Korkkari, otsikkoosi ja pelkotiloihisi liittyen kysäisen, oletko koskaan harkinnut itsepuolustuslajeja liikunnalisena vaihtoehtona? Auttaa kasvattamaan itseluottamusta ja voit tietyn ajan jälkeen vetäistä viinapiruakin turpiin! 
Nyt pahalta tuntuu lukea tämä kappale. En ihmettele miksi “sielussasi” on syvät arvet. Näistä asioista puhuminen jollekin mt-työntekijälle; mieluiten terapeutille olisi sulle paras apu. Niin uskoisin. Voit tykittää kaiken ulos tänne tai sitten AA:ssa(oon sielläkin kuullut joskus aika rohkeaa avautumista - niin harvoissa kerrat, että yksi kerta oli sellainen vuosia sitten, että selkäpiitä riipi kuulla ihmisten avautumisia…). Oon itse kokenut henkistä pahoinpitelyä oman herkkyyteni/ tän transsukupuolisuuteni takia. Mutta se mitä sinulle on tehty ei ole sinun vika. Minä en ole psykologi, mutta asioiden puhuminen auttaa. Noilla terapeuteilla on kyky auttaa sinua ja korjata sua sisäisesti. Psykologi on sellainen joka tajuaa ja auttaa parhaiten. Mutta arvostan todella paljon kun sinulla on rohkeutta kertoa asioistasi avoimesti täällä! Puhuminen ja kirjoittaminen auttaa. Sille mielenterveystyäntekijälle oli se mikä titteliltään voi iskeä jonkinlaisen elämäntarina luettavaksi vaikka kirjallisena. Luulen, että saat näin parhainta mahdollista apua!
…
Harmittaa kun en lukenut silloin kun mulle omistetun rivin tekstiä… No nyt kun luin loput ja otin pari poimintaa mitkä herätti huomioni. Hyvä, että huomasin…
Kiitos –enpä minä juuri itseäni sensuroi. Tavallaan olen kyllästynyt sellaiseen hissutteluun ja peittelyyn, vaikka toisaalta heikkouden näyttäminen saa minussa aikaan fyysisen oksetuksen tunteen (ristiriitaista jälleen…). Tänne rekisteröityessäni olin raskaan painolastin alla, joten olen aloittanut heittelemään palasia kyydistä ja loput kippaan mielenterveystyöntekijälle 
Toivottavasti kellään ei nousisi niskakarvat pystyyn juttujani lukiessa, sillä esimerkiksi tuollainen suora huonosta itsetunnosta ja hyväksikäytöstä puhuminen ovat kai jotain tabuja ja jostain syystä vaivaannuttavaa kuultavaa. Sellainen minä kuitenkin olen - tässähän on puhuttu siitä, että saa olla ihan oma itsensä, niin näin niitä sanoja punnitaan!
Itse myös ajattelen niin, että en voi saada oikeanlaista apua, jos en ole rehellinen. Olen saanut hyviä neuvoja ongelmiin ja saanut kuulla muiden kokemuksista puhumalla suoraan. Enkä usko, että tämä päivä olisi valjennut sellaisena kuin se valkeni, ellen olisi ”oksentanut” niitä perimmäisiä ajatuksiani esimerkiksi liikunnan suhteen. Pitkästä aikaa tuli sellainen olo, että hei, minähän voin jos haluan.
Heh, lapsena halusin olla soturiprinsessa Xena ja silloin taistelulajit olisivat kiinnostaneet kovastikin! Kyllähän se mielikuva fyysisesti ja henkisesti vahvasta naisesta viehättää vieläkin, vaikka epäilen voiko tällaisesta hermorauniosta sellaista tehdä. Tuli mieleen, että voisin luvata itselleni lähteä kokeilemaan jotain itsepuolustusjuttua, kunhan pahin sosiaalisten tilanteiden paniikki hälvenee. Se olisi tavallaan lahja sille maanrakoon lytätylle lapselle, joka joskus olin. Kunpa uskaltaisin!
Olin aluksi omalla kohdallani huomattavasti varmempi päätöksestä yrittää ilman rauhoittavia, kuten täällä omassani ja nyt tosiaan siellä Punatulkun ketjussa mainitsin. On tullut kuitenkin mietiskeltyä kaikkia ahdistavia tilanteita ja olen alkanut pohtimaan, että mitenhän minä mahdan niistä selvitä.
Mieleen on alkoi hiipiä ajatus siitä, millainen tunne rauhoittavista tulisi –eikö minua pelottaisi, olisinko puheliaampi, uskaltaisinko lähteä uuteen harrastukseen jne. Olisiko se sittenkin kokeilun arvoista? Raittiutta olen nyt alkanut kokeilemaan, ja muiden sanaan uskoakseni se auttaa sellaisiin ongelmiin, joita minun tapauksessani rauhoittavilla varmastikin hoidettaisiin. Siis pelkoja lähinnä.
En tiedä, onko tuo aitoa mielenkiintoa vai sellaista ”riippuvuusmielenkiintoa”. En vielä ole ollut kauaa juomatta, mutta olen alkanut tajuamaan, ettei enää voi juoda. Yritänkö siis vain löytää itselleni uuden aineen, jolla tehdä olo mukavaksi (minun tapauksessani tuo tehdä olo mukavaksi tarkoittaa sekoilua, jonka tuloksena kaikki on palasina).
Jännä muuten, että tuskinpa fyysiseen kipuun määrätystä rauhoittavasta kieltäytyisin. Onko fyysiseen kipuun otettu lääke hyväksytympää kuin mielen sairauteen otettu? Ajattelevatko ihmiset kenties tiedostamattaan, että rauhoittavia ei voi käyttää väärin fyysisen kivun yhteydessä, mutta lähes jo pelkkä rauhoittavan ottaminen mielen kipuiluun on väärinkäyttöä?
Minä oon aina ollut sitä mieltä, että puhuminen auttaa oli ne miten vaikeita asioita tahansa. Minusta se on hienoa kuten sanoin, että olet hyvin rohkea ja kykynet puhumaan vaikeista asioista. Minua ei haittaa vaikka puhuisit mitä kauheuksia tai “kauheuksia” tahansa. Muista ei kannata välittää, sen takia ei kannata sensuroida. Sellaset ihmiset saa rauhassa poistua takavasemmalle tms. Sinä olet juuri sellainen kuin olet! Itselleni kai inhimillinen auttamisen halu heräsi sisälläni.
Niin ja itekkin oon sellainen että en kauheasti sensuroi kuten ehkä oot huomannutkin… 
Painolasti kevenee kun sen jakaa muiden kanssa.
Niin minäkin ajattelen, ettei voi saada oikeanlaista apua jos ei puhu mikä on ongelma. Sen takia pitäisin hyvänä ideana kirjoittaa vaikeat asiat lapulle ennen kun menet mt-polille. Sen takia jos alkaa pelottaa, niin on parempi ojentaa lappu hoitajalle tms. Olen kanssa huomannut, että tänne puhuminen on auttanut mua. Mitä kehotin; jos saat mahdollisesti kelan tukeman psykologin, niin tulet saamaan niin vahvaa apua, että et voi edes kuvitella. Niistä on mulle ollut suurta mahdollista tukea ollutkin. Toisaalta kun kerrot täällä anonyymisti asioista se tavallaan ajaa saman asian.
Mitä jos kokeilisit vain? Sosiaalisten tilanteiden pelot helpottuu altistamalla itsensä sosiaalisilla tilanteilla sopivien annoksien avulla, terapian(psykologin) avulla.
Jos mainitset lääkärille kärsiväsi sosiaalisten tilanteiden pelosta saat yleensä masennuslääkkeen ja lieviä rauhoittavia sekä ohjauksen terapeutille(ehkä mt-hoitaja statuksen omaavalle, mutta psykologi olisi parempi vaihtoehto) mikä auttaa sosiaalisten tilanteiden pelosta vapautumiseen - antamalla vihjeitä miten asiat oikeasti ovat - muuttamalla ajatusrakenteita - ne voi auttaa hyvinkin paljon, jos psykologi onnistuu muuttamaan ajatteluasi pelottavissa tilanteissa. ¨
Tässä vinkki yhden psykologin suusta joskus aikoja sitten:
Tietynlainen pelko tila on tavallaan luonnollinen fysiologinen reaktio mistä ei tarvitse välittää. Ajattele sen olevan normaalia. Vaikka adrenaali virtaisi veressäsi, pulssi hakkaisi yms… niin se on kehon oma reaktio ei sitä pitäisi kauhistua vaan pitää ihan normaalina. Koska hyvin monet ihmiset kokee jotkut tilanteet jännittäviltä eli kokee erittäin lievää “sosiaalisten tilanteiden pelkoa”. Heidänkin keho reagoi hiukan samalla tavalla kuin muidenkin. Olisi epänormaalia jos et tuntisi mitään semmosissa tilanteissa mihin liittyy jonkin “odotus” - vaikka treffeillä käynti esimerkkinä. Jos olisi täysin viilipytty niin se vasta olisi epänormaalia…
Mä en suosittele masennuslääkkeitä kun niiden vaikutuksista ei tiedä ennen kuin kokeilee - voivat auttaa erittäin paljon tai sekoittaa kaikki asiat. Rauhoittavat tekee ahdistavan tilanteen suorittamisesta helpomman. Jotenkin vaikuttaa hermostoon, ettei mene esim lukkoon(pystyy puhumaa kun keho ei ole lukinnut äänihuulia), kädet ei tärise, yms. Saattaa silti jännittää, mutta ei varsinaisesti pelota. Itse pystyn olemaan erittäin tarkkaavainen ja tuomaan omia ajatuksia esille sellaisissa tilanteissa sosiaalisissa tilanteissa joihin en muuten kykenisi.
Lääkäri ainakin painotti, että lääkkeet ovat kainalosauvoja ja terapia sekä itsensä altistaminen on tärkeämpää.
Rauhoittavien lääkkeiden kanssa on oltava tarkka ja lääkäri kyllä tarkkailee tilannetta. Jotkut ihmiset käyttää niitä elämänsä loppuun asti kun ei muuten pärjää elämässään ahdistuksena kanssa.
No ainakin jos rauhoittavana käyttää viinaa sosiaalisten tilanteiden pelon hoitoon, niin luultavasti rauhoittavat on parempi vaihtoehto. Rauhoittavien lääkkeiden käyttöä kunnallisilla puolella tarkkaillaan hyvin tarkasti eikä niitä kenelle tahansa anneta.Noissa rauhoittavissa riippuvuuspotentiaali on aika korkea ja mitä oon lukenut, että vieroitusoireet on kamalat jos pitkään käyttää ja aletaan lopettaa. Tähän kai riippuu rauhoittavan lääkkeen määrä mitä annosta syö ja mitä lääkettä syö - niin irti pääseminen voi olla tuskallista. Masennuslääkkeisiin jää kanssa koukkuun kun niidenkin vieroittuminen on kanssa lääkkeestä riippuen aika tuskallista - kokemusta on. Parasta on jos mielenkipuilut kykenisi voittamaan ilman lääkkeitä.
“Sosiaaliset taidot eivät kehity, jos ei siedä epävarmuutta ja uskalla mennä epämukavuusalueelleen.”
Juhani Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot
Luin kyseisen kirjan loppuun ja laitoin joitain lainauksia sivulleni.
Ylläolevia kompaten suosittelen minäkin kokeilemista. Ethän mitään ainakaan menetä. Mua kiinnostaisi kovasti “Wing Chun”. Olin koeharjoittelemassa ja se olisi ihan oikea juttu. Ei tarvitse edes hyvää fysiikkaa eikä kissaeläimen notkeutta ainakaan perustasolla. Ei tarvitse jupista kenenkään kanssa, mutta saa kuitenkin kosketusta (ei nyrkkiä silmään ainakaan kättelyssä! :mrgreen: ) toisiin. Auttaa keskittymään ja oppii tuntemaan omat mahdollisuutensa - joita on muuten hämmästyttävän paljon. Tössäsi rahaan, pöh. Mutta nou hätä - pitääkin kysäistä kiinalaiselta hammaslääkäriltäni (maailman paras!) tietäisikö jotain vaihtoehtoa kaupalliselle treenaussalille!
OK, tämä tästä ennenkuin menee kokonaan offiksi.
Tuo lapulle kirjoittaminen on hyvä idea -niin minun täytyy tehdä! En koskaan saa kasvotusten ilmaistua asioita niin pahana kuin ne ovat tai unohtelen tärkeitä seikkoja. Joskus on käynyt myös niin, etten vain saa sanaa suustani, kun pitäisi paljastaa oma heikkous.
Viikonloppuna altistin itseäni, mutta tavallaan olin vielä omalla mukavuusalueellani –pitkästä aikaa tuttujen ihmisten parissa ja saatoin vain istua hiljaa tekemättä mitään. Huomio ei mitenkään kiinnittynyt minuun tai tuossa ei minulta vaadittu mitään, kuten harrastuksessa vaadittaisiin. Alkoholia minulle tarjottiin ja teki hieman mieli juoda, mutta koska tilanne oli sen verran turvallinen, niin mikään paha impulssi ei siitä syntynyt. Kävin myös asioilla näin arkena, ja silloin kyllä sydän takoi ja henkeä ahdisti, mutta siihenkään ei liittynyt juomaimpulssia, kun en ole tavannut alkoholia sellaisissa tilanteissa juoda.
Kiitos Punatulkku taas sitaateista lukemistasi kirjoista täällä ja omalla puolellasi, itsellänikin joitain ajatuksiakin heräsi ja taas pääsin matkassa itseäni kohtaan hieman eteenpäin! Syvällisempää pohdintaa en niistä nyt kykene tänne tuottamaan, mutta kypsyvätpähän ajatukset jotenkuten pään sisälläkin.
Mies metsänreunasta kiteytti Punatulkun keskustelussa hienosti sellaisen ajatusrakenteen, johon olen etenkin viime päivinä sortunut! Mies metsänreunasta kirjoitti Punatulkulle näin: ”Eli, et ole retkehtanut ajattelemaan että maailmassahan nyt ei mitään korjattavaa ole, vaan että vika ja viat ovat minussa itsessäni ja kovasti itseäni muuttamalla, kaikkea katumalla ja itseäni alentamalla eli nöyrtymällä sitten maailma muuttuukin hyväksi kunhan minä, paha, vain tulen hiukan paremmaksi”. Minä olen enemmän kuin sortunut tuohon, vaikka tiedän kyllä, että muutkin ihmiset voisivat toimia joskus paremmin. Tuohon ajatteluun on vaikuttanut se, että välillä tuntuu kuin maailma olisi oikeasti minua vastaan yhden jos toisenkin asian mennessä pieleen -minun täytyisi siis muuttua paremmaksi ansaitakseni paikan maan päällä ja joutumatta huonommuuttani universuminen vihan kohteeksi.
Sitten viime käyntini täällä oli aluksi niitä parempia päiviä, vaikka missään vaiheessa ei kylläkään lakannut ahdistamasta ja masentamasta. Tein kuitenkin paljon kaikenlaista ja rasitin itseäni fyysisesti, ja taisin olla parina päivänä jopa itkeskelemättä. Uniongelmat vaivasivat tuolloinkin, ja keräsin noilla touhuamisillani itselleni vain lisää univelkaa. Kuinka väsynyt voikaan ihminen nyt olla! Pari päivää olen ollut täysin kyvytön tekemään mitään ja päivät vain valuivat sormistani niin, ettei niitä edes erota toisistaan. En oikeastaan muista viime päivistä muuta kuin sen, kun kävin hieman “altistamassa” itseäni. Ajatukset omasta itsestä ja olotila yleensäkin on ollut todella alhainen. Kaikki on ollut paljon pahempaa.
En tiedä johtuuko tämä keskittymiskyvyttömyys, väsymys ja masentuneiden olojen paheneminen univelasta, vai onko tässä kyse muustakin. Tulin ajatelleeksi sitä, että alkaa olla kuukauden päivät siitä, kun rekisteröidyin tänne. Silloin olin yhtä pohjalla kuin nyt, ja tässä välissä olin jo hieman paremmalla voinnilla. Naisena kuukautiskierto voisi selittää tuota olojen vaihteluväliä, mutta aiemmin en ole kyllä havainnut vaihtelua ainakaan tässä mittakaavassa. Vai alkoiko tämä olo/mikä onkaan näin pahana silloin kuukausi sitten, mutta tänne kirjoittelu on pitänyt sen jotenkin hallinnassa, ja parin päivän tauko romahdutti minut takaisin alas?
Tämä olo on niin paha, etten edes meinaa tunnistaa itseäni kaiken oudon ja ahdistavan ajatusvirran seasta! Nyt ei minulta synny tämän parempaa pohdintaa tai kommentointia, vaan menen robottina yrittämään saada edes jotakin aikaiseksi. Sanottakoon kuitenkin vielä se, että olen kyllä useaan otteeseen ollut onnellinen päätökestäni lopettaa juominen –se todellakin on välillä ainoa asia, joka tuntuu hyvältä!
Se lapulle asioista kirjoittaminen on hyvä juttu!
No niimpä se itsellänikin on tällähetkellä ainut asia melkein mikä tuntuu hyvältä. On vähän kaikenlaista. 
Toivon, että saat auringon paistetta elämääsi oikein kunnolla.
Luulen, että juomattomuus parantaa oloasi pikkuhiljaa jollain tavalla. Kyllä sinulla selvästi masennus ja ahdistus paistaa tekstistäsi. Keksisimpä minä keinon saada sinut hyvälle tuulelle ja muuttamaan elämää paremmaksi. Empä minä ole mikää taikuri tai muukaan ihmeiden tekijä. Jospa olisin niin poistaisin sinulta tuon sisäisen tuskan pois.
Tiedän, että mulla on itselläni vaikea-masennus, sekä jonkinlainen ahdistushäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko yms… Tiedän kokemuksesta, että masennus ei hevillä helpotu - pitäisi tehdä mukavia asioita yms… Ei sitä aina jaksa… Ahdistus on kanssa vmäinen sairaus. Vielä kun kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, niin siinä on soppaa ihan tarpeeksi.
Unettomuuteen löytyy Youtubesta esimerkiksi tämmöstä apua: "relaxing sounds for sleep "-hakusanalla vaikka mitä rentouttavaa. Itse pidän sateesta. Itselläni auttaa nyt taas, kun ajatukset “eräästä” tulevasta tapahtumasta iskee iltaisin mieleeni.
Kerroppa mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Ihan mitä mieleen tulee. Tai kirjoita paperille ylös ja mieti jospa tekisit jotain niistä. Eipä niitä tarvii julkaista…
Jatkellaan kirjoittelua Aurinkoa!
ps. Mietinkin missä oot, mutta kun kiva kun ilmestyit kirjoittamaan. Ehkä olisin muuttunut pöllöksi ja alkanut ääntelemään samalla tavalla. “Huhuilla” 
pps. Toivottavasti pieni hymyn kare nousi huulille…? (Yritin ainakin…)
Voi kiitos piristävästä ja kannustavasta kirjoituksestasi, Punatulkku! Kylläpä minulle tuli hyvä mieli ihan liikutukseen asti 
Tänään päivä tuntuu jo paremmalta, vaikka on vasta aamu. Onko tämä kaikki tänne kirjoittamisen ansioita? Se olisi loogista, sillä täällä huollan sitä tällä hetkellä ilahduttavinta asiaa, raittiutta. Tuli kyllä mieleen sellainenkin ajatus, että enkai minä nyt saa täältä sellaisia mielihyvää kuin nousuhumalasta? Toisaalta tämän ankeuden keskellä pienikin ilo tuntuu huumaavan suurelta. Kyllähän tietty täältä verkosta saan palasia siitä, mitä minulta puuttuu –tukea, hyväksyntää ja vuorovaikutusta.
Tuo hyväksynnän tarve on tällä hetkellä minulla aikamoisessa keskiössä. Viimeisinä juomakertoinani tosiaan menin niin pitkälle, että tuhosin monia sellaisia orastavia ihmissuhteita, joista nimenomaan olisin kaivannut hyväksyntää. En voi ymmärtää miksi, mutta kyse on kai jostain alitajuisesta itsensä rankaisusta. Tai siitä, että tuhoan mieluummin ihmissuhteet ennen kuin todellinen huono minäni paljastuu ja minut hylätään. Kävin taas Punatulkun kirjoituksista ammentamassa ideoita ja ajatuksia, ja Kurt Cobainin sitaatti sopisi tähän minunkin pohdintaani: ”Olen mieluummin vihattu semmoisena kuin olen kuin rakastettu semmoisena kuin en ole”. Eli minun tapauksessani uskon kaiken itseeni kohdistuvan positiivisen huomion olevan valhetta ja mieluummin olen vihattu. Tämä on taas täydessä ristiriidassa tuon hyväksynnän tarpeen ja muiden toiveiden mukaiseksi muokkautumisen kanssa, mutta jostain syystä lopulta valitsen mieluummin vihattuna olemisen. Ikään kuin varmuuden vuoksi.
Ehkä tämä selittäisi jotenkin sitäkin, miksi ne työhaastattelut onnistuvat, mutta itse työssä olen kuin eri ihminen. Hyväksynnän tarve on niin kova, että aluksi sanon ja teen kaikenlaista tullakseni hyväksytyksi, mutta sitten äkkiä hylkäänkin kaiken. Onneksi hyväksynnän hakeminen ei vielä ole mennyt niin pitkälle, että lopettamispäätöksen jälkeen olisin juonut muiden mieliksi –ennen kun olen tehnyt sitäkin!
Näitä ideoita ei olisi tullut mieleeni ilman muita ihmisiä täällä, joten olen todella ilahtunut ja kiitollinen avusta ja tuesta, jota tämän Plinkin ihmisistä löytyy. Kaikista arvokkaimpana pidän sitä havaintoa, etten tosiaan olekaan ainoa näine “vikoineni”. Alan myös jo pikkuhiljaa uskoa raittiuden onnistuvan, vaikka kovimmat koitokset ovat vielä edessä!
Moikka!
Tuttuja ajatuksia täällä, ja sun tausta kuulostaa melko samanlaiselta kuin omani. Olin myös koulukiusattu ja se näkyy edelleen, pelkään mennä tilanteisiin, joissa on paljon minulle vieraita ihmisiä. Onneksi tässä aikuisena on saanut useita positiivisia kokemuksia niistäkin, kun olen mennyt niihin tilanteisiin ja huomannut, että minut otetaan hyvin vastaan eikä kukaan halua pahaa.
Kotiolot myös kuulostaa tosi tutulta. Oli hankalaa sisäistää, että tulee ns. huonosta kodista, kun vanhemmat ovat työssäkäyviä, korkeasti koulutettuja, ei-alkoholisteja, ei fyysistä väkivaltaa ja elämä hallinnassa. Henkinen väkivalta oli silti jatkuvaa (vaikkakin hienovaraista) ja koti maailman ahdistavin paikka.
Oletko jo saanut ajan mt-puolelle? Joku täällä suositteli päihdehoitoa, ja olen täysin eri mieltä. Sulla on kuitenkin ensisijaisesti ne ydinongelmat mistä juominen johtuu, eikä varsinaista alkoholiriippuvuutta. Mua yritettiin joskus siirtää päihdepuolelle eikä mua sinne onneksi otettu. Sanoivat, että jonot sinne on tosi pitkät ja ihmiset aivan eri jamassa missä itse olin silloin. Olisiko ihan mahdoton ajatus jos pyytäisit sairauslomaa opiskeluista vähäksi aikaa ja yrittäisit päästä vaikka päiväsairaalaan, mikäli siellä sellaista toimintaa on?
Rauhoittavista täällä on puhuttu ja haluaisin antaa oman näkökulmani siihen asiaan vielä. Mulle määrättiin mt-hoidon piiriin hakeutuessani hirveät arsenaalit kaikkea - masennuslääkkeitä hurjilla annostuksilla, nukahtamislääkkeitä ja rauhoittavia. Käytin noita tietysti alkoholin kanssa ja sairaalaankin päädyin pari kertaa yliannostuksen takia. Nukahtamislääkkeistä mulla meni kerran muisti kokonaan: luulin menneeni nukkumaan lääkkeen ottamisen jälkeen, mutta olinkin ollut hereillä useita tunteja ja tehnyt täysin älyttömiä juttuja, joita en ikinä tekisi muuten. Se säikäytti aika pahasti.
Rauhoittaville on varmasti paikkansa. Mulle niistä tuli niin hyvä olo, että yhdessä vaiheessa kaikkein mieluiten vaan olin yksin kotona, otin pari tablettia ja katsoin jotain turhaa leffaa. Kai sekin on aivojen rakenteesta kiinni, mutta mä rakastuin tuohon oloon niin täysin etten uskalla niitä syödä enää ikinä. Lisäksi mulle kävi usein myös sitä, että otin aina vaan lisää pillereitä kunnes olin vetänyt kaikki mitä mulla oli.
Noiden rauhoittavien jatkuva käyttö myös aiheuttaa sitä, että ahdistava olo tulee siitä jos ei ota lääkettä. Eksälleni kävi näin, eli ahdistus, johon lääkkeet oli alunperin määrätty, alkoi lopulta johtua lääkkeiden poisjättämisestä. Kyse oli erittäin miedoista rauhoittavista ja pienestä annoksesta.
Vaikka omissa papereissa luki että mulla on ongelmia alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön kanssa, sai noita pillereitä silti ihan mielin määrin. Jossain vaiheessa kieltäydyin ottamasta reseptejä vastaan. Muista, että sulla on täysi oikeus kieltäytyä lääkkeistä. Jotkut saavat niistä avun, mutta itselleni noista on ollut pelkkää haittaa ja ovat vaan pitkittäneet toipumista.
Joka tapauksessa hieno homma että olet saanut dokaamis- ja itsetuhokierteen katki! Et varmasti tule katumaan. Sulla on hirveän rankka tie edessä, mutta pidä kiinni siitä, että et juo. Kaikki järjestyy kyllä, tavalla tai toisella.
No kiva kuulla, että sanani auttoi noin paljon.
Muualla on ollut puhetta itsensätutkiskelusta ja sen merkityksellisyydestä tai merkityksettömyydestä. Itse olen rehellisyydellä saavuttanut lyhyessä ajassa jo paljon. Jos alkoholiongelmasta puhutaan, niin on sallittua kertoa juoneensa talon, vaimon ja lapset. Mikä minun kokemuksissani ja alkoholin tuomissa menetyksissä olisi sen erilaisempaa? No kaipa se on juuri se, että osa kokemuksistani on tabuja. Niistä täytyisi olla puhumatta ja niitä peitellä, ja siinä kieltämisen keskellä voi jäädä se ongelma näkemättä. Jos alkoholin haitoilta ummistaa silmänsä, on helppo jatkaa juomista. Nyt kun olen ”ääneen” sanonut asioita, eivät ne pääse päästäni unohtumaan, kun taas olutta tekee mieli.
Tänne kirjoittelu oli se ainoa oljenkorsi, josta kuukausi takaperin sain kiinni. En usko, että ilman tätä paikkaa juomisen lopettamispäätöksestä olisi seurannut näin positiivista. Päätökseeni liittyy tietty dilemma: on kai helpompi olla juomatta, kun on tuollainen tausta lopettamispäätöksessä, mutta toisaalta vastapainoksi on juuri vaikea olla juomatta, kun ei kestä noita omia hölmöilyjään. Vaaka kallistuu puhumisen myötä kuitenkin sille paremmalle puolelle.
Vaikka kirjoitukseni ovat tietyllä tapaa hyvin henkilökohtaisia, en ole ainoa ihminen, jonka tilanne on samanlainen. Monilla on samoja kokemuksia, mutta niitä ei tuoda julki, ja niitä ehkä vain hävetään yksin. Nuoren naisen alkoholiongelma, ”hyvän perheen tytön” epäonnistuminen, haitallisen alkoholinkäytön seuraukset, tunteet omasta huonommuudesta… Masennus myös tuntuu olevan enemmän henkilökohtaista kuin alkoholiongelma, vaikka sairauksia ovat molemmat. Sama ero on siinä, puhuuko julkisesti kohdunlaskeumasta vai flunssasta.
Itsestäni ei tunnu paljaalta tai alastomalta tänne kirjoittamisen takia, vaan alan saamaan ensi kertaa jotain suojamuuria ympärilleni. Raittiuden. ”Kaikelle on aikansa ja paikkansa” joku ajattelee, puhutaan henkilökohtaisista asioista niille tarkoitetussa ajassa ja paikassa. Minun raittiuteni aika on nyt, ja olisi mieluummin ollut jo vuosia aiemmin. Toivon totisesti, etten joudu katumaan sitä, millä raittiudesta sain ensi kertaa kiinni niin, että uskon sen pitävän.
Pandakarhu –minä pääsen mt-puolelle syksyllä. Sitten varmaan katsotaan noita sairausloma-asioita, ja toivottavasti jokin hengähdystauko olisi edessä itsensä keräilyä varten. Onneksi on vielä aikaa miettiä tuota lääkitysasiaa, mutta masennuslääkkeistä olen päättänyt jo kieltäytyä. Masennuksen näen johtuvan aika suoraan elämäntilanteesta ja –historiasta, joten uskon nykyhetkeä parantamalla olevan positiivinen vaikutus myös masennukseen. Muut ongelmat ovatkin sitten eri juttu, kun niiden syy-seurauksia ei suoraan ole nähtävissä. Jos rauhoittavat tulevat kyseeseen, niin pidän kokemuksesi mielessäni ja tarkkailen, ettei minulle kävisi samoin! Ja vielä tuohon huomioon kotioloista. On kyllä jännä, että itsekin alkaa uskomaan siihen muilla ihmisille olevaan harhaan, että vain köyhissä perheissä tapahtuu jotain ikävää. Ehkä se avun hakemisen kynnys ei olisi ollut itselläni niin suuri 
Asiat on mielestäni tabuja jos itse ne tekee sellaisiksi. Jollekin ne ikävät jutut on kerrottava. Ei niitä sisäisiä “demoneja” muuten saa ulos. Eli “puhu, puhu, puhu…”, niin ne asiat avautuu ja helpottuu. Lisäksi jos joku toinen peilailee niitä omien kokemuksien kautta, ammatillisen kokemuksen kautta tai ihan kuka tahansa jolla ei olekaan samanlaisia kokemuksia suun avaaminen - tekstillä ja sanoilla auttaa.
Niimpä se mullekin taisi olla viimoinen oljen korsi mihin tarttua ja siitä onkin ollut paljon iloa kun ensimmäisen tekstini sain kirjoitettua.
Hyvin sanottu! Se on totta miksi ei voisi puhua alkoholismista sellaisena kuin se on. Tietty välillä hävettää jollekin uudelle ihmiselle sanoa näitä, mutta yleensä ei. Miksi hävetä sairautta kun ei sille mitään voi. Se vaan on ja pysyy.
Tietty kaikille ei ulkomaailmassa ei kannata toitottaa olevansa alkoholisti, mutta voi sanoa ettei juo alkoholia. Jos siitä tehdään ongelma, niin sitten voi täräyttää kortit pöytään. "Jos otan nyt lasin viiniä, niin voin taata että puolen vuoden sisällä olen kuollut/vankilassa/hullujen huoneella/asiat on solmusssa pahasti/kadulla/sairastunut pahasti. Eiköhän oteta sille vai ei? " Tää on nyt ääriesimerkki miten asian voi ilmaista. Toisaalta se on totta, niin voi käydä.
Oikeaa puhetta! Täällä voi myös puhua henkilökohtaisista asioista menettämättä kasvoja kun puhuu asioista; eikä paljasta kuka on. Se ei kenellekään kuulu. Sinä olet Korkkari - minä Punatulkku. Ei täällä omalla nimellä ja kuvalla puhuta. (Tai jos joku nyt ton mun lätkästyn kuvan tulkitsee mun kuvaksi, niin siitä vaan… Se minä olen täällä. )
Paljon tsemppiä, et varmasti tuu katumaan päätöstäsi! En kai minäkään…
Minusta ei irtoa mitään itsestäni lähtevää syvällistä pohdintaa, vaan muiden jutuista olen taas ajattelemisen aihetta löytänyt. Kirjoittelenpa kuitenkin tänne omallekin puolelle, kun edessä on tänään alkoholin suhteen varsin kova koitos.
Pitäisi lähteä tekemään jotain sellaista, mikä pelottaa ja ahdistaa jo etukäteen. Asteikolla 1-5 tämä olisi kuitenkin varmaan vain 3 tai 4. En kuitenkaan ole koskaan ennen kestänyt yrittämisestä huolimatta vastaavassa tilanteessa selvinpäin! Ensi viikolla olisi sellainen juttu, mikä lähentelee jo viitosta, mutta en taida olla vielä valmis siihen, kun pelkkä ajatus jo käy itkettämään :S
Inhottaa, kun en voi olla varma, pysynkö selvinpäin. Toisaalta ne ensimmäiset ahdistukseni ja niistä selviäminen on kyllä valanut sellaista luottoa, että hyvin tässä käy. Raittius on tuntunut välillä paremmalta kuin nousuhumala. Kerrankin voin myös lyödä itseeni jonkin positiivisen leiman –”raitis”.
Mietin tulevaa myös suuremmassa mittakaavassa… Jos minun täytyisi ennustaa, kuinka tämä juomattomuus edistyy, niin veikkaisin kuukauden päästä minulla olevan hankalaa. Suurta kriisiä ennustelisin puolen vuoden paikkeille. Minulla on ollut ennenkin kausia, jolloin en ole juonut, joten sellaiset aikarajat haluaisin ylittää kirkkaasti ennen riemuvoiton julistamista. Tietysti parempi olisi muistaa se oma ongelmansa vielä vuosienkin päästä, ettei hyväuskoisuuttaan erehdy juomaan.
Mulla ei oikein tahdo mennä jakeluun miksi olisi pakko lähteä tekemään jotain jonka tietää olevan raittiusriski?
Minä yritin nollata kaikki skaalan ääripäässä olevat tilanteet, paikat ja ihmiset noin vuoden ajan välttämällä niitä. Toimi. 
Yksi varsin tehokas keino on sanoa, että on kipeä. On sellainen lääkitys, mikä ei sovi alkoholin kanssa. Huomasin kerran kun olin ottanut antabusta; joku silloinen naapuri kysyi haluatko lonkeron. Vastasin, että mä syön antabusta, niin siihen loppu tarjoilu. Painuin kämppään. Kaikki tajuaa, jos on sellainen “lääke” veressä, että ei voi juoda niin silloin ei voi juoda. Se lääke voi olla mikä tahansa - ihan itse keksitty. Vaatii pientä moraalittomuutta eli valkoisen valheen kertomista…
Yksi tapa on sanoa; “En käytä alkoholia.”; “Olen alkoholisti.”. Se, että ensin sanoo, että “en käytä alkoholia.” Voi toimia. Tulee kysymys todennäkösesti, niin siihen voi sanoa, että “Olen alkoholisti” tai “Oon huomannut itsessäni viimeaikoina, että alkoholi aiheuttaa minulle harmia tms”. Toisaalta voi kai toistaa ton saman ja sanoa, “En käytä alkoholia”.
En minä tiedä. Tuli mieleen.
Toisaalta komppaen Andantea, niin ei ole semmosta asiaa/paikkaa minne on pakko mennä missä juodaan.
Eikä myöskään tarvii alistua juomaan jos ei itse tahdo. Silloin on käytettävä sanaa: “EI”.
Voimia sinne
Tämähän on selvääkin selvempi asia, meinaan jos kerran olet tosissasi raitistumisesi kanssa, niin tällä hetkellä ja noilla kuvailemasi fiiliksillä ei muuta vaihtoehtoa ole kuin jättäytyä pois noista tilaisuuksista ja piste. Aloitat nyt ja samantien soittelemaan, tai miten nyt ilmoitatkaan jättäytyväsi pois noista tilaisuuksista ja jos se vaatii jonkun tapaista “valehtelemista”, niin siitä vaan. Paras olis tietenkin kun kertoisit suoraan mistä on kysymys, niin yksi esirippu olisi vähemmän riisuttavana, Muut kyllä ymmärtävät, mutta jos eivät ymmärrä, niin he eivät välttämättä ole ystävyytesi arvoisia.
Nyt vaan toimeen, niin helpottaa henkisestikkin kun ei tarvi vetvoa ja vatvoa, mehän ollaan raittiita ja sillä sipuli, se on meidän elämäntapa ja meillä on siihen oikeus ja oikeus olla siitä jopa hieman ylpeitä
T. Prosamur
Plinkissä on moneltakin menestyksekkäästi “toiselle puolelle” päässeistä, eli raittiuden löytäneiltä kuullut sen saman asian. Eli on puhuttu siitä kuuluisasta “naksahduksesta”, joka on tapahtunut, kun viinat ovat oikeasti jääneet. Minulla tämä naksahdus piti sisällään sen, että haluni muuttua oli suurempi juuri sen tarvittavan prosentin (tai promillen, heh heh), verran kuin pelkoni sitä muutosta kohtaan. Tällaisessa mielentilassa ollessaan ihminen on valmis aivan kerta kaikkiaan mihin tahansa. Jopa kohtaamaan ne suurimmat monsterit ja vamppyyrinsa, koska pelko sitä kohtaan että mitä tapahtuu jos vallitseva elämäntyyli jatkuu on vielä suurempi.
En entinyt enää käydä vilkaisemassa, mitä tänne kirjoiteltiin ennen lähtöäni, mutta hyviä pointteja ja neuvojahan täällä oli tullut.
Lähdin itseäni ja mukavuusaluitani uhraten ja voin ilokseni kertoa kaiken sujuneen todella hyvin. Kestin selvinpäin ja jopa halusin lopulta olla selvinpäin -siksi se kai niin “helposti” kävikin. Taustalla olleet pari selvinpäin kestettyä viikonloppua varovasti mukavuusalueiden reunoja lähennellen ja omia ahdistuksia koetellen, sekä nyt viikonloppuna saatu raitis etätuki puhelimen päässä auttoivat. Raittius on tuntunut niin hyvältä, että en halunnut menettää sitä tunnetta.
Ymmärrän neuvot siitä, ettei pitäisi lähteä. Muussa tapauksessa noudattaisin neuvoa, kuten olen tehnytkin jäädessäni kotiseinien sisälle monena päivänä ja iltana, mutta jotkin tilaisuudet ovat tärkeitä. Tällaisina pidän esimerkiksi perhejuhlia, muita juhlapäiviä ja sellaisia tilaisuuksia, joissa läsnäoloni on tärkeää. Vähemmän tärkeät turhat ryyppy"juhlat", voin jättää välistä. En ole itse asiassa sellaisissa käynytkään raitistumiseni jälkeen, vaikka seurassani olleet ovatkin nauttineet alkoholia viikonloppuisin ulkona käydessäni.
En tunne (vielä) ketään täysin raitista ihmistä, joten jos jättäytyisin pois kaikista alkoholinkäyttöä sisältävistä tilanteista, olisin yksin. Tällöin se vähäinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa ja omien mukavuusalueiden ylittäminen jäisi välistä. “Sosiaalista” kehitystä ei tapahtuisi. On kuitenkin tärkeä myös tunnistaa se tilanne, jossa ahdistus on liian suuri, vaikka etukäteen tuollaista on tietysti vaikea ennustaa. Silloin ei pidä lähteä. Usein ennen selvinpäin oloa suunnitellessani olen kuitenkin juuri lähdön hetkellä käynyt hakemassa parit kaupasta -se on ilmiselvä merkki siitä, ettei pitäisi lähteä.
Minulla alkaa näiden onnistumisieni myötä olla jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä tarvitsee olla, jotta pystyn olemaan selvinpäin -halu olla raitis ja tarpeeksi matala ahdistusaste/väylä purkaa ahdistusta aina välillä. Tässä seuraavassa tilaisuudessa minulla tuskin nuo ehdot täyttyisivät, ja tuntisin itseni todella epämukavaksi, joten jätän välistä.
Pois jääminen silloin harvoin, kun on kutsuttu johonkin, herättää kysymyksiä ja niihin vastaamiseen käytän täältä saamiani vinkkejä. En aio kaikille sanoa ongemista alkoholin kanssa, joten on hyvä tietää vähän muitakin fraaseja jo valmiiksi -ei niitä siinä hetkessä kuitenkaan itselleni mieleen tulisi! Muissa fraaseissa on vain se vika, että niistä käydään kyselemään tai väittelemään, jolloin on vaikea olla puhumatta oikeasta syystä. Jäänkin tällaisista tapahtumista, jossa selvinpäin oloni joutuu kyseenalaistamisen ja erityisen huomion kohteeksi suosiolla pois, vaikka se aiheuttaisikin muissa pahennusta.
Kiitos jälleen vinkeistä ja tuesta raittiilla tiellä kestämiseksi! Nyt lepäämään, sillä oli kuitenkin sen verran väsyttävää tuo mukavuusalueen ulkopuolella melominen
Itselläni pahin ryypyn tarjoaja itselleni olen lopulta minä itse. Toisten ryypyistä voi opetella kieltäytymään, mutta mitä sitten kun se on itse joka tarjoaa… 
Eli ne hetket, kun on
a)vapaata velvollisuuksista
b) rahaa
c) ei mitään erityistä suunnitelmaa lähitunneiksi/päiviksi
d) ahistaa/ilostaa/ elämä hymyilee ja on hyvä fiilis/ elämä potkii päähän ja vituttaa.Saattaa myös sataa väärään suuntaan tai radiosta soi joku biisi, joka herättää juomahalut. Tai sitten on vaan sopivan neutraali olotila → pieni kemiallinen stimulantti voi mukavasti horjuttaa tylsyyttä.
Nämä on itselle ne pahimmat koetinkivet ja ne ovat vasta edessä…syksyn pimeinä perjantai/lauantai-iltoina. Kesäloma näyttää menevän selvästi jonkinlaisessa raitisteluhuumassa ja -ylpeydessä. Täytyy pitää huoli, ettei se kostaudu myöhemmin.
Mutta ei se tulevaisuus vielä tässä ole.