Tuolla Ruotsin nurkilla asuu hyvin varakkaita sukulaisia. Yksi heistä pyörii jopa semmoisissa piireissä että Ruotsin yhteiskunnassa ei kauheasti sen korkeammalle voi päästä. Kuninkaallisissa piireissä siis. Sen mitä olen vähän niitä juttuja kuullut, niin osa siitä väestä on oikeasti todella bättre folkia ihan sanojen koko merkityksessä. Ei ole heille mitään syytä olla kateellinen, sen voin kertoa. 
Myös minä vertasin alkoholistina itseäni toisiin. Ei ollut kateutta mutta pelkoa että näytän huonommalta kuin muut. Raittius on auttanut paljon.
Semmoista nöyryyttä se oli, minullakin. Koko ajan pieni epäilys että kyllä nuo muut jotenkin minua parempia ovat, arvokkaampia ihmisiä. Voi olla että siihen nöyryyteenkin piti ottaa lääkkeeksi pienet -silloin oli hetken vähän tasavertaisempi olo.
Kun sitten ajatukset tasaantuivat ja ongelmat kutistuivat kokoisikeen, joku murhe, kuten se alkoholismi, jäi sinne tienvarteen, se sitten vaan muuttui. Melkein huomaamatta. Ei tässä ole ylpeyden aiheita, mutta ei tarvitse mihinkään suuntaan nöyränäkään olla. Samalla tasolla muiden kanssa, vaatteisiin ja muuhun rekvisiittaan katsomatta.
“Tuolla Ruotsin nurkilla asuu hyvin varakkaita sukulaisia.”
Ruotsissa ei ole ollut tapana lyhentää asuntolainoja hs.fi/talous/a1461643855882
Ruotsissa hyväksyttiin tänään laki, joka rajoittaa asuntolainojen pituuden 105 vuoteen.
Tähän asti laissa ei ole määritelty asuntolainan pituutta. Monet ovatkin ottaneet asuntolainoja, jotka ovat jääneet lastenlasten maksettaviksi. mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti … en/5806798
“Yksi heistä pyörii jopa semmoisissa piireissä että Ruotsin yhteiskunnassa ei kauheasti sen korkeammalle voi päästä. Kuninkaallisissa piireissä siis.” Maddehan oli bileprinsessa → moni on hyvänpäiväntuttu ja Kalle-Kustaalla on (fasaanin)metsästysseurueita, ja yksi niistä Suomessa Nallen mailla ja kenraali Hägglund on myös ollut siellä pörräämässä - olisi saanut vaan kysyä res. majuri Nallelta sijoitusvinkkejä, ettei olisi rahojaan Wincapitassa menettänyt.
“Sen mitä olen vähän niitä juttuja kuullut, niin osa siitä väestä on oikeasti todella bättre folkia ihan sanojen koko merkityksessä.”
Mitähän tuo konkreettisesti mahtaa meinata?
“Ei ole heille mitään syytä olla kateellinen, sen voin kertoa.”
Siitä ei hintataso alene eikä ilmasto kohene jos Helsingistä/Turusta Tukholmaan muuttaa.
Ei paikkakunnan muutto auta. Jos on yhä alkoholisti niin uudella paikkakunnalla löytyy heti alkoholisteja kavereiksi.
Kun ei enää ole niin omalla paikkakunnalla tulee uusia ei-alkoholistikavereita.
Tulee päihteetöntä tekemistä kun seurustelee enemmän muiden kuin alkoholistien kanssa.
Noin siinä varmaan usein käy.
Yhteinen harrastus tuo samanlaisia kavereita paikkakunnasta riippumatta.
Ei aina auta olosuhteiden vaihtuminen muutekaan. Jos alkoholismi säilyy osana elämää niin pikemmin ne muut puitteet sitten sovitetaan siihen. Toisaalta toki ulkoisilla tekijöillä on vaikutuksensa ihmisen alkoholisoitumiseen, ei meistä kukaan siinäkään suhteessa ole irrallaan muusta maailmasta.
Yhden tapauksen tiedän, jossa kaveri taapersi joka ilta kapakkaan, horjui valomerkin jälkeen kotiinsa.
Kaveri voitti yhdessä veikkauksen peleistä parisataatuhatta.
Naapurit ainakin väittävät että miestä ei ole sen jälkeen pöhnässä nähty, eikä kuppilassa. Selvin päin näkyy touhuilevan kaikenlaista.
Joskus voi olosuhteissa tapahtuva muutos -hyväänkin suuntaan- pysäyttää ihmisen ajattelemaan ja suunnittelemaan elämäänsä eri tavalla kuin ennen.
Moni asia on ennallaan, harrastukset (lipittelyä lukuun ottamatta) samoja. Aina olen syönyt terveellisesti sekä liikkunut niin paljon kuin sielu sietää=rakastan liikuntaa monissa eri muodoissaan (paitsi penkkiurheilusta en juuri välitä). MM kertomus nokkaansa nyrpistelleestä naisesta…hmmmm mikähän vika itsensä huolehtimisessa on. Itselläni on kotonakin useimmiten pikkaisen meikkiä, puhtaat hiukset ja kivat vaatteet. En säästele rääsyjä edes pihahommiin yök. Nyrpistelen joskus kassajonossa (tai otan pari askelta taaksepäin) vain likaisille vaatteille (pois luetaan selkeät työvaatteet), likaiselle pesemättömän ihon hajulle, pesemättömille epäsiisteille hiuksille, urpoille jotka tunkevat kylkeen kiinni kun olen vielä maksamassa. Ei köyhistely tai sillä leveily elämäntapana tee kenestäkään sen parempaa ihmistä. Kuten ei “paklattu” naama ja kauniit korut tee ihmisestä sen huonompaa. Sekä päinvastoin. Jep!
Köyhäily -termi nousi esiin.
Olen tuon joskus kuullut, ja lukenutkin juttuja rikkaista jotka joskus, seikkauilua etsiessään, naamioituvat köyhiksi ja viettävät illan slummissa tai kulkevat kaupungilla esittäen kurjuudessa elävää.
Mitäpä siihen sitten sanoisin. En mitään. Ei tuo minua taida heilauttaa mihinkään päin.
Mielenkiinnolla sen sijaan seurailen nytkin yhden hyvin vaatimattomaan elämäntapaan siirtyneen korkeastikoulutetun kertoilua elämästään lähes kokonaan luonnon armoilla, kuluttaen (periaatteellisista ja maailmankatsomuksellisista syistä) omaan elämiseensä tämän maailman varantoja niin vähän kuin mahdollista.
Köyhänä elämisestä sitten taas minulla kokemuksia on. Joskus olin jonkun vuoden asunottomana, työtömänä ja ilman ensimmäistäkään vakituista tulonlähdettä, avustusta tai tukea. Kovin satunnaisia olivat hommat joita ansiomielessä tein.
Siitä on jo kauan, mutta tottahan jotain muistikuvia ja ehkä hiukan ymmärrystäkin jäi.
Niinpä sitten en ihan ensimmäiseksi “nyrpistele nokkaani” jos joku toinen ei niin edustava olekaan kuin itse just sillä hetkellä -ja tosiaan, en minä niin kiinnitä itsekään siihen materiapuoleen niin kovin huomiota. Käytännöllisyys taitaa ratkaista enemmän kuin se miten arvelen ihmisten suhtautuvan omistamiini tavaroihin.
Siisteys, jonka Lizzy mainitsi, on tietysti ihan eri juttu kuin rekvisiitta joka vaatii sekä aikaa että rahallista panostamista. Olihan silloin köyhimpinä aikoina joskus hankaluuksia löytää paikkaa siitäkin huolehtimiseen, ehkä se joskus näkyi. Ehkä haisikin.
Nykyään kyllä pesen itseni aika usein.
Suomessa ei juurikaan hyvällä katsota minkäänlaista varallisuudella prameilua ja elvistelyä. Tiedämmehän kuinka kansa kohahti raivosta mm. silloin kun Andy McCoy esitteli televisiossa “30 donaa” sisältävää lompakkoaan. Se oli tosin vuonna 1985, mutta liekö mentaliteetti muuttunut mihinkään.
Vanha työhaalari-vasemmisto tietysti kaipailee yhä vastakkainasettelua, ja arvelee että olemassa on joku huoliteltujen ja paklattujen “parempien ihmisten” liittouma, jonka tehtävä on vain katsoa köyhempiään nenänvarttaan pitkin. Tämähän on perua jo ikiaikaisesta herravihasta, joka on meille ominainen.
Itse en moista kahtiajakautumista huomaa tai tunnusta, varsinkaan kun lama-aikoina tuloerotkin yleensä kaventuvat.
Tavallaan on myös paljon hyvää siinä, että pyrimme pitämään kaikki ihmiset tasan saman arvoisina, emmekä hyväksy herrastelua taikka varallisuudella ja asemalla keekoilua. Poliitikkojenkin pitää olla jonkinlaisia “kansan miehiä tai -naisia” menestyäkseen, tahi sitten nuorekkuudessaan muuten epämuodollisia. (vrt. selfieitä räpsivä ja nuorisokieltä puhuva ministeri).
Me emme välitä pokkuroida, ja sukupuolten tasa-arvokin näkyy mm. niin, etteivät miehet aina avaa naiselle ovea tai liehakoi muutenkaan klassisilla herrasmies-elkeillä. Minusta tämä on vain positiivista! 
Liikkumisrajotteiset tulee toki ottaa huomioon yleisillä paikoilla.
PS. Hei minulla on kasassa 1944 viestiä. Se on hieno luku.
Minua ei juurikaan häiritse vaikka vastaantulijat “keekoilisivat” melkeinpä miten tahansa.
Ja jos minulla olisi rahaa /omaisuutta vaikkapa kolminkertaisesti nykyiseen verrattuna, niin tottahan kalliimmissa vetimissä kulkisin. Varmasti se omistaminen näkyisi muissakin asioissa. Saattaisin asuakin hiukan uudemmassa talossa, ja mikäpä ettei, harrastusten listakin voisi täydentyä.
Mutta, nyt mennään näillä eväillä, ja kelpaa tämäkin elämä.
Se sitten, jos käy kuten viestissäni kirjoitin, eli joku parempiosainen katselee minua kuin turhaa ja maailman kauneutta pahentavaa loiseläjää, ei sekään vie yöuniani. Enemmän se huvittaa.
Pokkuroinnista en kans oikein tiedä. Lienee sukua sille nöyryyden osoittamiselle? Kohtelias ja asiallinen olen , ja sillä yleensä ihmisten kanssa pärjää.
Armeijassa, muistaakseni, olen viimeksi pokkuroinut, ja siitä on kans jo useampi vuosikymmen aikaa.
Ehkä se alkaa jäämään jo historiaan, se arvohierarkia esiintyy nykyään peitellymmin, ilman niin selkeitä muodollisia tunnusmerkkejä ihmistenvälisessä vuorovaikutuksessa.
Ihmisten välinen eriarvoisuus ei maailmasta häipynyt ole.
Samoilla linjoilla, ja minä en ole edes käynyt armeijaa jossa olisi tarvinnut pokkuroida.
Mutta mietin vaan, kun kuvailit naamansa paklannutta, “korujakin itseensä ripustanutta” rouvaa sellaisin sanakääntein, että kuulosti ihan kuin paheksuttavaakin olisi jos naisella koruja on? Tietyt uskonnolliset piirithän moista voivat pitää syntinä, mutta eikös tuo nyt muuten ole melko tavallista että naisella tai miehelläkin koruja on. Meikkaaminenkaan ei ole vallan tavatonta.
Mietin usein tuota “nenän vartta pitkin katsomista” ja “yläpuolelle asettumiista” siltä kantilta, että paljonko siinä on subjektiivista tuntemusta tai luulemusta vain sillä, joka arvelee tulleensa ylenkatsotuksi.
Alkoholismiinkin liittyy paljon häpeää ja alemmuudentuntoa, ja voisiko joskus olla että sitä alemmuudentuntoa tarttuu mukaan selväänkin päähän sen verran, että aina jotenkin pelkää muiden ylenkatsovan tai nenänvarttaan pitkin arvioivan, vaikka oikeasti moinen tuntemus olisi vain omassa päässä.
Etkös sinä, hyvä keskustelukumppani myöskin lukeudu melko lailla parempiosaisiin? Harvalla on omaa taloa, tai sitäkään määrää maallista omaisuutta kuin sinulla. Esimerkiksi minä omistan luultavasti vähemmän kuin sinä, mutten minäkään tunne olevani vähäosainen. Päinvastoin.
Ompas muuten lämmin kesäiltä. Naatiskellaan siitäkin. 
Kyllä se noin on. Olen hyväosainen.
Minulla on varaa syödä itseni kylläiseksi, asua lämpimässä ja sateensuojassa. On vaatteita niin että talvipakkasellakin pärjää.
Työkaluja ja kaikenlaista roinaa.
Oikeastaan kaikki mitä tarvitsen. En nyt yhtäkkiä keksi mitään välttämätöntä mitä minulta puuttuisi.
Tekemistäkin riittää.
En muista milloin olisi viimeksi ollut sellainen olo että ei aika tahdo kulua… siitä on kauan.
Tervekin olen.
En ainakaan ole huomannut fyysisessä tai mielenterveydellisessä toimivuudessa mitään kummempaa.
Ihmissuhteetkin kunnossa.
Alkoholismikin parantunut/parannettu ettei tarvitse sitäkään murehtia.
Ei minulla tosiaan ole mitään aihetta määritellä itseäni missään suhteessa “vähäosaiseksi”.
On tässä kyllä ikäviäkin asioita, elämä tuo tullessaan myös niitä.
Mutta, valittamisen aihetta ei ole.
Ja todellakin, kauniita ovat nyt ilmatkin. Niin nämä illat kuin kesäiset päivätkin. Helteestäkin aina joskus joku valittaa, mutta minulle sopii tämäkin. Ehkä tykkään tästä jopa enemmän kuin talven paukkupakkasista -niissä on ne omat riesansa. Näin on hyvä.
Ehkä tyytyväisyyteen vaikuttaa sekin että on myös noita vertailukohtia. Kuten ne vesiputkia jäädyttävät ja sähkölaskua moninkertaistavat pakkaset. Ja ekä ne muistikuvat todellisesta ja totaalisesta köyhyydestä. Ja ehkä pieni joskus häilähtävä muistikuvan varjo koskien aikaa jolloin olin vielä alkoholistikin, raskas kannettava oli sekin taakka ihmispololle.
Totta.
Ja jos tuollaisia nyrpistelijöitä havaitsisin useammin niin varmasti pohtisinkin onko asia noin vai tuntuuko minusta vain siltä. Mutta kun niitä sentään on aika harvoin näkynyt, niin eiköhän se ihan todellinen ollut.
Alemmuudentuntoja varmasti monella on -minullakin. Vähentyneet kyllä ovat.
Minulla ne varmasti juonsivat juurensa jo lapsuuden olosuhteista. Maalaiskylässä -joskin liki teollisuutta- oli selkeästi se runsas työläisperheiden joukko, jonka elämä tosiaan pyöri työn ja selvitymisen ympärillä, pieni ns sivitsyneistö, kansakoulunopettajat ja joku virkamies, muu varakkaampi väki, kuten muutama maanomistaja jotka tosiaan omistivat silmänkantamattomiin maita ja metsiä, seurustelivat keskenään kirkkomatkoilla ja omissa yhdistyksissään .
Sahanomistaja, kolme kauppiasta ja kahden kuorma-auton omistava maitotonkkia ja puutavaraa rahtaava liikennöitsijä taas kyläilivät toistensa luona. -ihmiset vaan olivat omissa porukoissaan, enimmäkseen. Ja tiesivät paikkansa, vaikkei siitä koskaan ääneen mitään puhuttu. Se oli sitä arjen näkymätöntä kulttuuria.
Alkoholisoitumiseni taisi pikemmin poistaa niitä alemmuudentunteita.
Kapakassa ryypättiin samassa pöydässä, oltiinpa sitten mitä väkeä tahansa. Juuri siellä, kantapöydässä, pääsin nuorempana tutustumaan niin teatterin näyttelijäkuntaan, toimittajiin, kirjailijoihin, yrittäjiin, akateemisesti koulutettuihin, eri ammattien harjoittajiin ja rehellisiin tyhjäntoimittajiinkin, samoin kuin pikkurikollisiin ja vähän isompiinkin, yhteiskunnan skaalaa aika laajasti.
Ja huomasin että joo, nyt kun tässä ollaan, irrotettuina siitä arjen kontekstista, viihtymässä ja keskustelemassa, niin monessa suhteessa olemme ihan samanarvoisiakin.
No juu, toki erona se. että meiltä köyhemmiltä loppuivat paukkujen hinnat paljon ennen kuin paremmilta piireiltä, ja niille jäi vielä taksirahakin, me sitten luikimme kävellen kotiin, vältellen poliisiautoja jotka vielä silloin korjasivat armota hoipertelijat putkaan nukkumaan.
Nyt sitten, kun tuttavapiiriini kuuluu vähän kaikenmoista väkeä, ja kun muutenkin elämä on tasoittanut asioita, ei se eri ryhmiin kuuluminen niin tunnu enää.
En ole varma onko suhteellani alkoholiin sitten asiassa kovin suurta merkitystä, ehkäpä. Pitää tuota joskus joutessani miettiä tarkemmin.
Minun kotikylässäni en muista olleen kovinkaan selkeää luokka-jakoa ihmisten kesken, vaikka sielläkin ihmiset lukeutuivat eri tuloluokkiin.
Lapsuudessani asuimme omakotitalo-alueella, jossa naapureina asuivat duunarit, yrittäjät ja monenlaisten ammattiryhmien edustajat. Itse olin duunariperheen lapsi, mutta parhaita kavereitani oli liikeyrittäjän ja poliisin mukulat, jotka asuivat naapureina. Kaikkien talot ja pihat olivat jopa suunnilleen saman näköisiä.
Seutu oli muuten tietääkseni melko vasemmisto-voittoista, tai onhan kaakkois-Suomi kai ainakin perinteisesti vahvaa demari-aluetta.
Naapurin liikeyrittäjän pentu sai kyllä enemmän lahjoja jouluna kuin minä, mutta sen kummempia kateuden aiheita ei ollut. Paitsi se, ettei monien muiden iskät olleet juoppoja.
Teini-iässä aloin itse erottua infrastruktuurista melko näkyvästi, kun alkoi pukata punkkari-vaihetta ja päihdekokeiluja päälle. Keskempää kaupunkia, ihan oikeista kerrostaloista, löytyi hengenheimolaisiakin ja uutta kaveripiiriä.
Ei sitä oikein luokkaeroja muuten ajatellut silloin, vaikka “porvari” tai “natsi” oli tietysti kelpo haukkumasanoja jotka sopi kaikkeen ei-kivaan, kuten koulun matikkaan ja niihin poliisisetiin jotka takavarikoi kaljakassin löydettyään sellaisen 17-vuotiaan hallusta.
Joululahjoista minulla on aika vähän muistoja. Eivät ne lahjat silloin niin ihmeellisiä olleetkaan, ei tietysti ollut varaakaan, eikä varmasti olisi pidetty edes tarpeellisena hankkia sellaisia lahjakasoja kuin nyt on useissa perheissä tapana.
Joskus saattoi saada sukset, vaatatavaraa oli, sitä kun oli muutenkin ostettava. Muutama leikkikalu koko lapsijoukolle.
En muista naapurin kakaroidenkaan lahjoja. Niitä ei kai silloin niin esitelty ja selitetty. Ehkä siinä työläisympäristössä joka perheen lapset ajattelivat että meillä nyt kumminkin oli huonommat lahjat kuin muilla, joten ei niistä viitsi sitten puhua.
Tai sitten kirkkain hohto niistä oli häipynyt kun tapaninpäivän aikoihin alkoivat ihmiset liikkua ja lastenkin sopi mennä muiden huusholleihin kavereita hakemaan ulos.
Ei se ihmisten jakaantuminen eri ryhmiin ja arvoihin silloin lapsena niin kiinnittänyt huomiota. Se kun oli, luonnollisena asiana, jotkut ihmiset vaan olivat “arvokkaampia” kuin toiset… ei sitä niin ajatellut. vasta aikuisena ne eri tasot alkoivat mielessä hahmottua selkeämmin, kun muistikuvat asettuivat katseltavaksi aikuisen tasolta.
Samoin ne päihde-ym. ongelmat, kai niiden olemassaolo tiedettiin, ja tiedettiin sekin, ketkä naapuruston äijistä olivat juoppoja ja ketkä taas eivät, mutta ei sellaisia lasten kesken pohditu eikä murehdittu.
Raittiuskilpakirjoituksia järjestettiin koulussa, niistä sain palkintoja, vaikka tuskin raittiudesta tai juomisesta mitään tajusin. Kotona kun ei käytetty alkoholia, eikä myöskään otettu kantaa muiden käyttämiseen. Hyvin silti opin, aikanaan, vaikken kotoa esimerkkiä saanut eikä juoppous ainakaan perintönä tullut.
No, sen muutaman vuosikymmenen pöhnän jälkeen, kun irtauduin alkoholismista, taisin joiltakin osin “palata juurilleni”. Siihen ettei tuo alkoholi tätä kotoista olemista mihinkään heilauta, ne murheet sen asian suhteen ovat tuolla oven ulkopuolella, olemassaolevina mutta ei niistä tarvitse välittää jos ei halua. Ja jos haluaa, niin sekin käy, miten vaan.
Minulle ihmisten eriarvoisuus on aina ollut niin vieras ja oudoksuttava ajatuksenakin, että sellainen ei varmaan lapsuuden ympäristööni kuulunut. Jossain määrin humaaneihin arvoihin kasvoin siis pienestä pitäen, vaikka lapsuutta varjosti sekä iskän alkoholismi että isoäidin helluntalaisuus.
Peruskoulua on moitittu tasapäistäväksi, mutta ehkä se tasapäistävyys on ollut suuri etukin. Aika samalta viivalta lähdetiin aina, niin pienituloisten kuin parempituloisten muksut. Tietysti osalle kävi paremmin kuin toisille, vaikka samat mahdollisuudet kaikilla olivat.
Pohdin juurikin viime viikolla tätä alkoholismin jälkeistä elämää, kuinka kohtalon ivaa on kohdata entisiä kavereita jotka ovat tänä päivänä päihdehuollon asiakkaita, moniongelmaisia ja jopa huumeriippuvaisia, ja itse en enää ole.
Satunnaiset törmäämiset entiseen bilekaveriin uudessa ympäristössä ovat joskus koskettavia.
C’est la vie, eli semmoista elämä. Jopa alkoholismin jälkeinen elämä. Kiitos muuten tästä hyvästä ketjusta ja keskustelusta sinulle.
Tuo kysymys ihmisten samanlaisista tai erilaisista mahdollisuuksista , omaisuuden ja sitä seuraavan vallan jakautumisesta on yksi politiikan peruskysymyksiä.
Siitäkin huolimatta että poliitikoilla ei sinänsä taloudellista valtaa , eli päätösvaltaa omaisuuden suhteen ole, se kun on tietenkin omistajilla.
Tuosta peruskysymyksestä näkemykset ovat kovin vastakkaisia. Toisten mielestä nykyinen maailmanjärjestys on hyvä ja oikeudenmukainen, toisten mielestä ei.
Aiheesta keskustelu tuskin loppuu meidän elinaikanamme.
Sitten taas nämä elämäntapakysymykset… ovathan ne usealla tavalla sidoksissa tuohon yhteiskuntaan, talouteen, mahdollisuuksiin ja valtaan, ja mitä surimmassa määrin vallitsevaan paikalliseen kulttuuriin ja hegemoniaan. Olisi kovin vaikeaa elää aina erilailla kuin koko ympäristö, sopeutua täytyy, e nemmän tai vähemmän. Eikä se niin vaikeaakaan ole, tottuuhan siihen kussakin maassa jo lapsesta pitäen. Ja sen puitteissa jää vielä liikkumatilaa paljon. Aika monella tavalla voi elellä, kunhan edes suurin piirtein yhteisiä lakeja ja säädöksiä noudattaa.
Joo, tämä keskustelu elämäntavoista alkoholismin jälkeen. Onhan siinäkin monia vaihtoehtoja, kullekin mieltymystensä ja mahdollisuuksiensa rajoissa. Olennaista minulle on se, että mieluummin, näin alkoholiongelman suhteen lopettaneena, “selvillä vesillä”, kuten palstan määrittelyssä sanotaan, se lopettamisprosessi, joka jo on takan, ei niin paljon kiinnosta kuin uuden elämän rakentaminen . Se vanhasta poisoppiminen kai on jo takana, se oli ja meni, ei se enää päivärytmiäni heilauta. Mutta ei tämä maailma ja minun elämäntapani vielä valmis ole.
Ja uskon että on monia muita, alkoholiongelman ratkaisseita, joille ajankohtaista on se selväpäisen elämän kehittely. Siksi tämä ketju.
Maailmanjärjestyksessä on niin paljon kaikenlaista, että sen ruotimiseen ei riitä yksi ihmis-ikä.
Mutta mitä yhteiskuntajärjestelmiin tulee, olen vakaasti sitä mieltä, että nykyisen kaltainen länsimainen parlamentarismi lakiin säädettyine ihmisoikeuksineen on paras valtiomuoto mitä on keksitty. Se ei ole täydellinen, mutta parempaakaan ei ole. Ja kaikeksi onneksi sitä voi kehittää edelleen.
Kysymys omistamisesta viestissäsi toi jälleen mieleen good old Marxin, Leninin ja muut veijarit.
Kommunismissahan omistamisen dilemma ratkaistiin niin, että jos sinulla oli lehmä, valtio sosialisoi sen pakolla (vei sinulta pois) ja antoi ehkä sinulle hieman maitoa jos jaksat jonottaa. Virallisesti kukaan ei omistanut mitään, ei ehkä edes puoluejohdon toverit Rolls Roycejaan, kun kansa kärsi puutetta kaikesta.
Järjestelmää ei kannattanut kritisoida jos henkiriepu oli kallis, sillä johan toveri Vladimir Iljits Lenin tiesi julistaa, että väkivalta on politiikan kelpo väline.
Länsimaiseen demokratiaan, ja myös pohjoismaiseen sosiaalidemokratiaan omistaminen kuitenkin kuuluu, kuten myös yrittäminen. Senhän sinäkin entisenä yrittäjänä tiedät.
Tulonsiirto, eli korkea verotus, kuuluu järjestelmään etenkin maassa, jonka väkiluku on pieni. Verovaroin kustannettu hyvä on taattava myös harvaan asutuille alueille, vaikka niitä veronmaksajia on siellä hyvin vähän. Niimpä ollen progressiivinen verotus kahmaisee suurimman osan rikkaiden rahapussukoista, tai ainakin sen pitäisi yleensä tehdä niin. Veronkierto ja keinottelu ovat toinen lukunsa, ja sitä emme toki hyväksy kukaan.
Ainakin virallisesti on siis niin, että omistava luokka myös kantaa yhteiseen kekoomme ne kaikkein isoimmat korret. Jaettava kakku pitää ensin leipoa. Näin siis ainakin systeemimme on suunniteltu toimimaan.
Liikkumatilaahan meillä on yllikyllin. Meillä on mahdollisuuksia rajattomasti toteuttaa itseämme verrattuna johonkin kehitysmaan ihmiseen, jolle pelkkä jokapäiväisen leivän saaminen on koko päivän urakka.
Kiitos taas puheenvuorostasi, Valtio-mies. Vallan ja omistuksen jakautumiseen varmasti palaamme, kun kerran osana tätä ihmisten muodostamaa koneistoa olemme, emme me noista peruskysymyksistäkään eroon pääse. Kaikkeen ne lopulta vaikuttavat. Eivätkä nämä päihdeasiat ja elämäntapa-asiat laajemminkaan kokonaisuudesta riippumattomia ole.
Mutta jos taas tuolta laajemmalta kokonaisuuden tasolta hetkeksi tähän ruohonjuuriperspektiiviin, tämän oman elämiseni kautta katseltuun maailmankuvaan.
Tein just äsken hiukan talkoohommia (tiedotusjutskaa) tällä tietokoneellani yhdelle hengelliselle yhteisölle. Siis yhteisölle jonka ajattelun ja päämäärien taustalla oleva filosofinen peruskatsomus on aivan päinvastainen omani kanssa. Eikä edes mitenkään tuntunut pahalta.
Tätä tämä elämä on. Yhteistyötä voi tehdä aikalailla erilaistenkin ihmisten ja ihmisryhmien kanssa. Kun ne osatavoitteet ovat joskus kuitenkin yhteisiä ja kun se tehtävä työ on selkeää, kohdistuu johonkin konkreettiseen asiaan, jonka voi hyväksyä.
Mutta joo, vaikka tässä on tuota yhteistyö- ja tuki-ym verkostoa vähän sinne sun tänne, niin tottakai minullakin ne rajani on. En ihan noiden kansallis- ja rotukiihkoisten kanssa samoihin hommiin lähde, edes tilapäisesti. Onneksi noita ehdotuksiakin tulkee aika harvoin, ja kieltäytymistä ei näissä jutuissa sentään tarvitse perustella. Joskus pääsen ihan sillä että enpä nyt sitten ehdi tällaisen homman järjestelyihin. Ja kyllä, niissä yhdistyksissä joissa mukana olen, vaikutan myös siihen keiden kanssa yhteistyötä tehdään ja keiden ei. Siinä kyllä näyttää siltä että muut ovat useimmiten ahtaampia rajoja vetämässä. Minulle kun kelpaavat jonkun asunnottomuus-köyhyys-elämäntapa jne teemojen puitteissa kavereiksi niin uskonnolliset, uskonnottomat, poliittiset puolueet kommunisteista kokoomukseen -ei siitä oikein jää pois kuin se torjuttavista ja tapettavista neekeriukoista hihkuva puhdasrotuisten puolue, joka sitten minun puolestani saa siellä äärioikealla touhuta ihan omillaan.
En sitten ole muuten itse maksanut minkään puolueen jäsenmaksua kymmeniin vuosiin. Joskus nuorempana saatoin kovastikin sitoutua, mutta nyt olen jättäytynyt niidenkin ohjelmien ulkopuolelle.
Ja siitä huolimatta tuntuisi oleva kovasti mahdollisuuksia kansalaisvaikuttamiseen. (joka kyllä usein on puuhastelua, joku vallan kahvassa oleva voi irtisanoa parituhatta ihmistä, jotta sijoitetun pääoman tuotto kasvaisi hiukan paremmin, -se on jo valtaa, se. )
Mutta, joo, kovasti olen vähentänyt osallistumisiani. Ehkä entistä enemmän touhuilen ihan omia juttujani. Mutta sillä ei taida olla mitään tekemistä ratkaistun päihdeongelman tai harkittujen elämäntapamuutosten kanssa. Se johtuu enemmän tämänhetkisestä eläämäntilanteesta, näistä kotiasioista, toisaalta siitä että ansiotyötä on taas ollut ihan väsymiseen asti -ja siinä, että kun en enää perhana vieköön ole ihan yhtä ketterä kuin parikymppisenä.
Kiitos avartavasta keskustelusta!
Olette eri mieltä, mutta mietitte sovinnossa. Sitä on kivaa lukea.
Hyväosaisuus on hyvä aihe. Miten paljon turhaa valitusta onkaan kun emme näe miten hyvin meillä on. Paljon masennutaan ja juodaan ja haetaan apua pahaan oloon kun se paha olo tehdään katsomalla asioita pahoina eikä nähdä että moni asia on omasta mielestä kiinni. En tarkoita ettei olisi korjattavaa. On köyhyyttä ja eriarvoisuutta ja on vääryyttä ja mielivaltaa mutta niitä vastaan pitää toimia rauhallisesti eikä päreitään polttaen.