Otan kantaa tuohon itsemurhajuttuun,mun mielestä on todella itsekästä jos tekee sen,sillä muut joutuvat sijaiskärsimään siitä,aina voi hakea apua,sille teolle ei voi antaa lupaa,sillä hyvä kaverini teki sen ja ei siitä pääse yli koskaan elämän aikana,aika raukkamainen teko.elossa olevat joutuvat kärsimään siitä ylen paljon.no Se siitä,kuudes viikko alkoi ja pelaaminen pysynyt poissa,mielessä välillä äkkiä käynyt,mutta on potkaissut pois sen heti.
Olitko valmis tukemaan tätä jo edesmennyttä kaveriasi riittävästi ?
Ei sinulla ole oikeutta häntä tuomita jos hän ei jaksanut.
Itsemurha aiheuttaa mielipiteitä laitasta laitaan. Itse koen että ihmisellä on oikeus lopettaa elämänsä jos siltä tuntuu, mutta jäljelle jäävien läheisten tuska on valtava ja usein myös syylisyys.
Itsekin olen synkimpinä hetkinä miettinyt että olisiko parempi jos minua ei olisi. Sitten olen miettinyt lastani ja todennut että en halua aiheuttaa hänelle kipua ja syylisyyttä. Vaikka omien ongelmien takia en ole ihan mallivanhempi, on se parempi kuin ei ollenkaan. Olen itse menettänyt isääni lapsena ja tiedän miten raskasta se on.
Ainoa asia mitä en ymmärrä/hyväksy on se jos ihminen vetää muita mukaan itsemurhaansa- rekan kanssa kolaroivat, perhesurmien tekijät ja sen tyyppistä.
Entäs jos se rekan eteen ajaminen oli yhdessä päätetty ?
Sitä paitsi kaikille ei niitä surijoitakaan jää. 
Rekkaa päin ei saa ajaa, koska vaarannat samalla sen syyttömän rekkakuskinkin elämän
Itsemurha näköjään on aiheuttanu keskustelua.
On hyvä että suurin osa ihmisistä pitää itsemurhaa vääränä ja itsekkäänä tekona. Jos sille olis sallivampi ilmapiiri tapahtus paljon enemmän turhia kuolemia. Koska sitähän se aina on. Luulisin että jokainen joka on ite ollu lähellä tekoa tai yrittäny sitä, pystyy kuitenki jollain tasolla ymmärtämään ihmistä joka teon on toteuttanu. Ja vaikka minusta tuntuu pahalta että ihminen joka on vuosia taistellu päänsisäisessä helvetissä, leimataan suoraan itsekkääksi (lue pahaksi) ihmiseksi sen takia ettei hän enää jaksanut taistella, ei se silti tee tekoa hyväksyttävämmäksi.
Oon aika varma siitä että oon raskaana. Oon viikon verran heränny pirteänä viiden jälkeen aamulla, ollu hereillä jokusen tunnin ja sitte menny vielä nukkumaan. Toinen uus asia on se että kun herään, hikoilen. Kolmas uus asia on se että mulla oli neljän päivän turvotus joka oli muuten tosi tympiää. Turvotus meni ohi mutta kuukautiset ei alkanu. Nyt ne on joitain päiviä myöhässä. Maanantaina tein raskaustestin ja tulos oli negatiivinen. Jos kuukautiset ei ala tänään käyn illalla ostaan uuden testin ja teen sen huomenaamulla.
Mutta oon ollu lukemattomia kertoja aiemminki varma siitä että oon raskaana. Ex-aviomiehen kans yritettiin seittemän vuotta saaha lasta ja käytiin läpi myös lapsettomuushoito. Noitten vuosien aikana kuukautiset myöhästy monta kertaa ja silloin aina epäilin olevani raskaana. Ero tähän päivään on se että nyt en rukoile ja toivo olevani raskaana, mieluummin ottaisin kuukautiset vastaan.
Ihmettelen suuresti jos kuukautiset alkaa, sen verran vahvoja signaaleja elimistö on antanu raskaudesta. Kohtahan tuo selviää, kuukautiset voi alkaa hetkenä minä hyvänsä ja jos ne ei ala ni sitte vaan apteekkiin ostamaan testejä.
Oishan se mahotonta ajatella että 9kk päästä elämän mullistuis täysin. Ei sitä pystyis ymmärtämään. Mun tän hetken elämäntilanne ois lapsensaannin kannalta mielenkiintoinen. Aloitan just työkokeilun ja muutan uuteen asuntoon. Jos oisin nyt raskaana niin laskettu aika ois toukokuussa. Minä asuisin Oulussa jossa asuu kaikki läheiset ja lapsen isä asuisi keski-suomessa. Kumpi ois tärkeämpää, se että saisin tukea lapsen isältä ja että isä pääsisi alusta asti mukaan lapsen elämään, vai se että olisin lähellä sukulaisia joilta saisin apua. Ensimmäiset kuukaudet vauvan elämästä ajattelisin omaa parasta koska se on silloin myös vauvan etu. Mitä paremmin äiti voi sen parempi vauvalle. Todennäköisin vaihtoehto elämiseen olis se että synnyttäisin lapsen Oulussa. Jos äiti ja lapsi pysyis terveenä, matkaisin viikottain keski-suomi/Oulu väliä. Sitten alkusyksystä muuttaisin keski-suomeen lapsen isän luo. Näin siksi että ensimmäiset kuukaudet mulla ois tukena oma mielenterveyshoitaja, lääkäri, terapeutti ja tietenki kaikki läheiset. Muutto keski-suomeen tarkottais sitä että joutuisin vaihtamaan mielenterveyshoitajan ja lääkärin ja siihen en ala kuin pakon edestä. Oon saanu nyt useamman vuoden pitää samat henkilöt itellä ja tiiän mikä työ on saaha uus toimiva hoitosuhde.
Mutta tämä kaikki on spekulointia. Voi olla että kuukautiset alkaa tänään ja saan unohtaa tämän kaiken. Voi vaan sanoa että on tää elämä ihan mielenkiintoista ja jännää ilman uhkapelejäkin 
Joudut nyt vähään aika jännittämään. Mutta ilmeisesti raskaus ei olisi sinulle huono juttu? Ehkä jopa toivottu asia?
Osaat sitten jännästi ajatella asioistas. Tilantees lapsen saamiseen ois mielenkiintoinen ?
Etkös muuten jo pähkäillyt muuttoa keski-suomeen ens syksynä muutenkin ?
Kyllähän sielläkin noi hoitosysteemit on.
Eiks se ois ihanaa olla viimeinkin äiti , ja lapsen isän kans oikea perhe alusta asti.
Tuu heti kertoon joko se testi plussaa näyttää . Siinä vie joskus aikaa , niin meijänkin vaavi aluks “piilotteli.”
40päivää pelaamatta Jippii.
Täällähän on jännät paikat. Pidän peukut pystyssä, että käy hyvin. Tulethan kertomaan meillekin miten käy??
Jäin miettimään tuota itsemurha asiaa. Koska itsekin sitä joskus miettinyt ja varmaan moni muukin täällä. Mä näen asian oikeastaan niin, että kun hyväksyn eutanasian tietyin perustein niin en voi itsemurhaakaab tuomita. Esim. Joissain Ruumiillisissa sairauksissa voi loppuvaiheen kivut olla niin kamalia ja sellaisia ettei niitä voi enää lääkityksellä saada pois, ja samaten psyykkisissä sairauksissa, niin kuin pelinainen sanoi, jos se elämä on vaan koko ajan sitä kärsimystä, eikä mikään auta, päivästä toiseen painajaista, niin en minä ainakaan lähde tuomitsemaan ketään. Mutta sitä en hyväksy, että otetaan viattomia uhreja mukaan tähän tapahtumaan.
Isabelluska kirjotit hyvin itsemurhasta. Oon samaa mieltä.
Taistelu arvelit oikein, raskaus on hyvinki toivottu asia. Ainoa mikä mietityttää on ajankohta. Kun jäin miettimään tuota lapsen saannin ajankohtaa ni tulin siihen tulokseen että jos alkaa tarkkaan miettimään sopivaa saumaa ni sellasta ei välttämättä koskaan tuu. Yleensähän se käykin niiin että lapsi vaan ilmoittaa tulostaan, uskoisin että hyvin harva pariskunta yrittää lasta kalenteri kädessä.
Raskaustesti on tehty ja tulos oli negatiivinen. Elämä jatkuu normaaliin tahtiin. Mietin terapiassa etukäteen tunteita mitä raskaustestin tulos herättää. En osannu oottaa että oisin näin helpottunu, olin kuvittellu että tuntisin vain pettymystä. Syy helpotukseen johtuu kahesta asiasta, tupakka ja lääkitys. Haluan ehottomasti lopettaa tupakoinnin kun oon raskaana, mieluummin vielä sitä ennen. Toinen asia on että mun lääkkeet on sen verta tuhteja ettei niitä suositella raskaana olevalle, niistä aiheutuis vauvalle kaikenlaisia vieroitusoireita. Ei hyvä.
Oon pettyny tulokseen lähinnä sen takia että taas tuli todistettua kuinka oma keho voi valehdella. Tai kehohan ei valehtele vaan oma pääkoppa 
Niin sanotut oireet ei oo kadonnu mihinkää, tänäki aamuna heräsin siihen että hikoilin ja kello näytti taas vartin yli viis ku aloin keittämään aamukahvia. Mutta syy hikoiluun ja aikaseen heräämiseen taitaa löytyä sittenki lääkekaapin puolelta. Mulla on ollu jo pitkään vaikeuksia nukahtaa, saatan pyöriä sängyssä kolmekin tuntia. Aloin siihen syömään viikko-pari sitten Mirtazapiinia pienellä annostuksella. Taitaapi tuo lääke hikoiluttaa ja ilmeisesti se parantaa unenlaatua niin että riittää normaalia paljon lyhyemmät yöunet.
Eilinen oli raskas päivä, aamusta iltaan hyörin ja pyörin, pakkailin ja juoksin asioilla. Vieläkää ei oo kämppä siinä mallilla ku oisin halunnu sen olevan, mutta tänään en enää ehi tekemään juuri mitään ku lähen kohti keski-suomea. Mulla on tässä vielä muutama tunti aikaa touhuta ennen lähtöä.
Oon niin onnellinen että pääsen viikoksi maalle. Kotona on ollu niin hektistä, on huippua että pääsen näistä ympyröistä vähäksi aikaa pois. Ehtii kunnolla rentoutua ennen muuttoa ja töitten alotusta.
Kaikki aikanaan. Minusta tuntuu että sinulla alkaa olla asiat aika hyvin. Sinusta selvästi hehkuu positiivisuutta ja onnelisuutta. Onko se rakkauden ansiota?
Mukavaa viikonlopoua sinulle!
Voi että !
Mutta jos sulla onkin aikaset vaihdevuodet ? 
Vitsi, vitsi.
Mikäs se sun ikäs nyt olikaa ? Ei taija olla kuitenkaan kauaa aikaa sen lapsen suhteen, onneks tuut miehes luo
Kyllä ne lääkeasiat kattotaan sitten jos onnistaa, minulla lopetettiin vähemmän tarpeelliset ja jätettiin ne joita voi käyttää myös raskauden aikana ja on minulle välttämättömiä.
Ihan alussahan lapsi on suojassa.
Ja lapsi on terve ja ihana. Hänen myötään olen saanut elämäni takaisin, ei sitä voi ees selittää.
Älä luovu ajatuksesta että voisit olla vielä äiti, sitä paitsi äitiys on moneen vaivaan parasta lääkettä.
Meilläkin joiden elämä ei aina oo ja ei ollu helppoo on oikeus elää täysillä.
Kaasu pohjaan pelinainen, sussa on potentiaalia vaikka mihin !
Olen myös pelannut koko ikäni,ja olen järkevä ihminen.pelihimo vie ihmistä 6-0.jos on herkkä,voitontahtoinen,yksinäinen,Se riippuvuus voi mielestäni iskeä näihin helpoiten.olen oivaltanut viimein,ei euroakaan saa laittaa,muuten on liemessä,Se vie pikkusormen ja lopulta koko elämäntarkoituksen.niin mulle kävi.joten mietin eräänä aamuna mitä todella haluan elämältä,Se tärkein kysymys kaikille ihmisille,Se ei varmaan ole olla naimisissa pelien kanssa.vaan tehdä töitä,harrastaa ja yms.nyt on löydettävä työkalut jokaiselle sopivat ja alettava hommiin,Se ei helpolla onnistu.,50pv pelaamatta olleelta,mutta aika kuluu pikku hiljaa puroista tulee joki.niin paranee sillä olen ollut tosi rikki sisäisesti,kaikki pelien syytä,ne ei tosiaan ole mitään hyväntahdon pelejä meille vaan suoranaista ryöstöä,saisivat lailla kieltää moiset vekottimet yäk…
Ihan asiaa edelliseltä kirjoittajalta, mutta Pelinainen älä nyt jätä meitä vaikka oisit onnesi kukkuloilla ! ?
En mää jätä tätä valttia, välillä päivittelen kuulumisia vain harvemmin. Viime viikon olin Jyväskylän seuduilla, viikonloppuna muutin uuteen asuntoon ja tänään alkaa työkokeilu.
Mun epävakaa persoonallisuushäiriö nousi taas selkeästi esille. Kun ihastuin tähän poikaan, ihastuin ihan täysillä. Epävakaaseen kuuluu se että näkee ihmisen mustavalkoisena, joko hyvänä tai pahana. Aluksi näin tän pojan pelkästään hyvänä mutta nyt ku vietettiin tiiviisti aikaa yhessä niin siitä tuli esille muutama tosi hankala luonteenpiirre. Niimpä tunnepuolella koin pettymyksen koska huomasin ettei tämäkään ihminen ollut minulle “täydellinen”.
Tän pojan huonot puolet on sellasia etten mää tiiä kykenenkö tulemaan toimeen niitten kanssa. Aika sen näyttää. En lähe hötkyilemään ja tekemään mitään äkkiratkaisuja vaan kattelen rauhassa mihin suuntaan tilanne kehittyy.
Nyt täytyy painua suihkuun ja alkaa valmistautua ekaan työpäivään.
Täydellistä ihmistä jos hakee ei takuulla löydä ketään.
Mites eka työpäivä ? Oliko ihan jees ?
Kyselee yks työtön.
Mä oon työkokeilussa ja teen aluksi 4h/päivä. Hyvin on lähteny työt sujumaan ja oon nauttinu ku on saanu puuhastella jotain järkevää ja hyödyllistä.
Ollu todella touhurikas viikko, muutto uuteen asuntoon ja uus työ. Vielä on purkamatta toistakymmentä muuttolaatikkoa. Asunto on kyllä tosi kiva ja mukavalla paikkaa. Onhan täältä matkaa keskustaan ja palvelujen ääreen mutta jospa siihen tottuu.
Tulevan viikonlopun ajattelin pyhittää ihan itelle. Touhuilen hiljakseen ja täyttelen kaappeja, hörpin rauhassa kahvia, surffailen netissä enkä kiirehi mihinkää. Nyt ollu niin hektistä ja oon ollu jatkuvasti tekemisissä ihmisten kans että oikein oottaa saavansa omaa rauhaa. Vanhempien luona pitäis piipahtaa viikonloppuna ku sais vaan aikaseksi. Isä ja äiti sairastelee, haluais mennä sinne juttelemaan niitten kans.
Mulla oli tarkotus jättää tänään GA väliin, mutta kaveri jolla oli avain ei päässykkää ni se toi mulle töihin avaimen. Niimpäs sitte tuli käytyä ryhmässä, siellä oli mun lisäksi ainoastaan yks henkilö mutta me saatiin kahestaan hyvät keskustelut aikaseksi. Ens viikosta alkaen meiän GA päivä vaihtuu, pitäis tehä nettisivustoille päivitykset ku vaan jaksais.
Tässä kaiken kiireen ja tohinan keskellä on tullu ajateltua aika paljon omaa elämää ja sitä mitä elämältä haluaa. Mihin suuntaan haluaa suunnistaa ja mitä kohti pyrkii. On se vaan jännä että lähes nelikymppisenä ei vieläkään tiiä mitä elämältä haluaa. Ois mukava kun ois varma siitä mitä haluaa. Ainoa asia mistä mä oon varma on se että haluan olla onnellinen. Tällä hetkellä oon sitä. Mutta mitä haluan tulevaisuuden tuovan mukanaan, mistä mun onnellisuus tulevaisuudessa koostuu. Sen tiiän varmasti että onnellisuuden ehtona on yks asia. Pelaamattomuus.
Nyt on kyllä kova moraalinen krapula. Ei ois pitäny eilen juoda niin paljon. Jotain tunteita piti ilmeisesti päästä karkuun koska piti juoda. Moraalinen krapula on silti paljon paljon pienempi kuin mitä se ois ollu peli-illan jälkeen.
Eilen kävin kaupassa ja yhteen kauppareissuun upposi yli 60euroa. Se on iso raha mun budjetilla. Mietin siinä pyöräillessä takasin kotiinpäin että ois voinu jättää ostamatta osan tavaroista ku tuli niin kalliiksi. Jonkun ajan päästä tuli mieleen että se on pieni summa jos ajatellaan että oisin pelannu. Niimpä en tuntenu enää niin huonoa oloa ostoksista.
Tuo kuvastaa hyvin sitä kuinka raha on löytäny oikean arvon mun elämässä. Kykenen ajattelemaan kuukausibudjettia ja laskemaan paljonko voin käyttää rahaa ostoksiin. Ostaminen ei tunnu enää siltä että rahat menis hukkaan. Pelatessa piti aina säästää kauppareissuilla ja kaikki tuntu kalliilta. Nyt rahankäyttö on normaalia, kaupassa on pakko käydä jotta saa ruuat ja muut tarpeelliset asiat, eikä ostaminen ole niin vaikeaa kuin aiemmin.
Mukava mennä taas huomenna töihin. On niin uskomattoman kiva tehä töitä kun saa keskittyä aina yhteen asiaan kerrallaan. Heti kun tulee tilanne että on esim kolme asiaa kesken joista täytyy muistaa missä mikin on menossa ja mitä millekki tehtävälle pitää tehä, mun aivot rasittuu ja “ylikuumenee”. Toisinsanoen kun joudun käyttämään muistia useaan asiaan yhtäaikaa, mun stressitaso nousee. Eikä mun pääkoppa kestä vielä stressiä, varsinkaa pitempiaikaista. Kun tulee stressaava tilanne niin tarvin ainaki tunnin että kykenen ottamaan vastaan uuden stressaavan tilanteen. Mutta siitä se pikkuhiljaa lähtee, tuo palautumisaika toivottavasti lyhenee pikkuhiljaa. Jos niin ei käy ni mun tarvii ettiä sellanen työ jossa ei tarvi tehä montaa asiaa yhtäaikaa. En kyllä yhtää tiiä mistä sellasen työ löytyis jossa sais tehä yhen asian aina loppuun ennen seuraavaa. Tai no tiiän mä sen että kun vetää vertaistukiryhmää niin siinä ei stressitaso nouse. Jotain tuon tyyppistä työtä vois harkita tulevaisuudessa jos mihinkään muuhun ei rahkeet riitä.