Elämäntavat alkoholismin jälkeen

Me Lopettajat
1

Uteliaisuutta tämä on. Vaikka voi sitä sanoa kierosti tiedonhaluksikin. Tai oppimisen tarpeeksi. Tai samaistumisen mahdollisuuksien etsimiseksi. Tai joksikin muuksi fiksun oloiseksi.

Minulla on ennakkoluuloja. Semmoinenkin ennakkoluulo että alkoholismistaan irtaantuneilla on elämäntavoissaan enemmän erilaisuuksia kuin samankaltaisuuksia jos lakataan tuijottamasta pelkästään siihen käyttääkö ihminen päihteitä vai ei.

Mutta, joskus hiipii mieleen kaikenlaisia kysymyksiä. Kuten se, onko selvänäolo mahdollisesti vaikuttanut arvojen, tavoitteiden, käytännön tekojen jne seurauksena elämiseen jossain asioissa samansuuntaistavasti ?

Vai ovatko mahdolliset samankaltaisuudet ihan vaan sattumaa ja esiintyisivät ihan yhtä tiheään kuvitellulla verrokkiryhmällä joka koottaisiin sattumalta valitusta joukosta huomioimatta ollenkaan mahdollista ongelmanratkaisutaustaa tai suhdetta päihteidenkäyttöön?

No juu, tämä nyt tietysti on semmoinen keskustelunaihe joka vaatii pikkuisen avoimuutta ja itsearviointiakin. Eikä se varmasti kaikkia huvita, voipa herättää vastustustakin. Mutta, utelias kun olen, niin kokeilen saisiko tästä keskustelua aikaan. Minullahan ei liene mitään syytä olla kertomatta muille miten elelen ja millaisista asioista se olemiseni koostuu. Ihan yksityisimmät asiani kun voin siinäkin touhussa pitää ihan omana tietonani, rajat ne on minullakin.

Ja tietysti siinä on aina sekin, että ehkäpä joitakin asioita on elämässä muuttunut tuon päihteiden merkityksen poistuttua? Mutta… ainakin minulla, paljon on ihan samaa, arkea joka oli toki kohdattava ja jonka halusin kohdata siinä vuosikymmenien kestopöhnässäkin.

Paljon olen itsestäni ja elämästäni täällä kertonut, olenhan sentään melkein kuusi vuotta enemmän tai vähemmän ahkerasti mukana erilaisissa keskusteluissa roikkunut. Ja myönnän, joskus ovat jopa asiasisällöt kärsineet kun olen omaa persoonaani ja tekemisiäni sotkenut asiakeskusteluihin. Semmoista se on, vuorovaikutus, se rönsyilee. Niinpä siis luulen, että täällä pitempään lopettaneina roikkuneet minun elämäntavoistani ja tekemisistäni tietävätkin. Ja lisää olen toki valmis kertomaan.

Mutta kerrataan lyhyesti.
Pienessä mökissä (metsän reunassa, kuten rehellinen nimimerkkini kertoo) asustelen. Ehkä elämäntapaani voisi lyhyesti kutsua vaatimattomaksi. Ei ole ihan kaikkia mahdollisia mukavuuksia, mutta minulle tarpeeksi. Ei ole arvotavaraa, ellei vihkisormusta ja joskus lahjaksi saatua taskukelloa lasketa…mutta rojua ja roinaa, työkaluja ja mukamastarpeellisia laudan ja raudan pätkiä, materiaalia siltä varalta että jonkun inspiraation saan, senkin edestä. Töitä teen, kun joku työvoimaani ja taitoani tarvitsee. Sellaista sentään sattuu silloin tällöin. Mutta en niitä töitä oikein viitsi etsiä, kun ovat niin pienet nuo menoni. Ihan hyvin työttömyyskorvauksellakin pärjää. Ei ole enää tarvetta isompaan sosiaalisuuteenkaan. Osallistun yhteisiin rientoihin jos minua niissä kaivataan ja minua tarvitaan (ja joo, sitäkin sattuu) . Mutta, tulen kyllä toimeen ihan itsenikin kanssa. Naapurilla on paljon paremmin leikattu nurmikko kuin minulla, se on minusta ihan oikein. Hänelle se nimittäin voi olla tärkeä asia, minulle ei. Samoin naapurilla on komeammat hauikset ja punakampi niska. Nekin hän on ansainnut, niiden ylläpitoon menee pirusti aikaa. Voi se olla viisaampikin kuin minä, en tiedä miten sen asian selvittäisi enkä ole siitä kiinnostunut.

Luulen että tulemme hyvin toimeen juuri siksi ettei hänellä ole mitään syytä kadehtia minua mistään.

Istutin pari riviä perunaa, ei niistä näytä mitään tulevan. Kai tarttis maata lannoittaa tai jotain. Mutta ei senkään niin väliä ole. Se vaan oli ihan kivaa, se maan kääntäminen ja perunan, lantun, herneen ja parin tuntemattomamman kasvin istuttaminen.

Ongelle vois lähteä. Ahvenen kilohinta oli kaupassa niin rraju, että tämänvuotisten raitapaitojen täytyy olla pirun maukkaita. Osaan ihan itse nylkeä ja perata, savustaa ja paistaakin. Katsotaan nyt. Ehkä viitsin, ehkä en.

Että semmoista elämää.

2

Tämä minun elämäntapani ei ole aivan yhtä askeettista. Asun kaupungissa, ihan mukavassa omakotitalossa. Työkaluja ja kaikkea muuta tarpeellista minulla on aivan metsänreunan malliin. Muutaman vuoden olen tehnyt töitä aina välillä lähinnä omaksi ilokseni, muun ajan olen harrastanut lähinnä liikuntaa. Raha on riittänyt ihan kivasti, kun sitä ei kulu viinaan, eikä tupakkaan. Nyt Elokuun alusta pääsin sitten taas ihan vakinaiseen kokopäivätyöhön.

Omalla kohdallani sanoisin, että jonkunlainen raittiuden imu vetää puoleensa. Verkkaiseen tahtiin järjestelen elämän asioita sen ihmeemmin itseäni stressaamatta. Aika tavalla niillä asioilla on myös taipumus järjestyä aivan ominkin nokkinensa. Yhtenä harrastuksena minulla on vaatteiden ompeleminen. Ei sillä, että urakalla tai kiireen kanssa, vaan ihan päinvastoin - hitaasti ja kaikessa rauhassa.

3

Tässä samassa, aikoinaan perheelle rakennetussa talossa asustellaan nykyisin ton ukkopahan ( :smiley: ) ja koiran kanssa. Aikoinaan tilaa riitti kolmelle aikuiselle ja kolmelle lapselle ja pari koiraakin siinä jaloissa pyöri. Nyt on kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta nurkkiin kertynyt… ei enää suurperhe tänne sopisi. Alkuvuosina kasvimaatakin väsäilin ja olihan meillä kasvihuonekin, lähinnä isäntä siitä huolehti. Nyt on sekin ihan retuperällä. Ei riitä aika eikä ole innostusta noihin kasvatushommiin. Pihaa hoidetaan senverran, ettei naapurit paikallislehden tekstarisivulle haukkuja laita :smiley:

Liian isohan tää meille on, mutta kun ei luopuakaan raaski, omatekemästä. Erityisemmin ei naapureiden kanssa tekemisissä olla, tervehditään jos kohdalle sattuu ja voi siinä muutaman sanankin vaihtaa. Alueena rauhallinen, päättyvät tiet jokapuolella. Tänään nähtiin töihin lähtiessä kolme rusakkoa naapurin pihalla. Joskus kettukin käynyt katselemassa. Fasaaneja meidän nurkilla on myös paljon. Kerran pihaan marssi ukkofasaani seuranaan 7 (!) eukkofasaania.

4

Ennen olin eksyksissä, nykyään jo jonkin verran tiedän minne haluan mennä.

Oli hyvä siinä smokin perustamassa ketjussa vertauskuva, että antaa sen lautan mennä sinne minne se tahtoo mennä. Älä laita hanttiin hyvä ihminen

Joo kyllä sen on myös ymmärtänyt että alkoholia ei oikeasti tarvitse mihinkään. Se on ihan turha aine. Kummastuttaa kun seuraan monia oman ikäisiäni ja kaikilla lomilla, vapaa-ajalla, viikonloppuina, erilaisissa tapahtumissa, niin kaikissa se alkoholi on jotenkin keskiössä. Ei kaikilla tietenkään, mutta tosi monilla. Kuin jonkinlainen jumala jolle pyhitetään kaikki. Someen postataan kuvia pelkistä viinilaseista tai pulloista. Se jotenkin nivoutuu yhteen että omasta ajastaan nauttiminen on yhtä kuin alkoholi.

Joo kyllähän minä sen ymmärrän, että jos joku ottaa sen kupin silloin tai toisen tuolloin. Mutta miksi mokomalle aineelle annetaan tuollainen monumentaalinen asema? :smiley:

Sama toistuu myös sitten joidenkin ihmisten puheissa. Huvittuneena kuuntelen esimerkiksi töissä tätä nykyä, kun ihmiset mehustelevat sillä että kun pääsevät lomille, niin sitten tärähtää korkki auki, eikä hetkeen mene kiinni. Keskenäni sitten siinä vaan tuumailen, että mitähän siinäkin mokomassa asiassa on niin upeaa että on juovuksissa koko lomansa. Minusta se kuulostaa loman pilaamiselta. :laughing:

5

Smokki ja Sikarin harrastus, vaatteiden ompeleminen, kuullostaa mielenkiintoiselta. Saattaisi sopia minullekin, mutta epäilyttää saisinko ompeleistani tarpeeksi siistejä, Ainakin voisi vaatia harjoittelua . Ehkä ei tältä istumalta neulanpiston tarkkuudella jaksaisi kovin pitkään saumaa rakennella.

Tuollainen harrastus saattaisi opettaa kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Sekin on paikassaan tarpeen.
Joltiseenkin tarkkuuteen toki joudun työssäni kirvesmiehenä pyrkimään, mutta ehkei se sittenkään ihan smokinsauman ompeleisiin verrattavaa ole.

Kumma juttu, muuten, työssä ihan mielelläni pyrin mahdollisimman suureen tarkkuuteen ja kehittelen silmänruokaa rakennellessani asiakkaille, itselle tehdessä taas lähes ainoa kriteeri on toimivuus. Talvitakkeja varten riittää hyvin vintin seinällä rivi viistuumaisia rautanauloja, eikä tarvitse valikoida edes galvanoituja. Kunhan toimii ja kestää.

Sukututkimusta tässä harrastelen. Jonkun vuosikymmenen olen sitä näperrellyt, välillä jättäen homman lepäämään ja joskus taas sitten ilta- ja yökaudet niin kirkonkirjoja kuin paikallishistorioita penkoen. Se on yksi harrastuksista jotka yleensä myös pysyvät harrastuksina, hyödyn etsiminen on melko turhaa. Mutta, se on nimenom,aan harrastus, jotain sellaista joka vie pois tästä hetkestä, todellisten tietojen joukkoon mahtuu aina hitunen kuvittelua ja arvailua siitä miten asiat ovat voineet olla, silloin joskus.

Se onkiminen… kun nyt jonkinlkainen hämärä lankeaa, niin voishan tästä mennä pihanurmelta kastematoja taskulampun kanssa etsimään -jos sitten vaikka huomenillalla niitä ahvenia… mutta yhtä hyvin voi olla että väsy yllättää ja muutaman sivun jotain dekkaria luettuani nukun ihan autuaasti aamuun asti. Eikä senkään sitten niin väliä ole. Kun ei noista harrastuksista kannattane itselleen pakollisia rutiineja tehdä, mitäpä tässä itseään kahlitsemaan ja kiusaamaan. Eiköhän noita onkimiseen sopivia kesäiltoja ole muulloinkin. Ja jos ei, niin so what vaan sillekin asialle.

olen muuten huomannut oppineeni ettei olekaan poakko tehdä itselleen niitä “tarttis tehdä” -listoja. Joskus niitä oli, jos ei ihan paperilla niin ajatuksissa ahdistamassa kuitenkin. Voi olla alkavaa valikoivaa dementiaakin, mutta hyvä näin. Ja voi tässä olla jotain siitä Smokin esittelemästä asioiden itselläänjärjestymishavainnostakin.

Lähes koko ikäni kaikesta mahdollisesta murehtineena tällainen muutos elämäntavoissa ja asenteessa on kovin helpottavan tuntuinen. Nitä ihan oikeita isoja murehtimisen aiheita kyllä elämä heittelee eteen ihan sen minkä ihminen tarvitseekin, ei niiden vähyydestä kannata huolestua. Jokainen murheeton hetki on hyvä hetki, loppujen lopuksi.

6

Samoja asioita olen ihmetellyt kuten Ikzukin…tota alkoholin ylistämistä ja esilletuomista joka paikassa. Somen lomakuvat ovat sitä, että heti kun paikalle on saavuttu, niin paikallista olutta pöytään ja kuva nauravien hymiöiden kanssa jakoon :unamused: . Taidankin muuten alkaa kyselemään näiden kuvien lähettäjiltä, että panimoonko menitkin lomalle. Semmoinen pienimuotoinen kännikapina. Tuntuu, että mikään asia sinällään ei monille riitä, aina vaatii tehostusta alkoholista.

Raittiuden myötä on hiljakseen moni asia muuttunut kokonaan tai muuttanut ainakin muotoaan. Harrastuksia on tullut lisää. Esim. kangaspuilla kutominen. Eipä olisi darraisina viikonloppuina aikaa moiseen riittänyt. Tätä harrastusta on valitettavasti selkäsairaus jonkin verran rajoittanut.

Moni kertoo yksinäisyydestään sen jälkeen kun on juopottelun lopettanut. Mulle on käynyt päinvastoin. Kavereita on nykyään enemmän. Arvelen sen johtuvan siitä, että yleensä join aina yksin koska häpesin humalaa niin voimakkaasti. Toki jossain seurassakin tuli otettua, mutta pääosin yksin. Yksi ihminen on täysin jäänyt kelkasta pois. Suuttui, kun minusta ei ollutkaan enää hänelle ryyppyseuraksi :unamused: Läheisten ystävien kanssa tulee käytyä usein teatterissa ja konserteissa. Ennen nekin tilaisuudet meni väliajan odotteluun, että pääsee tarjoilujen pariin. Nyt itse esitys on se pääasia.

Tänään on vaikea päivä, täynnä kaikenlaisia tunteita, monia muistoja, kaikenlaista nousee pintaan. Itkukin tulee , se on varma. Illalla on helpottunut olo , ainakin hetken. . Sitten jatkuukin edelleen tän mulle vaikean asian työstäminen : äitisuhde. Muutaman tunnin kuluttua saattelen äitini viimeiselle matkalleen.

7

Kyllä vaan jaana. Musta tuntuu että alkoholi on monille sellainen välikappale jonka myötä tuntee kuuluvansa joukkoon. Ihan esimerkkinä jos someen postaa lomakuvan, joissa ei ole mitään muuta eroa kuin että toisessa on vissypullo ja toisessa kaljapullo, niin arvaa kumpi saa enemmän tykkäyksiä? :mrgreen:

Kummastuttaa ja mietityttää vaan tuollainen toiminta, nyt kun sitä pystyy katsomaan jonkinlaisesta perspektiivistä. Tuo on monisäikeinen juttu.

Niin ketjun aihe oli omat elämäntavat. No minun elämäntavat on ainakin tätä nykyä niin tylsiä varmaankin just valtaosan mielestä. :smiley: Liikunta on sen verran vahvasti mukana kuvioissa että terveyden ylläpitimiksi se riittää. En ole missään urheilijan kunnossa, mutta kai tämmöisen ihan tavallisen peruskuntoilijan näkökulmasta ihan ok kondiksessa. Rannalla kehtaa ottaa paidan pois päältä seurasta riippumatta. Noniin…

Kaikenlainen kiireetön oleminen ja tekeminen, kuten esimerkiksi kalastus ja luonnossa patikoiminen, niin niistä tykkään kovasti.

Töissä käyn ja välillä tuntuu että vähempikin riittäisi. Sen verran kun on rahaa että riittää elämiseen ja joskus on kiva hankkia jotain harrastusvälineitä. Se riittää, sen verran laiska kun olen niin ei minulla tuota kunnianhimoa ole sen enempää työssä päteä. Kivahan tuossa kuitenkin on että on tilaa kehittyä työssään. Tuohan sekin jonkinlaista omanarvontuntoa kumminkin, kun huomaa että hei minä osaan tämän homman.

Sosialistumista olen myös aktivoinut jonkinlaisen erakkoajan jälkeen tässä. Kaikki omalla ajallaan. Ihmiset ovat pääsääntösesti kuitenkin mukavia, vaikka introvertin luonteeni vuoksi tarvitsenkin joka päivä myös sitä omaa aikaa. Muuten tukehdun. Tykkään siitä että löydän sen pintakiillotteen alta sen oikean ihmisen esiin. Niin itsestäni kuin myös muista. En minä jaksa enää mitään roolileikkejä ja sitä että esitetään jotain muuta kuin mitä oikeasti ollaan. Ei oo muuten aina helppoa sekään…

Lueskelen paljon ja käyn silloin tällöin urheilutapahtumissa, kuten ennenkin.

Koitan ottaa tämän elämän niin huumorilla ja leikin kannalta kuin mahdollista, vaikka se oma turha vakavuus asioihin usein päälle puskeekin. Välttelen kaikenlaisia tuomiopäivän julistajia ja “näin sinun kuuluu elää”- messuajia. Elämässä pitää kumminkin olla semmoista uteliaisuutta ja iloa. Edes ihan vähäsen.

Paljon tulee mietittyä sitä (ehkä vähän liikaakin) että mikä tässä elämässä meille vain täällä käymässä oleville universumin pikku sittisontiaisille on ihan oikeasti tärkeää? Se on hyvä keino jolla saan laskettua esimerkiksi sitä “otan itseni niin mahdottoman vakavasti” jantterin korvaankuiskuttelua. Ja paradoksaalisesti se menee niin että silloin kun tajuaa oman pienuutensa, niin silloin tajuaa oman suuruutensa. Romanttiselta hutulta kuulostava korulause, mutta näin se menee. :smiley:

Ei enää pakenisi elämää, vaan uskaltaa elää sitä. Tämmöinen kai se muutos pähkinänkuoressa minulle on jos vertaa nykyistä siihen, kun vielä alkoholi virtasi. Mutta pikkuhiljaa sekin.

Jaanalle jaksamisia.

8

Viihdyn parhaiten luonnossa, käyn kyllä ihmispaljoudenkin keskellä. En osaa kuvitella asuvani kaupungin keskustassa.
Juovana aikana join mökillä tai kotona miehen kanssa yhdessä.
Erosin, raitistuin ja elin yksinään vuosia, koska en uskaltanut enää luottaa mieheen. Oli kova työ oppia luottamaan yleensäkään ihmisiin. Jo heti raittiuden alussa tajusin kuinka minua käytettiin hyväksi kun olin niin avulias kiltti ja herkkäuskoinen. Menin kuin koiranpentu häntää heiluttaen jos joku nätisti puhutteli, ja useinhan sieltä potku sitten tulikin.
Mutta opin. En juonut, enkä katkeroitunut kun tajusin sen että minussa oli vika ei muissa. itse annoin muille luvan kävellä yli.
Juovana aikana en koskaan elänyt yli varojen. enkä sen jälkeenkään. Katkera olin kyllä siitä etten ollut saanut sitä kaikkea hyvää mitä luulin muilla olevan. Luulin kaikilla olevan kaikkea hyvää jota vaille olin aina jäänyt. Onneksi pikkuhiljaa tajusin sen johtuvan lapsuuden olosuhteista. Turhan monta vuotta vain siitä kärsin, kunpa olisin aiemmin sen tajunnut, mutta hyvä myöhään kuin ei milloinkaan.
Vieläkin joskus yllättää tunne että jossain on jotain mitä on saatava. Ehkä se on tuo haavemaailma joka on muuttunut ja se tuonut sitten rauhan mieleen.
usko Jumalaan vahvistui ja oikeni oikeanlaiseksi raittiuden myötä, sekin oli vääristynyt aiemmin.
Oikeastaan suurin elämäntavan muutos on se etten enää istu, juo ja haaveile, vaan raittiina voin tehdä jotain jos tuntuu että elämä ei mene oikein nyt.
voimia Jaanalle ja kaikille muillekin!

9

Terveiset ja voimia Jaanalle, suru ja murhe tarttuu aina lähelle tullessaan. Raskaita päiviä tulee.

huomenet Ikzullekin, hötkyilemättömältä kuullostaa sinunkin elämäntyylisi.

Liikuntaa ja semmoista harrastelet, hyvä se on. Minulla sekin kuuluu siihen puoliksiunohdettuun kategoriaan “vissiin tarttis…”
Ihan oikeasti, olen suunnitellut vuosikausia, että pitäisi jonkinlaista voimistelua ja notkistelua alkaa ihan päivittäin harrastamaan, mutta kun aina tuntuu olevan niin paljon kaikkea mielenkiintoisempaa ja tarpeellisempaa ja sitten kun ne mielenkiintoiset ja vähän pakollisetkin jutut on tehty niin ei oikein enää jaksakaan.

No, omasta mielestäni saan ruumiinkulttuuria työssänikin, pitkin telineitä ja kattoja kiipeily, tavaran edestakaisin kantaminen (jota rakentaminen itse asiassa on, talohan tulee valmiiksi jotenkin siinä kantamisen ohessa) antaa kait sen minimimäärän toiminnallisuutta lihaksille, etteivät vallan kuihdu. Ja omasta mielstäni tämä voimamäärä saa riittää, raskaampia juttuja varten olen ostanut traktorin ja motonetistä ketjutaljan, lienee vielä hahmossaan repaleinen tunkkikin - ja rautakanki.

No , asiaan… olis se ihan paikallaan, nuoruusaikojen notkeus ja ketteryys alkaa katoamaan! Sille vois jotain alkaa tekemään. mutta, sen oman inspiraationsa se vaatii, väkisin kun en oikein enää teetä itselläni mitään.

10

Minä olen nykyään pieni kapinallinen. En koe yrittäväni raitistaa muita, saarnata tai olla muita jotenkin parempi. Mutta :mrgreen: en voi olla postaamatta silloin tällöin alkoholittomien juomien ohjeita tai hehkutusta, alkoholin ylistyksen kumoavia lääketieteellisiä faktoja sekä omia kuvia liikunnallisesta ja raittiista lomasta tms. Harrastukset on samat kuin ennenkin eli aika tylsästi? lukeminen, liikunta eri muodoissaan ja koirailut. Välillä tulee puuskia jolloin osallistun ompelukurssille tai alan ottaa soitotunteja tai muuta mutta yleensä ne ovat aika pian laantuneet. Maalaamisesta ja käsitöiden tekemisestä tosin aina välillä haaveilen mutta olen kai liian laiska että saisin aloitetuksi kun itse en oikein osaa ja taas tarvitsisi mennä “kurssille”:slight_smile: Kännikapinan huipennuksena liityin raittiusseuraan. Kuulostaa vanhanaikaiselta mutta minulle on merkityksellistä jo se, että nimeni on virallisella raittiiseen elämäntapaan sitoutuneiden listalla. Ihmettelin pientä liittymismaksua, isommalla saisi edes jotain materiaalia hankittua. Kai valtio tai kunnat, ray tai joku taho sitten rahoittaa koko toiminnan. Huonoissa esityksissä teatteri, konsertti jne en mielellään käy. Ennen kävin väliajan ja esityksen jälkeisten viinien takia varsinkin jos joku tarjosi. En käy ravintoloissa kuin ruokailemassa sekä saatan merenrannan terassilla juoda kahvin ja syödä jäätelön. Monet tapahtumat ovat menettäneet hohtonsa kun sinne ainoa kimmike näyttikin näin jälkeenpäin olleen kuinkas muuten kuin juomat. Konsertit ja festarit tekee poikkeuksen, sinne voin mennä selvinpäin ihan vaan kuuntelemaan musiikkia. Välillä tunnen pitkästyväni myös juhlissa joissa ainoat ohjelmanumerot ovat syöminen ja juominen, lähdemme ajoissa pois. Kahvikekkerit kakkujen rakastajalle ovat taasen mieluisia. Metsä on kirkkoni ja sinne on päästävä säännöllisesti :smiley: hyvää ja raitista heinäkuuta!

11

Lizzy ja Huolestunut läheinen nostivat kumpikin esiin luonnon ja luonnossa liikkumisen. On se , minullekin tärkeä elementti.

Jos minulta asiasta kysytään, ja miettimättä vastaan, niin omasta mielestäni olen kovastikin luontoihminen, kaikenlaista metsiin, retkeilyyn, kasveihin jne liittyvää harrastava, vallan viheriäinen.

Mutta, ei se ole ihan sitä mitä äkkseltään itse luulen, kun asiaa hiukan funtsin.

Kun nyt on ollut sitä kaikkea muuta, niin enpäs olekaan koko tänä kesänä yhtään yötä viettänyt metsässä, lienenkö edes päiväsaikaan kunnolla vaellellut. Venekin olisi, semmoinen hiukan katettu jossa pystyisi hyvin yönsä nukkumaan ja laineiden musiikkia kuuntelemaan, kalastelemaankin. Mutta tuossa se on pressun alla ja taitaa käydä niin että saa tämän kesän ollakin.

Eli, just tällä hetkellä taidan olla semmoinen luontoihminen vain teoriassa?

Tai sitten voin keksiä siihenkin itseni kannalta positiivisenkuuloisen selityksen, että hei, se on vaan sitä etten ole riippuvainen siitäkään harrastuksesta, hyvin voi mennä jokunen kuukausi, vuosikin ihan muissa merkeissä.

Mutta sittenkin, kyllä tässä vähän ikävä on johonkin poluttomaan korpeen, asentokuusen alle louevaatteeksi varatun muovinriekaleen alle nukkumaan ja kokemaan taas se yö luonnossa niin läheltä kuin hiukankin pystyy.

Tai jos nyt sit tänä iltana edes ongelle, ensimmäisen kerran koko kesänä. Siinäkin pieni luontoannos olisi.

12

Yhdistystoiminta on minullekin ollut aina luonteva osa elämäntapoja. Voi se johtua siitäkin että olin nuorempana aika arka ihmissuhteissa, ja niinpä oli paljon helpompaa olla muiden kanssa tekemisissä jonkin yhdistyksen tai järjestön puitteissa, siinä kun oli jotain raameja joissa itseään häpeilevä maalaispoikakin pystyi olemaan vähän niinkuin toisetkin.

Raittiusseuroja ei enää paljon ole. Itse asiassa valtakunnallisia on enää kaksi joitka uskaltavat pitää raittius-sanan virallisessa yhdistysrekisteriin merkityssä nimessäänkin. Raittiuden ystävät ry ja Kansan raittiusliitto ry. (kunnioittavat terveiset kumpaankin suuntaan)

juu, löytyy sieltä jäsenluetteloista minunkin nimeni, vaikken irl kovin paljon tuota raittius-sanaa käytä niin sen verran olen hengessä mukana että tunnustaudun raittiin elämäntavan kannattajaksi. Ja olen ihan aktiivisesti välillä toiminutkin, naamani näyttänyt ja omissa nimissäni sen tehnyt minkä olen tarpeelliseksi kokenut.

Silti, ihan hyvä ratkaisu on sekin että toimii yhdistyksissä jotka eivät nosta raittiutta niin tikun nokkaan, vaan suosivat päihteettömyyttä siinä muun toiminnan osana. Sellaisia taitaa tämän päivän päihdetyötä edesauttavista järjestöistä jo enemmistö olla.

no, nyt olen oman elämäntilanteeni takia jättänyt yhdistystoiminnankin melkein kokonaan. Aikansa kutakin, kyllä siihen sitten takaisin pääsee kun alkaa siltä tuntumaan. Ja osannevat ne yhdistkset hoitaa asioitaan ilman minuakin, senkin olen oppinut uskomaan.

13

^ :smiley: Meitä on sitten ainakin kaksi plinkissä. En ole ollut toiminnassa vielä mukana konkretian tasolla, mutta olen kertonut olevani käytettävissä silloin jos/kun tarvitaan.

14

Hyvä aihe.

Ihan eka asia alkoholismista toipumisessa oli alkaa kehittää itseäään, eli alkaa tehdä niitä asioita joita ei voinut silloin kun ryyppääminen oli elämän pääasia. Aloin opiskelemaan, ja hankin itselleni parikin kunnollista ammattia. Yhdistystoiminta tuli minullekin tutuksi lähinnä opintojen kautta. Olen ollut mm. työharjoitteluissa yhdistyksissä.

On hyvä täyttää elämäänsä sellaisilla asioilla, joihin ei ryyppääminen sovi. Nykyinen työni on sellainen, samoin jotkut harrastukset, kuten liikunta.

Mikään asiahan ei sinänsä estämällä estä ryyppäämistä, mutta hyviä asioita elämäänsä hankkimalla voi saada elämänsä ihan uusille urille. Kyse on siis flowsta, enemmän kuin kieltäytymisestä.

15

Tein Valtio-miehen kanssa saman havainnon kun aloin selvänä elelemään. Voin tehdä monta sellaista asiaa jotka ennen olivat jos ei ihan mahdottomia niin ainakin vaikeita ja kyseenalaisia. Ihan kaikkiin paikoihin ei voinut pöhnässä mennä, ja minähän tietysti olin pöhnässä aina. Ehkä sen työpäivän ajan vain vanhalle viinalle haiskahtaen ja jostain hyvästä syystä saattoi mennä jokunen vuorokausikin ilman ryyppyä. Harvemmin.

Ja toinen juttu oli se, että kun viimeistään matkalla töistä kotiin ensimmäinen kaljapullo aukesi niin jonkun tunnin sisällä sitten taas väsyi. tokkuraa piti huilata hiukan pois mutta aamuhan siinä useammin valkeni -ja olo oli edelleen sumuinen ja hutera.

Semmoista se. Mutta se oli silloin ja nyt on nyt.

Aika paljon silti elämäntapani ja tekemiseni ovat samanlaisia kuin niinäkin vuosikymmeninä, ei se ihan mahdottomia muutoksia mukanaan tuonut. Muutokset saattavat olla suurelta osin enemmän laadullisia kuin selvään tekemisten ja arvojen vaihtoon perustuvia. Moni asia onnistuu hiukan paremmin selvin päin.

Mutta, kyllä siinä hiukan on karsiintumistakin tapahtunut. Kuten kerroin, niin naapurilla on esimerkiksi paljon siistimpi nurmikko kuin minulla. Ja nyt se on minusta ihan oikein, koska hänelle se asia on paljon tärkeämpi kuin minulle. Silloin joskus, kun itsetunto oli kovasti heikompi, hiukan aina piti varmuuden vuoksi itseään ja tekemisiään hävetä, silloin olivat nuo ulkoiseen olemukseen liittyvät asiat kovinkin kärjessä huolehdittavien listalla.

Todistella piti, jotain, jos ei muille niin ainakin itselle. Paljon vaikeammissakin asioissa kuin nurmikonleikkuussa. Pyrkyä ja tunkua, eteenpäinmenon tuntua piti olla. sen alle peittyi mukavasti se jutska että hyvää oloa ehti kokemaan vain niiden päivän ensimmäisten kaljapullojen ajan, loppu oli si siten aika turtaa oloa. Ja se piti miehen nöyränä! Muilla näytti aina olevan paremmin, ja kovin itsetietoisina ne muut näyttivät porskuttavan.

Nyt on jotenkin helpottanut. Jos työhaalarit repsottavat enemmän kuin työkaverilla tai samassa pöydässä istuvilla jonkun homman pohdintaraadin muilla jäsenillä on oppiarvoja (ja minullahan ei ensimmäistäkään, kuten olen kai kertonutkin) niin ei se enää tunnu asiaan mitenkään vaikuttavan.

No, onko se sitten alkoholismin poistumisen ansiota, kaikki, sitä minä en tiedä. Mutta luulen lujasti että kyllä sillä melkoinen osuus asiaan on.

Niin, ei minun pitänyt tähän alkaa…tuota kehityskulkua selkiintymisprosessissani olen jo niin moneen kertaan selvitellyt ettei minulla kuitenkaan siihen mitään uutta ole lisättävänä. Tästä päivästä ja tulevaisuudenkuvistani minun piti puhua, kun elämäntavoistani ja touhuistani yritän selkoa tehdä. Mutta, niinpä vaan, kovin helposti näköjään luiskahdan pyörimään samaa asiaa.

Yritän seuraavassa viestissäni päästä hiukan taas eteenpäin, tähän nykypäivään.

16

^^Mulla se sopi alkoholi ja liikuntakin yhteen. Krapulapäivinä on tullut vedettyä lenkkiä pyörällä, juosten, rullaluistimilla ja suksilla. Vähät tykytyksistä vaan 10-50 km välineistä riippuen ja niin omituiselta kuin kuulostaakin niin usein vielä kulki ihan lujaa. Onneksi ei äkkikuolema korjannut, enää en moista tekisi.

17

Niin, tässä nyt pähkäilen, että oikeastaan kaikki, mitä on tapahtunut raitistuttuani, olisi kirjoittamisen arvoista. Ja on jotain sellaistakin, mikä on jäänyt tapahtumatta.
Työ ja perhe säilyivät. Kotona näkyvää oli lisääntynyt läsnäolo ja osallistuminen arkisiin asioihin. Kotona tuntui myös ulospäin näkyvänä rahankäytön muuttuminen. Kaljoittelun lisäksi loppui turhat taksiajelut. Puolen vuoden raittiuden jälkeen iski autokuume ja pääsin kiinni halpaan kärryyn. Myöhemmin vuosimallit olivat sitten tuoreempia. Työnarkomania iski myös, mutta myöhemmin se helpotti. Vuokra-asunto vaihtui ensin etäisen kaupunginosan osakehuoneistoon, ja sekin aikanaan parempien yhteyksien ääreen.

Ihmissuhteet rupesivat helpottumaan, mutta takapakkiakin niissä on tullut. Voimavaroja on vapautunut harrastuksiin, Kolme niistä on jatkunut pitkään ja niistä on löytynyt samanhenkisiä ihmisiä, Yhteys myös paikalliseen seurakuntaan on tiivistynyt. Tyyneysrukous on tullut monesti avukseni kielteisten ajatusten yrittäessä tunkeutua hallitsemaan ja määräämään.

Ratkaisevan merkittäväksi on muodostunut AA:n ohjelma, toveripiiri ja toiminta palvelutehtävissä. Tärkeäksi on myös muodostunut käsitykseni alkoholismisairauden luonteesta. Alkoholismi on pysyvä sairaus, jota sairastava voi kuitenkin elää raittiina vaikka onkin voimaton alkoholiin nähden.

Tulevaisuus saapuu päivä kerrallaan ja käsitykseni mukaan alkoholismini jälkeen ruumiini, maallinen tomumaja, poltetaan krematoriossa.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

18

Facebookkini pitää minua ajan tasalla muutaman sadan ihmisen ajatuksissa liikkuvien asioiden tärkeysjärjestyksestä. Tänä aamuna sain lukea elämäntapamuutoksesta jossa kärrätään kaatopaikalle huushollin turhat tavarat, kaikkki sellainen joka ei iloa tuota, ja ollaan sitten vapautuneita.
Jos elämä on mennyt siihen että ihminen on pääasiassa omaisuutensa hoitaja ja siitä huolehtija, ja ympärillä olevat tavarat alkavat ahdistamaan, niin siitä sitten. Kohonneista kaatopaikkamaksuista (jotka sitten aiheuttavat metsäteiden vcarsien muuttumisen sohvakalustojen mädännytyskentiksi) huolimatta tavarasta eroonpääsy on aika helppoa.

Mutta, kun tuossakin voi käydä niin että mennään äärimmäisyydestä toiseen. Irtaudutaan jostain ja sitten sitoudutaan päinvastaisuuteen, ollaankin sen uuden elämäntavan vankina ja uudessa riippuvuudessa.

Ei kai elämäntavasta kannata kahletta ja sääntökirjaa itselleen tehdä?

Enpä siis innostunut . Onhan minulla tarpeetonta roinaa. Mutta entäs sitten? Kun en käytä aikaani siitä huolehtimiseen, siivoamiseen ja kiillottamiseen, järjestelemiseen, luettelointiin, edestakaisin siirtelyyn, tavaroiden ulkomuodon ihailuun jne vaan annan niiden olla, käytän kun tarvitsen ja potkin pois tieltäni kun häiritsevät muuta tekemistä -enpä usko että tulisin noiden hävittämisellä onnellisemmaksi.

Minulla on semmoinenkin vehje kuin sähkökolvi. Semmoinen jolla tinataan johtoja toisiinsa kiinni. Kuumenee kun tepseli laitetaan seinään. En ole sitä kymmeneen vuoteen tarvinnut, ja se on ollut yhdessä vintin miljoonalaatikoista. Eikä sen arvo montaa euroa ole uutenakaan, joten voisi ajatella että ostaa sitten vaikka aina tarvitessaan . Jos haluaa sitä tavarattomuuselämäntapaa noudattaa. Ei ole siitä tosiaan vuosikausiin mitään iloa ollut.

Mutta, viime viikolla alkoi työkaveri juttelemaan että tarttis autosta joku maajohto tinata kiinni. Mutku…tarttis sit sitä varten lähteä kolvia ostamaan. No, sanoin ettei taida tarvita, katson jos löydän kolvin ja tinalankarullan niin tuonpa aamulla tullessani. Kun se on taas kymmenen vuotta käyttämättä ollut niin joutaa olemaan lainassa ihan niin pitkään että sat sen tarvittavan inspiraation johdon tinaamiseen.

Omasta mielestäni oli ihan hyvä etten “tarpeetonta” esinettä ollut romukuormaan heittänyt.

No, toisaalta sitten, heitän kyllä poiskin, enkä ihan kaikkea keräile. En minä tavaroitten enkä muunkaan omaisuuden kanssa naimisissa ole. Eikä ole ikävä tullut, semmoista mistä on luopua pitänyt.

19

Ei taida tavaran määrä vähentyä. Tänään ostin rikkinäisen ruohonleikkurin. Satasen maksoin.
Sitäkään en tarvitse.
Minulla on ennestään yksi tuollainen istualtaanajettava, se toimii. Tämä ei. se mikälie leikkupöytä, nurinpäin käännetynpesuvadin tapainen jossa ne terät huiskivat, on ruostunut reunoistaan riekaleiksi, remmit eivät pysy päällä ja lienee tippunut muitakin osia. Mutta käy hyvin, kulkee eteen ja taakse, vaihteisto toimii… ja leikkaisikin jos ne remmit vaan pysyisivät.
En edes ehdi tuota nyt korjailemaan. Mutta jonain päivänä, kun aikaa on, niin katselenpa jos se alkaisi toimimaan.

Ettäkä tyhmä ostos? Onhan se. Mutta, taas voi verrata tyhmyyksiä toisiinsa. Joskus olisin tuon satasen jossain juottolassa tuhlannut saamatta tuonkaan vertaa vastinetta.

Ja kun olen sitä mieltä että tavaran turhaa romuttamista, kaatopaikalle kärräämistä ja poisheittämistä voisi välttää, niin tuollaisten korjailu voi olla jotenkin maailmankatsomukseenkin liittyvää touhua.

Niin, jos minulla on muuten vaan tapana ostella tarpeettomia tavaroita, niin kysymyksessä kai on pelkkä tapa, jolla ei sentään liene elämäntavan arvoa? Sekin että käyn kirjastossa lähes päivittäin, on tapa. Mutta ei se kirjastossakäynti minullekaan elämäntapaa merkitse.

Joskus tällainen turhan tavaran osto voi olla samalla turhan kulutuksen välttämistä, uskokaa pois. Olen nimittäin funtsinut, että jos nyt tuon leikkurin saan kuntoon viriteltyä niin voin vaikka myydä sen takisin kaverille jolta sen ostin. Hän kun nyt suunnittelee uuden ostoa, osamaksulla, kun ei rahaa olisi. Tuollaiset edestä leikkaavat maksavat kaupassa liki kolme tonnia, eli ei ne ihan halpoja ole.

Kaikenlaisesta touhusta tämä elämä koostuu. ja vasta sitten yhdessä ne kaikki tekemiset kai muodostavat elämäntavan.

20

“Minulla on semmoinenkin vehje kuin sähkökolvi.”

Hyvä. Atk-piireissä usein käytetty käsite on vakaa kolvikäsi.