Myöhästyneet tervetuliaistoivotukset multakin, Korkkari. Saat kysymykseesi lopettamistyylistä selvän vastauksen. Ei yhtään mitään järkeä yrittää vähennyksen kautta lopettajaksi jos tavoitteesi on täysraittius. Yllä jo mainittiinkin, että ennen pitkää putoat vanhaan kaavaan. Joka johtaa siihen, mikä sinulta ehkä vielä puuttuu :Karuun pohjakosketukseen! Tällainen pohjakokemus on jokaisella yksilöllinen, mutta tärkeintä on, että se pakottaa tunnustamaan voimattomuutensa alkoholin suhteen.
Sulla on nuoresta juoppourastasi huolimatta ikäsi mukanaan tuoma etukin. Rutkasti aikaa kääntää kelkka joko oikeaan suuntaan tai tuhlata vielä enemmän aikaa kenttäkokeiluihin. Valitse tällä kertaa oikein! 
Kiitos varmasti vankkaan kokemukseen perustuvasta mielipiteestäsi! Tämä antaa välineitä onnistumiseen -tiedän, millaisia ajatuksia itsestäni etsiä arvioidakseni raittiuttani.
Uskon ryhtyneeni tähän itseäni varten, sillä haluan pystyä hallitsemaan elämääni. Määräämään tämän hetkisestä tilanteesta ja suunnittelemaan tulevaa. Tähän asti en ole niin voinut tehdä, sillä juomisen hallitsemattomuuden takia monet elämäni tapahtuvat ovat olleet hallitsemattomia. Tätä ajatellessa tuntuu jopa pelottavalta saavuttaa valta elämääni –osaanko elää hyvän elämän? 
Kyllähän tämä lopettamispäätös on suuri anteeksipyynnön ele myös rakkaimmilleni, joita olen satuttanut. Tällä hetkellä ei tunnu siltä, että voisin saada mitään menetettyä takaisin, joten tuskinpa se minua motivoi kuin korkeintaan alitajuisesti. Toisaalta jos en voisi saavuttaa enää ihmissuhteita ja onnea, miksi eläisinkään? Lopullinen puntarointi siis siitä, teenkö tämän itseni vai muiden takia, on haastavaa.
Hyvä, että te Punatulkku ja fidel annoitte omat kokemuksenne käytettäväkseni! Olen ollut aina huono oppimaan muitten virheistä ja omistanikin vasta lukuisten toistojen kautta, mutta tässä tilanteessa kokemuksianne ei voi oikein kiistääkään. Tiedän tietysti omasta kokemuksestakin, että pienestä se taas lähtee, mutta nyt pohdiskelin ”vain” viimeisen silauksen antamista lopettamistilanteelleni. Muutamaa tuoppia, etten muka olisi niin hävettävä ongelmajuoja. En kuitenkaan kannustamananne aio ottaa riskiä tämän pienenkin toivon häivähdyksen häviämiseksi hyvääkään tarkoittavasta syystä.
Kiitos, andante! Ellen väärin muista, niin luin jostakin sinun pohjakosketuksesi vieneen sähkötkin kodistasi. Sellaisesta minulle ei tosiaankaan ole kokemusta, vaikka rahat vuokran ja laskujen maksun jälkeen olenkin juonut loppuun. En todellakaan halua kokea mitään jo koettua pahempaa, sillä tuskin henkisesti kestäisin sitä, jos edes hengissä selviäisin.
Enpä tosiaan halua enää tuhlata aikaa, saati tehdä enemmän tuhoa! Positiivista tässä tosiaan on se, että nyt kaikkien mahdollisuuksien pitäis olla auki –tietysti täysin vasta sitten, kun saan pääni kuntoon. Ensimmäinen tavoitteeni olisi valmistua, mutta siinä ei kaikki maailman aika ole puolellani, joten lopettamispäätös ei tullut ainakaan liian aikaisin.
Uniongelmat ovat pahenneet tänne rekisteröidyttäni –ei niin, ettenkö saisi unta vaan pikemminkin olen todella väsynyt, mutta unen sisältö on entistäkin levottomampaa ja ahdistavaa. Mietin että se puhdistaa alitajuntaa, ja kun pysyn selvinpäin ei väsymys minulle mitään tee. Puhdas omatunto on paras tyyny, vai miten se sanonta kuuluukaan, joten lopettamisen myötä ne hyvät unetkin ehkä pikkuhiljaa palaavat.
Korkkari, ensimmäisen ja tärkeimmän tavoitteesi tulisi olla raittiutesi vakauttaminen. Kaikki muu aikanaan. Terveys on ykkönen ja pelkästään juomisen lopettamisella saat paljon aikaan. Opinnot ja työasiat ovat tietysti tärkeitä, mutta älä aseta itseäsi turhien paineiden alle kiirehtimällä asioiden edelle edes ajatuksellisesti. En huomannut teksteistäsi minkäänlaista deadlinea opiskeluillesi ja miten lopullinen tuokaan on. Tee sen verran kuin pystyt ja keskity terveyspuoleen. Kaikki seisoo tai kaatuu tämän myötä.
Itsekin mietin tota kysymystä. Juominen tuo hirveetä kaaosta elämään. Sulla ja mulla ainakin on tuonnut sekoilujen takia. Miten sen vallan omaan elämään voi saavuttaa? Oon ite niin pohjalla etten ees tiiä minne mun pitäis mennä tai minne mun pitäis elämässä tähdätä. Tuntuu aika pahalta luisua lopullisesti eläkkeelle. Silloin muut päättää suurimmaksi osaksi elämästäni. Sinä oot kuitenkin nuori ja sulla on mahdollisuus toteuttaa jonkinlainen hyvä elämä. Kun oot koulussa, niin kun pysyt raittiina voit saada sen työn jonka avulla voit saada sisältöä ja tietty rahaa elämiseen.
Sulla on poikakaveri, jonkun verran kavereita, läheiset… (en ymmärrä kysymystä ihan tarkkaan) Kaikkein läheisimmistä en tiedä missä kunnossa ne välit ovat… mutta juomattomuus ja asioiden paraneminen edesauttaa ihmisten halua hyväksyä anteeksipyyntösi jos olet kännissä ollut jotenkin “ilkeä” yms. Millaisia ihmissuhteita kaipaat ja millaista onnea? Tee raittiuspäätös vain itsesi takia - älä muiden. Se satuttaa muita jos teet sen heidän takiaan ja et kykyne pitämään lupauksia.
Kuulostaa hienolta! 
Riskinottamisesta siinä on kyse missä epäonnistuminen on paljon varmempaa.
Uskon kyllä ja toivon, että kaikki järjestyy kun kykenet olemaan juomatta ja saat apua mahdollisiin mielenterveysongelmiisi. Hieno sanonta lopussa.
Kirjoittele lisää ja aurinkoa
Kylläpä tuntuu hyvältä kirjoitella taas tänne ajan kanssa, kun muutama päivä on taas mennyt väsyksissä kaiken maailman asioita hoitaessa. Tulipahan sitten selvittyä viikonlopustakin suurimmaksi osaksi itsekseen (siis ilman tänne kirjoittelua), vaikka kyllähän se täältä saatu tuki koko ajan takaraivossa tallessa pysyi. Onneksi!
Andante –olet oikeassa, että itseni täytyy saada kuntoon ennen opintoihin keskittymistä. Ainakin minun koulussani opiskeluaikaa on rajattu siten, että tutkinto on suoritettava tietyssä ajassa ja pidennystä voi hakea vain tietyin perustein. Tuntuu, että nykyään vain nopealla valmistumisella on väliä ja siksi kai minäkin olen väkisin yrittänyt pysyä muiden kyydissä. En ole myöskään oikein koskaan osannut laittaa omaa hyvinvointiani minkään muun edelle. Tuntuu jotenkin ei-sallitulta olla niin hajalla, ettei pysty opiskelemaan, joten kirjoituksesi oli hyvä muistutus asioiden oikeista prioriteeteistä.
Punatulkku –yleisesti ottaen voisin arvailla hyvän elämän palasten koostuvan sopivista ihmissuhteista ja mielekkäästä tekemisestä. En ole kovin tuttu noiden eläke-asioiden kanssa, mutta jos koet olevasi pystyvä, voithan sinäkin ainakin vielä opiskella. Esimerkiksi avoimessa yliopistossa pystyy käymään kursseja täysin itsenäisesti joutumatta tapaamaan ketään. En tiedä toisiko se sinulle palasia hyvään elämään, mutta ainakin se on yksi vaihtoehto varmasti monien valtavirralta piilossa olevien vaihtoehtojen joukossa. En ole katsonut uudestaan sitä opinnäytetyötä, josta mainitsin siellä sinun ketjussasi, mutta siinähän sitä vaihtoehdon teoriaa pidettiin tosi toimivana ratkaisuna päihdeongelmien ohella mielenterveysongelmiinkin. En tiedä, voisiko jostain sellaisesta löytää itselleen uudelleen toimintakykyä. Itse olen miettinyt noita asioita.
Olinpa tosiaan hieman epäselvä tuossa ihmissuhdepohdinnassani. Mietiskelin sitä, kun tavallaanhan läheisimpiä ihmissuhteita ei voi kukaan muu ainakaan helposti korvata. Entisen seurustelusuhteeni kariutuminen ja tämän ihmisen ystävyyden menetys oli minulle todella suuri isku. Lisäksi olen menettänyt muut parhaimmat ja normaaleimmat ystävyyssuhteeni. Siis suuren joukon ihmisiä, jotka ovat päässeet kaikkein lähimmäksi minua, olleet luottamuksen arvoisia ja tuoneet paljon hyvää elämääni. Välien etääntyminen vanhempiini on myös asia, jonka haluaisin kovasti korjata, mutta pelottaa etten pystykään siihen. Voiko noin monelle ihmissuhteelle löytyä joku korvaamaan niitä, sillä kaikkea tuskin saan raittiudenkaan myötä takaisin?
Vielä muutama sananen tästä viikonlopusta… Viikonloppu sujui osittain juomiseen kannustavista tilanteista huolimatta hyvin, mutta hankalimman paikan tullessa tuntui todella tukalalta. Huomasin ilmiselvästi sen hetken, kun vanha ajatuskaava laukesi päässä ja kaikki ajatukset muuttuivat yhtäkkiä: aiemmin oli levollinen ja turvallinen olo raittiudesta ja sitten yhtäkkiä iski paniikki ja kaikki hyvät ja turvalliset ajatukset hävisivät päästä. Ennen olisin takuuvarmasti juonut, mutta nyt selvisin rimaa hipoen. Totta puhuen varauduin jo siihen, että juon.
Suoraan sanottuna tuo lähellä piti –tilanne oli niin järkyttävä ja ahdistava, etten moista olisi näin äkkiä kuvitellut joutuvani kohtaamaan. Ensin sitä on niin hyvä tunne raittiudesta ja sitten yhtäkkiä vain napsahtaa ja kaikki muuttuu. Sinnikkäästi kuitenkin päätin olla juomatta ja hoin sitä päässäni, kunnes juomiseen johtava impulssi hellitti ja pystyin taas rentoutumaan. Kyllä oli aamulla hyvä olo siitä, että kestin selvinpäin!
Neuvoisin hakemaan apua ennemmin alkoholistien hoitoon erikoistuneelta puolelta kuin MT:n puolelta. Näin koska:
-
Jos sinut luokitellaan alkoholistiksi ovat pam-pam Pamelat ja muu mahdollisesti tarvittava lääkitys kiven alla; diagnoosi näet ei muutu. Kerran alkoholisti = ikuisesti alkoholisti viranomaisten luokituksessa. Bentsotarpeisiin saat vastauksen tyyliin “sä jäät niihin koukkuun”.
-
MT-puolen tyyppien kokemus alkoholismista voi olla niukka ja asenne ylimielinen. Tällaisen kuulin - vittumaisella äänellä lausuttuna: “minä suosittelen sinulle raittiutta” ja papereista luin koppavan psykiatrin tekstiä; “vielä pitää ottaa pari grogia kuussa!”.
-
Psykiatria on lääketieteen aloista lääkäreiden sisäissä rankingissa se alhaisin → maalaispsykiatreille ja psykiatriaan erikoistuville maksetaan “surkimuslisiä” - siis oikeasti.
-
Psykiatria on täysin epäeksakti tiede ja “terveen” paperit harvat saa. Kaikki voidaan kääntää sinua vastaan. Puhelias = ajatuksenriento, vähäpuheinen = “vuorovaikutustaidot näyttäytyvät heikoille” - toi sanamuoto siis oli.
ALkoholistipuolelle mars; psykiatria on laillistettua rosvousta - ja psykiatrikunnassa on vaikka millaista suharia!
Moi Korkkari. Oikeaan hoitoon en osaa tilannettasi sekä Suomen oloja tuntematta sanoa mitään. Mua askarruttaa enemmän ihan sellainen asia, että osaatko tunnistaa sen tilanteen ja olotilan jossa juomahimo iski? Pohdi ainakin mielessäsi mitkä tekijät saattoivat vaikuttaa juomishaluun. Jos mulla nousee juominen mieleen, teen kaikkein ensimmäiseksi HALT -testin. Lienee monelle tuttu, mutta pistän tähän vaikka kertauksena. HALT on olotila joka edesauttaa juomispaineiden syntymistä. Tarkoittaa: Hungry - Angry -Lonely - Tired. Ensiaputoimenpiteenä auttaa joskus sekin, että laittaa viinan asemasta jotain ruokaa sisälleen! Tai kilokaupalla suklaata. 
Moikka Korkkari!
Kiva kuulla, että oot pysynyt raittiina.
Ei oo oikein ihmissuhteita, muuta kun puoliso. Kaverit ympäri suomea, silloin tällöin soittelen tai soittelevat - tietty facebookki missä voi peukutella vanhojen kavereiden jutuille… Ennen oli toisin kun opiskelin, niin oli mukava ystäväpiiri. Läheisten kanssa ihan ok-välit - hekin aika kaukana.
Joo mt-puolella korostetaan mielekkään tekemisen merkityksestä. Nyt vähän tuppaa elämä junnaavan neljän seinän sisällä ilman mitään virikettä. Lähinnä läppärin kanssa touhuamista - kirjoittamista, pelailua yms… Masennus varmaan passivoi mua.
Edellisessä jutussa vähän samankaltaista mulla, mutta välit ihan ok läheisiin. Nainen on tossa. Jonkinlainen yksinäisyys minuakin vaivaa… Se, että on ihan yksin neljän seinän sisällä ja potee yksinäisyyttä - niin siinä on jo kestämistä. Jonkin aikaa koin tommostakin.
Eroaminen on ihmiselle hirveä stressitekijä - hirveetä tuskaa aiheuttaa. 
Mä oon muutaman kerran ihastunut/rakastunut yksipuoleisesti. Sekin on aika kauheaa.
Mä toivon ja uskon, että pystyisit raittiuden kautta luomaan vanhempiin parempia välejä… En tiedä? Heitäkään en tunne… Muistaakseni sulla oli huonot välit heihin…
Jonkinlaisia ystävyyssuhteita itsekin kaipailisin ja semmosta yhteisöllisyyttä. Pitäis vaan saada raahattua itsensä semmosiin paikkoihin missä ihmisiä on. Tuokin voisi sinuakin auttaa? En tunne sinua. Ootko tutustunut opiskelukavereihin? Jokainen ihminen on yksilö ja samanlaista ei ole olemassakaan. Samanlaisia ystäviä tuskin on olemassa kuin mitä sulla oli ennen, mutta kuules voit löytää niitä Todellisia ystäviä jotka ei sua hylkää.
Onhan tää nettikin paikka joissa voi ihmissuhteita luoda tietyllä varovaisuudella. Puolison löysin yhdeltä hlbt-foorumi/seuranhaku- palstalta. Onhan näitä seksuaalienenmmistölle tarkoitettuja seuranhakupalstoja, joilta voi löytää seurustelukumppanin. Etsiihän ihmiset muistaakseni ystäviä noilla sivustoilla kanssa, kun ovat muuttaneet uudelle paikkakunnalle.
Paras on kai keksiä joku suhteellisen sosiaalinen harrastus missä törmää ihmisiin. Mitäs semmosia voisi olla??
Lasolarska –ylenkatsominen taitaa olla useankin lääkärin tapa erikoistumisalasta riippumatta. Eikä se ole edes lääkärien yksinoikeus, vaan sellaisia ihmisiä on muuallakin. Olet kuitenkin varmasti oikeassa siinä, että asiakkaaseen suhtautuminen vaihtelee eri toimijoiden välillä, ja jossain osataan auttaa eri ongelmiin ammattimaisemmin kuin toisaalla. Olen menossa mielenterveyspuolelle, koska pään sisällä minulla on varmasti jotain korjattavaa, mutta itse raittiuteen etsin apua muualta. Toistaiseksi tämä Päihdelinkki on riittänyt, mutta asioiden käydessä hankalaksi tai retkahduksia sattuessa en epäile etsiä lisätukea.
Minä itse(kin) ajattelen jääväni koukkuun, ja siksi aiemmin taisin mainita, etten haluaisi ns. vaihtaa alkoholia mihinkään toiseen aineeseen. Haluaisin ainakin kokeilla lääkkeettömiä vaihtoehtoja. Opettelen vaikkapa sitten meditoimaan. Eksyin MieTon sivustolle ja siellä esimerkiksi Mindfulnessin väitetään tehoavan stressiin ja yksinäisyyden tunteeseen sekä suojaavan mielen sairauksilta (tutkimusta on tehty siitäkin, että Mindfulness tekisi niistä ylenkatsovista lääkäreistäkin mm. vähemmän tuomitsevia ja parempia kuuntelijoita!).
Olen miettinyt hieman samankaltaisia asioita pohdiskellessa näitä omia mahdollisia ”sairauksia”. Vielä muutama vuosikymmen sitten diagnooseja ei psykiatrian puolella ollut niin runsain mitoin kuin tänä päivänä. Tänä päivänä sitten niiden lukuisten häiriöiden oireistoista (esimerkiksi erot eri tautiluokituksien välillä) tai jopa koko häiriöiden olemassaolosta kiistellään. En haluaisi itselleni ”väärää” diagnoosia, joka pahimmassa tapauksessa rajaa esimerkiksi ammattimahdollisuuksia. Toivottavasti päädyn siis ammattitaitoisiin käsiin.
Andante –nykyään se juominen taitaa minulla lähteä epämukavaksi koettuun tilanteeseen joutumisesta. Toisin sanoen siis sosiaalisista tilanteista. Ennen kun join enemmin, syyksi riitti esimerkiksi auringonpaiste ja siitä seurannut ”iloinen” mieli, joten nyt kai olen siinä mielessä paremmassa tilanteessa. Pohdiskelin täällä aiemmin sitä HALTia omalle kohdalleni, ja havaitsin sen enemmäkin vaikuttavan niissä tilanteissa, joissa olen jo juonut. Esimerkiksi väsymys saa juomaan lisää, jotta piristyisin ja olisin parempaa seuraa. Monen tunnin syömättömyys taas tekee vatsaan turhan paljon tilaa kaljalle ja auttaa kai alkoholia nousemaan päähän enemmän, jolloin itsekontrolli juomiseen vähenee. Sitten taas ”yksin” seurueessa ollessa sitä helposti hakee seuraa tai lohtua siitä juomasta, ja suojelee itseään muiden torjunnalta. Suutuspäissään humalassa sitä sitten voikin vetää viinaa ihan hallitsemattomasti.
Punatulkku –nyt kun lueskelin tuosta Mindfulnesista, niin olisikohan siitä sinullekin iloa. Siellä sivustolla sanottiin, että kun tuntee yhteyttä ympäristöön, niin se yksinäisyyden tunne lievittyy. Sinullahan on haluja olla luonnon keskellä, kuten minullakin, niin voisi olla omanarvontuntoakin nostattavaa löytää jokin yhteys luontoon. Toinen asia, jota olen miettinyt, on retriittiin lähtö. Kaipa se mielekäs tekeminen voi olla myös vaikka roskien keräämistä tai oven pitämistä auki vanhukselle. Sellaisethan periaatteessa ovatkin enemmän todellisia asioita kuin vaikkapa jokin saavutettu titteli, jolla ei ole mitään tekemistä maailman toiminnan periaatteiden kanssa (noihin esimerkkeihini sovellettuna: roskia ei ole tänne maailmaan tarkoitettu ja siksi ne kuuluisi siivota, ja laumakäyttäytyminen ohjaa pitämään huolta lauman jäsenistä, siis avaamaan vaikka sen oven).
Sosiaalista verkostoa tosiaan täytyisi alkaa uudelleen rakentaa. Opiskelukavereihin en saanut yrittämisestä huolimatta oikein minkäänlaista yhteyttä, kai olin jotenkin niin erilainen. Kunpa keksisinkin sellaisen harrastuksen, jonka uskaltaisin aloittaa. Tosin vielä kun tunnen olevani niin paljon huonompi kuin muut, ei houkuta lähteä kokeilemaan rajojaan ja etsimään ihmissuhteita. Tuntuisi ikään kuin huijaisin ihmisiä pitämään minusta paljastamatta todellista huonouttani (siis näitä lapsuuden kokemuksia, juomisjuttuja ja mielenterveyden mahdollisia vikoja). Onneksi rekisteröidyin tänne, sillä tajusin etten tosiaankaan ole ainoa ihminen tällaisten ongelmien kanssa ja täällä minua ei mielestäni ole mitenkään tuomittu, kuten muussa elämässä.
Tänne rekisteröityminen on tosiaan tuonut sellaista positiivisuutta, mitä pitkään aikaan en ole kokenut. Olen vieläkin niin vilpittömän iloinen, että kestin viikonlopun selvinpäin!
Korkkari, oletko ottanut selvää siitä, onko kaupungillasi jonkinlaista vapaaehtoishommia välittävää toimistoa? Meillä sellainen on ja sieltä löytyi aika paljonkin juuri viheralueiden kunnossapitoon ja vaikkapa vanhusten tai vammaisten auttamiseen liittyviä yhteishyödyllisisä tehtäviä. Voit valita kuinka paljon panostat näihin. Ei tarvitse alussa yrittää liikaa ja voit kokeilla kaikenlaista ilman suurempia velvotteita. Jos ei toimi, yrität seuraavaa. Harkitsemisen arvoista?
Moikka Korkkari!
Ite oon lueskellut aika pitkään sitä sulle vinkkaamaani kirjaa: Juhani Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot. On meinaa aika hyvä kirja! 
Noista pameista - riippuvaiseksi niistä voi tulla. Eihän niitä lääkärit määrää jos ei ole kyse pahasta ahdistushäiriöstä tai sosiaalisten tilanteiden pelosta jos ei näytä muuten pärjäävän. Mutta jos muuten pärjää niin ei niitä sen riippuvuuspotentiaalin takia varmaan kannata aloittaa jos haluaa vieroittua joskus…
Mulla on tupannut olemaan semmonen tilanne, että oon hoidellu sosiaalisten tilanteiden pelkoa alkoholilla kun ei ole ollut muita keinoja käytössä. Sen takia minä noita pameja syön tilanteen mukaan.
Mitä tosta kirjasta luin, niin aikamoisia ongelmia sosiaalisten tilanteiden pelon taustalla on. Vaatisi terapiaa tai jotain vastaavaa…
Korkkari:
Kiitos vinkistä pitää tutkailla tarkemmin tota juttua. Vähän lueskellu kirjaa “Tässä ja nyt”-kirjaa mikä on kanssa mindfulness kirja. Se on nyt jäänyt kesken. Pitäisi toimia sosiaalisiin pelkoihin myös. Heh, kiitti tommosesta pikku vinkeistä mielekkäästä tekemisestä . Luontoon suuntaan kun saan itseni kävelykuntoon taas, kun tästä omalla palstallani mainitsemasta leikkauksesta paranen… Se on itseasiassa ihan totta, että jonkin yhteyden siellä luonnossa saa. Oon huomannut kun oon viskellyt uistinta ja katsellut maisemia; niin jonkinlainen yhteys luontoon on syntynyt. Kun katselee maisemia, auringon laskua, kuuntelee lintujen laulua, käen kukuntaa… Jotenkin mieli tyhjentyy, herkistyy… Jotain mukavaa tapahtuu pään sisällä… Kävely myös metsässä ajaa saman asian kun pitää aistit avoinna…
Korkkari:
Sosiaalinen harrastus on kuulemma golf. Kaveri kertoi. Saattaa väkisin joutumaan puhumaan ihmisten kanssa. En tiedä. Se on harkinnassa… Tosin toi kun sinäkin oot aika pelokas kuten minäkin niin ainakin em. kirja ehdottaa pieniä askelia ottamaan. Vertaa sosiaalisia pelkoja allergiaan mikä paranee kun jaksaa itseään siedättää. Olin itse sairaalassa 15 päivää niin sosiaaliset pelot lievenivät kun vahingossa aloin jonkun tytön kanssa juttelemaan ja hoitajat tietty aina jotain sanoi. Muuten olin verhot kiinni, läppäri masun päällä - siinä kuulokkeet kiinni, niin sai olla aika rauhassa. 
Semmosta “siedätyshoitoa” pitäisi saada tehtyä. AA:kin voisi olla semmonen kun voi olla hiljaa jos haluaa. Minulla niin vähän kokemuksia. Semmosiin missä ihmisiä on nähtävästi kannattaa yrittää mennä oli se mitä tahansa…
Korkkari:
Kannattaa lukea sitä em. kirjaa. Se voi oikeesti auttaa Sinua! Toi huonommuuden tunne KAI(en ole psykologi ) aiheuttaa häpeän tunteesta - tuo juontuu lapsuudessa/nuoruudessa/varhaisaikuisuudessa koetusta häpeästä ehkä vanhempien toimeista; koulukiusaamisesta; yms.(em. kirja). Tollaset kokemukset aiheuttaa sosiaalista pelkoa, että tuntee itsensä jotenkin huonommaksi kuin muut; pelkää nolaavansa itsensä yms…
Et sinä ole millään tavalla huonompi kuin kukaan muukaan! Minusta sinä kirjoitat erittäin fiksusti tänne. Osaat kirjoittaa hyvin ja analysoida asioita - kaikki ei osaa. Tällanen mielikuva minusta sinusta tulee kun luen kirjoituksiasi.
Kiva kun olet saanut positiivisuutta täältä.
Paljon tsemppiä sulle ja kirjoittele lisää…
Sosiaalisesti epävarmana koulupoikana ja nuorena miehenä opin käyttämään alkoholia estojeni vähentämiseen. Seurauksena morkkikset ja vähitellen juomakaverit karsiutuivat minimiin. Vihdoin tuli halu lopettaa juominen ja silloin tartuin vertaistukiryhmien apuun. Raittiuden jatkuessa olen saanut ryhmistä ystäviä, tukijoita ja tuettaviakin. Ja aina tiedän olevani tervetullut palavereihin, olivatpa ne missä tahansa. Raittius on myös rohkaissut hakeutumaan ihmisten pariin uusiin kiinnostaviin harrastuksiin. Niissä jotkut käyttävät alkoholia, mutta minua se ei enää häiritse. Myös töissäni olen toisinaan tavannut raittiita palavereista tuttuja alkoholisteja.
Varsinaista kiirettä uusien harrastuksien hakemisella ei alkuraittiuden aikana tarvinne pitää. Käsitykseni mukaan mikään harrastus ei sellaisenaan pidä alkoholistia raittiina, mutta raittiina voi laajentaa harrastuspiiriään aivan uusilekin alueille.
Komppaan ylläolevaa siinä, että ei kannata lähteä täydellä höyryllä etsimään harrastuksia tai muutakaan toiminnallista korviketta. Ei siirtyminen toiminnallisuuteenkaan mikään tae raittiudelle ole, mutta tärkeä elementti täytettäessä sitä tyhjiötä jonka juomisen lopettaminen aiheuttaa.
Lukaisin juuri pelkoja käsittelevän kirjan loppuun. Se oli aika surkea, mutta eräs teesi jäi päähäni pyörimään. Siinä todettiin yksinäisyyden pelon olevan tosiasiassa itsensä kohtaamisen pelkoa. Tämän pystyn sisäistämään, mutta täytyy vielä miettiä miten saisin ydinajatuksen muotoiltua. Liittyy jotenkin siihen, että itseään ei voi juosta karkuun, olit sitten missä tahansa. Täytyy kehitellä!
Korkkari, mainitsit muistaakseni retriitin. Se on käsittääkseni tapa hiljentymiseen ja paikoilleen pysähtymiseen. Meillä on vastaavia seurakunnassa. Ihan koeilemisen arvoinen. Toinen juttu josta pidän on Taize-malliset jumalanpalvelukset. Vapaamuotoisempaa. Käy kurkkaamassa jos teiltäpäin löytyy.
Minä olin jo lapsena tunteiltani yliherkkä. Voimakkaimmat tunteeni koin pelon lukemattomissa eri ilmenemismuodoissa.
Nuorena viina vapautti tuosta, mutta 21-vuotiaana sairastuttuani paniikkihäiriöön, pelkäsin jopa humalan tunnetta. Aloitin hieman myöhemmin lääkkeet sekä viinan ottamisen, lääkitäkseni jatkuvia pelkotiloja. Joskus aineet auttoivat, mutta pääsääntöisesti vain pahensivat oireilua.
Löydettyäni päihteissä oman pohjani, koin hyvin varhain, että minun ainoa vaihtoehto selvitä, on alkaa pelottomasti tutustua itseeni. Loputtoman monet kerrat olin jo kärsimättömyydessäni luovuttaa, mutta sen sijaan aloin kirjoittaa enemmän, puhua rehellisemmin ja ottaa vastaan kaiken tarjolla olevan avun mitä oli.
Raitistuessani haaveilin päivästä, jolloin minun ei tarvitsisi kokoajan pelätä jotakin tai jotakuta. Kärsivällisesti, askel kerrallaan matkaten, tuo päivä lopulta koitti, ollen sellainen kokemus, joka vakuutti minut viimeistään siitä, että raitis elämäntapa on ainoa oikea vaihtoehto minulle.
Sinulla on mahdollisuus samaan. Niin kauan kuin tämä päivä on kohdallamme raitis, mitä tahansa voi tapahtua.
Se on erittäin suuri painolasti jos on tunteiltaan yliherkkä. Sitä ei monet tajua ennen kuin kokee. Normaalilta vaikuttava tilanne muuttuu “kuolemantuomioksi”. Monesti sitä jättää tollaset normi sosiaaliset tilanteet käymättä. Sosiaaliset pelot ei ole mikään leikin asia, ne pilaa ihmisen elämän jos niihin ei saa apua. Tiedän kokemuksesta, että siedättäminen auttaa jonkin verran - ei paljoa. Pahimmillaan alkaa pelottaa ystävätkin. Tämä nimeltä mainitsemani kirja on erittäin hyvä. Asiaan perehtynyt psykologi tms. on kirjan kirjoittaja. Häneltä löytyy lukuisia muitakin kirjoja.
Kyse ei ole mistään jännittämisestä vaan pelosta ja kauhusta. Jännittäminen on mukavampi tunne, koska kaikkia joskus jännittää. Jännittäminen tuo johonkin tapahtumaan toivetta onnistumisesta(tämä puoli korostuu jännittämisessä) ja vähän silleen halusta välttää tilannetta(perhosia kivasti vatsassa) - tämä negatiivinen puoli normi jännityksessä on hyvin pientä. Sosiaalisissa peloissa haluaa enemmän välttää tilannetta kun se aiheuttaa kauhua ja pelkoa. Sosiaalisiin pelkoihin ääripäänä kuulu tuo paniikkihäiriö, missä tavallaan etukäteen pelätään oman kehon reagointia; mikä ei ole ennustettavissa. Paniikkihäiriö voi iskeä missä tahansa milloin tahansa tai tietyssä spesifisessä tilanteessa…
Eri asia tuo varsinainen sosiaalisten tilanteiden pelko, millä ihan oma diagnoosinsakin on kuin tuo paniikkihäiriö. Ihmisillä joilla on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko, heillä suurempi riski sairastua masennukseen ja alkoholismiin. Kaaleppinen omasta kokemuksesta kertoi, niin “valitettavasti” alkoholi lievittää sosiaalisia pelkoja. Ne pitää jotenkin ammattilaisella tai itse opiskelulla yrittää saada hallintaansa. Käymällä läpi lapsuutta, opettelemalla ajatustapojen muuttamista terapian avulla(kognitiivinen tai kognitiivis-behavioraalinen), toki monissa kirjoissa on itseapujuttuja myös.
Mindfulness eli tietoinen läsnäolo-juttua nyky psykologia on käyttänyt aika pitkään. Osia siitä ainakin. Auttava asia sekin.
…
Introverttiluonteinen ihminen on paljon empaattisempi(kirja jonka nimeä en muista, niin empaattisuus korostuu tällasessa ihmistyypissä…) Joidenkin tutkimusten mukaan introverteilla ihmisillä on taipumusta ajatella yhdestä asiasta “miljoonalla”(ajatustulva) eri tavalla kuin ekstrovertilla yksi asia tuo mieleen muutaman eri ajatuksen. Ekstrovertti on sen takia puheliaampi. Sen takia moni introverttinen ihminen on hiljanen ja pohdiskeleva; vaikuttaen hiukan hitaalta. Todellisuudessa tällainen ihminen voi olla hyvinkin fiksu.
Nyky yhteiskunta valitettavasti suosii nimenomaan tällasia ekstrovertteja persoonia ainakin työ elämässä. Ekstroverttisyyskään ei ole paha asia, jos se ei mene liikaa minän korostamiseen, jolloin voidaan alkaa puhumaan narsismista.
…
Introverttisuudesta ja ekstroverttisuudesta löytyy tietoa netistä paljon. Tuossa pari poimintaa;
yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/30 … tti-itsesi
ellit.fi/liikunta-ja-terveys/its … strovertti
En ole asiantuntija sosiaalisten tilanteitten peloista, mutta juovana aikana olivat paniikkihäiriön tapaiset minullekkin tuttuja. Yleensä joko kassajonossa tai julkisissa liikennevälineissä. Lisään tähän heti, että ainoastaan silloin harvoin kun satuin olemaan jotenkuten selvänä. Eli hankkiessani päivän annosta joka oli loppunut tai jos oli pakko mennä johonkin bussilla. Kamalaa touhua.
Onnekseni joku samasta kärsivä kertoi mulle oman, käänteisen näkökulman tähän pulmaan. Hän sanoi, että on oikeastaan hyvä jos ympärilläsi on ihmisiä jotka voivat auttaa jos satut saamaan kohtauksen. Oli oikeassa. En vieläkään pidä ihmismassoista, mutta pystyn suhtautumaan niihin levollisemmin. Ei porukka ole liikenteessä minun pääni menoksi! Muistuu jopa yksi konkreettinen tilanne mieleen jossa en enää päässyt kävelemään (raittiina) ja jumituin paikalleni puoleksi tunniksi. Yksi täysin tuntematon naishenkilö kysyi, voiko auttaa jotenkin. En nähnyt tarvetta ja lopulta sitten selvisinkin kotiini. Viisaampana siitä, ettei ole ollenkaan huono vaihtoehto hakeutua tietoisesti ihmisten ilmoille.
No innostuin kirjoittamaan kun itseä harmittaa olla semmonen pelokas tyyppi. Se on totta, että sosiaalisissa peloissa yksi hyvistä keinoista on yrittää mennä ihmisten ilmoille… Mulla kai sosiaaliset pelot kumpuaa osittain tosta introverttisestä temperamentistä(luonne?), mikä kai silleen hävettää. Ja myös lapsuudesta, nuoruudesta… Nuoresta aikuisuudesta… Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on - on avain onneen. Jos muut ihmiset ympärillä puhuu ja minä en pääse mukaan keskusteluun, niin ei kai mun tarvitse siitä paineita ottaa. Toimin mieluummin korvana. Puoliso opettanut, että kannattaa jotain yrittää sanoa. Aina en ehdi kun mietin liikaa mitä sanoisin, miten vastapuoli reagoi siihen… Huomaankin, että isommassa ryhmässä keskustelu on siirtynyt toiseen aiheeseen kun oon edes ehtinyt suutani aukaista. Ja jos oon korvana, niin käytän alkukantaisia “äänähdyksiä”. “Öhh”, mmmm-m"… 
. Jos kahden kesken juttelen, niin se onnistuu tutun tyypin kanssa helpommin jos mulle annetaan aikaa… Saatan minä sitä ihmistä tarkkailla, miettiä tarkkaan sanomisia ja vaikuttaa hiljaiselta. Sitten voi alkaa puntit tutisemaan esim. viehkon naisen kanssa jos alan miettimään epäonnistumisen todennäköisyyttä. (Tyhmä vertaus). Tai työhaastattelu kanssa samantyyppinen… Onhan näitä.
Jotkut sosiaaliset tilanteet ovat aiheuttaneet “seinän” minkä läpi ei mennä mitenkään. Siihen oon avun saanut alkoholista ja nyt pameista. Terapian tarvetta olisi näihin juttuihin. Sisulla on joihinkin tilanteisiin mennyt(en Sisu-viinalla ).
Andante –olen useaankin otteeseen harkinnut vapaaehtoistyötä päivieni täytteeksi. Täällä on tarjolla ainakin vanhusten parissa tehtävää työtä. Vastaan on tullut kuitenkin aina samat ajatukset -eli se tunne siitä, että olen liian huono ihminen ja onnistuisin olemaan vain haitaksi 
Tuosta varmaan olisi terapoitava itsensä yli ennen kuin uskaltaa koittaa ihmisten parissa tehtävää työtä. Mieleeni ei ole koskaan tullut että työtä voisi olla esim. viheralueiden parissa –täytyy ottaa selvää! Voisin sellaiseen uskaltaa lähteä mukaan, jos sitä voisi tehdä vaihtelevalla aktiivisuudella, sillä olen huono sitoutumaan näiden mielialojeni vaihtelun takia.
Tuntuu kyllä typerän ristiriitaiselta tämä oma tilanne –tekeminen (esim. vapaaehtoistyö) tekisi minulle hyvää ja antaisi varmaan pidemmällä tähtäimellä enemmän energiaa ja voimavaroja opiskeluun ja työelämään pääsemiseen, mutta kuitenkin nyt kaikki vähäinen energia tulisi käyttää opiskelujen jatkamiseen tai palkkatyön löytämiseen eikä sosiaalisen verkoston kartuttamiseen tai itsetunnon parantamiseen. Ei siis tavallaan ole sallittua yrittää parantaa omia voimavarojani, koska minun täytyisi opiskella ( =valmistua äkkiä) tai olla yhteiskunnalle hyödyksi palkkatyössä veronmaksajana. Minulle toisin sanoen TULISI HUONO OMATUNTO VAPAAEHTOISTYÖN TEKEMISESTÄ. En rehellisesti tiedä, onko tuo vain omassa päässäni vai eikö minulla ole oikeasti tässä yhteiskunnassa asiaa nauttia elämästäni ellen tuota taloudellista etua.
Kiitos lomamuisto ja andante neuvoista! On hyvä tietää, että odotettavissa voi olla positiivisia asioita ja tietää myös suuntaa, josta niitä voi etsiä. Itse haluan kovasti jotain alkoholinkäytön tilalle, mutta on hyvä tietää, ettei siinä kiirehtiminen ole mikään välttämättömyys, kun tässä on nyt omat voimavarat aika kortilla.
Punatulkku –kiitos kun avasit kirjan sisältöä! Itse ajattelin lainata sen kirjastosta. Kerran olen jo käynyt katsomassa, mutta silloin vapaita kappaleita ei ollut. On mielenkiintoista tunnistaa itsestään ajatusmalleja sekä asioiden syy-seuraussuhteita. Sellainen auttaa kaiketi myös olemaan myös itselleen armollinen. Itsetuhoisuuteni taitaa kummuta pyrkimyksestä rankaista itseäni, joten armollisuus olisi varmasti paikallaan. Tulipa mieleen, että kuinkahan paljon tuntemuksissani ja tilanteessani on kyse pelkästään jo siitä, etten ole ”kaikkien haluama” ekstrovertti… Vaikka häpeä on varmastikin keskiössä, ja sille näenkin suoraan syyt lapsuuden kodista ja koulukiusaamisesta, ja tietysti sitten näistä myöhemmistä alkoholin mukaan tuomista kokemuksista, niin kuitenkin tietty elämään integroituminen on hankalaa, kun omaa introvertin luonteen.
Hauska muuten Punatulkku tuo kuvailusi itsestäsi sosiaalisissa tilanteissa –olen itse melko samanlainen! Tänne onneksi voi kirjoittaa ”viiveelläkin”, niin onnistun tuomaan omia mietteitäni ilmi 
Kaaleppinen –minullakin taitavat erilaiset pelot olla aika keskeisessä asemassa. Mukava kuulla, että sinulle sellainen peloton päivä on koittanut, sillä se kannustaa tässä elämässä eteenpäin. Ja että olet löytänyt sen raittiuden kautta on erityisen hyvä kuulla, sillä sittenhän minäkin ehkä olen ottanut jo ensimmäisen askeleen, vaikka matka on vielä käytävänä!
Kaaleppinen ja andante –te molemmat puhuitte itseenne tutustummisesta/itsensä kohtaamisesta. Minusta se on ikään kuin ristiriidassa tämän päihdeongelman kanssa –eikö päihdeongelmassa ole nähnyt itsestään ne syvimmät ja pimeimmät puolet, jotka muuten pysyisivät tiedostamattomana? Vai onko todellinen minä sitten jäänyt riippuvuuden alle piiloon tai ollut piilossa kenties koko elämän ajan? Toisaalta ymmärrän, että itse voi olla itselleen vieras, koska enpä osaisi vastata kysymykseen ”kuka minä olen” tai ”millainen minä olen”.
Tässä oli nyt pieni osa niistä kaikista ajatuksista, jotka vastauksia lukiessa päähän pilkahtivat, mutta opettelenpa tässä samalla nyt pois tietystä perfektionismista ja annan niiden ajatusten nyt olla, jotka eivät tähän mennessä ole näppäimistöni kautta jo kulkeneet.
Mä sanoisin että anna rohkeesti vaan piut paut kaikille vapaaehtoishommille kun olet vieläkin mun nähdäkseni aika tavalla siellä autettavien puolella. Laita röyhkeästi vaan itsekäs vaihde päälle, että sinä, sinä, ja sinäkin vielä ensin, ja sillä sipuli. Nyt ei kannata hajauttaa omia vähäisiä energioitaan ympäri kyliä, vaan “keep it secret, keep it safe”, kuten Gandalf sanoi. Tarkoittaen että nyt pitää vaalia sitä “preciousta”, eli sinua itseäsi.
Paljonkos muutoin liikut? Itselläni ainakin antaa virtaa ja parantaa mielialaa ihan hirveästi kun pääsee päivittäin ylös, ulos, pyörän selkään ja salille äheltään. Sitten tulee kotio ja syö kunnolla. Loppupäivän olo on semmoinen, että perhana tässähän saatiin tänään jotain aikaan, vaikka ihan muuten jouten tässä lomalla ollaan. Eli kuluta kaikki liikenevä virta vaikka treenaamiseen. Kävelyyn, juoksuun, villarointiin, uintiin, salille, jne.
Kun on hyvässä kunnossa, vaikuttaa se itsetuntoon ja sitäkautta alitajuiseen mieleen vääjäämättä positiivisesti. Kun on mieli skarpimpi, ne opintojututkin sun muut tosimaailman haasteet ovat hirveän paljon helpompi kohdata suorin selin turhia jännittämättä. Jotta auta nyt vaan ensiksi itseäsi, jotta voit sitten lähteä auttamaan muita kun homma on kotitontilla hoidettu mallikkaasti.
Jotta näin, olikohan nyt tarpeeksi ytimekkäästi painostettu?
Itse koen ainakin niin että juuri tämä itsensä kohtaaminen on se avain vapauteen. Minä olen ollut varmasti tunne-elämältäni sairas jo ihan pikkupojasta saakka, siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa olen isääni ollut kapakassa nykimässä hihasta ja kummastellut että miksi se täällä viettää mielummin aikansa kuin kotona. Häpeä on lähtenyt sieltä asti vääristämään kuvaa itsestäni.
Elämäni on ollut pakoonjuoksua ja joudun juoksemaan tasan niin kauan kunnes olen saanut siitä kyllikseni ja olen täysin valmis pysähtymään. Muutoin en voi kasvaa omaksi itsekseni.
Esimerkiksi sivuten vähän tuota andanten heittoa itsensä kohtaamisen pelosta, niin minulla meni niin että alkoholin jäätyä jatkoin yhä sitä itseni pakoonjuoksua. Nyt vain tolkuttomaan suorittamiseen ja eniten urheiluun. Eli perusongelmalle ei tapahtunut mitään, pakokeino vain vaihtui. Kai se oli sitten jonkinlainen hyvä korvike siksi aikaa, että pöly oli tarpeeksi ehtinyt laskeutua tai se paskakasa jota sisälläni kannoin oli sen verran ehtinyt jo jäähtyä, että sitä tohti jo ruveta tonkimaan ilman sormiensa polttamista.