Ohoh. Luulin, että tänne kirjoittamisessa oli yksi välipäivä, mutta näköjään niitä livahtikin kaksi. Alkaa aika kulua tämän suhteen nopeammin. Nyt on menossa tipaton päivä numero 25. Eipä ole ollut juominen tai juomattomuus niin paljon ajatuksissa kuin alkuun. Sitä voisi tietysti ajatella hyväksi asiaksi, mutta toisaalta se voi olla petollistakin. Kun tilanne alkaa normalisoitua, niin pelkään sen äkkiä normalisoituvan tämän tilanteen sijasta sinne lähtötilanteen paikkeille.
Sen olen tässä huomannut, että olen aivan jumissa. Olen kyllä huomannut, että useat kollegat hiukan pidemmän istumisen jälkeen hiukan verryttelevät ja venyttelevät, mutta itse en ole kokenut tarvetta. Nyt on toisin. Kroppa yksinkertaisesti pakottaa liikkumaan ja venyttelemään, muuten tuntuu kamalalta. Tuntuu, että jäykistyn hetkessä joksikin suolapatsaaksi. Liikkumistottumuksissani muuten ei ole tapahtunut mitään merkittäviä, tai mielestäni minkäänlaisia muutoksia. Se on edelleen ihan yhtä vähäistä. En tiedä voiko olla, että alkoholi on rentouttanut ja nyt sen sijaan jännitän koko ajan? Onko raitis ryhti suorempi? Vai huomaanko vain nyt asioita jotka ennen tipahtivat kovalevyn kyydistä?
Onpas ilahduttavaa nähdä, että tänne plinkkiin on jopa vielä minunkin jälkeeni tullut useampi uusi kanssavähentäjä. Tervetuloa yhteiselle taipaleelle ja onnittelut hyvistä päätöksistä. Minulla onkin tässä sopivasti kuplavettä, joten kippis ja tsemppiä meille kaikille!
Heippahei… Oli vähän taukoa mutta nyt oli pakko tulla kuulumisia lukemaan ja kertomaan. Tuli taas niin tuttua tekstiä. Itsekkin - 90 luvun huoletonta elämää viettäneenä ei A-ongelma tullut mieleenkään. Kaikki juotiin niin omat kuin vieraidenkin juomat. Hauskaa oli ja kroppa kesti… Pohjia kai niistä tosiaan nykytilaan tuli hankittua. Nyt on törttöilyä ollut ihan omiksi tarpeiksi. Rattikäryyn ei kannata jäädä makaamaan. Se vaara ja mahdollisuus on varmaan lähes meillä jokaisella ollut… . Viime syksynä itsekkin ajelin varmaan siinä hilkulla ja kuinka ollakkaan yhdessä risteyksessä on koko virkavalta… ?Sydän löi viittäsataa ja siellä olikin joku kolari. Myöhemmin luin lehdestä, rattijuoppo (nainen) ajanut ojaan… Sen jälkeen on tullut järkeä enemmän tähän hommaan. Mutta kaikki on opiksi ja joskus uuden alku… Ollaan ylpeitä jokaisesta onnistumisesta, limpparin ja vissyn juomisesta ?houkutusten voittamisesta, eikä vaivuta synkkyyteen jos ote joskus lipsuu… Sitten vaan uutta parempaa päivää kohti. Viikonloppu on aina haaste… On keksimällä keksittävä täydentävää puuhaa… Keksitään ??♀️Saunajuoma, kokis odottaa huomeniltaa…mahtavat ulkoilukelit, käsityöt ym… Sitten “joskus” juodaan jotain muuta…nyt mennään näin… Niinhän… Hyvää viikonloppua meille kaikille ?
Moikkis Muumimamma, kiva kun palailet silloin tällöin. Juuri näin, ollaan ylpeitä itsestämme, siihen on meillä kaikilla aihetta! Ainakin ollaan huomattu ja tunnustettu heikkoutemme, se on jo alku.
Olen vähän miettinyt sitä, mistä ja miksi ongelma on minulle tullut. Kai siihen on monta syytä, mutta sukurasite on yksi. Kumpikaan vanhemmistani ei lasiin sylkenyt, vaikkakin työt hoituivat eläkeikään saakka. Moneen lapsuuden muistoon liittyy aikuisten juominen. Tosin ne muistot ovat kirkkaasti enemmän hyviä kuin huonoja. Kun aikuiset nauroivat ja lauloivat, ja meitä mukuloita oli paikalla useampia valvomassa ties kuinka pitkään. Kaikki olivat hyvällä tuulella. Onneksi tuollainen ei ole nykyään ok. Oikein vuosien malliesimerkki siitä, että ilman viinaa ei aikuisena hauskaa pidetä. Isäni joi hyvin runsaasti myös juhlatilanteiden ulkopuolella, luultavasti ainakin lähes päivittäin. Jälkeenpäin ajatellen hän “hoiti” sillä tavalla omaa jännitystään, ahdistustaan ja lopulta masennustaan, mitä ei tosin koskaan diagnosoitu. Kotona oli sellainen pärjäämisen kulttuuri, että ei saa olla vaivaksi ja toisaalta omat asiat eivät edes kuulu muille. Sillä polulla tässä on sitten tepasteltu perässä itsekin. Onneksi vähän erilaisessa ajassa, kun on roppakaupalla tietoa ja jopa vertaistukea ihan tässä käden ulottuvilla.
Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille, hyvin me vedetään! ?
30 tipatonta päivää ohitettu, jippii! Viimeksi samanlainen tauko saattoi olla toissa vuonna, kun oli yksi muutaman viikon tipaton. Mutta en muista minkä aikaa se tarkalleen ottaen kesti. Taisi tulla poistettua koko laskuri vähin äänin jossain vaiheessa. Saman pelkään tapahtuvan nytkin. Varma fiilis ei ole vielä ollenkaan, ei lainkaan. Itse asiassa viimeksi pari päivää sitten teki aika kovastikin mieli juotavaa. Onneksi se ei toistu usein.
Taisin jossain vaiheessa mainitakin, että en ole enää aikoihin antanut itseni kirjoittaa nettiin kännissä, en edes anonyymisti. Se kielto on siis ollut voimassa aika useinkin. Se kuitenkin johti siihen, että en oikein uskaltanut kommentoida mitään selvänäkään. Itsekriittisyys kasvoi kasvamistaan. Nyt tulee oltua taas jotenkin huolettomampi. Eikä haittaa, vaikka joku luulisi minun olevan humalassa, kun vielä reilu kuukausi sitten se oli pelottava ajatus silloinkin kun olin selvinpäin. Nyt voi vaikka hullutellakin, kun ei tarvitse todistella kunnollisuuttaan (itselleen?). Sama näkyy jo siivouksen suhteen kotona, mistä myös oli aiemmin täällä puhetta. Vaikka kaappeja olen järjestellyt pitkästä aikaa, niin muuten ei nähtävästi ole niin justiinsa. Vissypullotkin saattavat unohtua pöydälle, siinä missä edeltäjänsä kerättiin hyvinkin kiiruusti piiloon ja vielä vakuudeksi pyyhittiin pöytä.
Terkkuja ja tsemppiä taas tavoitteissaan jokaiselle!
30 päivää on hyvä paussi. Kerroit tuosta lapsuudenkodin käytöstä. Aikuisena vasta olen havahtunut huomaamaan, kuinka lapsuudesta jäi tärkeitä taitoja oppimatta, sillä aikaa kun vanhemmat seurustelivat viinin ääressä ilta toisensa perään. Olin “pikkuaikuinen” ymmärtämättä, että jokin olisi ollut hullusti ympäristössä. Tuntui pahalta, mutta kuvittelin, että vika on minussa. Ei tarpeita, ei tunteita, ei huolia, joihin olisi uskaltanut pyytää apua. Samanlaiset ongelmat seurasivat aikuisuuteen, mutta kun ne tunnistaa, kaikki on helpompaa. Suurimmat vaikeudet ovat takanapäin, kun niitä juttuja on itsekseen käsitellyt vuosien varrella, ne on hyväksytty ja nousee hyviäkin juttuja, joita muistella ja olla onnellinen! Eihän kaikki yhtä kärsimystä ollut, vanhemmat kävivät töissä, mutta jotain silti puuttui, koska viini oli lasten ja aikuisten välissä. En syytä ketään mistään, enkä ole katkera, kuten joskus olin pahimpina juomisaikoina. Mulla on valta tässä hetkessä toimia itsenäisesti, olla seuraamatta juomisen mallia ja vapaus rakentaa oman näköistä elämää ja nauttia siitä.
Tämmösiä pohdintoja tähän aamuun tekstistäsi. Tsemppiä sinulle, mitä päätätkin, mutta jos 30 päivää meni, niin jatkuuhan se siitä, jos asiasta ei tee liian suurta “juttua” itselleen. Ottaa vaan ihan rennosti. Täällä myös selvinpäin ollaan ilman mitään päätöksiä tai lupauksia. Ja ei ahdista. Tunteet käsittelen muutoin kuin alkoholin avulla.
Kiitos kommentista Lempeä kettu! Se osui tismalleen naulan kantaan. Todella pitkään ajattelin lapsuuteni olleen onnellinen ja syyn kaikkeen minussa ja luonteessani. Jossain vaiheessa sitten oivalsin, että kyllähän lapsuuden vuosia leimasi alkoholin lisäksi (tai syynä/seurauksena) muutama muukin lapsen kehitykselle haitallinen piirre. Hallitsevina välttelevä kiintymyssuhde ja hyvinkin vahva häpeän kulttuuri. Oivalluksen seurauksena pääsin (myös katkeruuden kautta!) työstämään omia ajatuksiani ja toimintamallejani. Vasta nyt mm. osaan tulkita iäkkään äitini sanoja sellaisen suodattimen läpi, mikä minun olisi ollut hyvä oppia jo vuosikymmeniä sitten. Samalla käy sääliksi, että hän ei koskaan ehtinyt kasvaa tuon parempaan. Jep, taas tulee automaationa imettyä hiukan syyllisyyttä siitäkin! Mutta tosiaan, kaikkien vaiheiden kautta sitä oppii katsomaan lapsuuttaan jälleen uusin silmin. Ei yksinomaan hyvänä, mutta hyviä puolia painottaen. Loppuun haluan lainata erään viisaan ajattelijan sanat.
“Mulla on valta tässä hetkessä toimia itsenäisesti, olla seuraamatta juomisen mallia ja vapaus rakentaa oman näköistä elämää ja nauttia siitä.” - Lempeä kettu
Kiitos tsempeistä, sitä samaa! Nyt olen huomannut pelkääväni juomisen aloittamista. Ahdistun jos ajattelen, että ehkäpä pian voisin taas antaa itselleni luvan kokeilla. Ei se tunnukaan voitolta, kuten jotenkin ajattelin, vaan tappiolta. Taas uudelta alulta. Siis ihan kokonaan alulta, ei kohtuullisen elämän alulta, kuten kuvittelin. Eiköhän tämä ole aika selkeä viesti siitä, että vielä ei ole aika. Eikä minun ole mitään syytä kiusata itseäni tuollaisilla ajatuksilla, kun näin on hyvä. Korkataan sitten, kun siitä on oikeasti hyvä ja varma fiilis. Tapahtui se sitten ennemmin tai myöhemmin. Todennäköisesti se tulee olemaan joku sosiaalinen tilanne, mistä en aio jatkaa kotiin tissuttelemaan.
Tuo “viisas” juttu muuten, minkä lainasit pohdinnastani, sopii moneen tilanteeseen, vaikka silloin, kun tulee sosiaalinen paine juoda, vaikka ei huvittaisi.
Tutulta kuulostaa, mitä kertoilit. Hallitseva kasvatustyyli ja jopa itsetunnon musertaminen, äidin mielioikkujen mukaan eläminen, takertuminen, nousuhumalan hyväntuulisuus ja vastenmielisten hetkien (kuten läksyt) kiukkuaminen ja pompotus kotitöihin, jotka itseltään jäivät juomisen vuoksi tekemättä. Vanhempien riidat ja niiden myötäkärsijänä oleminen. Vannomiset, kun olen aikuinen, en koskaan juo, mutta heti kun makuun pääsi, niin sitähän sitten juotiin. Mulla käyttö on aina ollut ongelmallista, pahaan oloon, sosiaaliseen jännitykseen ym. vääriin syihin. En kai siksi koe alkoholia syyksi, että joisin alkoholin vuoksi, vaan enemmän se on ollut huono keino käsitellä tunteita ja iän myötä se toi vähän toisenlaisiakin ongelmia, kuten humalaiset ihastukset ja väärät suhteet. Joka taas antoi syyn juoda lisää. Eihän se kierre ikinä katkea, jos ei itse sitä katkaise, mutta tätä kierre-ongelmaa ei nyt kummallakaan ole, joten nautitaan tästä!
Kipaisin vain kertomaan, että ensimmäinen alkoholiuni nähty 32 tipattoman päivän jälkeen. Olin siis viime yönä risteilyllä ystävän kanssa. Olin päätynyt aivan tolkuttomaan humalaan ja aamulla muistin, että minunhan piti merkitä annokset. Pinnistelin muistellessa montako tuli juotua, mutta en vain millään saanut siitä selkoa. Muistin että olin juonut ainakin siideriä tölkistä ja pohdin, että olinko tilaillut juomia tiskiltä, mutta siitä ei ollut mitään muistikuvaa. Näin sitten ystävän laivan käytävällä ja ihmettelin, että hänhän on aivan freesinä, kuin ei olisi juonut mitään. Kysyin varovasti tietääkö hän montako oikein olin juonut. Hän tuhahti että tasan kaksi pientä tölkkiä, jonka jälkeen olin ollut kaameassa kännissä valmis nukkumaan. Totesin hieman ristiriitaisin tuntein, että onpa toleranssi nopeasti kadonnut ihan kokonaan.
Kiitos elohiiri! Juuri tuo sama pyörii mielessä nyt kun takana kohta 100pv tipatonta. Joka ilta tulee käytyä sama kela läpi. En lähtenyt kokonaan lopettamaan? Mitä jos nyt jo vähän ottaisi? En todellakaan halua päätyä enää samaan joka päivä tissutteluun ja kerta-pari viikkoon sammahtamiskierteeseen!
Alkoholiunet osaavat olla todella painostavia. On niistä paljon kokemusta, ihan joka yö toistuvia unia. En ole onneksi nähnyt niitä tämän raittiuden aikana laisinkaan, mutta olen vähentänyt alkoholin pohtimista todella paljon enkä kuuntele enää AA-radiota. Yritän kuitenkin pitää tavoitteen eli selvinpäin elämisen kirkkaana.
Elohiiri, ei se toleranssi ihan noin tykkänään katoa Mutta olen huomannut, että kun juo vähemmän tai on useamman viikon juomatta, niin kyllä se jonkin verran toleranssia laskee. Mutta todella nopeasti palaa vanhaan, esim. viikon lomalla.
Minulla oli näköjään eilen yksikuukautissynttärit plinkkiläisenä, kiva!
sphere76, juu tuo ajatus vanhaan palaamisesta on kamala. Ja kun tietää miten pikkuruisen kulman takana se vielä vaanii, niin tulee jännättyä. Välillä mietin, että olisiko sittenkin ollut parempi olla lopettaja. Siis ajatuksissaan niin, että ne mahdolliset yksittäistapaukset olisivat sitten jonkin sortin harha-askeleita, mutta aivot olisivat lopettajan eikä vähentäjän. Varmaan hassuja keloja jos toiminta on sama, mutta kun tunnetusti niin paljon on asenteista ja aivoituksista kiinni.
Sinulla on Lempeä kettu mennyt nyt tosi hienosti, pidä siitä kiinni! En ole tuollaisesta AA-radiosta kuullutkaan. Toisaalta en ole varma haluaisinko kuunnella. Podcasteja ja videoita aiheesta kyllä kuuntelen, mutta nekin vaativat tietyn mielentilan, että jaksavat kiinnostaa. Ja toki hyvällä tavalla resonoivan sisällön. Huomaan olevani sillä tavalla herkillä, että lopetan kuuntelun jos yhtään aistin ymmärtämättömyyttä, ylimielisyydestä puhumattakaan. Jos esim. aiheesta mitään tietämätön haastattelija kyselee “tyhmiä” joltain raitistuneelta, tulee turhautunut fiilis. Vaikkei se tietenkään ole sen aiheesta luultavasti ihan aidosti kiinnostuneen haastattelijan syy.
Tuo on Hippuli ihan totta, vaikka olisihan se jonkinlaista säästöä, jos “twopack” piisaisi noin pitkälle.
Mä oon kanssa nyt tammikuussa löytänyt podcastit. En oo aiemmin kuunnellut, koska en mä kuuntele edes musiikkia. Mutta salilla pyöräily ja juoksu on vähän tylsää, kun maisemat eivät vaihdu, joten podcastit piristävät siellä. Kuuntelin jo kaikki “Darravapaana”, Ira Koivun “Soberisti”, nyt menossa Hanna Tikanderin “Selvin päin”. Onks jotain muita suositella?
Noita samoja podcasteja olen kuunnellut ja lisäksi lähinnä jotain yksittäisiä hakusanalla haettuja. Nyt ei tule mieleen yhtään nimeä, joten luultavasti mikään ei ole ollut ihan huippu.
Tipaton on mennyt sinänsä hyvin, ei ole ollut juomahaluja. Pettymys on se, että vireystilani on taas tosi huono. Nukun liian vähän ja kärsin paljon päänsäryistä. Voimat ovat vähissä ja se ärsyttää tosi paljon. Ennen oli ihan samoin, mutta siihen oli sentään “hyvä” syy. Nyt olen samassa tilanteessa ihan “turhaan”. Ihan kiva kuitenkin, ettei silti ole tehnyt mieli juoda. Ennemminkin haluan oloni paremmaksi ja tiedostan, että se ei ainakaan ole toimiva keino.
Hyvää helmikuuta ja tsemppiä, pysytään kukin tavoitteissamme!
Onnea Elohiiri synttäreistä! Mulla taitaa tulla kohta parisen vuotta täällä kirjoittelua täyteen, jos oikein muistelen.
Kyllä asioita on sitä mukaa käsiteltykin. Joskus on tullut takapakkia, mutta kehitys ei olekaan noususuhdanteista vaan onnistumiseen on tarvittu myös epäonnistumisia.
Kiitokset. Näköjään jo pari viikkoa sitten oli kaksivuotissynttärisi, onnittelut niistäkin!
Pidän tässä vaiheessa ihan varmana, että epäonnistumisiakin tulee vielä. Miksei tulisi, kun on tullut ennenkin. Kunpa, voi kunpa, sitä vain havahtuisi ajoissa. Minulla on niin paha tapa vain sulkea silmät ja hypätä liukumäkeen kun alkaa lipsua. Erilaista tällä kertaa on vain tämän plinkin apu. Sen toivon riittävän siihen, että tarraisinkin kynsillä kiinni ja sinnittelisin sittenkin takaisin ylös. Ihan ihanteellisessa tapauksessa isompia lipsumisia ei tietenkään edes tule.
Nyt olen ehkä jatkuvan miettimisen ja prosessoinnin sijaan alkanut miettiä, että kannattaako tätä niin kovin miettiä. :mrgreen: Toisaalta tuntuu ihan ehdottoman tärkeältä ajatella mahdollisia skenaarioita etukäteen, jotta olisi niihin jonkinlaista toimintamallia valmiina. Toisaalta pelkään, että liiallinen riskianalyysi saakin ajautumaan niitä kohti. Ehkä tärkeämpää on kuitenkin pohtia ja yrittää korjata syitä mitkä juomaan houkuttelevat, sekä yrittää täyttää ajatuksia raittiuden positiivisilla puolilla ja iskostaa niitä takaraivoon.
Jahas, nyt juhlitaan näköjään pyöreitä. Tipatonta, vai pitäisikö jo alkaa sanoa kohtuukäyttöä, vaikka en vielä olekaan käyttänyt, takana 40 päivää. Enpä taida ottaa tänäkään viikonloppuna, varsinkaan kun töitäkin on. Mutta vitsit miten kiva, kun uusia tippuu palstalle edelleen! Lisääkin toki mahtuu, jos ruudun takana joku vielä arpoo rohkeneeko sitä osallistua. Kaikenlaiset kokemukset ovat tosi kiinnostavia (vaikka olisivatkin saaneet meidän tapauksessamme jäädä kokematta), vaikka en myöskään ehdi kommentoida kaikkea. Kännykällä käyn silti päivittäin kurkistelemassa. Itse en ainakaan vielä ole katunut liittymistäni sekuntiakaan, päinvastoin.
Kiitos samoin Lempeä kettu ja hyvää viikonloppua kaikille muillekin, pysytellään ruodussa! ?
Käytän tätä palstaa ingocnito-välilehden kautta koneellani, mutta ei se vissiin auta: Facebook-syötteeseeni ilmestyy koko ajan Kantamo-nimisen päihdeklinikan mainoksia. Miehen vakava naama kuvassa ja iso otsikko: “Tipaton ei auta”. Mua niin sieppaa! Kyllä se auttaa, stana
Melkein tekee mieli alkaa ryyppäämään, kun näen tuon mainoksen.
On äärimmäisen outo juttu. Minulle ei ole koskaan tapahtunut tuon tapaista .
Onhan FBssäkin toiminto, jolla voi ilmoittaa, etten halua tuollaisia mainoksia.
Näin myös jossain tuon mainoksen ja kyllä minuakin otti päähän.
Juovana aikana oli tapana pitää tuo kuukausi ja tottakai siitä oli hyötyä. Elimistö lepäsi ja palautui.
Ennenkaikkea minulle se opetti, että vallan mainiosti ja onnellisena, voi elää ilman alkoholia ja se todella auttoi kun tuli se hetki eteen, että nyt on todella lopetettava.
Mulle ei ole tullut tuota mainosta, mutta ärsyttäisi kyllä suunnattomasti. Monet juomisen lopettaneet ovat sitä mieltä, että tipaton kuukausi ei auta ja johtaa vain kaksin käsin juomiseen sen loputtua, koska kun on todistanut itselleen, että pystyy olemaan juomatta, on taas lupa juoda määrättömästi. Joo, osin on totta. Kyllä mulla on mennyt vähän överiksi viikkojen selvistelyjen jälkeen, mutta se on johtunut myös muista syistä (esim. lomamatka). Lääkärini ja päihdehoitajani ovat sitä mieltä, että monta viikkoa putkeen juomatta on elimistölle hyväksi, ei ollenkaan turhaa touhua. Uskon mieluummin oikeita koulutettuja asiantuntijoita kuin kokemusasiantuntijoita. Tosi paljon ärsyttää kommentit, että KUKAAN meistä ei pysty vähentämään vaan kaikkien on jossain vaiheessa tajuttava lopettaa. Jos joku muka pystyy vähentämään ja jopa kohtuukäyttöön, se on vain tilapäistä ja johtaa katastrofiin hetkellä minä hyvänsä. Eihän se näin voi olla! Mutta miksi sitten maailma on täynnä tarinoita raitistuneista alkoholisteista ja missään ei ole sankaritarinoita meistä vähentäjistä? Miksi? A) Koska kukaan ei onnistu? B) Koska emme halua tulla esiin? C) Koska kun olemme onnistuneet, emme enää jää vatvomaan alkoholiongelmia? Mä en vielä ole onnistunut, joten en tiedä. Mutta tiedän, että mun tavoite on onnistua, unohtaa tämä vaihe elämästäni ja kadota täältä kirjoittelemasta, vaihtoehto C.
Juuri näin, ollaan ylpeitä itsestämme, siihen on meillä kaikilla aihetta! Ainakin ollaan huomattu ja tunnustettu heikkoutemme, se on jo alku.
Se kuitenkin johti siihen, että en oikein uskaltanut kommentoida mitään selvänäkään. Itsekriittisyys kasvoi kasvamistaan. Nyt tulee oltua taas jotenkin huolettomampi. Eikä haittaa, vaikka joku luulisi minun olevan humalassa, kun vielä reilu kuukausi sitten se oli pelottava ajatus silloinkin kun olin selvinpäin. Nyt voi vaikka hullutellakin, kun ei tarvitse todistella kunnollisuuttaan (itselleen?). Sama näkyy jo siivouksen suhteen kotona, mistä myös oli aiemmin täällä puhetta. Vaikka kaappeja olen järjestellyt pitkästä aikaa, niin muuten ei nähtävästi ole niin justiinsa. Vissypullotkin saattavat unohtua pöydälle, siinä missä edeltäjänsä kerättiin hyvinkin kiiruusti piiloon ja vielä vakuudeksi pyyhittiin pöytä.
Tuo “viisas” juttu muuten, minkä lainasit pohdinnastani, sopii moneen tilanteeseen, vaikka silloin, kun tulee sosiaalinen paine juoda, vaikka ei huvittaisi.
Mutta olen huomannut, että kun juo vähemmän tai on useamman viikon juomatta, niin kyllä se jonkin verran toleranssia laskee. Mutta todella nopeasti palaa vanhaan, esim. viikon lomalla.