Henkinen kylmyys

Kotikanava
1

Hei kaikki!

Olen tässä jonkin aikaa lukenut tarinoitanne ja tässä omani.

Olen 31 vuotias, meillä on lapset 8 ja 6v, omakotitalo, minulla oma yritys sekä mieheni viikot reissuhommissa.

Kun tapasimme 11 vuotta sitten vietimme molemmat villiä elämää, viihteellä käytiin useamman kerran viikossa. Lasten myötä elämämme on toki rauhoittunut, nykyäänkin käyn juhlimassa kerran tai kaksi kuukaudessa, mieheni sen sijaan juo joka päivä. Arkisin menee aina 2-6 kaljaa, tölkkikoko on vaan kasvanut, pienestä tölkista suurempaan (0,56l) tölkkien määrä on silti pysynyt samana.

Ehkä suurin herätys oli kun viikoloppuisin hänen tullessa työreissulta hän juo kellarissa niin kauan että sammuu sinne, vähissä ovat yöt jotka samassa vuoteessa vietämme. Silloin tällöin hän jaksaa kiivetä viereeni nukkumaan ja silloin en sitten minä nuku kun toinen vieressä kuorsaa ja narskuttaa hampitan. :frowning:

Olen tässä vuosien varrella ilmaissut useampaan kertaan huoleni hänen juomisensa määristä, vastaus on aina ärähdys, “joo, ei tarvi sanoa!” Kertaakaan en ole vaatinut suoranaisesti vähentämään, ehkä nyt on sen aika.

Täyttäessään 40v. hän lmoitti että nyt loppuu kotikaljoittelu, oli kuulemma päättänyt sen jo aikaa sitten. Tästä on nyt 3kk ja juomisen määrä on vain kasvanut. Pettymys ja vihan tunne on vain suurempi kun aiemmin koska todella uskoin hänen totetuttavan päätöksensä.
Nyt olen huomannut hänen parsoonallisuudessansa muutoksia, hän on kokoajan äreä ja negatiivinen. Ikävintä on seurata hänen käytöstään lasten kanssa, kaikesta saa vain negatiivista sanomista ja moitteita, mitään hyvää ja kannustavaa ei suusta ulos tule. :cry: Poissa on se iloinen ja leppoisa mies johon aikanaan tutustuin.

Se kuristava tunne joka iskee kun kuulen tölkin avautuvan on kauhea, vaikka hän ei ottaisi kuin sen yhden sulkeudun täysin ja vältän hänen seuraansa, mikä tietysti aiheuttaa sen että hän juo enemmän kun ei ymmärrä reaktiotani.

Olen miettinyt eroa ja olen miettinyt voidaanko tästä mitenkään jatkaa, tuntuu että rakkaus on hävinnyt minusta täysin, olen vain kylmä. Auttaako juomisen lopettaminen jos tunteita ei enää ole.

Hän kyllä siivoaa, hoitaa kotia, käy töissä ja maksaa laskuja. Nykyään harvemmin mutta silloin kun jaksaa tekee lasten kanssa koko sydämestään kivoja juttuja. Siinä olikin ne plussat mitä sain paperille ylös. Ei vaikuta kovin hyvältä. :neutral_face:

Yhteistä tekemistä meillä ei enää ole, enintään käydään silloin tällöin syömässä jolloin hän jo ruuan aikana tyhjentää viinipullon ja avot, minä olen kylmä ja kaukainen.

Tässä varmaan ne tärkeimmät. Oma jaksaminen on vähissä, olen itkuinen ja ajatuksissani kokoajan, ei ole arki henkisesti helppoa, mutta jaksettava on. :cry:

2

Hyvä, että päätit kirjoittaa! Omat ajatukset selkiytyvät, kun niitä kirjoittaa. Ja aina joskus jonkun vastaus piristää mieltä :smiley: . Sillä kuten totesit, elämä on itkuista ja jaksaminen vähissä - mutta puskettava on!

Toisen juominen vetää todellakin kylmäksi ja se vain sitten mutkistaa ja pahentaa tilannetta. Vaikka itsekin - kuten sinäkin kerroit historiastanne - nautin viinilasin ääressä istumisesta ja hyvästä ruokajuomasta on toisen överijuominen tehnyt koko alkoholista tosi vastemielistä. Me emme ole juoneet yhdessä enää vuosiin! Sen on puolisoni ymmärtänyt, en kertakaikkiaan halua nauttia sunnuntailounaasta niin, että myös hän joisi. Se kun oli pitkään juuri tuollaista: toinen tyhjää viinipulloa tiuhaan tahtiin ja kittaa kaksin käsin, kun itse lähinnä maistelee ja herkuttelee. Puolisoni on ollut tutustumisestani lähtien kovin humalahakuinen juomari. Joskus harmittelen sitä, että hälytyskellot eivät pirisseet tarpeeksi kovaa silloin aikoinaan.

Ja valitettavasti - lyhyitä raittiimpia vaiheita lukuunottamatta tahti tuntuu vain kiihtyvän. Tämä syksy on ollut tosi rankkaa, sillä salaa juomista, tissuttelua ja valehtelua on ollut taas enemmän kuin koskaan. Ei usein sammumiseen asti, mutta aivan keskellä arkista aherrusta, autoilua, lastenhoitoa, töitä jne. Itse pidän juuri tuota valehtelua pahimpana asiana, menee usko kaikkeen, mitä toinen sanoo tai tekee.

Minä aloin “ladella ehtoja” jo varmastikin 5-7 vuotta sitten. Ja kaikki puolisoni on aina hyväksynyt - vaikka eräitä onkin jo taas unohtanut, esim. sen, ettei joisi sammumiskänniin kotona lasten nähden. Jossain vaiheessa kuvittelin, että jos tilanne pysyy tällaisena, ehtojeni mukaisena kestän ja jaksan. Mutta kun ikää alkaa tulla olen todella pysähtynyt miettimään onko tämä sellaista elämää, jota haluan elää vielä jäljellä olevat elinvuoteni! Kuten sanoit muuttaa alkoholi myös luonnetta ja persoonaa. Se vetää alkoholistin kireäksi ja pikkuilkeäksi. Sellaisenkin kestäminen pitkän päälle on todella raskasta - ja tarpeetonta mielestäni! Kun yhteisistä hetkistä alkaa enemmän muistaa sitä piruilua ja riitelyä eikä sitä kivaa tekemistä tai kivaa tunnelmaa (koskahan sellaista on viimeksi ollut…) niin ehkä ero alkaa olla oikea ratkaisu. Suggeroin tässä itseäni :smiley: Puhumattakaan niistä kaikista menoista ja tekemisistä, jotka ovat peruuntuneet toisen juomisen takia. Ne kivat jutut alkavat todellakin olla taka-alalla.

Mutta eropäätöksen tekeminen on tosi vaikeaa! Jos tietäisikin, mihin suuntaan toisen juominen menee. Jos juominen loppuisi totaalisesti voisi olla pieni mahdollisuus kaivella hukuksiin jäänyttä rakkautta esille, mutta jos tissuttelu ja valehtelu jatkuu - ei kertakaikkiaan mitään toivoa. Ja olen myös pohtinut tuotakin asiaa, minkä otit esille: onko mitään tunteita enää jäljellä??? Auttaisiko edes totaaliraitistuminen enää vai onko kuilu kasvanut liian suureksi?

Voimia sinulle Sirppi! Samassa veneessä ollaan.

3

Tsekkaa Googlella Juha Kemppinen kotihoito,löytyy kiintoisa artikkeli ja muutenkin juhakemppinen.fi alta löytyy alkoholismin vaiheet,artikkelit.Silmiä avaavat sivut päihdepsykiatrilta.Lainaa kirjastosta Eroon viinasta.

4

Tuntuu että olen vainoharhainen, kuulen selvästi että alakerrassa aukeaa tölkki, mutta kun menen sinne mitään ei näy missään. Miksi edes menen katsomaan ja ei en ole vielä puhunut aiheesta.
Huomenna on kuitenkin uusi vuosi, ystäviä ja iso kasa lapsia. En halua pilata sitä ottamalla asiaa esiin tänään.
Saan taas hävetä kun minun mieheni sopertaa ja sammuu ensimmäisenä. Ja selitellä hyvin tarkkaavaisille ystävilleni mikä meidän välillä taas mättää.

Kaikesta huolimatta hyvää uutta vuotta kaikille!

5

Miehesi on aikuinen mies,miksi hävetä uutena vuotena.Jos sanot että ei ole näköjään oppinut viinaa juomaan,viisasten juomaa tms muuta ns näppärää ja jos jotenkin saat pikasesti nukkumaan… Mutta,iso mies vastaa tekosistaan itse.Ja lapsia pitää ajatella

6

Mä kiinnitin huomiota siihen, kun sanoit, että miehesi juominen lisääntyy siitä, että sinä sulkeudut hänen aloittaessaan. Se ei pidä paikkansa vaan on tekosyy, jolla mies siirtää vastuun sulle ja tekee sulle syyllisen olon. Sinun teoillasi ja sanoillasi ei ole (ikävä kyllä) mitään vaikutusta miehesi juomismääriin.

7

Nyt on kissa nostettu pöydälle.
Kerroin miehelleni kuinka paljon hänen juomisensa ahdistaa ja että olen miettinyt jopa eroa
Hän lupasi että se loppuu, ainakin hän yrittää. Saa nähdä, en odota ihmeitä, mutta nyt olen antanut mahdollisuuden muutokseen.
Seurataan tilannetta ja katsotaan kuinka kova riippuvuus on kyseessä.
Kyllä hän sen ymmärsi että nyt on avioliitto ja perhe kyseessä.
Teenkö oikein, en kai joidenkin oppaiden mukaan mutta jotenkin vaan se yksi mahdollisuus on mielestäni annettava.

8

Niin ja vuoden vaihde meni hyvin ilman ylilyöntejä, kaikki seurueen miehet tais olla yhtälailla humalassa. :slight_smile:
Hyvä olo tuli siitä että kerroin ystävilleni todellisen tilanteen. Nyt on pari ihmistä joille voin puhua ja jotka ymmärsivät ja tukivat. :slight_smile:

9

Sanoma ainakin upposi, mies on todella pahoillaan.
Ainoa mikä kajahti korvaan vähän jännästi oli viestissä minkä tänään sain. “Lupaan lopettaa sen mistä puhuit”
Mikähän on syy ettei sitä voi sanoa ääneen että se juominen on se mikä on se ongelma?

10

Nyt tässä on mennyt viikko juomatta (ainakin luulisin, enhän tiedä koska hän on toisessa kaupungissa töissä). Soitti viikolla ja ilmoitti että nyt kun iltakaljat on jääneet pois niin aletaan säästää tosissaan että päästään etelään jossain vaiheessa rentoutumaan. En tästäkään oikein osaa iloita kun on sellainen olo että nyt hyvitellään ja jotenkin yritetään huijata ajatuksia pois ongelmasta.

Jotenkin kyyninen olo kokoajan, ja se sitten aiheuttaa syyllisyyden tunteita kun en usko toisen onnistuvan tässä.

11

Hei Sirppi,
luin tuossa kirjoituksiasi (kiitos) ja tuli jotenkin erikoinen olo, koska tuntui osin siltä kuin olisin lukenut omasta elämästäni.
Minulla vastaavanlaisista tuntemuksista ja tilanteista käymnnistyi useita vuosia kestänyt, koko ajan pahentunut ja useita pettymyksiä sisältänyt prosessi, joka ei ehkä ole täysin ohi vieläkään. Puolisoni on raittiina nyt, mutta luonne on muuttunut pysyvästi: entisestä hauskasta miehestä on tullut negatiivinen, kireä ja ilkeä. Se muutos toki alkoi silloin kun olimme suurin piirtein siinä vaiheessa mitä nyt kuvaat.
Juuri tuo syyllistäminen - mistä joku sinulle sanoikin: Kaikki olisi hyvin ellet sinä “nalkuttaisi”. Olet siis tavallaan aiheuttanut juomisen (alkoholistin mielessä).
Silti, rakastat häntä, olet ymmälläsi etkä missään nimessä haluaisi muuta kuin auttaa. Se viesti ei vain oikein mene perille…
Minulle oli aikanaan (vuosia sitten) iso järkytys tajuta valehtelun ja pullojen piilottelun määrä. Menemättä siihen sen pidemmälle voin vain sanoa että tuntui tosi oudolta lötää pulloja mm. lasten takkien hihoista, alusvaatelaatikoista ja työsalkuista nyt puhumattakaan. Tajusin jossain vaiheessa että juominen oli jatkunut paljon pidempään kuin luulin ja myös oli paljon suurempaa määriltään kuin luulin.
Hälytyskellot olisivat minulla voineet soida jo paljon, paljon aikaisemmin, sillä nyt jälkikäteen ajatellen mieheni joi paljon muita humalahakuisemmin jo silloin, kun olimme nuoria ja ennen kuin juomisesta tuli ongelma. Jos olisin silloin tiennyt alkoholismista sen mitä tiedän nyt, olisin varmasti huolestunut ja pohtinut, kannattaako jatkaa. Alkoholi kuului hänellä jokaiseen päivään. Hän korkkasi heti töistä tultuaan ja viimeionen juoma meni sängyssä yömyssynä, ja juhlissa me olimme aina ne, jotk alähdimme viimeisinä. Sanon me, koska nuorena minäkin juhlin siinä mukana ja varmasti se oli yksi syy, miksi en ymmärtänyt, että se ei ollut sittenkään kaikkien tapa. Kun lapsemme syntyivät, lopetin melko lailla kokonaan ja silloin aloin ensi kerran kiinnittää huomiota puolisoni ja alkoholin turhan tiiviiseen suhteeseen.
Sinulle toivotan voimia, sillä juuri muuta en osaa toivottaa. Ehkä sinua helpottaa tietää, että et ole yksin. Alkoholisti syyttää usein muita, mutta koeta olla uskomatta syytöksiä. Tiedän, että se on vaikeaa. Toivon, että sinun puolisosi pääsee juomisestaan eroon vähemmillä vaurioilla ja helpommin kuin minun. Eivät kaikkien tarinat ole samanlaisia, vaikka paljon lainalaisuuksia onkin.

12

Ai niin, piti vielä lisätä, että tuo henkinen kylmyys on vaikeata kestää. Meillä tosiaan katosi alkoholismin myötä miltei kaikki lämpö ja yhteys väliltämme, ja siitä tulee helposti kierre. Hae lähellesi hyviä kontakteja: hyviä ystäviä, rakastavia perheenjäseniä, ehkä ammattiauttaja, harrastus - mitä tahansa, mikä kompensoi ja muistuttaa sinua siitä, että elämässä on ilonpilkahduksia. Onnellisia ja iloisia alkoholistejakin varmasti on, mutta enemmistöllä on varmasti aika vaikeaa haasteidensa kanssa.

13

Alkoholistin mielenmaisemaa on vaikeaa tajuta. Mukana on vahva kemiallinen riippuvuus, jota on käyttäjän on vaikeaa myöntää, toisaalta myös elämäntavan aiheuttama häpeä saa aikaan vähemmän mukavia lieveilmiöitä; kieltämistä, vähättelyä, toisten syyttämistä omista vaikeuksista, ongelman projisointia muihin. Alkoholi itsessään aiheuttaa masennusta, mutta paradoksaalisesti humalassa sitten taas mieliala voi olla mitä parhain. Noin monisyiseen ongelmavyyhtiin puolison on vaikea vaikuttaa.

Oma mieheni oli ajautumassa vakavaan alkoholiriippuvuuteen. Hän on jo parikymmentä vuotta juonut kännit viikonloppuisin, mutta viime vuonna käyttö repesi uusiin sfääreihin. Juominen muuttui miltei päivittäiseksi, varsinkin jos mies pystyi juomaan minulta salaa. Jos ilmaisin huoleni hänen juomisestaan, seurauksena oli vahva ärtymys; miehen omasta mielestä päivittäinen juominen oli vain hyvä asia, koska se vähensi hieman ylilyöntejä juomisessa viikonloppuisin. Kesällä mainitsin taas huolestani (tietenkin miehen mielestä turhasta) ja kas; mies suuttui niin paljon, että halusi erota. Eroa kesti noin kuukauden. Tuona aikana mies tajusi haluavansa muuttaa alkoholin käyttöään. Hän ilmaisi halunsa lopettaa humalajuominen ja vähentää muutenkin annosmääriään. Käyttö onkin tässä puolen vuoden aikana vähentynyt. Elämänlaatuni on kohentunut todella paljon, ilmaisen rakkauttani ja onnellisuuttani miehelle ja on ihanaa nähdä, miten lapsetkin ovat isänsä seurassa rennompia ja iloisempia. Meillä on minun mielestäni nyt kaikki hyvin. Vaan yllätys: mieheni mielestä ei olekaan. Hän onkin ryhtynyt itse pohtimaan eroa ja vihjaisi jopa, että joi osin siksi, että jokin asia avioliitossamme on kuulema pahasti pielessä. Hän ei kuulema itsekään tiedä mikä. Mistä mahtaa olla kysymys? Onko kenelläkään muulla kokemusta tällaisesta?

14

Heti alkuun pahoittelut, Highlander, mutta nauraa pyrskähdin viestisi lopussa. En sinulle vaan tilanteiden samanlaisuudelle. Satuin kirjoittamaan tuohon “mite eroon huonosta suhteesta” aiemmin mutta tämä saattaa olla osuvampi.

Siis minullahan ei ole kuin lyhyt suhde takana mutta juurikin tuo “jokin asia avioliitossamme on kuulema pahasti pielessä. Hän ei kuulema itsekään tiedä mikä.” on kuin miesystäväni suusta sillä erotuksella, että oli kyse seurustelusuhteesta. Meillä ei ollut riitaa, meillä oli hyvä olla yhdessä hänenkin mielestään. Yhtäkkiä alkoi ailahtelevuus ja vetäytyminen ja summa summarum, luulen kysymyksessä olevan viinanhimon.

Huomaat toisessa ketjusta kirjoittamastani, että epäilen välillä itseäni ja tulkintaani tilanteesta. Olen saanut itselleni ihania kommentteja. Juuri NYT on oma olo tyyni. Mikä lie huomenna.

Millä tavoin miehesi suhtautuu alkoholinkäyttöön tällä hetkellä? Markkinoiko tai “normaalistaako” hän omaa tai muiden alkoholikulttuuria? Väkisinhän se tulee mieleen, että viina siellä polttelee lisäämään käyttöä entisiin mittakaavoihin…

15

Jaa, vaikea kysymys. Toisaalta suhtautuminen on järkevöitynyt, ei ole ollut humalassa kuin kerran päätöksensä jälkeen ja sitä pitää epäonnistumisena. Toisaalta ei ole pystynyt pitämään kiinni siitä, ettei esim. joisi yksin edes pieniä määriä. Itseäni on eniten helpottanut se, ettei enää juo minun eikä varsinkaan lasten nähden paitsi juhlissa, joissa muutkin käyttävät alkoholia. Olen tehnyt sen tulkinnan, ettei mies aina tunnista viinanhimoaan, vaan luulee olevansa ärtynyt ihan muista asioista. Tilanteen mentyä ohi on joskus tunnistanut, että juomishimohan se olikin ärtymisen taustalla.

Mielenkiintoista kuulla, että sinulla on noin samankaltainen kokemus. Ehkä se voisi kertoa siitä, että viinanhimolla on tosiaan jotain tekemistä tuon parisuhdeahdistuksen kanssa. Kiitos kun jaoit kokemuksesi.

16

Sen mitä olen näiltä ja muilta mm. avominnen sivuilta lukenut olen ymmärtänyt, että alkoholistisella käyttäytymisellä varustettu henkilö ei pysty kohtuukäyttöön. Minun järkeeni käy se, että kyseessä on sairaus, jossa ainoana vaihtoehtona on raittius. Riippuvuus alkoholista on niin suurta, että huolimatta ajoittaisesta tilanteen hallinnassa pysymisestä, alkoholinkäyttö tulee tihentymään ja runsastumaan. Jos henkilö ei tilanteeseensa havahdu, kukaan muu ei voi vaikuttaa siihen juoko hän miten usein ja kuinka paljon ja jos hän ei pääse toteuttamaan itseään, alkaa erilaiste selitysten ja tekosyiden varjolla juomisen mahdollistaminen.

Ei hän sitä tahallaan tee. Kieltää tilanteen ja viinanhimo sotkee ajatukset ja tunteet. Tiedostamatta.

Bourbonin kirjoitus oli pysäyttävä. Niinhän se on, että alkoholi muuttaa persoonallisuutta pysyvästikin, muutoinkin kuin vain silloin, kun alkoholisti yrittää löytää hyvän syyn juomisen aloittamiselle. Onko Bourbon miehesi ollut kuinka kauan raittiina?

Semmoista kysyn vielä teiltä, oletteko huomanneet mitään sellaisia asioita, että miehillänne olisi vaikeuksia muistin kanssa, kertoisivat asioita himpun verran eri tavalla kuin ne todellisuudessa tapahtuivat?

17

Joo, muisti on huonontunut… Mieheni esim. kertoi siskolleen, että "en ole juonut kertaakaan edes pullollista viiniä päätökseni jälkeen, ei muistanut että kaksi kertaa oli näin käynyt. :laughing:
Ja uskon muuten, että ihan oikeasti ei sillä hetkellä muistanut :confused:

18

Tää mun ex kans kertoi yhden asian aivan toisin kuin se oikeasti tapahtui. Toinen juttu oli taas sellainen, että siitä olikin kaksi versiota. Itsekin sanoi, että hänellä muisti pätkii. Mutta kun kyselin silloin suhteen loppumetreillä, että onko varma, että ei johtuisi runsaasta alkoholinkäytöstä niin nauroi vain huolelleni. Mikään, mitä sanoin ja kyseenalaistin ei saanut muuta vastakaikua kuin naurua, alkoholinkäytön perustelua ja minun ajatusmaailman mitätöintiä.

Noh, kun alettiin kysellä niin onkos teillä kokemusta humalan aikaisista harhoista tms. aistimuksista? Meillä sattui muutama “mielenkiintoinen” tilanne, joista en oikein tiedä, mistä oli kysymys. Aisti asioita. Nyt on sitten, sattuneesta syystä, tullut mieleen, että mistähän siinäkin oli kysymys.

19

Monta viikkoa meni ainakin kotona ilman kaljaa, poikkeuksena illat kun tuli vieraita, eikä se mua edes haitannut. Nyt on kuistilla 8-pack ja pari jo tyhjennettyä. :confused: Luultavasti kun mä näistä kysyn on vastaus keittiöremontin viimeistelyn kettumaisuus. Onpas pettynyt olo, eikä tilannetta yhtään auta se et olen itse niin väsynyt töistäni etten jaksa mitään.

20

Ne kaljat on kuulemma jotain vanhoja, varmaan moneen kertaan jäätyneitä ja juomakelvottomia. Johon perään totesi “kysymyksen” jotta voiko nyt edes saunakaljaa hakea. En tiedä mitä tehdä ja sanoa. Tunnen oloni nipottajaksi jos sen kiellän, mutta olo on paha jos (kun) hän ne hakee. Olin jo avioliittomme tulevaisuuden suhteen toiveikkaampi hetken aikaa, mutta ikävä huomata miten helposti se kova työ jonka sen eteen tein, katoaa. Näin pari kaljatölkkiä ja samantien muistelin minkä hintaisia vuokra-asuntoja olinkaan katsellut. Tosiasia on, että ennen syksyä ei ole mahdollisuutta muuttaa kuitenkaan pois joten sen aikaa täytyy vaan yrittää korjata liittoa, toivottavasti ei yksin. Masennusta on nyt ilmassa muutenkin, saas nähdä kuinka tän muijan käy. Pitäisi varmaan ottaa sen verran aikaa kostain että kävisi lääkärille tai jollekin puhumassa.