja raivon. Mutta sekään ei ole katkeraa, synkkää ja haavoittavaa. Se on kokemus siitä, miten hyvän on voitettava, ilkeydelle ja negatiivisuudelle ei saa antaa valtaa. Välillä olen totaalisen väsynyt. Mutta siihen auttaa yksi kunnon yöuni. Ei liian pitkä eikä liian lyhyt, vaan juuri sopiva. Se, kun pääsee taas harrastamaan liikuntaa. Ei omalla kohdallani mitään ihmeellistä ja tavoitteellista, mutta vähintään viikoittaista. Omaa oloa kuunnellen. Jos huvittaa vähemmän, teen vähemmän. Usein huvittaa hyvinkin.
Totta kai odotan tämän loppuvan. Kyllähän tämäkin tunne menee ohi. En myöskään voi välttyä ajatukselta, entä jos olisin päässyt tähän vaikka kymmenen vuotta sitten. Jossittelu on täysin turhaa, mutta ehkä joku muu voi siitä jotakin oppia. Älä odota, älä ihmettele. Toimi.
Joitakin saattaa kiinnostaa sekin, että kissojen sijaiskotitoiminta on lähtenyt liikkeelle oikein rytinällä. Meillä on ollut jo useampi karvainen hoitolapsi. Tällä hetkellä aivan ihana, mutta vähän kipeä neito. Hoidetaan hänet kuntoon, jonka jälkeen joku saa hänestä aivan ihanan perheenjäsenen. Rakastan tätäkin elämäntapaa.
Maailmalla kuohuu, mutta sille en mitään mahda, eikä siis ole mitään syytä sillä itseäni liikaa kuormittaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten välittäisi, murehtisikin. Sille pitää kuitenkin asettaa raamit. Keskity sinäkin ennen muuta omaan konkreettiseen elämääsi. Se on ainutkertainen. Se merkitsee, sinä merkitset.
Voi kun kiva @Hiiri kun kirjoitit, ilahduin Hyvä kirjoitus, viisaita ajatuksia useammastakin asiasta.
On se vaan melkoinen määrä raittiita päiviä. Komea luku!
Minäkin olen kokenut raittiuden myötä valtavan muutoksen mielialassa. Masentunut fiilis on poissa ja tilalla uusi pirteä, reipas, tulevaisuuteen hyvillä mielin katsova tyyppi. (Toki en ole kärsinyt varsinaisesta masennuksesta, se on asia erikseen, mutta jos olisin jatkanut juomista olisin varmasti saanut ennen pitkää masennusdiaknoosinkin.)
Kiva kuulla, hienoa ja arvokasta työtä
Mukavaa kevään jatkoa Sinulle ja karvaisille kavereille
(PS. Kirjoitin, pyyhin pois, kirjoitin, pyyhin…viikonloppuna juuri päästin ilmoille ajatuksen, että joku päivä juhlin ‘täyttä tonnia’… nyt se haave on kirjoitettu varovasti todeksi. Aika näyttää. Päivä kerrallaan …mutta elämässä kuitenkin silloin tällöin haaveet tuppaavat toteutumaan…)
Ehkä olit kypsä raitistumaan vasta tuolloin kun raitistuit. Onneksi tuota oppia voi soveltaa suhtautumiseen muissakin elämän asioissa ja ongelmissa: älä odota, älä ihmettele, toimi
Olen tullut siihen päätelmään (mihin muuten onnellisuustutkimuksetkin ovat tulleet), että ihmisen onnellisuutta lisää muiden auttaminen (järkevissä määrin ja säilyttäen oma hyvinvointinsa) Hyvän tekeminen on terveellistä ja lisää omaa onnellisuutta. Minullekin nimenomaan eläinten auttainen on se juttu, en niinkään innostu ihmisten auttamisesta, ehkei se sovi minulle ja toisaalta olen auttanut ihmisiä liikkaa ja väärillä tavoilla elämäni aikana, niin vaihdan alaa ;). Jokaisen on löydettävä se oma tapa tehdä hyvää.
Sinulle oma auttamistapa löytyi tuosta kissojen sijaiskotitoiminnasta ja se kuulostaa mahtavalle tavalle auttaa.
Oman napanyöhtän kaivelulle on sijansa, alkuraittiudessa varsinkin, mutta jossain kohtaa on hyvä kääntyä ulospäin, ihna oman toipumisensakin takia.
Oli mukavaa, kun kerroit kuulumisiasi. Aurinkoista kevättä ja raittiita päiviä!
Siitä huokui juuri se tärkeä juttu, ettei raitistuminen ole mikään pikamatka.
Kuinka juomattomuus antaa pohjan sille, että voi löytää itsestään jotain sellaista, mitä ei ole kokenut jopa vuosikymmeniin. Se ajatus minua motivoi ja sen myös luin tekstistäsi.
Oi millainen hyvänmielen kirjoitus omasta elämästäsi. Tuo itsekseen hymyily ja hihittely ovat hienoja asioita. Positiivisuuden lisääntyminen. Ja samalla olet pystynyt levittämään luomaasi hyvää myös itsesi ulkopuolelle. Kiitos tästä.
Mulla on jäänyt jostain koulusta mieleen taulu, jossa luki: keskity itseesi, älä muihin. Se liittyi varmaan kiusaamiseen, mutta sitä voi soveltaa laajemminkin.
Toinen hyvä tuli edesmenneen murhatutkijan kynästä: suru ei ollut minun, minun ei tarvinnut sitä kantaa.
Terve itsekkyys on selviytymiskeino. Kyllä se dekkari ihmisistä välittää, kun sellaista työtä tekee, ei vaan voi jokaista negatiivista tapahtumaa imeä itseensä.
Myös sanonta kiltit putoo ekana on ikävä kyllä usein totta. Heitä käytetään hyväksi ja kohdellaan kaltoin.
Psykopatia on asia sitten erikseen, kun ei koe mitään tunteita, se on parantumaton sairaus se.
Maailmalla on tapahtunut tosiaan viime vuosina niin paljon, ettei ehkä kannata edes koettaa pysyä kärryillä.
Olen täälläkin paasannut media- ja someriippuvuudesta enkä nyt sen enempää siihen mene, mutta ei ihminen kyllä tarvitse sitä tietoa, mitä älylaitteet suoltaa 24/7
Ihana kuulla. Ja onhan sen kirjoituksistasi täällä aistinutkin. Minulla kun masennus on ihan diagnoosinakin mukana pitkään kulkenut, tasoltaan vaihdellen, on tilanne uusi. Ehkä se osaltaan vaikutti myös alkuraittiuden melko pitkään vaikeaan oloon. Onneksi se ei mene kaikilla niin, että ensimmäinen puoli vuotta pitää sisällään sellaista rämpimistä. Mutta jos pitää, haluan osaltani rohkaista sen kestämään. Tilanne muuttuu kyllä.
Nimenomaan näin! Elämä muuttuu vielä pitkään. Eikä tietenkään pelkkään ruusuiseen suuntaan, mutta alkoholin jättäminen ei myöskään itsessään elämää pilaa. Kyllä ne ovat sitten muut elementit.
Niin tuttua tuo kirjoittaminen ja pois pyyhkiminen. Jos tänne Plinkkiin jäisi kumitusjäljet, niitä olisi paaaaljon! Toki pakko sanoa, että nykyään vähemmän. En ole yhtään niin herkillä kuin juodessani tai raittiuden alussa. Jos joku tulkitsee tekstini eri tavoin kuin sen tarkoitin, se ei enää niin paljon minua liikuta. Koska niin tapahtuu aivan väistämättä. Itsekin suhtauduin ihan eri tavoin silloin, kun vasta aloittelin elämänmuutostani. Olen moneen kertaan todennut, etten enää allekirjoita kaikkea tännekään, varsinkaan silloin vähentäjien puolelle, kirjoittamaani. Mutta se on osa sen aikaista elämää ja sinällään ihan arvokasta. En koe myöskään tarvetta sitä mitenkään piilottaa.
Kyllä tuon tonnin haaveen kelpaa kirjoittaa ihan esiin. Sehän on tulossa, päivä päivältä lähemmäs. Muista ilmoittaa tänne hyvissä ajoin kun se päivä koittaa, niin lupaan täten nauttia vaikka pullakahvit tai jotakin, mikä sitä päivää juhlistamaan sitten sopiikin!
Tuosta tuli itse asiassa pieni “auts”-reaktio. Mutta ihan hymyillen. Minä kun olen odottelija ja jahkailija. Ja ihan juuri keskustelin yhdestä asiasta, minkä toteuttamista vielä odottelen. No, tiedän sille olevan kyllä syynä se, että minulla on muita asioita nyt työn alla sen verran, että se odottaa siksi. (Seli seli, heh!) Mutta tuo on ihan totta, ei tehdä huomenna asioita, mikä voidaan aivan hyvin tehdä tänään. Jos esteenä on motivaation puute, ei odoteta sen jostain mystisesti putkahtavan myöhemmin, vaan kaivetaan se aktiivisesti esiin. Ne myöhemmin tehtävät asiat kuormittavat kuitenkin aktiivisesti koko odottelun ajan.
Kyllä. Tuntuu, että minä saan tästä enemmän kuin kissat. He tuottavat niin valtavan ilon. Verenpaine laskee, pulssi tasaantuu, mieli virkistyy. Hymy on huulilla heti aamusta, kun jossain on karvainen kaveri.
Kyllähän se välillä tuntuu vähän oudoltakin, mutta kivalla tavalla. Samalla tulee mieleen, etten edes tiedä mihin se katosi ja milloin. Poissa se on joka tapauksessa ollut piiitkään. Ja juovana aikana olisin varmaan kääntänyt sen mielessäni jotenkin negatiiviseksi ja lapselliseksi asiaksi. Selitellyt itselleni, etten edes haluaisi olla tuollainen (kuin ehkä nousuhumalassa). Nyt todellakin haluan, ilo ja sen ilmentäminen ulospäin ei ole yhtään mitenkään mistään pois. Ei vaikka jotkut tuntuvat uskovan, ettei oikein mikään asia ole “naurun asia”. Olen eri mieltä. Kyllä voi olla, kun huomioi käytöstavat ja tilannetajun.
Tästä olen ollut huolissani itsekin. Varsinkin juodessani roikuin paljon netissä, selasin somea ja luin kommentteja. Tiedostin kyllä koko ajan, ettei se ole mikään kattava otanta ihmisten mielipiteistä, ja olin jo silloin huolissani, että osa saattaa niin uskoa. Nythän esillä onkin ollut Sitran tuore tutkimus, mikä avaa aihetta osaltaan. Samoin aiheesta on puhuttu muutenkin, mm. vakavia rikoksia tehneiden nettikäyttäytymisen ja hakuhistorian pohjalta.
Käytän itse Facebookia suht aktiivisesti, lähinnä muutaman ryhmän tiimoilta. Minulla oli pitkään periaate, etten estä ketään. Annan kaikkien kukkien kukkia ja haluan kaikkien voivan osallistua, sulkematta silmiä miltään. Noin vuosi sitten päätin, että itse asiassa minulla on ihan kaikki syyt muokata omaa fiidiäni omanlaisekseni, jotta se lisää pahoinvoinnin sijaan hyvinvointiani. Olen sen jälkeen estänyt satoja käyttäjiä ja piilottanut sivuja, ja joka kerta tulee joku lisää. Ihan eleettömät klikkaukset vain, mitään numeroa tekemättä. Julkaisija varmaan jatkaa julkaisuaan, mutta minun näkymäni siistiytyy hitaasti mutta nytkin jo ihan näkyvästi. Ei minun Facebook-näkymälläni ole mitään syytä olla kattava otanta kaikkien tuntemattomien mielipiteistä. Eikä minulla ole mitään velvollisuutta siellä kaikkien mielipiteitä huomioida tai edes nähdä. Minulla on suurempi velvollisuus suojella itseäni ja hyvinvointiani.
Toivoisin toki hyvinvointia kaikille muillekin. Silloin näillekään käytännöille ei varmasti olisi niin suurta tarvetta.
Hyvinvointia toivon juuri nyt eniten kaikille Plinkkitovereille! Hirveästi tsemppiä ja lämmin halaus sellaisen tarvitseville. Mennään raittiina eteenpäin.
Jonkun ketjussa oli puhetta alkoholittomista “korvikkeista” ja alkoholijuomien maistamisesta. Minähän olen avoimesti myöntänyt silloin tällöin maistaneeni alkoholijuomaa jonkun lasista. Kolmen vuoden aikana siis ehdottomasti alle 10 kertaa. Olen kuitenkin todennut yhä vahvemmin, etten yksinkertaisesti maista niissä juuri yhtään mitään muuta kuin alkoholin. Maistaminen on siis turhaa. Sen sijaan alkoholittomissa vaihtoehdoissa maistan makujen vivahteet, siinä missä juovina aikoina ne tuntuivat maistuvan kaikki jokseenkin samalta, lähinnä joltakin limpparimehulta.
Tästä on seurannut jotenkin jännä tilanne, etten halua mainostaa omia alkoholittomia juomiani hyviksi juoville ihmisille. Kun he maistaessaan toteavat joko että kamalaa tai kohteliaan ihan hyvää, se tuntuu jotenkin loukkaavalta. Ja samalla ehkä säälittävältä, kun he selvästi tarvitsevat sen alkoholin maun ihan kuten minä silloin.
Syy miksi kirjoitin tästä nyt, tapahtui viime vapailla kun kävin ystäväni luona. Hän oli pyytänyt minua tuomaan maistiaisiksi erästä alkoholitonta likööriä, mitä kerroin ostaneeni. Olin korostanut, että se ei tietenkään maistu samalta kuin alkoholilliset, mutta minä pidän. Oli sitten kovin innokas maistamaan, kunnes maistettuaan repesi kunnon röhönauruun. Oli kuulemma ihan kamalaa ja onneksi hänellä on oikeaakin juomaa kaapissa, mitä ottikin samantien. Oli toki vieläpä sitä mieltä, että minunkin pitäisi vastavuoroisesti ottaa sitä. Totesin ei kiitos, minä otan mieluummin tästä. Se avoimen halveksuva reaktio yllätti kyllä todella negatiivisesti. Vaikka tietysti järjellä ymmärrän, että hänhän siinä vain omia tottumuksiaan suojeli.
Kadotin taannoin raittiuslaskurini I am sober -sovelluksen mukana, enkä jaksa selvittää tarkkaa päivien lukumäärää. Kolme vuotta ja neljä kuukautta on kuitenkin täyttynyt. Hyvältä tuntuu. Etenkin se, ettei tee mieli juoda alkoholia. Lisäksi iloa tuo moni muu asia, eikä toki vähiten karvaiset sijaiskotilaiset.
Elämä on todella jees ilman alkoholia. Toteaa syvällä rintaäänellä hän, joka ei sitä vielä jokunen vuosi sitten uskonut. Sinäkin huomaat sen, kun jaksat sinnitellä pahimman yli. Todella paljon tsemppiä siihen!
Samaa halveksuntaa kohdannut. Yksi toistuva on alkoholittoman punaviinin morkkaus. Tarina menee jotenkin niin, että alkoholittomat oluet, valkkarit ja kuoharit voivat olla siedettäviä, mutta “punaviini ei koskaan.” Mähän olen kääntänyt tämän päin vastoin ja väitän tietyssä seurassa tonnin seteli-ilmeellä nimenomaan holittoman punkun olevan ykkösjuttuni. Oikeasti en paljoa viineistä ymmärrä, mutta ei niistä ymmärrä muutkaan. Pelkkää showta ja sumutusta kaikki viski-, olut- ja viinikulttuurit varsinkin Suomessa. Itsehän tiedän menneisyydestä mm. skottiviskeistä yhtä ja toista, olen oikein matkustellut tislaamoissa ja omaan alan kirjallisuutta. Hah, valhetta koko tietämys.
Tuo röhönauru on oman epävarmuutensa kätkemistä voimakeinoin. Vastaavaa käytöstä näkee kasvisruokaa valitessa tai vaikka sähköautoista keskustellessa. Itse olen sekasyöjä ja ajan bensalla, mutta ei tarvitse näitä valintoja perustella kenellekään, kuten ei raittiuttakaan. Itse asiassa raittius on omalla kohdalla kasvattanut tätä viisautta kohdata erilaisuutta. En ymmärrä jotain golfin harrastamista, en sitten yhtään, mutta nykyään osaan pitää siitä turpani kiinni tai suhtautua aiheeseen neutraalin kohteliaasti. Golf nyt tuli esimerkkinä mieleen, kun on joskus tullut siitäkin toisia mollattua, mutta miksi? Niinpä.
Moi kaikille kanssaraitistujille ja raitistuneille. En ehdi millään lukea kaikkien kuulumisia, toivon että jokaiselle kuuluu hyvää ja toivon kaikkea parasta.
Minusta tuntuu edelleen kummallisen hyvältä. Koskaan en ole aikuisiällä ollut näin tasapainoisessa tilassa. Ja vielä uskomattomammalta se tuntuu, kun se on jatkunut jo yli vuoden putkeen.
Jos täällä on uusia, niin lyhykäidyydessään olen ollut raitis 3,5 vuotta, josta ensimmäinen n. 8 kk oli aika lailla kamala. Jälkeenpäin ajatellen olin sisäisesti elävä kuollut. Tunteita ei ollut oikein lainkaan. Se varmasti osaltaan auttoikin, ettei ollut niitä pahojakaan niin voimakkaina, kun oli lähinnä tyhjyys. Sen jälkeen lähti loiva nousu kohti parempaa, kunnes kahden vuoden kohdalla tuli romahdus, eli tutut “kaverit” uupumus, pelkotilat, masennus ja ahdistus ottivat vallan. Siihen hain ja sain hoitoa, jonka jälkeen vointi tuntuu olleen yhtä voittokulkua. En tiennyt, että elämä voi tuntua tältä. Ihmettelen, onko se siis aina ollut tällaista terveillä ihmisillä. Yhtään en voi tietää mihin saakka tämä jatkuu ja totta kai perusahdistuneena ihmisenä pelkään uutta romahdusta. Yritän kuitenkin pitää sen huolen taka-alalla. Se on selvä, että alkoholilla en aio oloani enää pilata. Vaikka kuinka tuntuu, että ei se nyt niin paljon vaikuta, kyllä se vaikuttaa. Se vaikuttaa aivan hiton paljon ja pitkän aikaa. Pelottava aine.
Se, mikä oikeastaan innoitti kommentoimaan juuri nyt, oli kun katsoin Erikoisjoukkojen kauden päätösjakson. Ohjelma oli minulle ihan vieras ja vastenmielisen oloinen, kunnes viime vuonna katsoin ensimmäisen kerran. Sen jälkeen olen huomannut toistavani itselleni silloin tällöin kouluttajien käyttämiä kommentteja tyyliin “lopeta se itkeminen ja tee”, “älä keksi tekosyitä, älä sääli itseäsi”, “nouse ylös ja jatka, älä jää makaamaan” jne. Se on tehnyt minulle tosi hyvää. Olen ajatellut olevani itselleni vaativa ja ankara, ja olenkin tietyllä tavalla. Olen perfektionisti, joka joskus kantaa vastuuta koko maailmasta. Mutta se on lipsunut vähän valikoivaksi. Minäpä suoritan tuota, niin voin jättää tuon toisen osa-alueen vähemmälle. Vähitellen tilalle ovat hiipineet hyväksynnän, ymmärryksen ja armollisuuden teemat, mikä on johtanut vuorostaan alisuoriututumiseen. Eikä saa ymmärtää väärin, kaikki nämä ovat hyviä asioita, mutta renkeinä, ei isäntinä.
Armollisuuden ja itsesääliin raja on joskus veteen piirretty viiva. Uskon meidän kaikkien täällä plinkissä muistavan heti lukemattomia kertoja, kun olemme juodessamme lipsuneet itsesäälin puolelle. Ainakin itse sorruin siihen paljon. Itselleen saa olla lempeä. Itseään pitää rakastaa. Mutta itseään saa myös haastaa.
Yksi tärkeä muutos minkä huomasin jo aika pian raittiuden alettua ja mistä täälläkin paljon kirjoitin, on tulevaisuuden ajattelu. Tajusin olleeni pitkään täysin näköalaton. Nykyään mietin useinkin, missä haluaisin olla kuukauden, vuoden tai kymmenen kuluttua. Jo se saa myös tekemään asoita. Eivät omat haaveeni mitään suuria ole, eivätkä todellakaan tarkoita, että kaikkea tulisi elämään lisää. Se voi tarkoittaa henkistä tai fyysistä hyvinvointia, rauhaa, aikaa, vapautta… mitä vain. Miksi haluaisin tahkota jonkun saman ongelman äärellä enää ensi vuonna, jos voin muuttaa tilanteen paremmaksi nyt?
Tällä kokemuksella haluan rohkaista kaikkia muitakin lopettamaan alkoholin käytön. Se tuntuu aluksi väärältä, jopa ihan typerältä väitteeltä, ettei muka menettäisi mitään. Siinähän menee koko elämä, ihmissuhteet ja identiteetti. Mutta tilalle tulee jotakin niin paljon parempaa. Siitä on lukemattomia kokemuksia. Kukaan ei luultavasti ole koskaan tätä muutosta katunut. Kukaan ei ole alkoholia elämäänsä tarvinnut. Jos on, tilanteesta ei ole oikeasti puuttunut alkoholi vaan jotakin muuta, mikä on jäänyt tunnistamatta.
Aivot haraavat ensin vastaan ja se on syvältä. Mutta kuten kaikki tunteet aina, sekin menee ohi. Haluan antaa ison tsemppihalauksen kaikille, jotka sen haluavat ottaa vastaan. Muille sen sijaan vaikka leikkisä fist bump. Hyvä tästä vielä tulee!
Hyvä kirjoitus, viisaita ajatuksia useammastakin asiasta.
…mutta elämässä kuitenkin silloin tällöin haaveet tuppaavat toteutumaan…)
Jos tänne Plinkkiin jäisi kumitusjäljet, niitä olisi paaaaljon! Toki pakko sanoa, että nykyään vähemmän. En ole yhtään niin herkillä kuin juodessani tai raittiuden alussa. Jos joku tulkitsee tekstini eri tavoin kuin sen tarkoitin, se ei enää niin paljon minua liikuta. Koska niin tapahtuu aivan väistämättä. Itsekin suhtauduin ihan eri tavoin silloin, kun vasta aloittelin elämänmuutostani. Olen moneen kertaan todennut, etten enää allekirjoita kaikkea tännekään, varsinkaan silloin vähentäjien puolelle, kirjoittamaani. Mutta se on osa sen aikaista elämää ja sinällään ihan arvokasta. En koe myöskään tarvetta sitä mitenkään piilottaa.
