Et ole velvollinen ja vastuussa kenellekkään muulle kuin itsellesi. Vastuussa omasta onnestasi, terveydestäsi. Ei tarvitse jaksaa, sinun ei kuulu,ei tarvitse kuunnella valheita, kannatella suhdetta yksin. Se on kahden aikuisen yhteinen työ. Valitettavasti sinä et voi lopettaa puolisosi juomista, vain hän voi tehdä sen. Äitini eli vuosia töissä käyvän, siistin ja kulisseista ylläpitävän miehen rinnalla kauan. Ja ainoa mitä hän syvästi suri ja katui, että miksi antoi elämän mennä niin surulliseksi, masennukseen. Hukkaan. Ei muuta kuin elämänmuutos. Voimia, äläkä koskaan unohda itseäsi, tarpeita, toiveita. Ala huku samaan pulloon miehesi kanssa.
3 tykkäystä
Hei Sarvikuoma ja Wannabe_Fenix,
Kiitos viesteistänne.
@Sarvikuoma : Mielestäni mieheni juominen on vuoden aikana pahentunut. Ainakin kuluneen vuoden myötä on tullut baarireissuja kuvioihin ja lisääntynyttä arkitissuttelua muutaman annoksen muodossa. Mitään vaikutusta asiaan ei myöskään tuonut, kun kahdesti viime syksyllä kerroin asian vaikutuksesta minuun.
Suhteemme osalta tilanne on sikäli muuttunut, että kumpikin on ilmaissut halunsa muuttaa suhdetta. Minä tosin olen ainoa, joka olen hakenut apua perheneuvonnasta ja parista muustakin aputahosta. Jonkinlaisia keskusteluja, hyviäkin, olemme saaneet käytyä. En vain ymmärrä, miten hän kuvittelee suhteen muuttuvan mitenkään, jollei juominen lopu.
Ja oma suhtautumiseni juomiseen… Siinä sitä tekemistä on ollutkin. Edelleen vituttaa koko touhu, mutta nyt olen pyrkinyt löytämään omat rajani uudelleen. Keräilen myös itseäni ja voimiani asian ilmaistakseni. Katsotaan sitten, miten käy…
Nyt suhteeseemme liittyvät asiat ovat tauolla apen sairauden vuoksi. On ihan totta, että nyt olisi hyvä tilaisuus herätä siihen, miltä sisuskaluille voikaan tapahtua dokaamisen myötä. En usko, että niin kuitenkaan olisi tapahtumassa, koska asiaan liittyvää surua lääkitään alkoholilla.
@Wannabe_Feenix : Viisaita sanoja. Tuota vastuuta omasta jaksamisestani ja terveydestäni olen yrittänyt nyt sisäistää. Samoin oivallusta, että haluan parisuhteessa kumppanin. En epätervettä ja turvatonta asetelmaa. Vaikka kuinka rakastaisin miestäni ja välittäisin hänestä, se ei kuitenkaan sellaisenaan riitä sellaiseen elämään ja suhteeseen, jota toivon.
1 tykkäys
@Karpalo kirjoituksesi toi minulle mieleen yhden erittäin hyvän podcast-jakson. Suosittelen kuuntelemaan. Siellä puhutaan myös läheisen alkoholismista ja siihen puuttumisesta.
Hanna Tikanderin Selvinpäin-podcast
Jakso: Mistä tiedän, onko minulla alkoholiongelma?
Tämä on minusta ydinkysymys. Mikään määrä keskustelua ei pohjimmiltaan auta mitään, jos suhteelle haitalliset toimintatavat eivät lopu. Tämä on ehkä vähän kärjistetysti ilmaistu, mutta minusta loputon keskustelu ilman todellista muutosta voi olla jopa huono asia, koska keskustelu helposti antaa sen osapuolille päänsisäisiä lupauksia jostain paremmasta huomisesta, mitä ei siis välttämättä koskaan tule.
Ei kai kukaan halua kokea suhteessa turvattomuutta, pelkoa ja jatkuvia pettymyksiä. Sitähän se elämä alkoholistin kanssa kuitenkin on. Minusta rakkaus on suurelta osin tekoja ja aktiivista toimintaa toisen osapuolen hyvinvoinnin eteen. Tällainen ajattelu alkoholistilta yleensä puuttuu. Tai ei nyt tietenkään kokonaan puutu, voihan paatunutkin juoppo olla todella huomioiva ja rakastava ihminen. Mutta tarkoitan sitä, että juominen on juopolle kuin kaikesta muusta elämästä erillinen saareke, mihin se toisen huomioiminen ei millään ulotu.
Sinunkin miehelläsi olisi kaikki avaimet toimia parhaalla tavalla suhteenne eteen, mutta sitä hän ei ole halunnut tehdä. Alkoholismi on kyllä riippuvuussairaus, mutta monista muista sairauksista sen erottaa se, että sairastuneella itsellään on jatkuvasti avaimet kädessä oman ja muiden hyvinvoinnin parantamiseen.
Tilanteesi kuulostaa kyllä todella vaikealta, mutta minä ainakin uskon siihen, että sinä saat lopulta itsellesi paremman elämän joko miehesi kanssa tai ilman häntä.
2 tykkäystä
Hei Teme70 ja Sarvikuoma, kiitos viesteistänne.
@Teme70 : Kiitos tuosta podcast-vinkistä. Kuuntelin jakson ja kuuntelen varmaan vielä uudemmankin kerran, siinä oli hyviä pointteja ja myös linkkivinkkejä, joihin aion tutustua.
@Sarvikuoma : Tuota olen itsekin pohtinut, että loputtomat keskustelut eivät lopulta auta. Kyllä se sen muutoksen vaatii. Sehän tässä turhauttaakin, kun toisella olisi ratkaisun avaimet käsissään, mutta hän päättää jättää ne käyttämättä. Yritän kuitenkin ymmärtää, että minullakin on avaimet ratkaisuun, ja minäkin voin ns. avaimiani käyttää. Niiden avulla lopputulos (mahdollinen ero) ei välttämättä ole se mitä toivon, mutta toisaalta ei sitä ole suhde tällaisenakaan.
Itseäni helpottaa suuresti kun saan tietoa tästä sairaudesta ja saan purettua ja peilattua ajatuksiani. Helppoa tämä ei tosiaan ole, mutta itsekin uskon kyllä parempaan elämään. Joko sitten yksin, tai yhdessä miehen kanssa. Minulta puuttuu vielä varmuus omien rajojen asettamisen ja asian kohtaamisen osalta, mutta uskon, että tämä vielä tapahtuu. Kasvun paikka minullakin.
4 tykkäystä
Kyllä se usein taitaa olla juuri niin, että tuollainen tilanne on nimenomaan kasvun paikka. Se voi olla kasvun paikka sinulle itsellesi, että osaat asettaa terveet rajat suhteelle oman hyvinvointisi nimissä. Toisaalta jos miehesi nöyrtyy ymmärtämään ongelmiensa luonteen ja oman ratkaisevan roolinsa teidän suhteenne ongelmissa, niin sitten se kasvun paikka on myös hänellä, siis ennenkaikkea hänellä. Mutta sitä ei ehkä kannata loputtomasti odotella, vaan sinun kannattaa yrittää omaksua sellaista asennetta kuten itsekin kirjoitit, että myös sinulla on se ratkaisijan rooli tässä asiassa.
En tietenkään tarkalleen tiedä juuri sinun tilannettasi, mutta usein se tuntuu menevän niin että alkoholiongelmaisen puoliso elää jotenkin sumussa ja ikään kuin suljetussa kuplassa sitä suhteen kurjaa tilannetta. Tarkoitan, että se voi viedä aikaa ja voimia että ymmärtää että ratkaisut omaan hyvinvointiin ja ulospääsy ikävästä tilanteesta ovat vain omissa käsissä. Kun useinhan se on niin, että alkoholiongelmainen on kyvytön tai haluton mitään ongelmilleen tekemään.
2 tykkäystä
Voi @Karpalo… niin tutuista asioista kirjoitat. Olen viime aikoina vain lukenut näitä kirjoituksia, ja peilaillut meidän tilannettamme niihin. Nyt taitaa olla aika taas kirjoittaa. Käänteitä on ollut. Myös toivon pisaroita, joihin olen tarttunut. Viimeisimmän kännitapaturman (olisi voinut käydä hyvinkin pahasti) jälkeisen neljän viikon juomattomuuden jälkeen se kuitenkin taas tuli ja voitti - viisasten juoma. Hän omaehtoisesti halusi kuitenkin huomioida minut ja vannoi kohtuukäytön nimeen, kun eihän hänen tee niin mielikään. Mutta eipäs voinut olla ottamattakaan.
Oikeastaan tiesin miten käy, mutta silti toivoin, että hän osaa kohtuuden, koska viimein tajuaa ja haluaa. Reilun neljän viikon juomattomuus oli sentään saavutus, mutta ei sitten kuitenkaan aidosti hänestä itsestään lähtenyt. Toivoin oikeasti, mutta tällä kertaa ajattelin että tässä on sen rajan oltava tai muuten käytännössä hyväksyn, että näin saa jatkua ja sopeudun.
Koskee niin helvetisti nyt… yhteisesti laitoimme tänään päivällä jo pari kuukautta sitten kirjoitetut eropaperit eteenpäin. Kumpikin meistä ainakin sanoo rakastavansa, mutta myöskin kokee, että meillä ei ole hyvä elää yhdessä. Minä estän hänen halunsa elää vapaasti viisasten juoman kanssa ja minä taas haluaisin elää hänen kanssaan ilman että riippuvuudet johdattavat kaikkea tekemistä ja olemista, eli yhtälö ei vaan toimi. Erohakemuksien lähettämisen jälkeen hän lähti jonnekin, ja sovittiin kyllä että pyritään auttamaan toisiamme eteenpäin arvostaen ja välittäen.
Suru ja pettymys on suuri. Itkettää. Suututtaa. Tuntuu tyhjältä. On tosi kova ikävä häntä, ihan fyysisesti lähellekin. Mielessä se kaikki hyvä mitä meillä on ollut. Rakkaus, jonka tunnemme vieläkin. Ja taas itkettää. Mutta… päätös ei kaduta; tämä ristivetoinen tilanne on jatkunut pitkään, tuntuu ihan oikeasti, että kaikki kortit on katsottu ja käytetty, ja muutosta ei tapahdu ellen sitä tee itse.
Voimaa uuden löytämiseen toivon kaikille, joiden elämän tekee vaikeaksi alkoholiriippuvuus. Ja iso kiitos teille, jotka olette jakaneet kokemuksianne. Kiitos myös teille, tällä hetkellä juomattomat alkoholistit, jotka meitä riippuvaisten kanssa eläviä tsemppaatte. Teidän toipumistarinanne luovat toivoa ja lisäksi jopa raadolliset neuvonne auttavat pohtimaan omaa tilannetta.
…tää tästä. Uskon, että monet tunteet ja tilanteetkin vielä vyöryvät päälle, mutta jotenkin on tunne, että elämä on omissa käsissä ja siitä haluan ja aion kantaa vastuun.
3 tykkäystä
Moi @Sinisilmäinen. Suuri halaus täältä ja voimia kovasti. Olen syvästi pahoillani eronne takia ja surullinen, että rakkaus ja liitto jäivät lopulta kakkoseksi. Samalla olen iloinen, että olet tehnyt tulevaisuutesi kannalta oikean ratkaisun. Se saa myös tuntua pahalta ja vaikealta. Ero voi olla myös rakkauden teko.
Anna itsellesi aikaa toipua kokemastasi ja hae tarvittaessa keskusteluapua. Semppiä.
1 tykkäys
Selvemmän elämän yritys alkaa sen myöntämisestä, että on epäonnistunut. On heikko, heikko tavalla jota ei-addiktien on hyvin vaikea ymmärtää. Se itseinhon määrä mitä sen myöntäminen tuo, on valtava! Siitä selviäminen, itselleen anteeksi antaminen on lopun elämän työ. Helpottaa toki vuosien mittaan. Ja hänen on kyettävä olemään itselleen brutaalin rehellinenq, löytämään syyn juomisen alottamiseen. Siihen harva pystyy. Se on raaka tie. Mutta nään itselleni rakkaimman ihmisen, äitini, kärsivän alkoholistin kanssa yhteistä elämää yrittävän… hön on nyt niin masentunut että puhuu jo halustaan kuolla. Ei ole enään voimia edes pakata kasseja ja lähteä. Addikti imee ne läheisimmät ihmiset kuiviksi… tyhjiksi. Rakkaus ei voita addiktiota, se on yksin riippuvaisen työ. Apua toki voi hakea ja se on toivottavaa. Harva selviää siitä taistosta ilman psykiatriapua, lääkkeitä ja pysyvää tukiverkostoa. Me addiktit kun ei haluta rakkaimpiamme kuormittaa niillä todellisilla syillä ja tunteilla. Eikä niitä oikein pysty toinen riippuvuussairauksista kärsimätön ymmärtämään. Sen ymmärtäminen on meille itsellemmekin usein käsittämätöntä… pelasta itsesi. Sen olen omasta riippuvuussairaudestani oppinut, ettei mikään ulkopuolinen syy saa meitä lopettamaan vierellä olemalla. Ehkä lähtösi on se kipinä joka potkasee toipumisen käyntiin. Toivottavasti.