Haluan riisua itseni aseista lopettaakseni itsetuhokierteen

Me Lopettajat
1

Päätin uskaltautua rekisteröityä ja itsekin kirjoittaa. Ehkä saisin tätä kautta jälleen otteen elämästäni.

Uskon itselläni olevan jotakin vielä tarkemmin nimeämättömiä mielenterveyden ongelmia –ainakin luullakseni masennusta. Plinkin tarinoista olen myös saanut vahvistusta uskooni, että saatan olla alkoholisti. Olen pitkään kasvatukseni sekä nuoren ikäni vuoksi kuvitellut, ettei minulle edes voi olla mitään ongelmaa, ja olen vain luontaisesti näin v***illaan. Päätin sijoittaa tämän ensimmäisen kirjoitukseni tänne lopettajien puolelle, sillä haluan eroon alkoholista ja sen tuhoisista vaikutuksista elämässäni.

Olen mielenterveyspuolelle tilanteeni kartoittamiseksi jonossa. Olen alkanut vakaasti harkita yhteydenottoa myös johonkin päihdepuolen tahoon (vaikkakin uskon mielenterveysongelmien olevan suurin tekijä, joka tekee kohtuukäytön onnistumisen mahdottomaksi). Mitään mt-diagnoosia minulla ei siis vielä ole, kuten en ole tunnistautunut missään vielä alkoholistiksikaan, mutta en pahastuisi vaikka joku voisikin esittää mielipiteitään asioissa. Mielelläni kuulisinkin jotain. Täältä bongatuissa testeissä on jokaisessa tekemässäni löytynyt vakaviakin viitteitä ongemista usemmalla osa-alueella.

Olen vasta alle 25-vuotias naisihminen. Työtä ei ole ja opiskelut ovat jäljessä ja keskeytymässä. Sosiaalista ”verkostoa” ei oikeastaan ole muuta kuin muutama kaveri ja vanhemmat, joita silloin tällöin näen, sekä nykyinen poikaystävä joka ihmeekseni jaksaa katsella minua päivittäin. En siis ole absoluuttisen yksin, vaikkakin pitkään on mennyt sisäistä yksinäisyyden tunnetta öisin itkiessä.

Vaikuttaa omaan silmään siltä, että olen järjestelmällisesti tuhoamassa omaa elämääni. Aina kun menee hetkenkään hyvin (ja usein silloinkin kun ei mene), tartun pulloon ja saan itseni ja elämäni jälleen sekaisin. Olen pilannut itselleni tärkeimpiä asioita –suhteita, opiskeluja, maineeni, mielenterveyteni sekä välit ystäviin ja sukulaisiin. Syytän ensisijaisesti mielenterveyden ongelmia, mutta alkoholi on minulle se väline, jolla todellisuudessa toteutan kaiken tuhon. Yläasteaikana olin ihan suoranaisesti itsetuhoinen, mutta en sen jälkeen vuosiin selvinpäin, kunnes nyt taas tekisi mieli ottaa itsensä päiviltä KÄNNIHÖLMÖILYJEN takia. Tämä pään seinään hakkaaminen ahdistaa niin, että tekisi mieli satuttaa itseään.

Vaadin itseltäni täydellisyyttä, johon en kuitenkaan yllä. Uskon olleeni ala-asteelta lähtien masentunut ja kärsineeni myös jostakin ahdistuneisuushäiriöistä ja läheisriippuvuudesta. Nyt minulla ei mielestäni ole läheisriippuvuusoireita, mutta muuten kaikenlaista löytyy –ajoittain en uskalla lähteä ulos, kuvittelen kaikkien vihaavan minua + muita toivottavasti vain vainoharhaisuutta, ajattelen olevani mitä säälittävin ja halveksuttavin ihminen, välillä rankan ahdistuksen aikaan kärsin epätodellisuuden tuntemuksista ja joka yö näen toisistaan hirvittävimpiä painajaisia. Listaa voisi jatkaa pidemmällekin. En pidä itseäni tässä tilanteessa opiskelu- tai työpaikan arvoisena.

Lukioikäisenä olen kokenut ainoaa helpotusta olooni ja alkoholinkäyttööni silloisen parisuhteeni myötä. Minulla ei siis ole suurta luottoa siihen, että voisin jälleen tuntea itseni hyväksi ja lopettaa alkoholinkäytön kokonaan. Olen mennyt kännihölmöilyissani kuitenkin niin pitkälle, etten voi elää itseni kanssa, jos en edes yritä välttää niitä vastaisuudessa. Ja järjellisesti ajateltuna kai minäkin ansaitsisin hyvän elämän. Nyt pitäisi onnistua lopettamaan se juominen kokonaan, etten saa itseäni enää tästä syvemmälle suohon.

Sitten siitä alkoholinkäytöstäni…

Minulla on ensimmäisestä 14-vuotiaana koetusta humalastani lähtien ollut pakonomainen tarve juoda niin paljon kuin vain saan kurkustani alas. Silloin jokin ”pimeys” heräsi sisälläni (niin typerältä kuin se kuulostaakin). Aloin juomaan suuria kerta-annoksia kai turruttaakseni silloisen elämäni tuskaa –elin kodissa, jossa henkinen pahoinpitely oli päivittäistä, ja koulussa puolestaan tarjolla oli kiusaamista ala-asteen alulta yläasteen puoliväliin asti. Koulukiusaaminen loppui melkein heti juomisen aloittamiseen, ja pitkään pidin alkoholin juomista ”pelastajanani” jatkuvasta selvinpäin koetusta tuskasta.

Yläasteikäisenä join aina kun oli tilaisuus, yleensä kuitenkin vain viikonloppuisin, mutta kesällä ja peruskoulun loppua kohden myös viikolla. Lukioikäisenä sain jonkinlaisen hallinnan alkoholinkäyttööni parisuhteen myötä, mutta suhteen päätyttyä ainoa mikä alkoholinkäyttöä rajoitti oli rahan ja seuran puute (koskaan en ole onneksi vieläkään juonut koko päivää yksin tai varastanut).

Viime vuosina alkoholinkäyttöäni luonnehtisin vähentyväksi, mutta tapahtuessaan yhä silti hallitsemattomaksi. Juon vain viikonloppuisin ja nykyisin menee jopa useampi viikko ennen kuin uskallan koska alkoholiin uudestaan. Juodessani harvoin osaan lopettaa ajoissa, saati olla juomatta vaikka pitäisi. Yleensä en pysty lopettamaan, jos erehdyn sen yhdenkään ottamaan. Pysyn varmasti ilman alkoholia vain telkeytymällä yksin kotiin.

Huumeista olen ihmeekseni pysynyt pitkälti erossa, mutta se kai johtuu vain siitä, ettei minulla ole ollut tilaisuutta. Rukoilen, ettei tilaisuutta koskaan tulekaan (minua jopa pelotti kirjoittaa tänne, etten tutustu kehenkään huumeidenkäyttäjään ja saa sitä kautta huumeita ja itseäni hautaan!). Kannabista olen kokeillut pari kertaa elämäni aikana ja sen huonoksi itselleni todennut, mutta silti sitä tarpeeksi kännissä pitää tilaisuuden tullen polttaa… En voi ymmärtää miksi… En kai osaa kielätytyä mistään päihteestä, jos niitä on mahdollista käyttää.

Humalassa olen vuosien mittaan ollut itsetuhoinen, verbaalisesti ja fyysisesti muita kohtaan aggressiivinen, sammunut, oksentanut, joutunut hyväksikäytyksi, loukannut itseni ja hävittänyt tai rikkonut tavaroitani. Kaikki vieläpä usempaan kertaan. Listasta puuttuu viime aikaisiakin asioita, joita en kehtaa tänne kirjoittaa. Juotuani liikaa haen tarkoituksella kulloinkin mahdollisimman tuhoisaa tapahtuvaksi, vaikka voin vannoa, etten ikimaailmassa pidä tekojani oikeina, hyväksyttävinä tai edes haluaminani asioina. En voi korostaa, kuinka pelottavaa se on. Mikä minä oikein olen ja miksen hallitse itseäni?

Toisinaan olen kokenut myös sellaista, että saan itseni niin sekaisin, etten esimerkiksi tiedä todellisuutta siitä missä olen tai saatan luulla ja kuvitella muita epätodellisia asioita. Se on jo silloin ja etenkin jälkikäteen aivan kamala tunne. Pelkään, että kyse olisi jo jostakin psykoosia muistuttavasta tilasta.

Koskaan ei voi ensimmäisen korkatessaan tietää, millainen humalasta tulee, vaikka olisinkin suunnitellut ottavani etukäteen vain sen yhden. On arpapeliä, millaisestä määrästä menen sekaisin ja menetän muistini. Luottoa itseni hallintaan ei siis ole ja vaikka olisikin, se olisi harhaa. Se on varmasti osasyy siihen, etten joskus halua lähteä ulos. Nyt jo juominen pelottaa, sillä olen tuhonnut kaiken “vähänkään hyväksyttävästi tuhottavan” elämässäni ja pelkään vuorossa seuraavaksi olevan jotain karmeaa.

Krapulat ovat yhtä helvettiä, vaikka juon yleensä vain yhtenä iltana. Pelkään jokaista ääntä ja haluaisin mieluummin kuolla. Kuvittelen ja näen unia asioista, joita ei ainakaan toivottavasti ole oikeasti tapahtunut, mutta epäluulo jää elämään. Saatan pelätä esimerkiksi tehneeni jonkin rikoksen, ja kuvittelen olevani siksi poliisin seurannassa. Tätä harhaluuloisuutta ja pelkotiloja on ilmennyt muutamana viime vuodena, enkä siltikään tajua lopettaa. Fyysisesti olo on myös usein monta päivää heikko toisin kuin nuorempana.

Oikeastaan juominen ei ole ollut vuosiin hauskaa, vaan se on aiheuttanut pelkästään ahdistavia ja surullisia tapahtumia. Silti jokin muisto hauskasta baari-illasta ajalta kun vielä oli ystäviä tai kyvyttömyys käsitellä tunteita ajavat minut juomaan. Sitten taas hakkaan päätä seinään ja itken sydän (ja usein moni muukin paikka) verillä…

Sisälläni myllertää niin paljon kaikenlaista, että se on tuntunut viime aikoina ylitsepääsemättömältä. Vaikka tänne kirjoittaminen pelottaakin, halusin tehdä sen, sillä huomasin muiden kirjoituksia lukiessani, etten ole yksin. Itseäni on aina pelottanut myöntää mitään heikkouksia itsessäni, mutta täällä se tuntuu jotenkin vähemmän hävettävältä eikä tarvitse pelätä muiden tuomitsevan, kuten ”todellisessa” maailmassa. Täällä uskallan myöntää, että minulla on ongelmia alkoholin kanssa, joten toivottavasti mahdan itselleni lopultakin jotakin.

EN HALUA ENÄÄ SATUTTAA ITSEÄNI JA LÄHEISIÄNI JUOMALLA.

2

Ihmissuhderyhmät olisivat siitä hyviä että niissä saisi tietää totuuden siitä mitä toiset ihmiset ajattelevat (tai ainakin osan siitä totuudesta). Itselleni oli yllätys että eivät toiset ihmiset pohdi minusta sitä mitä minä kuvittelen vaan heillä on kullakin ihan omat teoriat ja kuvitelmat. Ja ne teoriat ja kuvitelmat ovat hyvin erilaiset eri ihmisillä. Ja toisinaan ei ihmisillä riitä resusseja pohtia minun olemista ollenkaan, vaan heiltä menee kaikki resussit oman olemisen pohtimiseen.

3

Kiitos kommentistasi, Ensio! Kirjoitinkin niin pitkän tekstin, ettei sitä varmaan ihan helposti lukenut. Kommenttisi johti minut ajattelemaan, ja koitan suhtautua asiaan nyt vähän positiivisemmin.

Se, mitä läheiseni ja jotkin muutkin ajattelevat, on minulle kuitenkin tullut selväksi. Perheeltä keskeisin viesti on ollut pettymys, häpeä ja osin myös sääli. Ystäviä on ollut, mutta nyt nekin ovat lähes hävinneet alkoholinkäyttöni ja näiden mielialajuttujen pahenemisen myötä. Mielestäni joskus väärin perusteinkin –kuinka he voivat tuomita, kun eivät ole kokeneet samoja asioita? Välillä kuukausiin kukaan ei halua edes nähdä, kun ”ei jaksa minua”, ja illanviettoihin kutsuminen on loppunut jo jokin aika sitten. Juoppokavereista olen pyrkinyt juomista hallitakseni eroon, vaikka sieltä ymmärrystä kenties löytyisikin.

Koulukiusaaminen ja lapsuuden aikainen milloin mistäkin syystä haukkuminen varmasti ovat muokanneet minua odottamaan jo valmiiksi pahinta –ikään kuin epäonnistumaan valmiiksi edes yrittämättä. Toisaalta uusiin ihmisiin en ole saanut pariin vuoteen luotua yhtävyyssuhteita, vaikka olen yrittänyt, joten kai sekin on osasyynä näihin luuloihin. Kyllähän se ajatuksia herättää, jos ei löydä koskaan ryhmätyökaveria.

Minut tuntevien ihmisten suhtautuminen siis leimaa pitkälti sitä, mitä ajattelen kaikkien muidenkin ajattelevan. Sosiaalinen piirini on tosin ehkä ”itseäni parempi”, joten ajatukset muualla eivät ehkä olisi juuri niitä, joita olen tähän asti kokenut. Olisi tosin mukavaa, jos näistä minut jo tuntevista ihmisistä paljastuisi jotain positiivisia asenteita minua kohtaan. Ainakin olen nyt avoin ajatukselle.

4

Luin koskettavan kirjoituksesi Korkkari.

Mielestäni tiedostat hienosti ongelmiasi. On paljon ihmisiä, jotka toimivat kuten sinä, kuitenkaan sitä lainkaan huomaamatta. Sinä olet tiedostanut ongelmiasi, ja analysoinut syitäkin niihin, sekä hakemassa apua. Se kertoo, että olet jo tervehtymisen polulla.

Alkoholi kannattaa ihan ensimmäiseksi jättää pois. Se suurentaa ja pahentaa kaikkia ongelmia, ja aiheuttaakin niistä monia, ellei jopa kaikkia sellaisella, joka jo kunnolla on koukkuun jäänyt.

Join itse vain silloin tällöin viikonloppuisin, pitkiäkin taukoja pitäen, enkä milloinkaan vetänyt övereitä tai esim. sammuillut. Olin varmasti kaikilla mittareilla kohtuullinen kohtuukäyttäjä, jolle alkon käytön ei olisi luullut aiheuttavan mitään haittaa. Mutta kyllä se aiheutti! Ensinnäkin lopettaminen oli vaikeaa. Toiseksi, kun viininhimo alkoi kadota kokonaan, (reilun vuoden jälkeen lopettamisesta) tajusin että yksi suuri ja raskas taakka oli tippunut pois elämästäni, jatkuva pakoon juokseminen oli loppunut, ja pystyin nyt tiedostamaan omat kuvioni selkeämmin. Minulla oli myös energiaa tuplasti enemmän kuin ennen. Edelleen oli ahdistavia päiviä, pelkoja ja huolia. Stressiäkin. Mutta sellainen tarkoituksettomuus ja tyhjyys katosi, ja kaiken raskaammankin olotilan alla oli koko ajan toivoa ja tunne siitä, että elämä kantaa. Alkoholi oli minulle sellainen turruttaja, josta hain hetkittäistä helpotusta ja jolla oli loppupeleissä aika kova hinta. Nykyään saan tuon punkkulasillisten tuoman rauhan ja seesteisen hyvän olon muilla keinoilla paljon pidemmäksi ajaksi, ilman takaisinmaksua masentavien ja ahdistavien krapulaolojen muodossa.

Kerrot kärsiväsi masennuksesta. Reipas juominen tuhoaa serotoniinitasot pitkäksikin aikaa, ja sanotaankin että alkoholi on ns. masenne. Joten siinäkin mielessä siitä kannattaa luopua, ja antaa aivojen toipua rauhassa.

Samoilla linjoilla Ension kanssa. Olen myös huomannut, että kun kun itsetunto on pohjamudissa, niin kuvittelee että toiset ihmiset miettivät ja arvostelevat tekemistäni ja olemustani. Todellisuudessa, ihmisillä ei riitä yleensä energiaa kuin omille ongelmilleen tai oman olemassaolonsa ilmentämiseen.

Olet Korkkari ottanut nyt ensimmäiset tärkeät askeleet kirjoittamalla tänne ja hakeutumalla hoitoon myös mielenterveyspuolella. Helppoa ei jatkossa tule olemaan, se kannattaa hyväksyä heti aluksi. Mutta se, että tiedostat omia mielialojasi ja reaktioitasi, haet apua itsellesi ja pidät korkin kiinni, kantaa jo pitkälle. Ei kannata miettiä kuin päivä kerrallaan tai hetki kerrallaan eteenpäin, ja mennä rohkeasti omia pelkojaan päin. Vain sillä tavoin ne katoavat, nimeämällä pelot ja syöksymällä niiden läpi. Jossakin vaiheessa huomaat, että kaikki on helpompaa, ja olo on kohentunut kuin huomaamatta. Onnen hetkiäkin tulee varmasti, uusia ystäviä, uusia kokemuksia ja iloa kun vaan annat itsellesi mahdollisuuden. Kirjoituksestasi huokuu jotakin sellaista rehellisyyttä, jonka vuoksi uskon että tulet onnistumaan. Tsemejä!

5

Koskettava tarina. Itselleni on ainakin masentuneena tullut halu kuolla kun juon pään täyteen. Juuri toivonut, että alkoholi aiheuttaa mussa itsemurhaimpulssin, tai sammun jonnekin hankeen yms. Välillä tulee tollasia oloja mutta hyvin harvoin. Siitä voi lukea mun palstalta enemmän jos minun tarina kiinnostaa…

Mutta alkoholilla on taipumusta laukaista masennus ja jos on masennus, niin syventää sitä. Toisaalta masennuksen syntyyn edesauttaa masennuksen aiheuttama syy. Toivottavasti saat sieltä mt-puolelta apua. Myös hienoa, että olet päättänyt juomisen lopettaa.

Itselleni tuo itsetuhoinen juominen on tuttua hommaa, niin siihen halusin sanoa sanasen. Tietysti kun laittaa korkin kiinni, niin toivon mukaan masennus helpottuu; siitä en tiedä. Sulla on elämä vielä edessä, niin kaikki on mahdollista ja apua saat kun jaksat pyytää - niin mt-puolelta kuin päihdepuolelta sekä täältä vertaistukea :slight_smile: .

On tosi hienoa kun kirjoitit tänne. :slight_smile:

6

Kiitos jälleen vastauksista ja kannustavista sanoista, jotka tulevat todellakin tarpeeseen!

Pohdiskelin, miten pitkälti tämä nykyinen tilanne on pelkän alkoholinkäytön syytä. Hyvin pitkälti –se on todettava. Muun muassa suhteiden kariutuminen ja omanarvontunnon puuttuminen ovat suoraa seurausta juomisesta, eikä ilman niitä ja monia muita juomisen aiheuttamia asioita olisi näin huono olla nyt. Se, mikä kenties sytytti alunperin palon juomista kohtaan, on juomisen myötä vyyhdennyt mukaansa monia muita asioita, ja varsinaisen syyn erottaminen seurauksista ei toivottavasti olisi enää mahdotonta.

Sitruunapippuri -on lohdullista kuulla juomisen lopettamisen aiheuttamasta positiivisemmasta muutoksesta elämässä. Itselleni tuntuu kaukaiselta ja tällä hetkellä jopa mahdottomalta, että menetetty omanarvontunto, mielenterveys ja monet muut asiat elämässä palautuvat. Onneksi täältä saa tukea epäuskoon.

Punatulkku –itse asiassa luin kirjoituksiasi ennen tänne rekisteröitymistäni. Muun muassa Sinun kirjoituksesi kannustivat minua kirjoittamaan tänne itsekin. Niinkin ironista kuin se on, tuntuu että kohdallani lopettamisen kannalta on hyvä, että serotoniinit olisivat matalalla. On helpompaa olla juomatta, kun ei jaksa poistua kotoa houkutusten pariin niin usein. Pelottaa jo valmiiksi, luulenko sitten taas “iloisena” itsestäni liikoja (eli voivani ottaa).

7

Moi Korkkari,

Kiva kuulla, että minun kirjoitukseni kannusti Sinut tänne. :slight_smile:

Mulla ne kaksi lääkettä Seronil ja Venlafaxin on siis aiheuttanut sitä hypomaniaa, mikä aiheuttaa alkoholinhimoa. Niin käy joidenkin kohdalla, mutta harvinainen sivuvaikutus kai. Noista tuote selostuksista selviää kuinka moni saa. Joitain voi kyseiset lääkkeet auttaa.

Tosi kiva kun tulit tänne. Tervetuloa vaan. :slight_smile:

Kirjoittele ihmeessä lisää itsestäsi ja ongelmistasi. Täällä sitten vastaillaan ja kommentoidaan takaisin.

8

Tervetuloa Korkkari!

Otsikkosi on lukuisien kokemusten perusteella parasta, mitä alkoholisti voi tehdä voittaakseen juomisen pakkomielteen.

Kun en jaksanut enää juoda enkä kyennyt olemaan juomatta, luovutin, annoin “jäähyväiset aseille” ja läksin hakemaan apua. Avun ja raittiuden löysin raitistuneiden alkoholistien vertaistukiyhteisöstä, AA:sta.

Ryhmässä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

9

Tervetuloa, korkkari!

Kyllä ne omanarvontunnot ja muut palautuvat. Ihan varmaa on että esimerkiksi kymmenen vuoden päästä tuntemukset monien asioiden suhteen ovat erilaiset kuin tänään. Se taas, mihin suuntaan ne ovat muuttuneet, sitä en ala ennustelemaan, tiedän vain että paikallaanpysyvää olotilaa ei maailmassa juuri ole.

Ja kun juomisen jättää pois, niin jotain muuta tulee tilalle.
Aikansa se ottaa, irrottautuminen, mutta eiköhän siihen konstit sitten löydy kun halua riittää.

Mukaan vaan kirjoittelemaan ja pohtimaan selviytymisen kulkua!

10

Kiitos kaikille tervetulleeksi toivottaneille! Miettiessäni tilannettani tästä eteenpäin, minulle heräsi joitain ajatuksia.

Kokeilin yläasteen jälkeen hetken syödä jotakin masennuslääkettä, en kylläkään enää muista mitä. Siihenhän se meni, ettei minua kiinnostanut ottaa sitä säännöllisesti ja yhtenä iltana sitten humalassa kiskaisin kaikki jäljellä olevat ja vähän muutakin päälle. Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään.

Mielessäni on tosiaan pelko, etteivät esimerkiksi masennuslääkkeet sopisi minulle ja ne saisivat minut voimaan entistä pahemmin. Enpä haluaisi joutua pelkäämään mahdollista itsetuhoisuutta myös selvinpäin –tähän asti sitä kun on saanut pelätä lähinnä vain humalassa, eikä siten juomattomuus enää olisikaan tae mistään. Olen myös lähes varma, että väärinkäyttäisin rauhoittavia lääkkeitä, enkä siksi niitä haluaisikaan vaikka saisinkin. Olen kai addiktioaltis mitään mielihyvää tuottavaa kohtaan…

Onko täyttä kuvittelua haluta korjata asiat mahdollisimman pitkälle ilman mitään lääkettä? Tässä tietysti täytyisi taas palata pohtimaan niitä alkoholinkäytön ja itsetuhoisuuden alkuperäisiä syitä ja myöhempiä seurauksia.

AA, josta lomamuisto tänne kirjoitti itselleen toimivana ratkaisuna, olisi varmasti harkinnan arvoinen itsellenikin. En ole aiemmin onnistunut yksin, joten tarvitsen tukea kenties tämän palstan ulkopuoleltakin. Tällä hetkellä kuitenkin pelkään jo pelkkää ulos lähtemistä siinä määrin, etten ole valmis. Missä tahansa vertaistuen muodossa minua myös pelottaa se pieni mahdollisuus retkahtaa toisen kannustamana.

On ahdistava ajatus, että nuo ovat kai niitä askeleita matkalla kohti parempaa, mutta en voi nähdä niissä varauksetta pelkkää hyvää itselleni. Prosessissanihan on kyse siitä, että riistän itseltäni sen alkoholin enkä päädy korvaamaan saati laajentamaan ”asearsenaalia” millään muulla.

11

Noi masennuslääkkeet on tosi inhottavia kun niissä ei ole mitään takeita toimiiko ne vai ei. Nyt taas on e-reseptillä jotain minkä nimeä en nyt muista. Se saattaa toimia tai sitten se saattaa aiheuttaa samaa hypomaniaa kuin nää kaksi edellistä lääkettä. Jotain maksantoiminta häiriöitä sivuvaikutuksina; kait harvinaisena. En tiedä :frowning: . Inhottaa kun haluaisi silleen olla toimita kykyinen, iloinen ja jotenkin nauttia elämästä. :confused:

Terapeutille tai poikakaverille puhuminen voi auttaa jos on vaikeita asioita mielessä. Sulla ainakin on ollut menneisyydessä tosi kipeitä juttuja joita kerroit ekassa viestissä. Olisi erittäin hyvä jos saisit tukea terapeutilta tai muulta sellaiselta. Tohon kysymykseen kait vastasin, että puhumalla ihmisen kanssa joka ymmärtää - esim. terapeutin. Lääkkeet on kainalosauvoja joiden avusta ei ole oikein takeita. Voi auttaa tai ei auta tai pahentaa asioita. Tänne voi kirjoittaa anonyymina. Itse kerron omista ongelmista suht avoimesti, mutta samalla silleen yritän pitää oman identiteetin peitossa.

Näytät kärsivän ahdistuksesta tms. kun ulos lähteminen on vaikeaa. Mä en mitään suosittele tai muuta sellaista, mutta mulla auttaa ulos lähtemisessä rauhoittavat. Niidenkin tarkoitus on olla kainalosauvoja joita ei ole tarkoitus käyttää pitkään. Toinen keino olisi altistaa itseä väkisin pienin askelin ulos lähtemisessä. Ensin avata ulko ovi. Sulkea se, ihmetellä vähän aikaan ja sitten mennä takaisin sisälle. Toisella kerralla kävellä vähän ulko-ovea pidemmälle.

Itellä on sosiaalisten tilanteiden pelko niin nyt ahdistaa naapurien näkeminen kun menen ulos. Mua autto sosiaalisten tilanteiden pelkoon kun olin pariviikkoa sairaalassa ihmisten ympäröimänä… Olin paljon rohkeempi kun tulin takaisin kotiin. Se itsensä pakottaminen ja altistaminen on se luonnollinen keino. Mutta tiedän kyllä kokemuksesta, että kun kova ahdistus iskee niin se on yhtä h***ä. Silloin on parempi jos olisi apuna jotain lääkettä. Hyvin pahoissa ahdistustiloissa käytin alkoholia lievittämään sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se on totta kyllä, että bentsot aiheuttaa riippuvuutta.

Musta AA:kin kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta kanssa, mutta kun siellä on niitä ihmisiä… heh :slight_smile: Tietty tarpeeksi usein kun käy niin pelkotilat helpottaa… Tietty hiljaa voi olla siellä aluksi.

Sinut pitäis saada nyt riisuttua noista itsetuhoa aiheuttavista aseista ja saada niiden tilalle vaikka jotain pehmeämpää; elämääsi suojelevaa asiaa… Mitäs niiden tuhoavien aseiden tilalle pitäisi sitten saada? Osaatko keksiä jotain?

Viina on mulle vähän kuin joku revolveri, missä on vähintään se yksi panos. Itsellekin viina on tollanen ase. Ei ikinä tiedä mitä tapahtuu kun juo jotain. Eikä tiedä napsahtaa luoti päähän niin kuin venäläisessä ruletissa.

Kirjoittele ihmeessä lisää…

12

Enpä ole tullut ajatelleeksi asiaa tältä kantilta. Jos juomisesta kärsivä menee raittiutta saadakseen johonkin, missä muillakin on sama pyrkimys, en usko että joku kannustaisi juomaan. Entiset juomakaverit sellaiseen lähes varmasti ryhtyvät, elleivät kunnioita kaverin raitistumishalua. Raittiuden myötä juomakaveriverkosto häipyy taka-alalle ja pyynnöt lähteä bisselle vähenevät, jopa loppuvat.

13

Jos kuvittelen tilannetta, jossa minun ei tekisi mieli juoda tai saada itseäni muutenkaan sekaisin, mieleeni piirtyi selvä kuva:

Minä, parisuhteen toinen osapuoli ja kodin lämpö. Baariin lähtemisen sijasta haluaisin illalla vuokrata elokuvan, ostaa karkkia ja limsaa, tehdä ruokaa ja saunoa. Olla vain kotona, turvasatamassa, se rakkain ihminen vierellä. Seuraavana aamuna saisi herätä kainalokkain, juoda aamukahvin lehteä lukiessa ja viedä koiran lenkille. Ei se kummoiselta kuulosta, mutta sitä minä en enää vaihtaisi pois. Arkipäiviin kuuluisi mielekästä opiskelua tai työtä, ystävien näkemistä ja kenties päivän päätteeksi kotona uunissa odottava lempiruoka. Kerralla, siinä hetkessä, olisi kaikki mitä tarvitsen.

Sellaisesta elämästähän minä varmaankin unelmoin, jota en lapsena saanut. Tunnelma silloisessa kodissa ei ollut mitenkään lämmin, vaan ilmassa oli jatkuvaa kireyttä ja varpaillaan oloa. Koitin pysytellä pois tieltä, sillä olisihan ollut parempi jos minua ei olisi ollut olemassa. Alkoholin löydettyäni lähdin kotoa pakoon juomaan.

Ensimmäistä kertaa nyt asiaa pohtiessani huomaan, kuinka tuo unelma sopii juuri niihin ongelmiin, joista olen ajatellut kärsiväni: yleinen turvallisuuden tunne ei johtaisi juomaan pelosta, kotona ei tietenkään olisi sosiaalisten tilanteiden tai paikkojen pelkoa, ei tarvitsisi olla YKSIN (tai humala seuranaan) omien ikävien muistojen kanssa, vaan voisi luoda yhdessä uusia hyviä muistoja. Muutenkin saisi kokea itsensä hyväksi, olla sellaisena kuin on, eikä tarvitsisi muuttaa itseään alkoholilla tai vetää itseään siihen kuntoon, ettei välitä vaikkei täyttäisi odotuksia. Täytyisi vaan muistaa olla ottamatta sitä saunakaljaakaan.

Hetkenhän sain tuota unelmaa maistaa, mutta lopulta juomisen takia sen menetin. Silloin aikanaan onnistuin joksikin aikaa lukitsemaan mielestäni kaikki ikävät tapahtumat ja tunteet, ja olemaan pitkään selvinpäinkin tai juomaan useimmiten asiallisesti. Lopulta kuitenkin se ”pimeys”, jonka kuvailin alkoholikokeilujen myötä heränneen, nosti päätään. Oli pakko saada taas juoda. Tuntui, että pullon pohjalta ja sammumispisteestä löytyy se jokin, jota kohti on pakko pyrkiä. Käyttäydyin typerästi, kylmästi ja itsekkäästi ihan itsestäni lähteneen tunteen takia, vaikka puitteet olivat täydelliset. Olin vain niin levoton, kuten olen joskus juoda halutessani vieläkin.

Tuo ”pimeys” minussa on kai pysyvää, ja siksi haluan olla juomatta. Terapialla saisi toivottavasti nuo epävarmuudet hälvenemään, ja rohkeutta kohdata maailma kodin ulkopuoleltakin, eli ei tulisi siitäkään muuta yllykettä käyttää alkoholia. Jotenkin nyt tajuan myös sen, ettei voi antaa vastuuta itsestään kokonaan toisille. Minun täytyy itse uskaltaa kohdata itseni ja muut, olla selvinpäin yksinkin, olla vastuussa itsestäni yksin. Lopulta kyse on oman itseni hallinnasta, vaikka toisilta ihmisiltä voisi saada lähes kaikki muut puitteet onnistumiseen.

En tiedä oliko tarkoitus miettiä tuollaisia asioita, mutta tämä olikin aika valaiseva elämäs itselleni.

Olen luonteeltani sellainen, että pelkään aina pahinta. Ehkä kyse on siitäkin, että olen oppinut odottamaan nimenomaan muista ihmisistä huonoa. En ole tottunut siihen, että toiveistani piitataan, ja suostunkin tosi helposti kaikkeen vähäänkään painostettuna. Hyvä kuitenkin kuulla, ettei retkahtaminen siinä ympäristössä ole mitenkään tavanomaista tai realistinen pelko, vaan oman pääni tuotos.

14

Tulipas tässä mieleen kirja, jonka äsken ostin suomalaisesta(suomalainen.com) e-kirjana. Juhani Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot. epub-readerin tarviit vaikka download.fi:stä englannin kielisestä cnetistä kun kirjoittaa googleen download. Noihin ilmaisten ohjelmien lataus juttuihin hakusanaksi epub-reader, tai mielellään free epub-reader, niin ei tuu mitään kokeiluversiota mikä pitää maksaa… (Ehkä tiesit jo näistä e-kirjoista miten luetaan yms. mutta noin ne saa luettavaksi jos ei oo kokemusta)

Aloitin kirjan lukemisen äsken. Saattaa auttaa tai sitten ei. Kokeilen. Varmaan laittelen omalla sivulle jotain oivalluksia siitä kun lueskelen. Suosittelen sinulle Korkkari, että voisi auttaa sinuakin. Alkutekstit näyttävät aika lupaavilta… :wink:

15

Kiitos Punatulkku kirjasuosituksesta ja ohjeista (en ole käyttänyt e-kirjoja aiemmin :slight_smile: ), perehdyn!

Tänne rekisteröidyttyäni ovat tunteet heitelleet laidasta laitaan, ja monia uusiakin tunteita ja ajatuksia tullut esiin. Kai se johtuu siitä, että ensimmäistä kertaa on voinut myöntää heikkoutensa ja hyväksytysti antaa niiden tunteiden ja ajatusten tulla. Siksi muutama ajatus ongelmien myöntämisestä ja muista ajatuksista.

Ongelmien myöntäminen ei ylipäänsäkään ole helppoa, ja näihin juttuihin liittyy myös leimaantumisen pelkoa. Opiskelualaa valitessa ongelmat voivat myös vaikuttaa opiskelumahdollisuuksiin, joten kaipa olen pelännyt sitäkin. Toisaalta ulkopuolista huoltakaan ei ole missään vaiheessa tullut –ehkä ympäristökään ei oleta nuoren keskiluokkaisessa kodissa kasvaneen naisen, joka on vieläpä selvittänyt koulut hyvin arvosanoin, olevan alkoholiongelmainen. Siksi kai ympäristökään ei ole reagoinut huolella, vaan enemmänkin paheksuen.

Onhan se tietty myös niin, että yksikin onnistunut juomareissu on kantanut monen epäonnistuneen yli, ja onnistuneiden kännien ohella yksittäiset onnistumiset muillakin osa-alueilla saavat olemaan uskomatta ongelman olemassaoloon. Niin se itsepetoksen kierre kai alkaa. Tai sitten ei vain uskalla hakea ”turhaan” apua.

Välillä tuleekin epäilys siitä, olenko oikeasti alkoholiongelmainen vai vaan hullu. Oman kokemuksen lisäksi tarvitsisin kai jotain ylempää julistusta. Täällä moniin nähden olen höyhensarjalainen. En tiedä ajatteeko kukaan minun olevan vain nuoruuttaan ja tyhmyyttään sekoileva tyttö, joka vain valittaa olemassaolematonta ongelmaa tai kutsuu sitä väärällä nimellä, mutta ei sen pitäisi antaa vaikuttaa raittiuspäätökseen. Lopulta kyse on omasta kokemuksestani.

Muistelin tuota alkoholihistoriaani, ja muistin kuinka erilainen tunne oli haluta alkoholia silloin, kun joi päivittäin. Ajatukset olivat täynnä kaljaa, ja iltaan mennessä oli pakko lähteä sitä ostamaan. Nyt tilanne on onneksi positiivisempi, eivätkä ajatukset ja teot pyörineet aina alkoholin ympärillä, vaikka ne juomiseen johtaneet impulssit olivat silti aika arvaamattomia.

Joipa sitä miten tahansa, on kuitenkin se humalanhimo voimakas. Se puhumani ”pimeys” on varmaan juuri humalanhimoa, ja ansaitseekin noin synkän nimityksen mennessään minulle rakkaimpien asioiden edelle.

Eilen se iski ensi kertaa tämän lopettamispäätöksen jälkeen –ei voi enää juoda. Kävin kaupassa ja jollakin oli samaa hajuvettä kuin kaverillani joskus vuosi sitten. Säästä ja siitä tuoksusta tuli mieleen joitain hauskoja juopotteluiltoja, ja tuntui epäreilulta ettei niitä enää koskaan tulisi. Täytyypä kuitenkin muistaa, että ei se juominen sitten noiden vuosi sitten tapahtuneiden iltojen jälkeen ole kauhean hauskaa ollutkaan. Eikä ollut niitä ennenkään.

16

Nopeasti kun luin koska aloitit juomisen. 14-vuotiaana ja nyt 25-vuotias. Sulla on kymmenen vuoden kokemus juomisesta takana ja hyvinkin rankasta kanssa. Itse aloitin juomisen vasta 23v (ennen tuota juominen oli hyvin satunnaista 18v lähtien)ja oon nyt 32v. Tolloin 23v juominen oli helppoa kun oli opiskelupaikkakunnalla ja oli kiva käydä yksin tai kavereiden kanssa juomassa viikonloppuna. Toisaalta jossain vaiheessa se muuttui yksin käymiseksi 1-3 krt viikossa. Yleensä kerran viikossa mutta jos oli muuta rientoja viikolla niin niissa kanssa tai opiskelujen välissä luppoaikaa…

Ehkä minäkin siinä mielessä olen “höyhensarjalainen” alkoholismissani kun en ole juonut vielä tarpeeksi monta vuotta… Pystyn laittamaan aina korkin aina silloin tällöin kiinni kun alkaa mennä liian lujaa. Kun pöly laskeutuu niin avaan sitten olut tölkin ja alkaa kosteakausi sekä päättyy kuivakausi.

Itse ihminen sen ongelman määrittelee. Mulla alkaa huumorintaju loppumaan näihin muistin menetyksiin. Persoonani muuttumiseen yms. paskaan… Jos jatkan vielä niin todennäköisesti käy vielä huonommin. Tai sitten ei… :smiling_imp:

Mitä sun tarinaa lukee niin oot itse myöntänyt olevasi alkoholisti ja kertonut mitä se on sulle aiheuttanut; niin mielestäsi olet raskaan sarjan alkoholisti. Monesta urheilijasta tulee huippuja kun ne harjoittelee kymmenen vuotta ahkerasti, niin näyttää tuokin 10v juomisen “treenaaminen” tehdä ihmisestä huippujuomarin. (Ihan tämmöstä “filosofointia”)

Aikamoisen harhan ainakin itselleni antaa se, että lukeudun siihen tuurijuoppojen kategoriaan eli osaan katkaista putken/puoli-putken itsekseni jatkaa vesilinjalla jonkun aikaa. Tuo taito on mua pitkään sumuttanut, että olenko vai en enkö ole alkoholisti kun enhän minä juo päivittäin ja osaan katkasta milloin haluan. Ongelma omassa juomisessa on se, että se näyttää nyt tuhoavan kaikkea hyvää elämästäni kun avaan pullon. Niimpä se näyttää sullakin Korkkari… Vai mitä?

17

Niinpä, niin juuri se on.

Vuosikymmen –se on melkein puolet elämästäni! :neutral_face: Alkoholin vaikutusten ajattelu kasvuuni ja kehittymiseeni tuntuu nyt kyllä kylmältä vedeltä niskaan. Se on kai nykyajan kiro, että voi tosiaan aloittaa juomaan nuorena, kun ei tarvitse peltotöissä rehkiä tai tehdä paljon muutakaan.

Mitähän olen sillä ryyppäämisellä itselleni tehnyt… Sitähän esimerkiksi on tutkittu, että pitkäaikainen masennus voi muuttaa aivoja pysyvästi. Geenien ilmeneminenkin voi riippua ympäristöstä. Vaikka tiedän, että aivojen on mahdollista muokkautua edelleen, tuntuu aikamoiselta tuomiolta tuo mennyt käyttöni.

Nyt tuli kauhea hätä olla äkkiä raitis pitkään ja päästä jo sinne mielenterveyden palvelujen pariin. No, en ole ainakaan raittiina itsemurhavaarassa tai niin akuutissa tarpeessa, niin ottakoon se palveluihin pääsy oman aikansa. Ehkä parempi mennäkin sinne vasta raittiutta ollessa takanapäin.

Olen yrittänyt lopettaa juomisen jo monta kertaa aiemmin, mutta ei se päätös ole pahimmillaan kestänyt kuin samaan iltaan/seuraavaan päivään ja parhaimmillaan kuukausia. Nyt koitan ensimmäistä kertaa minkään tukikeinojen kanssa.

Olen tutkiskellut juomiseen johtavia tilanteita. Lueskelin myös siitä HALT-jutusta, josta huomasin toisessa ketjussa olevan puhetta, ja siitä tuli keskittyä omaan elämään sopivia sovelluksia. Itselleni nimittäin se nälkä, vihaisuus, yksinäisyys ja väsymys lähinnä lisäävät tarvetta juoda lisää, jos olen jo juonut, eivätkä niinkään laukaise juomista alunperin. Kas, tajusinpas tuohon viimeisimpään virkkeeseen sisältyvän ajatuksen siitä, että joisin vielä! Jäin kiinni itselleni. Bongasin Crowmoor Dryn ketjusta kahden ryypyn välin käsitteen ja taisin tunnistaa sellaisen itsestänikin.

Toinen ajatus, josta olen saanut itseni kiinni, on se että pitäisikö vielä kerran ottaa muutama annos sivistyneesti. Siksi, että voisin sanoa ja ajatella juomiseni loppuneen kivaan käyntiin terassilla, eikä mihinkään hävettävään sekoiluun. Onko tuossa ajatuksessa mitään järkeä?

Eli luoko huono lopettamismuisto vain häpeän ja voimattamuuden varjon tälle alkavalle raittiudelle vai ovatko ne huonot kännimuistot niitä kaikista vahvimpia motivaattoreitani tällä alkavalla taipaleella? Jos onnistun olemaan raittiina pitkään, joudunko aina raitistumista muistellessani miettimään tätä viimeisintä ikävää humalaa? Toisilla raitistumisenhan voi laukaista jokin positiivinen tapahtuma, kuten esimerkiksi toivottu raskaus, mutta kumpi sitten on yleisempää –raitistuminen positiivisen vai negatiivisen tapahtuman seurauksena? Ja onko sillä jotakin seurauksia raittiudelle?

18

Useimmille tuntemilleni raitistuneille alkoholisteille on juomisen loppuvaiheissa tullut vahva tunne voimattomuudesta alkoholin edessä ja hätä itsestä. Menneisyys on hyvä välillä palauttaa mieleen pitkänkin raittiuden aikana. Olen tavannut useita naisia, jotka ovat raskautensa aikana ja vielä senkin jälkeen olleet raittiina, mutta huomanneet lasten kasvaessa palanneensa alkoholinkäyttäjiksi, jopa juopoiksi. Raittius itsensä vuoksi on osoittautunut pitävämmäksi kuin jonkun henkilön, vaikka rakkaankin, tai tärkeänkin asian vuoksi raitistuminen.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

19

En kyllä suosittelisi sitä. Musta siinä ei oo järkeä. Riski viinanhimon kasvulle kasvaa. Se voi johtaa siihen, että jossain vaiheessa huomaat taas sekoilevasi humalassa. Mulle kävi kun päätin juoda shampanja-lasin ja aattelin, että eipä se mitää vaikuta. Pelottavaa oli musta sitten jälkikäteen huomata, että aloin juomaan entistä enemmän ja aloin taas sekoilemaan kännissä. Näin on tapahtunut mulle niin usein ja mitä muita oon kuunnellu ja lueskellu täällä niin muillekin on niin käynyt. Naiseni huomasi musta hyvin pian sen yhden juoman jälkeen muutaman päivän päästä, että mua alkoi tehdä mieli uudestaan ottaa alkoholia. Ennen sitä yhtä olin puolivuotta raittiina.

20

Juuri näin. Olen yrittänyt ja kokenut myös. Ei hyvää seuraa. Kerran ajattelin, että tämä on nyt viimeinen kerta kun julkisesti olen kännissä työpaikka ympyröissä. Otin kylläkin ihan iisisti virkistysillassa, mutta kun pikkubussi kaartoi kotikaupungin keskustaan menin yksin baarin ja vedin hirveät lärvit. Aamulla pankkikortti kateissa, löytyi kyllä myöhemmin takista oli mennyt rikkoutuneesta taskusta vuoren sisään piiloon. Tosin ehdin sen jo mitätöidä. Seuraavana päivänä oli “kiva” olla töissä. Toihan on vähän sama asia kuin kerta vielä vanhaa suolaa ex-tyttöystävän kanssa. Ei sekään yleensä toimi…