Elämäntavat alkoholismin jälkeen

Me Lopettajat
61

Mainitun väkivaltarikollisen keissiä voisi kommentoida ainakin niin, että olisihan hän voinut opiskella vankilassa jotain hyödyllistäkin. Vankilassa on tietääkseni opiskelumahdollisuus. Niistä opinnoista voisi olla hyötyä sitten lainkuuliaisemman elämäntavan oppimisessa, kun vapaus koittaa.

Rikosten uusiminenhan johtuu usein siitä, että siviilissä ei osaa tehdä mitään muuta kuin rikoksia. Ei ole ehkä asuntoakaan, saati työpaikkaa odottamassa. Tietysti KRITS:in kaltainen yhdistys tekee tärkeää työtä auttaessaan vapautuvia vankeja sopeutumaan yhteiskuntaan.

Ammatillisten opintojen tärkeys korostuu juurikin syrjäytyneille ja syrjityille, joihin lukeutuvat myös vangit, kuten (entiset) päihdeongelmaisetkin. Työkokemuksessa ja työhistoriassa kun voi olla isoja aukkoja kun aika on mennyt lusiessa tai päihteitä nauttiessa, niin opiskelun kautta voi päästä kiinni ihan kunnollisiiin töihin.

Tunsin itse erään vapautuneen "elinkautis"vangin (elinkautinen=15 vuotta), joka jo ennen vapautumistaan hakeutui päihdehoidon palveluihin turvatakseen vankilassa alkaneen raittiuden, sekä hakeutui ammattikouluun opiskelemaan kokiksi. Viimeksi mainittu erityisen tärkeä veto, lainkuuliaisen elämäntavan oppimisen kannalta.
Ja mitä hyötyä tästä on meille veronmaksajille? Se iso hyöty, että rikosten uusimisen ehkäiseminen tekee yhteiskunnastamme turvallisemman meille kaikille. :bulb:

Ei kukaan kai työntekoa kiellä. Eri asia on se, että työnantajat eivät välttämättä palkkaa kouluttamattomia eli epäpäteviä, jos tarjolla on myös koulutettuja eli päteviä työnhakijoita.

Mutta mikä ihme voisi olla se syy, jonka vuoksi joku ei kykene jotakin parin vuoden ammattikoulutusta hankkimaan? Jos ei tosiaan kykene, silloin kognitiossa tai terveydentilassa on sellaisia rajoituksia, ettei luultavasti kykene oikeaan työntekoonkaan.
Saamattomuutta ja laiskuutta en nyt pidä kyvyttömyytenä, vaikka sekin voi jollekin olla paha rajoite.

Tiedän muuten erään tapaturmaisesti halvaantuneen, joka pyörätuolista käsin opiskeli itsensä sosionomiksi, vaikka samalla kärsi vammansa aiheuttamasta masennuksesta. En toki sano, että jokaisen vammautuneenkin pitäisi yltää tämmöisiin urotekoihin, mutta se on rohkaiseva esimerkki mihin ihminen voi pystyä vaikeiden rajoitteiden keskelläkin.

62

Kyllä, kuulemma vankiloissa on ihan mukavat opiskelumahdollisuudet. Ja hyvä niin.
Mainostamisesta yritän tietysti edelleen täällä pysyä erossa, mutta voitaneen mainita että KSIR ry:n toiminta on myös päihteetöntä toimintaa, ja monelle se onkin vapausrangaistuksen jälkeen muun toiminnallisuutensa ja neuvontapalvelunsa lisäksi sellainen päihteistäerossamispysymispaikka.

Opintojen tärkeydestä ollaan edelleen samaa mieltä Valtio-miehenkin kanssa. Tärkeää on.

Oliskohan sitten noin, kuten hän sanoo, että jokainen pystyy tänä päivänä opiskelemaan? Hyvä, jos niin on.

Ehkä ihmiset eivät sitten ole enää nuorena niin alkoholisoituneita ja saamattomia kuin esimerkiksi minä silloin kauan sitten olin.
Tai sitten on opiskelusysteemi muuttunut kovasti. Ei senaikuisissa kouluissa tai oppilaitoksissa jatkuvassa pöhnässä oleva alkoholisti mitenkään voinut olla mukana, eikä ainakaan olisi mitään tutkintoja suorittanut.
Osa-aikaisilla juopoilla ehkä jotain mahkua oli, ja niistä osa kai jopa pääsi eteenpäin silläkin saralla.

Luultavasti olin jo silloin hiukan poikkeustapaus, suurin osa sai juomisensa aina joskus poikki ja oli selvänä niinkin pitkään että kykeni tuollaisia pitkäjänteisyyttä vaativia projekteja hoitamaan.

Tästä ei sen kummemmin kannattane murhetta kantaa, jos asia nykyisten opiskeluiässä olevien kohdalla on kunnossa.
Tämä oli tätä keski-ikäisten vanhaa juttua, ja tämän ikäluokan hiljalleen poistuessa se ongelma sitten menettänee merkityksensä.

Ellei sitten käy niin, että tämän tulo- ja varallisuuserojen kasvun, ylisukupolvisen tukien varassa elämisen, kahtiajaon menestyjiin ja luusereiden joukkoihin alkaa syntymään puolislummiutuneita porukoita joiden jo kotoa ja naapurustosta periytyvää arvomaailmaan ei kuulukaan se koulutuksesta ja sivistymisestä huolehtiminen? Ja kun sellaista porukkaa ei työllistetä muuhun kuin harmaan talouden piiriin, niin elämäntavanmuodostus ei olekaan yhtä siistiä kuin hyvintoimeentulevalla keskiluokalla. Toivotaan että turhaa pelkoa tuokin.

Nämä minun ikäluokkani kaltaiseni luuserit ovat jo nyt niin marginaalissa, ettei asialla suurta merkitystä ole.

Minun onneni on ollut se, että näihin päiviin asti on pätevyysvaatimuksia katsottu paikoitellen läpi sormien, eikä ihan kaikkia asioita ole niin tarkkaan kyselty. Niinpä olen päässyt tuon pääelinkeinoni ohessa välillä toimimaan erilaisissa projekteissa, mielenkiinoisissa hankkeissa ja muutenkin , täytyy sanoa, olen tässä elämässä monesta jutusta päässyt vähän kuin koira verääjästä. Olen saanut tehdä kaikenlaista kivaa, ja olenpa ehtinyt joutenkin olemaan. Joskus ehdin hiukan harmittelemaan, että olishan sitä voinut nuorempana joskus olla välillä selvänäkin, niin ehkäpä olisi tullut jotain oppia hankittua… mutta senkin asian kanssa sitten unohduksen armelias huntu on peittänyt murehtimisen. Kun on kuitenkin sitä kaikkea kivaa ja mielenkiintoista riittänyt.

Ihan mielenkiinnosta muuten kysyn, lieneekö täällä plinkin keskustelijoissa yhtään muuta tällaista renttua jolla ei ole mitään koulutusta, ei siis edes mitään ammattikoulua, ei edes ylioppilastodistusta, eikä ainakaan paperien mukaan mitään pätevyyttä tai ammattitaitoa yhtikäs mihinkään muuhunkaan?

63

Kyllähän monet päihteisiin taipuvaiset pilaa opiskelunsa nimenomaan nuorena, kun motivaatiota ei ole, tai edes voimavaroja jos päihteidenkäyttö menee päivittäiseksi. Itselläni oli sama juttu. Läpäistyäni peruskoulun armovitosilla pidin “välivuoden”, joka venyikin useamman vuoden mittaiseksi.
(By the way, peruskoulun päästötodistuksen keskiarvonihan oli se mykistävä 5,9, jolle Fernettikin naureskeli : ))

Sitten eräät tahot usuttivat minut aikuislukioon eli iltalukioon, jossa hengailin neljä vuotta, ja sain lopulta valkolakinkin. Lukiota kävin tosiaan pienessä pöhnässäkin välillä, ja esim. englannin yo-kirjoituksissa minulla oli ehta krapula! (arvosanaksi pätkähti enkusta B, enkä parempaa ansainnutkaan). Lukion päästötokarin keskiarvo 8,0 oli kuitenkin hieman jo toista, kuin peruskoulun paperi.

Siitä ei kuitenkaan ollut kovin paljon hyötyä muuten kuin juurikin sivistyksen vuoksi. Hain amk:hon 2002, ja pääsin Diakonia-amk:n pääsykokeisiin, jossa tunsin itseni mustiin pukeutuneeksi piruksi Jeesus-nuorten keskellä. Reputin parilla pisteellä, ja ajattelin taas että pitäkää tunkkinne, minäpä jatkan rockkaamista ja ryyppäämistä.

Sitten meni taas pitkä väli kunnes hakeuduin aikuisopistoon eli aikuisten amikseen. Ensimmäiseen oikeaan ammattiini valmistuin siis, ohhoh, vain kuusi vuotta sitten. Siis ihan hetki sitten.

PS. Mainittakoon, että suuren osan näistä mainituista opinnoista suoritin työn ohessa. Lukiosta suuren osan kävin iltaopintoina työpäivien jälkeen. Samoin ammattikoulun. Ainoastaan viimeisimpien amk-opintojen aikana olin päätoiminen opiskelija, oikeastaan ekaa kertaa peruskoulun jälkeen.

64

Ei ainakaan ilmoittautunut ketään muuta ilman mitään koulutusta olevaa. Entisissä ja nykyisissä alkoholisteissa luulisi kuitenkin olevan ainakin samassa suhteessa kouluttamattomia kuin muussakin yhteiskunnassa.

Onko tuolla asialla sitten mitään merkitystä, ehkä ei olekaan.
Elävää elämää seurailtuani olen huomannut ettei se saavutettu arvoasema koulutuksen tms suhteen välttämättä aiheuta elämäntavoissa kovin suurta eroa näihin “sivistymättömiin” nähden.

Elintaso tietysti on vähän korkeampi, ja sen ylläpitämistä pidetään usein itsestäänselvyytenä, onhan sen arvon jossakin oltava näkyvissä. Mutta, monissa asioissa olen huomannut että aikalailla ollaan tuostakin riippumattomia.

Arvot ja asenteet eivät välttämättä ole tuosta riippuvaisia. Enemmän näyttää vaikuttavan omaisuuden määrä ja sen mukaan määräytyvä asema. Eikä siinäkään ole mitään mikä ei luonnonlakeja noudattaisi. Omien ja oman samankaltaisten ryhmän etujen mukaisesti kai ihminen ajattelee.

Mutta, joo, tähän otsikon aiheeseen.
Onko elämäntavoissa välttämättä kummempia muutoksia alkoholismin jälkeen ? Usein on. Usein elämäntyyli muuttuu kokonaan. Joillakin vapautuneemmaksi, kun on elämässä yksi murhe vähemmän. Joillakin taas rutiinien ja samankaltaisten asioiden toiston ja ohjelmoinnin suuntaan. Kait se vähän riippuu siitä millainen se elämäntyyli oli alkoholismin aikana.

Monissa asioissa minulla on säilynyt ihan ennallaan. Ehkä olennaisinta on se vapautuneisuus. Sen alkoholismin haitan lisäksi, että alkoholisti joutuu suunnittelemaan kaiken tekemisensä sen mukaan ettei alkoholismi ja sen toteuttaminen vaarantuisi, olen huomannut että saan helpommin sanottua moneen asiaan että ei nyt tällä kertaa, kiitos.

Alkoholistina olin pääasiassa kovin nöyrä, joka suntaan. Kun johonkin pyydettiin, niin menin. Kai sillä sitten ostin itselleni sitä hyväksyntää, joka sitten taas toisaalta oli antavinaan minulle oikeuden nollata stressiä ja irrottautua juomalla päivittäin itseni rentoon (ja lopulta turtaan, väsyneenvetelään) olotilaan.

65

^ Aika harvat on ehkä voineet tehdä saman saman kuin me, että heittäneet jo 15- tai 16-vuotiaana koulunkäynnin sikseen; heti oitis peruskoulun tai kansakoulun jälkeen. Sehän on melko epätavallistakin, koska yleisesti tapana on jatkaa joko ammattikouluun tai lukioon. Jopa minun peruskouluni kovapäisimmät ja ns. “penaalin tylsimmät kynät” menivät kiltisti ammattikouluun 2-vuotiselle paperi- tai sähkölinjalle. Paperilinjan käyneitä odotti elinikäinen työura paperitehtaassa, joka oli perähikiämme teollisuusvaltti. Ehkäpä tuotakin voi kutsua “saavutetuksi arvoasemaksi”.

Rikkinäiset kotiolot mahdollisti minulla outsideriksi jättäytymisen, eikä silloinen lastensuojelu kovin aktiivisesti syrjäytyvän nuoren perään huudellut.

Oman peruskouluni ja lukion välillä tapahtui sellainenkin iso muutos, että muutin kaakkois-Suomesta pääkaupunkiseudulle, menin avoliittoon ja muutenkin kuviot muuttuivat. Jos olisin jäänyt itäiseen pikkukaupunkiin jumittamaan, olisin varmaan spurguuntunut täysin. Tipallahan se oli pk-seudullakin.

Anywayskis, exäni kanssa oltiin sitten Helsingin hulinoissa kuin paita ja peppu, ja hän oli yksi niistä joka minut aikuislukioonkin perässään houkutteli. Oltiin vielä sentään nuoria ja kauniita (nykyisin vain kauniita, hahhah).
Paljonhan sitä “stressin nollaamista” alkoholilla oli jo silloin. Joskus jäi lukion tunneillekin illalla menemättä, kun takapuoli juuttui Espoon Tapiolassa Biljardibaariin, joka oli lukiolaisten ja iltalukiolaisten suosima hengailupaikka. Kyseistä kulttuurikuppilaa ei valitettavasti enää ole.

Välillä sitä ihmettelee vieläkin, miten sitä jaksoi silloin 20+ iässä samaan aikaan ryypätä, käydä töissä ja istua illat vielä koulussa. Myöhempien opintojen aikana piti sentään jättää sitä ryyppäämistä vähemmälle, muuten ei olisi mistään tullut mittään.

66

Mulla voi jo hiukan ikäkin rauhoittaa. Ehken enää jaksaisi samaa vauhtia kuin nuorena. Koulunpenkille ei asiaa ollut, mutta sillooin kauan sitten ei työpaikoilla niin tarkkaa ollut niiden promillejuttujen kanssa. Usein meni siten että illalla töiden jälkeen suoraan kapakkaan, yö ties missä, aamulla taksilla työmaalle -ei kai ihan joka yö tullut nukuttua ollenkaan.

On se myönnettävä, että väsyisin minä jo semmoiseen.

Nytkin on ihan mukavan raukea olo, viikon lomailun jälkeen taas tänään töitä, minun mittapuuni mukaan jopa pitkän päivän. Seitsemän tuntia reipasta rakentamista. Kunhan tässä nyt kohtapuoliin syön vatsani täyteen, lueskelen hetken jotain yhdentekevää romaania, eiköhän siinä taas ala silmät lurpahtelemaan.

Ja mahdollisesti sitten jonkun tunnin unien jälkeen taas vaikka nettisurfailua tai muuta kevyttä. ehkä sentään jotain ihan helppoa askartelua kotinurkissa -jos joku inspiraatio iskee.

Ei juuri huvittaisikaan lähteä päivän auringonpaisteessa ahertaneena enää mihinkään vauhdikkaaseen ilonpitoon.

Mutta, onko tämä sitten seurausta alkoholismin taakse jättämisestä vai pelkästään siitä että vuodet vieriessään muuttavat ihmistä, rauhoittavat ja elämä alkaa tuntumaan leppoisalta ja mukavalta vähemmälläkin koohottamisella?

67

“ettei se saavutettu arvoasema koulutuksen tms suhteen välttämättä aiheuta elämäntavoissa kovin suurta eroa näihin “sivistymättömiin” nähden.”

Suomessa lähes kaikki ovat 1. tai 2. polven akateemisia (opetusyliopistoista eikä tiedeyliopistoista) ja helsinkiläisiä vanhoja akateemisia sukuja on kovin vähän . Suomi on rehellinen maalaiskieli eikä puhekielen perusteella voi aksentista ja sanavarastosta erottaa kovin tarkasti englannin ja saksan tapaan kuka kukin on ja Suomessa ei ole Oxbridgeä eikä The Ivy Leagueta eli wanhoja muita arvostetumpia oppilaitoksia rikkaiden lapsille ja stipendeillä päässeille lahjakkaille. Snobbailu on USA:ssa jopa sitä, että Itä-Rannikon vanhat rikkaat suvut (joita Kennedyt ja Bushitkin ovat [vasta George Bush vanhempi muutti öljyn perässä Texasiin] pitävät chicagolaisia “juntteina”.

Suomessa on menossa varallisuuden uusjako ja se rikkain 1% omistaa jo 46% kaikkien suomalaisten omistamasta pörssivarallisuudesta - Ullanlinnassa omistetaan > kuin koko Tampereella. Noissa piireissä “kiinteistökuningattariin” suhtaudutaan alentuvasti (Lea Jakama on muuten Suomen ainoa oikea kiinteistökuningatar) ja huutokauppakeisariin taas arvostavasti kun se ei yritä teeskennellä “sivistynyttä” vaan on rehti ammattimies. 99% on köyhiä tai keskivertoja - syrjäytyneitä tai veronmaksajia usein duaaliroolissa syrjäytyneenä veronmaksajana. Nuoren polven kansanedustajatkin alkavat olla kansaa 20 neliön kämppineen Helsingissä.

“Elintaso tietysti on vähän korkeampi, ja sen ylläpitämistä pidetään usein itsestäänselvyytenä, onhan sen arvon jossakin oltava näkyvissä. Mutta, monissa asioissa olen huomannut että aikalailla ollaan tuostakin riippumattomia.”

Elintaso mitä se on? 80-luvulla Mersuja oli taksien lisäksi lähinnä yrittäjillä ja näytettiin keskisormea ja syljettiin tuulilasiin jos uuden kopan lainamersulla ajeli. Tänään autoissa ei ole statusta ellei sitten ole paria uutta ja kallista (vuosimallin osaavat puskureista ja lampuista lukea tarkkaan vain mobilistit)/mobilistien arvostamaa vanhaa mintkuntoista harvinaisuutta. 90-luvun ja sitä vanhemmissa taloissa kaikki rakenteet ovat periaatteessa riskirakenteita, nyt uudet lähiöt ovat 15 vuoden kuluttua hankalasti myytäviä, “uniikkikohdetta” on yhtä hankala myydä kuin rekisteristä poistettua ruosteista Lanciaa, uudet talot paikasta riippumatta ovat halvalla rakennettuja toistensa kopioita - Eiranrannassa saattaa olla ne Gagganaun kodinkoneet - ei juri muuta eroa Oulun Tuiraan, jossa on kolme vuotta ollut asuntoja myymättä uudiskohteissa. Saksalaiset sanoivat kaupungin kalleimpia uusia kerrostaloja “akvaarioiksi”. Suomessa eteläisen kantakaupungin taloista osa ja pieni määrä vaikeasti myytäviä paikallaan rakennettuja uusia taloja, jollaisen ostamalla tekee isot tappiot ovat oikeasti hyviä.
Suurin osa suomalaisista ei asu kummoisesti ja suurin osa suomalaisten rahoista on kiinni koko ajan arvoaan menettävissä seinissä.

Elintaso on omaisuuden keruusta (kymppitonnin Louis Vuitton laukku on miljoonilla japanilaisilla kun taas BMW:n hintaisen Hermes -laukun ostamalla saa hyvää palvelua neljän tähden hotelleissa, joissa ei ole äkkirikkaita) ja kerskakulutuksesta (kaadetaan tonnien samppanjaa päähän ulkoisesti St. Tropezilla jne.) mennyt kokemuksien hankintaan - viikko Bahaman Muscha Islandilla maksaa noin uuden Toyota Corollan verran. Rikas ei omista uutta Ferraria (toki voi kokoelman vanhoja malleja omistaa) vaan Cayman-saarille rekisteröidyn rahoitusyhtiön edustaja tuo sellaisen kotiovelle/parkkihalliin seuraavana päivänä.

“Arvot ja asenteet eivät välttämättä ole tuosta riippuvaisia. Enemmän näyttää vaikuttavan omaisuuden määrä ja sen mukaan määräytyvä asema. Eikä siinäkään ole mitään mikä ei luonnonlakeja noudattaisi.”

Muissa tieteissä kuin luonnontieteissä ei ole luonnonlakeja. Ihmistieteissä (kauppaoppi, lainoppi, sosiologia, psykologia tms. tuhannet) ei juuri milloinkaan päästä 0,9 ylittäviin korrelaatioihin eikä pysyviä selitysmalleja ole löydetty. Ei-luonnontieteet voivat olla tutkimusta, mutta tiedettä ne eivät ole. Rationaalisuuden aksiomia (makujen transitiivisuus, täydelliset tiedot …) ei pysty täyttämään kukaan ihminen → kaikki ihmiset ovat aina 100% tunteiden ohjaamia ja tunneteorioita on > 200 ja joitakin on pystytty hylkäämään.

“Omien ja oman samankaltaisten ryhmän etujen mukaisesti kai ihminen ajattelee.”

Valitettavasti kyllä.

“Onko elämäntavoissa välttämättä kummempia muutoksia alkoholismin jälkeen ?”

On. Kun alkoholia ei ole sedatiivina niin
voi hyppiä tasajalkaa, potkia ovia tms. päivän - muutaman. Joku voi hakata halkoja tms. Mutta alkoholin puute on vaikea tutkittava; insinööri ei ehkä enää tuhoakaan naapurien sohvia kännissä vaan jumittuu olkkariin lukemaan lehtiä ja syömään vadeittain viinirypäleitä. Elämä muuttuu A. Paremmaksi/huonommaksi alkoholistin itsensä kannalta eri tilanteissa ja B. Paremmaksi/huonommaksi alkoholistin lähipiirin ja ulkopuolisten kannalta eri tilanteissa.

“Usein on. Usein elämäntyyli muuttuu kokonaan. Joillakin vapautuneemmaksi, kun on elämässä yksi murhe vähemmän. Joillakin taas rutiinien ja samankaltaisten asioiden toiston ja ohjelmoinnin suuntaan. Kait se vähän riippuu siitä millainen se elämäntyyli oli alkoholismin aikana.”

Kyllä. Alkoholisti voi käydä (pätkä)töissä näyttääkseen, että ei ole alkoholisti ja hankkikaseen rahaa alkoholiin, mutta jos alkoholi jää pois niin hän voi muuttua yllättäen työtä > vieroksuvaksi, koska sananlaskuhan sanoo, että Arbeit ist Scheiss.

Omaisuuden uusjako (99% kuuluu häviäjiin ja minä varsinkin) sekä “kiskot vievät etelään” ja “takaisin kerrostaloon” liikkeet johtavat:

  1. Vihervasemmiston kannatuksen kasvuun; Orpo sanoi radiohaastattelussa, että Helsingissä, Turussa ja Tampereella Vihreät ovat jo suurin ryhmä.
  2. Julkisen sektorin toimihenkilöiden jatkuvaan reaalitulon kasvuun, josta ison osan nappaavat asumistukina taas miljonääriasunto-omistajat joita ovat mm. ikääntyneet poliitikot.
  3. Kansan enemmistön omaisuuden arvon hupenemiseen ja verotuksen kasvuun.

/// Omalla kohdalla: politiikka kovan juomisen aikana oli minulla sitä, että toivoi alkoholiverotuksen alentamista. Nyt politiikka on eräs keskeisiä intressialueita ja on selvää, että alkoholiverotuksen alentamiseen Suomen kansan enemmistö ei ole valmis ja kohtuukäyttäjille on aivan sama maksaako pieni pullo Hennessy VS:ää 15 € vai 25 € tai tuoppi terassilla 4 € vai 9 €. Etelä-Suomen eliittinuorten suosioon uuden alkoholilain myötä tulevat Bacardi Breezerit, kun ne ponnahtavat Alkojen piiloista kaikkiin marketteihin ja ovat kalleimpina keino erottautua vähävaraisista nuorista.

68

^ Kyseenalaistaisin tuosta ajatusvirrasta ehkä ainakin vihervasemmiston kannatuksen kasvun. Vihreiden kannatus kyllä voi kasvaa, mutta vasemmisto ei ole vieläkään kovin kummoisessa nosteessa, eikä ehkä tule olemaankaan. Ellei vasemmistoksi sitten laske demareitakin, joille saattaa lähitulevaisuudessa koittaa uusi nousu.

Vasemmiston valopilkkuja toki on Li Anderssonin kaltaiset nuoret, palavasydämiset ja tietyllä tavalla mediaseksikkäät edustajat. Li on ikään kuin Kokoomuksen “kohublondi” Susanna Kosken vastapari (jonka kanssa kirjoitti kiinnostavan debatti-kirjankin). Arvostan muuten näitä molempia nuorehkoja naisia.
Pelkät Li Andersson ja Paavo Arhinmäki eivät kuitenkaan ehkä riitä nostamaan vasureita kovinkaan korkealle vallan kukkuloille.

Julkisen sektorin toimihenkilöiden reaalitulot eivät ole oman kokemukseni mukaan kasvussa, vaan pikemminkin vaikuttaisi siltä että ne on jäädytetty jo jokunen vuosi sitten. Nyt kaavaillaan työajan pidennystäkin, jossa ei ole päätä eikä häntää.
Jos sunnuntai- ja arkipyhä -lisiä vielä leikataan, niin ainakin hoitoala on kusessa, ja varmasti lakkoja odotettavissa. Hoitoalan lakoissa suurin kärsijä on hoitoa tarvitsevat ihmiset joita ei toki voi jättää täysin heitteille, mutta joskus lakkoase on kaivettava kaapista.

Tieteen Kuvalehden onnellisuus-testin mukaan minun kaltaiseni “liian” onnelliset ihmiset eivät haikaile politiikkaan, koska ovat niin tyytyväisiä vallitseviin oloihin. Onkin tunnustettava, että sosiaalisessa mediassa raikuva yhteiskuntakritiikki kuulostaa korviini usein pilalle hemmoteltujen lellipentujen kitinältä.

69

“Kyseenalaistaisin tuosta ajatusvirrasta ehkä ainakin vihervasemmiston kannatuksen kasvun. Vihreiden kannatus kyllä voi kasvaa, mutta vasemmisto ei ole vieläkään kovin kummoisessa nosteessa, eikä ehkä tule olemaankaan. Ellei vasemmistoksi sitten laske demareitakin, joille saattaa lähitulevaisuudessa koittaa uusi nousu.”

Syrjäytyneimmät eivät äänestä ja työväenpuolueiden aktiivit ovat ikääntyneitä. SDP:n pieni ylämäki johtuu > hallituksen vastaisuudesta kuin SDP:n politiikasta ja Rinteelle on tulossa haastajia. Vasemmisto-oikeisto -jako ei ole selkeä, sillä Kokoomuksen “ekososiaalinen” siipi on > vasemmalla kuin Lasse Lehtisen & Cie edustamat oikeistodemarit ja citykeskustalaiset ovat arvomaailmaltaan erilaisia kuin Kepun “haulikkomiehet” so. arvokonservatiivinen siipi. Konttorivirkamiehet ovat eniten Kokoomuksen ja SDP:n kannattajia → Kokoomuksen virkamiessiiven arvomaailma on > vasemmalla kuin puolueen nuorison ja yrittäjä/ysityissektorin siiven. Kattavaa puoluesosiologista selvitystä ei liene tehty.

“Pelkät Li Andersson ja Paavo Arhinmäki eivät kuitenkaan ehkä riitä nostamaan vasureita kovinkaan korkealle vallan kukkuloille.”

Andersson voi nostaa kannatuksen sille tasolle mille se on ylipäänsä nostettavissa eli yli “kolmatta linjaa takaisin” persujen. Hän voi paikata “Paavon jengin” aiheuttamaa äänikatoa sen vähän mitä kukaan nyt pystyy.

“Julkisen sektorin toimihenkilöiden reaalitulot eivät ole oman kokemukseni mukaan kasvussa, vaan pikemminkin vaikuttaisi siltä että ne on jäädytetty jo jokunen vuosi sitten.”

Keskiansiot ovat nousseet kaikista palkansaajaryhmistä eniten julkisella sektorilla. Tuossa ei ole tasa-arvoa: ylempien virkamiesten palkat ovat nousseet > alempien, konttorivirkamiesten palkat > työtä tekevien virkamiesten ja valtion virkamiesten palkat > kunta-alan virkamiesten eli on suosittu > miesvaltaisten virkamiesryhmien palkkojen nousua kuin naisvaltaisten. Koulutettujen naisten työmarkkina-asemaa vääristäviä “jätkäkoplia” on kaikkialla mikä edelleen lisää palkkaepätasa-arvoa.

“Nyt kaavaillaan työajan pidennystäkin, jossa ei ole päätä eikä häntää.”

Esim. hoitoalalla työn kuormittavuus on eri tehtävissä erilainen: leikkaussalihoitajan työ on raskasta, mutta konttorisairaanhoitajan (jollaiseksi moni on hakeutunut) työ helpompaa - blogien ja Nettiautojen selailua työaikana ja erilaisia virkistysseminaareja. Hjallista lainatakseni: ei yhden koon sukkahousuille vaan paikallista sopimusta myös julkkselle sektorille. Tasa-arvo erä voisi olla vaikka kaamosseminaarit Davoksessa + 200 €:n lisä suuhygienisteille ja 500 €:n palkanaleenus konttorisairaanhoitajille; silti konttorisairaanhoitajien paikat saataisiin täyteen.

" Jos sunnuntai- ja arkipyhä -lisiä vielä leikataan, niin ainakin hoitoala on kusessa, ja varmasti lakkoja odotettavissa."

Sote-remontin jälkeen monet tulevat hakeutumaan yksityiselle parempien palkkojen perään. Monet joutuvat paiskimaan hommia Espericaren tapaisilla työnantajilla, jotka maksavat palkat myöhässä. Lakkoase jää hoitoalan keskiluokan, virkamieshoitajien työmarkkinakeinoksi.

“Onkin tunnustettava, että sosiaalisessa mediassa raikuva yhteiskuntakritiikki kuulostaa korviini usein pilalle hemmoteltujen lellipentujen kitinältä.”

Pilalle hemmotellut ovat oikealla, hallitutusta haukkuvat vasemmalla ja persujen antisoinilaisia. Suomenruotsalaisilla on hyvä kanta: äänestetään vaaleissa aina RKP:tä ja valien väliajat keskitytään parempiin hommiin kuten esteratsastukseen, kilpapurjehdukseen, fasaaninmetsästykseen. Kielilait on aikanaan nikkaroitu niin ovelasti ettei tosikaan - se 3.000 asukkaan raja merkkasi sitä että Turku saadaan pysymään kaksikelisenä ja juristeille haluaville on omat helppopääsyiset ruotsinkieleisten opiskelukiintiöt.

70

Li Andersson=tuokaa äkkiä oksennuspussi. Ja Paavokin voisi pyyhkiä ne kuolat (kun käy varakkaiden pusseilla) suupielistään ja vaahtopallon housuistaan. “seinästä sitä rahaa saa” sano Ville 5 v!

71

“Paavokin voisi pyyhkiä ne kuolat (kun käy varakkaiden pusseilla) suupielistään ja vaahtopallon housuistaan. “seinästä sitä rahaa saa” sano Ville 5 v!”

Arhinmäki asuu pienituloisille tarkoitetussa kerrostalossa vuokralla Hertsikassa ja kämpän hän junaili suhteilla. Isoin omistus hänellä lienee (mitä entisen valtioneuvoston jäsenien sidonnaisuuksista ja omistuksista luin) polkupyörä. Vaahtopallo -kommenttisi osui naulan kantaan! Uskottavuuden viimeiset rippeet vei pallosukat halpiskledjujen kanssa tv:n tenteissä. Kyllönen ministerinä ollessaan taas steppaili Aino-tossuissa yleisötilaisuudessa, joka oli tv:ssä - “kehittyvien maakuntien” Suomessa Aino -tohveleita käyttivät teinitytöt ohimenevänä muoti-ilmiönä muutama vuosi sitten.

“seinästä sitä rahaa saa”

Kun Kalle Könkkölä tippui eduskunnasta ja yhteiskunnan maksamaa eduskunta-avustajaakaan ei ollut niin hän oli ihmeissään, kuinka hankalaa on Kelan tukiaisten anelu ja odottelu. Jos on täysin tulosvastuuttomassa hommassa, jossa palkka kolahtaa tilille aina ennakoitavasti kuten yhteen kalalajiin erikoistuneet tutkijat, maakuntayliopistojen koskaan julkaisemattomat yliopistonlehtorit, yhtiöitetyttyjen liikelaitosten päälliköt joilla on pitkä sopimus yhden ostajan eli valtion kanssa tms. niin voi otaksua, että rahaa saa aina seinästä. Hankintayhtiö Hanselin johtaja Kristiina Illillä alkoi menemään liian lujaa ja sai kalossia; kun meni oikeaksi johtajaksi Tiimarille niin yhtiö meni äkkiä selvitystilaan.

72

Njaaaa voihan sen noinkin ymmärtää :mrgreen: :laughing:

73

Aikamoisia stereotypioita, bro. Minun kaveripiiriini kuuluu muuan suomenruotsalainen anarkistikin.

Pilalle lellittyjä lukeutuu hallituksen haukkujiinkin, vasemmistosta puhumattakaan. Äärivasureissa on paljon porvarisperheiden hemmoteltuja mukuloita, joille koko äärivasemmistolaisuus tahi anarkismi on pitkäksi venähtänyttä kapinaa iskää ja äiskää vastaan.
Yhtä lailla oikeistoon kuuluu duunariperheiden ja jopa pienituloisten perheiden kasvatteja.

Se on totta, että oikeisto-vasemmisto -jako ei ole yksioikoinen, mikä on oikeastaan hyvä asia. Kokoomus on esimerkiksi arvoliberaalina “city-puolueena” puolustanut näkyvästi seksuaalista tasa-arvoa ja sukupuolineutraalia avioliittolakia. Nuoriso-osastonsa puolestaan kunnostautui hiljattain teekkarijäynää muistuttavalla tempauksella, eli lahjoittamalla krisitillisdemokraateille tarvikkeet foliohatun askarteluun.

Palkoissa ei ole kovin isoja eroja yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Moni valitsee työpaikan muiden tarpeiden mukaan, esim. sen mukaan onko mieluisampaa vuorotyö vai päivätyö. Monet tietysti joutuvat vuorotyöhön, jossa plussana parempi palkka erilaisten lisien vuoksi.

Lakkoase on ammattiliittojen ase, ja liittoihin kuuluu hyvin erilaisissa tehtävissä työskentelviä. Tehy, Super ja Talentia eivät jaottele jäseniään keskiluokkaan, yläluokkaan tai alaluokkaan. “Virkamieshoitaja” lienee sinun keksimäsi käsite, eikö?

74

Stereotypiat ovat monessa asiassa just se juju jolla meitä kuljetetaan -suuntaan jos toiseenkin.

Alkoholismiin niitä liittyy perhanan paljon. Ja joskus tuntuu siltä että niitä on tehty ihan tahallaankin, jotta on saatu asiat näyttämään sopivilta omiin ideoihin ja ideologioihin.

Elämäntapojen suhteen on ihan sama juttu. Niputetaan ja lokeroidaan ihmisiä, ja jotkin asiat laiteta yksinkertaistamalla näyttämään ehdottomasti hyviltä ja jotkut ehdottomasti huonoilta.

Urheilu on nyt otsikoissa, sehän on mielletty ja ja julistettu parhaaksi mahdolliseksi asiaksi maan päällä, ja urheiluun välinpitämättömästi suhtautuvia on pidetty joko mieleltään sairaina tai ainakin epäisänmaallisina.
Tärkeintä on ollut antaa kaikkensa ja tehdä mitä tahansa voittaakseen. No, kun nyt sitten on tehty mitä tahansa, rääkätty elimistöä tehokkaimmilla mahdollisilla tavoilla ja käytetty kaikkia mahdollisia aineitakin, onkin alettu epäilemään ettei se kaikki ihan hyvä olekaan.

Joskus oli haastatateltu huippu-urheilijoita, isompaa porukkaa, ja kyselty, olisivatko he valmiita luopumaan viidestä tai kymmenestä elinvuodestaan siellä loppupäässä, jos nyt sitten saisivat olympiavoiton. Ja kovin suuri osa oli valmis siihenkin.
Kovat siis ovat panokset, ja kovin on korkealle arvostettu kilpailussa voittaminen. Jopa oma henki on halpa sen rinnalla.

Mutta, kuka sen siten määrittelee , mikä on hyvä ja mikä paha, näissä elämäntapakysymyksissä.
Minähän en kilpaile missään lajissa, mutta ei se mahdotonta ole, ettenkö joskus saisi päähäni vaikka kokeilla juoksulenkkiä. Kai se lyhyeen loppuisi, mutta mitäpä siitäkään. (No, ei ole semmoista mielitekoa tullut, mutta kukapa tietää. )

Tuossa just yks facebook-kaverini kertoi tilanneensa jotain rohtoa, että saisi oman maratonaikansa paranemaan. Ihan edes kilpailematta, vain siksi että se on itselle niin tärkeää. Eikä dopingtesteistä juuri pelkoa ole, kun siellä ei noissa maratoneissa kuitenkaan ihan kärjen tuntumassa ole. Mitäpä siihenkään sitten voi sanoa. Senkun syö sitten mitä pillereitä nyt sattuukaan netistä löytymään.
Vedelläänhän niitä psyykkisiä voimavaroja tehostavia ja parhaaseen mahdolliseen virittäviä pillereitäkin, ihan siksi että pärjättäisiiin työssä, koulutuksessa, missä tahansa missä on tarvetta eteenpäin rynniä.

No juu, minun ei tarvitse. Kun ei tarvitse tämän paremmin pärjätä. Mutta se on tietysti eri asia. Kovin monesta muusta tuntuu siltä että pärjätä pitäisi, maksoi mitä maksoi.

75

Niin se on, että kaiken voi vetää överiksi, ja kaikesta voi olla myös vahinkoa ihmiselle, vaikka asia sinänsä olisi hyvä. Tämä pätee niin urheiluun, seksiin, työntekoon kuin vaikkapa hyvästä ruuasta nauttimiseen.

Huippu-urheilija ilman muuta on koukuttunut omaan urheilemiseensa, ja jotkut ajautuvat niin pitkälle että ovat valmiita yrittämään epämääräisiä keinoja menestyksen eteen. Tuskimpa muuten olisi kaikkia doping-skandaalejakaan läpi urheilun historian.

Minusta ei ole niin, että urheilusta kiinnostumattomia ylenkatsottaisiin, vaan pikemminkin toisinpäin. Tuntuu pikemminkin, kuin meitä urheilun ja penkkiurheilun ystäviä pyrittäisiin leimaamaan milloin miksikin, ja iloamme ja innostustamme jopa hieman kadehdittaisiin. :bulb:

Isänmaallisuus ja penkkiurheilu eivät myöskään kuulu välttämättä yhteen. Timo Soinin lempiurheilua on Englannin liigan jalkapallo, ja minulla puolestani on kavereita jotka seuraavat innokkaasti NHL-jääkiekkoa, mutta joille isänmaallisuus ei merkitse mitään.

Urheilu on myös mielenkiintoinen yhteiskunnan heijastin, ja toki se sekoittuu usein politiikkaan. Aikoinaan kylmän sodan aikaan, kun pohjois-Amerikka ja Neukut eivät (onneksi) uskaltaneet mittelöön asein ja ydinpommein, he kävivät taistoon urheilukentillä, kuten jääkiekkokaukalossa. Punakone vs. Vaahteranlehti, Summit series, Miracle on ice 1980… ikimuistoisia hetkiä monille.

Oli äärettömän mielenkiintoista, miten etenkin sosialismissa urheilu valjastettiin propagandan välineeksi. Punakone, Neuvostoliiton jääkiekkojoukkue, oli koko järjestelmän keulakuva maailmalla. Samalla oli kuitenkin huolehdittava urheilijoiden uskollisuudesta, etteivät he pyri vaihtamaan leiriä kun näkevät maailmalla, ettei länsimaat olekaan niin helvetillinen paikka kuin kotipuolessa kerrotaan.
Ensimmäinen itä-blokista länteen loikannut jääkiekkoilija taisi olla muuan tsekkoslovakialainen jo 80-luvulla. Nimeä en muista. En minäkään kaikkea voi muistaa, ehheh.
Saman aikaisesti kuitenkin etenkin tsekkoslovakialaiset pitivät Neuvostoliittoa pahimpana vihollisenaan, vaikka olivat ikäänkuin samalla puolella rautaesirippua. Tsekkosslovakian miehitys 1968 ei luonnollisesti lieventänyt tätä antipatiaa.

76

Kansakoulun kolmannella luokalla koulun jokatalviset hiihtokilpailut pidettiin mahtavan kauniina , auringonpaisteisena päivänä. Muistan sen pienen pakkasen, tuulta ei juuri lainkaan. Sininen taivas ja lunta paljon. Riittivät köyhempienkin huushollien mukuloitten vähän ohuemmat ja kuluneemmat vaaterääsyt pitämään lämpimänä, ainakin jos hiukan liikkui.

Joka toinen vuosi saatiin avustuksena monot, ja niinä välivuosinakin taidettiin saada joko kraappahousut tai laamapaita.

Muuten sitten vaatetus oli sekalaista. Vaatteet nimittäin maksoivat silloin ihan eri tavalla, ei ollut näitä halpamyymälöitä.

Mutta se oli just päivistä parhaita, ei ollut vilu ja saimme vielä olla ulkona, koko päivä pyhitetty hiihtokilpailulle. Poissa synkästä luokkahuoneesta, harmoonin , liitutaulun ja opettajanpöydän pyhästä kolmiyhteisestä tuomiopäiväntunnelmasta.

Hiihtokilpailu. Siihen oli panostettu. Siitä oli puhuttu, aamuhartaudessakin virren ja rukouksen jälkeen useana aamuna ilmoitettu milloin on se päivä ja hetki jolloin tuo suuri tapahtuma koittaa. Oli tampattu koulun pihalle lähtö- ja maalipaikat, talonmiehen muijan pyykkiseipäät viritetty maalilinjalle ja jokin banderollin tapainen vaate siellä liehui. Se oli jotain suurta.

Ja kaikki osallistuivat, siitä ei voinut vapautusta saada ellei sitten tuhkarokko tai sikotauti juuri silloin pakottanut olemaan poissa koulusta.

Minä ja Ykä lähdimme johtajaopettajan kädenheilautuksella ja “hep”-huudolla siinä porukan keskivaiheilla, viiden kilometrin latu odotti. Huonoja hiihtäjiä oltiin, häntäpään joukkoa siinä kuten niin monessa muussakin. Mutta mukava oli meistäkin, se hiihtokilpailu. Ja Mäkisen pellon laidassa, se koko kierroksen paras mäennyppylä, siihen oli pysähdytty monena päivänä koulumatkallakin, se kun oli siinä kotiinmennessä niin sopivasti puolivälissä.

Siihen me nytkin Ykän kanssa pysähdytiin, niistettiin valuvaa nokkaa harmaaseen villavanttuuseen ja samsta vanttuusta imeskeltiin jääkikkareita. Ja päätettiin laskea mäki toiseen kertaan. Ja kolmanteen. Ohi ne menivät, jälkeenpäin lähteneet, eivätkä meihin vilkaisseet. Tuima ilme silmissään vetivät pitkää liukua ja katselivat pääseekö edellämenijä karkuun vai lyhenisikö välimatka.

Me laskimme mäkeä. Ja kun latu hiljeni, tuli mieleen että kai meidänkin on mentävä. Hiihdeltiin tastahtia koululle, ja maaliin pääsimme. Ja opettajanhuoneeseen. Hiljaisuus oli jäätävä. Kolme opetttajaa katseli meitä kuin murhamiehiä. Ilmeet olivat jotain kiukunpunaisen ja järkyttyneenharmaan välillä. Tämä oli jotain pahempaa kuin eri keeperin laittaminen veistonopettajan tuolille tai hässäkän kuvan veistäminen porraskaiteeseen.

Olimme häpäisseet jotain todella pyhää; urheilun ja kilpailun. Jälki-istuntoa, haukumiset koko koulun edessä,se nyt oli meille tuttua. Sen kestimme, mutta se halveksunta! Seurauksena oli se, että me Ykän kanssa jotenkin häpesimme toisiammekin koko sen lukukauden. Ei paljon juteltu. Yhdessä ei liikuttu, se olisi niin pahasti tuonut omaan ja varsinkin muiden mieleen tuon häpeällisen kilpailumme.

Oli siitä hyötyä, kuten koulusta muutenkin.

Opin minä sen, miten urheiluun tulee suhtautua. Tai ainakin olla suhtautuvinaan, muitten nähden.

Nyt sitten, kuusikympisenä, ihan pikkuisen jo uskallan virnuilla kilpailemisellekin, mutta kyllä ne lapsuuden opetukset pitävät naureskelun hyvin ahtaissa rajoissa. Tiedän mikä ei suomalaiselle sovi. Eikä täälläkään pitäisi tämmöisiä puhua ja tehneensä tunnustaa.

77

Kivaa lukea lapsuusmuistoja. Minulle puolestaan tuli ala-asteen hiihtokisoista lähes tulkoon traumat, sillä eihän ne menneet ikinä sujuvasti. En muistakaan tosin kuin yhdet. Sukset lipsui tai sitten takertui lumeen, räkä poskella ja melkein tippa linssissä niiskutettiin menemään. Opettajat oli samalla sekä toimitsijoina että kannustajina, että “hop hop hop hop…!”. Tietysti lensin naamalleni hankeen vielä viimeisellä sadalla metrillä, joka huonosi tulosta entisestään.

Luistimilla viihdyin paljon paremmin, ja jäällä olinkin luokkamme parhaita. Lisäksi kävimme kaverien kanssa ahkerasti katsomassa jääkiekko-otteluita, vaikka pikkukaupunkimme joukkue oli parhaimmillaankin vain 1. divarin (nyk. Mestis) keskitasoa. Varhais-teini-iän muistoihini kuuluu elävästi jäähallin äänet ja tuoksut, sekoittuneensa salmiakki-tikkarin makuun. Jos olisin varttunut jollain SM-liiga -paikkakunnalla, minusta olisi kasvanut varmaan vielä lätkähullumpi.

Lapsuusmuistoistamme huomaa todella kiehtovasti entisen kansakoulun ja peruskoulun eron. Jotain samaa, jotain erilaista. Meillä ei esimerkiksi puhuttu enää aamuhartauksista, vaan aamunavauksista. Ne eivät usein olleet sisällöltään uskonnollisia, mutta joskus olivat. Joskus keskusradiosta tulvi aamunavauksena jokin sopivan korrekti pop-biisikin, alustukseksi rehtorin tai muun open puheelle. Ainoa opettaja, joka meillä soitti harmoonia (vai olikohan se piano) oli musiikinopettajamme, joka oli Beatles-fani ja laulatti meillä jotain obladi obladaata.
Ylä-asteella ei laulettu muistaakseni enää laisinkaan, vaan tankattiin jotain Beethovenin ja kumppanien historiaa, joka oli sitten ihan evvk minulle. Kun kasilla sai valita joko kuviksen tai musiikin, valitsin ilman muuta kuviksen. Olin sentään hyvä piirtämään, vaikka muuten koulu meni pieleen jo joka rintamalla.

Se, että tartuin 14 -vuotiaana omasta aloitteestani kitaraan, ei ollut koulun musiikin opetuksen ansiota, vaan tapahtui koulun musiikin opetuksesta huolimatta. :slight_smile:

Tosi kiinnostava aihe nämä lapsuusmuistot minusta.

78

“Se, että tartuin 14 -vuotiaana omasta aloitteestani kitaraan, ei ollut koulun musiikin opetuksen ansiota, vaan tapahtui koulun musiikin opetuksesta huolimatta.”

Tv-ohjelmassa Pelle Miljoona kertoi, että huonoimmat koulunumerot hän sai musiikista ja äidinkielestä - molemmista viitonen. Tarttee kysyä: moniko koulun musiikinopettaja on elättänyt itsensä joskus ammattimuusikkona? entä moniko äidinkielen opettaja on julkaissut usean tuhansia kappaleita myyneen kirjan? ja moniko on tehnyt nuo kaksi yht’aikaa?

79

Jep.
Mukavaa on joskus muistella aikaa ennen alkoholismia. Olihan sitä sentään ainakin se lapsuus ja kai sentään pieni pätkä nuoruuttakin.

Mukavaa aikaa, enimmäkseen, se oli. Vaikka monilapsisen työläisperheen kakaralla tietysti puutteellistakin. Ainakin jos vertaa tämän päivän lapsuuttaan viettävien elämään.

Ei se ruoka niin monipuolista ollut, karkkeja näkyi hyvin harvoin, jaffaakin sai ehkä jonkun pullon kesässä. Ei puhettakaan merkkivaatteista, vielä vähemmän semmoisesta että vanhemmat olivat ehtineet hankkimaan lapsille harrastuksia, kuljettamaan niihin, eikä oikein harrastusvälineisiinkään varaa ollut. Polkupyörä oli mahtavinta mitä kuvitella saattoi.

Mutta, oliko se silti kaikin osin huonompaa, ehkä ei. Ei toisaalta oltu joka hetki niin sidoksissa vanhempiin, heidän valvontaansa ja toiveisiinsa sen enmpää harrastusten kuin muunkaan tekemisen suhteen. Kun ovesta pihalle paineltiin, niin ei ollut kännykkää jolla vanhemmat olisivat soitelleet ja vahtineet, komentona oli että nukkumaanmenoaikaan kotiin , viimeistään, ja se siitä.

Jo tekninen kehitys on mennyt viimeisten vuosikymmenien aikana niin lujaa eteenpäin, että minullakin aika ennen alkoholismia ja aika sen jälkeen voisivat olla yhtä hyvin parinsadan vuoden etäisyydelläkin toisistaan. Eri vuosisadaltahan ne nytkin ovat.

80

Jos tässä nyt jotain merkittäviä muutoksia elämäntavoissa alkoholismista irtipääsyn jälkeen on ollut, niin suuri osa niistä kohdallani johtuu siitä että itsetunto on paremmin kohdillaan, eikä tarvitse niin huolehtia kaikesta.

Silloin, alkoholistina, kun monestakin syystä (ei vähiten itsetunnon takia) piti olla rähmällään moneen suuntaan, olla nöyrä ja kuitenkin pitää ulkokuorta timmissä, kun aina oli mielessä sekin että mitähän nuo ihmiset nyt ajattelevat, olenkohan nyt varmasti tarpeeksi korkealla oksalla tässä porukassa jne.

On tämä vapaampaa, kun tuollaiset murheet vähenivät kovasti kun huomasin että en minä niin surkea olekaan, ihan tarpeeksi voimissani, näin omassa mittakaavassani.

Semmoinenkin oli tilanne, että siinä alituisessa pöhnäntuhjussa, hutikan ja edellisen päivän just haihtuvien kaljahöyryjen varjostamassa elämässä, oli tärkeää sekin, että jo ruokakauppaan mennessä piti olla edustuskelpoiset vaatteet päällä -julkisivulla piti peittää sitä ettei ollutkaan niin varmaa, olenko likikään yhtä hyvä kuin ne muut ihmiset.

Kahle oli sekin. Voi perhana sentään sitäkin murhetta.

On tämä erilaista, vaikka periaatteessa ei olekaan kuin yksi murhe elämässä vähemmän, kun se alkoholismi on nujerrettu. Mutta kun se vaikuttaa niin moneen.

Toissapäivänä poikkesin työmatkalla kauppaan, ihan niissä savenpölyisissä haalarihousuissani ja suttaantuneessa paidassani. Kun ei ole edes autoa, jonka plyysipenkkien tahriintumisesta pitäisi olla huolissaan, niin työmatka taittuu mukavasti noissa kamppaissa, ei polkupyörä tai mopo siitä arvoaan menetä jos hiukan pölyisilläkin persuksilla satulaa hinkkaa.

No, huomasinhan minä, siinä vähän kai parempaan väkeen kuuluva (tai sitten ehkä just huonosta itsetunnosta kärsivä?) rouvashenkilö, hyvin elegantisti kauppareissuunsa varustautunut, naamansakin paklannut ja koruja itseensä ripustellut, katseli prehjustamistani hiukan nenänvarttaan pitkin, ihan suoraan tuijotti, ja ilmeestä päätellen paheksui jyrkästi tämännäköisen äijän ilmestym,istä kassajonoon, ja just hänen eteensä.

se tuijotus ja ylimielinen ilme alkoi jo hiukan huvittaa, kun siinä paria makaronilaatikkoani , tomaattipussia ja maitopurkkia hihnalle nostelin.

Oli ihan pakko, kun sattui niin että rahaa taskussa oli (näissä hommissa kun joutuu silloin tällöin ostelemaan rautakaupasta isojakin eriä, jotka sitten taas teettäjältä laskutetaan) laittaa rahpussi siihen samalle hihnalle sen verran levälleen että ne muutama viissatanen ja tolo muita rahoja näkyi, kaivella taskujen pohjalta kolikoita tasarahaa varten… ihan vaan siksi että saahan tuota nyt hiukan näyttää ettei tässä sentään tarvitse pankkikortin krediittipuolelle mennä eväiden takia, vaikka vaatteen vähän resuisemmat oliskin.

No, samantapaista näyttämistä tuokin tietysti oli, eikä minullakaan niitä viissatasten tolloja nyt liikaa taskussa pyöri. Mutta, saahan sitä nyt pikkuisen virnuilla ihmisille?