Hei!
Olen päättänyt mennä tänään aa-ryhmän tapaamiseen päivällä. Pidän vapaapäivän, mikä on joskus jäänyt pitämättä että voin mennä sinne. Täytyy tehdä taas uusi siirto, koska aikaisemmat eivät ole lopettaneet tätä juomista.
Pelkään, että entä jos minä olen se, joka ei saa mistään apua ja jatkan vain. Häpeän niin.
Tuo eilinenkin oli sellainen, että jo aamusta tiesin että sellainen päivä on ennen johtanut juomiseen ja puhuin itselleni että tänään teen toisin ja olen ylpeä itsestäni. Ja silti se meni noin.
Hieno homma, että kokeilet uusia keinoja ja apuja, eli olet siis tosissasi ongelman ja lopettamisen suhteen…
on terve ja viisaus päätös ottaa apua vastaan!
Kerro sitten miten ja minkälaista palaverissa oli? Kiinnostaa kuulla?
Voih, pelko voitti. Matkistin 40 min suuntaansa, enkä uskaltanut painaa ovikelloa. Ei siellä kyllä ketään muitakaan liikkunut joten mahtoikohan koko ryhmää edes olla. Miten se meneminen voi olla noin pelottavaa.
Hei, kyllä uuden pelko on luonnollista. Avun vastaanottamiskynnyksen ylittämiseen sinun on ehkä odotettava vielä suurempaa pelkoa, sellaista hätää itsestäsi ja kauhua, että pelkäät kuolevasi jos jatkat juomista.
Rohkenen kuitenkin vakuuttaa sinulle, että pelko katoaa silloin, kun astut palaveripaikan ovesta sisään.
Ryhmiä kokoontuu paljon, ne löydär Suomen AA:n sivuilta ryhmähausta aa.fi/
Tää on nyt neljäs kerta tänään kun yritän sulle hauras kirjoittaa. Kaks kertaa on teksti ponnahtanut jonnekin taivaantuuliin ja kerran keskeytti puhelu.
Tuo on kyllä niin tuttua, että kuitenkin kävi noin. Siinähän tään homman juju onkin, se on näet alkoholi joka päättää sinun puolestasi. Alkuun säännöllisesti ryhmissä käynti on hyväksi.
Tiivistettynä nuo taivaan tuuliin häipyneet tekstit.
Tuo “alkoholi päättää” on hyvin sanottu. Jos kertois itselleen juomishimon iskiessä että se en ole minä joka käskee juoda vaan alkoholi, niin uskoisinkohan.
Tuo säännöllisesti ryhmässä käyminen kuulostaa jotenkin stressaavalta, kun miettii että miten se mahtuis viikkoon. Sitten muistui mieleen, että onhan minulla ollut aikaa juodakin… Hmm.
Ihan järkyttävä rimakauhu siltikin ryhmään menemisestä. En muutenkaan oikein välitä ryhmässä olosta vapaa-ajalla. Ja entä jos siellä on rasittavia ihmisiä Mutta entä jos ei olisikaan?
Joo, pakko mennä nukkumaan. Huomenna talutan minut kädestä pitäen jumppaan, vaikka mikä olis. Se tekee aina hyvää.
Ainiin! Minun eskari-ikäinen lapsi sanoi tänään että miten heillä onkaan käynyt niin hyvin, että ovat saaneet maailman parhaat vanhemmat! Olin aivan pöllämystynyt viime aikaisten tapahtumien jälkeen tuosta. Aion uskoa, vaikka osa minusta mollaakin ja sanoo, että eipä hänellä ole vertailukohtaa ja että lapset nyt pitää vanhempien puolta vaikka ne ois millaisia. Vähän tuo lausunta kyllä myös lisää halua olla sellainen myös raittiuden valossa.
Eikö ole aika jännittävää, että kaikilla meillä tämä päivä on voinut olla loppuelämän raittiuden eka päivä. Hyi, ei kyllä parane ajatella tuollaisia, koska yhtään ei voi uskoa siihen että nyt onnistuu, kun ei ole tähänkään mennessä onnistunut. Mutta aina pitää yrittää. Ja ois kiva onnistuakin.
La on taas erityisen stressaava päivä. Silloin en saa mennä kauppaan. Pitää siis suunnitella viikko niin ettei tartte. Pitäis keksiä joku muu tapa laskea kierrokset.
Säännöllisissä käynneissä on omat hyvät puolensa, mutta jos aikatauluun ei sellainen sovi, silloin voi käydä epäsäännöllisesti. Niin tekevät esim sairaaloissa, palolaitoksissa tai tehdastöissä olevat. Tärkeintä on käydä ja löytää oma rytminsä. Tärkeää on käydä hädän hetkellä, mutta yhtä tärkeää on käydä silloinkin kun kaikki asiat ovat kunnossa. Vertaistukena palaverit toimivat parhaiten kun koolla on tulokkaita ja pidempään raittiina olleita.
Rimakauhu on ihan täysin ymmärrettävää. Rasittavia ihmisiä? Ehkä tarkoitat pitkäpiimäisiä jaarittelijoita?. Useimmissa palavereissa kuitenkin käytettävissä oleva aika 1-2 tuntia jaetaan niin, että ylipitkiä puheita ei ole. Ja vielä se, että kenenkään ei ole pakko puhua. Mutta oma kokemukseni on, että toipumiseni alkoi kun sain suustani sanat : olen alkoholisti.
Minä olen käynyt kaupassa aamuisin, töihin mennessä. Silloin on helpompi unohtaa juomaosasto. Tosin minun työt alkaa vasta klo 10 ja töissä on jääkaapissa mahdollisuus säilyttää ostokset.
Itse olen kans paljon joutunut miettimään millä saa kierrokset alas. Kun on kierrokset korkeella stressistä, kiireestä, ilosta, onnistumisesta tai mistä vaan niin silloin etenkin on vaaran repsahtaa pulloon. Minulle sopii hikijumppa tai kuntosali. Saunominen. Pitkä metsälenkki. Uutena (uudelleen aloitettu) jooga. Ja juu, minun asanat tuskin edes näyttää joogalta Ikää 56, lonkassa keinonivel, notkee ku rautakanki… mut yin-joogassa tehdään se mitä pystytään ja meillä on ihan superope, joka neuvoo ja antaa vaihtoehtoisia liikkeitä kun ei pysty eikä kykene. On todella seesteinen olo pitkään. Myös hengitysharjoitukset esim että uloshengitys on kaksi kertaa pitempi kun sisäänhengitys. Rauhoittaa keskushermostoa. Näitä on helppo tehdä missä vaan, milloin vaan. Myös meditaatio auttaa rauhoittumaan. Näistä ohjeita on netti pullollaan.
Hei Lomapuisto ja Kerttuli!
Varmaan minä jonain päivänä uskallan kokoukseen. Olenkohan koskaan kertonut että meidän kodin ikkunasta näkyy yksi kokoontumispaikka ja olen jo vuosia katsellut kun porukka menee sinne. Enkä ole mennyt itse. No ihan nyt on vasta tullut sellainen olo että voisi käydä katsomassa, kun vaan uskaltaisi mennä sinne. Hävettää vaan niin paljon jos joku naapuri näkee. Uskaltaisinko olla välittämättä…
Olin nyt illalla pilateksessa ja voi kun se tekee hyvää väsyneelle päälle ja kierroksille.
Nyt on kyllä vaan pakko rueta nukkumaan että jaksaa taas huomisen työpäivän.
Kierros-olo. Joka usein on johtanut juomiseen. Nyt kun se ei ole vaihtoehto, pysähdyn miettimään että mitäs nyt. Mässäilläkään ei viitsisi. Kohta haen lapset ja uuvuttaa ajatella sitä, että uusi urakka odottaa heidän kanssaan. Töitä en ehtinyt tehdä niin paljon kuin olin suunnitellut. Stressi. Oikeestaan tiedän että tämä pahin vaihe menee kyllä ohi ja seuraa pysähdys, mutta kun kierrokset pääsee liian korkeiksi, sitä on vaikea sietää. Siinä kohti haluais vaan että se loppuis ja olis hyvä olla. Voihan kärsimättömyys.
Hyvin outoa, että kirjoittelen tällaisia samalla itsekseni ja samalla jollekin ketä en tunne. Ja mistä tiedän, vaikka joku tuttukin tätä lukis. Outoa.
Tänään en kuitenkaan juo vaikka ois miten hirveetä näitten kierrosten kanssa. Ja toivon etten myöskään mässäile, koska siitäkin tulee morkkis. Mutta jos mässäilen niin ei se ole niin paha kuin juominen.
Niin meni ohi nekin kierrokset. Kyllähän siitä selviää ilman alkoholiakin näköjään.
Päässä on kyllä ailahdellut haaveita alkoholista, sellaisia ei-tietoisia, vaan ne vaan tulee. En halua kuunnella niitä. Se on vaan outoa, miten yllättäin ja uskottavan kuuloisesti haave iskee. Että joku osa minusta on heti “messissä” siinä ajatuksessa. Hei haloo! Siis enhän minä halua sitä. En siis saa saattaa itseäni alttiiksi tilanteelle, jossa olisi mahdollista saada alkoholia.
Perjantai ja iltapäivällä, kun sain epäasiallista kohtelua osakseni, tuli hetken sellainen olo että äkkiä viiniä turruttamaan sen hämmennyksen siitä, miten joku voi kohdella toista silleen. Heti kuitenkin ajattelin, että eipä se nyt olekaan vaihtoehto, joten tänään ei ollut kovinkaan vahvaa tunnetta siitä että pitäis saada juoda, vaikka olikin perjantai. Huomenna taas uusi selvä päivä.
Nämä jossain pälyilevät sekalaiset tunteet hämmentää ja vähän pelottaa. Mitä sieltä vielä kömpiikään esiin jos nyt onnistun olemaan juomatta. Mitä jos ne laittaa elämän sekaisin? Uteliaisuudellakin kyllä tavallaan odotan, mitä tapahtuu.
Olin äsken kamalan kireä ja ärtynyt lapsille, kun eivät nukahda, että pääsisin tänne lueskelemaan ihmisten juttuja. Hmm. Kannattaisiko pitää taukoa, kun tähänkin tälleen koukutun! Rasittavat aivot minulla. Addikti-aivot. Sen olen tiennyt jo kauan.
Tänään kuitenkin onnistuin voittamaan alkoholistiset ajatukset siitä, että stressaavan työrupeaman päälle pitäisi saada alkoholia. Tiedän, että se ei minua rentouttaisi vaan saisi vaan haaveilemaan tai vaatimaan lisää.
Pettymyksiäkin piti kokea penkkiurheilu-saralla tänään, mutta siitäkin selvisin ilman alkoholia.
Ei kyllä ole epäilystäkään siitä, että minulla on alkoholistin aivot. Ihan tunnen missä kohti ne huutaa että olisi aika saada alkoholia. Takana siis 6 päivää ilman. No, tänään ne ei sitä joka tapauksessa saaneet eivätkä saa huomennakaan. Aika pelottavaa kirjoittaa noin varmasti. Mutta haluaisin olla varma, koska niin monesti olen ollut varovainen lupaamaan mitään ja silloin harvoin mitään myöskään tapahtuu jos ei lupaa mitään. Ainakin minä olen sen verran laiska, että teen vain sen mitä olen luvannut.
No, nyt nukkumaan kun silmät vaan painuu kiinni väkisellä.
Pakkomielteistä tekemistä päivä täynnä ja nyt väsyttää.
Jos koittaisin tajuta kirjoittamalla, mikä tässä elämässä minua niin ahdistaa ja uuvuttaa, että on ollut pakko juoda.
Joku minua ainakin ajaa tekemään koko ajan enemmän ja enemmän ja aina yli omien rajojen. Aina on tunne, että se mitä teen, ei riitä. Että koskaan ei voi olla aidosti tyytyväinen, kun aina kiinnittää huomiota siihen, mitä on jäänyt tekemättä. Raskasta sellainen elämä.
Varuillaan tunnun olevan myös koko ajan. Että mitä minulta halutaan. Koko ajan valmiina pomppaamaan auttamaan. Lasten kanssa olen kyllä koittanut opetella sellaista, että aina ei tartte voida heti auttaa. Rekisteröin kyllä, mitä tarvitsevat ja autan, mutta sitä ei tartte tehdä sillä sekunnilla. Paitsi jotkut asiat tietenkin vaatii toimimaan heti.
Mielenterveys ei kyllä ole ollut omillakaan vanhemmilla mikään vahvuus. No, oli syy mikä hyvänsä, että miksi minusta tuli tällainen, niin se ei ratkea juomalla. Tiiättekö, tiedänkö, että kun kirjoitan tuollaisia “juomalla mikään ei ratkea”, ei se tule sydämestä. Se tuntuu ulkoa opitulta lauseelta. Ehkä vielä joskus sanon sen sydämestä.
Hauras, mulla on ollut ihan samanlainen tunne näitten fraasien kanssa, ne ovat tuntuneet vain ulkoa opituilta hokemilta. Vaikka ne ovat niin totta. Ja minäkin (niinkuin oliko maaliskuu17 myös, jos muistan oikein?) olen kerännyt näitä lauseita ja yritän niitä tasaisin väliajoin kerrata.
Muuten tuntuu, että me ollaan aika hauraita molemmat. Pikkulapsiaika on rankkaa, mutta niin vain kaipaan sitä nyt … tiedän ettei yhtään lohduta. Mutta niinkuin sinunkin pikkuinen totesi, että on saanut oikein hyvät vanhemmat - en nyt sanatarkasti muista - niin minunkin nuori aikuinen ei ymmärtänyt mitä tarkoitin, että aina on äidillä huono omatunto … hänen mielestään minulla ei tarvinnut olla huono omatunto. Ja juomisestakin on keskusteltu. Ehkä tämä tästä!
Kirjoitin eilen mutta viesti katosi. Nyt vain nopeasti totean, että viimeiset pari päivää on kyllä ollut sellaiset kierrokset päällä, että normaalisti ois viini uponnut. Nyt olen jättänyt ostamatta. Ei ole kyllä muuten voinnissa kehumista ainakaan näin iltaa kohden. Odotan vaan, milloin en enää jaksa tätä tahtia, mitä työt ja perhe-elämä vaatii. Jospa sais nukuttua, vaikka kierrokset on liian kovat. Stressiä pukkaa.
Tutun kuuloista. Juovana aikana oli ihan sama juttu.
Esimerkeiksi:
“Voisitko tehdä…?” → “Juu, totta kai. Onnistuu.” (vaikka ei todellaan aika eikä jaksaminen riitä)
“Tarviitko apua?” → “En, kyllä mä pärjään.” (Paitsi, ettei pärjää, ainakaan sillä lailla, mitä itseltään vaatii)
Jälkimmäinen liittyy vähän tuohon raitistumiseenkin. Ei siitä todennäköisesti olis mun kohdalla “valmista” tullut ilman ulkopuolista apua. Monta vuotta kuitenkin “pärjäsin” ilman apua.
Nyttemmin osaan sanoa ei, jos ei johonkin rahkeet riitä. Juomisen aikasena se ehkä jotenkin alitajuisesti liittyy siihen, että kokee sen kaiken hirveän suorittamisen jälkeen ansaitsevansa sen alkoholin. Ja mitä enemmän suorittaa, sitä enemmän saa juoda. Tai toisaalta, mitä enemmän kuluu alkoholia, sitä enemmän pitää suorittaa. Oravanpyörä, joka pyörii molempiin suuntiin. Tästä suorittaminen vs. juominen -dilemmasta löytyy mun muistaakseni juttua jostain muualtakin plinkin syövereissä.
Noniin. Kymmenen päivää olin juomatta, sitten to kolme ja pe yhdeksän annosta ja kaikki annokset silleen että vaan kumosin ne kurkusta että saisin olla vielä vähän enemmän humalassa. Se on meikäläisen kaava.
Onhan se tympeetä kun pitää juoda, mutta en vaan jaksa nyt harmitella noita. Liian väsynyt edes harmittelemaan mitään. Eilinen vaan oli aika voipunut päivä. Sitä se olisi kyllä varmasti ollut joka tapauksessa. Sillä erotuksella että ei ois tarvinnut esittää sellaista että en minä mitään väsynyt ole.
No mutta nyt nukkumaan että jaksaa taas uuden viikon aloittaa! Jospa siitä tulisi taas nollan annoksen viikko. Viimekin viikolla onnistuin, joten miksi en nytkin!
Mutta entä jos ei olisikaan?
Ikää 56, lonkassa keinonivel, notkee ku rautakanki… mut yin-joogassa tehdään se mitä pystytään ja meillä on ihan superope, joka neuvoo ja antaa vaihtoehtoisia liikkeitä kun ei pysty eikä kykene. On todella seesteinen olo pitkään. Myös hengitysharjoitukset esim että uloshengitys on kaksi kertaa pitempi kun sisäänhengitys. Rauhoittaa keskushermostoa. Näitä on helppo tehdä missä vaan, milloin vaan. Myös meditaatio auttaa rauhoittumaan. Näistä ohjeita on netti pullollaan.