Uteliaisuutta tämä on. Vaikka voi sitä sanoa kierosti tiedonhaluksikin. Tai oppimisen tarpeeksi. Tai samaistumisen mahdollisuuksien etsimiseksi. Tai joksikin muuksi fiksun oloiseksi.
Minulla on ennakkoluuloja. Semmoinenkin ennakkoluulo että alkoholismistaan irtaantuneilla on elämäntavoissaan enemmän erilaisuuksia kuin samankaltaisuuksia jos lakataan tuijottamasta pelkästään siihen käyttääkö ihminen päihteitä vai ei.
Mutta, joskus hiipii mieleen kaikenlaisia kysymyksiä. Kuten se, onko selvänäolo mahdollisesti vaikuttanut arvojen, tavoitteiden, käytännön tekojen jne seurauksena elämiseen jossain asioissa samansuuntaistavasti ?
Vai ovatko mahdolliset samankaltaisuudet ihan vaan sattumaa ja esiintyisivät ihan yhtä tiheään kuvitellulla verrokkiryhmällä joka koottaisiin sattumalta valitusta joukosta huomioimatta ollenkaan mahdollista ongelmanratkaisutaustaa tai suhdetta päihteidenkäyttöön?
No juu, tämä nyt tietysti on semmoinen keskustelunaihe joka vaatii pikkuisen avoimuutta ja itsearviointiakin. Eikä se varmasti kaikkia huvita, voipa herättää vastustustakin. Mutta, utelias kun olen, niin kokeilen saisiko tästä keskustelua aikaan. Minullahan ei liene mitään syytä olla kertomatta muille miten elelen ja millaisista asioista se olemiseni koostuu. Ihan yksityisimmät asiani kun voin siinäkin touhussa pitää ihan omana tietonani, rajat ne on minullakin.
Ja tietysti siinä on aina sekin, että ehkäpä joitakin asioita on elämässä muuttunut tuon päihteiden merkityksen poistuttua? Mutta… ainakin minulla, paljon on ihan samaa, arkea joka oli toki kohdattava ja jonka halusin kohdata siinä vuosikymmenien kestopöhnässäkin.
Paljon olen itsestäni ja elämästäni täällä kertonut, olenhan sentään melkein kuusi vuotta enemmän tai vähemmän ahkerasti mukana erilaisissa keskusteluissa roikkunut. Ja myönnän, joskus ovat jopa asiasisällöt kärsineet kun olen omaa persoonaani ja tekemisiäni sotkenut asiakeskusteluihin. Semmoista se on, vuorovaikutus, se rönsyilee. Niinpä siis luulen, että täällä pitempään lopettaneina roikkuneet minun elämäntavoistani ja tekemisistäni tietävätkin. Ja lisää olen toki valmis kertomaan.
Mutta kerrataan lyhyesti.
Pienessä mökissä (metsän reunassa, kuten rehellinen nimimerkkini kertoo) asustelen. Ehkä elämäntapaani voisi lyhyesti kutsua vaatimattomaksi. Ei ole ihan kaikkia mahdollisia mukavuuksia, mutta minulle tarpeeksi. Ei ole arvotavaraa, ellei vihkisormusta ja joskus lahjaksi saatua taskukelloa lasketa…mutta rojua ja roinaa, työkaluja ja mukamastarpeellisia laudan ja raudan pätkiä, materiaalia siltä varalta että jonkun inspiraation saan, senkin edestä. Töitä teen, kun joku työvoimaani ja taitoani tarvitsee. Sellaista sentään sattuu silloin tällöin. Mutta en niitä töitä oikein viitsi etsiä, kun ovat niin pienet nuo menoni. Ihan hyvin työttömyyskorvauksellakin pärjää. Ei ole enää tarvetta isompaan sosiaalisuuteenkaan. Osallistun yhteisiin rientoihin jos minua niissä kaivataan ja minua tarvitaan (ja joo, sitäkin sattuu) . Mutta, tulen kyllä toimeen ihan itsenikin kanssa. Naapurilla on paljon paremmin leikattu nurmikko kuin minulla, se on minusta ihan oikein. Hänelle se nimittäin voi olla tärkeä asia, minulle ei. Samoin naapurilla on komeammat hauikset ja punakampi niska. Nekin hän on ansainnut, niiden ylläpitoon menee pirusti aikaa. Voi se olla viisaampikin kuin minä, en tiedä miten sen asian selvittäisi enkä ole siitä kiinnostunut.
Luulen että tulemme hyvin toimeen juuri siksi ettei hänellä ole mitään syytä kadehtia minua mistään.
Istutin pari riviä perunaa, ei niistä näytä mitään tulevan. Kai tarttis maata lannoittaa tai jotain. Mutta ei senkään niin väliä ole. Se vaan oli ihan kivaa, se maan kääntäminen ja perunan, lantun, herneen ja parin tuntemattomamman kasvin istuttaminen.
Ongelle vois lähteä. Ahvenen kilohinta oli kaupassa niin rraju, että tämänvuotisten raitapaitojen täytyy olla pirun maukkaita. Osaan ihan itse nylkeä ja perata, savustaa ja paistaakin. Katsotaan nyt. Ehkä viitsin, ehkä en.
Että semmoista elämää.