Tää on tässä ketjustelussa todella tärkeä pointti, läheisriippuvuus tai mikä ikinä se onkaan, mikä saa ihmisen elämään toisen elämää ja tukahduttamaan itsensä. Siihen on syy, miksi ihminen valitsee elää päihderiippuvaisen persoonallisuuden kanssa.
Toinen vanhemmistani oli alkoholisti ja elin lapsuutta, jossa toinen aikuinen nähtiin hyvänä ja toinen pahana. On ollut järkkyä tajuta, kuinka se hyvä ei ollutkaan hyvä, vaikka vielä vanhana haluaa ylläpitää kuvitelmaa itselleen ja muille. Tänään elämässäni kummittelee tunneköyhyys ja merkityksettömyys.
Meridia, toivon että saat välillä hajota keskenäs, kun ei tarvitse esittää pärjääjää, täällä tai muualla.
Tämä ei enää niin liity ketjun aiheeseen, mutta minulla on vähän sama. Huomaan, että alan voida jotenkin huonosti ja ärryn, jos olen tekemisissä tämään “täydellisen” vanhempani kanssa. Omituinen fiilis kuunnella paasausta ja jeesustelua, mitä kukakin (julkkikset tai läheiset) on tehnyt… siis asioita (laiminlyöntejä, huonoa kohtelua, alistamista) , joita hän on tehnyt elämänsä aikana itsekin. Niitä hänen tekemiään asioita ei vain ole olemassa. Yritän olla miettimättä liikoja, koska hänellä on jo ikää, eikä ole todennäköistä, että ajattelutapansa muuttuu tai tuo “sokeus” väistyy.
Hovaaminen ja huolehtimnen yhdistettyn raivoamiseen ja rankisemiseen voivat olla tapoja käyttää valtaa, sitoa toinen pikkuhiljaa itseensä tekemällä tämä avuttomaksi. Alkoholisti on siihen sopivaa materiaalia… Omaa lapsuudenperhettäni kun mietin, huomaan, ettei lopulta kukaan oikein uskaltanut tehdä mitää kysymättä ensin tältä kaikkitietävältä, mikä taas johti haukkumiseen, että milloin kukakin on kuin kaksivuotias lapsi kyselyiässä ja ivaan: “miksi koko ajan kyselet kuinka tyhmä pitää olla ettei noin yksinkertaista asiaa osaa” . Eli tavallaan ensin itse pelolla muokkaa muita avuttomaksi ja epävarmoiksi, joka on uusi syy haukkua.
Eläessään jossain olosuhteissa, niille sokeutuu ja pitää normaaleina ja ehkä ymmärtää tilanteen kieroutuneisuuden vasta myöhemmin. Meillä on kaikilla taustamme, joka voi vaikuttaa alitajuisesti siihen, millaisen kumppanin valitsee, niin alkoholisoituvilla kuin heidän puolisoillaankin. Minullakin oli kaipuu toisen luo, mutten ollut oikein tottunut tasaveroiseen ja vastavuoroiseen tapaan olla ihmissuhteissa, ongelmainen alkoholisoituva ihminen oli jollain tavalla “helppo” valinta, koska eihän hän ole oikein läsnä vaikka olisi paikallakin, niin suhteeseessa on automaattisesti emotionaalinen etäisyys. Vaikka se on onttoa ja vajaata, se on tuttua.
Kirjoituksessasi oli ihan hyvä pointti vahvuudesta ja pärjäämisestä, mutta ilmaisisin sen itse vähän toisin… Kyllähän ihmisen kannattaa miettiä, onko itsellä joku pakko pärjätä tai olla vahva… ja ehkä epäluottamus, ettei uskaltaisikaan heittäytyä hetkeksi toisen kannateltavaksi tai luottaa, että joku muu hoitaa asiat ihan hyvin. Voihan parisuhteeseenkin valita siinäkin suhteessa itselleen sopivan; niin vastuuttoman, ettei tätä omaa kipupistettään voi, eikä tarvise hänen kanssaan sitä voi tutkiakaan, vaan saa (muka joutuu) pitää edelleen kaikki langat omissa käsissään.
Meridialle toivon ensivuodesta mukavaa muutosten vuotta! Eron jälkeen voi kääntyä elämässä ihan uusi sivu ja löytyä uusi suunta.
Mielenkiintoista. En ihan saa pointtia kiinni edellisten kirjoittajien teksteistä, tuleepa kurja mieli jos annan itsestäni tuollaisen kuvan. Ja juu, minulla on aikani ja paikkani romahtelulle, mutta arjessa en sitä voi harrastaa. Elämän pitää rullata eteenpäin, on oltava ruokaa pöydässä ja puhtaita vaatteita kaapissa, ei siinä ole minun hajoamiselleni sijaa.
Tarkoitus ei todellakaan ole olla mikään täydellinen yli-ihminen, joka pitää väen väkisin kaikkia lankoja käsissään. Tähän on oikeastaan ajauduttu, kun arki ja lapsi nyt vaan on ollut pakko hoitaa aina. Oli se toinen kadonnut johonkin ryyppyreissulleen tai ei. En tiedä sitten, tuleeko lapseni ärsyyntymään minusta joskus tulevaisuudessa tästä syystä, että yritin tasoittaa tietä. Isästään en hänelle paholaista tee, se kyllä käy ilmi viesteistäni että haluan isän olevan elämässämme läsnä niin paljon kuin se vain on addiktion puitteissa mahdollista. En halua mitään hyvä-paha asetelmaa. Eniten haluaisin tuon ukon hoitoon, että voisi olla turva lapselleen.
Kenen kannateltavaksi tässä voisi tällä hetkellä edes heittäytyä? Ei ole ketään. Omaan mieheeni luotin monia monia kertoja turhaan, en jaksa sitä samaa rumbaa. Onneksi tämä loppuu ihan pian.
Meridia, ei mun pohdinnat ollu tarkoitettu sinulle missään ikävässä mielessä, siis että sinä olisit oman vanhempani kaltainen tai mitään muutakaan, siinä mielessä kimpaannuit suotta. Joskus toisten kokemuksista tai kertomuksista voi saada jotain uutta näkökulmaa tai vertaistukea, mutta tämä ei nyt tainnut olla sellainen tilanne. Osa meistä puolisoista on itsekin vähän rikkonaisia, osalla tausta on toinen ja sen puolison alkoholiongelma alkaa hajottaa suhdetta. Jos oma elämä on ollut tasapainoista ja hyvää, ei välttämättä havahdu ongelmiin kovin äkkiä, eikä ehkä saa edes kiinni siitä, mihin se toinen juo (jos hänellä on jotain ongelmia elämässään ollut).
Muistelen, että kirjoitit jossain miehelläsi olevan vaikeampi tausta. Silloin lapsen saaminenkin voi laukaista ikäviä olotiloja ihan yllättäen ja päihdeongelma pahentua. Oma lapsi, isäksi tai äidiksi tulo voi nostaa pintaan omat kokemukset lapsuudesta. Toki täytyy muistaa, että alkoholisoitua voi kyllä ihan juomalla liikaa iloisissa merkeissä ja sosiaalinen juominen karkaa käsistä.
Erossa on monenlaista järjesteltävää, varsinkin jos on lapsia, mutta nekin saa yksi kerrallaan hoidettua. Olipa puolisoiden taustat mitkä hyvänsä, ei huonossa suhteessa kannata kitua liian kauan, eikä yhteistä ymmärrystä ongelmien ratkomisesta tai yhteisestä tulevaisuudesta löydy. Minäkin yritin keskustella ja kysellä ex-puolisoltani, millaista hän haluaisi elämämme olevan nyt ja tulevaisuudessa, hän ei niitä halunnut puida tai suunnitella ja alkoholin kohdalla lopettaminen ei tullut kyseeseen. “Vähentäminen” taas oli tyhjää horinaa, joka antoi takaportin juoda vanhaan malliin. Kaipa siinä sitten mietin, että vaihtoehdot on elämän jatkuminen sellaisena tai sen paheneminen tai ero, vaikkei mies sitä halunnut.
Voimia tulevaan, en sotke enää ketjuasi omilla horinoillani, pahottelut siitä.
Ei hätää, Vieras. Stressaantunut mieli näkee loukkauksia sielläkin, missä niitä ei ole. Pahoitteluni siitä. Tänään on ollut erityisen vaikea päivä, onneksi illalla pääsen sitä purkamaan erään henkilön kanssa.
Tämä on siitä jännä tilanne, että en todella olisi osannut tätä vielä joitakin vuosia sitten ennustaa. Vaikeista taustoistaan huolimatta mies on ollut kohtuullisen tasapainoinen aiemmin ja alkon käyttö hallittua. Sellainen kiltti mies muutenkin. Ongelmat alkoivat pikkuhiljaa, kunnes lapsemme vauvavuoden jälkeen ne lähtivät käsistä. Varmaankin jokin kriisi, josta puhuitkin. Oman lapsuuden muistot pyrkii pintaan ja sekoittaa pakkaa. Koitin jo ensimmäisten isojen ongelmien ilmetessä saada häneen puheyhteyden, jotta tilanne ei olisi luisunut tähän, mutta epäonnistuin. Olen koittanut lähestyä asioita monella tavalla, mutta mikään ei ole toiminut. En enää kertakaikkiaan keksi mitään muuta, kuin lähtemisen.
Kun ensimmäisen kerran avasin suuni eräälle tärkeälle läheiselleni, sain aikamoista vähättelyä osakseni. Saatesanoilla “oma asenne ratkaisee”. Muutenkin sukuni pitää miehestä, eikä nähnyt tätä meillä asuvaa “asiaa” ennen kuin kaunistelematta levitin kaiken esille. Siksi meni jonkin aikaa, ennen kuin kenellekään ulkopuoliselle halusin uskoutua. Ehkä siksikin olen vähän altis kritiikille tällä hetkellä. Myös silloin, kun olisi syytä olla kriittinen.
Minulla oli itselläni oikein hyvä lapsuus, raittiit vanhemmat ja muutenkin elämä mallillaan. Ennen nykyistä miestäni seurustelun useamman vuoden erään “tavallisen” miehen kanssa, jonka kanssa erottiin kun lapsihaaveet eivät menneet yksiin. Eli en usko, että olisin hakeutumalla hakeutunut nykyisen “rikkinäisen” mieheni seuraan, vaan tapasimme kuin kuka tahansa toisensa löytävä pari. Tähän nyt vain sattui tulemaan näitä ekstroja…
Alan pikkuhiljaa uskoa siihen, että kaikki järjestyy kyllä. Pettymys siitä, ettei kaikki mennytkään niin kuin oltiin yhdessä ajateltu, on aika kova tietenkin.
Hei vaan, niinhän siinä käy, tiedän omalta kohdaltani saman. Paloin pahasti loppuun ja silloin jotenkin poimii ympäristöstä ne ikävät asiat ja tulkitsee kaiken negatiivisen kautta.
Heitän pohdittavaksi pari asiaa näin ulkopuolelta; kirjoitit, että yritit ja epäonnistuit. Parisuhde on kumminkin kahden kauppa, eikä sitä oikein pysty yksin korjaamaan tai hoitamaan, jos toinen ei halua tai pysty siihen. Minusta sinä et ole epäonnistunut, koska tuo olisi ollut yksin mahdotonta.
Tuohon parinvalintaan liittyen, jos erosit aeimmasta suhteesta siksi, ettei se mies halunnut lapsia, voisiko olla niin, että tämän suhteen alussa kriteereinä painotit sitä, että hänkin mahdollisesti haluaa lapsia ja siksi ehkä olisit “ohittanut” merkit orastavasta alkoholiongelmasta? Mulle ainakin on käynyt niin, että johonkin asiaan parisuhteessa kompastuneena, olen keskittynyt siihen, että seuraavassa suhteessa ei ainakaan sitä hankaluutta olisi ja valinnut sitten tyypin, jossa on kosolti muita mun kanssa yhteensopimattomia piirteitä. Suo siellä, vetelä täällä.
Sulla on kuitenkin tuosta suhteesta toivottu lapsi ja kosolti karttunutta elämänkokemusta, joten eihän sekään hukaan mennyt. Elämä tuppaa olemaan välillä vähän mutkikasta, eikä mene aina suunnitelmien mukaan. Sitten joutuu vähän korjaamaan suuntaa. Elämä voi olla silti rikas ja onnellinen.
Kiitos vieras viestistä ja kiva kun tulit vielä juttelemaan mun kiukutteluista huolimatta tänään on valoisa päivä, mieskin on jo viikon ollut selvinpäin. Eli repsahdus olisi tiedossa vasta tuossa joulun jälkeen, saan hengähdystauon tässä ennen.
Olen huomannut, että olen jo useamman vuoden ottanut isomman vastuun myös tästä parisuhteesta. Jotenkin tunsin, että minun pitäisi yrittää tosi kovasti nyt kun viimein “sain kaiken”, vaikka eihän se niin mene. Onneksi olen nyt havahtunut tähän, miten omituinen se ajatus oli.
On hyvin mahdollista että olen ohittanut miehen jo orastavat ongelmat parinvalintaa tehdessä. Meillä kun muuten natsasi kaikki niin hyvin yhteen, perhehaaveita myöten. Oli hirveää herätä todellisuuteen ja jonkin aikaa halusin sen olemassaolon kieltääkin.
Ja olet oikeassa, tässä on ollut paljon hyvääkin. Vaikka tämä ei nyt sitten se vuosisadan rakkaustarina ollutkaan, eikä sitä “happily ever afteria” yhdessä saadakaan, niin on tämä ollut ihan onnistunut lähes kymmenvuotinen
Hei vaan, elossa ollaan on ollut paljon tekemistä tässä viimeisen kuukauden aikana, niin en ole ehtinyt tilannetta päivittää.
Mies oli kuukauden juomatta. En siis ehtinyt sanoa aikeistani mitään, kun itse oma-alotteisesti totesi, että nyt pitäs varmaan laittaa korkki kiinni. No mikäs siinä, ajattelin. Katsotaan miten ukon käy.
Ja samalla tavallahan se meni kuin aiemminkin, tosin nyt raitis jakso oli pisin tähän mennessä. Perjantaina nimittäin lähti sitten kuitenkin taas käsistä, yhdelle lähti kaverin kanssa ja koko yön oli reissussa. Normaaliin tapaan. En jaksanut sanoa mitään, en ole lainkaan yllättynyt.
Mä olen niin kyllästynyt tähän murmelipäivään, että kun fyrkat on koossa vuokravakuutta varten niin nostelen kytkintä. Vielä en pääse lähtemään, kun puuttuu muutama satanen säästöistä (tuli yllättävä meno ja jouduin säästöjäni käyttämään), mutta ei enää kauaa. Olo tuntuu nyt jo hyvältä, kun huomaan pankkitilin saldon kasvavan ja vapauden häämöttävän.
“Mihin isi meni?” kysyi lapsi perjantaina, kun ei iskä tullutkaan kotiin. Sydäntä puristi, kun mietin mitä olisin vastannut. “Isi on moikkaamassa kaveria, kyllä se sieltä tulee”. Purskahdin itkuun kun lapsi nukahti. Mulla nyt niin väliä ole, mutta eikö se sika tajua mitä se tuolle pienelle tekee. Tuolle pienelle, joka rakastaa isiä ja joka aina jaksaa uskoa.
Kuulostaa hyvältä, nimittäin tuo päättäväisyytesi ja suuntasi. Sydäntäsärkeväähän se äiteelle on, kun pieni viaton mieli vilpittömästi isiä rakastaa, eikä isi omaa merkitystään ymmärrä. Äidin itku kertoo, että toisella teistä aikuisista on sydän paikallaan.
Tsemppiä jatkoon. Jonain päivänä vielä hymyssäsuin huokaiset helpotuksesta. Eikä siinä kaikki.
Heipä hei vaan, tulenpa päivittelemään kuulumisia ja selkiyttämään omia ajatuksiani.
Pääoma lähtöä varten kasvaa hyvää tahtia. Olen onnistunut saamaan rahaa säästöön huomattavasti nopeammin kuin ajattelin. Mies on sekoillut entiseen (tai vielä pahempaan) malliin, mutta on nyt viimeisimmän episodin jälkeen kuulemma lopettanut juomisen kokonaan. Mitään apuahan hän ei ole vieläkään hakenut, eli tämä tahdonvoimaan perustuva raittius kestää maksimissaan joitakin viikkoja. Eikä sen enää väliä, en enää pysty jatkamaan suhdettamme muutenkaan. Minussa ei ole enää voimaa yrittää.
Lapsen huoltajuusasiat ovat nyt päälimmäisenä mielessä. En halua antaa häntä yökylään isän luokse, kun tiedän miehen sekoilun ja tiedän, ettei voi juoda “vain yhtä” vaikka niin ajatteleekin. On saattanut joskus juoda jo sillä välin, kun olen ollut poissa vaikka pari tuntiakin. Mitenköhän viralliset tahot suhtautuvat vaatimukseeni siitä, ettei mies saa lasta yöksi? Uskon todella lapsen olevan hänen luonaan vaarassa yöllä, jos mies alkaakin juoda. Kai se on viimekädessä käräjäoikeuteen mentävä?
Kevät on ollut täynnä ihania yllätyksiä. Vaihdoin työpaikkaa, jonka myötä olen pitänyt itsestäni parempaa huolta. Toimeentulo parani uuden työn myötä. Olen reissannut lapsen kanssa kesällä, uinut ja nauttinut helteistä. Kesä sai minuun uudenlaista energiaa, vaikka valitettavasti edelleen se sama mies nukkuu ja haisee sohvalla. Tilanne on edennyt siihen että on pe-su välin jossain muualla kuin kotona. En itseasiassa edes tiedä aina missä on, enkä jaksa kysellä. En tiedä paljonko juo, mutta kyllä se usein viikonlopun jälkeen mustelmilla on. Miehen kaverit välillä soittelevat minulle ja ihmettelevät miehen käytöstä. Kuuntelen, mutta en ota kantaa. Valot ei syty päähän vaikka kaveritkin jo juomiseen yrittävät puuttua.
Muuttorahasto on hieman vaiheessa, olen joutunut käyttämään alkuvuodesta rahaa yllättäviin terveysongelmiin jotka kävivätkin aika kalliiksi, mutta nyt tilanne on taas tasaantumassa. Kesälomat on kohta lusittu ja toivon että lokakuuhun mennessä osoite on jossain muualla.
Ei pelota enää. Olen hankkinut keskusteluapua ja uskon, että kaikki kyllä järjestyy. Seuraavan kerran tulen tänne kertomaan miten muutto etenee
Muutin pois. Ja sulassa sovussa ollaan, toistaiseksi ainakin. Onneksi niin, turha on kaunaa kantaa. Kävin tosi lähellä loppuunpalamista ja silti syyllisyys lähdöstä jäytää sydämessä. Minä vein lapseni pois kotoaan, minä rikoin perheen, onko tuo mies niin juoppo kuitenkaan?
Ja samassa hetkessä vastaan itselleni; on se. Se joi silloin kun sitä itkien pyysin kotiin, se joi kun olisin tarvinnut tukea, se joi kotona ja se joi reissussa. Se sekoili kotona ja sekoili ulkona. Mikään tässä maailmassa ei sitä kai estä juomasta. Nytkin se päästi meidät menemään, luopui perheestään ennemmin kuin alkoholistaan.
Kyllä tämä tästä. Kevät lähestyy, linnut laulaa. Minä en musertunut tämän painon alle.
Heips! Luin kirjoituksiasi tänään <3 sain niistä voimaa, minulla hyvinkin samanlainen tilanne. Miten sovitte lapsen tapaamiset? Uskallatko luottaa yökylään?
Halusin tulla jatkamaan tarinaani, nyt kun erosta on jo yli 1,5 vuotta. Moni tarina täällä päättyy ilman loppuratkaisua, joten ajattelin
että ehkä tästä voisi olla jollekin vastaavassa tilanteessa elävälle apua.
En tunnista itseäni aiemmista kirjoituksistani. Olin niin hukassa, yksin ja luovuttanut, elin jonkun toisen elämää. Ero oli loppuviimein sotkuinen, kun ex-puolisoni ymmärsi sen lopullisuuden ja meni paniikkiin. En antanut periksi ja sain kyllä tuntea päätökseni “nahoissani”, mutta nyt kaikki on hyvin. Vaikeakin tilanne helpottaa, vaikka ero tuntui siinä hetkessä maailmanlopulta ja kyseenalaistin itseni moneen kertaan. Käyn tällä hetkellä terapiassa avaamassa menneisyyden lukkoja, jotta ne eivät myöhemmin muodostu liian suureksi taakaksi. Elämä on onnellista ja tasapainoista.
Lapsenkin asiat on mallillaan. Isä on kaikesta huolimatta pystynyt isyyteen hyvin.
Lähteminen oli elämäni paras päätös. Tämä kesä on ollut kaunein moneen vuoteen.
Ihana kuulla!
Sain itse kirjoituksestasi voimaa tehdä saman päätöksen ja voin myös sanoa samat asiat, eli olin aivan hukannut itseni, voimavarat loppu. Nyt kun erosta on kohta vuosi, niin en ole katunut päivääkään! Olen taas löytänyt elämänilon!
tänään on valoisa päivä, mieskin on jo viikon ollut selvinpäin. Eli repsahdus olisi tiedossa vasta tuossa joulun jälkeen, saan hengähdystauon tässä ennen.