Fincocon toinen vuosi raittiina 💪🏻

Tervetuloa takaisin @Fincoco, sun juttuja on kiva lukea! Pohdinkin joko se kuukausi vierähti!

Lähestyvä keski-ikä ei tule yksin. Taas heräsin neljältä vessaan :joy: eipä se uni enää sen jälkeen tule. Täytyy kiinnittää huomiota nyt iltaisin enemmän huomiota siihen etten joisi vettä niin paljon.
Toisesta ketjusta tuli mieleen miettiä sitä millaisen raitistuminen on minusta tehnyt? Olenko jollain tavalla muuttunut?

Olen edelleen nopea tulistumaan mutta kierrokset laskevat myös nopeasti. Siinä suhteessa en ole muuttunut. Olen kuitenkin muuttunut niin että elän todella voimakkaasti hetkessä. Niin hyvin, etten muista yleensä mitä viime viikolla tapahtui tai yleensä ottaen mitä olen kuluneen vuoden aikana puuhaillut. Minulta on turha kysyä mitä tapahtui toukokuussa koska muistan kyllä yksittäisiä hetkiä mutta en sitä milloin ne on tapahtunut. Olen aina ollut hetkessä eläjä mutta se on voimistunut raitistumisen myötä. Siksi muistan lspsuudestakin vain välähdyksiä mutta ei ole mitään hajua milloin ne on tapahtunut tai minkä ikäinen olen ollut.

Olenko jotenkin parempi versio itsestäni kokonaisuutena kuin vuonna 2023? Kyllä olen. Olen kärsivällisempi, rauhallisempi ja olen oppinut paremmin kuuntelemaan ihmisiä. Kannan nykyään vastuuta itsestäni ja äidistäni johon en kyennyt kun vielä join.

Olenko parempi kuin muut? En ole, enkä ikinä haluaisi edes antaa sellaista käsitystä. Olisi kauheaa jos muuttuisin ylimieliseksi toisia raitistujia kohtaan ja ajattelisin olevani jotenkin heidän yläpuolellaan kun pitäisin itseäni ja keinoani niin ylivertaisena.
Onko minulla edes mitään keinoa raitistua? Miten olen ollut pian 13 kuukautta raitis? Ei mitään käsitystä. Ei vaan ole tehnyt mieli juoda. Ei minulla ole ollut mitään metodia tai ainakaan sellaista jonka jotenkin tiedostaisin. Siitä on paha mennä ylpeilemään ja sanomaan että tehkää niinkuin minä teen kun en edes tiedä mitä olen tehnyt.
Se, että joku kokee olevansa jotenkin moraalisempi kuin muut tai parempi kuin muut on kammottavaa ja antaa vastenmielisen vaikutelman. Oman egon pönkittäminen aiheuttaen samalla negatiivisuutta toisille raitistujille on inhottavaa. Sellainen ihminen ikäänkuin seisoo upottavassa suossa työntäen vierellä seisovaa alas päästäkseen itse ylös mutta lopputuloksena on kummankin hukkuminen ja kumman syy se on? Sen joka painaa toisen alas päästäkseen itse korkeammalle.

Joillakin tähän sekoittuu voimafantasiat. On omaksuttu jokin uskonnollinen näkemys ja ajatus siitä että ”minun isä on voimakkaampi kuin sinun isä” siihen hahmoon tukeudutaan ja julistetaan sen hahmon ylivertaisuutta ja koska tämä fantasioiva henkilö uskoo olevansa tämän hahmon mielisuosiossa niin rinta pöyhistyy. Ajatus siitä että on olevinaan maailmankaikkeuden voimakkaimman olennon suojeluksessa vääristää tällaisen ihmisen näkemyksen muista raitistujista.
Olisihan se kiva jos minun takana seisoisi tuhansia enkeleitä miekat kädessä valmiina iskemään jokaisen sellsisen ikävän ihmisen kuoliaaksi joka on jotenkin ikävä mutta kun ei ole.
Ja sitten tämä hahmo vielä antaa voimaa lopettaa juominen. ” hän on minun puolellani kuka voisi olla minua vastaan?”
Voi olla että tällainen ihminen raitistuu mutta minkä hinnan hän siitä maksaa jos siihen sisältyy ajatukset yliluonnollisista kyvyistä ja moraalisesta ylimmyydestä.

Enkä sano että olis väärin tukeutua jumalaan raistituessa. Joillakin se toimii mutta jos se saa aikaan sen, että ihmisestä tulee ylimielinen suhteessa muihin, niin silloin on menty metsään

4 tykkäystä

Tervetuloa takaisin, kiva kun palasit! Toivottavasti siskosikin alkaa havahtua ongelmaansa esimerkkisi edessä. Sen voimaa ei oikeasti voi vähätellä.

2 tykkäystä

Nukuinpa hyvin. En tietoisesti herännyt kertaakaan.
Rento fiilis. Aamut on kyllä ehdottomasti päivän paras hetki. On virkeä ja aikaansaava olo. Aamuisilla kaduilla on mukava kävellä kun saa tallustaa rauhassa. On hauska katsella vakavailmeisiä ihmisiä jotka hilautuvat töihinsä. Maanantai aamuisin on porukalla ryhti lytyssä. Kerran tuli mieleen hihkaista eräälle erittäin apealle tyypille ” kivaa työpäivää” mutta en sitten viitsinyt. Hullunahan tuo olisi pitänyt.
Koulut alkaa 8.8 eli siihen on tasan kaksi viikkoa. Koulu rytmittää arkea ja tuo elämää tälle asuinalueelle vaikka en liiemmin välitä pennuista. Välituntikello soi aina vartin yli ja kun ikkuna on auki kuuluu se meidän asuntoon.
Tänään jaakko heittää kylmän kiven veteen. Aikaisemmin jaakon päivä oli elokuun puolella. päivä siirrettiin heinäkuuhun ja tilastollisesti vedet alkavat viilentyä elokuun alussa.
Loppukesää kohti alkaa hiljalleen kääntyä. Ei kuitenkaan ihan vielä. Moni muuttolintu on jo lähtenyt ja elokuussa tahti kiihtyy kunnes tulee kunnon syksy ja alkaa varsinainen muuttoaalto.
Pidän siitä että on neljä selkeää vuodenaikaa. Jokainen niistä on omalla tavallaan kiva. Nyt on ollut ihan hyvä kesä vaihtelevuutensa johdosta.
Noh. Venetsialsisia kohti mennään

Viimeistä lomaviikkoa mennään ja yritetään orientoitua arkeen palaamiseen. Näin työssäkäyvänä olen iloinen että joku saa maanantaiaamuunsa iloa muiden ankeudesta! :smiley: Itse olen aika iloinen työstäni ja mukava palata sorvin ääreen. Onneksi maanataiaamut ovat raitistumisen jälkeen paljon miellyttävimpiä kuin aiemmin!

1 tykkäys

Minusta on aivan ihanaa, kun jotkut nauttivat oloneuvoksen elämästä. :star_struck: Itse alkaisin varmaan mökkihöperöityä ja vähitellen suhtautua jopa vihamielisesti ihmisiin. Jos sellainen aika joskus koittaa, minun on varmaan pakko sitouttaa itseni johonkin harrastus- tai vapaaehtoistoimintaan. En tiedä onko sellaista aikaa tulossa, kun alalla eivät työt taida loppua ja eläkeikäkin vain nousee ja nousee. Ellei sitten joku sairaus tule ja vie sille tielle ennen aikojaan.

Tietenkin työ välillä rasittaa ja tympii, mutta itsekin pidän kovasti omastani tällä hetkellä. Tuo on muuten totta, että työ- kuten kaikki muutkin aamut ovat huomattavasti miellyttävämpiä raittiina. Sitä ei voi kuin suositella kaikille, oli töissä tai ei! :sunglasses:

2 tykkäystä

Itselläni töihin paluu lähenee. Apeat maanantaiaamut on oikein hyvin muistissa. Töissä olen kanssa huomannut että moni on kärttyinen maanantaisin. Mietin ovatko he kaikki alkon orjia, vai onko se Karvismainen I hate mondays olotila kaikilla viikonlopun jälkeen… No pian pääsee ite kokeileen. Maanantaiaamuja ilman oloja.

3 tykkäystä


Heräsin tänään klo 3.40 kun puhelin pimpotteli monta viestiä. Heräsin siihen ja tajusin heti että nyt on sattunut jotain. Pikuveli siellä ilmoitteli että heidän roskatos on poltettu ja vieressä ollut rivitalokin oli ottanut osumaa. Ilkunoita rikkoutunut mm. Onneksi ei talo syttynyt tuleen.
Häkeen oli soittanut eräs talon asukas. Melko omalaatuinen ihminen. Sama henkilö oli kummasti paikalla kun jokin aika sitten samaisen katoksen paperiroskis yritetiin polttaa. Kirjoitin asiasta poliisille vinkin että vähän tutkisivat tarkemmin kyseistä miestä kun aina sattuu olemaan paikalla kun roihuaa. Hänellä on mirlenterveysongelmia ja yleensä aina kännissä.
Tarkoitus oli katsoa olympialsten avajaiset mutta en nyt jaksa valvoa pitkään. Uni tulee jo seiskan jälkeen. Voihan ne katsoa huomenna areenasta ja jos ei voi niin tuskin nyt menetän mitään

1 tykkäys

Menipä yö penkin alle. Nukahtamisesta ei tullut mitään kun naapurin idiootti teini huudatti mopoaan monta tuntia. Teinit on yleisesti ottaen ja yleistän hirveen itsekkäitä. Tekisi miel käydä hajottamassa se päristin :persevere: onneksi sillä alkaa pian koulu niin ei häiritse sitten ihmisiä niin usein. Ihme vamma munaisilla ihmisillä saada jokin vekotin jalkojensa väliin ja persiinsä alle. Hankkisivat didlon niin tulis sama efekti pienemmällä metelillä.
Nukahdin sitten lopulta ja asunto on nyt aamulla kuin pätsi. Onneksi syksyä kohti mennään kovaa vauhtia.

Reilu tunti sitten on mennyt ravintola keskustassa kiinni. Osa jatkaa jatkoilla. Onneksi ei tarvitse itse olla enää siinä maailmassa. Monelta harmilta säästyy kun ri juo

Kahden eponnistuneen yön jälkeen nukuin vihdoin hyvin.
Eilisen päivän luin ulkona varjossa kirjaa. Ukkonen jylisi pari tuntia mutta juuri kun alkoi saada voimaa ja alkoi kuullostamaan hyvälle niin loppui kuin napista painamalla. Ei ole enää kesät ukkosten suhteen kuten ennen. Se on ihan yleisesti havaittu ilmiö. Ilma on niin kuivaa nykyisten lämpöaaltojen takia että ukkosia on harvemmin ja ne on lievempiä. Siitä oli radiossakin juttua vuonna 2019. Siellä asiantuntija kertoi että ukkoset on vähentynyt huimasti verrattuna esim 90 lukuun jolloin omankin muistini mukaan ukkosia oli vähän väliä ja ne oli ätäköitä.

Tänään on 400 raitista päivää takana. Kamalaa vauhtia menee nämä kuukaudet.

5 tykkäystä

Olen huomannut etten ole kovinkaan empaattinen ihminen. Minua ei kosketa tuntemattomien lasten kärsimys tai kuolema. Kun muut vouhkaa jonkun lapsen kuolemasta niin itseäni sellainen ei hetkauta yhtään.
Yleensä en edes sano että otan osaa kun joku kertoo surustaan koska se olisi valehtelua. Sanon jotain muuta kuten ohhoh tai voi että.
Jos olisin lääkäri niin varmaan saisin hoidettua teknisesti mutta olisin tunnekylmä enkä osaisi osoittaa empatiaa.
Jostain syystä toisten ihmisten hätä ja murhe ei liikuta minua minkään vertaa.
Psykiatrina tai psykiatrisena sairaanhoitajana olisin painajainen. Mutta onneksi en ole hakeutunut terveydenhoito alalle. Hain kyllä sairaanhoitaja kouluun mutta kesken kokeiden lähdin kotiin kun tulin muihin aatoksiin. Säästin todennäköisesti monen ihmisen hengen.Olisin todennäköisesti hyvin vihattu ainakin potilaiden keskuudessa.

Ehkä se johtuu siitä kun itse en ole kohdannut empatiaa sitä tarvitessani niin en suo sitä myöskään muille.

4 tykkäystä

Kyllähän se taitaa vähän kirjoituksistasi näkyä, ettet ole maailman suurin empatian osoittaja varsinkaan tuntemattomille. Toisaalta kykenet ihan ilmiselvästi välittämäänkin. Joka tapauksessa minusta on aina hienoa, kun joku tunnistaa itsesään tuollaisen piirteen. Moni nimenomaan kertoo ääneen olevansa niin herkkä ja empaattinen ja plumpsauttaa helposti suustaan osanottonsakin. Vaikka todellisuudessa eivät voisi vähempää välittää.

Eräs läheiseni on samaa maata. Luulen sen johtuvankin samasta. Kun sitä ei ole itse saanut, ei osaa antaakaan. Kun joku kaatuu, ei selkäytimestä tuleva reaktio ole todellakaan että voi kamala sattuiko, vaan tilanteen mukaan “humoristinen” höhö mitäs löysit tai tyly kannattaisiko vähän varoa. Toisaalta hän osoittaa välittämistään läheisilleen ja muillekin ihan selkeinkin keinoin. On aina valmis auttamaan ja huono sanomaan ei.

1 tykkäys

Hiljanen uamu. Istun takapihalla katti sylissä ja jiähyttelen ihteeni. Mukavan viliponen kel. Kun lähin koiran kanssa liikkeeseen niin ulukona haes loppu kesä. Tul koolu uamut mieleen siitä tuoksusta. Sumua ol jalakapallo kentällä ja siitä ois suanu kaaniin kuvan.
Tuo minun tunnekylymyys ja empatian puute johtuu tuosta minun sairauveesta. Se on yks oerekuva. Lisäks siiheen kuuluu outo pukkeutuminen ja seekkaperänen ilimasu ym. Erikoista kuten maakinen ajattelu. Se on skitsofrenian kirjoon kuuluva taati mutta palajon lievempi. Yhteen aikaan kuulin iäniä ja kerran kun olin nukahtamassa niin jäin kuuntelemmaan etteisestä kuuluvoo puhetta. Siellä olj joku mies joka puhu äetistä. Lopulta se korotti iäntään ja pomppasin säikähtänneenä ylös sängystä. Mutta ne loppu. Kaheksaan kuukauteen ee oo ollu mittään erikoista. Veikkoon että alkoholilla olj oma vaekutuksensa asiassa. Aevokemijan pallautumiseen meni oma aekansa ja sit ne loppu ihan itekseen. Jos oun ihan rehellinen niin välillä on ikävä niitä nukumaan mennessä kuuluneeta iäniä.

Kaappaan pittää lähtee. Sit päivä ohjelmaan kuuluu lukeminen. Oun kaks päivee käättänyt ulukona lukemisseen ja jäen siihen ihan kookkuun. On vuan mukavoo ja kissat tykkee kun suavat olla ulukona palajon

Nuapur jonka luona oon kääny lähtöö torstaena norjaan. Alan jo kyllästyä siihen. On niin omaluatunen immeinen että ihan ahistaa se. Mutta se tykkee ottoo tanelin hoetoon aena välillä niin on pakko sitä kestee. Vuan kohta sua olla kolomisen viikkoo ihan raahassa. Outan torstaita kun kuuta nousevoo

Raatis päivä

2 tykkäystä

Nuapurit tappeloo nykyjään jatkuvasti. Oekein kilipailevat kumpi sua sanottua pahemmin. On tehty elläinsuojelu ilimotuksia ja huoli-ilimotuksija. Valittavat toisistaan kilipoo ja veikkoon ettei mee kauan ku istuvat käräjillä. Ihan hullua. Onneksi tilanne raohottuu kun toinen niistä häippäsöö norjaan. Viel kaks päivee niin tilanne asettuu vähäks aekoo. Akat tappeloo aena ku niitä on enemmän kun yks samassa paekassa. Olin muutaman vuojen suurkeittijössä töissä vuan siellä eivät tapelleet paitsi esimiehestään puhuvat jatkuvasti pahhoo ja mielistelivät sitte ku tulj paekalle.
Tännään lähen kuopijoon niin ei tarvii käyvä nuapurin seurana tupakkapaekalla seisomassa. Se ei ossoo puhua ennee muusta ku tupakoenti kiellosta ja nuapurin akasta. Hirveen rasittavvoo. Veikkoon että tännäänniin ottavat yhteen. Jompikumpi tuosta lentää pihalle jos ei tilanne raohotu.

Tännään luven ja istun ulukona niin pitkään kunnes ruppee satamaan. Mannapuuroo tien ruuvaksi. Huomenna uunmakkaroo

Oun ruvenna herreemään puolta tuntia myöhemmin. Pittää koeran iltalenkkiä myöhästyttee niin ei tuu liian pitkee väliä lenkkien välille. Tarkotus on rukata herreemisaikoo tunnilla etteenpäin kaekkineen.

Märkä päivä. Vettä tulloo ihan alas asti. Tietää sitä että kirjoo pittää lukkee tännään etuovella ku siinä on katos.
Nuapurit jatko eelen tappeluaan. Ja tuas on tehty valitus. Minuakkiin kehotettiin tekemään valitus vuan en aio noiden sottaan osallistua. Huomenna tilanne rauhottuu kun toinen riitapukareista lähtöö reissuun.
Jos vielä joesin niin olisin jo vetänyt muutamatkin kännit noiden tappelun takia ja oesin suattanut jos sanoa kännipäissäni pahasti jommalle kummalle nuapurille. Siinä sitä oliskin sitten soppa valmis. Monelta tuommoseltakkiin harmilta siästyy ku pyssyy selevinpäin. Häppeisin seuraavana uamuna silimäni piästä ja luikkisin karkuun ihan tuatusti. Ihan värisyttää ku miettii tuotakin skennaariota.

Heinäkuulle pittää sannoo hyvästit. Noppeesti on tämä kesä edennyt. Mulle elokuu on aena ollunna loppukessee. Ee oekein kessee eekä vielä oekein syksyäkkään. Vuan syntymäpäivä on loppukuusta. Sitä ei tosin juhlisteta mitenkään. En aio tilata kakkua. Ei noita välivuosia toenna kippistee.

Tästäkin tulloo raitis päevä. Ei oo aekomustakkaan juuva kaljoo tahi mittään muutakoon kun mehua ja maetoo

Ollut ilmeisen vauhdikas yö. Olin kahden aikoihin huudahtanut että ” nyt se tulloo nyt jysähtää!” En yhtään muista mitä unia oikein näin. Ei ole mulle ihan tyypillistä puhua unissani :grinning: vissiin nuo kaikenmaailman sotauutiset tulleet uniin vaikka en niitä lue mutta otsikkoja ei voi olla huomaamatta.

Ajattelin palkita itseni raittiudesta tänään uudella rannekellolla. Mulla on ollut casion g-shock g-lide ( oranssi) käytössä. On ollut hyvä kello ja kestänyt. Tekisi mieli kuitenkin viisarikelloa kun digitaalisessa kellossa pitää minun aina aika kääntää viisarikellon näytöksi ja tuntuu että aivot menee solmuun. Toisaalta en halua luopua g-shockista mutta löysin niiden valikoimasta pirteän värisen kellon, jossa on sekä viisarit että digitaalinen näyttö. Tavalliset rannekellot tuntuu nykyään niin tylsiltä. Kellon pitää olla persoonallinen.

En ole kuitenkaan vielä näin aamulla ihan varma käynkö tänään sitä ostamassa. Tämän nykyisen kelloni voisin antaa veljelle. Hän on kiinteistönhoitajana niin siinä työssä tarvii kelloa joka ei kolhuista säikähdä.

Elokuun 1. Päivä. Menipä heinäkuu vauhdilla. Mukava kun lämpötilat ryhtyy hissukseen laskemaan ja illat pimentymään.

Raitis päivä

1 tykkäys

Voi… ostin deudorantin. On kiinnostellut tabac merkkinen deudorantti kun näyttää hyvälle ja kuullostaa tutulle.

Nyt sitten tuoksun vanhalle ukolle :joy: en tajunnut haistella jo kaupassa kun ei ole tapana availla pakkauksia. Kotona sitten haistelin ja mieleen tuli ekana vanhat papat.

Päätin kuitenkin että kerran olen tuotteen ostanut niin myös käytän sen joten tuoksun nyt turvalliselle ja luottamusta herättävälle :joy: saatan olla suomen nuorin tabacin käyttäjä :crazy_face:

Mulla on tunne että edessä on kiva viikonloppu ja mukava perjantai. Täytyy pinkoa ulos lukemaan ennenkuin alkaa satamaan.

Tänään poronliha käristystä muusia ja pikkuporkkanoita

3 tykkäystä

Taas on pyytämässä rahaa. Hällä ei ole ollut nyt rahaa juoda niin on ollut selvinpäin mutta ilmeisen kireällä tuulella. Tiedän itse tuon pakkoraittiuden kun ei ollut rahaa ostaa olutta. Kaikki vitutti.
Jotenkin heräsi säälin tunteita ja mielessäni jo kävi että jos vähän vippaisin mutta sitten muistin että lupasin etten enää lainaa rahaa juomiseen. En voi olla aiheuttamassa hänen kuolemaa ja viemässä syvemmälle riippuvuuteen. Lupasin sen hänen lapselleen joka asuu vielä kotona.
Tiedän omasta kokemuksesta millaista on kun vanhemmat on alkoholisteja. Ne päivät oli parhaita kun he oli selvinpäin.
Joten kovetan itseni enkä vippaa rahaa. Ehkä sisko näkee kuinka riippuvaiseksi on tullut alkoholista

1 tykkäys

Ohhoh. Mulla on päivittäminen unohtunut. Ei ole ollut mitään ihmeellistä lukuunottamatta viime yötö kun pikkuveljen pihassa paloi talo. Rivitalo syttynyt tuleen. Iltalehdellä on siitä juttua.
Se tyyppi jota epäiltiin poliisille roskispalon sytyttäjäksi on viety putkaan. Onneksi ei ollut veljen talo joka paloi. Oottelen kuvia.

Päivitys: asunto josta palo lähti on ollut tyhjä mutta viereisessä kämpässä asui se roskispalo epäilty joka viety putkaan. Epäilty ollut kännissä koko viikon veljen mukaan. Asukkaat on majoitettu saman pihapiirin taloon jossa ollut vapaita auntoja

Juttu päivittyy

1 tykkäys


Entisessä elämässä olisin lähtenyt oluen ostoon mutta nykyään ei ole siihen enää tarvetta