En jaksa mieheni juomista

Kotikanava
21

Hei @Karpalo! On kyllä hankalaa, myötätuntoni ovat puolellasi. En osaa asettua asemaasi, olen itsekin ihmetellyt miten puolisoni on jaksanut katsoa touhujani. Varmaan olisin oppinut vasta kovan paikan edessä.

Ehkä yksi mikä olisi minut laittanut järkiini olisi erilleen muuttaminen, mutta pysyminen yhdessä. Tähän sisältyy samaan aikaan viesti siitä että rakkautta on mutta toisaalta oma päätös siitä että ei halua elää sellaista elämää. Siinä voi sitten poikamiesboksissa kokeilla miltä se kunnon dokaaminen tuntuu kun ei ole pidäkkeitä. Siitä voi alkaa raitistuminen, mutta juju on siinä että se tapahtuu omalla päätöksellä, ei toisen pakottamana.

22

Hei Raisumojito, kiitos viestistäsi ja myötätunnostasi.

Sehän siinä onkin, kun toista ei voi pakottaa raittiiksi. Olen vuosien varrella kertonut useasti olevani juomisesta huolissani, siitä että se saa minut ahdistumaan ja voimaan pahoin. Siitä, että koen hänen juovan liikaa. Tällä ei luonnollisestikaan ole ollut mitään vaikutusta. En ole kertaakaan pyytänyt häntä valitsemaan itseni ja alkoholin välillä, ehkä alitajuisesti tiedän että jäisin viinalle toiseksi. Sillä niinhän tässä käy muutenkin koko ajan.

Olkkarissa kuului napsahtavan taas oluttölkki auki. On yksi veretseisauttavan vittumainen ääni. Huomenna miehellä on siis tavallinen työpäivä, ja nyt matkatyöpäivänsä jälkeen on pudotellut taas useamman oluen. Välillä mietin, olenko itse jo aivan vinksahtanut. En enää tiedä mkä on normaalia, milloin ylireagoin, ja milloin pitäisi vaan alkaa uskoa, että mikään ei muutu.

2 tykkäystä
23

Moi olen uusi täällä. Minulla on ollut sama tilanne kuin teillä kirjoittaneilla. Heitin alkkiksen ulos talostani yli 10 v sitten. Traumat, viha, HÄPEÄ, ahdistus jne ovat kirkkaina mielessä edelleen! Elämäni on eron jälkeen vapauttavaa, rentoa, ilman jatkuvaa pelkoa viikonlopuista, lomista ja juhlapyhistä. Muistan todella hyvin kun en voinut mennä nukkumaan kun alkkis joi kotona, ettei herätä lapsia kun tekee jotain typerää. Juomista ei hillinnyt yhtään se että oli hänen omien lastensa viikonloppu. Kuinka monet juhlat hän pilasikaan juomisellaan ja häpeä oli valtava… Itse hän ei halunnut eroon alkosta. Hänhän oli päihde ja mielenterveystyön ammattilainen!! Kuka edes julkeaa väittää hänen olevan alkoholisti?! Ei tajunnut itse kuinka naurettava oli. Annoin vaihtoehdon, että hoitoon tai ulos. Hän katsoi minua ja nauroi että hänenkö tässä pitäisi hoitoon mennä?! Kenenkäs sitten ( huutonaurua)! Haluan rohkaista ja zempata kaikkia saman ongelman kanssa painivia eroamaan. Varsinkin jos on lapsia. Ollaan juteltu lasten kanssa näistä, ja minun ero päätökseni oli lapsillekin helpotus. Paljon kertoo myös se että hänen lapsensa eivät ole isänsä kanssa tekemisissä, mutta minun kanssani ovat. Voimaa teille saman asian kanssa kärsiville. :heart:

1 tykkäys
24

Tuntuu huojentavalta ja samalla aivan kamalalta lukea näitä tosielämän asioita, kuinka paljon meitä onkaan niin samanlaisissa tilanteissa. Kuinka paljon onkaan niitä, jotka eivät kirjoita, tai lue, tai puhu kenellekään… ehkä vaan epäilevät itseään havainnoistaan. Kuten minäkin. Jo useamman vuoden. Epävarmuutta, epärehellisyyttä ja monenlaista epäjuttua on ollut, ja myös välissä ihania hetkiä ja rakkautta, tai näin ainakin uskon.

Nyt kuitenkin alan haparoiden etsiä tietä eteenpäin ainakin itselleni. Häntähän tässä olen kyllä yrittänyt auttaa näiden vuosien varrella, heh. En todellakaan tiedä mitä tässä käy, voimat lopussa, itkettää, vihastuttaa, surettaa, pelottaa… ja rakastan. Menneitä muistelemalla yritän hakea itselleni voimaa ja todisteita siitä, että on oikeasti pakko auttaa itseä, koska kukaan muu sitä ei voi tehdä puolesta, myöskään tässä lähimmäisen tapauksessa - vastuu on itsellä. Mutta on tämä hemmetin vaikeaa… Se auttaa, kun tiedän että avun hakeminen auttaa myös lapsiani, joista osa on ollut myös tässä vaikutuspiirissä, ja osa helpottuu siitä, että kun nyt tietävät tilanteen, tietävät myös että apua haetaan. Se mikä tuntuu vaikealta, on se suuri ryhmä tuttuja, jotka näkevät vain sen hurmaavan seuramiehen, ja valittavan akan. Huolestuneita ja auttamishaluisia ei oikein ole. Toki on niinkin, että noiden kaveri- ja sukuporukoidenkin kokoontumisiin liittyy lähes poikkeuksetta alkoholi, eli tilanteen hyväksyntä ei niinkään yllättävää. Ja kyllä mieheni on hurmaava ja hieno ihminen minustakin… selvinpäin. Niin paljon parempaa voisi hänellä olla elämässään vielä…

Että miten sitten tällaiseen tilanteeseen päätyy ja siinä pysyy… Elämä on, eikä varmasti ole yhtä eikä kahta syytä; ei juovalle alkoholistille eikä hänen läheiselleen. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Lämpimästi tsemppiä kaikille <3

25

Moi itse koen edelleen tärkeäksi terapiamuodoksi vertaistuen. Joku voisi ajatella että : älä nyt enää noita mieti! Kun olet kerran eronnut ja aikaakin jo kulunut. Minulta ei
Sitä kysytä minulta, että haluatko miettiä näitä… sellainen määrä ahdistusta pelkoa ja stressiä pitkällä ajanjaksolla ei pyyhkiydy kenenkään aivoista noin vain. Kyllä viisainta on pelastaa itsensä ja lapsensa ( ja eläimensä) tai heittää alkkis ulos jos mahdollista. Kukaan ei sitä kevyin perustein tee. Jos on alkanut tällaista harkita, ongelma on jo todella pitkällä ja paha. Voimia kaikille uuteen viikkoon!

1 tykkäys
26

Hei Trauma ja Sinisilmäinen,

Kiitos viesteistänne ja hyvistä huomioista. On huojentavaa lukea toisten kokemuksista, vaikka samaan aikaan tätä ei toivo kenellekkään toiselle.

Meillä oli kotona jälleen parisuhdekeskustelu. Me kummatkin toivomme muutosta nykytilanteeseen, mutta en voi välttyä tunteelta, että mies ei ota vastuuta omasta hyinvoinnistaan ja asioistaan.

Esimerkiksi, minun sairauteni vaikuttavat kuulemma siihen, millaista aikaa yhdessä vietämme. Tämä on toki totta,mutta kun hän ei kuulemma voi tehdä kuten haluaa, minun vuokseni. En esimerkiksi voi lähteä yön yli metsäretkelle, niin hän ei kuulemma voi tehdä retkeä kaverinsa kanssa, koska olisi outoa jättää minut sairaana kotiin. En siis koskaan ole vastustanut hänen ajanviettooaan kavereidensa kanssa. Hän ei itse myöskään ehdota ajanvietteitä jotka voisivat sopia minulle, vaan odottaa että minä keksin ohjelman.

Meillä ei kuulemma kukaan voi myöskään käydä, kun käydä pitäisi kuulemma “ihmisten aikaan”, eikä voi jäädä ryyppäämään. Noh, ryyppyremmit olen todella kieltänyt, mutta en ketään käymästä kylässä. Miehellä ei kuulemma ole myöskään omaa aikaa kotona.

Tämän vuodatuksen jälkeen mieleeni nousee vain kysymys, haluaako hän ylipäätään olla kanssani, kerran ei voi elää omannäköistään elämää. Ei kai hänen tarvitse minun vuokseni uhrautua tai uhriutua?

No, minä puolestani sanoin että hänen alkoholinkäyttönsä huolestuttaa minua, ja ehdotin yhteydenottoa päihdeneuvontaan. Mies myönsi, että määrät ovat kyllä nousseet, ja kokee alkoholin aiheuttavan nostetta mielialaan (jota oli omien sanojensa mukaan pelästynyt) mutta ei aio soittaa mihinkään, eikä koe että tämä on vakavin ongelma. Sanoin, että asia vaikuttaa minuun ja terveyteeni. Tämän hän sanoi ymmärtävänsä, mutta ei aio tehdä tässä vaiheessa asialle mitään.

Aika kurjalta tuntuu. Mies on mielestäni masennusoireinen, mutta ei suostu työterveyshuoltoonkaan. Etsin hänelle muutaman muun aputahon numeron netistä, ja niitä sanoi harkitsevansa. Jonottelen itse apua perheneuvonnasta, mutta sielläkin taitaa olla ruuhkaa. Elämä on kyllä paskaa joskus.

3 tykkäystä
27

“Jos juominen tuo edes vähän hyvää mieltä tähän olemiseen, niin onko se nyt niin paha?” Näin mieheni kysyi minulta taannoin, kun otin hänen juomisensa puheeksi. En vastannut mitään muuta kuin tarjosin päihdeneuvonnan numeroa.

Mies oli nyt viikonlopun kavereidensa kanssa ryyppäämässä. Kaikki ovat kovia juomaan, osa käyttää kuulemma muitakin päihteitä. Mietin, miten olen suhteemme alussa voinut olla niin sokea, että en ole tajunnut hänen juomistaan? Vaikka hän ei nähteni tuolloin juonutkaan, olisi varmaan pitänyt hänen kaveriporukastaan päätellä jotain.

Mies ei tullut myöskään kotiin eilen, vaikka alunperin piti. Jäikö sitten vielä juomaan, vaikea sanoa. En yllättyisi, jos näin olisi.

Minun alkaa olla vaikea uskoa, että tilanteemme päättyy muuhun kuin eroon. Olen itsekin mieleltäni jo niin myrkyttynyt, että kavahdan omia, ilkeitä ajatuksiani miehestäni silloin kun hän juo, tai selittelee juomistaan. Onko sitä ihmistä johon olen aikoinaan rakastunut koskaan ollutkaan olemassa?

28

Minusta toimit aivan oikein, kun vain tarjosit sitä numeroa. Miehesi on selvästi täysin riippuvainen alkoholiin. Siinä tilassa valitettavasti on totta mitä hän sanoi, että juominen on ainoa asia mikä aidosti tuo hyvää mieltä. Hänen aivonsa ovat niin tottuneet alkoholin tuomaan hyvänolontunteeseen, että ilman sitä elämä tuntuu synkältä ja raskaalta. Toinen vaihtoehto on sitten raitistuminen ja luonnollisen hyvän olon saaminen sitä kautta, mutta ei kuulosta siltä että miehesi olisi raitistumiseen millään tavalla valmis. Mikään alkoholin käytön vähentäminen ei myöskään tuossa tilanteessa ole mahdollista, vaan vaihtoehdot ovat joko juomisen jatkaminen tai sen lopettaminen.

Viestiesi perusteella uskallan väittää, että miehesi juominen ei tule kovin helposti loppumaan. Valitettavasti sinulle ei oikein jää muita vaihtoehtoja kuin sietää hänen juomistaan, tai muuttaa eri osoitteeseen. Sitä vaihtoehtoa sitten ei varmaan voi suositella, että vuodesta toiseen toivot hänen raitistumistaan ja tuhlaat vuosia omaa aikaasi ahdistukseen ja katkeruuteen.

Jotkut juopot kokevat eroamisen herätyksenä ja raitistuvat, mutta en ehkä kuitenkaan laittaisi rahojani likoon sen puolesta. Sitten jos erotilanne todella alkaa konkretisoitumaan, niin siinä vaiheessa helposti alkaa juopon taholta aikamoinen anteeksipyytely ja katteettomat lupaukset, eikä niille pidä antaa mitään arvoa.

1 tykkäys
29

Hei karpalo! Mua ihan ahdistaa sun puolesta ,kun tunnen niin mitä tunnet. Kuulostaa että olet mielessäsi työstänyt asiaa, ehkä tarkoituksella, ehkä tahattomasti, mutta kypsynyt se on. Hyvä. Voitko kysyä mieheltäsi että onko alko niin tärkeä ,että valitsee juomisen ennemmin kuin parisuhteen? Kysymys tuntuu kauhealta esittää, mutta voisi olla aiheellista kysyä. Minut vaihdettiin kaljaan, ja se tuntui alentavalta ja uskomattomalta. Sain kiukkuuni tästä kuitenkin puhtia, ja ilmoitin kylmästi että hoitoon tai ulos.Minua auttoivat hyvät ystävät jotka jaksoivat kuunnella kun puhuin alkkiksen aiheuttamaa ahdistusta ulos. Se ero aika ei ole helppo, mutta jos siihen päädyt, niin käytä kiukkua hyväksesi, käy ulkoilemassa ja puhu ystävillesi. Kun pääset alkkiksesta eroon, niin päivä kerrallaan alat nauttia pienistä asioista ja siitä ettei alkkiksen hommat ole enää sinun lähellä. Tämä kirjoittelukin auttaa❤️

1 tykkäys
30

Näin alkoholistina sanoisin, että jollei henkilö osoita itsestään lähtevää halua lopettaa juomista, antaisin kenkää. Sain itse lähtöpassit muutama vuosi takaperin. Yritin lopettaa hänen takiaan. Join salaa. Sorruin, join ja tunnustin. Sain anteeksi pari kertaa, kolmatta en. Neiti teki aivan oikein. Olin katkera alkuun ja valitettavasti sillat paloi siihen suuntaan, mutta en tunne lainkaan katkeruutta, vaan ymmärrän ja hyväksyn täysin.

Olen itse nyt selvänä uudessa parisuhteessa ja haluan vahvasti olla selvänä loput maalliset päivät. Toivotaan että onnistuu.

1 tykkäys
31

Jos juominen tuo edes vähän iloa tähän pahaan oloon… vai miten se meni. Tuohan se. Vähän hetkellistä iloa pahaan oloon. Ainakin minulle, joka oonkin varmaan väärässä ryhmässä. Mun rakas kumppanini sanoo juuri noin, alkoholisti. Ja minä melkein alkoholistina allekirjoitan sen. Tuo se hetkellistä iloa ja jos ihan putken vetää, niin pitempääkin iloa. Mutta se ilo on feikkiä. Se on unimaailmaa, ei todellisuutta. Se tosi elämä menee ryypätessä ohi. Mutta jos haluaa unimaailmassa elää, niin ihanaahan se on olla humalassa.
Ylläpitäjä poistakoon tän hereettisen vuodatuksen.

32

Hei Sarvikuoma, Trauma, Project_0.0, Emmiina - ja tietenkin kaikki muutkin lukijat ja tukijat.

Teillä on äärettömän hyviä huomioita ja kommentteja. Välillä mietin tätä ketjua lukiessani, että tämäkö minun elämääni oikeasti on. Niin älyttömältä koko juttu tuntuu, epätodelliselta. Minulla on kaksi elämää - se missä elän hetkellisesti selvän puolison kanssa ja se toinen elämä, jolloin elän humalaisen kanssa. En erityisemmin peittele hänen juomistaan, joskaan en siitä puhukkaan.

En usko ollenkaan, että miehelläni vähentäminen toimisi. Eikä hän raitistuakaan halua. Muutenhan hän olisi sen jo tehnyt. Tai edes vähentämisen, jos haluaisi tai pystyisi siihenkään.

Kysymys, onko alko tärkeämpää kuin parisuhde on varmaankin pakko vielä esittää. Kuulenpahan sitten vastauksen, vaikkei se minua miellyttäisikään.

Sain taannoin purettua hänelle mieleltäni miten paha olo minulle tulee hänen juomisestaan. Hän muka ymmärsi, mutta liekö sitten teeskenteli. Yhden viikonlopun pärjäsi parilla oluella, mutta nyt on taas humalassa ja sen lisäksi on koko ajan minun “kimpussani” höpöttämässä tai vaan häiritsemässä kun yritin katsoa elokuvaa. Mieleni teki kysyä että ihanko tahallaan nyt vielä päissään alkaa ärsyttämäänkin minua, aiemmin on sentään ryypännyt tietokoneen ääressä itsekseen.

Mietin taannoin vakavasti asumuseroa. Jo pelkkä ajatus sai romahtamaan, kun ajattelin rakasta selvää miestäni ja kaikkea hyvää mitä meillä on. Mutta nyt taas, kun olen yhden illan ollut ahdistunut ja vihainen, mietin että ei tässäkään järkeä ole.

1 tykkäys
33

Moi, Karpalo.
Hyvin ikävä on tilateesi. Tiedän ettei alkoholismissa ole mitään kaunista. Se tuhoaa hiljalleen kaiken.
Kysymys onko alko tärkeämpää kuin parisuhde?
En tietenkään voi tietää Sinun kokonaistilannetta, mutta oman kokemukseni mukaan kyllä näin lopulta käy. Alkoholi valtaa elämästä asian kerrallaan, kunnes se hallitsee ihan kaikkea toimintaa. Kun juovan puolison omat voimat selvitä arjen toimista ei riitä, vaatii hän myös läheiseltä enemmän… voidakseen juoda enemmän.

Minä tiedän tämän, koska minunkin puolisoni eli alkoholistin kanssa.:sleepy:

Toivon Sinulle voimaa ja rohkeutta. On mahdollista että asiat kääntyvät parempaan. Älä kuitenkaan uhraa elämääsi toisen juomisen takia.

Jk.
Minun elämäni muuttui seitsemän vuotta sitten. Törmäsin johonkin sellaiseen jonka lopetti tuon helvetillisen elämän. Vasta raitistuttuani ymmärsin kuinka paljon tuskaa minä aiheutin, juuri sille ihmiselle, joka minua eniten rakasti.

2 tykkäystä
34

Hei Putkis_0132,

Kiitos viestistäsi. Tuo on hyvä huomio, että kun puolison voimat selvitä arjen toimista eivät riitä, vaatii hän läheiseltå enemmän. Mies on nimittäin itse sanonut, että hän ei meinaa jaksaa arjessa. Olen ajatellut, että ongelma liittyisi hänen työhönsä, mutta tämänkin takana saattaa olla -lisäksi tai ainoastaan- alko.

Mies joi tuolloin perjantaina arviolta 17-18 annosta alkoholia. Tunnen itseni jotenkin alhaiseksi kun lasken näitä, ihan kuin salakähmäissti hankkisin todisteita dokaamisesta. Mutta vaikka järjelläni tiedän, että missään nimessä tuollainen määrä ei ole normaalia tai järkevää kulutusta, olen jotenkin neuvoton ja lamaantunut asian edessä. Ihan kuin en siltikään usko että olen oikeassa.

Mies lauloi ja mekasti lähes koko pe-la yön, enkä saanut nukuttua. Olin aivan raivoissani. Kerran kävin hänen luonaan kun heräsin, ja laitoin valot päälle. Hän ei muka huomannut minua tai asiaa lainkaan, jatkoi vain epävireistä loilotteluaan. Olin niin vihainen, teki mieli huutaa. En kuitenkaan halua alkaa riidellä kun hän on humalassa, saati alkaa riidellä yöllä.

Niin. Nyt hän sitten selvänä ollessaan käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Enkä itsekään jaksa ottaa asiaa puheeksi, sillä ei siitä näköjään hyötyä ole tähänkään mennessä ollut. Koen, että joko hän ei ole ottanut sanomisiani juomisen suhteen todesta, tai niillä ei ole hänelle merkitystä.

Kuntoutan itse pitkää sairauttani palatakseni työelämään. Miten siinä onnistun, jos en saa viikonloppuisin nukuttua tai arkeni on tällaista vuoristorataa. Olen myös alkanut pohtimaan, onko sitä miestä johon olen rakastunut koskaan ollutkaan olemassa. Onko kaikki ollut päihdehuuruisen valetta.

35

Luultavasti sinun sanomisillasi ei ole hänelle juurikaan merkitystä, koska muutenhan hän pyrkisi muuttamaan toimintaansa. Juopolle on tärkeää, että asiat eivät muutu juurikaan, koska silloin omat juomistottumukset voivat toteutua sellaisina kuin ne ovat ennenkin toteutuneet. Juomisessa pitää olla näet jatkuvuutta ja sitä pitää pystyä ennakoimaan. Siinä yhtälössä satunnainen puolison vihaisuus, tai edes aito huoli ja suru, ei paljoa haittaa, vaan se koetaan vain ohimenevänä tilapäisenä häiriötekijänä. Monille alkoholisteille todellinen miettimisen paikka onkin se, jos juomisen seurauksena jotain oikeasti tapahtuu. Menee työpaikka, puoliso lähtee kävelemään, tai alkaa tulemaan selkeitä terveysongelmia. Sellaisissa tilanteissa joillekin tulee niin voimakas tunnekokemus juomisen järjettömyydestä, että syntyy halu lopettamiseen. Toiset sitten jatkavat senkin jälkeen, usein surullisin seurauksin.

Alkoholistit ovat itsekeskeisiä, koska he ovat addikteja joille juominen on todella, todella tärkeä osa elämää. Sinunkin miehesi vaikuttaa olevan välinpitämätön sinulle aiheuttamastaan harmista, ja hän vain jatkaa juomistaan. Tosin, juoppokin voi kokea, ja usein kokeekin, sisimmässään syyllisyyttä ja ahdistusta omasta tilastaan. Sitä yleensä paetaan siten, että juodaan lisää. Juoppo reagoi oikeastaan kaikkiin tunnetiloihin ja elämän tapahtumiin juomalla lisää, niin se vain valitettavasti menee. Ellei jostain tule halua raitistumiseen, mutta ei sitä ihmettä kannata jäädä odottelemaan. Siinä voi näet mennä koko oma elämä siihen odotteluun.

1 tykkäys
36

Moi vielä, Karpalo.
Toivon että ymmärrät, en kehu enkä ylpeile menneisyydelläni.
Tuo määrä yhtenä iltana, siis 17-18 annosta, on tietysti todella paljon, jos jonkinlaista kohtuukäyttöä pidetään mittapuuna.
Itselläni juomismäärät kasvoivat vuosien varrella. Päädyin viimein tilanteeseen jossa annosmäärät oli 15-16 annosta/vrk… siis keskikulutus viimeisen kahden vuoden aikana. Join siis oikeasti tuon annosmäärän joka päivä. Kävin kuitenkin yhä töissä. Oli joskus raskasta minullakin.
Tuollainen lauleskelu ja mökääminen on osa sitä elämää mitä alkoholilla saa. Olet hyvin viisas kun et riitauta asiaa silloin kun miehesi on humalassa. Olen sellaisenkin tilanteen elänyt, hyvin verisen.

37

Moi tunnen suurta myötätuntoa tilannettasi kohtaa karpalo, ja tietysti kaikkia muitakin, jotka ovat samassa tilanteessa. Kuulostaa kyllä vahvasti siltä ,että puolisosi jatkaa juomista vaikka sanoisit että lähdet. Tunnen niin suurta halua auttaa, kun muistan millainen ahdistus ja pelkokin on päällä kun puoliso juo. Jotenkin tuntuu, että ” kylvän” ero asiaa koko ajan, mutta itse sairastuu henkisesti jos kestää liian kauan sitä helvettiä. Sinun ja muiden tekstejä lukiessa muistuu mieleen se kauheus, ja jotkut pahimmat ja hirveimmät ylilyönnit jolloin olin lähes toiminta kyvytön nukkumattomuudesta, ahdistuksesta ja pelostakin. Kerrotaan kuulumisia taas❤️

1 tykkäys
38

Hei Sarvikuoma, Putkis_0132 ja Trauma,

Kiitos kun olette. On jotenkin huojentavaa lukea kommenttejanne, vaikka aihe onkin vaikea. Ja aiheesta on vaikea saada otetta.

Ajatukseni heilahtelevat laidasta laitaan. Yhdessä hetkessä ajattelen eron olevan ainoa oikea ratkaisu, sillä mies ei varmasti tule juomistaan lopettamaan. Toisessa hetkessä elänkin taas hyvää arkea hänen kanssaan, nauramme jollekin hölmölle jutulle ja pohdin, etten halua menettää tätä ihmistä. Sitten alan taas pohtimaan hintaa jonka suhteesta “joutuu maksamaan”. Sairas oravanpyörä - ja varmaan jo omakin sairastunut ajatusmaailma. Enkö näe vai halua nähdä totuutta? Mikä se edes on?

Pohdin myös sitä, että olen menettänyt tunteen turvallisesta arjesta. En uskalla enää luottaa siihen, että asiat järjestyisivät tai viikonlopusta tulisi kiva. Oletusasetuksena tuntuu olevan tietynlainen epävarmuus ja varpaillaanolo, varautuminen pettymykseen.

3 tykkäystä
39

Alkoholi aiheuttaa valtavasti turvattomuutta. Itse kun olin lapsi, niin isän alkoholinkäyttö aiheutti juuri noita samoja kokemuksia, mikä on tietysti asia mitä ei lapselle toivoisi, eikä tietenkään aikuisellekaan. Koko aikuisikäni minulla on sitten itselläni ollut ongelmia päihteiden kanssa, mikä on kai aika loogista. Mutta minulla on myös ollut seurustelusuhteita muiden päihdeongelmaisten kanssa, ja niissä olen kokenut samaa turvattomuutta ja ahdistusta kuin lapsena. En tietenkään tiedä sinun taustoistasi, mutta minulla asiat ovat menneet niinkuin ne usein menevät, eli ihminen helposti hakeutuu tuttuun tilanteeseen, vaikka se olisikin haitallista ja ikävää.

Tällä hetkellä minulla on kumppani joka ei käytä alkoholia juuri lainkaan, ja olen itsekin onnistunut olemaan raittiina. Nyt vasta ymmärrän mitä turvallinen ja tasainen elämä oikeastaan tarkoittaa, vaikka olen yli 40-vuotias. Silmäni ovat auenneet siinä määrin, että olen vakaasti päättänyt etten enää koskaan halua suhteeseen päihdeongelmaisen kanssa, vaan olen mieluummin sitten vaikka yksin. Sinulle toivon voimia vaikeaan tilanteeseesi, mitä ratkaisusi sitten ikinä ovatkaan.

1 tykkäys
40

Hei Sarvikuoma,

Kieltämättä tämä turvattomuuden tunne on minullekin tuttu jo lapsuudesta. Kotikasvatukseni oli ankara, eikä tunteille tai niiden näyttämiselle ollut sijaa. Opin jo varhain nielemään pahan oloni ja pokkuroimaan vanhempiani, ettei ongelmia tulisi. Tunteiden tunnistamista ja hyväksymistä olen opetellut sittemmin terapiassa.

Lapsuudessani äitini ei käyttänyt alkoholia lainkaan. Isä käytti harvoin, mutta joikin sitten tyyliin pelti kiinni. Äitini suuttui tästä, kotona oli ikävä ilmapiiri pitkään ja me lapset elimme epätietoisuudessa, kun emme ymmärtäneet mikä oli vikana.

Sittemmin vanhempani erosivat, jäin äidin kanssa. Ollessani murrosiässä hän alkoi sitten vuorostaan ryyppäämään “rentoutuakseen”. Häpesin häntä ja olin vihainen. Vannoin, että kun pääsen omilleni, en katsele enää kenenkään ryyppäämistä.

Ja kuinkas onkaan käynyt… Olen myös päälle neljäkymmentä. Olen tänään pohtinut, että tässäkö se kaava nyt sitten kuitenkin realisoituu ja toistuu pyhistä päätöksistäni huolimatta.

4 tykkäystä