Henkinen kylmyys

Kotikanava
41

Viikon pohdintoja:
-En voi hyvin tässä suhteessa

  • Paraneeko oloni ajan myötä tässä pysyen mutta itseäni hoitaen ja itseeni tutustuen
  • Jos päätän erota teenkö sen vain itsekkäistä syistä ja laiskuudesta
  • Miten kestän mieheni romahtamisen jos toteutan eroaikeeni
  • Olisinko todellakin, kuten arvelen, lapsilleni parempi äiti jos lähtisimme tästä
  • Miten lapset suhtautuisivat eroon
  • Miksi minun olisi jaksettava mieheni vierellä vaikka hän haluaisi raitistua, ei se helppoa tulisi olemaan ja omat voimani ovat jo nyt lähes loppu
  • Pitäisikö päätellä jotain jo siitä, että vaikka arki on kiireistä ja raskastakin mieheni ollessa reissuhommissa, voin yleensä paremmin viikolla
  • Pärjäisinkö lasten kanssa kolmistaan kun olen itse henkisesti heikoilla, kipuilen lapsuuden muistojen ja tunteiden kanssa, kuinka voisin olla hyvä äiti ja hoitaa kaiken
  • Al-Anon todella vaikuttaa hyvältä, mutta sen jälkeen kun kävin siellä ensimmäisen kerran en ole muuta tehnyt kun pyöritellyt näitä asioita päässäni
  • Voinko edes vaatia mieheltäni raittiutta koska itse saatan vielä kuitenkin käydä viihteellä, toisaalta, eihän minulla ole ongelmaa juomisen kanssa
  • Jos mieheni raitistuu tiedän että hänen sosiaalinen elämänsä luultavasti loppuu kokonaan pitkäksi aikaa, eihän kyläänkään voi mennä jollei saunota (ja juoda)

Tässä nyt ainakin osa mitä olen miettinyt…

42

Viimeiseen viitaten, tänään tulin töistä ja ihmettelin miksi vastassa on mököttävä mies joka ei edes tervehdi. Selvishän se kun tarpeeksi tiukkasin mikä vituttaa. Olis tullut vanha kaveri kylään ottamaan vähän kaljaa mutta kun ei voi nyt tulla… Voihan marttyyri… :angry:

43

Ja lapset kyselee mikä iskää vaivaa kun aamulla sen kanssa oli ihan kivaa…

44

Katsos, olin näköjään kirjautunut ulos, minähän noi pari edellistä viestiä lähetin. :wink:

45

Hiukan sain taas toista puhumaan, harmittaa kuulemma kun menettää kaikki kaverit. (Hiukan liioittelua ilmassa) Aikoo kuulemma lopettaa kotona juomisen kyllä, mutta kun kysyin tarkemmin, että aikooko lopettaa kokonaan juomisen vastaus oli tiukka “En todellakaan!”

Vaikka oikeastaan tiesinkin, kysyin vielä et onko hänellä ketään jolle on jo tai voisi puhua näistä asioista. Ei kuulemma ole, kai häpeä on vaan liian kova, että omalla juomisellaan on saanut avioliittomme ja perhe-elämämme tähän pisteeseen.

Näen tuskan toisen sisällä, en nyt vaan tiedä johtuuko se jostain ymmärryksestä joka hiipii tajuntaan vai siitä ettei voikaan tuttuun tapaan lipittää olutta.

Kyselin myös mitä mieltä on, onko juomattomuus hänen omasta mielestään järkevää ja tarpeellista, vastaus oli “Kyllä kai” Eli taidamme olla tilanteessa jossa hän minun mielikseni on juomatta ja on vain ajan kysymys koska se taas jatkuu.

No, en odota ihmeitä joten pudotuskaan ei tule olemaan niin kova kun aiemmin.

46

Taas kävi sellainen naputus joka asiasta lapsille et lopulta esikoinen istui itkien iltapalalla. Kun hän lopulta suvaitsi huomata tämän alkoi perinteinen, “No mikä nyt on, HÄ, mitä mä nyt sanoin, HÄ?!?”
Totesin että tuollainen negatiivisuus tarttuu koko perheeseen, helpottaisiko jos lähtisit vaikka juomaan? (Ei, en ole ylpeä tästä)
Sillä sekunnilla lensi leipä ikkunaan kirosanojen saattelemana, aivan uusi puoli tässä miehessä.
Esikoinen itkee yläkerrassa kun herra ilmoitti että kaikki lähti siitä kun poika ei voinut laittaa heti rahkapurkkia roskikseen. (Omg)
Kävin vakuuttelemassa lapselle, että vaikka mitä isi sanoo, kohtauksen syy ei ollut hänen. Lapset tottakai pelästyivät, meillä ei ole koskaan tavarat lennelleet.
Olen kokoajan vakuutuneempi että ero on ainoa mahdollisuus,en kestä katsoa mitä mies tekee lasten itsetunnolle kun kaikki mitä he kaipaisivat on hyväksyntää, joskus kehuja ja positiivista palautetta rakkaalta isältään.
Esikoinen on vähän pyöreä ja siitä hän jaksaa huomautella, tekisit jotain tolle sun mahalle ym.
Alkaa riittää… :imp:

47

Voi Sirppi :frowning:

Toi sun miehen touhu ei kuulosta nyt yhtään hyvältä. Yleensähän se vaan menee aina hullummaksi, valitettavasti. Tollaset läskihuomauttelut ja jatkuva karjuminen voi vahingoittaa teidän lapsia todella pahasti, niin kuin sanoit itsekin. Lapset saattaa pahimmillaan kääntää sen niin, että niiden isä vihaa niitä kun ne on niin kertakaikkisen huonoja. Todella toivon että teillä tilanne ei mene niin pahaksi.

Voimia sinulle!

48

Voimia Sirppi!!

Todella ikävää käytöstä mieheltä ja surkeinta tässä on se, että lapset jotka eivät voi ymmärtää käytöksen johtuvan isin sairaudesta, kohdistavat sen pahimmillaan juuri itseensä. :frowning:

Ymmärrän täysin että mittari alkaa olemaan pahasti punaisella.

49

Tein sen, kerroin tästä mustasta möykystä mun sisällä joka on lapsesta asti siellä asunut. Nyt viimeisen vuoden aikana se on kasvanut niin suureksi että en tiedä miten sen puran. Sanoin kuitenkin tietäväni sen vaativan niin paljon työtä ja huomiota että tässä meidän suhteen tilanteessa en saa voimia riittämään enää sen purkamiseen. Meidän on siis parempi etsiä omat asunnot, muutto meillä olisi ollut edessä kuukauden päästä muutenkin, toki suunnitelmissa oli yhteinen asunto.
Mies on murtunut, ryhti romahtanut, mutta edelleenkään hän ei puhu.
Toivon että pystyn jotenkin osoittamaan että hänestä vielä välitän antamatta turhaa toivoa tulevasta, mitään kun en pysty lupaamaan.
Olo on aika turta, mutta olen vuoden aikana jo niin moneen kertaan tämän tilanteen päässäni käynyt läpi ettei se kovin sekaisin minua saa.

50

Tulee mieleen oma ero, kun olen joskus lähtenyt alkoholisti miehestä eroamiseen sanomalla miehelle, että kun minulla on lapsuudentraumoja ja koska olemme molemmat sairauta. Se on kummallista, että miten sitä alkaa lopulta kuvitella itse olevansa se sairaampi osapuoli, tai kokee tarvetta sanoa niin miehelle. Vaikka tosiasia oli minullakin, että lähdin koska mies joi liikaa. Lisäksi lähdin sentakia, että hän ei ollut riittävän rehellinen mielestäni, tai tuli tunne että suhde on vain teatteria. Ihan kuin en haluaisi toisellekaan kertoa kuinka vahva todellisuudessa olen. Ehkä näin läheisriippuvaisesti ajatellen, ettei hänellä vaan tulisi paha mieli siitä kun minä olen vahva. Koska jos hän ei olekaan vahva, niin sitten minä olen aiheuttanut pahan mielen hänelle olemalla terveempi ja reippaampi kuin hän. :laughing: Työelämässä kostautuu moinen ajattelu…anta omat ideat toisille, kehuu toisia, ja leikkii huonompaa kuin onkaan. Toiset sitä kiltteyttä julmasti hyödyntää.

51

Ihan totuuden sanoja nuo olivat, ehkä vähän pehmennettynä, mutta kyllä se hänellekin selvä on miksi se möykky on kasvanut. Juomisen takia. Mutta voimaa löytyy minusta tarpeeksi tähän hommaan nyt kun olen sen viimein liikkeelle sysännyt. :slight_smile:

52

Asiat etenee vauhdilla, eilen sain asunnon, viimeistään kuun vaihteessa muutto. :smiley:

Lapsille kerroin eilen, se piti tehdä yhdessä mutta mieheni ilmoitti ettei siihen pysty.

Mies on täysin murtunut ja toimintakyvytön, sai lääkäristä rauhoittavia ja unilääkkeitä, nyt kulkee zombina ympäri asuntoa.

Vaikutan varmaan maailman kylmimmältä ihmiseltä kun järjestelen asioita, ostan tarvittavia kodinkoneita ja muutenkin olen lasten kanssa oma itseni.

Olo on jo nyt niin helpottunut etten olisi voinut uskoa, pudotus ja suru tulee varmasti jossain välissä, mutta nyt menen innolla eteenpäin.

53

Muutto on ihan kohta,lauantaina. Nyt alkaa vaan paukut loppumaan. Töissä 30° ja enemmän, kahdeksan tuntia siellä, siitä kotiin pakkaamaan ja jakamaan sekä järjestelemään tavaroita. Sain kerättyä paljon huonekaluja ja muita tarvittavia laitteita todella halvalla, siihen se hyvä tuuri sitten loppuikin.
Sunnuntaina kissa lääkäriin, 270€, autoon on tulossa kytkinremontti, en edes halua tietää paljonko siihen menee rahaa, töissä hajoaa tietenkin laitteet, jokainen ylimääräinen lasku on pois yrittäjän palkasta. Vaikka odotan muuttoa kuin kuuta nousevaa alan olla sekä henkisesti että fyysisesti loppu…

Joka nurkan takaa sataa nyt paskaa niskaan!!!

54

Sirppi

Mitä elämääsi kuuluu?

ihmettelee syyslintu

55

No elämään kuuluu suurimmaksi osaksi hyvää. Lapset alkavat jo tottua uuteen elämänrytmiin, kiukkukohtaukset on nykyään jo harvinaisia. :slight_smile:

Itse olen lukenut paljon, jopa suunnitellut omaa harrastusta, joku tanssitunti on ollut haaveissa jo pitkään.

Nyt nokka tukossa, flunssa iskemässä, ei oikein ajatus eikä teksti kulje. :smiley:

Toki hiukan stressaa kun joudun makselemaan edelleen yhteisen talomme lämpölaskuja ym. joista olen jo kertaalleen oman osuuteni maksanut, mutta minkäs teet kun laskut olivat vielä tuolloin mun nimissäni. Luottotiedot menee jos ne jätän maksamatta. Mies ei tätä varmastikaan kiusallaan tee, edelleen töitä on todella vähän ja paljon palkkoja saamatta.
No, se on onneksi vain rahaa ja luojan kiitos olen ollut säästeliäs ja nyt on rahaa maksaa ne.

Olen tehnyt päätöksen lähteä marraskuussa rantalomalle, yksin (!!!) :smiley:

Viikko oman pään kanssa, mukana matkalaukullinen kirjoja, ei muiden aikatauluja. Ja voin luottaa että kotona on kaikki hyvin, siskoni on luvannut muuttaa meille loman ajaksi että lapset saa jatkaa arkeaan mahdollisimman normaalisti.

Tällaisia näin nopeasti.

Mitä syyslintu sinne teille kuuluu?

56

Moi Sirppi

Hienoa kuulla, että elämä alkaa rullata. Ja tosi hyvä idea, että lähdet yksiksesi lomalle! Minunkin elämäni on sillä lailla nyt helpottunut, että tiedän mitä kotona tapahtuu jos olen jossain. Toki vähän enemmän järkkäilyjä vaatii koira ja lapsi yhtälö, mutta toisaalta ei tarvise pelätä että joku tekee oharit viime tipassa ja alkaa juoda.

Mies juo edelleen. Ei ymmärtääkseni paljon, mutta asumuseroa on nyt kulunut useampi kuukausi ja mielestäni nyt jo olisi pitänyt näyttää halukkuutensa raitistumiseen, jos sitä oikeasti olisi. Eli alkaa pikkuhiljaa olla aika todeta, että suhteemme on tosiaankin ohi. Seuraava vaihe on sitten avioeron vireille paneminen. Joskus, kohta ehkä?

Ero on ollut yllättävän rankkaa kuitenkin, vaikka olo on toisaalta helpottunut. Tunnen oloni vanhaksi ja väsyneeksi ja itsetunto on aivan nollissa. Jonkun aikaa jo menikin hyvin, mutta nyt on alkanut taas aamuitkuisuus ja väsymys ja apeus. Juuri sovittiin, että nostan mielialalääkityksen määrää. Jotenkin tästä vain on nyt rämmittävä ylös.

Ehkä suurin ongelma on se, että nyt pitää ihan uusiksi miettiä oma elämänsä. Ja edelleenkin kummmittelee huono omatunto ja paha mieli puolison menettämisestä. Hullua! Kaiken järjen mukaan pitäisi olla hieman vihainen, mutta sitä tunnetta minulla ei ole. Enemmänkin huoli ja sääli. Ja vaikka lapset ovat isoja murehdin välillä heitäkin - isä kun ei oikein ole pystynyt käynnistämään isä-lapsi suhteita uudelleen. Koen edelleenkin että aika iso osuus meidän perhee hyvinvoinnista on harteillani. Lisäksi omat vanhempani tuntuvat vahvasti olevan puolisoni puolella ja saan tämän tästä hyviä neuvoja, kuinka “minun pitäisi jutella” ja “pyydellä” ja sitä rataa.

Toisaalta olen ajatellut ottaa tämän vuoden oikein kunnon muutoksen vuotena. Olen lukenut tosi paljon avioeroa ja elämää yleensäkin käsitteleviä kirjoja. Haluaisin tehdä isompaa remonttia ruokailuni kanssa ja minäkin olen kaivanut vanhoja harrastusvälineitä esille. Olisi kiva jatkaa siitä, mihin jäi joskus 20 v sitten. Kyllä me kai Sirppi ollaan kuitenkin vahvoja ja eteenpäin pyrkiviä naisia, kun jaksetaan miettiä omaa yksinäistä tulevaisuuttamme ja keksiä kivojakin juttuja (taloudellisesti kehnoon) elämäämme. :wink:

Olen kuitenkin tyytyväinen ja ylpeäkin että sain lähdettyä, ainoa oikea ratkaisu. Ja jotenkin näen kyllä valoakin putken päässä - mutta ottaa se välillä koville…

Tämä palsta on edelleenkin kyllä tarpeellinen ja kiva, että meitä eronneitakin on täällä joukkio juttelemassa. Tarvitsee sitä tukea vieläkin ja tietoa siitä, ettei ole ainoa näiden asioiden kanssa kamppailemassa.

Oikein hyvää syksyä Sirppi sinulle ja perheellesi! Rinta rottingilla vain eteenpäin!

57

<3 Eipä mulla muuta.

58

Hei! Olen lueskellut sinunkin tarinaa Sirppi,kun se niin kovasti tutulta kuulostaa vaikka oman miehen juominen vielä hiukan vähäisempää onkin. Olen kuitenkin tällä hetkellä tien haarassa siinä mielessä että asunto odottaa ja nyt pitäisi vaan tehdä päätöksiä:jäädäkö ja katsoa Muuttaako mies mitään kun on tosi kyseessä vai lähteä - lopullisesti vai ottamaan etäisyyttä? Kiinnostaisi kuulla kokemuksianne,oletteko siis vielä “yhdessä” ja aikalisällä ja jos näin,miten homma toimii? Tapailetteko,onko seksiä ja tavallaan vaan asutte toistaiseksi erillään? Minua askarruttaa tämä vaihtoehto vai onko se vaan taas yksi mahdollisuus miehelle saada rusinat pullasta,kun voi näin paeta omaa vastuutaan perhe-elämän ja juomisen fiksusta yhdistämisestä? :question:

59

Helmililjanen! Itse olen ottanut oman kämpän ja olen siellä viikonloput ja milloin asia itseäni ahdistaa.En ole vielä eronnut,käyn koko ajan terapiassa kun tuntuu että kaikki asiat ovat solmussa enkä tiedä mistä aloittaa selvittely.Mulla erittäin ihana terapeutti,hän neuvoi että,edetään pienin askelin,kaikkea ei tarvitse kerralla saada selväksi.Se pudotti jo paljon painolastia harteilta.Olen myös muuttanut asenteitani puolisooni.En huolehdi hänen asioistaan,teoistaan,elämäntyylistään,jokainen ottakoon vastuun omasta elämästään,olen siis päästänyt irti ja luovuttanut.Tämä on myös helpottanut omaa ahdistustani.Aikaa se on vienyt mutta kun tiedostaa, että olemme voimattomia alkoholin suhteen niin asia on vaaaan hyväksyttävä…aika näyttää sitten kuinka tässä käy :question:

60

Kiitos Jellonatar! Juuri tällaista pohdin itsekin. Yhtä askelta johonkin suuntaan mutta jotain,minkä ei kuitenkaan tarvitsisi ollalopullista. Saisi ikäänkuin aikaa isoihin päätöksiin eli jäädä vai lähteä. Yksin ollessaan saattaisi joku asia kirkastuakin? Mutta jos kyseessä on vain tauko,niin miten tapaillaan vai tapaillaanko ollenkaan,ollaanko kuitenkin yhdessä ja onko sitten hyvä juurinoin,että toinen asunto olisikin vain niitä hetkiä varten kun tarttee etäisyyttä toiseen? Miten tavarat ja kalusteet? Siirtääkö toiseen asuntoon vain osa vai samantien kaikki oma? Olisi kuitenkin kiva että se toinenkin koti tuntuisi kodilta muttajos vien täältä kaikki,tämän talon seinät kyllä huutaa tyhjyyttään… Meillä vielä nuo lapset joten senkin takia kummassakin paikassa pitäisi olla hyvä olla… :confused: