Elämäntavat alkoholismin jälkeen

Me Lopettajat
21

Elämäntapoja pohdittaessa joudutaan melko varmasti tutkailemaan tuota suhdetta tavaroihin. (ja toki myös suhdetta omaisuuteen, rahanarvoisiin oppiarvoihin, virka-asemaan, hankittuihin valtasuhteisiin jne, otetaan vaan nekin käsittelyyn)

Olen huomannut, että entistä selkeämmin tavarat ovat minulle tosiaan vain tavaraa, välineitä joita voin käyttää johonkin.

Huonekaluillakin on vain käyttöarvonsa. Jos on hankittava uusi pöytä niin mieluummin sellainen jota voin käyttää ja joka sitten myös sopii useampiin tarkoituksiin.

ei siis enää tule mieleenkään miettiä sitä miltä pöytä näyttää, ja miten mahdolllisesti vieraani ajattelevat tuosta pöydästä.

Jos joku arvioi minua pöytäni perusteella niin ok, ongelma on kyllä kokonaan hänen.

Nyt muuten sitten vedän haalarimalliset housut jalkaani ja lähden töihin. Ja matkalla poikkean kauppaan ostamaan evästä. Enkä missään nimessä aio kaupassa käyntiä varten vaihtaa “edustavampaa” vaatekertaa päälleni (semmoistakin tekevät, olen huomannut!) . Menen sinne kauppaan ostamaan puolentoista litran juomapulloa ja haukattavaa, en esittämään mitään muuta kuin töihin menossa olevaa keski-ikäistä äijää.
Turhat murheet siis jätän tässäkin asiassa.

Ja tämänkin otin esille siksi, että jotain muutosta on tapahtunut , tuonkin suhteen, elämän tasapainottuessa.

22

Minä en ole ikinä edes tohtinut yrittää moista. Darrassa on pitänyt aina pysytellä hyvin hissukseen, ja rauhallinen kävely ja uima-altaassa kellunta olleet kuormittavimmat liikuntamuodot.

Tai itse asiasse kerran 20 -vuotiaana oltiin kovassa krapulassa potkimassa fudista poikien kanssa, ja sain niin hirveän tykytys- ja hypoglykemia-kohtauksen, että luulin kuolevani siihen paikkaan.

Kovina ryyppäysvuosina olinkin aika liikkumaton. Jopa parin sadan metrin matkat piti mennä bussilla (1 - 2 pysäkinväliä). Lisäksi kun tupakoin kovasti, niin pienikin rasitus sai puuskuttamaan.

Oli tosin hyvin jännä huomata, miten nopeasti kunto lähti paranemaan kun sen eteen alkoi tehdä jotain, lopetti tupakoinnin ja pisti korkin kiinni pidemmiksi toveiksi.

23

“Olen huomannut, että entistä selkeämmin tavarat ovat minulle tosiaan vain tavaraa, välineitä joita voin käyttää johonkin.”

Ne antavat sinulle mielekästä tekemistä; nikkarointia, käden taitojen yllä pitoa.

Tavaraan liittyy monasti sosiaalisen arvostuksen hakeminen. Esim. Lacoste -paidat 80 -luvulla tai ylihintaiset kellot ETA:n perusautomaattikoneistolla tänään. Professoreilla työhuoneessa kokoelma kirjoja, joista suurinta osaa eivät ole koskaan lukeneet. Eräällä rahoitusjohtajalla amerikkalasiet lehdet, joita ielitaidottomuutensa takia ei pystynyt lukemaan.

Tavaraan saattaa liittyä suorat hyökkäykset. Serkulla henkseleidenpaukuttelukeikat. Yksi oli sellainen, että kävi huutamassa Stan Saanilan volyymilla 37 tuumaisen Samsungin ja vesitiiviin Samsung -puhelimen hohtoa - ja tyypilliseen tapaansa täydensi menestyksen signalointikeikkansa mooningilla eli takapuolen näyttämisellä. Kaikki pitävät äijää kusipäänä (vakavasti maanisesti mielisairas), mutta jotenkin tuo vittuilemalla onneliseksi tyyli on - pakko myöntää kateutta aiheuttavaa. Sitä haluaisi itsekin tulla onnelliseksi vittuilun ja manian avulla.

Monasti tavaraan liittyy samaistumisen tarve (identifikaatio). Esim. ostetaan merkkiä X olevaa tuotetta kun idolikin sitä käyttää taikka ostetaan jotakin idolin nimellä tehtyä tuotetta, vaikka David Beckham -partavettä, jota idoli ei sen huonoin laadun takia itse käytä vaikka fani niin luulee.

Tavaraan voi liittyä myös wanna be -ilmiö - toteutumattomat haaveet. Esim. henkilö haluaisi olla alin toimihenkilö ja siksi on aina uusin ja kallein versio Officesta ja kallein mahdollinen monitori (NEC Multisync) sekä alimpien päälliköiden käyntikorttien keräily = prosessi-ihmisten arvostus. Näillä toteutumattomilla haaveilla myydään myös Ferrari -krääsää. Ja paljon muuta.

Tavara-affiktion voi käynnistää myös halpuus - kahdella olen nähnyt laajan lippalakkikokoelman.

Jos tavaroihin liittyy, toisin kuin sinulla, se ettei niitä voi käyttää johonkin järkevään ovat takana aina erilaiset yksilökohtaiset psykologiset ja sosiologiset tekijät. Niiden takana ovat joko traumat tai defensiot eli peitellään omia heikkouksia hakemalla arvostusta.

24

Ehkä tavaran keräämiseen liittyy turvallisuuden etsiminen? Ja onhan se tietysti niin, että monissa asioissa omaisuus, antaakin turvaa.
Mutta rajallistahan se on. Ei se ihan kaikelta murheelta varjele.

Kuten ei vuosien aikana hankittu sosiaalinen verkostokaan, “hyvä veli”-ryhmät saattavat suhdanteiden muuttuessa kääntää selkänsä just silloin kun konkurssi rysähtää niskaan.

Maisterintutkinto voi muuttua arvottomaksi kun maineessa on jotain sellaista joka muite arveluttaa, tai jos hermot eivät enää oravanpyörää kestäkään ja sairaslomat pätkivät ansiokkaan työhistorian.

Eilen ilmoitettiin että yli 80 prosenttia suomalaisista tuntee työpaikkansa turvatuksi. Hyvähän se. Eri asia on, ovatko ne tosiaan turvattuja. Pääasia on kai se tunne, sen varassa tämä päivä eletään. Ja on se tottakin, työpaikat ovat niin ja näin, mutta ainakin virkapaikat ovat semmoisia ettei siinä , viran saatuaan, kilpailua tarvitse pelätä. Se virka on kuin kiinteää omaisuutta, ei sitä voi ilman todella pätevää syytä toiselle sitä haluavalle menettää.

Muistan nuoruusvuosiltani miten naapurin ukko, pienessä lauantaituiskeessa ihaili elämäänsä ja totesi että vielä kun saisi poikansa postiin töihin niin kaikki olisi kunnossa. Ja totta, silloin postinkantajallakin oli virka, ja se oli elinikäinen , ellei jotain ihan mahdotonta mennyt tekemään. Mutta, ei ollut ihan satavarmaa lopulta sekään.

En sitten tiedä, ehkä kannattaa hyväksyä sekin ettei täydellistä turvallisuutta ole olemassa.

25

Täydellinen turvallisuus taitaa olla enintään Jumalaan turvaavien mielissä, mutta eivät hekään aina täysin levollisilta vaikuta. Oikeaa elämää ajatellen täydellisen turvallisuuden tai täydellisen minkä vaan käsite onkin absurdin tuntuinen.

Maisterin tutkinnosta ei välttämättä ole aina hyötyä, mutta sitä varten hankitusta opista ja sivistyksestä voi hyvinkin olla. Näkisin niin, että tärkeää ei ole oppiarvo, vaan oppiminen sinänsä. Henkinen pääoma on jotain enemmän kuin pelkkä tutkintotodistus.
Ei peruskoulun päästötodistuksellakaan ole enää merkitystä sen jälkeen kun on hankkinut sen päälle vaikkapa yo-todistuksen, mutta eivät peruskoulun antamat tiedot silti menetä merkitystään.

Sosiaalisen verkoston näkisin myös laajempana kuin pelkkinä hyväveli-verkostoina. Sosiaalista verkostoamme ovat myös läheiset, perhe, ystävät, kaverit, työkaverit, harrastuskaverit jne. Niillä on melko keskeinen sija ihmisen onnellisuudessa, vaikkei ne tietenkään ole kaikilla koostumukseltaan samanlaiset. Esim. itse olen onnellinen perheettömänä, mutta vastaavasti minulla on muita ihmisiä tärkeällä sijalla elämässä.

Täydellisen turvattu työpaikka kuulostaisi ikävältä ajatukselta, koska minusta elämässä pitää olla vaihtelua. Olen itse ollut nyt yli vuoden samassa työssä viransijaisena, ja vaikka viihdyn siinä todella mainiosti, en tunne kiehtovaksi ajatusta pysyä täysin samassa hommassa 10 vuotta, saati eläkkeelle asti.

26

“Ehkä tavaran keräämiseen liittyy turvallisuuden etsiminen?”

Jossain kauppakorkean opetusmonisteessa sanottiin juuri noin ja esimerkkinä siinä oli suomalaisten talonpoikaisista juurista johtuen sohvakalustot, (jotka tänään sitten eivät kelpaa kenellekään). Huomenna kirpputorin miehet MB Vitolla käyvät hakemassa pois. Iso urakka on ollut talon tyhjennyksessä - yhden siirtolavan sain melkein täyteen esim. energiasyöppö pakastinarkku lähti.

" Ja onhan se tietysti niin, että monissa asioissa omaisuus, antaakin turvaa."

Muutama sata tuhatta sijoitusomaisuutta antaa perusturvan sen tuotoilla. Virasta saatava vakituinen tulo vastaa helposti miljoonan euron sijoitusomaisuutta eli tavallaan jokainen vakituisen viran haltija on miljonääri.

“Kuten ei vuosien aikana hankittu sosiaalinen verkostokaan, “hyvä veli”-ryhmät saattavat suhdanteiden muuttuessa kääntää selkänsä just silloin kun konkurssi rysähtää niskaan.”

Niin tai jos työpaikalla työsuhdetta ei jatketakaan.

“Maisterintutkinto voi muuttua arvottomaksi kun maineessa on jotain sellaista joka muite arveluttaa, tai jos hermot eivät enää oravanpyörää kestäkään ja sairaslomat pätkivät ansiokkaan työhistorian.”

Kyllä.

“ainakin virkapaikat ovat semmoisia ettei siinä , viran saatuaan, kilpailua tarvitse pelätä.”

Ylennyksistä voidaan kilpailla ja kivoista asioista kuten seminaarimatkoista Euroopan ulkopuolelle.

“Se virka on kuin kiinteää omaisuutta, ei sitä voi ilman todella pätevää syytä toiselle sitä haluavalle menettää.”

Virka vastaa helposti viittä-kymmentä sijoiitusasuntoa tuottoarvoltaan. (PItää maksaa se yhtiövastike, mahdollinen rahoitusvastike ja 30% veroa niin tuotto ei ole kummoinen).

“En sitten tiedä, ehkä kannattaa hyväksyä sekin ettei täydellistä turvallisuutta ole olemassa.”

Juuri eläkkeelle päässyt sai liikennetapaturmassa ulkomailla surmansa (bussi törmäsi). Vuosia sitten yhden yliopiston rehtori kuoli hirvikolarissa, vaikka oli iso Volvo. Avioparilta meni omakotitalo kun takasivat tyttären pk-firman velat. Simo Salmisen firma meni nurin valuuttalainan takia kun markan arvo äkkiä heikkeni. Omistusyksiö meni alta kun alkoi ryyppääminen isän kuoltua. Hyvän eläkkeen saatuaan keski-iässä yksi alkoi tosissaan ryyppäämään ja vaimo lähti ja kolmion puolikas meni kurkusta alas.

Eli voi sattua ennakoimattomia asioita ja jos alkoholia alkaa juomaan niin ainakin omaisuus menee kurkusta alas ja ellei mene kun rahaa on paljon niin terveys ei tule kestämään ja jos kestää kun on sitkeät sisuskalut niin voi joutua tapaturmaan ja jos nekin onnistuu välttämään niin lopulta menee kävelykyky tai dementoituu. Alkoholi on armoton kaikille.

27

Joku kirjoitti turvallisuudesta ja mielenrauhasta, tavoittaako sitä kukaan.
minulla ainakin tänäpäivänä on mielenrauha ja turvallinen olo. Se tuli siitä kun aloin aamulla käymään läpi yhtä juttua joka minulla on edessä syksyllä ja johon minun on pitänyt valmistautua tekemällä töitä siihen. olen sitä inventaariota siirrellyt ja siirrellyt ja ollut kireänä etten osaa enkä ehdi enkä mitään jne… Tunsin itseni niin vähäpätöiseksi ja suoraan sanottuna tyhmäksi. Mutta kun otin “itseäni niskasta kiinni” ja pakotin katsomaan mitä olin saanut aikaan niin kas, eihän se ollutkaan huonoa tai vähäpätöistä. Ja kummasti loppui sellainen kireä olo että on jotain vielä tehtävä, jotain on kesken, en saa laiskotella vaan pitää olla ahkera, pitää yltää vielä parempiin tuloksiin.
Koska sitä ihminen oikeasti on tyytyväinen siihen mitä tekee ja on. Aina löytyy parannettavaa. mutta jos siitä tulee pakkomielle niin se ei ole oikealla tolalla. ja minullahan tulee pakkomielle hyvin herkästi milloin mistäkin asiasta. Se kun on alkoholistin luonteen ominaisuus.
Onneksi jo huomaan sen milloin menen liiallisuuksiin. Se kait se on tärkein muutos elämässä. Ja toinen on se etten ole tarvinnut vuosiin enää psykiatrian palveluja, mutta siihen on suurin syy se että puolisoni on vakaa ja turvallinen raitis ihminen, joka minutkin saa rauhalliseksi.

28

Ainakin ajoittain minäkin tunnen saavuttaneeni mielenrauhaa -ei siinäkään ehkä täydellisyyttä löydy. Ja se turvallisuus, siitä en tiedä, mutta ei ole olo mitenkään turvatonkaan.

Oliskohan siinä mahdollisesti kysymys enemmän menetysten (mahdollisten, todennäköisten ja varmojen) sietokyvystä?

Ehkä omaisuuden -tai rahallisesti keskiverto-omaisuutta arvokkaamman viran tms - menettämisen pelko tuo epävarmuutta enemmän kuin sellaisen puute. Jos ei ole koskaan ollut mainittavasti omaisuutta eikä edelleen hyvänä esimerkkinä varmatuottoista virkaa, ei se puute välttämättä koko ajan rassaa. Mutta, jos johonkin saavutettuun etuun, elintasoon, asemaan jne on tottunut, niin pudotus voi pelottaa.

Muistan tarkkaan ne nollapisteestä lähtemiset, kun omaisuus on mahtunut pariin muovikassiin, ei asuntoa, ei työpaikkaa, ei pääomana papereita joilla kilpailla tuottavista töistä, ei sukulaisia tai tuttavia joilta pummata tai lainata…siis tosiaan nollasta kadun vartta taapertaen. Ja kun niistä muistan ensisijaisesti sen, että jotenkin siinä vain sitten hengissä on selvitty, niin ei se vieläkään maailmanlopulta tunnu, sellainen ajatus. Toki toivon, ettei niin enää kävisi, mutta en sitä mahdollisuutta murehtimaankaan rupea.

Ne raskaammat menetykset ovat sitten eri asioissa, sellaistenkin kestäminen tässä edessä on. Mutta sen näkee sitten, en ole suunnitellut että etukäteen murehtisin miten kestän. Se kun olisi sellaista asian kahteen kertaan murehtimista, ensin etukäteen ja sitten kun tilanne on ajankohtainen. Joten se nyt sitten siitä.

Niin, se kysymys, jota nyt aloin miettimään, onko pahempi jon kun puute vai saman asian menettämisen pelko? Ekä taas täytyy palata Maslovin tarveportaikkoon, perustarpeiden osalta (ruoka, juoma, uni…) puuttuminen on tuskaa, mutta seuraavien portaiden osalta voikin olla niin että vähempään tyytyminen jopa rauhoittaa?

29

Puute tai menettämisen pelko? Kumpi pahempi?
Ehkä se selviää kun sen kokee, ei kait sitä etukäteen tiedä?
Lapsuus oli erittäin köyhää, mutten kärsinyt mistään, en tiennyt silloin että minulta puuttui jotain. Kun menin kouluun aloin tajuta että minulta puuttuikin jotain mitä muilla oli, siitä kait se sitten lähti, paremman elämän tavoittelu. ja sainkin sitä maistaa kunnes kävi niinkuin kävi. Mutten sitä halua takaisin, se aika on mennyt, sitä en halua. taisin tuolloin elää jonkin menettämisen pelon tai suuren tarvitsemisen vallassa.
On ollut jossain vaiheessa yksinäisyys, kärsin siitä, en halunnut elää yksin. mutten halunnut ihan ketä tahansa ottaa, joten meni aika kauan ennekuin löysin puolison.En toki yksin ollessakaan “kärsinyt” näkyvästi ja koko aikaa, vaan siihenkin mahtuu hyviä aikoja jolloin elämä oli mukavaakin.
Auto on ollut myös tärkeä ja muistan joskus kuinka olin huolissani miten sen voin pitää ja jos se menee rikki. Aina asiat järjestyi, joten se kait antoi luottamusta että selviän.
Olen ns. köyhä, koska tuloni ovat vähäiset nykyään, mutten kärsi siitä, elän sen mukaan mitä on rahaa. Onneksi en tarvi käydä kampaajalla enkä käy muissakaan sellaisissa mihin uppoais ne vähäisetkin rahat. ilmaisiakin asioita onneksi on joista nauttii. Joskus ihmettelen miksi ihmiset valittaa niin paljon, onko pakko olla kaikkea mitä muillakin on, tai mitä jossain annetaan ymmärtää että on oltava että olis hyvä elämä. Ei taida aina hyvät tulotkaan tuoda ihmiselle sisälle hyvinvointia, jos ei pienetkään.

30

Oleellinen asia lienee se toimeentulo, eli kun ihminen tuntee tulevansa toimeen, se riittää. Kun suomalainen kutsuu itseään köyhäksi, hän ei yleensä tarkoita absoluuttista köyhyyttä, jossa on puutetta jo perusasioista, kuten ravinnosta ja asumisesta.
Sen sijaan on suhteellista köyhyyttä, pienituloisuutta, ja niukkuutta. Sellaista voi kokea työtön, mutta myös jopa korkeakoulutettu työssä käyvä. Esimerkiksi eräs tuttu sairaanhoitaja joutuu budjetoimaan palkkansa aika tarkasti, kun elätettävänä on kolme lasta ja työtön aviomies.

Minunkin elämäntapani on sen verran vaatimaton, että pärjään hyvin vaikka ulosottomies vie kolmanneksen palkastani joka kuukausi. Asun kaupungin 34 neliön vuokra-asunnossa, ostelen vaatteita enimmäkseen second hand -putiikeista. Harrastuksiin uppoaa kuukaudessa muutamia kymppejä, esim. kuntosalini kk-maksu on 20 e.
Tietysti ajoittain olisi kiva ostella jotain vähän isompaa, kuten uusia soittimia ja bändikamoja, mutta nykyiselläkin arsenaalilla pärjää toistaiseksi.

Auvoisena koen myös sen, että yksin asuvana minun ei tarvitse elättää kuin itseni, joten työpaikan jatkuvuuskaan ei ole niin elintärkeää kuin perheelliselle.

31

“Oleellinen asia lienee se toimeentulo, eli kun ihminen tuntee tulevansa toimeen, se riittää.”

Jos lompakko on hoikka niin nainen sanoo moikka noin Mike Tysonin aforismia lainatakseni.

“Esimerkiksi eräs tuttu sairaanhoitaja joutuu budjetoimaan palkkansa aika tarkasti.”

Palkansaaja pystyy budjetoimaan tarkasti, piensijoittaja ei pysty. Oppikirjoissa ei voida ottaa lukuisia erikoistilanteita huomioon.

“Minunkin elämäntapani on sen verran vaatimaton, että pärjään hyvin vaikka ulosottomies vie kolmanneksen palkastani joka kuukausi.”

Miksi?

“esim. kuntosalini kk-maksu on 20 e.”

Mikä kuntosali on noin edullinen?

“Auvoisena koen myös sen, että yksin asuvana minun ei tarvitse elättää kuin itseni, joten työpaikan jatkuvuuskaan ei ole niin elintärkeää kuin perheelliselle.”

Kyllä se olisi konttoritöissä tärkeää kun työpaikkaa iän karttuessa on h…tin hankala vaihtaa tai saada uutta jos joutuu työttömäksi. Hoitoalalla 55-vuotiaat vaihtavat työpaikkoja ihan “sukkana” ja eläkkeeltä pääsee aina keikkalaiseksi.

32

^ Oukki doukki, Arska. Ja puheenahan onkin oikea elämä ja oikeat ihmiset, eivät oppikirjat. Oppikirjoista tulee jo sananakin minulle mieleen peruskoulu tai lukio, jotka toki ovat ihmiselle hyödyllisiä.

Ei sano, jos miehessä on jotain muutakin kuin se lompakko. Mitä se jotain muuta sitten on, onkin ikuisuuskysymys johon jotkut tietää vastauksen, jotkut ei. :slight_smile:

Koska minulla on viisinumeroinen summa ulosotossa niiltä vuosilta, kun “meni lujaa”. Mutta se on maallista vain, ja onneksi palkasta ei voi ulosmitata kuin sen kolmanneksen. ja kun on maksuhäiriömerkintä, siinä on sekin hyvä puoli ettei tule velkaa lisää.

En tiedä rikkoisiko foorumin mainontasääntöjä, jos mainitsisin sen nimeltä. Mainitsin sen kyllä kerran ainakin Hyvää Juhannusta -ketjussa.
No, sanon sen nyt kun kysyt: Fitness 24Seven. 19,90 e/kk.

Niin, en tiedä kun en ole ollut konttorissa töissä. Sosiaali- ja terveysalalla työpaikkoja kyllä riittää jo muutamankin suuresti kasvavan asiakasryhmän vuoksi: ikääntyvien ja maahanmuuttajien. Ja sitten on lisäksi ne muut asiakasryhmät, joiden määrä ei myöskään varsinaisesti pienene. Haastetta onkin yhteiskunnalla myös siinä, että kaikille heille turvataan palvelut.

33

“Sosiaali- ja terveysalalla työpaikkoja kyllä riittää jo muutamankin suuresti kasvavan asiakasryhmän vuoksi: ikääntyvien ja maahanmuuttajien.”

Nyt keksin sinulle aihepiirin tuleviin opintoihin: ikääntyvät maahanmuuttajat vaikka Maahanmuuttajien ikääntymiseen liittyvät keskeiset ongelma-alueet tulevaisuuden Espoossa. Tuohon löytyy lukuisia sosiaalisen vieraantumisen teorioita. Voisi saada apurahaa tai ainakin paikan tehdä tutkimusta (ja parempi tiimin jäsenenä kuin yksin) kun varmaan kiinnostaisi Espoon kaupunkia tuollainen ei-nollatutkimus. Ennakoi tuleva tilanne sanoivat tv:ssä Hannu Karpo ja Ensio Itkonen liikenneohjelmissaan tai nykyajan konsulttiläpälle käännettynä toimi proaktiivisesti. Tuo olisi sitä.

Joku kommentoi meikäläisen juttujen maanläheisyyden puutetta, mutta kyllä tällä viikolla olen joka päivä ollut liikkeellä keräyspisteellä, yksityisellä jäteasemalla ja kirpputorille viemässä tavaroita. Se on sitä nykyajan kielelle käännettynä ekososiaalista markkinataloutta tai jonkun mielestä jopa punavihreyttä. Täytynee pakata luja latinki A-killalle menemään kerran katsottuja DVD-elokuvia.

34

Totta kirjoitat Larskasetä! Ikääntyvien maahanmuuttajien ongelmat on todella loistava aihepiiri. Se tuo myös tervetullutta vaihtelua tähän opinahjojen kirjallistentöiden aihepiirien käsittelyyn.

35

Budjetointi putkahti esiin.
Se on varmasti elämäntapaan liittyvä asia.

Jos rahaa menee enemmän kuin tulee, on budjetointi varmasti hyvä keino pitää itseään kurissa.

Tosin, se perustuu olettamukseen, että rahaa tulee säännöllisesti . Aina asia ei edes noin ole.
Ehkä nykyaikana ei ole enää kovinkaan mon ta sellaista eläjää kuin minä niinä taloudellisesti vaikeimpina vuosinani, eli ilman mitään säännööllistä tuloa. Ei ollut minkäänlaista työttömyys- tai sosiaaliavustusta, mistään asumistuista nyt puhumattakaan , eikä työpaikkaa kuin joskus, jonkun päivän. (Juu, myönnän, se oli omaa samattomuutta, kai johonkin tukeen olisin ollut oikeutettu)

Oli muuten aika rankkaa, ajoittain.

No, ei siinä budjetteja tehty. Enkä tee vieläkään. Nyt, kun menee edes hiukan paremmin, silloin opittu konsti toimii hyvin. En kuluta enempää kuin rahaa on. En siis hanki mitään “odotettavissa olevilla” tuloilla.

Ja kun tähän tottuu, niin jotenkin siinä näyttää jäävän jotain säästöönkin. Ja mielestäni saan toimia ainakin yhtä vapaasti kuin etukäteen tehdyn budjetinkin kanssa.

Siinä budjetoinnissa kun tahtoo olla tuloksena se, että pyritään saamaan debet ja kredit tasan, eli kulumaan tarkkaan kaikki mikä tuleekin. Ja varmasti kaikelle löytyy sopiva menokohde, kun etsii.

Niin, jos minulla olisi joku säännöllinen tulo joka kuukausi, niin mikäpä ettei, voisin kai laatia tarkan budjetin, etukäteen päättää miten sen kulutan. Ja saisin kyllä pakotettua itseni noudattamaan sitä budjettia. Mutta, enköhän silloin olisi taas sen budjettini vanki? Toki nytkin olen oman rahatilanteeni vanki, kun en voi kuluttaa enempää kuin rahaa on, mutta en tunne tässäkään asiassa tarvitsevani sääntökirjaa taskuuni, enkä aio käyttää iltojani niiden sääntöjen erittelyyn. Annan sen mieluummin tapahtua jossain tuolla takaraivossa osana tätä kokonaisuutta. Kyllä se tuntuu homma kasassa pysyvän, kun se juuri se kokonaisuudentaju on jotenkin hahmossaan. (ja juu, taas on todettava, kyllä se selvänä paremmin tolkussaan pysyy!)

Ei se budjetointi lopulta ratkaise mitään, ei sillä tulot suurene. Elämäntapojen muuttaminen vaatimattomammiksi sen sijaan voi tasapainottaa kovastikin. Mutta, jos se on väkinäistä, eli haluja olisi kalliimpaan elämään, niin onhan siinä ristiriita.

Miten sen kanssa sitten elää, siinä se .

36

^ Toki minustakin on helppoa olla budjetoimatta lainkaan, kun minunkaan ei tarvitse elättää muita kuin itseni. Mutta jos tilanne olisi että samassa huushollissa elelee yksi tai useampi lapsukainen, pitäisi niidenkin tarpeet ottaa huomioon ja suunnitella rahankäyttö niin että lapsillekin riittää ruokaa ja vaatetta. Nykyajan lapset tarvitsevat mokomat jotain lelujakin ja harrastusvälineitä, ei riitä käpylehmät niin kuin meidän nuoruudessa.

Työttömyyskorvaushan oli yleinen tulonlähde jo ainakin 1970-luvun laman aikaan, jossain määrin ehkä jo 1960-luvun laman aikaan, jolloin tosin vielä työttömillä teetettiin erilaisia hätäaputöitä ja tilapäishommia leivän eteen.
Nuori vihainen Pelle Miljoona lauloi vuonna 1978: "Avustusta saa 27 markkaa, kuka piru sillä elää, sen täytyy olla tarkka, eihän se riitä, ei siis mihinkään, ei siis mitenkään. Valtio työttömille korvausta antaa, josta monet kaiken viinakauppaan kantaa ja rahat palaa isoon kirstuun ain, ne on lainaa vain. Työttömän päivät on yhtä piinaa, siksi moni meistä juo niin paljon viinaa. Perkele, olen työtön!"

O tempora, o mores.

Ei varmaan hullumpi idea, joten mikset siis toteuttaisi tuota itse! :bulb: Olethan joskus maininnut myös Grankullan olevan jollain lailla läheinen paikka, joten voisit ulottaa tutkimukseen ikääntyvät Kauniaisten maahanmuuttajat.
Kapasiteettia ja tutkimuksen vaatimaa pitkäjänteisyyttäkin sinulta löytynee uskoakseni enemmän kuin minulta.

Go for it, Archie! :sunglasses:

37

1970-luvulla oli yleensä hyvin helppoa päästä töihin. Ainakin jos oli valmis tekemään mitä tarjolla oli.
Mutta, asioiden sotkeminen onnistui silloinkin, Ainakin minulta. Niinä aikoina taisin tehdä ensimmäisiä epäonnistuneita kokeilujani yrittäjänä. Edustusliikettä yritin, se ei vaatinut pääomaa, ei kummempaa ammattitaitoakaan, suuret luulot itsestä olivat enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Siinä kun tarvittiin itseluottamusta, sellaista asennetta että tämähän käy kuin leikki …muuten ei kaupanteosta oikein mitään tulekaan, uskoa siihen täytyy.

Eihän siitä mitään tullut, kun piti vielä ryypätäkin. Ja olin sitten ilman mitään tuloja. Ja ilman asuntoakin. Ja kyllä siinä joku nainenkin lähti kun rahat loppuivat eikä uusista tuloista tietoakaan. No, ehkei se lempi sitten alunalkaenkaan niin tulisenroihuavaa ollut.

Mutta, ihan omaa tyhmyyttäni ja realismin puutettani siinä itseäni vaikeuksista toisiin kuljetin.

Kai silloinkin olisi jotain yhteiskunnan tukea saanut, kun olisin vaan mennyt asioitani selvittämään, ilmoittautumaan työnhakijaksi ja edes tutkimaan mihin asioihin niitä tukia olisi saanut.

Mutta, kun sen tyhmyyteni yksi ilmenemismuoto oli se, että elin kertakaikkiaan päivän kerrallaan. Huomisesta en huolta kantanut, ajattelin jotenkin niin että jotain taas sitten löytyy huomenna, nyt on hyvä kun tämän päivän pärjää.

Tuli siinä niinsanotusti pää vetävän käteen. Töihin oli mentävä, hankittava taas asunto, elettävä hiukan pitemmällä tähtäimellä kuin tämän päivän iltaan asti.

Niin, jos nyt tätä elämäntapaani alkoholismini jälkeen pitää vertailla siihen alkoholismiaikana vallinneeseen (tai johonkin niistä, vaihtelivathan ne elämäntavat juomisenkin aikana) niin yksi olennainen asia varmasti on se, että en enää haluaisikaan elää ns. päivä kerrallaan. Nyt tuntuu ihan mukavalta kun elämä on jotenkin turvattua hiukan eteenkinpäin. Että on tänääkin tullut tehtyä asioita joista voi nauttia vielä tulevinakin päivinä.

38

Siitä tietää olevansa oikealla tiellä kun ei tarvitse enää katsella taakseen.

Yksi hiukan yksinkertaistetuista osatotuuksista tuokin. Mutta, kyllä siinä osa totuutta on. Osa sikäli, että ehkäpä on yhdellä oikeista -tai kelvollisista- teistä. Tuskin kenellekään ihan yhtä ja ainoaa oikeaa reittiä sentään on.
Ja osatotuus se on siksikin, että kovin vaikeaa on elää niin ettei ikinä eikä milloinkaan hiukan vilkaise taakseenkin.

Pääasia kai ettei elä siellä menneisyydessä, ei kanna mukanaan vanhoja taaksejääneitä asioita. Ongelmia, ryppyjä rakkaudessa, ammoin nähtyä nälkää tai konkursissa-avioerossa-muutossa-jne silleen jätettyjä tavaroita, ihmissuhteita, hyvä veli-verkkoja ja muuta roinaa joka vaan ei taskuihin mahtunut kun jostain elämäntilanteesta oli poistuttava ja rakennettava uutta.

Huono muisti on pelastanut minut paljolta murehtimiselta, haikailulta, jossittelulta, luultavasti myös katkeruudelta ja turhalta eletyn ja elämättä jääneen elämän kaipuulta. niinpä siis tykkään kovasti huonosta muististani, en sitä haluaisi vaihtaa semmoiseen joka laittaisi minut entisiä juttuja mukanani kantamaan.

Mutta, kun ei se valikoivan ja sopivasti paskaa peittävän muistin tarpeettoman deletointi ihan satavarmana toimi, niin aina sitä jotain musituu mieleen. Nyt muljahti miellen että eikös vaan, sehän oli heinäkuuta, ja näitä aikoja kuusi vuotta sitten kun oivalsin että voishan kokeilla selvänäoloa. Silläkään tiedolla en mitään tee, mutta kai se mieleen jäi, kun ne ensimmäiset päivät ja viikot tiesin niin kovin tarkkaan montako vuorokautta (eka päinä tunnitkin) siitä viimeisestä ryypystä oli kulunut.

No, nyt on elämässä ihan eri asiat tärkeitä, ja varmasti tästäkin vuodesta jää mielen syövereihin jotain joka ehkä sitten taas vuosien päästä muljahtaa ajatuksena esiin -ehkä vain siksi että voi silloinkin todeta että selvittiinpä tuostakin.

39

Minulla on se erikoinen piirre, että hahmotan elämää paljolti vuosilukuina ja päivämäärinä. Sen saattaa ehkä huomata kirjoituksistanikin, joissa vilahtelee usein vuosilukuja ja ajankohtia tyyliin “kesällä 2007” ym.
Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että erityisesti eläisin menneisyydessä ja ettenkö suuntaisi eteenpäin minäkin, mutta minä vain hahmotan mennyttä elämää helposti vuosilukujen ja päivämäärien avulla. Ainakin voinee sanoa, että minulla on vahvasti lineaarinen aikakäsitys.

Kulkusuunnan hahmotan niin, että menneisyys on takana ja tulevaisuus on edessä. En tullut koskaan ajatelleeksi, että jotkut hahmottavat menneisyydenkin olevan jotenkin etuviistossa. ennenkuin täällä Plinkissä siitä kerrottiin.

However, en tiedä mistä vuosiluku-fiksaationi on tullut. Koulussa en ollut erityisen hyvä historiassa, vaikka olen tutkinut historiaa jonkin verran ihan vapaa-ajallani. Musiikista muistan paljon levyjen ilmenstymisvuosia, ja lempibändieni uran merkkipaaluja.

Elämään suhtaudun sill viisiin toiveikkaasti, että uskon edessä olevan paljon hyviä vuosia. Erään minulle rakkaan laulun sanoin: “don’t waste your time always searching for those wasted years. Face up, make your stand, and realize you’re living in the golden years”
På finska: “ällös viitti haaskata aikaas haikailemal nuita hu(i)kattui vuosii, vaan katteleppa ettees ja hoksaa jotta elelet parraillaan vuosii kultasii…” :sunglasses:

40

minulle sitten taas vuosiluvut ja päivämäärät ovat vaikeasti muistettavia. Aikakäsitys? Kai se jotenkin lineaarinen on, en ainakaan osaa hahmottaa menneisyyttä mihinkään etuviistoon enkä edes tässä hetkessä mukanaolevaksi. Oikeastaan sitä ei ole minusta enää missään, häipynyt se on , päivä kerrallaan laskevan auringon mukana. Tehtyjä töitä, tapahtumien seurauksia, kaikenlaista jälkeä tietysti on jäänyt.

Sikäli tuo vuosilukujen ja päivämäärien muistamattomuus on vähän kumma juttu, kun yksi harrastuksistani on sukutukimus. Se kun on 90-prosenttisesti nimiä, syntymäaikoja, vihkimisaikoja, elämäntapahtumien päivämääriä, kuolinaikoja… ei noista menneistä sukupolvista ole usein montaa merkintää jälkipolville jäänyt.

Eipä niitä pysty kaikia muistamaan, minunkin tiedostoissani kun on sentään tuhansia sukulaisiani, kuolleita sellaisia.

Nekin hahmotan , ne muistamani, enemmän perhesuhteiden, asuinpaikkojen, elämäntapahtumien, ammattien, ympäristön, nälkä-ja sotakausien ja muun semmoisen perusteella. Ne päivämäärät ja vuosiluvut pitää ihan erikseen sitten kaivella ajatuksiin kun niitä alan miettimään.

Mutta, eteenpäin tässä tietysti enimmin katsellaan. Tai sitten vaan elän miettimättä sen kummemmin ajallisesti mihinkään suuntaan. Ihan “päivä kerrallaan” -tyyliin en enää halua palata, se on kokeiltu ja minulle sopimattomaksi havaittu. Kun se huominen näytti kuitenkin aina jokaiselle päivälle tulevan, niin ei se ihan viisasta ollut olla siitä välittämättä. Mutta, ei minulla siitäkään juuri paineita ole.

Kävin muuten tässä välillä noukkimassa litran verran mustikoita lähimetsiköstä. On ne kypsiä!

Ja aika hyvin näkyy niitä olevan. Tähän aikaan vuodesta vois saada marjastamalla jopa paremman tuntipalkan kuin noissa rakennushommissa joilla nyt taas tällä kertaa itseäni elätän. Mutta kun ihan yhtä mukavia ovat molemmat hommat ja tämä marjakausi on vielä lyhyempi kuin pohjolan olissa järkevä rakennuskausi, niin menköön nyt vaan vanhaan malliin. Jos omiksi tarpeiksi hiukan talven herkuksi keräilisin, ja siinä se sitten.