Fincocon toinen vuosi raittiina 💪🏻

[Fincoco]

Vuosi sitten klo 3.05 muistan katsoneeni kelloa ennen sammumistani. Nyt havahduin yöunilta klo 3.03 enkä saa enää unta. Ei haittaa. En ole nukkuessani oksentanut sänkyni viereen kuten vuosi sitten sammuneena mutta koirani ilmeisesti halusi näyttää miltä se näytti ja päätti itse oksentaa juuri sänkyni viereen

Aloitin juomaan jo yläasteella. Salaa veljien kanssa vanhempien viinoja ja kiljua. Ammattikoulun kolmas vuosi meni pitkälti krapulassa enkä valmistunut.
Tuo johti yhteen jos toiseenkin ikävään asiaan ja lopetin juomisen syksyllä 2002 ja kävin kouluni loppuun 2003. Olin juomatta vuoteen 2008 kunnes teki mieli olutta. Silloin köyttö oli melko normaalia nuoren käyttöä.
Vuodet 2009-2012 syksyyn join joka toinen ilta. Oli raskas työ maatilalla. Illalla olutta ja siitä usein ravintolaan. Aamu neljältä kotiin ja siitä tunnin päästä navettaan robotin äärelle. Paloin loppuuun.
Olin ostanut nuorena ja tyhmänä talon maatilalta ja tein päätöksen että jotta en tappaisi itseäni lähden pois. Niin tein ja talo meni vasaran alle. Oli valittava työ ja juominen tai vapaus ja elämä.

Vähensin juomista uudella paikkskunnalla jonne muutin. Join kerran viikossa minttuviinaa ja täyttelin ristikoita.
Ryhdyin seurustelemaan ja olin vajaan vuoden raittiina. Suhde kuitenkin päättyi ja valitsin pullon. Silloin 2014 aloin juomaan jälleen joka toinen ilta ja juoksin ravintoloissa. Rahaa ei ollut joten kerjäsin rahaa sukulaisilta tai valehtelin saadakseni alkoholia.
Sairastuin psyykkisesti ja pian löysin itseni usein sairaalan päivystyksestä psykiatrisesta arvioinnista. ——> sairasloma joka kesti vuoden josta kuntoutustuelle——> valvottu antabus ja haaveilin jstkuvasti hoidon päättymisestä.
Muutimme yhdessä äitini kanssa synnyinpaikkakunnalle 2016 ja kävin hakemassa antabuksen kahdesti viikossa.
Hoito päättyi ja lähdin käymään uudessa valamossa. Ostin olutta ja join ne huoneessani joka sattui olemaan vanha munkin kelja… siitä se taas alkoi. Kännejä ja sairaalareissuja, uhkauksia tappaa itseni.

Muutto vuonna 2020 yhdessä äidin kanssa ja päätin rajoittaa juomista kertaan kuukaudessa. Se pitkälti onnistui ja join kerran kuussa ja joka kerta kävin ravintolassa. Kaksoisveli joka tuolloin kävi aa:ssa sanoi minua alkoholistiksi ja kielsin sen jyrkästi. En myöntänyt että alkoholistihan minä olen.
Pysyvälle eläkkeelle minut laitettiin vuonna 2021.

Juominen kerran kuussa jatkui ja isä kuoli 24.4.2023 join sitten toukokuussa ja kesäkuussa kahdesti. Kesäkuun alussa 2023 kävin viimeisen kerran ravintolassa. En vain tiennyt sitä silloin. Ilo siellä käymisestä oli kadonnut jo aiemmin. Katselin sitä porukkaa ja tunsin yksinäisyyttä ja surua.

Koitti juhannus ja juhlimme sitä siskon luona. Känni oli kova. Minut oli kuski ja sisko taluttanut autosta kotiin suoraan sänkyyn.

Katsoin kelloa klo 3.05 ja sammuin.

Juhannuspäivän aamupäivällä tein päätöksen etten enää juo ja näin pitkään en vapaaehtoisesti ole ollut selvinpäin sitten vuoden 2008.

Tunnen iloa raitistumisesta. Olen tyytyväinen elämääni nykyään. Toinen vuosi vedetään perään

[Fincoco]

Juuri tulin lenkiltä kotiin. Siinä kävellessä tajusin erään jutun. Isäni kuoli 24.4 ja hoitaja soitti minulle kuolinuutisen klo 3.05 minä lopetin juomisen 24.6 ja katsoin kelloa ennen sammumista klo 3.05….

[Setämies]

Aikamoinen historia sinullekin on kertynyt. Onneksi tuo on kaikki kuitenkin takanapäin ja nyt saat aloittaa raittiuden toisen vuoden.
Me ihmiset selviydytään näköjään kaikenlaisista tilanteista ja nuo selviytymistarinat ovat aina niin rohkaisevia ja luottamusta tuovia.

[Hiiri]

Kiitos tarinasi jakamisesta. Ne ovat paitsi kiinnostavia, myös hyödyllisiä. Ainakin itse kun on tullut toisinaan hieman vaivuttua itsesääliin, toimivat muiden kokemukset herättäjinä. En todellakaan ole ollut mikään uniikki lumihiutale, jolla on ollut niiin kovin rankkaa ja muilla vain helppoa. Päinvastoin, aika lempeillä vesillä on objektiivisesti tarkastellen tullut seilattua, ja myrskyt olen kehitellyt pitkälti pääni sisällä. Herkän ja osin viallisenkin pääni, mutta silti.

Elämäsi on kyllä monin tavon inspiroivaa. Mukavaa seuraavaa raitista vuotta sinulle ja kaikenkarvaiselle perheellesi. Ollaan kuulolla.

[Fincoco]

Kun vielä join oli suurin pelkoni että ongelmani huomattaisiin. Pelkäsin niin paljon, että minut leimataan. Ja sitten kun hoitava taho tajusi, että juon ihan liikaa oli se yllättävän kivutonta. He käsittelivät asiaa hyvin hienotunteisesti. Olivat jämäköitä mutta missään vaiheessa en kokenut ylhäältäpäin katsomista tai moralisointia. Minua ei ole halveksittu terveydenhoidon parissa enkä ole kokenut huonoa kohtelua tai välinpitämättömyyttä.
Paljastumisen pelko on alkoholistille yksi suurimmista peloista ja se estää hakemasta itselleen apua. Asiat selitetään parhain päin itselleen ja omaa tilaa vähätellään. Hyvin herkästi myös hyökätään niitä kohtaan jotka ottavat asian puheeksi. kun veljeni kutsui minua alkoholistiksi niin hermostuin ja otin puheeksi hänen huumeiden käytön ja käytin hyvin rumaa kieltä.
Hoitajille vähättelin köyttömääriä ja audit testin tein tarkoituksella väärin. Ettei vaan minua pidetä juoppona.
Lopulta kun huomasin ettei minua kohdella alkoholismin takia hoitajien taholta huonosti niin uskalsin olla rehellinen.

Tuossa on jotain samaa mielenterveyden ongelmien kanssa. Pelko huonosta kohtelusta ja leimaantumisesta estää hakemasta apua. Omaa tilaa vähätellään. Minä olen ollut avoin oman pääni tilanteesta hoitajille ja lääkäreille. Ja sen myötä elämä on tasaantunut paljon kun olen ollut rehellinen ja yhteistyökykyinen. On löydetty lääkitys joka on tasannut mieltä ja pahin aaltoilu on jäänyt taakse.

[Raisumojito]

Hyvin kirjoitettu @Fincoco ja onneksi olkoon ensimmäisen raittiin vuoden saavuttamisesta, tulkoon niitä monta lisää!

@Fincoco

Paljastumisen pelko on alkoholistille yksi suurimmista peloista ja se estää hakemasta itselleen apua. Asiat selitetään parhain päin itselleen ja omaa tilaa vähätellään. Hyvin herkästi myös hyökätään niitä kohtaan jotka ottavat asian puheeksi.

Minä olen pohtinut tätä jonkun verran. Miksiköhän niiden ongelmien tunnustaminen ääneen on niin vaikeaa? Veikkaan että suurelta osalta siksi että niiden tunnustaminen itselleen on jo hiton vaikeaa. Ja jos ne tunnustaa itselleen niin sitten pitäisi alkaa tekemään asialle jotakin, eli lopettaa juominen. Ja koska jokainen ongelmallisesti juova pelkää että se lopettaminen (tälläkin kertaa) epäonnistuu niin ongelman myöntäminen on pakko tukahduttaa. Ajatus siitä että jatkaa juomista, ja tietäen että kaikki tietää ongelmastasi on karmea. Olet ajanut itsesi nurkkaan ja alistunut sille kaikelle tuomitsemiselle ja arvostelulle johon alkoholismi (useimpien mielestä) oikeuttaa. Näitäkin on, henkilöitä jotka juo ja jotka sanovat avoimesti olevansa alkoholisteja. Se ainakin ulospäin näyttää siltä että kaikki itsekontrolli, itsekunnioitus ja toivo paranemisesta on mennyt. Ehkä meistä kukaan ei halua tulla nähdyksi sellaisena ja siksi niiden ongelmien tunnustaminen on niin vaikeaa. Paradoksaalisesti ne jotka ovat tästä sairaudesta ns. parantuneet (eli ovat toistaiseksi kuivilla) ovat ainoita jotka uskaltavat julkisesti sanoa olevansa alkoholisteja. Asian tunnustaminen on siinä vaiheessa vasta helppoa kun ei enää pelkää retkahtavansa.

[Hiiri]

Se on varmasti juuri noin. Kun vasta aloin tehdä jotakin ongelmalleni ja liityin vähentäjiin, en halunnut kertoa asiasta yhtään kenellekään. Siis omana itsenäni. Ainoastaan anonyyminä plinkissä tuntui millään tavoin hyvältä. Siinäkin pelkäsin alussa melkein hysteerisesti että joku tunnistaa. Kun lopetin, kerroin parille tutulle, joilla tiesin itselläänkin olevan/olleen sama ongelma. Kuitenkin siinä vaiheessa jo pidin salailua huonona asiana ja toivoin että olisin rohkeampi ja avoimempi. Nyt raittiutta on takana jo jonkin verran, enkä vieläkään puhu aiheesta avoimesti. Kiertelen sitä suurinta syytä miksi oikeasti lopetin, eli koska olin riippuvainen liikakäyttäjä, alkoholisti. Kerron sivusyitä, mitkä kyllä tukivat raitistumista, mutta eivät yksinään olisi siihen riittäneet. Alkoholisti-sanaa en itsestäni halunnut käyttää aikoihin, vasta tosiaan kun raittius alkoi olla varmaa, tuli tunne että samapa tuo mikä olin. Silti en vieläkään kerro sitä muille.

Olen siis itse hyvinkin piilossa ja häpeissäni, yhä edelleen. Mutta positiivisena asiana en sitä näe, vaan enemmän kuormittavana haasteena. Haaveilen, että joskus uskaltaisin avata asiaa ihan ääneen. Suorin selin ja omilla kasvoillani, tullen itse näkyväksi ja tukeakseni osaltani muita. Rohkeana kohtaamaan negatiivisetkin asenteet ja kommentit. Ymmärtäen niiden olevan kantajansa kuva, ei minun. Siihen saakka jotenkin alennan itseni ja yhden elämäni merkittävimmän asian ja käännekohdan muiden varjoon.

Oli siis aika selvää, että apua en hae. Mutta myös se oli selvää, että tulen hakemaan jos yhtään näyttää siltä, etten ilman onnistu. En antanut itselleni lupaa epäonnistua. Vuoden vähentelyssä olin jo jäänyt tavoitteistani, ja se riitti. Olin tosissani kun lopetin, ja siitä eteenpäin olin halukas tekemään ihan kaiken tarvittavan raittiuden saavuttamiseksi. Ja edelleen, jos retkahdan, on se merkki ottaa seuraava askel muiden ihmisten avun pariin. Osaltaan sekin ihan varmasti suojelee retkahdukselta.

Ymmärrän siis hyvinkin tarpeen taistella yksin, vaikka toivoisinkin että kenelläkään ei sellaista olisi.

edit. Lisään vielä, että useinkaan raitistumisyrityksille ei ole syytäkään antaa loputtomasti mahdollisuuksia. Kun jonkun juominen on ongelma parisuhteessa, ei meistä varmasti kukaan kehottaisi puolisoa katsomaan tilannetta pitkään. Kuunnellen aina uusia ja uusia lupauksia, että tällä kertaa kyllä onnistuu. Ei, vaan sen pitää olla joko tai, joko juomisen tai parisuhteen loppu. Oma puolisoni ei juomisestani ainakaan näkyvästi häiriintynyt, mutta ajattelin joskus olevani itselleni myös se järkevä puoliso, joka ei ansaitse touhua katsella, enkä ulkopuolisena neuvoisi sitä ymmärtämään.

[Fincoco]

Ostin nikotiinilaastareita. Tarkoitus lopettaa nikotiinipussien käyttö. Laastarit kuulema sopivat parhaiten kun ne luovuttavat nikotiinia pitkään kuten nämä pussit.
Huomaan riippuvuusajattelun nostavan päätään. ” en vielä tänään laita laastaria kun pussit riittävät tämän päivän”
Huomaan että käytän väheneviä pusseja enemmän kun tiedän niiden loppuvan pian.
Huomaan yrittäväni keksiä syitä sille miksi en aloittaisi laastareiden käyttöä kun pussit loppuvat.
Haluan päästä nikotiinista eroon mutta seinään lopetus on liian kylmää kyytiä. 2:ssa Viikossa totun pienempään määrään nikotiinia ja sitten voin jättää sen pois.

Huomaan ajattelevani että saanko sitten enää iloa mistään kun en käytä pusseja. Onko aamut yhtä kivoja? Masennunko? Tuleeko hirveästi vieroitusoireita? Nikotiinipusseista on salakavalasti tullut kyynärsauva ja ” paras ystävä”

Olen nikotiiniaddikti. Mutta en toivottavasti enää pitkään

[Hiiri]

Tsemppiä seuraavan addiktion selättämiseen!

[Raisumojito]

Tämä on kyllä paha! Olen vähän miettinyt että haitanneeko tuo jos on joku ns terveellinen addiktio. Itselläni se saattaisi olla lenkkeily, mutta tällä hetkellä suoraan sanottuna pelkään addiktoituvani unilääkkeille.

Mulla uni on ollut aina huonoa ja lääkkeistä on ollut apua alkoholin kanssa. Nyt en ole oletkaan varma parantaako ne ai heikentää mun unta. Mutta jostakin syystä kynnys niiden poisjättämiseen on korkeahko. Ojasta allikkoon?

[Fincoco]

Heräsin jo kahden jälkeen kun kissa piti meteliä. Eipä se uni enää tule. Kello on 3.45 ja taidan ryhtyä kahvin keittoon.
Tänään ilmeisesti tapahtuu vuorokauden kestävä korkeantason valtiovierailu kun veljeni kissa vili saapuu.
Keisari vili tapaa ulkoministeri danielin ja ohjelmassa on myös kahdenvälinen tapaaminen kuningatar lakun kanssa.
Illalla ohjelmassa on painijaiset. Ilmeisesti rexun yöllinen kiire johtuu tästä vierailusta.

Veljen vene syttyi eilen tuleen. Perämoottori oli sanonut poks ja syttynyt tuleen. Onnekdi ei kerennyt kauas rannasta vaan pääsi uimalla rantaan

Hellettä pukkaa

[Fincoco]

Nykyään on vähän sellainen hyssyttely ilmapiiri suomessa voimassa. Asioita ei uskalleta enää sanoa ettei toiselle tule paha mieli. Loukkaannutaan ja vedetään herneet nenään jos saa osakseen kritiikkiä. Toisen mielen pahoittamista pelätään todella paljon ja asioita jätetään sanomatta ettei synny ” pahaa energiaa” niin ei kuitenkaan tapahdu kasvua. Kehittyäkseen ihmisenä on osattava vastaanottaa myös vähemmän mieluisia ajatuksia.
Rauta rautaa hioo ja siinä syntyy kipinöitä. Mutta ilman sitä rauta ei teroitu ja pitäähän se karaistakin joka vaatii kuumuutta ja viileämpää kosteutta.

Tämä pätee alkoholismin hoitoon. On nöyrryttävä kuuntelemaan myös niitä vöhemmän mieluisia ehdotuksia ja on oltava rohkeutta asettaa itsensä myös epämiellyttäviin tilanteisiin. Alkoholisti ei useinkaan näe omaa tilannettaan mitenkään kovin tarkasti mutta hän on omasta mielestään paras asiantuntija kertomaan kuinka hän onnistuu. Ja usein ne hänen keinot on pään silittely, olosuhteiden muuttuminen täydellisesti stressaamattomiksi ja sen kuuleminen miten hyvä ihminen on vaikka olisi tuhonnut lastensa mielenterveyden ja avioliiton.
Paraneminen ilman tuskaa ei ole mahdollista. On kohdattava rehellisesti omat puutteensa ja tunnustettava itselleen rehellisesti oma tilanteensa. On käytävä avointa ajatustyötä ja käsiteltävä myös kipeät asiat. Sitä voi tehdä myös ilman ammattiterapiaa itsekseen.

Raitistuminen aiheuttaa itseinhoa ja häpeää. Ne tunteet on kohdattava pää pystyssä eikä niitä tunteita pidä juosta pakoon.

Itselläni on vielä tämä ajatustyö kesken. Mieleen tulee muistoja ajasta kun vielä join. Tunnen ajoittaista häpeää ja irvistelen välillä kun muisto tekee kipeää.
Myönnyin valvottuun antabukseen ja kävin nöyrästi hoitajalta sen hakemassa. Se ei tuntunut kivalta mutta tiesin sen olevan minulle parhaaksi ja vsikka tuo hoito ei tuolloin johtanut raitistumiseen jäi se mieleen ja sillä oli iso vaikutus.
Kun ensihoitaja ripitti minut tuntui se pahalta. En kuitenkaan hyökännyt hänen kimppuunsa sanallisesti koska tarvitsin kuulla suoraa puhetta. Muistan vieläkin hänen sanansa ja vaikka ne silloin teki kipeää on ne yksi syy miksi olen nyt selvä.
Kun minua kutsuttiin alkoholistiksi kielsin sen jyrkästi ja suutuin. Myöhemmin kuitenkin nekin sanat on tehneet työtä mielessäni ja niistä oli hyötyä.

Olen itkenyt ja ollut ahdistunut mutta kuitenkin olen tajunnut sen että ilman nöyryyttä en suosta nouse. On tartuttava toisen käteen eikä pidä ajatella että ” minua et kyllä tule neuvomaan, tiedän kyllä itse parhaiten miten täältä pääsen pois”

Siitä seuraa vain hukkuminen suon silmään.

Raitis päivä

[Hiiri]

Noinhan se on. Työskentelen mt-teemojen parissa, ja saan jatkuvasti kuulla olevani mm. idiootti h*ora typerine neuvoineni. Minusta ollaan valittamassa esimieheni lisäksi myös viranomaisille, kun olen niin käsittämättömän tyhmä ja julma ehdottaessani minkäänlaiselle epämukavuusalueelle siirtymistä kuntoutumisen edistämiseksi. Kaikki sujuu ihanasti tasan siihen asti, kun palvellaan ja kehutaan eikä odoteta, saati vaadita mitään.

Kyllä se rehellisyyden nimissä välillä rankaksi käy, kun itse aidosti välittää. Todellakin tarkoittaa vain ja ainoastaan hyvää ja vilpittömästi toivoisi toiselle parempaa elämää. Sitä, mitä hän itsekin haluaa, mutta mikä pitäisi jonkun vain ojentaa.

Ja siis rakastan työtäni, enkä haluaisi tehdä muuta. Tuo mitä kirjoitit, on vain monesti taivahan tosi. Joissakin asioissa ihan omallakin kohdalla. Me ihmiset ollaan silläkin tavalla vähän hassuja.

Hattu nousee, että olet onnistunut nöyrtymään ja auttamaan itseäsi monin tavoin.

Hyvää raitista päivää!

[Setämies]

Tuo on minustakin aivan olennaista toipumisen kannalta, että hyväksyy tilanteensa, kantaa vastuun ja on tarvittaessa valmis myös menemään epämukavuusalueillensa. On siis valmis tekemään mitä toipuminen vaatii ja valitettavasti sitä ikävääkin asiaa on yleensä kohdattavana.
Kaikki muu jossittelu on aivan turhaa, joka kertoo ehkä siitä, että vielä ei olla tarpeeksi pitkällä, että toipuminen pääsisi kunnolla alkamaan.

[metsänpeitto1]

HYviä kirjoituksia teillä täällä.
Omassa toipumistariassani on varmaan jotain samaa kuin sinulla Fincoco.
Nykyisin olen valtavan kiitollinen, että nimenomaan mielenterveys rupesi juodessa/humalassa pettämään. Paremmalla päällä olisin ehtinyt juoda maksani ja muut sisukalut tärviölle. Toki ehkä ilman mt-ongelmia en ehkä olisi ryhtynytkään juomaan liikaa. Olin raitistuessani hiukan yli nelikymppinen. Kiitollinen olen myös niistä ihmisistä, jotka eivät silitelleet ja liikaa ymmärtäneet. Joillekin joissain suutuin, mutta nykyään näen ja suostun myöntämään, että he olivat oikeassa. Liikaa juovan ympärillä usein hyssytellään liikaa; ongelma näkyy, kaikki näkevät ettei keisarilla ole vaatteita, mutta harva uskaltaa sanoa sen ääneen.

Vaatimaton, tavallinen elämä on kaunista ja ihanaa, siitäkin huolimatta, että edelleen jotain ongelmia ja rajoitteita on. Tunnen olevani kotonanai omassa elämässäni; on kivaa olla minä ja juuri tässä missä olen.

Toipuminen on kivuliasta ja vaatii rehellisyyttä. Elämään kuuluu kaikki tunteet, eikä kehitystä tapahdu, jos vaikeita tai epämieluisia asioita välttelee. Eri asioita kokeilee, yrittää ja huomaa mikä toimii ja mikä ei. Tavallaan koko se polku niin toipumisessa kuin muussakin elämässä on kiinnostavin; valmista ei tule ja keskeneräisyyshän tietää kaikkea uutta ja mielenkiintoista olevan vielä edessäkin.
Retkahduksetkin kuuluvat monen polkuun ennen pysyvämpää raittiutta. Niisä ei kannata tehdä sen suurempaa, eikä toisaalta pienempääkään asiaa mitä ne ovat. Eteenpäin ja selittelyjen sijaan analyysi, mikä meni pieleen ja ennenkaikkea mitkä on ne keinot, jolla retkahduksen voisi estää seuraavalla kerralla. Ei itselleen saati muille kannata rueta “antamaan jonkinlaista lupaa” juomiseen loputtomalla ymmärtäisellä ja selkään taputtelulla.
Alkoholi tappaa työikäisiä paljon ja jokainen retkahdus voi olla viimeinen myös sillä tavalla, ettei sieltä enää nouse, vaan jää juomaan ja lopulta menehtyy.

On ollut hienoa seurata toipumismatkaasi ja toivotan onnea jatkoonkin!

[Reepu]

Löysin noin kuukausi sitten tällaisen kirjoituksen, joka kosketti ja viilsi minua tosi syvältä:

Your pain is the breaking of the shell that encloses your understanding.
Even as the stone of the fruit must break, that its heart may stand in the sun, so must you know pain.
And could you keep your heart in wonder at the daily miracles of your life,
your pain would not seem less wondrous than your joy;
And you would accept the seasons of your heart,
even as you have always accepted the seasons that pass over your fields.

Khalil Gibran

[Fincoco]

Teillä on hyviä ajatuksia. Kiitos niistä.
Olen hirveen tyytyväinen, että tämä keskustelualue on vilkastunut huimasti tammikuusta eteenpäin. On tullut uusia kirjoittajiakin. Ajatuksia heitellään ja välillä tapellaan

Eilen meni päiväkahvi henkeen kun kävin postilaatikolla. Meidän pihapiirin rivitalot on myyty kasvottomalle sijoitusyhtiölle. Todennäköisesti tässä käy niin että tulee tuntuva vuokrsnkorotus ja talot remontoidaan. Muutto jossain vaiheessa ilmeisesti edessä.
Ärsyttää kun ei mitään kerrota suunnitelmista etukäteen. Huoltoyhtiö on uuden omistajsn myötä vsihtunut pari päivää sitten mutta vasta tänään oli asiasta tiedote laatikossa.
Uutta omistajaa ei ole myöskään mitenkään esitelty.

Yhtään ei ole hyvä juttu joutua muuttamaan kun äidillä on muistisairaus. Eksyy uuteen ympäristöön ja ajaa bussilla vanhaan paikkaan.

Vituttaa mutta elämä on. mutta muutto ei ole tiedossa ainakaan 7 kuukauteen jos sittenkään. Toisaalta vaikka muuttaminen on raskasta niin uusi asunto piristää ja siinä on uuden elämän alkua joten ei tämä pelkästään huono asia ole.

Pitkästä aikaa olen lukenut kirjaa. On tullut kuunneltua äänikirjoja aika paljon. Tarkoitus on, että saisin perinteisen kirjan takaisin elämääni mutta unohtamatta äänikirjoja joille on oma paikkansa myös. Fyysisessä kirjassa on oma taikansa. Tarinaan ehkä uppoutuu paremmin lukemalla

[Fincoco]

Onpa ollut hyvä muutos tämä oikean kirjan lukeminen. Äänikirjoissa aika korostuu jotenkin. Kuuntelen kauan aikaa ja huomaan sitten että on mennyt vasta 30 minuttia. Mutta kun ottaa oikean kirjan niin luen vähän aikaa ja on mennytkin pari tuntia.
Päivät sujahtavat ohi ja kännykällä tulee oltua paljon vähemmän. Ruutuaika vähenee ja puhelin ei ole jatkuvasti raksuttamassa jotakin.
Tunnen oloni rauhallisemmaksi enkä jatkuvasti enää altistu metelille joka rasittaa aivoja.

Poistin itseasiassa storytel tilini kokonaan. Mulle jää vielä käyttöön celia palvelu joka on valtion äänikirjapalvelu. Sain sen psyykkisen sairauteni takia kun en osannut yhtään keskittyä kirjaan. Saavutetuista eduista ei kannata luopua joten jätän sen käyttöön.

Kello on kuusi tätä kirjoittaessa ja nukuin hyvin kun asunto ei ollut niin kuuma ja jäähtyy nyt lisää. Kissa kehrää sylissä ja tunnen itseni jälleen onnelliseksi
Kuvassa meidän rexu. Virallisemmin rovasti.

[Hiiri]

@Fincoco

Olen hirveen tyytyväinen, että tämä keskustelualue on vilkastunut huimasti tammikuusta eteenpäin. On tullut uusia kirjoittajiakin. Ajatuksia heitellään ja välillä tapellaan

Olen myös super tyytyväinen että keskustelu soljuu ja uusiakin innostuu mukaan. Tappelua en tosin ole huomannut ollenkaan. Vielä pari vuotta sitten muistan täällä olleen ihan kamalaakin kielenkäyttöä ja nimittelyä. Toisaalta oli myös suosikkeja, häirikköjä ja jonkin sortin porukoita. Nyt en ainakaan itse koe kuuluvani mihinkään nk. kuppikuntaan, enkä haluakaan. Vuosia sitten tutustuttiin nettipalstoilla ihan oikeasti ja tavattiin livenäkin. Mutta ne ajat ovat ohi ja minusta hyvä niin. Palsta on kaikessa merkityksellisyydessäänkin kuitenkin vain pieni siivu elämää. Ainahan joku jostain suuttuu tai loukkaantuu, toisinaan minäkin, mutta elämä on.

Lukeminen olisi kyllä hyvä. Nykyään kun tulee usein tehtyä montaa asiaa yhtäaikaa, niin ei enää osaa keskittyä vain yhteen. Se tuntuu jotenkin ajan tuhlaukselta, mikä on ihan hullua! Minullakin on Celia, mutta tosi vähän tulee käytettyä. Pitääkin muuten aktivoitua, kun ajattelin myös pitää taukoa maksullisista palveluista.

Onpa kaunis kissa! Rapsutukset hänelle ja kavereilleen.

[Fincoco]

Herttileijaa unohdin päivittää muistui mieleen kun tuli ilmoitus hiiren vastauksesta sähköpostiin. Kiitos siitä. En kyllä itse osallistuisi mihinkään foorumitapaamiseen mutta niitä kyllä järjestettiin joskus yleisemminkin muillakin palstoilla. Stumppifoorumilaiset jörjesti tapaamisia aina silloin tällöin.

Äiti ei selvästikään vielä luota ja muista etten juo enää. Kysyi minulta tänään varovaisesti että meinaanko tänään ostaa olutta? Jos hänellä ei olisi muistisairautta niin olisin jo ärähtänyt mutta en kehtaa kiukustua kun ei muista ettei kannata liiaksi kysellä moista.

Kävin kukkakaupassa ja ostin uuden viherkasvin aralian. Täytyy saada lisää kasveja ei ole vielä läheskään riittävästi niitä. Kissamme laku kurkistaa aralian takaa.