Moi @Karpalo, miten menee?
Hei @Raisumojito,
Kiitos kysymästä, kyllä tässä jotenkin päin porskutetaan. Oma terveyteni otti hieman takapakkia, ja jaksamiseni on ollut kiinni sen hoitamisessa ja lisätutkimuksissa ravaamisessa. Tilanne näyttää kuitenkin nyt valoisammalta, vielä odottelen labratuloksia.
Olen saanut myös parisuhde- ja juopotteluongelmaa avattua perheneuvonnassa. On ollut helpottavaa käydä asioita läpi ulkopuolisen kanssa, vaikka mitään käänteentekevää ei ole selvinnytkään - vielä ainakaan. Puhuin myös äitini liiallisesta alkoholinkäytöstä, ja sitäkin asiaa olisi ollut hyvä käsitellä jo ajat sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kotona on jonkinlainen välirauhan aika meneillään, mutta en jaksa uskoa sen vielä tarkoittavan mitään. Tulevat pyhät jännittävät, toisaalta puoliso on
ainakin osasta yhteistyökumppaneiden lahjaviinoista kieltäytynyt. Mutta eihän sekään mitään takaa. En muuten ole koskaan ymmärtänyt viinalahjoja, järjetön perinne sekin.
Hyvää joulua palstalaiset, yritetään jaksaa. 
2 tykkäystä
Kuten arvata saattaa, kovin lasinenhan tämä vuodenvaihde on ollut.
Mies on kolmatta kertaa viikon sisään humalassa, ja niiden lisäksi on muutaman illan mennyt parilla annoksella. Kaiken lisäksi olemme kummatkin olleet toipilaina flunssasta.
Kai se piti sitten itseni vielä tämäkin vuodenvaihde tässä suhteessa nähdä, vaikka jo muutama kuukausi sitten kärvistelin jo pelkkää ajatustakin kännihuuruisista pyhistä. Nyt en toisaalta jaksa välittää, tilalle on tullut vain ajatus, että tätä se sitten on. Enemmän kuin juopottelu minua tällä hetkellä ärsyttää enemmän miehen kuittailu kuihtuneesta seksielämästä. Minulle näköjään voi vittuilla ja vinoilla kaikesta, minun tarvitsee hoitaa ja ratkaista kaikki, mutta hänen itsensä ei tarvitse tehdä mitään.
Asuntotilanne on edelleen huono. Nyt kun tukia leikataan, joudun entistä tarkemmin pohtimaan mahdollista uutta kotia ja kuluja. Tiedän kyllä selviäväni jotenkin, eikä taloudellinen tilanne ole syy jäädä suhteeseen. Ehdin näköjään sitten kuitenkin taas kerran toivoa ja ajatella suhteesta parempaa, vain havaitakseni että mikään ei näytä miehen toiminnassa muuttuneen, vaikka muutosta hänkin on ainakin jollain tasolla toivonut. Mutta ehkä hän toivoo minun muuttuvan ilman, että itsensä tarvitsee.
4 tykkäystä
Mistä tietää, että on aika erota?
Mistä te muut olette tienneet?
1 tykkäys
Kysyin joskus äidiltäni - vanhempani ovat eronneet. Hän sanoi: “sillä hetkellä kun vahvasti tunnet, että et halua enää olla tuon ihmisen kanssa missään tekemisissä. Et halua enää nähdä häntä.” Tätä ilmapuntaria olen itse käyttänyt.
@Karpalo luon tämän ketjun läpi ja kyllä sinun elämä on raskasta. Et jaksa juovaa miestäsi mutta ei se miehesi ole myöskään selvinpäin oma itsensä. Alkoholi muuttaa persoonallisuutta myös silloin kuin ei ole humalassa. Alkoholi muuttaa aivokemiaa paljon ja menee kuukausia juomisen lopettamisen jälkeen ennenkuin aivokemia saavuttaa tasapainon. Kun miehesi oli puoli vuotta ilman alkoholia saatoit nähdä sen millainen miehesi oikeasti on. Mietin vain mihin versioon miehestäsi aikoinasi rakastuit?
Alkoholisti elää kännistä toiseen ja siinä ei sinun toiveilla tai sanomisilla ole mitään väliä valitetavasti. Hän saattaa sanoa ymmörtövänsä sinua tai tehdä lupauksia juomisen vähentämisestä tai saattaa olla vähän aikaa juomatta tai juo vähemmän mutta sen hän tekee rauhoitallakseen tilannetta ja ostaakseen itselleen lisää aikaa juomiseen. Kaikki hänen tavoitteensa liittyy seuraavaan humalaan.
Sinun täytyy osata arvostaa ja rakastaa itseäsi! Selvästikin miehesi valitettavasti rakastaa vain alkoholia. Sinä olet kolmantena pyöränä hänen suhteessa alkoholiin. Hän ja alkoholi. sinä olet valitettavasti vain nyt hidaste
Et voi pelastaa miestäsi jäämällä suhteeseen jossa kärsit. Sitä on yritetty mutta vslitettavadti se että rakastat häntä ei tee hänestä raitista. Hänellä on avaimet mutta tarvitsee nyt selvän kannustimen. Avioero voisi olla se tai sit hän jatkaa juomista kun este väistyy. Eroamalla pelastat itsesi ja ehkä miehesi. Jäämällä te kummatkin tuhoudutte.
Takaisin parisuhteeseen voi ehkä palata jos miehesi raitistuu pysyvästi
Kirjoitin tämän nyt suoraan
2 tykkäystä
Täydennän vielä aiempaa vastaustani kysymykseesi “Mistä tietää, että on aika erota?”
Siitä, kun huomaa ajattelevansa “mun on helpompi olla yksin kuin tuon ihmisen kanssa”. Eli kun huomaa, että suhde ottaa enemmän kuin antaa, etenkin henkisesti.
3 tykkäystä
Hei Olga ja Fincoco,
Kiitos viesteistänne, ne antavat ajattelemisen aihetta. Olen tällä kirjoitustauollani käynyt myös perheneuvonnassa selvittämässä ajatuksiani. On ollut kieltämättä raskasta.
@Fincoco, olen itsekin pohtinut tuota, että onko puolisoni enää selvinä päivinäkään “oma itsensä”. Kauas on tultu ajoista kun tutustuimme, eikä alkoholilla ollut tällaista roolia.
@Olga, hyvät ilmapuntarivastaukset nuo ovat. Huomaan juoppoa katsellessani olevani aivan kyllästynyt ja jotenkin epäuskoinen. Mietin viimeksi, miten hän voikaan juoda itsensä tuohon kuntoon.
Nyt perheneuvonnan myötä olen harjoitellut tunnistamaan ja hyväksymään tosiasioita, ja siihen liittyviä tunteita ja ajatuksia. Olen oivaltanut olevani todella vihainen ja katkera. Ja mitä enemmän olen nyt tilannetta käynyt läpi, sen voimakkaammin reagoin miehen juopotteluun.
On myös hämmentävää, miten mies käyttäytyy känni-iltansa jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut tai on ylenpalttisen mukava tai huomaavainen. Liekö sitten huonoa omaatuntoa tai laskelmointia.
Olen myös huomannut ottavani todella paljon paineita siitä, että minun pitäisi asiat selvittää ja ottaa puheeksi. Ja näinhän olen jo toiminutkin, kahdesti puolen vuoden aikana olen nostanut asian esiin, sanonut juopottelun vaikuttavan suhteeseemme ja vointiini, ja toivonut sen loppuvan. Vastakaikua ei vain ole, sitä ei kertakaikkiaan ole. Lopullinen asian hyväksyminen on kuitenkin vielä kesken, ja suomin itseäni siitä.
1 tykkäys
Tunnistan oikein hyvin tuon käytöksen. Minulle se oli silkkaa morkkista ja huonoa omatuntoa. Mutta niin huono omatunto ei ollut koskaan, että se olisi seuraavaa känni-iltaa estänyt. Silloin kun viina vie, niin läheisten kipuilu ei tunnu missään.
Ja se kännäily ei edes teoriassa voi loppua, ennen kuin alkoholisti tajuaa ongelmansa ja haluaa ottaa itselleen takaisin vallan omassa elämässään. Nöyrtyy pyytämään ja ottamaan vastaan apua.
“On myös hämmentävää, miten mies käyttäytyy känni-iltansa jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut - -”
Tuttava kertoi vastikään työkaveristaan, joka oli sekoillut varsin pahasti humalapäissään. Itse vahinko oli tapahtunut vapaa-ajalla, mutta vaikuttaa silti merkittävästi työhön ja työyhteisön luottamukseen. Kaikki ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja itse huligaani luonnollisesti lyö homman leikiksi. Vain Suomessa… 
Mitä siis koitan sanoa: mikään ei muutu jos kukaan ei suutu.
Hei taas, kiitos viesteistä Teme70 ja Olga. 
Ehdotin tänään keskusteluhetkeä, mutta mieheni halusi siirtää sen viikolle.
Tavallaan olen huojentunut, kun sain (taas kerran) edes yrityksen ilmoille asioiden selvittämiseksi. Samalla olen jotenkin kauhuissani, pääni on tyhjä, enkä enää tiedä mitä tässä enää yritän selvittää.
Tuleva keskustelu jännittää, ihan kuin minulla pitäisi olla valmiita vastauksia. Käyn läpi eri vaihtoehtoja päässäni milloin itku kurkussa ja milloin tarpeekseni saaneena. Toisessa hetkessä pohdin kivoja asioita yhteiseen kesään. Haluan erota ja en halua erota. Kaitpa olen itse päästäni sekaisin. Aikuinen ihminen olevinani, enkä muka tiedä rajojani, saati pysty niitä asettamaan.
1 tykkäys
Et sinä vaikuta ollenkaan sellaiselta, että olisit päästäsi sekaisin. Päinvastoin kypsällä pohdinnallasi osoitat, että olet hyvin täysjärkinen.
Toiveikkuus, pelko ja sitten pettymys. Puolison kierre alkoholistin lupausmyllyssä. Vahva reagointisi miehesi juomiseen osoittaa juuri siihen ongelmaan. Miehesi juomiseen.
Minusta keskustelunne teema on yksinkertainen, juomisen on loputtava. Ja valmiiksi mietitty vaihtoehto sille, ettei se toteudu.
1 tykkäys
En tiedä @Karpalo lohduttaako yhtään, mutta itselleni on aina ollut hankala ottaa vaikeita asioita puheeksi perhepiirissä. Todella tuskallista. Joku joskus muotoilikin: “meidän perheessä on perinteisesti vaiettu monista tärkeistä asioista”. En yhtään ihmettele että kynnys keskustelulle tuntuu korkealta.
Hei Teme70 ja Olga,
Kiitos kannustavista viesteistä. Keräilen täällä rohkeutta ja ajatuksiani.
Minulla on myös taakkana jonkin sortin taipumus vaieta, mutta olen pyrkinyt harjoittelemaan tästä tavasta pois. Mutta vaikeaa se on, helvetin vaikeaa. Erityisesti nämä asiat, jotka herättävät minussa suurta surua. En meinaa saada niitä sanotuksi, tunnemyrsky on valtava, ja itku tulee. Koen sen jotenkin erityisen häpeällisenä, etten saa asioitani sanottua ilman itkua, ihan kuin se (kirjaimellisestikin…) vesittäisi sanomani. Mutta tästäkin huolimatta, aion yrittää.
2 tykkäystä
Vaikeneminen on huono juttu. Se tarkoittaa sitä, että asiat jäävät sisällesi hautumaan ja sinun kuormituksesi vain kasvaa kasvamistaan. Mutta en toki vähättele puhumisen vaikeuttakaan… Vaikeiden asioiden esille ottaminen on pahimmillaan kyllä todella vaikeaa.
Alkoholisti on itsekäs, ja se näkyy ennenkaikkea siinä, että hänen oma kyvyttömyytensä ja haluttomuutensa käsitellä omia ongelmiaan kaatuu muiden niskaan. Alkoholisti levittää pahaa oloa ympärilleen, ja se raskas taakka menee poikkeuksetta muiden perheenjäsenten kannettavaksi. Tämä on minusta se asia mikä kannattaisi tehdä juopolle selväksi. Että juominen ei ole pelkästään mikään yksityisasia ja oma ongelma, vaan että se sairastuttaa kaikki muutkin jotka saman katon alla asuvat.
Hei Sarvikuoma, kiitos viestistäsi.
Näinhän se on, vaikeneminen on pahasta. Ja puhuminenkin vaikeaa. Itselläni on myös näköjään tapana käydä eri skenaarioita päässäni läpi nääntymiseen saakka, ja itkeä menneitä, olevia ja mahdollisia tulevia pettymyksiä. Kaikki tämä sen sijaan että avaisin suuni ja puhuisin sen puhtaaksi. Tunnen itseni ihan luuseriksi.
Tuo näkökulma juopon itsekkyydestä on kyllä naulan kantaan. Luin tämän ketjun tänään läpi (jälleen kerran…) ja voi taivas mitä kaikkea kulunut vuosi on pitänyt sisällään. Ja mitä tämä on ollut jo ennen täällä aloittamistanikaan.
Päivä on ollut vaikea, ja olen vuoroin tsempannut itseäni keskusteluhetkeen, vuoroin itkenyt ja vuoroin vain halunnut paeta horisonttiin toivoen taikaiskua, joka hoitaisi asian ilman että minun tarvitsisi sanoa mitään. Tästä huolimatta sain itseni rauhoittumaan ja ehdotin jälleen miehelle keskusteluhetkeä. Hän ei kuitenkaan halunnut jutella tänäänkään, vaan halusi siirtää asian huomiselle.
1 tykkäys
Keskusteluyhteys miehen kanssa on taas jollakin tapaa avattu, mutta vasta avattu.
Olen selvittänyt omaa tilannettani päihdeneuvonnan ja perheneuvonnan avulla. Päihdeneuvonnasta nousi esiin näkökulma, että olisinko itse sairastunut läheisriippuvuuteen. En täysin ymmärrä tätä käsitettä vielä, olen toki kuullut siitä jotakin aiemminkin. Perheneuvonnassa läheisriippuvuutta kuvattiin eräänlaisena suojamekanismina, joka ajan kuluessa kääntyy itseään vastaan. En pidä asiaa mahdottomana, sillä jotain outoahan tilanteessani on, kun en saa tästä otetta. Tai saan, mutten kuitenkaan saa.
Olen helpottunut siitä, että minulla on vähän ammattiapua tilanteen ratkaisemiseksi.
4 tykkäystä
Sen verran olen itse hommasta älynnyt, että ihmiset sekoittaa usein läheisriippuvuuden ja läheisyysriippuvuuden keskenään. Näistä jälkimmäinen on toiseen ihmiseen takertumista yksin jäämisen pelossa. Jää suhteeseen vaikka on huono olla. Tai ei voi muuten olla yksin.
Läheisriippuvuus on ymmärtääkseni sitä, että toisen ihmisen persoonapiirteestä (esim. alkoholismista) tulee niin hallitseva osa elämää, että kaikki tekemiset ja reaktiot alkavat pyöriä sen ympärillä. Läheinen hukkaa itsensä.
Korjatkaa viisaammat jos oon väärässä.
Hei Olga,
Kiitos viestistäsi. Tuo läheisyysriippuvaisuuskin on minulle uusi termi. En kuitenkaan tunnista itsestäni sitä, että jäisin suhteeseen yksin jäämisen pelosta tai etten voisi olla yksin. Pikemminkin kyse on tuosta, että reagoin toisen juomiseen ja elämäni on alkanut pyöriä sen ympärillä. 
Jottei elämä olisi liian mutkatonta tai helppoa, tuli kuluneen parin viikon aikana myös varsin pysäyttävä uutinen. Puolisoni isä sairastui vakavasti ja joutui lyhyen ajan sisällä saattohoitoon. Hänen sairautensa aiheuttajaa ei sinänsä ole osoitettu, mutta terveyskirjaston ja potilasjärjestöjen tiedoissa mainitaan yhdeksi riskitekijäksi runsas alkoholinkäytttö. Ja sitähän puolisoni isä on tehnyt, ryypännyt. Nyt vain kaikki tuntuvat tanssivan aiheen ympärillä. Olen luonnollisesti tosi surullinen asiasta, enkä toivoisi kenellekkään moista kohtaloa. Olen kuitenkin samalla tosi vihainen, saatanan viina ja saatanan läträäjät. Edes oman vanhemman vakava sairaus ja lähestyvä kuolema ei ole herätellyt puolisoani pohtimaan omaa alkoholinkäyttöään, päinvastoin. Mies on jälleen tissuttelemassa itsekseen autotallissa.
2 tykkäystä
Ikävä kuulla appiukkosi kohtalosta. Samaan hengenvetoon on todettava, että miehesi reaktio ei yllätä lainkaan. Elämän stressitilanteet harvemmin vähentävät alkoholiriippuvaisen juomista. Mutta onhan tuossa tietenkin se puoli, että nyt miehelläsi olisi hyvä tilaisuus mietiskellä minkälaisen kohtalon hän itselleen haluaa. Se vaan taitaa mennä niin, että syyt ja seuraukset on liian helppo unohtaa. Siis jos appesi sairaus, kuten itsekin sanoit, ei välttämättä täysin 100% aukottomasti johdukaan alkoholista.
Ketjusi on yli vuoden vanha, niin tekee mieli kysyä, että onko miehesi juominen, oma suhtautumisesi siihen tai suhteenne tila
muuttunut mihinkään tässä ajassa?
2 tykkäystä