Koitan vastata tähän viestiin nyt uudestaa, kävi vain kovasti pelottamaan jos kerron liian tarkasti joudun ongelmiin. Kaippa tämäkin kuuluu tähän kokemukseen, kun haluaa selväksi. On vain kauhea ainakin ite lukea tätä listaa, surulliseksi tulee. Mut sit tulee.
eli 10-13v lääkkeet ja viina
13-15v viina
17-22v kovat huumeet (methamfetamiini,amfetamiini,lsd,ayahuasca,MDMA,ecstacy,kokaiini), hasis/kukka, viina
22- pari vuotta sit hasis/kukka , viina, subutex, BMF, lääkkeet ja viina, lääkkeet
Viimeiset 3v hasis/kukka, satunnaiset lääkkeet ja viina, satunnaiset lääkkeet, viina
ELi viimeset 3v pääosin viina, sit hasis/kukka, harvoja lääkekokeiluja
Kello on 0526, tultiin just kalasta, mut en saanu rauhaa nukkua enne ku tulin tän kirjottamaan. Ihme juttu, mut olkoot. Olipa eka kerta elämässäni kun sanon näin tällee julkisesti käytöstäni, mut olkoot.
Jatkan kirjoittelua omalla palstallani, ei jaksa kirjoitella muitten palstalle.
Tulinpa poistaneeksi omia tekstejä muitten palstoilta, en tiedä muuta syytä kuin ärtymyksen.
On parasta keskittyä oman ittensä kuntoon saamiseen, ei muitten juttuihin.
Kyllä tämä tästä.
Heti alkoi tekemään mieli olutta kun poistelin sanomisiani. Tuntuu että tein vääryyttä itseäni kohtaan. Minua kävi vain niin ärsyttämään joittenkin ihmisten kommentit, kultalusikka suussa ja valittaa jotkut. En ymmärrä ihmisiä. Miksi ei voi olla tyytyväisiä jos asiat ovat kumminkin suhtkoht ok, vaan pitää valittaa, olla tylyjä muille, katsoa toisia alaspäin jne jne. Koittakaapa hetki elämää jossa ei ole ikinä ollut mitään muuta järkeä kuin se että koittaa pitää itsensä hyvänä ihmisenä kaikesta huolimatta, siinä oppii paljon asioita. Voi jestas kuinka jotkut ihmiset voivat ollakkin typeriä , voi jestas. En ikinä opi ymmärtämään ihmisistä muun kuin itsekkyyden varjoon rakennetun persoonan tyylin puhua, ja kertoa asioita. Itsehän olen superitsekäs, mutta en minä nyt iha idioottikaan ole, kuten jotkut.
Se on se pumpulilinna ja prinsessamekko tai prinssinsmokki joka tekee ihmisistä helposti juuri sellaisia mihin nytkin jälleen kerran menetin hermoni, en sano tätä pahalla. Siinä ei ole mitään vikaa jos on ollut hyvä lapsuus, ja asiat itsensä kanssa muutenkin suhtkoht hyvin. Mutta voi hemmetti, onneksi en itse ole sellainen.
ööh?
Mutta tottahan se on, nyky-yhteiskunta kaikessa hyvässä saa aikaan myös valitettavasti paljon huonoa itsekkyyttä, itsekkyys on hyväksi kyllä. Mutta miettikääpä nyt aikoja jolloin kaikki ei ollut näin helposti saatavilla, esim keskiaika, jolloin se helppo elämä oli oikeastaan vain vallanpitäjillä, olisi todella kiva lukea joitain tutkimuksia ihmisen itsekkyyden tyylistä normikansalaisten keskuudessa tuohon aikaan. Todella kiva.
Mutta tätä tämä on, ihmisissä voi luottaa itsekkyyteen, muuhunpa ei ihan heti. Tätä mieltä olen ollut aina, ja tulen olemaan.
Aika paradoksaalista kyllä tämä minun itsekkyyskäsitys sen negatiivisessa puolessa, hyvä itsekkyys on pakollista oikeanlaiselle kasvulle. Mutta toisaalta itsekkyys joka ärsyttää muissa ihmisissä, jotka eivät ole käyneet kovia kouluja, ei ole allekirjoittaneelle ainakaan kovin mukavaa.
Tästä voidaan siis päätellä että itsekkyytta on olemassa kahtaa lajia, tervettä, ja sairastunutta. Noniin, ja tämänkö itse keksin? No en, tämähän on kuin suoraan psykologian oppikirjasta.
Pitäisi se kirja kirjoittaa, vasta 24 vuotta kirjoteltu jotain ihan muuta…
En ihan tarkoittanut utelullani ihan tuollaista avautumista, päihteiden saralta. Mutta ehdottoman hyvä, että pystyt olemaan rehellinen. Niin minäkin koitan täällä plinkissä toimia. Hyödytöntähän tämä muuten olisi.
Ei voi kun sanoa, että aikamoista touhua sinulla on ollut erilaisten päihteiden kanssa. Varsinkin kovien stimulanttien ja psykedeelien osalta. Mutta minusta olet todella kova jäpä jos kaiken pystyt lopettamaan tuollaisella historialla. Ja jo pelkästään yrittämisestä tulee kova kunnioitus sinua kohtaan.
Jokainen alkoholin ja muiden päihteiden kanssa kamppaillut on elänyt tuota elämää. Tai enhän varmasti tiedä, mutta minä ainakin olen. Vaikka ainut päihteeni olikin alkoholi.
Just niin, ööh? Et siis halua olla ihminen, jolla on asiat suhtkoht hyvin? Okei, käsitin tahallani väärin. Mutta eihän tässä nyt kai mitään kilpailua käydä surkeimmista kokemuksista, tai ainemääristä tai mistään? Vai käydäänkö? Jokainen tänne kirjoittava on ollut vaikeuksissa päihteen kanssa, jotkut ovat luovuttaneet, toiset taistelevat edelleen, mutta me kaikki olemme silti samalla viivalla, eikös? Kaikki haluamme samaa, eli elää elämämme raittiina, poissa päihteidenkäytön hirvittävästä kurimuksesta. Mitä väliä sillä on, miten itsekukin on siihen tilanteeseen joutunut ja minkälaisia määriä käyttäneenä tilanteeseensa havahtunut? Kun lapsuudesta mainitsit, niin eipä se mitään villakorissa makoilua ole monellakaan ollut. On sitä itsekin tullut jouluaattona raahattua vessaan sammunutta isää kylpyhuoneeseen nukkumaan ja mentyä vanhempien riitojen väliin ja oltua niin masentunut, et olisi tehnyt mieli hirttää itsensä lähimmän puun oksaan. Nytkö olen parempi mielestäsi, kun lapsuuteni ei ollutkaan kultainen? Toki lapsuuden karut kokemukset vaikuttavat ihmiseen koko eliniän. Varsinkin jos niiden antaa vaikuttaa… Ihminen pystyy vaikuttamaan yllättävän paljon oman elämänsä suuntaan. Minä päätin jo lapsena, että tuota ei minun avioliittoni tule olemaan, eikä se ole sitä ollut. Mutta toisaalta, pahaa lapsuutta on hyvä käyttää verukkeena mihin vain, jos ei halua parantua. “Eihän minusta voinut muunlaista tulla, kun lapsuuteni oli sellainen kuin oli”. Voivoi ja nyyh. Mutta nyt et ole enää lapsi, NYT voit vaikuttaa itse omaan tilanteeseesi. Kuolleillekin vanhemmille voi antaa anteeksi, tai olla antamatta, jos niin haluaa, mutta menneitä ei ole pakko jäädä vatvomaan. Kipeät asiat on tietenkin käsiteltävä, mutta sitten ne pitää jättää taakse, muistoihin. Vain luovuttamalla nekin pois, pystyt uudistamaan ajatusmaailmaasi terveempään suuntaan. Katkeruus vanhempia, omaa lapsuutta, tai vaikkapa toisia raitistuvia kohtaan estää tehokkaasti oman paranemisen.
Mukavaa ja ennenkaikkea raitista päivän jatkoa toivottaa (hivenen kiihtyneessä tilassa oleva) UE:
Juu, kaikki ei täällä ole käyneet päihteiden kanssa yhtä syvällä kuin toiset. Harva ymmärtää noita lääke-ja huumejuttuja jos ei ole itse niiden kanssa olleet tekemisissä. Mielipiteitä ja tuomioita kuitenkin jaellaan auliisti vaikka silloinhan ei ole kyse enää vertaistuesta kun ei kerran omakohtaisesti tiedetä mistä puhutaan.
Mitä itsekkyyteen tulee niin sehän taitaa olla maalimassa vakio. Itse olen vasta oppinut itsekkääksi ja sanomaan ei. Alkoholistiperheessä ja sen jälkeen alkoholistiparisuhteessa minulle niin painotettiin sitä kuinka itsekäs olin jos vaan uskalsin jotakin tehdä tai sanoa mikä ei muita miellyttänyt. Hakkaamalla ja uhkaamalla painettiin päähän kuin mulla ei ole mitään väliä vaan mun tulee elää muille ja muiden ehdoilla eikä kuvitella olevani joku maalimanapa. Ehkäpä joskus nykyään sitten nautin tästä uudesta vapaudesta vähän liikaakin ja koettelen itsekkyyteni rajoja muita ärsyttäen. Asia joka mun olis pitänyt saada tehdä teininä???
Mutta tämäkin pitää kokea jotta voi eheytyä, luulisin.
Olipa todella hyvä vastaus täysin paskaan postaukseen. Paskaan sillä tavalla että tuon terveän itsekkyyden saaminen myös omaan elämääni on ollut tarjottimella jo muutamia viikkoja. Musta vähän tuntuu että huolimatta siitä että isäni ei juonut, oli raivoraitis, mutta koska hänen isänsä oli juoppo, ja hyvin paha sellainen, käytti nyrkkiään enemmän kuin suutaan, ja suutaankin vain haukkumiseen tai pullon tyhjentämiseen, että minulla on tainnut olla normaali alkoholistiperheen lapsuus kumminkin. Koska tämä sinunki postauksesi osu ja upposi kyllä kuin kaira jäähän. Olen alkoholistiperheen lapsi, vaikka isä ei viinaa juonutkaan. Samat kasvatusmetodit tuntuu olleen kyllä. Onpa kiva kuulua nyt tähän ihmisten ryhmään – alkoholistiperheen lapsi, oikeasti. Se jotenkin helpottaa.
EI olisi pitänyt juoda 6 litraa kokista tässä eilen ja tänä yönä kalassa, en ole vieläkää nukkumassa, ei tule uni.
itsekkyydestä vielä ja lapsuutena opituista käytösmalleista. Kaikista pahin minusta on ollut se että perheessä jossa on pahoinpitelevä isä, siellä ei normaalia tunne-elämää pysty lapsi viettämään. Siellä oppii suojelemaan itseään ulkomaailmalta piilottamalla tunteensa, etenkin ne mitkä tuntuvat pahoilta; häpeä,viha,rakkaus,pelko. Tämä käytösmalli sitten kantautuu mukana elämässä, ja tulee itselleen selville jos tulee. Tässä mietiskelin juuri lapsuuteni selvitymiskeinoja, niin aika nuorena tuli aloitettua tuo masturbointi, ja olin muutenkin kovin ylivilkas lapsi mitä tulee seksuaalisuuteen, lähdin kokeilemaan jo nuorena naapurin tyttöjä. NIin masturbaatiosta tuli pakonomainen tapa. Tämä oli minulle kaippa se addiktion synnyinlähde. Paljon tässä on tosiaan työtä kuten mainitsitkit tuolla toisessa ketjussa, mutta onneksi uskon että jaksan. Onneksi elämä on antanut minulle paljonkin hyviä asioita, josta kiitän persoonaani ja hyvää ulkonäköäni. Myös työmaailmassa on tullut menestystä. Vaikka aina ei ole ollut tämä leipätyöni se mieluisin, kun veri vetää tuonne taiteen puolelle.
Mutta mitä itseäni tunnen, minun pitää antaa vain itselleni mahdollisuus yrittää, niin onnistun. Se on vain vaikeaa tämä alkoholin lopettaminen, siitä kun on muodostunut itselle kuva että se on hyväksi. Ja toisekseen on hyvin vaikeaa lähteä tekemään näin isoa juttua kuin alkoholin ja muitten päihteiden lopettaminen, koska itselleen (ainakin minulla) on vaikeinta tehdä hyvää.
Lapsi lohduttaa itseänsä traumaattisessa elämntilanteessa kuten parhaakseen näkee. Jostakin se on se lohdutus saatava. Mulla pätee myös tuo varhainen seksuaalinen herääminen. Sen lisäksi varastelu antoi minulle jonkilaista salaista tyydytystä olotilaani Käsittääkseni sain siitä tietynlaista vallantunnetta? Minun piti ottaa salaista valtaa jostakin kun oikeassa elämässä olin vain säikky pieni elukka.
Alkoholisti- ja väkivaltaperheissä kasvaa selvityjiä ja suorittajia. Mullekkin on ollut helppoa työelämässä ja sosiaalisesti menestyä hyvin. Onhan sitä jo pienenä oppinut lukemaan pieneistäkin eleistä mitä ympäristö haluaa ja miten miellyttää. Omien oikeiden ja aitojen tunteiden näyttäminen on aina tosiaan jäänyt taka-alalle ja sitä tässä opetellaan. Ei ole helppoa ei. Monessa tilanteessa niin automaattisesti ajautuu lukemaan toisten tarpeet ja sitten miellytetään. Yksi hyvä keino on se, että en vastaa asioihin/kysymyksiin heti (ainkaan sitä mikä mieleen tulee) vaan pyrin miettimään ja tunnustelemaan asioita jonkin aikaa. Nyt vasta ymmärrän mitä tarkoittaa se “asian päällä nukkuminen” ja “aamu on viisaampi” Tälleen yritän pakottaa itseni tunnustelemaan miltä asia tuntuu ja mitä oikeasti haluan.
Tänään haluan nauttia vapaapäivästä ja iahanasta kesäpäivästä…taitaa olla kohta tämäkin kesä ohi. Sitten haluan JA AION nauttia syksystä :mrgreen:
Tutultapa kuulostaa taas kerran. Itsekin harrastin itsetyydytystä jo alle kymmenvuotiaana. Ja yläasteiässä alkoi varastelu, joka loppui jäädessäni yhdeksännellä luokalla siitä kolmannen kerran kiinni.
Ja liian tuttua tuokin!! Olen aina ollut miellyttäjä, myöntynyt aina muiden tahtoon. Ja olen tosiaan aistinut muiden tahdon jo ilman sanoja ja tehnyt sen mukaan… Nyt olen löytämässä itseni ja taidan olla joissakin tilanteissa vähän liiankin ärhäkkä. Edellinen viestinikin tuli kirjoitettua sen kummemmin miettimättä, olis kai pitänyt… Anteeksi jos loukkasin.
Alkoholistiperheissä voi kasvaa myös kapinallisia, jotka kieltäytyvät miellyttämästä ympäristöä jopa naurettavuuksiin asti.
Kun itse aloin 15 -vuotiaana värjätä tukkaani huomio-väreillä ja pukeutua nahkaan ja niitteihin ja lintsaamaan koulusta, oli pikkukaupungissa sukulaisilla ja mutsilla kauhistelemista.
Toisaalta sitten löysi pian oman kaltaisensa kaveripiirin, jossa oli tärkeää “miellyttää” muita siten että sopeutui jengiin. Viinan juonnissa ei ollut vaikeuksia, olin siinä parempi kuin kaverini.
Koulu ei meinannut minulle siihen aikaan hevonv****ua, kuten asian silloin itse ilmaisin, ei myöskään tulevaisuus, työ, eikä ammattinvalinta josta kaikki ns. kunnolliset nuoret oli kiinnostuneita.
Tokihan kapinavaihe saatto olla luontainen vastareaktio siihen että pikkulapsena oli joutunut hiljenemään ja pelkäämään kotona, olemaan mielinkielin.
Oon oikeastaan tavattoman ilonen että mulle tuli se kapinavaihe jo niin nuorena, oikeaan aikaan, kun oli oikea teiniangsti. Ei tarvitse kapinoida pelkän kapinoimisen vuoksi nyt enää aikuisena. Ja jäi siitä kapinavaiheesta paljon hyvääkin, joka vaikuttaa elämään yhä. Esim. musiikki ja soittaminen.
Ja tyylitaju vaatteiden suhteen, hahaaaa… size=85[/size]
Voiee Ketosix, kyllä mäkin olin ulkoisesti punkkari ja vaikka mitä kun pääsin teini-ikään, mutta itsekäs en ollut. Miellytin kaveripiiriäni ja sain kavereita rellestämällä ja ryyppäämällä samallalailla kuten he…Mutta se mitä olin sisältäpäin onkin ihan eri juttu…
Kotoa muutin pois jo 15-vuotiaana joten taisin jäädä raakileeksi :mrgreen:
Tai sitten se kapina vaihe tulee vanhana tai siis yli kolmenkympin. Minulla ei ole vanhempien mielestä ollut ikinä murrosikää. Olin silloin aina kotona ja lähinnä juovien vanhempien seurassa tasoittamassa riitoja. Mihinkään ei huvittanut lähteä, koska jos kävin jossain ja kun palasin saattoi isäni reaktiot olla tosi arvaamattomia. Tosin vanhemmat ovat aina pitäneet kulissit kunnossa.
Nooh, nyt kuitenkin muutaman vuoden terapian jälkeen on iskenyt välillä jokin teen miten MINÄ haluan ikä. Ja se yhdistettynä tuohon juomiseen, joka on usein maltillista, mutta väliilä reippaasti suurkulutuksen rajat ylittävää on seuraukset välillä vähän epätoivottuja.
EN ole ikinä kuvitellut että kukaan muu ihminen voisi tietää kettuakaan miltä musta tuntuu, todistitte minut vääräks. Voi perskule, tässähän käy kova mies iha fiilistelemään. Mutta sekin kovuus mitä olen kantanut koko ikäni ei palvele minua enää, se palveli minua aikaisemmin, oli selvitymiskeinoni, tapa suojella pientä lasta sisälläni.
Tähän tekisi kirjoittaa jotain tosi fiksua, mutta mieluummin kirjoitan ajatuksiani. Voimaa ei ole se että osaa, vaan se että ei osaa. Tahtoa ei ole mitä tietää vaan mitä haluaa. Kuka olisi oikea ihminen kertomaan minulle kuka olen? Minä en tiedä, joudun turvautumaan itseeni.
Paljon on tässäkin elämässä jo koettu, mutta onneksi olen nyt löytänyt uudestaan tuon kirjoittamisen lahjan joka välillä on tupannut jäämään kaiken muun alle. Minä kirjoitan koska elän, elän koska kirjoitan.
On tässä jo nähty jumalat, saatanat, ja kaikki mitä kirkko voi tarjota. On ollut ihmeparantumia,kielillä puhumisia ja armolahjoja. Kaikki tämä on kumminkin ollut matkaa minun itseni löytämiseen. Minä olen nykyään hyvin järkevästi ajatteleva ihminen, minun vakaa usko psykologiaan alkoi hyvin pian tuon kirkkokokemuksen jälkeen, ja vahventui vain kun koin entisen elämäni, mistä aikaisemmin hieman kirjoitinkin. Minua silti kiinnostaa ihminen/jumala-suhde hyvin paljon, mutta senkin koen tavaksi enemmän kuin mitään muuta. Mutta se on ihan kivaa, koska tapa jolla uskovat uskontokuntaan riippumatta rukoilevat, on hieno tekniikka tunnistaa oma itsensä, omat halunsa. EN tarkoita tällä puhua minkään uskon puolesta, en minkään kirkon, en minkää uskomuksen.
Olen pitkän aikaa käyttänyt rukoustekniikkaani kehittäessä, itseäni rukoilun kohteena. Rukoilen alitajuntaani, uskon alitajunnan voimakkaaseen voimaan. Tälle on varmasti olemassa jokin psykologinen termi joka ei kuulosta näin uskonnolla paahaukselta (mitä tämä ei ole), en ole vain löytänyt sitä vielä. Ystäväni kysyi mikset käytä termiä syvä mietiskely, se tuntuukin aika mainiolta, mutta vaatii paljon selittämistä. Pelkkänä terminä tuo on kyllä hyvä, se ei vaadi ulos sitä ennakkoreaktiota mitä puhuminen rukoilusta helposti aiheuttaa.
Tuloksista.
Olen oppinut kontroilloimaan uniani, pystyn halutessani ottamaan uneni haltuun; painajaista nähdessä pystyn muuttamaan uneni siten että minä olen se ketä painajaisteni syy joutuu pelkäämään. Paras kokemus mihin käytän uniani paljon on erilaisten tilanteiden eläminen. Yksi lempiunistani oli kun olin Bruce WIllis unessani, keskellä toimintaelokuvien kuvauksia. Puhuin kyllä englantia uneni ajan, mutta onneksi olen hyvä englannissa niin ymmärsin kaiken mitä sanoin, ja puhuttiin. Pitkään aikaan en ole enää tätä tehnyt, vaikeudeksi tuli se , että herätessäni en tiennyt pitkään aikaan oikein missä olen ja mitä tapahtuu. Niin todelliseksi unet menivät. Tämä vaatii kehittelyä selkeästi. Mutta tuo on todella kivaa, tuota hetken sekavuutta poslukien mikä tapahtuu välittömästi herätessä. Yksi miinus mikä unien hallinnalla oli on se että ne tunteet mitä koin unessa, siirtyivät seuraavaan päivääni. Se ei ollut niin mukavaa, mutta tähänkin uskon pystyväni löytävän oikean ratkaisun, tehden selkeämmän eron unen ja valveillaolon jälkeen heti herätessäni.
Mutta en viitsi paasata enempää, voihan se olla että ketään ei kiinnosta…
Nyt jatkamaan aamutoimia. Ciao!
Kyllä kiinnostaa (mietiskelymenetelmät). Olen huomannut, että kun kuuntelen erilaisia henkisiä/hengellisiä/poliittisia ohjelmia, niin vaikka en ottaisikaan niitä käyttöön, niin niiden kuuntelemisesta on minulle apua. Silloin joudun väkisin käymään mielessäni läpi, miksi ne eivät sovellu minulle, ja miten voisin omia menetelmiäni parantaa nimenomaan minulle sopivaksi. Siitä syystä huonokin aa-kokous saattaa antaa jotakin.
Kiva kuulla, koska periaatteessahan tossa ei ole kyse muusta kuin itsensä kehittämisestä. Itse en ole ollut enään moneen vuoteen (kymmeniin?) yliluonnolliseen uskova, mutta vakaan uskon olen saanut juuri omien aivojen voimalle. Ja samalla tietysti kaikkeen kollektiiviseen toimintaan.
Jep pitää toivoa et o hyvä. Toivottavasti ei tule kielimuuri, syistä joita en viitsi paljastaa. Mutta pitää toivoa parasta. Huh, kohta alkaa taas se jännitys, no onneks oon jo suunnitellut lähteväni 34 kilsan lenkille sen jälkeen. Se tuo vähä lohtua. Ja eihä siellä nyt nii pahaa voi olla, voiha se sattua, mut itehän sinne haluan. Pitää vaa rentoutua nyt, ja olla iha iisisti.
Ja mun parhaaksi se on, ja niinhä se aina on ollut ja tulee olee että se eka kerta pahin, sit se helpottaa. Kaikki on vaikeaa ennen kuin muuttuu helpoksi.
Alitajunnalla on valtava voima ja sillä voi tehdä miltei mahdottomia asioita. Tämän tiedän todistetun 100% varmasti.
Meditointi, syvä mietiskely, rukous kaikki ovat hyviä ja parantavia keinoja oikein käytettynä Unien kontrolloimiseen en ota kantaa, itse lähinnä vaan katselen niitä mielenkiinnolla. Kuuntelen ja yritän ymmärtää mitä niillä on asiaa enkä vääntele niitä tahtoni mukaisesti Vaikka voisihan sekin olla aika jänskää !
Toivottavasti on hyvä ryhmä sulle tiedossa tänään :mrgreen:
Kerrohan uutisia!! Oliko ryhmä hyvä, herättikö uusia ajatuksia? Epäilit ettei ajatuksesi kiinnosta ketään… Kyllä ne kiinnostavat! Unien hallintaa olen itsekin harjoitellut, se on hauskaa! Se aamusekavuus tosin tosiaan ei ole… Hienoa raitista päivää Sinulle, toivottavasti AA oli Sinulle parempi kokemus kuin minulle!
Käsittääkseni sain siitä tietynlaista vallantunnetta? Minun piti ottaa salaista valtaa jostakin kun oikeassa elämässä olin vain säikky pieni elukka.
Anteeksi jos loukkasin.
