Hei kaikki!
Olen tässä jonkin aikaa lukenut tarinoitanne ja tässä omani.
Olen 31 vuotias, meillä on lapset 8 ja 6v, omakotitalo, minulla oma yritys sekä mieheni viikot reissuhommissa.
Kun tapasimme 11 vuotta sitten vietimme molemmat villiä elämää, viihteellä käytiin useamman kerran viikossa. Lasten myötä elämämme on toki rauhoittunut, nykyäänkin käyn juhlimassa kerran tai kaksi kuukaudessa, mieheni sen sijaan juo joka päivä. Arkisin menee aina 2-6 kaljaa, tölkkikoko on vaan kasvanut, pienestä tölkista suurempaan (0,56l) tölkkien määrä on silti pysynyt samana.
Ehkä suurin herätys oli kun viikoloppuisin hänen tullessa työreissulta hän juo kellarissa niin kauan että sammuu sinne, vähissä ovat yöt jotka samassa vuoteessa vietämme. Silloin tällöin hän jaksaa kiivetä viereeni nukkumaan ja silloin en sitten minä nuku kun toinen vieressä kuorsaa ja narskuttaa hampitan.
Olen tässä vuosien varrella ilmaissut useampaan kertaan huoleni hänen juomisensa määristä, vastaus on aina ärähdys, “joo, ei tarvi sanoa!” Kertaakaan en ole vaatinut suoranaisesti vähentämään, ehkä nyt on sen aika.
Täyttäessään 40v. hän lmoitti että nyt loppuu kotikaljoittelu, oli kuulemma päättänyt sen jo aikaa sitten. Tästä on nyt 3kk ja juomisen määrä on vain kasvanut. Pettymys ja vihan tunne on vain suurempi kun aiemmin koska todella uskoin hänen totetuttavan päätöksensä.
Nyt olen huomannut hänen parsoonallisuudessansa muutoksia, hän on kokoajan äreä ja negatiivinen. Ikävintä on seurata hänen käytöstään lasten kanssa, kaikesta saa vain negatiivista sanomista ja moitteita, mitään hyvää ja kannustavaa ei suusta ulos tule. Poissa on se iloinen ja leppoisa mies johon aikanaan tutustuin.
Se kuristava tunne joka iskee kun kuulen tölkin avautuvan on kauhea, vaikka hän ei ottaisi kuin sen yhden sulkeudun täysin ja vältän hänen seuraansa, mikä tietysti aiheuttaa sen että hän juo enemmän kun ei ymmärrä reaktiotani.
Olen miettinyt eroa ja olen miettinyt voidaanko tästä mitenkään jatkaa, tuntuu että rakkaus on hävinnyt minusta täysin, olen vain kylmä. Auttaako juomisen lopettaminen jos tunteita ei enää ole.
Hän kyllä siivoaa, hoitaa kotia, käy töissä ja maksaa laskuja. Nykyään harvemmin mutta silloin kun jaksaa tekee lasten kanssa koko sydämestään kivoja juttuja. Siinä olikin ne plussat mitä sain paperille ylös. Ei vaikuta kovin hyvältä.
Yhteistä tekemistä meillä ei enää ole, enintään käydään silloin tällöin syömässä jolloin hän jo ruuan aikana tyhjentää viinipullon ja avot, minä olen kylmä ja kaukainen.
Tässä varmaan ne tärkeimmät. Oma jaksaminen on vähissä, olen itkuinen ja ajatuksissani kokoajan, ei ole arki henkisesti helppoa, mutta jaksettava on.