Ero "tissuttelijasta" lapsiperheessä?

Noniin.

Mistä sitä aloittaisi. En ole koskaan puhunut kenellekään näistä asioista, läheiset tietävät jotakin, mutta eivät koko totuutta. Nytkin epäilyttää kirjoittaa, pelkään… Niin, en edes tiedä mitä pelkään. Kirjoittaminen varmaan tekee asioista todellisempia, ehkä se pelottaa. Ja ehkä haluan vielä uskotella ulkopuolisille, ettei meidän talossa asu alkoholistia.

Tämä perus kuvio, mitä monet ovat kokeneet. Ollaan parikymppisinä tavattu, eletty nuoruus yhdessä. Mies on kitannut kaljaa viikonloppuisin, mutta kuitenkin ollut aktiivinen liikkuja ja ihan hyvä puoliso samalla. Lapsi syntyi vajaa kolme vuotta sitten. Mentiin naimisiinkin. Sitten alkoi se kuuluisa alamäki. Kuin varkain, pikkuhiljaa huomasin, miten alkon käyttö lisääntyi. Enää ei juotu vaan viikonloppuna, vaan myös viikolla.

Nykyään mies tissuttelee päivittäin. Ehkä kerran viikossa on päivä, jolloin ei juo yhtään. Yleensä menee kuitenkin vähintään kaksi olutta, usein neljä. Olen löytänyt piilopullojakin. Viikonloppuna kavereiden kanssa menee enemmänkin. On kuin se “nuoruus” vaan jatkuisi, vaikka perhekin jo on.

Mies saattaa kadota reissulleen. Sanoo tulevansa klo 23, mutta saapuukin ehkä seuraavana päivänä. Unohtelee, on vihainen ja nukkuu pitkin päivää, koska valvoo yöt. Iltavuoroviikot on pahimpia, koska silloin voi valvoa kuinka pitkään tahansa. Lapsen kanssa on vielä pystynyt olemaan jos en ole paikalla. Jos olen paikalla, mies yleensä nukkuu päiväunia. Ei juurikaan kiinnitä minuun huomiota. Menen kotona pitkin seiniä, koska mies ärsyyntyy helposti ja hermostuessaan paiskoo ovia.

Olen jo tehnyt päätöksen lähtemisestä, koska en minä tuota edes rakasta. On niin paljon minua satuttanut petetyillä lupauksillaan, etten voi enää antaa anteeksi. Mutta huoltajuusasiat pelottaa - mies on paperilla hyvä tyyppi ja isä, pelkään mitä lapselle tapahtuu kun väsyn yhteiselämään ja lähden. Onko jollakin asiasta kokemusta? Viikonloppuisyyteen mies ehkä pystyisi, mutta en usko että sen enempään.

Luotan häneen niin vähän, etten lapsen takia uskalla vielä lähteä. Viikonloppuisyyskin vaatisi jotain luottamusta, jota minulla ei enää häntä kohtaan ole. Lapsi on kuitenkin vasta kohta kolmen vanha, eikä osaa kertoa miten isin kotona sitten menee. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Olen antanut aikarajan, että lapsen viisivuotispäivään mennessä pitää lähteä. Se auttaa minua jaksamaan tätä hetkeä.

On tosiaan harmi, että lapsen kautta on sidottu siihen entiseen puolisoonsa eron jälkeenkin.
Meillä ei ollut lapsia, eikä yhteistä omaisuutta, niin ero oli aika helppo siinä mielessä.

Pelkäätkö, että mies alkaisi kostaa lapsen kautta, vaati yksinhuoltajuutta itselleen tai temppuilla muuten? Vai pelkästään, ettei lapsen ole hyvä olla isin luona viikonloppuna?

Auttaisiko asiassa se, ettet niin näytä pelkoasi tai millään tavoin yritä “omia” lasta? Mies ei ehkä silloin niin hoksaa alkaa käyttää lasta aseena. Yrittäisit päinvastoin puhua koko ajan, miten haluat että isä on lapsen elämässä ja miten se helpottaisi sinuakin, kun saat levätä lapsen ollessa miehen luona. Silloin luulisi, että mahdollinen kosto olisikin se, ettei mies kiusallaankaan ota lasta kovin usein luokseen. Ikäväksi heittäytyvä ex-puolisohan yrittää toimia aina päinvastoin kuin toinen toivoo.

Hyväksi varmaan on myös toimivan ja turvallisen suhteen luominen lapseen, että hän uskaltaa kertoa mieltään painavista asioista. Ehkä voi kertoa, että kaikista asioista voi puhua, vaikka isi sanoisikin jonkun olevan salaisuus. Ikävät puheet liittyy aikuisten riitoihin, eikä lapseen, eikä mitään pahaa tapahdu vaikka kertookin asioista ja niistä pitääkin kertoa. Omalta osaltaan on parempi olla puhumatta mitään pahaa lapselle isistä, ettei hän joudu ikävään välikäteen ja valitsemaan puolia.

Asiat usein sujuu iihan hyvin, ainakin alun mahdollisten ongelmien jälkeen. Parhaimmillaanhan mies voi olla onnellinen vapaudestaan ja mahdollisuudesta ryypätä rauhassa. Jos lapsen isäviikonloput on huolestuttavia, kaipa asiasta voisi silloin ilmoittaa sosiaalihuoltoon tai tehdä lastensuojeluilmoituksen, mikä siinä tilanteessa saattaisi auttaa rajaamaan tapaamiset valvotuiksi. Osa isistähän ei muutenkaan oikein jaksa olla lapsen elämässä mukana.

Tsemppiä! Asiat kyllä järjestyy tavalla tai toisella.

“Pelkäätkö, että mies alkaisi kostaa lapsen kautta, vaati yksinhuoltajuutta itselleen tai temppuilla muuten? Vai pelkästään, ettei lapsen ole hyvä olla isin luona viikonloppuna?”

Pelkään tuota temppuilua ja sitä, että lapsi jää vaille kunnollista hoitoa. On mies tähän mennessä lapsen hoitanut silloin kun en ole kotona, mutta en tiedä mitä se sitten olisi, jos olisi lapsen kanssa kahden esim. Pe-Su välisen ajan. Mies on tosi ehdoton ja itsepäinen, ei muuta helposti näkemyksiään ja jos päättää olevansa jossain oikeassa, runttaa ideaansa läpi vaikka maailman tappiin asti. Pelkään, että alkaa kiristää minua jollain keksimällään jutulla.

"Auttaisiko asiassa se, ettet niin näytä pelkoasi tai millään tavoin yritä “omia” lasta? Mies ei ehkä silloin niin hoksaa alkaa käyttää lasta aseena. Yrittäisit päinvastoin puhua koko ajan, miten haluat että isä on lapsen elämässä ja miten se helpottaisi sinuakin, kun saat levätä lapsen ollessa miehen luona. "

Tätä olen yrittänyt työstää mielessäni. Että jos en näytä pelkojani ja omalta osaltani yritän pitää miehen ja lapsen välit hyvinä, suojelen sillä lastakin joutumasta vallankäytön välineeksi. Ja ihan tosissaan haluaisin tietenkin, että lapsi saisi isin kanssa olla, mies ei ole tähän mennessä ollut kuitenkaan huono isä vaikka juoppo onkin. Hän on aidosti kiinnostunut lapsestaan ja tekee tämän kanssa kyllä asioita, selvänä jopa (koska on pakko olla selvänä, muuhun en suostu). Minä olen hoitanut tosin aina sen turvan ja rutiinin lapsen elämään, mies kun mielellään on vaan “kiva isi” joka ei niinkään niistä rutiineista tahdo välittää…

“Jos lapsen isäviikonloput on huolestuttavia, kaipa asiasta voisi silloin ilmoittaa sosiaalihuoltoon tai tehdä lastensuojeluilmoituksen, mikä siinä tilanteessa saattaisi auttaa rajaamaan tapaamiset valvotuiksi. Osa isistähän ei muutenkaan oikein jaksa olla lapsen elämässä mukana.”

Tätä olen myös miettinyt, että kai joku taho minua sitten auttaa jos isiviikonloput alkavat vaikuttaa lapselle haitallisilta. Toisaalta toivon, että ymmärtäisi silloin itse pysyä poissa kuvioista, ettei tarvitsisi alkaa hirveään vääntöön hänen kanssaan. On tosi raskas ja vaikea ihminen halutessaan. Eikä hänellä taida olla mitään aavistusta mun lähtöaikeistakaan, vaikka olen sanonut olevani ihan loppu tähän.

Kiitos tsempeistä :slight_smile: tässä on vielä vähän ajatustyötä tehtävänä, mutta onneksi tänne voi palata aina lukemaan omia ja muiden tekstejä ja ammentaa niistä voimaa. Kirjoitus saattaa olla vähän sekava, kun puhelimella tätä koitan saada kasaan.

Tervehdys sinulle;

On hyvä, että työstät ja jäsennät omia ajatuksiasi kirjoittamalla tänne Kotikanavalle. Olet vaikeiden ja kipeiden päätösten äärellä ja elämäntilanteesi kuluttaa henkisiä voimavarojasi hetkellä, jolloin elämänne ja parisuhteenne pitäisi olla yhteisen lapsenne takia onnellista aikaa kaiken kiireen keskelläkin ja sellaistahan se todennäköisesti olisikin ilman puolisosi päihderiippuvuutta. Alkoholi sotkee monta yhteistä hetkeä, jolloin teidän tulisi olla toistenne tukena ja esikuvina lapsellenne. Nyt vastuu lapsenne kasvatuksesta ja kaikesta hänen kehityksensä kannalta tärkeistä asioista kaiketi lankeaa pitkälti sinulle miehesi kiinnittäessä enimmän huomionsa päihteisiin. Se ei tunnu sinusta ehkä aivan reilulta eikä oikeudenmukaiselta.

Päihderiippuvuuteen liittyy hyvin usein taudinkuvan paheneminen ajan myötä. Nautitun alkoholin määrä lisääntyy koska alkoholisti ei saavuta enää tavoittelemaansa hyvän olon tunnetta muutoin kuin juomalla yhä enemmän. Alkoholin aiheuttamat haitat alkavat vähitellen näkyä yhä selvemmin ja terveysriskit kasvavat. Sinun on hyvä tiedostaa nämä ikävät tosiasiat pohtiessasi omaa ja lapsesi tulevaisuutta.

Erotilanteissa korostetaan aina lapsen edun huomioimista. Lapsi on teidän kolmen ihmisen kokonaisuudessa kaikkein heikoin osapuoli ja siksi häntä on kyettävä kaikissa tilanteissa suojelemaan. Ihanteellisinta olisi, että te kaksi aikuista kykenisitte sopimaan lapsenne huollosta ja tapaamisoikeudesta järkevästi ja hyvässä hengessä. Aivan liian monissa eroperheissä lapsesta tulee käytännössä pelinappula ja toisistaan eronneiden aikuisten ihmisten välinen “ukkosenjohdatin”. Tällainen tulevaisuudenkuva on mahdollisuuksien mukaan hyvällä suunnittelulla ja teidän keskinäisin sopimuksin pyrittävä torjumaan. Sinä tunnet miehesi ja hänen reaktionsa uusissa ja yllättävissä tilanteissa. Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu siltä, että teidän kaikkien kolmen ihmisen tulevaisuuden kannalta olisi ehkä järkevää valmistella ja valmistautua eroon siitä etukäteen keskustellen. Pelkosi miehesi mahdollisesta huonosta käytöksestä lapsenne ollessa tapaamisoikeuden nojalla hänen hoidossaan on ehkä aiheeton sillä tapaamiset ovat järjestettävissä valvotuissa olosuhteissa, mikäli perusteet sellaisen määräämiselle täyttyvät.

Pyrkimys lapsen edun huomioimiseen ei saa merkitä sitä, että sinun on tingittävä kaikista omista tarpeistasi. Sinun oman hyvinvointisi kannalta on tärkeää, että mietit millainen järjestely turvaa sekä sinun että lapsesi mahdollisuudet hyvään elämään.

Kerrot jaksavasi parisuhteessasi kunnes lapsenne täyttää viisi vuotta. Toivottavasti sinulla on ympärilläsi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voit vaihtaa luottamuksellisesti ajatuksiasi ja sitä kautta saada voimaa ratkaisuihisi. Mikäli sinulla ei ole ketään aikuista kaveria eikä sellaisia läheisiä, joiden kanssa keskustella, suosittelen sinulle tutustumista Al-Anon ryhmien toimintaan. Toiminnan lähtökohtana on nähdä yhden perheenjäsenen alkoholismi koko perheen sairautena, jonka seurauksena kaikkien perheeseen kuuluvien henkilöiden sekä henkinen että fyysinen terveys on koetuksella. Ryhmien vertaistapaamisissa keskustellaan likeisesti saman kaltaisissa tilanteissa olevien henkillöiden jaksamisesta ja erilaisista ratkaisuista selviytyä. Vertaistuki voi auttaa esimerkiksi punnitsemaan asioita niin lapsesi kuin sinunkin kannaltasi.

Toisin kuin sinä itse toteat edellisen kirjoituksesi päätteeksi, minun mielestäni kirjoitat erittäin johdonmukaisesti ja selkeästi. Olet asettanut kypsällä tavalla itsellesi päämäärän, jota kohden olet kulkemassa. Epäilemättä sinulla on vielä monta asiaa kypsyteltävänä, mutta ajan myötä nekin ratkeavat yksi toisensa jälkeen. Ehkä minun ei pitäisi hämmentää sinua, mutta yhtenä ajatuksena voisit ainakin hypoteettisesti miettiä sitäkin vaihtoehtoa miten sinä reagoisit siinä tilanteessa, että miehesi päättäisi raitistua ja todella löytäisi itsestään voimaa toteuttaa sellainen aikomus. Jos vastauksesi on eroaminen siinäkin tilanteessa, on se ehkä merkki suhteenne kaikkinaisesta liudentumisesta ja varsinkin siinä tapauksessa sinun on hyvä jatkaa eronne valmistelua ajatustesi voimalla ja tulevaisuudessa - ennemmin tai myöhemmin - toteuttaa ero käytännössä.

Toivon sinulle voimia ja jaksamista kaikkien ajatustesi keskellä.

Kiitos viestistäsi juhapetteri. Antoi paljon ajattelemisen aihetta. Näin melko pienellä paikkakunnalla al-anoniin meneminen tuntuu jotenkin vaikealta, siellä olisi varmasti liian tuttuja ihmisiä. Minulla on kyllä pari läheistä, joille olen enenevissä määrin puhunut asioista. En ehkä tosin niin suoraan, kuin tänne.

Niinpä, tämän pitäisi nyt olla sitä onnellisen yhteiselon aikaa. Ulkopuolisen silmin varmaan onkin, onhan meillä kaikkea. Molemmat tekevät hyväpalkkaisia töitä ja puitteet on kaikin puolin kunnossa. Lapsi on terve ja ikätasoaan edellä, hän ei toistaiseksi ole saanut vaikutteita meillä vallitsevasta ilmapiiristä. Miehen juominen on pysynyt poissa hänen silmistään, lapsi kun menee aikaisin nukkumaan ja on tottunut siihen, että minä herään joka aamu hänen kanssaan kahden. Ja oikein arvasit, lapsi on pitkälti minun vastuullani. Eikä se oikeastaan ole haitannut enää, lapsen kasvaessa moni asia on helpottunut ja tuo pieni tyyppi on niin mahtavaa seuraa, että moni huoli jää hänen kanssaan taka-alalle.

Tiedän, että mieheni ongelma tulee pahenemaan ajan myötä. Se on nyt jo muokannut hänen persoonaansa paljon, en välillä edes meinaa tuntea häntä. Tuohon, että jäisinkö jos hän raitistuisi, voisin vastata että en. Oikeastaan enää ei ole kyse siitä lähteäkö vai ei, vaan enemmänkin siitä milloin lähteä. Liian paljon on tapahtunut, enkä usko että voisin luottaa hänen raitistumiseensa. Joskus on nimittäin ollut helpompia kausia, jolloin on ollut ilman alkoa. Aina se on palannut takaisin. Lopettaa ei aio, sen on sanonut suoraan.

Olen puhunut miehelle monta kertaa siitä, ettei tämä ole minun käsitykseni perhe-elämästä tai parisuhteesta. Olen sanonut suoraan ja epäsuorasti, etten voi elää näin. Uskon silti, että vaikka valmistelisimme eroa miten vain, mies ei usko niin tapahtuvan ennen kuin ihan oikeasti lyön eropaperit kouraan ja lähden. On sellainen tyypillinen kieltäjä - asioita ei ole olemassa, ennen kuin siinä hetkessä. Ja sitten onkin paniikki päällä.

Olen jotenkin ajatellut, että jaksan sen pari vuotta kun maali on kuitenkin tiedossa. Ja kun meillä tämä alkoholismi kuitenkin näkyy lähinnä niin, että mies ei ole paikalla tai on omissa oloissaan eri paikassa kuin minä ja lapsi. Eli tiivistettynä: alkoholismi näkyy poissaolona. Enkä kaipaa parisuhdetta tällä hetkellä muutenkaan, uskon että toipumiseen saattaa mennä useampi vuosi sitten kun se lähdön hetki koittaa.

Vieläkin kamppailen tämän kirjoittamisen kanssa. Olen kaveripiirissäni se kuuntelija ja auttaja ja nyt kun omista ongelmista on puhuttava, on se tosi vaikeaa. Olen tosi taitavasti rakentanut asiat niin, ettei minusta näe tilannettamme ulospäin. Monelle tämä on tullut ihan yllätyksenä, miten meillä tosissaan menee.

Hyvä Meridia;

Olet selvästi kypsytellyt ajatusta eroamisesta alkoholisoituneesta puolisostasi ja päätynyt toteuttamaan eron kunhan olet saanut valmistelut päätökseen. Arvostan ajattelusi selkeyttä ja johdonmukaisuutta. Ajattelen sen kantavan sinua eteenpäin. Kaikkinainen epävarmuus ja ajatusten sekamelska ovat omiaan hämmentämään ihmismieltä. Päätöksen tekeminen ja siinä pysyminen - asioita joihin alkoholiriippuvainen puolisosi tuskin kykenee - kaiketi helpottavat sinun arkeasi.

On hyvä, että lapsellasi on sinut ja sinulla hänet. Saatte - joskin kovin eri tavoin - voimaa toisistanne. Sinun läsnäolosi ja päihteettömyytesi luovat turvaaa ja vakautta lapsellesi hänen isänsä alkoholismista huolimatta. Lapsenne perusturvallisuus on rakentumassa kotinne ilmapiirissä, josta sinä olet epäilemättä suuressa vastuussa. Lapsen edun asettaminen etusijalle on sinulta arvokas panos koko hänen tulevaisuudelleen.

Ymmärrän oikein hyvin suhtautumisesi Al-anon -ryhmien tapaamisiin. Ei ole helppoa rohkaista luontoaan - semminkään pienellä paikkakunnalla - ja osallistua tapaamiseen, jossa joutuu kasvotusten ikävien tosiasioiden kanssa huolimatta siitä, että muutkin osanottajat ovat näin kohdallaan tehneet ja ovat valmiita suhtautumaan rakentavalla ja oivaltavalla tavalla omasta kokemusmaailmastaan käsin muiden läsnäolijoiden avautumisen. Muutenkin perheenjäsenen päihdeongelmiin liittyy paljon salailua ja kulissien rakentelua. Siitä illuusiosta ei helppoa luopua. On kuitenkin erinomaista, että sinun lähipiiristäsi löytyy henkilö tai henkilöitä, joiden kanssa voit luottamuksellisesti vaihtaa ajatuksia.

Ajatuksesi siitä, että olet joutunut viime aikoina vaihtamaan roolia kuuntelijasta oman elämäsi kertojaksi tuntuu minusta kovin tutulta ja omakohtaiselta. Älä kavahda sitä tunnetta vaan suhtaudu ystäviesi apuun ja tukeen avoimin mielin. Kertomasi mukaan aikanaan monelle ihmiselle tukea tarjonneena tiedät kokemukseesta miten antoisaa se voi olla - puolin toisin.

Kiitos taas juhapetteri viestistäsi. Vastauksesi ovat selkeitä ja jäsentävät hyvin omia ajatuksiani.

Onkohan pakko käydä oman kunnan al-anonissa, vai voisikohan sitä tehdä vierailun jonkun naapurikaupungin al-anoniin? Auto nimittäin löytyy kyllä. Osaisin varmaan puhua avoimemmin, kun ympärillä olisi varmasti täysin tuntemattomia ihmisiä. En siis lainkaan ole vertaistukiryhmään menoa vastaan, haluaisin vaan saada siitä kaiken hyödyn irti kun sinne menen. Ettei puhuminen jäisi kiinni jännittämisestä tutuhkojen ihmisten kanssa.

Tämä uusi puhujan rooli on kyllä ollut ajoittain vaikea, mutta pikkuhiljaa alan uskoa siihen että ympärillä olevat ihmiset kyllä ottavat minut vastaan myös tässä asemassa.

Tällä hetkellä meillä on taas jokin parempi vaihe menossa eikä kalja ole maistunut ihan niin tiukkaan tahtiin. Tämä ei tosin ole pyörtänyt päätöstäni lähdöstä, nytkin ajattelen vain “milloinkohan taas lähtee käsistä?”

Hei! Ryhmiin voi vapaasti mennä mihin vaan. Eikä tarvitse mitenkään “sitoutua” yhteen ryhmään, oman halunsa ja tarpeensa mukaan voi käydä milloin missäkin, minkä ryhmän paikka ja kokoontumisaika sopii parhaiten, jos kerran saavutettavissa lähialueilla on useampia ryhmiä.

Kiva kuulla, että al-anoniin voi mennä mihin vaan. Kun tämä korona tästä helpottaa, pitänee varmaan mennä. Tuntematon juttuseura kelpaisi, vaikka lähipiirissäkin tukena ollaan.

Täällä oli seesteisempi hetki. Paino sanalla oli. Juomattomuus kesti kolmisen viikkoa, kunnes yhtenä iltana katosi taas reissulleen. En yllättynyt, en soitellut perään. Oli vähän ihmeissään, kun en enää häntä kotiin kaipaile. Ironista.

Nyt olisi varmaan aika alkaa miettiä konkreettisia toimia oman ja lapsen elämän kannalta. En kyllä tiedä, miten uskalla edes lähteä, kun en tiedä mitä lapsen viikonloput iskällä olisi. Pitää selvittää mistä paikasta saisi apua näihin mietteisiin.

Mies ei edelleenkään tunnista ongelmaa. Hänen kanssaan ei voi puhua, suuttuu ja heittäytyy marttyyriksi. Antaa olla sitten.

Hei!

Äitini oli, ja on alkoholisti. Kun teininä muutin pois, ja kävin lomilla tai viikonloppuna äidillä, kuvioissa oli yleensä enemmän tai vähemmän alkoholi. Kaatokännissä oli harvemmin, mutta ahdistava ilmapiiri. Jos et mieheen luota, miksi antaisit lapsen sinne hoitoon? Lapsena, teininäkin, suojelin äitiä. Enkä tiennyt paremmasta, luulin että elin normaalia lapsuutta… Lapset suojelee vanhempiaan, vaikka sitten toisiltaan. Vanhempani ovat eronneet kun olin ehkä 6-7 vanha. Se helpotti kun erosivat, koska kireä ilmapiiri ei tee hyvää ja yritinkin olla urheana ihan pienenä ja piristää ilmapiiriä. Kunta varmasti myöntää tukea tarhaan, ja se itseasiassa oli itselle hyvä juttu. Tutustui muihin lapsiin, ja oli ihan kivaakin. Jos pääset juoposta eroon, voithan tarkkailla tilannetta, että miten tuo osaa olla vloppuisin selvänä. Jos taas vauhti kiihtyy vaan, ei hänelle ehkä kannata lasta antaa hoitoon… Oma äiti suhteeni ei ainakaan sen paremmaksi muuttunut, sillä alkkiksen käytös oli selvinkinpäin. Isäni kanssa taas, vaikka asuin lapsena äidillä, vaikka näin harvoin, oli ihan hyvä. Koska ei ollut sitä kireää ilmapiiriä mitä kuivistelu aiheuttaa. Aikuisena edelleen on vaikeaa olla äidin kanssa tekemisissä, sillä juominen jatkuu aina vain. Paremmin voisin nyt ja eläisin ilman traumoja, jos olisin muuttanut äidiltäni jo aiemmin, ja jättänyt ne vierailutkin pois. Se ilmapiiri… Lapselle ei tee hyvää sekään kuk olette saman katon alla. Vaistoaa varmasti jo tuon ikäinen ettette toisistanne pidä, ja riskinä on että lapsesta tulee miellyttäjä, vaikka oman hyvinvointinsa uhallakin. Lapsi pyrkii aina korjaamaan ilmapiiriä, ja vanhempien välisiä suhteitaan. Voimia sinne :slight_smile:

Meillä isä joi. Lapsena toivoin, että äiti jättäisi hänet, mutta koskaan me lapset emme olleet niin tärkeitä, että aikuiset tai edes toinen heistä olisi laittanut meidän hyvinvointimme etusijalle. Siitä saa kärsiä lopun ikäänsä. Isän kuolema oli helpotus. Olen surrut sitä, kun ei ole oikeastaan isää ollutkaan. Äidinkin se isän alhoholismi minulta riisti. Sain siten myös vajavaisen naisen ja äidin mallin. Lapset eivät välttämättä kärsi erosta, vaan epätyydyttävästä yhteiselosta. Ei siis lasten takia yhdessä, vaan lasten takia erilleen.

Vastaan molemmille vieras-nimimerkeille samalla. En tiedä luitteko koko keskustelua, vai vaan viimeisimmät viestit.

Ongelma ei ole siinä, ettenkö henkisesti (tai taloudellisesti, olen työelämässä) pystyisi eroamaan miehestäni vaan nimenomaan siitä, että pelkään mitä tapahtuu kun en olekaan enää puskurina hillitsemässä alkoholin käyttöä. Mies on sanonut joskus, että joisi “vieläkin enemmän” jos emme saman katon alla asuisi. Tämä aiheuttaa minussa ahdistusta, kun en voi tietää miten pienen lapsen hoito onnistuisi loppupeleissä mieheltä, enkä “ilman syytä” voi kieltää häntä lasta tapaamasta. Enkä haluaisikaan, on tosi hyvä isä silloin kun on selvin päin, eikä edes pienessä hönössä saa tietenkään lasta hoitaa. Kännissä ei kotona olekaan, hoitaa ryyppäämisensä muualla. Meillähän siis miehen juominen näkyy poissaolona, kotona ei juo tai ole humalassa. En tiedä saako kukaan tästä ajatuksestani kiinni, mitä tarkoitan. Yksikin kerta, kun lapselle jotain hänen hoidossaan sattuisi/lapsi jäisi hoitamatta olisi minulle liikaa ja siksi en uskalla erota.

Huvittavaahan tässä on se, että mehän tullaan ihan mainiosti toimeen normaalissa arjessa. Heitetään vitsiä ja ollaan ihan kavereita. Ja sitten tulee viikonloppu ja ukko katoaa kuin “pieru saharaan”. Olen siinä määrin tottunut siihen, että en laske viikonloppuisin mitään miehen varaan ja suunnittelen minulle ja lapselle kaikkea mukavaa tekemistä. Lapsi ei kaipaa isiä viikonloppuna, toteaa “iskä ei oo kotona” ja sitten alkaakin miettiä, mihin tänään lähdetään äidin kanssa eväsretkelle.

Tämä on aikamoinen solmu, on hyvä kuulla mielipiteitä myös teiltä alkoholistien lapsilta. Vahvistaa omaa päätöstä. Minä en käytä alkoa ollenkaan ja päivä päivältä sitä enemmän vihaan.

Pitää muuten lisätä tuohon, että kun kirjoitan “ei juo kotona” se tarkoittaa sitä, että kotona hän ei ole humalassa vaan juo sen 2-3 keskikaljaa mitä nyt normaalistikin joku saattaa juoda. Nyt on vähentänyt taas viikolla juomista, onneksi. Jos enemmän haluaa juoda, alkaa se menojalkakin vipattaa siihen malliin että lähtee kotoa pois. Ja on kyllä koko yön pois, onneksi.

Tilanne on tuosta elokuusta tosiaan muuttunut sen verran, että kotona juominen on vähentynyt ja koko viikonlopun kestävät reissut ovat lisääntyneet. Mikä ei minua haittaa, yksin olisin eronneenakin (lapsen kanssa tietenkin). Mies yleensä häviää perjantaina johonkin, käy lauantaina kotona ja viimeistään lauantaina illalla poistuu taas.

Minä olen tuo toka sun viestiketjusi vierailija, juopon lapsi. Luin kaikki viestit ja ymmärrän, että koet olevasi puun ja kuoren välissä. Ahdistava tilanne, suo siellä, vetelä täällä.

Onnittelut siitä, että olet järjestänyt oman ja lapsesi elämän mallikkaasti tilanteen sallimissa rajoissa. Vaikka lapsi ei suoranaisesti joudu juopon kaltoinkohtelemaksi ja juoppo on piilossa jossain, koko vääristynyt tilanne vaikuttaa laosen kehitykseen ja käsitykseen ihmissuhteista ja itsestään.

Miehesi kiristää sinua sillä, että juominen pysyy kontrollissa vain sinun kanssasi asuessasi, etkä uskalla ottaa riskiä siitä, että mies juo lapsen tapaamisen yhteydessä.

Sinuna ottaisin riskin. Et voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan, hyvässä tai pahassa. Voihan se olla, että mies juo itsensä tärviölle. Tuskin hän lasta haluaa edes tavata liialti, kun on tottunut elämään sinun vastuuttomana teinipoikanasi. Tai sitten hän vihdoin ottaa vastuun elämästään ja lapsestaan. Tai jotain siltä väliltä.

Sinun elämäsi muuttuu oleellisesti, kun otat haltuun oman elämäsi, tilasi ja tulevaisuutesi. Pidä huolta lapsesi äidistä!

Hei,
Miten pystyt elämään noin valheellisessa tilanteessa? Ahdistaa huolella ja lapsi vaistoaa mutta piilottaa tunteen, kun ei voi ymmärtää ja äiti vaan jatkaa niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Pelottaa varmaan luopua kontrollista kun olet kaikesta vastuussa, mutta pystyt varmasti elämän muutokseen.

Xxx

Kiitos toka vieras viestistäsi. Ehkä olen verrannut tavallaan tilannettamme siihen, kun vaikka joissain perheissä ollaan reissutyössä - eihän ne reissutyöläistenkään lapset aina toista vanhempaansa nää. Eihän tässä mitään samaa ole, tietenkään. Olen jotenkin järkeillyt, että yhtä lailla se isä on poissa silloinkin, kun erotaan. Nyt vaan satutaan vielä asumaan saman katon alla. En koskaan hauku lapselle hänen isäänsä (jotkut kai tekee sitäkin), totean vaan että isi on reissussa ja tulee myöhemmin kotiin, tämä on lapselle aina kelvannut. Hän on kuitenkin vasta 3v.

Erohan siis tällä menolla tulee kyllä, sitä vaan mietin että teenkö karhunpalveluksen jos eroan nyt jo, enkä vasta esim. vuoden päästä. Lapsi osaisi silloin kertoa, jos isiviikonloppuina on sattunut jotain. Nyt on vielä niin kovin pieni ja vanhemman hoitoa vailla, eikä välttämättä ymmärrä mitä tapahtuu jos jääkin ilman hoitoa. Isä kyllä lastaan selvästi rakastaa ja tiedän että hän haluaa olla lapsensa elämässä mukana, mutta sitä en tiedä viekö viina miehen siinä määrin, ettei se rakkaus omaa lasta kohtaan riitä. Sellaisia ne riippuvuudet kai on, suorittamisen rimaa lasketaan ja lasketaan kunnes mennään jo tosi syvissä vesissä, eikä siinä mikään maailman rakkaus auta vaan velvollisuudet jää hoitamatta.

Ottakaa huomioon myös se, että täällä tulee jaettua ne kaikkein synkimmät tilanteet ja tunteet. Arki on kuitenkin suurimmaksi osaksi sitä tavallista arkea, syyskuun loppu ja tämä lokakuu on ollut meillä ihan neutraali. Meillä ei koskaan riidellä tai huudeta, etenkään lapsen aikana. Eikä tulla riitelemäänkään, koskaan lapsi ei tule meillä siitä kärsimään, että äiti ja isä tappelee. Sanaharkat, joita on tullut, on aina käyty niin että lapsi on ollut esim isovanhemman kanssa muualla. Aikoihin ei olla edes tästä asiasta keskusteltu, en muista edes milloin viimeksi. Olisikohan ollut viime talvena. Joskus ohimennen olen maininnut, etten ole tilanteeseen tyytyväinen, mutta en ole enää jaksanut keskustella. Mies tulee ja menee, ja olen ollut vaan tyytyväinen kun on kaljansa juonut muualla. Jos vaikka löytäisi joskus reissuillaan jonkun naisen, minkä mukaan lähtisi (mustaa huumoria) :smiley:

Vieras xxx kysyi, miten voin elää näin. Kaikkeen tottuu, lisäksi olen todella voimakastahtoinen luonteeltani. Elämäni on täynnä ihania ja hyviä asioita, kuten myös on lapseni elämä. Meillä on tukea ja apua, ystäviä, harrastuksia… Mies näyttelee elämässäni hyvin pientä roolia, täällä se tietenkin kuulostaa siltä että kaikki pyörii hänen ympärillään koko ajan.

Minä lähden kyllä. Ajoitus vaan on vielä hakusessa. Aion voittaa nämä pelot.

Hei Meridia!
Olen Maria ja mukana vanhemmuuden teemaviikoilla lapsilähtöisen päihdekuntoutuksen ammattilaisena. Haluan heti alkuun sanoa, kuinka hienoa ja rohkeata on, että olet lähtenyt puhumaan asiasta täällä päihdelinkissä ja läheistesi kanssa. On tärkeää, ettet jää yksin koska apua ja tukea on saatavilla. Ja aivan varmasti myös ymmärrystä sinun ja lapsen tilanteeseen.
Aloitit kirjoittamisen siten, että on vaikea kirjoittaa koska pelkäät. Usein kirjoittaminen ja puheeksi ottaminen on askel kohti muutosta.

Näet teidän perheen tilannetta myös lapsenne näkökulmasta ja häntä huomioon ottaen, mikä on hienoa ja tärkeää. Mietit myös tulevaa ja miten ero vaikuttaa miehen päihteiden käyttöön ja voiko hän ottaa vastuuta yksin lapsesta. Niin kuin vieraat ja vertainen jo kirjoitti, niin lastensuojelun ja lastenvalvojan kanssa voi asioista sopia, sitten kun/jos on ajankohtaista. Jokainen aikuinen on kuitenkin vastuussa omista päätöksistä ja teoista, johon usein liittyy jokin muutos. Voi olla hyvä tai vähemmän hyvä muutos päihteettömyyden suhteen. Mutta vastuuta toisen puolesta liittyen päihteiden käyttöön ei voi ottaa. Usein, tiedostamatta perheen tilanne voi mahdollistaa päihteiden käytön ja tilanne jatkua ilman muutoksia. Muutos voi tässä kohtaa myös olla isälle mahdollisuus raitistumiselle/vähentämiselle tai ainakin herättämään sitä ajatusta minkälainen isä hän haluaa olla teidän lapselle.
Kuten vieras jo kommentoi niin myös ammattilaisena olen samaa mieltä, että lapsi aistii kodin ilmapiirin ja vaikuttaa lapsen kasvuun ja turvallisuuden tunteeseen. Asettamasi aikaraja auttaa varmaan sinua jaksamaan tilanteessa, mutta huomaan miettiväni, voiko lapsi odottaa yhtä kauan?

Jos asioista haluat puhua nimettömästi, niin Ensi- ja turvakodin liitolla on chat, joka aukeaa osoitteessa www.vauvaperhe.fi. Siellä voit keskustella perheenne tilanteesta, kun toinen vanhempi juo.

Kiitos Maria H. vastauksesta.

Tilanne elää. Mehän elellään lapsen kanssa pääsääntöisesti kaksin viikonloput. Mies ei ole ottanut kotona enää juurikaan mitään, pari saunakaljaa jos on saunaa kotona lämmittänyt. Muutenhan se huitelee tuolla omissa menoissaan, mikä ei minua haittaa. Kunhan ei kotona juo. On ollut vähemmän ärsyyntynyt kuin esim elokuussa, tiedä sitten mistä se johtuu.

Arvet minussa eivät kuitenkaan enää parane, eikä se muutos nyt enää mitään auta. Eipä ole iso muutos elää ilman kumppania, kun nytkin hoidan kaiken oikeastaan yksin. Taloudellinen puolikaan ei pelota, työssäkäyvä kun olen.

Olen puhunut erään läheiseni kanssa tästä asiasta ja siihen liittyvistä peloista. Hänellä on ammatillista kokemusta aiheesta. Siitä on ollut paljon apua ja olen saanut paljon varmuutta päätöksiini. Olen oppinut myös arvostamaan itseäni enemmän tässä kuviossa ja ymmärtämään, miten paljon minun hyvinvointini vaikuttaa koko hommaan. Eli “kissa on pöydällä” ja tällä hetkellä teen toimintasuunnitelmaa jonka aion käynnistää vuodenvaihteen jälkeen. Siihen mennessä kaiken pitäisi olla jo selvää muiden asioiden osalta. Vuosia en aio enää odottaa, ei tämä ole sellaista elämää mitä haluan elää. Tai tarjota lapselleni.

Hemmetin epäreilulta tuntuu, ettei puolisoni ole tietoinen näistä mietteistäni, mutta en usko että kertominen muuttaisi mitään. Olen väläytellyt eron mahdollisuutta jo aiemmin, eikä silloinkaan tapahtunut mitään. Totesi, että jos en tätä halua, ei ole pakko jatkaa.

Aivan hirveältä tuntuu lapsen puolesta. En olisi halunnut hänelle tällaista elämää, kahta eri kotia, enkä olisi koskaan raskausaikanani uskonut että tästä voisi tulla tällainen näytelmä. Moni läheiseni on todennut, että onneksi “minä olen minä”; tasainen, järkähtämätön turva. Päihteetön, ollut aina ja tulen myös olemaan.

Kiitos myös tuosta linkistä. Tutustun siihen, kun lähdön hetki on käsillä. Silloin varmasti kaipaan jonkun tukea.

Nyt on kyllä erikoista/naiivia tekstiä. Luuletko tosiaan , ettei lapsenne kärsi siitä, että suhde voi noin huonosti? Alkoholismi on koko perheen sairaus - se koskee kaikkia perheessä. Lapsi vaistoaa jo hyvin pienenä ristiriidat ja sen minkälainen tunnelma perheessä on. Ns tunneilmasto. Se että uskottelet itsellesi, että voit ulkoistaa lapsesi tuosta tilanteesta on vain itsesi pettämistä. Nyt on aika kohdata ongelma niin kuin se on.

Tuo myöskin, että puoliso ei merkitse muiden asioiden rinnalla mitään… Minkälainen malli se on parisuhteesta? Tunnekylmyys paistaa läpi.

Sinun on aika myöntää ja nähdä asiat kuten ne on ja sen, että lapsesi isällä on vakava krooninen sairaus. Sinä et voi lopettaa alkoholistin juomista - eikä lapsikaan.
Sinun on hyväksyttävä tilanne ja rueta järjestämään elämää sen mukaan. Lapsella on oikeus omaan isään, yhdessäoloon hänen kanssaan riippumatta teidän väleistä. Äitinä sinun tehtävä on tukea ja vahvistaa sitä sen verran kun voit. Tsemppiä! :slight_smile:

Kiitos viestistäsi mamma-94. En tiedä luitko muita viestejäni (etenkin tuota viimeisintä), mutta lähtöähän tässä valmistelen. Ainoa asia mitä pelkään, on se että lapsi jää hoitamatta mieheltä. Tämä käy ilmi muista viesteistäni. En missään nimessä ajattele, että voisin miestäni parantaa, se on utopiaa.

Alkuperäinen kysymykseni koski sitä, miten tällaisissa pikkulapsiperheissä asiat saadaan järjestymään eron koittaessa, jos toinen on alkoholisti. Pelkään eniten sitä, että lapselle sattuu jotakin ollessaan isänsä kanssa. En mitään muuta, ero itsessään ei minua pelota. Näissä puhelimella kirjoitetuissa viesteissä ajatus lähtee myös nopeasti rönsyilemään, eikä lopputulos ole ihan niin järkevä kuin toivoin.

En ole missään vaiheessa väittänyt, että haluaisin isän ulkoistaa lapsen elämästä. Päin vastoin, tietenkin haluan että hänellä on isä, tämäkin käy viesteistäni ilmi. Mutta mitäs sitten, jos isä ei isyyteen pysty? Jos lapsi jää hoitamatta, etenkin kun on vielä niin pieni. Kuka minua auttaa pitämään lapsen puolia?

Minä en puolisoani kohtaan katkeruutta aio kantaa. Tietenkin harmittaa, ettei elämästä tullut sitä mitä yhdessä ensin rakennettiin, mutta sille en voi mitään. Lapselle en tule pahaa sanaa isästään sanomaan, avaudun mieluummin vaikka tänne anonyymisti (kuten nytkin). Olkoot millainen juoppo vain. Mielestäni ei ole minun tehtäväni hänen isä-lapsi suhdettaan kantaa, hänen on se tehtävä itse. Tukea voin, mutta kannattelemaan en ala.

Edelleenkin kaipaisin kokemuksia sellaiselta, joka on tämänkaltaisen skenaarion elänyt. Saisin voimia tulevaa varten.