Esittely

Jeps. On se pakko ottaa järeät keinot käyttöön, tämä viinapiru ei anna muuten periksi.
Olen 31v mies, työelämässä ollut 15v lähtien. Lapsuudessa kärsin pahoin vaikeasta isä/poika suhteesta, ja minulla diagnosoitiinkin iässä 22v traumaperäinen stressireaktio. Päihdekäyttöni alkoi hyvin nuorena (10v), samaan aikaan kun vaikeuteni perheessä alkoivat. Aloitin siis sattumalta löydetyillä lääkkeillä ja alkoholilla. Otin vakavasti liikaa jo samassa iässä, ja jouduin pelkoni takia kertomaan tästä vanhemmileni.
Löysin pikaisen helpotuksen seurakunnasta iässä 15-18v, tämän jälkeen tulivat mukaan hasis, ja muutamaa vuotta myöhemmin kaikki muutkin.
Olen kärsinyt piilevästä sairaudesta jo tuosta 15v lähtien, pelkotiloja, yleisen paikan ahdistusta, ihmisistä johtuvaa ahdistuva jne. 22 vuotiaana huiman huumekäyttöni takia koko maailmani sitten romahti, ja jouduin menemään terapiasuhteeseen psykiatrille, sairauteni virallisesti puhkesi tuossa iässä. Tämän jälkeen lopetin kovat huumeet, 2-3 kertaa vain erehtynyt, hasiksen polttoa on ollut 2 vuoden tauko lukuunottamatta koko aikuisikäni, ja lääkekäyttöä on ollut vielä tänäkin päivänä.
Nyt haluan antaa itselleni vähän huilia ja lopettaa kaikki muut paitsi kofeiniin.
EN ole tähän yksin pystynyt, en vain pysty.
Toivon teiltä apua, olettehan samanlaisten asioiden kanssa painivia ihmisiä.
Minä olen ollut terapiasuhteessa koko ikäni alkaen tuosta 22v, mielialalääkkeitä en enää ole tarvinnut kohta 8 kuukauteen, ja olen palaamassa työelämään takaisin tänä syksynä. Myös uuden ammatin opiskeluja olen suunnitellut. Tähän kaikkeen en pysty jos tuhlaan voimani päihteisiin.
Auttakaa olkaa hyvät, saa auttaa. :cry:

Tervetuloa Aa bee cee Yy kaa koo… :slight_smile:

Siis käytätkö nyt yhä monenlaisia aineita? Eihän mikään terapia auta, jos käyttää päihteitä edelleen.
Ihan ekaksi siis varmaan pitäisi katkaista kaikkien päihteiden käyttö, ja se onnistuu vaikka ihan katkolla:
joko huumevierotuksessa tai alkoholi-katkolla. Jos sulla on jo lääkeriippuvuus, kandeis hakeutua ehkä nimenomaisesti huumevierotukseen. Siellä saatetaan ymmärtää enemmän myös lääkeriippuvuuden päälle.
Sinne saapi lähetteen vaikkapa A-klinikalta. Monille alkoholikatkoille voi sensijaan hakeutua itsekin ilman lähetettä.

Sitten kun saa aineiden käytön katkaistua, voi selvinpäin alkaa rakentaa uudempaa ehompaa elämää. Siihen auttaa vaikka pidempiaikanen kuntoutushoito (suosittelen jotain lääkkeetöntä kuntoutusta), ja siinä ohessa tai hätätapauksessa sen sijaankin vertaistuki.
Esimerkiski NA, AA… ja tämä meidän foorumi!

Tänään et ole yksin! :slight_smile:

Hei abcdefg123,

nimimerkkisi olikin sorminäppäryystesti. Tervetuloa vertaistukipalstalle :smiley: Rankka historia sinulla. Kertoisitko vähän tarkemmin tuosta päihdejutustasi, onko isoin ongelma alkoholi vai lääkkeet vai sekakäyttö? Meneekö tuossa päällä sitten vielä kannabis? Jotenkin kuulostaa että tarvitsisit järeämpää apua lisäksi ja kunnon pitkän katkon/kuntoutusjakson. Onko sinulla kontakteja A-klinikalle tai muihin hoitotahoihin ja oletko kertonut siellä avoimesti mitä käytät?

Hienoa, että sinulla on tahto lopettaa ja hyviä suunnitelmia. Vähän aikaa huiliminen ei taida valitettavasti ratkaista päihdeongelmaa, kun alkoholin suhteen se on on-off, jos koet olevasi alkoholisti. Toisaalta se lopullinen lopettamispäätös saattaa tulla mukaan sitä mukaa, kun raittiita päiviä kertyy.

Kukaan muu kuin sinä itse et voi auttaa itseäsi, toki täällä saa tukea siihen, miten elää raittiina päivän kerrallaan. Parhaiten se onnistuu, kun ei ota tänään.

Moi!

Minua kiinnostaa kuulla tuosta isä/poika suhteesta enemmän?
Itselläni on myös ei toivottava isäsuhde. Ei ole ikinä kannustanut missään, eikä muutenkaan hyvä-sanaa suustaan saa. Ei oikein mistään halua jutella, muuta kuin niitä näitä. Jurrissahan se puhuu ja on olevinaan niin perhanan hauska, mutta muuten ei sanaa suustaan saa, muuta ku utelemalla. En tiedä millasia muiden isät on, joten jos viitsisit hieman valaista?

Tervetuloa abcdefg123…

mulla on tota samaa vikaa, että olen joutun pienenä äitiäni suojelemaan (humalaisen) isäni väkivallalta. Kannattaa lukea myös tota Kotikanavaa täällä. Sieltä olen ainakin itselleni löytänyt montaa tuttua juttua.

Ja kyllä koen, että alkoholismini on osaksi johtunut tuosta lapsuudestani.

Tuttuja tilanteita täälläkin. Keittiön pöydän äärellä ne tappelivat joka vkl kun olin lapsi. Päätin lapsena että tolle äijälle kostan kun olen saman mittanen. Murrosiässä sitten tuli kontaktia harrastettua. Kusipää itsekeskeinen se on vieläkin…

No on kyllä kiva kun täällä tapaa kohtalotovereita, ei sitä aina usko että muut ovat kokeneet yhtä kamalia asioita. Kirjoitin muuten tonne Lasinen lapsuus puolelle vähä enemmän isästäni.

tänä iltana oli tarkoitus mennä ensi kertaa käymään aal-ryhmässä,
vaan ei oikein ehtinyt ja väsyttikin…
nuo ryhmät on tarkoitettu alkoholistien aikuisten lasten vertaistueksi,
no ehkä ensi viikolla saan mentyä,noita ryhmiä on muutamat ihmiset
lämpimästi suositelleet ja oikein mielenkiinnolla odotan, että pääsen
käymään,oma päihteilyni on ainakin suureksi osaksi lapsuudessa
koettujen ja kokemattomien tunteiden seurausta ja siellä on vieläkin
asioita,joita täytyy läpikäydä,tai noin ainakin vakaasti uskon,kumma
miten lapsuusajan kokemukset voivat vaikuttaa vaikka hautaan saakka,
ellei niitä käsittele ja näin saa pois mielestä kummittelemasta…

Se on se kumma juttu kyllä, miten lapsuus muokkaa meistä keitä me olemme, ellemme laita vastaan kynsin ja hampain, kuten itse aion tehdä.
Minuakin kiinnostaisi kyllä nuo aa-kerhon kokoontumisajot, mutta täällä missä olen nyt ei ole ihan vierellä moisia palveluita. On ainoastaan tuo A-klinikka mistä olen hyvin pitkälti samaa mieltä kuin julkisesta mielenterveyshuollosta.
Muistan kun ensimmäisen kerran menin puhumaan arvauskeskuksessa yleislääkärille vaivoistani, niitten puhjettua, hän määräsi minulle diapamia haavoihin ja sanoi että näitten kanssa voi juoda myös sitten alkoholia. Tosi tarina, lääkäri varmaan luuli olevansa huumorimiehiä, etenkin tuon mustanpuhuvan.
Tein meilissä hänestä kyllä valituksen nyt myöhemmällä iällä kun asia palautui mieleeni, mutta uskon että sekin hautautui vain niitten miljoonien muitten hoitamattomien asioiden alle. Yhteyttä sieltä kyllä otettiin, ja neuvottiin tekemään virallinen valitus, mutta koin saaneeni oikeutusta jo tämän mukavan oloisen naishenkilön paluumeilistä.
Olen tässä jo tovin seuraillut erään entisen ryyppykaverini poukkoilua julkisen puolen laitoksissa. On ollut vankilaa, on ollut katkoa, suljettua osastoa, milloin mitäkin. Mutta apua hän ei tunnu saavan, edelleen juo aamusta iltaan, ja kertoilikin että ei uskalla edes ulos ovesta astua ilman rohkaisuryyppyä. Tottakai minä en tiedä kaikkea hänen koukeroitaan, mutta samanlainen kuva minullekkin jäi vuosistani julkisen puolen mielenterveysklinikoilla. Kun on sitä huumeongelmaa, kun on sitä alkoholiongelmaa ja kun on sitä, (ei älä sano) mielenterveysongelmaa, hyvin helposti hoitosuhde muuttuu hoitajien oman itsensä ja edun pönkittäväksi itsetuntoparaatiksi. Löytyy sitä kritisoivaa mielipidettä joka lähtöön, kengännauhoista, minkä värisiä farkkuja tulisi käyttää.
Olen ikuisesti kiitollinen omalle yksityiselle päätohtorilleni, joka oli erikoistunut minun sairauteni kaltaisiin vaivoihin. Kohtelu minua kohtaan oli todella upeata, yhtään kritisoivaa lausetta, edes äännähdystä en kuullut, kun kerroin vakavista asioista puolituntemattomalle mieshenkilölle. Mutta tässähän tämä tiivistyikin, rahalla saa, ja mopolla pääsee.
Aloitin muuten tuon listani suorittamisen, mistä mainitsin lasisen lapsuuden puolella, on edelleen vähän paha olo, mutta ajatus kulkee. Se on jännä miten ihmisellä voi olla koko ajan kohtalonsa avaimet kädessään, hänen ollessa kumminkin liian sokea niitä toteuttamaan.
Onnea saa toivottaa että tämä meno jatkuu.

^ Ei tavalliset arvauskeskus-lääkärit välttämättä tiedän hirveen paljon päihdeongelmista tai päihderiippuvuudesta, valitettavasti. Aihe ei valitettavasti kiinnosta heitä, vaikka he joutuvat hoitamaan päihdeongelmien seurauksia joka päivä.

Jos lääkärin apua tarvitsee, olisi paras löytää pätevä päihdelääkäri joka välittää potilaistaan ja tietää jotain myös lääkkeiden riskeistä. Sellasen saattaa hyvällä tsägällä löytää A-klinikalta tai katkolta / vierotuksesta.

Pelkkä lyhyt katko ei useimmilla riitä hoidoksi, eikä missään nimessä pelkkä lääkehoito, luoja varjelkoon! :slight_smile: Ne ovat vain ensiapu. Sen jälkeen on tarjolla monia hyviä pidempiä kuntoutuksia, joista monet lääkkeettömiä (joissa ei saa käyttää pkv-lääkkeitä).

Mutta kaikkein kaikkein tärkein asia monille nimenomaan raittiina pysymisessä, raittiuden ylläpitämisessä on vertaistuki!
AA-ryhmiä on kyllä tiuhemmassa kuin A-klinikoita, joten kyllä böndeltäkin pitäisi löytyä sopivan matkan päästä, ellei ihan Lapin erämaissä asu. :slight_smile:

nasuomi.org

Tästä illasta tulee vaikea, olla ilman päihteitä. Mutta perkele kokista (coca colaa) vain, se on hyvä korvike.
Ja meinasin mä käydä ainaki kattoo ton, ku löysin sittenki, aa-kerhon kokoontumisajot täältä mun viereltä, ni sitä niitten meininkiä, jos niillä on edes kesäsin (heinäkuu) kokouksia.
EIkä numerookaan ollut, mutta se on tossa muutaman kilsan päässä, mukava kävelymatka samal. Saa happea.

Selvää perjantai-iltaa vietetään täälläkin. Lenkillä ajattelin kävästä. Laitta iltapalaksi pitsaa, surfata netissä ja katella leffoja. Eiköhän se aika siinä kulu.

Oispa hieno homma jos tuo sun AA-ryhmä ois koolla ja toivottavasti on mukavaa sakkia.

No aina siel o mukavaa sakkii missä mä olen… :blush: :laughing:

Kello lähenee sitä aikaa kohta että pitää lähteä kokoukseen, kylläpäs pelottaakin. Mut kaippa silleen hyväl taval. Kyllä ne sotilaatkin pelkää sodassa, niitten se mitä ne pelkää on vaa vähä eri. Mut kaippa tässä on kyseessä jonkin sortin kuolema kumminki, minun väärentyneen itseni kuolema. :unamused: :question:

Onnea matkaan! Toivottavasti löydät itsellesi oikean ryhmän! Minä en löytänyt ja enpä sitten jaksanut enää etsiäkään. Join sen jälkeen puolitoista vuotta tjs. ja sen jälkeen raitistuin omavoimaisesti, noin suunnilleen…vertaistukea saan toki siskoltani ja vielä paremmin täältä.

Onhan se vähän eri asia sotilailla, niitä uhkaa joka käänteessä kuolema. Sinua “uhkailee” ihan uusi elämäntapa tällä hetkellä! :slight_smile:

Kiitos onnentoivotuksista! Ne lämmittivät rikkinäistä sydäntäni.
No mutta minähän olen sotilas, sotilas jumalan armosta. No ainakin kuuntelen marssimusiikkia ja olen sotahullu. :laughing:

Minä olen enemmänkin pasifisti, mutta marssimusiikki kuulostaa kyl ihan hyvältä toisinaan, samoin tykkään kuunnella sota-ajan musiikkia. Mukavaa kun sain lämmitettyä sydäntäsi edes pikkuisen, jospa se siitä ajastaan rupeaisi vaikka korjaantumaankin…?