En jaksa mieheni juomista

Hei

Olen uusi täällä.

En tiedä mistä alkaisin tarinani, se on varmaankin samanlainen kuin niin monella muullakin.

Päällimmäisenä minulla on ollut jo pitkään ajatus, että jätän mieheni koska en jaksa hänen juomistaan. En kuitenkaan meinaa ilmeisesti uskoa tilanteen sietämättömyyttä todeksi, koska asia ei ole realisoitunut.

Kulunut vuoden vaihde oli sietämätön. Mies oli viikon lomalla, ja käytännössä joi koko lomansa. Olutta, lonkeroa, viiniä, rommia ja kossua. Itse en käytä alkoholia.

Olen niin vihainen ja väsynyt. Ahdistunut.

Kuten tavallista, mies on mitä kultaisin selvänä. Hän otti taannoin itse puheeksi huolen alkoholinkäytöstään. Yritin ohjata hakemaan apua, ei hakenut. Meni hetki, otin itse asian puheeksi uudelleen. Yllättäen ongelmaa ei enää ollutkaan.

Tänään tuli kaupasta kotiin mukana puolen litran kossu ja puolen litran rommi. “Flunssalääkkeeksi” muka. Salli mun nauraa. Vaan kun ei naurata.

1 tykkäys

Puoliso oli vuodenvaihteen jälkeen juomatta 12 päivää. Taisi haluta todistella itselleen, että pystyy halutessaan olemaan juomatta.

On eilisestä ollut pienessä flunssassa, ja siis eilen alkosta kotiin litra väkeviä. Ei eilen ihme kyllä juonut, mutta tänään oli hävinnyt puolet rommista kun “poti sohvalla flunssaansa”. No, lähti pienelle iltakävelylle kanssani, ja sen päätteeksi piti päästä hakemaan “pari olutta kaupasta”. Eli ei siis niin sairas ole, etteikö viina maistuisi.

Haistakoon paskan, mokoma oksettava juoppo. En voi uskoa, että ajattelen näin. Missä oma, rakas puolisoni on? Onko sellaista ollut koskaan olemassakaan? Entä mitä minulle on tapahtunut? Mistä nämä ilkeät ajatukset kumpuavat?

Eniten minua nyt kuluttaa tämä aivan järjetön viha. Toisessa hetkessä en jaksa välittää. Juokoon itsensä vaikka hengiltä.

1 tykkäys

Mies joi eilen rommin, ostamansa oluet ja puolet kossusta. Laskeskelin, että semmoiset 24 annosta.

En saa nukutuksi kun hän juo. Olo on turvaton, vaikka mies ei ole väkivaltainen. Tuntuu kuitenkin, että juomisesta seuraa aina jotain. Joko hän käyttäytyy typerästi/hallitsemattomasti, mölyää, sotkee tai jotain menee rikki.

Tuntuu, että ainakin minussa on mennyt jotain rikki. Aiemmin jaksoin elätellä toiveita hänen raitistumisestaan. Enää oikeastaan en. Teen suunnitelmia eroamisen varalle, tutkin vaihtoehtoja. Samalla jossakin taustalla jäytää suru oman rakkaan menettämisestä, vaikka olen tainnut menettää hänet jo. Alkoholille.

1 tykkäys

Hei. Itsekin harrastin noita flunssakääkkeitä. Olutkin kelpasi flunssaan. Muutaman päivän juomattomuus oikeastaan myös aiheutti flunssaisen olon. Toisaalta jos ei ollut flunssaa niin kyllä sitä aina jonkun syyn keksin. Hyvä olo, paha olo tai vaikkapa raskaat lumityöt. Aina löysin syyn juoda. Joka tapauksessa; sinun ei tarvitse eikä pidä jaksaa katsella toisen juomista. Juomari vetää kaiken mukanaan, jos jatkaa juomista. Älä tuhoa omaa elämääsi. Sinussa ei ole mitään vikaa.

2 tykkäystä

Hei Historia,
Kiitos kun kerroit kokemuksistasi.

Ihan totta, syy juomiseen löytyy aina. On lisäksi hämmentävää, ettei mies pidä juomistaan minään. Hän moralisoi kyllä kavereidensa (tai minun sukulaisteni) juomista ja väittää ymmärtävänsä, että juominen on aina ongelma silloin, jos se aiheuttaa toiselle ongelman. Koen kuitenkin, että minulle hänen juomisestaan aiheutuvalla haitalla ei ole mitään merkitystä.

Olemme olleet yhdessä yli 13 vuotta. Miehen alkonkäyttö tuli yllätyksenä kun muutimme aikoinaan yhteen, ja juominen on vain lisääntynyt vuosien varrella. Välillä pohdin, että olisiko minun pitänyt tajuta tämä jostakin varoitusmerkistä, mutta en vaan sitten tajunnut. Seurusteluaika ja suhteen eka vuosi oli kuitenkin häneltä ainakin minun seurassani mielestäni kohtuukäyttöä (1-2 pientä olutta viikossa), mutta liekö jo tuolloin ryypännyt muualla. Ja ongelmahan on tietty minun, kun en itse juo, enkä ymmärrä tuollaista dokaamista.

1 tykkäys

Miehesi tarina kuulostaa omalta tarinaltani. Itsekin suhteen alkuvaiheessa join vain ”vähän.” Kun olin yksin, otin kiinni yhdessäolon vähemmät juomiset. Yhteen muutettuamme varmaan viikkojuominen vähentyi hetkeksi, mutta viikonloppuna pullon kaveriksi tuli piilopullo. Sohvalla join pari kolme olutta, mutta takin taskussa oli sitten väkevää, jota tuli hörpittyä salaa. Kumppani vähän ihmettele miten humalluin muutamasta oluesta niin, että silmät seisoivat päässä. Väsyttää, sanoin. Raskas viikko. Lopulta viikollakin alkoi ”väsyttämään” oudosti ja ”huonot yöunet” sai silmät seisomaan päässä vähän väliä.

Alkoholisti uhriutuu, ja vertaa omaa juomistaan muiden juomiseen ihan itsensäkin vuoksi ja siten mahdollistaa juomistaan. Ei siinä huomautukset auttaneet, vaikka kyllä ymmärsin, että olen sairas. Puhun toki vain omasta kokemuksesta, mutta en suosittelisi katsomaan juomista. Jätä, jos ei lopeta. Jos lopettaa, niin… no. älä odota liikoja. Jos lopettamispäätös pitää, voi olla, että tulet tutustumaan ihan erilaiseen ihmiseen. Se voi olla hyvä tai huono asia.

Tämä voisi auttaa ymmärtämään. Tästä on myös alkuvaiheet ja loppuvaiheet osio.

1 tykkäys

Hei Historia,

Kemppisen teksti ja kertomasi tuovat paljon ajatuksia.

Olen ollut viikonlopun jälkeen todella väsynyt. Mies on ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, toisaalta hän on vähän varpaillaan. Hyvittelee ja tekee tulevaisuuden suunnitelmia. Haluaisin kysyä häneltä miksi hän myrkyttää itseään, mutta en saa sanoja suustani ulos. En enää tiedä miten puhua hänelle alkoholista, koska siitä ei ole tähänkään saakka ollut mitään hyötyä.

1 tykkäys

Eipä pystynyt olemaan mies juomatta tänäkään viikonloppuna. Oli edelliseltä kierrokselta jäänyt kossunpuolikas, josta oli “salaa” ottanut lasillisen, ja nyt käydessäni nukkumaan oli koko pullo hävinnyt kaapista. Ikään kuin en olisi huomannut jo alunperinkin, että pullolla on käyty, kun alkoi yllättäen herralla juttu luistamaan varsin hiljaisen illan jälkeen.

Olen nyt kiinnittänyt enemmän huomiota miehen käytökseen arjessa selvänä ollessaan. Alkuviikosta hän on tavallisesti “paremmalla tuulella”, mutta viikonloppua kohden hän muuttuu kärsimättömäksi, kireäksi, hieman nälviväksi ja sulkeutuneeksi. Hän näkee asioissa tavallisesti vain negatiiviset puolet, pyörtää tuuliviirin lailla näkemyksiään ja on todella ankaran kriittinen ihmisiä (esim. työkavereitaan) kohtaan. Kaikki asiat ovat töissä pielessä, tehty huonosti ja vähintään joka toinen valehtelee ja on puukottamassa selkään.

Liekö tuokaan ihan tavallista käytöstä… Tajusin kuitenkin, että minähän ajattelen syyn miehen selvästi pahaan oloon olevan minussa. :roll_eyes: Olen ollut pitkällä sairauslomalla ja kuntoutuksessa, ja olen ajatellut sen kuormittavan miestä ja että hän siksi oireilisi noin. Voihan tilanteeni toki vaikuttaa, mutta siihenkin olisi saatavilla oikeanlaistakin apua. En kuitenkaan pidä itseäni syypäänä hänen juomiseensa, se on täysin hänen oma ratkaisunsa.

Siellä hän nytkin olkkarissa juo. Joskus pelkään, että hän saa päähänsä lähteä yöllä baariin ja jotain pahaa tapahtuu, kuten hän joutuu onnettomuuteen tai pahoinpidellyksi. Minulla ei ole tavallisesti tarve tai tapana (tai haluakaan) kytätä toisen menoja tai tekemisiä, mutta huoli kyllä tulee jos toinen tekee päättömyyksiä päissään. Miten tästä huolesta pystyisi irrottamaan?

1 tykkäys

Hei vaan Karpalo,
Ihan juuri samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia täällä. Ihana ja kultainen mies, kun ei juo. Tavallaan ihana silloinkin, kun juo. Mutta erilainen… baarireissut, piilopullot, hyvittelyt, vakuuttelut rakkaudesta on koettu moneen kertaan. Tällä hetkellä menossa selvä viikonloppu ryyppyviikon jälkeen. Tällaista se on ja koko ajan sitä miettii, jaksaako tätä sittenkään ja riittääkö oma rakkaus kuinka pitkään. Eikä se huoli tunnu koskaan vähenevän.

Ihan hirmuisesti tsemppiä sinulle, ymmärrän ahdistuksesi❤️

1 tykkäys

Hei Emmiina, kiitos viestistäsi ja myötäelämisestä. Vaikka tällaista ei toivo kenellekkään, tuo kuitenkin lohtua että on toisiakin sanankaltaisessa tilanteessa.

Rinnassani on nyt varsin suuri ahdistuksen möykky. Epäilen että mieheni on jäänyt kuntoilureissultaan baariin. Ulkona on kuitenkin suht kylmä, joten tuntuu epätodennäköiseltä että hän viihtyisi lenkillä näin myöhään.

Samaan aikaan tuntuu älyttömältä, että minusta tuntuu tältä, ja että ajattelen näin. Voihan olla, että hän todella on lenkillä. On kammottavaa huomata, että en voi luottaa puolisooni tässä asiassa. Baareissa käyminen on uusi juttu, ennen vuodenvaihdetta hän teki niin kahdesti ja juurikin ulkoilunsa päätteeksi. Otin asian jo tuolloin puheeksi, ja manitsin että mielestäni käytös on huolestuttavaa ja hänelle epätyypillistä. Keskustelu päättyi kuitenkin siihen, että hänestä “asia saattoi olla outo, mutta hän kaipaa jotain vaihtelua ja minä ylireagoin’”. Mainittakoon nyt vielä, että ongelma on mielestäni alkolla läträäminen, ei vaihtelu tai se että hän poikkeaa jossain.

Olen pohtinut sitäkin, että jos onkin niin, että mies haluaa erota, mutta ei saa sitä sanottua. Ajatus itsessään kuristaa kurkkuani, mutta jotain tässä on pielessä. Tiedän, että asiat on pakko ottaa puheeksi hänen kanssaan, mutta mistä ihmeestä revin voimia siihen? Ja keskustelun seurauksiin, mitä ne ovatkaan?

1 tykkäys

Ei alkoholin suhteen voi luottaa ihmiseen, jolle se on ongelma. Vaikka kaikissa muissa asioissa voisikin. Minä ajattelen asian niin, että meidän suhteessamme on kolme jäsentä: mies, minä ja alkoholi. Tai oikeammin järjestys menee alkoholi, mies ja minä kolmosena. Jos tämän pystyisi hyväksymään, asiat menisivät paremmin eikä tarvitsisi päätä hakata seinään jokaisen ryyppyputken aikana. Mutta eihän se niin mene, koska huoli on kova ja etenkin pelko siitä, että alkoholismi etenee ja rakkaan ihmisen elämänhallinta katoaa kokonaan…
Itse en näe eroa todellisena vaihtoehtona, ainakaan nyt, vaikka se välillä mielessä pyörii. Mies on tukenut minua vaikeissa elämäntilanteissa ja haluaisin olla hänen kanssaan. Jos tilanne alkoholin kanssa pahenee, tilanne saattaa olla toinen.

Ja vielä, hän itsekin tiedostaa ongelmansa. Siitä on puhuttu useaan otteeseen ihan riitelemättäkin. Tahtoa lopettaa ei ole, minun takiani hän välillä yrittää vähentää. On itsekin sanonut, että ei pysty lopettamaan edes minun vuokseni.

Meillä ei ole pieniä lapsia, joten tilanne on siinä mielessä hyvä. Mutta luottamuspula, huoli ja ahdistus ovat läsnä koko ajan. Myös huoli omasta jaksamisesta.

Voimia sinulle edelleen.

Hei Emmiina,

Kiitos tuestasi. Olen useasti miettinyt samaa, että suhteessamme alkoholi on se kolmas osapuoli. Oma tule-sairauteni lienee se neljäs. Välillä koenkin epäreiluksi, että minun “pitää” hoitaa sairauttani ja kuntoutua. Tietenkin itseni vuoksi ja se on itselleni selvääkin, mutta myös puoliso on useasti sanonut sairauteni vaikuttavan häneen ja että minun pitäisi “toipua”. Mutta sama ei päde hänen alkoholinkäyttöönsä, vaikka se varmasti tukisi minun hyvinvointiani.

Omakin puolisoni on myös sivunnut ongelmaansa itse, mutta taannoin pyörsi sanansa kun otin asian puheeksi. Eilen joi jälleen noin 18 annosta alkoholia. Ei tämä mielestäni normaaliakaan ole.

Olen joissakin keskusteluissa törmännyt ajatukseen, että “miksi olla huolissaan toisen terveydestä ja juomisesta, jos juoja ei itsekään ole”. Kai tuossa jonkinlainen totuudensiemen on, vaikka sitä on aika vaikea sisäistää. Mutta eihän toista voi muuttaakkaan tai parantaa. Olen itse ehkä kuitenkin enemmän huolissani omasta jaksamisestani. Siksi ero pyöriikin mielessäni, mutta senkin pohtiminen on raskasta. Välillä sitä on niin väsynyt. Meilläkään ei ole lapsia, se lienee hyvä.

Voimia myös sinulle.

Tunnelma kotonamme on jotenkin muuttunut.

Mies ei ole juonut, mutta on aika ailahteleva ja äkäinen, ja kaivelee ja moralisoi toisten sanomisia ja tekemisiä. Mietin, onko hän ollut aina noin negatiivinen, vai voisiko kyse olla kuivahumalasta… Niin tai näin, koen hänen jotenkin vieraantuneen minusta. Koen olevani yksin.

1 tykkäys

Nämä on aina surullista luettavaa, kun kaikkien alkoholistin puolisoiden on käytävä samat tilanteet ja ajatukset läpi. Iso työmaa on löytää itselleen oikeutus jättää puoliso. Eihän sairasta puolisoa voi jättää. Muiden ihmisten suhtautuminenkin voi mietityttää. Ettei sinua pidetä tyyppinä joka helposti jättää kun toinen on vähän hankala. Ja onko se puoliso nyt oikeasti sitten niin hankala, sitäkin kysyt itseltäsi. Jospa se ei juo niin paljon kuin arvelet… jne…
Mutta sinun kaikki epäilyksesi osuvat lähes aina naulan kantaan. Kyllä se juo. Ja kaikki, jotka ovat alkoholistin kanssa eläneet, tietävät, että sinulla on täysi oikeutus hänet jättää. Sinun oma elämäsi pyörii alkoholin ympärillä, vaikka et ehkä sitä huomaa, kun se on pikkuhiljaa siihen mennyt. Nytkin luet Päihdelinkin sivuja, koska sinua ahdistaa ja ajattelet asiaa. Paljon ajatuksiasi menee siihen kun mietit, onko se juonut vai ei. Onko se juomassa vai ei. Onko se huonolla tuulella, koska olet sellainen niuho.
Mutta et ole todellakaan niuho etkä ikävä. Olet aivan varmasti ihana ihminen. Alkoholisti ei parane, ellei itse myönnä ongelmaansa ja mene hoitoon. Itse tuosta ei irti pääse. Voi olla juomatta vaikka kuukauden tai neljä, mutta aina se palaa takaisin. Ja kuivahumala on ikävä seuralainen raittiina aikoina. Jos hän ei hoitoon mene vaikka sanoisit että se on ehtona sille että jäät hänen luokseen, kertoo se kaiken siitä miten paljon sinä hänelle merkitset alkoholin rinnalla. Voit hyväksyä olevasi se kakkonen tai lähteä. Jos hyväksyt olevasi kakkonen, täytyy juomista silloin sietää.

1 tykkäys

Vielä lisään, että maailmassa on oikeasti paljon ihania ihmisiä. Et luultavasti jää yksin, vaikka eron aikoina yksinäisyys tuntuu tuskaiselta ja ikuiselta. Eikä eron tarvitse tarkoittaa sitä, ettet näkisi puolisoasi enää koskaan. Jos hän joskus raitistuu ja saa elämänsä kuntoon, ymmärtää hän lähtösi syyn, eikä ole katkera. Aluksi varmasti on katkera ja syyttää sinua elämänsä tuhoamisesta ja vaikka mistä. Voit saada hänen suunnastaan hirveää lokaa niskaasi. Kävin itse neljä kertaa psykologillakin juttelemassa, kun oli vaikeaa. Se helpotti. Tarvitsin silloin vielä jonkun joka sanoo, että tein oikein kun lähdin. Syyllisyys siitä raastoi pitkään. En ole katkera entiselle alkoholisti-miehelleni yhtään. Hän on sairas. Hänellä on uusi kumppani, ja toivon, että hän tämän avulla lopettaa juomisen. Sen hänelle soisin. Lähtö on usein paras ratkaisu molemmille. Mutta alkoholistilta ei luultavasti saa eroa ilman riitaa, koska hän ei ymmärrä eron syytä. Eihän hän aiheuta sinulle mitään pahaa. Itselleen vain. Niin hän ajattelee.

1 tykkäys

Kiitos vastauksestasi, Kaunis.

Niin, niin minä nytkin istun aamuyöllä yhden jälkeen lukemassa palstaa ja kirjoittamassa tänne, kun mies hetki sitten livahti ulko-ovesta baariin. Ei ilmeisesti riittänyt juotavat kotona, kun oli vaan siksari ja kossunjämä.

Tärisen. Raivosta varmaankin.

En tiedä etsinkö niinkään oikeutusta jättää hänet. Sitähän tässä olisi varmaankin jo varsin paljon, ja olisihan minullakin oikeus onneen. En vain kai sitten meinaa sisäistää tilannetta, tai vielä näiden kaikkien vuosienkin jälkeen elättelen toivetta muutoksesta. Kaipaan selvää puolisoani.

En tiedä pelkäänkö yksinäisyyttäkään, nuorempana päinvastoin nautin siitä. Nyt toki kun ikää (ja omia sairauksia) on tullut lisää, niin kaipaahan sitä seuraa ja turvaa. Mutta miten sellaista juoposta saa, ei mitenkään.

Kunpa osaisin sanoa hänelle oikeat sanat. Mielellään vasta huomenna, kai känniselle on turha mitään puhua. Ja oikeastaan minun tekisi mieli vain raivota ja huutaa hänelle. Mutta mitä sekään hyödyttää, ei yhtään mitään.

1 tykkäys

Hei Karpalo,
kaikki viestisi kuulostivat siltä, kuin ne kertoisivat minun ja mieheni elämästä.

Teen luopumistyötä itseni kanssa. Olen niin väsynyt loputtomiin tyhjiin lupauksiin, puheisiin, valheisiin, peittelyyn, salailuun, ongelman vähättelyyn, minun pahan oloni sivuuttamiseen ja unelmieni katoamiseen, että olen päättänyt erota.

Olen kantanut suhdettamme ymmärtäväisyydellä ja liiallisella kiltteydellä. Hoitanut laskut, ostanut asunnon, maksanut ja tehnyt ruuat. Yrittänyt keskustella ongelmasta, jonka olemassaoloon havahduin vasta muutettuamme ostamaani asuntoon. Vasta muuton jälkeen sain kuulla todellisen syyn siihen, ettemme ostaneet asuntoa yhdessä. Miehellä oli huomattavat velat ulosotossa. Velat olivat seurausta rahan valumisesta kurkusta alas. Välillä perusteli juomista veloilla. Velat tulivat lopulta viime viikolla kokonaisuudessaan maksetuiksi.

Toivoin liian pitkään, että voisin tuellani auttaa, mutta tämän painajaisen edessä olen voimaton. Rakastamani ihminen on muuntunut tuoksi oudoksi hahmoksi, joka ei enää kykene välittämään muusta kuin alkoholista.

Torstaina lähti ”katsomaan äitiään”, mutta juomassa se oli.

Juuri nyt olen istunut olohuoneessa itkemässä muutaman tunnin. Mies lähti ”käväisemään pilkillä”. Ryyppäämässä se on. Aamulla tulee viinanhajuisena kotiin.

Minä suren. Suren ihmistä, jonka olen menettänyt, jos häntä koskaan olikaan. Suren itseäni, kuinka olen turhaan yrittänyt auttaa. Suren menetettyä aikaa ja yhteisiä unelmia.

Edessä on suurin ponnistus. Suhteen päättäminen, miehen tavaroiden poistaminen asunnosta ja hänen poistaminen elämästäni. Oma toipumiseni. Mutta päätös itsessään tuntuu jo keventyneenä painona harteilla.

2 tykkäystä

Hei Kotihiiri,

Kiitos viestistäsi. Kovin tutulta kuulostavia ajatuksia. On lohdullista kuulla kokemuksia samankaltaisessa tilanteessa olevalta, vaikkei tällaista tietysti toivo kenellekkään.

Niin, tuntuu että itsekin nykyään vain suren. Jos hetken olenkin onnellinen ja toiveikas suhteemme, rysähdän varsin pian todellisuuteen. Tämä tapahtui jälleen toissapäivänä, kun mies ei päässyt kauppareissulta ilman olutta ja kossua.

Hän ei juurikaan suunnittele kanssani mitään yhteisestä. Esimerkiksi nyt pääsiäiseksi, jolloin olisi yhteistä aikaa. En enää myöskään tiedä, haluaako hän yhteistä tulevaisuutta, koska siitäkään ei suunnitelmia tehdä. Jossakin vaiheessa joudumme etsimään uutta kotia kun vuokrasopimus päättyy, mutta siitäkään ei yhteistä säveltä löydy. Sen sijaan minulle vittuillaan ja piikitellään seksin puutteesta, kai sekin on vain minun vikani kun en humalaista halua. Selvänäkin mies työntää minua luotaan ilkeilyllään. Olen niin lannistunut ja väsynyt. Voimaton.

Kovasti voimia sinulle, Kotihiiri. Olet tehnyt suuren ja vaikean ratkaisun.

Hei! Luen alusta alkaen tätä sinun ketjua, vastailen osissa.

Pohdin itsekin välillä usein, missä oma ihana mieheni, kun on juonut.

Olen huomannut vihan tunteiden johtuvan siitä millainen mies on, kun on juonut. Miten se minua kohtelee. Ja ehkä myös osin siitä, etten ole itse tarpeeksi vahva lopettaakseni suhdetta tai saada häntä lopettamaan juomista.

Kaikki nämä tunteet ovat ihan normaaleja päihteiden vallatessa suhteen. :white_heart:

On hirveää huomata, kuinka alkaa kytätä toisen menoja, olla jatkuvasti varpaillaan, että mitenhän nyt menee, kun olen iltavuorossa ja hän lasten kanssa kotona. Kuinka lukemattomat kerrat olen siivonnut hänen jälkiään kotona, kerännyt tölkkejä, rikkinäisiä tavaroita jne. Lista tuntuu olevan loputon. Meillä myös yhteisiä vuosia useampia, 12 tulee marraskuussa. Lisäksi yhteisiä lapsia kaksi (5 ja 10vultiaat), omakotitalo, peltoja, metsää jne. Tilanne se, että mies alkoholisti ja peliriippuvainrn. Ajan myötä tilanne mennyt kaaottiseksi ja hirveät velat.

Silti olen tässä. Silti elättelen toiveita, vaikka olen tätä useamman vuoden jo katsonut.

Kaikki fiilikset ovat sallittuja tilanteessa, jossa alkoholisti on yksi perheenjäsen. On sallittua tuntea vihaa, surua, alakuloisuutta ja jopa ajoittain rakkautta. On myös sallittua olla huolissaan siitä, onko sitä oikeasti koskaan edes rakastanut. Kuitenkin alkoholistin persoona muuttuu täysin toiseen ääripäähän, kun on juonut. Tuntuu, kuin häntä ei kiinnostaisi, kuin pullo. Ei huomaa miten pahan olon aiheuttaa läheisilleen. Ja kuinka kaiken paskan olon purkaa myös siihen lähimpään ihmiseen.

Toivon kovasti voimia sinulle tilanteeseen, muista, et ole yksin. :white_heart:

  • S