En jaksa mieheni juomista

Kotikanava
121

Tämä kesä on ollut kyllä varsin kummallinen ja sekava. Raskas.

Muutto etenee, hitaasti mutta varmasti. Mies on auttanut ja ollut mukana minun muutto-osuudessani todella paljon. Ajoittain olen nähnyt välähdyksiä siitä miehestä johon rakastuin, yhteistyömme on ollut toimivaa ja meillä on ollut tosi hauskaa yhdessä. Olemme myös surreet ja muistelleet yhdessä. Tehneet pieniä kesäreissuja ja viettäneet kivaa aikaa yhdessä.

Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut alkonkäytössä - toisaalta eihän hän sellaista luvannutkaan. Kuitenkin kai toivoin, että asumusero olisi toiminut jonkinlaisena herätteenä raitistumiselle. Tai, sitten hän näkee takaportin juomiselle koska jatkamme suhdetta asumuserossa.

Mielestäni tilanne pahenee, sillä nyt alkoa kuluu arki-iltaisinkin säännöllisesti muutama annos (n. 3-5) vaikka on työviikot meneillään tai vaikka seuraavana aamuna on työmatkaan lähtö. Etätyö mahdollistaa juomista myös arkisin. Ja nyt hetki sitten lähti taas salaa jonnekin, varmaankin baariin juomaan.

Tämä tilanne on kyllä tosi kieroutunut. En oikein enää tiedä mitä kumpikaan meistä ajattelee realiatisena suhteen jatkona tai korjaamisena. Itse kestän varmaankin tissuttelut ja temppuilut sen ajatuksen voimalla, että pääsen kohta omaan kotiin. Mutta - sehän tarkoittaa käytännössä kuitenkin vain sitä, että ongelma on vain poissa silmistä, ei mielestä. Eihän huoli miehestä tuohon lopu, tai toive hänen raitistumisestaan.

Olen myös ollut yllättynyt siitä, miten katkeria ajatuksia mieleeni nousee, ja miten välillä pohdin että haluaisin jotenkin “näpäyttää” miestäni vaikka ilmiantamalla hänet työterveyteen tai työpaikalle. En siis tekisi noin tosielämässä, saati koe tarvetta “näpäytellä” ketään, nämä ovat vain uusia, kummia ja lapsellisia ajatuksia. Jos tekisinkin tuollaista, mitä sillä kuvittelisin saavuttavani? Hänkö irtisanomisen tai verikoetulosten perusteella heräisi todellisuuteen, myöntäisi ongelmansa, hakeutuisi hoitoon ja raitistuisi. Ja me eläisimme yhdessä raittiiden elämiemme loppuun onnellisina. Eipä taida tässä todellisuudessa tapahtua.

Päihteet kyllä laittavat pään sekaisin vaikka niitä ei itse käyttäisikään. Olen pelkästään omaa tekstiäni lukiessa aivan vakuuttunut asiasta.

6 tykkäystä
122

Varmasti tulee monenlaista ajatusta mieleen ja se on ihan normaalia. Ajatukset siitä että näpäyttäidit käräyttämällä on ihan ok. Ne on kuitenkin vain ajatuksia. Kyllä itsekin vihaisena luon vaikka minkälaisia skenaarioita päässäni mutta en minä niitä oikeasti ikinä toteuttaisi. Se on tapa käsitellä tunteita ja käsillä olevaa asiaa. Ajatuksilla on kuitenkin voima huijata aivoja. Välillä huomaan että kun kehittelen jotain skenaariota niin huomaan että kroppa reagoi siihen kuin se olisi tapahtunut. Kierrokset nousee sitä myöten ja saatan olla vielä pahemmalla tuulella kunnes pysäytän itteni että ” hei! Tämä on vain ajatus, tätä ei ole tapahtunut oikeasti, rauhoitu”
Välillä ne skenaariot tekee sen että saatan tuntea jopa vahingoniloa, sille henkilölle jota mietin, asiasta jota olen kuvitellut tapahtuvan :face_with_hand_over_mouth:

Onneksi olen harvoin suuttunut
Aivot on merkillinen elin.

4 tykkäystä
123

Karpalo hienoa, että siellä muutto etenee. Voin kuvitella miten kamalalta ja ikävältä tuntuu, kun tulee niitä välähdyksiä ja hetkiä siitä entisestä miehestä johon rakastui. Sitten kun ne hetket pirstaloituu, niin taas tajuaa miksi asumusero on ehkäpä ainut ratkaisu. Kiva kun jaksat tulla tänne päivittelemään tilannetta ja fiiliksiä. Jollakin tavalla antaa aina pientä toivoa kun huomaa, että joku muu uskaltaa tehdä sen mitä itse ei (vielä) uskalla. Ottaa ja lähteä. Ehkäpä minäkin jonakin päivänä.

3 tykkäystä
124

Hei taas lukijat ja tukijat :blush:

@Fincoco : Kiitos huomiosta, ajatuksiahan nämä tosiaan vain taitavat olla. Jotenkin ne saivat minut kuitenkin vähän tolaltani ja mietin, että onko järkikulta jättämässä minut lopullisesti.
Tunnistan myös tuota kuvaamaasi kehollista reagointia. Ehkä sitä tosiaan on vähän herkillä nyt, ja sitten ylireagoikin asioihin.

@Meritähti : Sehän se, kun meno on kuin jossain omituisessa vuoristoradassa. On varmasti näin, että tässä tilanteessa käsillä on oikea ratkaisu, mutta tunnepuoleni vain niin kovasti olisi toivonut ja toivoo muuta. Ehkä ei auta kuin yrittää opetella elämään tässä tilanteessa.
On hyvä, jos kirjoittamastani saa jotain joku muukin irti. :blush: Itselleni tämä on tosi huojentavaa, että voin johonkin purkaa ajatuksiani ja tilannetta. Pohdin vielä tuota uskallusta lähteä. Se ehkä rakentuu ajan kanssa. Nämä asiat ovat harvoin yksiselitteisiä, joten on hyvä olla itselleen armollinen.

3 tykkäystä
125

Mies sanoi oma-aloitteisesti eilen, että alkoholia on alkanut kulumaan enemmän, liikaa. Juo kuulemma ahdistukseen, pitäisi lopettaa. Ei kuitenkaan lähde hankkimaan apua ahdistukseen, vaan uskoo sen helpottavan kun ahdistusta aiheuttavat tekijät korjaantuvat. Ja sitten juomisenkin voisi “vain lopettaa”. Pohti kuitenkin, että näinkö asia onnistuisi. Itse en usko tuohon, toivon jollakin tasolla kyllä näin käyvän.

Itse sain ensimmäistä kertaa ( ja rauhallisesti) sanottua suoraan, että olen juomisesta todella vihainen ja katkera. Kerroin myös, että koen miehen vaihtaneen minut ja yheisen kotimme alkoholiin. Hän oli hetken hiljaa ja myönsi, että voihan asian näinkin ajatella. Ymmärsi myös vihaisuuteni.

On vaikea taas arvioida, miten tästä eteenpäin. Pikkuhiljaa.

2 tykkäystä
126

Tuohan se suurkuluttajan ajatusmalli ja itsepetos on. Juominen loppuu kun juomisen syyt poistuvat. Valitettavasti se ei vain mene noin. Riippuvainen keksii kyllä syitä juomiselle. Syyt tulevat ja menevät, mutta juominen pysyy.

Pelkästään ahdistuksen hoitaminen on kuin vesi hanhen selässä. Alkoholiongelmasta pitää aloitaa. Säännöllinen juominen saa aivojen ja selkäytimen hermoradat ylikierroksille ja laskee serotoniinitasoja. Siinä on jo itsessään fysiologiset syyt ahdistukselle, joten marssijärjestyksen pitäisi olla selvä.

En vähättele yhtään, ahdistus on toki vakavasti otettava haaste. Mutta siihen esimerkiksi päihdepolilla saa apua samalla kun hoidetaan alkoholiongelmaa. Ja sieltä voi saada myös pari- ja perheterapiaa.

On tosi hyvä, että mies on selvästi ruvennut pohtimaan asioita. Toivottavasti pian tulee se päivä, että hän tarttuu puhelimeen ja hakee apua. Tiedän, että se kannattaa.

4 tykkäystä
127

Hei @Teme70 , kiitos viestistäsi. Tuota olen pohtinut itsekin, että alkoholiongelma pitäisi hoitaa ensin ja sitten vasta muu. Mies muiden kohdalla ymmärtää tämän, mutta vaikuttaa olevan sokea omalle tilanteelleen. Ja vastuu alkoholinkäytöstä vierähtää milloin millekin tuntemukselle ja olosuhteelle. Lisäksi säännöllistä juomista on kuitenkin jatkunut jo kauan, joten uskoisin lopetuksen aiheuttavan vieroitusoireitakin.

Mies sanoi taannoin minulle, että olen kuulemma tärkein ihminen hänen elämässään. Ja valitsee kuulemma aina minut. Hän myöskin sanoi aiemmasta kriiseilystään poiketen olevansa onnellinen kanssani arjessa ja pitävänsä paljon yhteisistä asioista joita teemme. Tämä tekee minut tavallaan todella onnelliseksi, mutta myös äärimmäisen surulliseksi, koska se alkoholi on kuitenkin tärkeämpää. En myöskään enää tiedä, voinko luottaa miehen sanaan. Erityisesti jos hän on juonut.

Kaikki tämä on todella repivää. Toisaalta mieleni tekisi perua koko muutto ja asumusero, mutta realistisesti ymmärrän sen olevan mahdotonta. Nyt jos jäisin tähän, niin mikään tuskin muuttuisi - paitsi ehkä huonompaan suuntaan. On ehkä jonkinlainen mahdollisuus asioiden paranemisesta asumuseron myötä, mutta en näe sitä vielä. Ja toki pelko siitä, että ne eivät paranekaan, ja lopullinen ero tulee.

Koen asiaa nyt ehkä jonkinlaisena “rangaistuksena” (huono sana, mutta en keksi parempaakaan), jossa minä maksan hinnan siitä, että minut hylätään viinan takia. Tämähän on älytöntä ajatuspuuroa taas.

4 tykkäystä
128

Luin myötätunnolla ketjuasi. Itsellani on jo vanhempi puoliso, jonka alkoholinkayttö on hieman lähtenyt lapasesta elaköitymisen myöta. Hän ei sentään katoile tai pidä minua hereillä yöllä, mutta hänellä on paljon terveysongelmia, joiden suhteen alkoholi ei tosiaankaan auta. Juomisesta ei saa puhua, hän sitten uhkailee, että alkaa juoda kostoksi entistä enemmän. Olen itsekin harkinnut pois muuttamista. Hänellä on aikuisia lapsia jotka eivät suostu puhumaan hänelle asiasta (olen yrittänyt, koska minua hän ei kuuntele ollenkaan). Olen mietiskellyt, että en halua eläkevuosieni menevän näin - olen jäämässä eläkkeelle muutamien vuosien kuluttua.

3 tykkäystä
129

Karpalo sepä se kun omalle juomiselle ollaan täysin sokeita eikä nähdä mitään ongelmaa vaikka kaikki muut sanoisi…

Änkeän taas tänne ketjuun valittamaan, mutta jotenkin alkanut konkretisoitumaan se etten ole onnellinen, en ole ollu kyllä pitkään aikaan. Mies tuntuu olevan iloinen ja hyvällä päällä ainoastaan silloin kun on nousuhumalassa. Muulloin kaikki vaan ärsyttää häntä, jopa me omat perheenjäsenet. Minäkin tunnun olevan miehelle kuin jokin sylkykuppi johon voi sylkeä kaiken paskan eikä vastaan sais sanoa. Sitten mies ihmettelee miksei ihan hirveesti seksielämä enää kiinnosta, juomisellaan on kerryttänyt painoakin kiitettävästi ja hankkinut itselleen kamalan kaljamahan. Nuo kertyneet kilot ei niinkään haittaisi, mutta toi maha… Kun se ei jää keneltäkään epäselväksi miten tuo jättimäinen vatsa on hankittu.

Tulipa nyt jotain sylkäistyä ulos, alkoi vain niin ärsyttämään kun mies ollut työreissulla ja heti kun tulee kotiin, alkaa mulkoilu ja valitus, nappasee kaljat ja viinit ja menee pihalle mököttämään.

4 tykkäystä
130

Osaatpa sanoittaa hämmentävän osuvasti arkeasi! Kiitos siitä. Tasan tuota samaa settiä on ollut tarjolla myös täällä!

Toki työelämä vie siivun meistä jokaisesta, silti välillä tuntuu, kuin olisin aviossa autistin kanssa. Pahimpina aikoina ainoat puolisoa oikeasti kiinnostavat asiat ovat olleet alkoholi ja seksi. Alkoholi ja sen sen hankita sekä seksi ja miksi sitä ei ole. Saan kuulla, miten minä olen vain se hankala ämmä, kun minua ei kiinnosta seksi vanhalle viinalle ja vanhalle valkosipulille haisevan isomahaisen miehen kanssa. En toki ole missin mitoissa itsekään, mutta yllättävän tiukasti tuo alkoholi tiensä miehen vyötärölle löytänyt.

Nyt kun puoliso on ollut (pakotetusti) juomatta, on painoa lähtenyt heittämällä -8kg. Pelkästään sohvalla maaten.

2 tykkäystä
132

Hei Maukkis, Meritähti, piip ja muutkin tukijat ja lukijat! :blush:

@Maukkis : Kiitos myötätunnostasi. Ymmärrän hyvin ajatuksiasi siitä, että omia eläkepäiviään (tai elämää yleensä) ei halua viettää alkoholin varjossa. On myös todella ikävää, jos jää asian kanssa yksin - ehkä hänen lapsensa eivät uskalla tai halua kohdata ongelmaa? Tosin - olen itsekin omassa tilanteessani yksin, mies kun on onnistunut salaamaan tilanteensa sukulaisiltaan, enkä itse ole rohjennut heidän kanssaan ottaa asiaa puheeksi.

@Meritähti ja @piip : Ymmärrän niin hyvin mielenkiinnon menettämisen seksiin. Ja minun “vikanihan” se täälläkin on. En tosin kertakaikkiaan enää ymmärrä, milloin sitä seksiä olisi enää edes otollista harrastaa. Miehen ollessa kännissä tai krapulassa en halua, ja niissä selvissä päivissäkin tuntuu aina olevan joku jenga sijoiltaan.

Noin muuten täällä rämmitään joten kuten. Syksy toi tullessaan paljon muutakin henkistä kuormaa, ja jaksamiseni muuton hoitamiseen kyykkäsi täysin. Minulla siis nyt on oma asunto odottamassa, mutta voimavaroja loppurutistukseen ei ole ollut. Nyt viikonloppuna otin tosin itseäni niskasta, ja sain asioita vähän etenemään. Menee kuitenkin tovi, että asia on käytännön juttujen osalta taputeltu.

Mies joi myös kunnon kännit viikonloppuna, kävi yöllä jossakin ja tuli kotiin musiikkia kuuntelemaan ja lauleskelemaan. Kunpa en enää tuntisi asiasta niin suurta vihaa ja raivoa, ja vaan antaisin olla. Mutta niin se vain on, että minäkään en toiseksi ihmiseksi voi muuttua. Olisin varmaan jo hyväksynyt dokaamisen näiden vuosien aikana, jos niin olisi käydäkseen.

Mies selitti myös nousuhumaloissaan, että oli puhunut yhdelle ystävälleen suhteestamme ja asumuserosta, joskaan yksityiskohtiin ei ollut mennyt, mitä se sitten tarkoittikaan. Hänen ystävänsä ei kuulemma ollut ottanut paljoakaan kantaa, mutta mies oli jäänyt käsitykseen että ystävä oli hänelle närkästynyt ja tuonut julki, että mies tekee minua kohtaan väärin. En tiedä antoiko tämä miehelle ajatuksen aihetta, mutta olisi kieltämättä hyvä, että dokaamisesta tulisi kuittia muiltakin, jos siitä siis ovat puhuneet.

1 tykkäys
133

@Karpalo : niinpä, pahinta onkin että muut uskovat asioiden olevan hyvin tai ummistavat silmänsä todellisuudelta. Hienoa että olet saanut asunnon järjestymään. Toivottavasti jaksat panna käytännön asiat kuntoon. Tosi ikävää että mies vielä kännää, respect että jaksat tuota ainakin vie jonkin aikaa katsella.

2 tykkäystä
134

Karpalo hyvä, että siellä asiat edistyvät vaikkakin hitaasti. Se on jännä, että vaikka toisen juomista on katsellu ja kuunnellut vuosia ja omalla tavallaan tottunut, niin siltikään siihen ei totu. Jokaikinen kerta se jollakin tavalla satuttaa, harmittaa, aiheuttaa vihaa, pettymystä, katkeruutta. Joka kerta.

Itse tunnen olevani loukussa. Eräs viikonloppu meillä oli iso riita miehen kännäilyreissun jälkeen, yllätys yllätys. Olin niiin vihainen, ja melkein meinasin karjaista, että mä haluan erota just nyt. En enää jaksa. Mutta sitten iski se pelko. Mieheni tuntien hän tekisi erosta ja meidän väleistä todella vaikeaa. On sanonutkin minulle, että jos erottaisiin, en saisi erossa mitään. En edes lapsille huonekaluja. Ei olla naimisissa, en ole työelämässä, millä helvetillä saisin hankittua kaikki tarpeelliset huonekalut? Ja kun tiedän, että mies tekisi yhtä helvettiä mun elämästä niin kauan kunnes pääsisin muuttamaan pois. Enkä mä vaan jaksa sitä. Myöskin joka kerta kun hän lähtee baariin ja sitä ennen on edeltänyt riita hänen juomisestaan, hän nappaa ja piilottaa auton avaimet jotta en pääsisi lasten kanssa pois esimerkiksi isovanhemmille siksi aikaa, että mies nukkuisi humalansa pois ja selviäisi. Tässä vain yksi esimerkki miten hankala ihminen osaa olla. Senpä takia olen miettinyt, että mahdollisen eron tultua minulla ja lapsilla pitäisi olla kämppä valmiina, jottei tarvitsisi kauaa asua saman katon alla. Voi että kun kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta just nyt… Kiitos jos joku jaksoi lukea.

2 tykkäystä
135

Saisitko sossusta apua tilanteeseesi? Sun tilanteesi kuulostaa todella hankalalle ja murheeliselle myös lasten osalta. Toivon todella, että saisitte apua :heart:.

1 tykkäys
136

Hei taas kaiklle! :blush:

@Maukkis: Kyllä tämä varmaankin tästä, pikkuhiljaa. En osaa edes ajatella mitä tunnemyrskyä onkaan tarjolla kun omaan kotiin pääsee. On kyllä tosi hassua, kun miettii että muut “eivät huomaa” mitään. Toivottavasti sinullakin tilanne selkiytyisi.

@Meritähti : Ikävää, että tilanteesi on noin hankala. Hyvä kuitenkin, kun kirjoitat tänne. Minulla on itseasiassa vähän samankaltainen tilanne: Olen kuntoutuksessa ja työnhakijana, emmekä ole naimisissa. Yhteistä omaisuutta tai lapsia meillä ei ole. Itse sain välittömästi kirjat siirrettyäni asumistuen, ja mahdollisuus on hakea toimeentulotukea (myös muuttokuluihin). Jälkimmäistä en ole vielä hakenut. Kuten piip:kin ehdotti, osaisiko sossu auttaa? Riippuen asuinpaikasta aikuisten sossun ensilinjaan tms. saattaa voida soittaa nimettömänäkin neuvoja saadakseen. Kannattaa selvittää. :+1:

1 tykkäys
137

Löysin tavaroita pakkaillessani päiväkirjan, ja sieltä viiden vuoden takaista pohdintaa ja pahoinvointia miehen dokaamisen vuoksi. Ja samat saatanan lätinät siitä, miten “mies muka ymmärtää näkökulmani, mutta ei itse näe ongelmaa tai aio tehdä sille mitään”.

Jotenkin voisi ajatella, että tuntisin nyt helpotusta siitä, että asia on nyt eri tavoin päivänvalossa kuin viisi vuotta sitten, ja oma koti odottaa. Mutta ehei, olen niin vitun vihainen. Miehelle vai itselleni, en osaa sanoa. Koen, että mies on toisaalta vienyt minua kuin litran mittaa, mutta toisaalta itsehän olen tämän sallinut. Tekisi mieli hajoittaa jotain. Hakata vaikka betoniseinää niin kauan että lähtee käsistä nahka ja tunto. Ja huutaa.

Mutta niinhän en tee. Sen sijaan siirtelen tavaroita laatikoihin, vaikka en jaksaisi. On vaikea nähdä aikaa, jolloin tämä oikeasti helpottaa, loppuu. Ja loppuuko se oikeasti koskaan? Onko asumusero kuitenkin sitten vain välivaihe lopulliseen eroon… Näinhän emme ole suunnitelleet, mutta en ole enää varma näenkö miehen raitistumiseen enää minkäänlaista realistista mahdollisuutta. Olisihan hänellä nytkin ollut jo aikaa ja mahdollisuuksia muuttaa toimintaansa, mutta ainoa asia mitä muutetaan, on meidän parisuhteemme ja kotijärjestelymme.

2 tykkäystä
138

Ajatusten syödessä yöunet, on kaikki aivan mustaa.

Olen itkenyt, valvonut ja torkkunut läpi yön. Luulisi, että jossain vaiheessa tulisi stoppi, ja uni tulisi syvemmin korjaamaan oloa, mutta ei.

Nyt on miehelläkin sitten asunto. Uusi, hieno oma koti. Juuri sellainen, minkä olisin aikoinaan halunnut meidän yhteiseksi kodiksemme. Mietin, kuinka pieniksi palasiksi oma sydän voikaan murskaantua. Onko enää edes jäljellä mitään rikkoontuvaa.

Mielessä pyörii oikeastaan nyt kaksi asiaa. Kokemani surun määrä on valtava, enkä tiedä onko tämä “normaalia” enää. Luulisi, että olen näiden vuosien aikana surrut jo tarpeeksi, mutta nyt asioiden realisoituessa tilanne tuntuu vain pahenevan. Toiseksi, olen alkanut pohtimaan onko minulla koskaan ollutkaan sellaista merkitystä miehelleni, jota olisin itse toivonut. Aitoa kumppanuutta. Sitä en koe saaneeni tai olleeni.

Voimani alkavat olla lopussa. Ymmärtämiseen, toivomiseen. Muuton loppuun saattamiseen. Luottamus asioiden järjestymiseen rapautuu.

5 tykkäystä
139

Tunnen tuon tuskan. Kuitenkin jokaisessa ratkaisussa on jotain hyvää. Jossain niitä ilonpilkahduksia on. Tuosta voi vain jatkaa eteenpäin, sitten kun surutyö on tehty. Itse mietiskelin samaa tuossa päivänä muutamana : mitä se aito kumppanuus on ? Minulla ei ole hyvää vastausta tähän, mutta mielestäni aito kumppanuus on mahdollista vain, jos itse jaksan olla kumppani. Ja jos kaikki voimat menevät tappeluun ja riitelyyn, ei sitä jaksamista ole. Millaista sinulle on aito kumppanuus, mitä kohti haluat kulkea ? Yksi askel siihen suuntaan on enemmän kuin paikallaan oleminen. Voimia sinne.

2 tykkäystä
140

@Maukkis: Kiitos lohdullisesta vastauksestasi, se on ehdottomasti yksi tämän päivän parhaita asioita. Ehkä jaksan jälleen nähdä asioissa jotakin hyvääkin. Kun vielä saisin hyvät yöunet. Viestissäsi on hyvää pohdintaa kumppanuudesta, minun täytyy hieman pureskella aihetta. Tuota minäkin olen pyöritellyt, että aito kumppanuus on mahdollista vain jos itse jaksaa olla kumppani. Enkä minä ole jaksanut - tai pystykään olemaan tässä tilanteessa. Sanoinkin siitä miehelle taannoin. Mutta lisää pohtimista vaatii, millaista kumppanuutta kohti haluan kulkea. Ja millainen kumppani haluan itse olla.

2 tykkäystä
141

Hei @Karpalo , sinä saat olla väsynyt.

Voimat palaavat kyllä. Pikku hiljaa. Ensin täytyy vain kyyhöttää.

On.

Suru on suurimmillaan juuri nyt. Mutta noin suureksi se ei jää. Se pienenee kyllä, tulee parempia päiviä.

Ole armollinen itsellesi. Kokoat nyt uutta elämääsi vanhan mentyä palasiksi, ja se vie valtavasti voimia. Myöhemmin olet kuitenkin varmasti vain hyvilläsi siitä, että jaksoit muuttaa elämääsi.

Kaikki kevenee kyllä. Ja ennen pitkää unikin tulee - ja uudet päivät. :heart:

3 tykkäystä