En kommentoinut mitään tähän luvan kysymiseen, päätti siis itse ja haki kaupasta 8-packin. Jotain muutakin tuli kellarin valikoimista ilmeisesti nautittua sillä yöllä hän kömpi viereeni kuorsaamaan ja siinä vaiheessa kun alkoi hikka, painuin alakertaan sohvalle nukkumaan. Tänään aion hänelle sanoa sen, että en hänen puolestaan tule tekemään koskaan päätöstä ostaako vaiko ei kaljaa. Olen mielipiteeni kertonut, joko sitä kunnioittaa tai sitten ei.
Onko lupaa pyydetty kaljoitteluun? vai onko seli-selillä syy kaljoitteluun perusteltu? Juopot on mestareita keksimään syitä huomiselle…ja sitten ne juo kohta salaa seuraavassa vaiheessa
Kurja kuulla, Sirppi!
Tuo on juuri sitä, mitä pelkään. Jos on vuosikaudet ollut tapana juoda, iloon- suruun - muuten vain, niin voiko siitä päästä koskaan eroon. Noita pettymyksiä ei ikinä opi ottamaan murehtimatta. Ja kuinka kauheaa olisi, jos olisi vuoden pari luullut, että kaikki on hyvin ja ohi ja sitten - huomaa tissuttelun alkaneen.
Aurinkoa viikonloppuusi Sirppi 
Eilen vetäs oikein kunnon kännit kun oli niin kurja työpäivä, tänään touhunnut koko päivän pihalla. En tiedä paljonko on kaljaa mennyt päivän aikana mutta illan aikana kun olen ollut kotona niin kokoajan on taas isoin mahdollinen tölkki kädessä. En ole mitään sanonut niin ihan tyytyväisenä tossa vieressä kiskoo kaljaa. Ja suunnittelee vielä et jos huomenna lähtis naapurin kanssa paikalliseen. Ei mitään rajaa. Seuraan tilannetta taas hetken, omiakin ongelmia tässä on enkä jaksa nyt hänestä yhtä paljoa vaivaa nähdä kuin ennen, mutta kyllä se ihmetyttää mihin hävisi ne puheet ja aikomukset.
Aion silti nauttia viikonlopusta, jos hyvin käy niin saan siskoni kylään huomenna. 
Kurjaa alkkiksen kanssa onkin juuri se, että itseään suojellakseen alkaa elää tosi välinpitämättömästi.
Juuri näin. Ja jos sitten joskus käy niin iloisesti, että juominen oikeasti lakkaa, niin kuilu on jo syntynyt! Henkinen kuilu, fyysinen kuilu, rakkaus on murentunut tai haudattu jonkin betonisen kuoren sisään tosi syvälle. Milläs niitä sitten korjaillaan?
Meillä juominen näyttäisi nyt hieman laantuneen - tosin minäkin VÄLINPITÄMÄTTÖMÄNÄ en enää ole nuuhkimassa ja tarkistamassa joka ilta, missä kunnossa tulee kotiin. Mutta nyt pohdiskelen sitä, että riittääkö tällainen tilanne enää? Tarvitsenko ja haluanko kuitenkin elämääni myös läheisyyttä ja tunnesidettä - vai riittääkö kumppanuus-tyylinen suhde?
Koita nauttia edes hetkittäin, Sirppi 
Sisko tulee kuin tuleekin tänään oikein yökylään! 
Menkööt ukko baariin, mulla on laatuseuraa.
Sirppi: sinulla vaikuttaisi olevan puolisona juova alkoholisti. Tietänet sen jo itsekin, mutta ehkä toivot ettei se sittenkään olisi totta. Hyvä uutinen on se, että mitä pikemmin sinä hyväksyt sen tosiasian että hänellä on päihderiippuvuus, sairaus, ja otat selvää tästä sairaudesta, sitä pikemmin muutoksia omassa hyvin voinnissasi voi odottaa tapahtuvan.
Miehesi ei voi omalle tilalleen tällä hetkellä mitään. Sinä voit yrittää hänen kanssaan säännöistä sopia, mutta mikäli joudut pettymään se vain vahvistaa diagnoosin. Sopiminen/rajoittaminen/pakottaminen/uhkaaminen on siis turhaa, mutta tyypillinen tapa jota läheinen yrittää.
Alkoholismi on etenevä sairaus. Välillä asiat voivat hetkellisesti olla hieman paremmin, mutta kohta ne ovat entistä huonommin. Alkoholisti on patologinen valehtelija ja valehtelee valehtelemisestaankin. Alkoholista ei voi keskutella hänen kanssaan, tai jos voi, petaa alkoholisti näennäisellä keskusteluhalukkuudellaankin vain seuraavaa ryyppyä.
Ymmärrän, miten epätoivoiselta tilanteesi vaikuttaa, koska olen itse ollut samassa tilanteessa. Toivoa on ja alkoholismista voi toipua läheinen ja jopa alkoholistikin 
Kovaa huumoria ehkä, mutta tosiasia on se, että vaikka parisuhteeseen jääminen voi tuntua helpommalta ratkaisulta kuin esimerkiksi avioero niin alkoholistin oma “herääminen” ja hoitoonsaaminen voi kestää vuosia. Omalla kohdallani se kesti 3,5 vuotta, ja pidän
(Jatkuu) sitä suhteellisen lyhyenä aikana. Itse olen omalla kohdallani jälkeenpäin ajatellut etten osannut nähdä tilannetta lasten kannalta.
Toivoa kaikesta huolimatta on, ja mikä parasta sinä voit itse vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Ensi askel on otettu kun olet löytänyt tänne. Tämä palsta oli minulle suuri tuki aikanaan ennen mieheni raitistumista vuonna 2010. Toinen merkittävä asia on että olet kertonut ongelmasta läheisille. Olet oikealla tiellä!
-Ellis
Meikäläisen menojalka vipattaa, olen nyt vakavasti harkinnut että lähden torstaina vähän kylille. Ainoa ongelma on että en voi luottaa siihen että mieheni on täällä lasten kanssa siinä kunnossa että pystyy olemaan vastuussa. Pitäisiköhän suosiolla hoitaa lapset mummulaan vai jättää lähtemättä. Toisaalta ei noi muksutkaan enää nykyään sinne mummulaan yhtä innoissaan mene kuin ennen, kaverit vie voiton.
Siihen malliin mies jo tänään huokaili rankasta työmaasta että kyllähän hän ansaitsee varmasti nollauksen torstaina.
Tuntuu jotenkin vielä vääremmältä koko tämä juominen kun on viikot työreissuilla, minä pyöritän “yksinhuoltaja” arjen ja sitten hän tulee kotiin rentoutumaan. Toki siivoaa, pesee pyykkiä ja hoitaa ulkotöitä, minä olen yleensä vielä lauantaitkin töissä. Sitten kaikista näistä kotitöistä väsyneenä ja stressaantuneena ansaitsee taas kaljaa.
Se nyt ei ole minulle enää mikään uutinen että alkoholisti hän on, eikä alkoholismi sairautenakaan ole kovin uusi asia. Sen verran nyt itseäni avaan että olen alkoholisti-isän ja suhteellisen paljon juoneen äidin kanssa lapsuuteni viettänyt.
Eilen piti olla aika terveyskeskuksen psykiatrille (siirtyi ensi viikon keskiviikolle 
) jonne ajan varasin mennäkseni kaivelemaan lapsuuttani josta en mitään muista, siskoni kanssa puhuttuani sieltä jotain putkahtelee esiin. Taitaa tulla sille psykiatrille täysi laidallinen kun kaikki nykyisetkin ongelmat heitän pöydälle. 
Tunnistan itsessäni nykyään myös vahvat läheisriippuvaisen oireet vaikka vielä kuukausi sitten olisin kivenkovaan väittänyt vastaan.
Pääsiäisen pyhät ja meikäläiselle pisin loma töistä kesän jälkeen edessä, saa nähdä kuinka kosteissa merkeissä se (miehen puolelta) menee.
Niinkuin jotkut sanoo, “Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä”
Mies oli vielä tämän päivän töissä joten pakkasin eilen muksut ja patjat autoon, olimme siskollani yötä ja minä kävin vähän tanssimassa kun lapset nukkuivat jo. Kiva oli ilta vaikka tänään väsyttääkin.
Tänään tapaan psykiatrin, miksi tuli tällainen paniikki? Oon odottanut tätä viikkoja ja nyt tekis mieli perua aika tai jättää menemättä… 
Hyvää teki käydä, totesi et eniten taitaa tällä hetkellä stressata nykyinen tilanne parisuhteessa. Joten käyn tuulettamassa ajatuksia nyt ainakin pari kertaa, siinä sitten katsotaan aletaanko kaivelemaan lapsuutta sun muuta.
Niin, voimia vain eämääsi! Nostan hattua että jaksat sinnitellä tuollaisessa suhteessa. Mulle on tuttua tuo mainitsemasi tunnekylmyys. Raitistuneena alkoholistina ja satunnaisesti juovan puhumattoman ( siis suhteestamme) valehtelevan alkoholistin kanssa eläminen on tehnyt mustakin välinpitämättömän. Ajattelen vain, että rakkautta saan ja jaan lapslen kanssa. Miestä kohtaan tunnen parhaimmillaan kaveruutta. Fyysisesti inhoa, koska hän katsoo pornoa ja juo sekä molemmista valehtelee. Käyttydyn ihan asiallisesti ja kohteliaasti. Toisinaan " annankin" mutta hänen kanssaan seksistä tulee jotenkin äklöttävää. Usein. Vaikka joskus orgasmin saankin.
Mietin olenko aseksuaali kun en seksiä halua. Nuorena kyllä himoitsin miehiä. En omaani joka on aina valehdellut. Vaan muita, jotka saivat minut tuntemaan itteni naiseksi ja haluttavaksi. Onkohan tässä mitään järkeä jatkaa. Ei kyllä erotakaan jaksa. Tuskin enää näin iäkkäänä tulen koskaan kokemaan yhteyttä, luottamusta himoa ja rakkautta ketään kohtaan. Haaveilen kyllä salaa sellaisesta. Mutta Kuka tällaista rypistynyttä, hiukan pyöreää jolla jo paikatkin vähän roikkuu haluaisi. Ei kukaan. Tuskinpa edes raitista miestä joka haluaisi minut eikä uhkeita pornotähtiä on edes olemassa. Ei vaan nyt on huolehdittava itsestä ja unohdettava turhat toiveet. Pitäisikö peräti pikkusen nukkua.
Täällä taas.
Viime viikolla sain taas yhden mitan täyteen ja tulostin netistä alkoholismin vaiheet, ne kaks ekaa. Mukaan kirjoitin kirjeen jossa kerroin että en halua lastemme kasvavan kuvittelemaan että oluen litkiminen nyt vaan kuuluu ihan kaikkeen mitä tekee, on se sitten siivoamista,saunomista, nurmikon ajamista, pyykin pesua… Totesin et me molemmat ollaan opittu täysin väärät juomismallit jo lapsena enkä halua sen enää siirtyvän seuraavalle sukupolvelle. Perään lähetin vielä viestin että tarkoitus ei ole hyökätä tai syyttää, vaan herättää ajatuksia.
Itkuinen mies lähetti sitten myöhemmin illalla viestin, että älä huoli, kaikki muuttuu paremmaksi, hän ei muuta halua kun elää ja vanheta perheensä kanssa. Kas kun en vaan pysty uskomaan että tälläkään kertaa muutos olisi kovin pitkäaikainen.
Kävin siellä psykiatrin vastaanotolla pari kertaa ja totesin sen olevan ainakin mulle väärä paikka, lähinnä vaan ärsytti kertoa mitään kun vastassa oli säälivä (?) tuijotus ja jotenkin alentuvan oloinen hymistely.
seuraava askel olkoon Al Anon, pitää vaan saada muksujen hoito järjestettyä kun toi mies on viikot hommissa muualla.
50 kilsan päässä olis Al-Anon-ryhmä seitsemältä, pari tuntia aikaa päättää uskallanko mennä. Lastenhoitokin on hoidossa kun rakas mummoni on meillä… Piti vielä etsiä ryhmä joka ei ole ihan lähellä ettei olisi tuttuja, naurettavaa vai mitä? 
Toisaalta jos en nyt mene koska sitten uskallan, mikähän siinäkin pelottaa…
Moi!
Minuakin pelotti ja kammotti ihan hirveästi mennä AAL:n (Alkoholistien aikuiset lapset) kokoukseen ekan kerran, mutta olen tosi onnellinen että menin.
Anna palaa Sirppi. Kiität itseäsi jälkeenpäin!
Moi Sirppi. Saitko kerättyä rohkeutta ryhmään?
Mulla oli ihan sama ja kuin Vyanakin kirjoitti. Olin ollut menossa jo viime syksynä, silloin jänistin. Nyt olen käynyt jo 4x ja ekat 3x itkin siellä. Kyllä sieltä saa uusia ajatuksia ahdingon keskellä.
Voimia ja tsemppiä kovasti!
Uskalsin mennä, oli kyllä hyvä kokemus, koitan päästä uudestaan. Mutta nyt nukkumaan, aamulla on taas aikainen herätys.
On jotenkin vaihteleva olo, heti herätessä niin kevyt ja positiivinen, tällä hetkellä todella itkuinen ja kiukkuinen. (Voi tuota asiakasta joka erehtyi sanomaan et kahvi on loppu samalla kun olin jo tuomassa uutta pannua, ilmeeni oli varmaan kaikenkertova) Yleensä en kyllä töissä kellekään näytä huonoa päivää/ oloa. 
Tulipa sitten heti eilen miehellenikin kerrottua et kävin siellä ryhmässä, jospa tuo sais vielä vähän lisää ajateltavaa. Saa nähdä mitä juhannuksena käy ton juomisen kanssa, en jaksa siitä stressata, juo jos juo.