Bimillä on kyllä komia nimimerkki 
Nyt tehdään ihan pieni muisteloretki ja sitten lopetan menneidene vatvomisen vähäksi aikaa. Koska se ei todellakaan auta, tehty mitä tehty ja sen kanssa on tultava toimeen.
Juominen. Hmm. Ihan itse siis rupesin lasia kallistelemaan, ajattelin, että nyt on tutkinnot ja kesätyöt ja asiat hoidettu kuntoon ja “saa aloittaa itsenäisen ja itsellisen elämän.”
1999-2000 oli todella vaikeaa aikaa. Sain itseni miltei lataamokuntoon ihmissuhdesotkulla. Tai no, sotku ja sotku; vapaita oltiin molemmat, mutta toinen vaan ei tykännyt tarpeeksi (ja minä taas tykkäsin ihan liikaa).
Työelämäkin oli ihan hemmetin kosteaa. Olosuhteet siis olivat mitä otollisimmat. Jotenkin sain aina päällisin puolin asiani hoidettua, mutta lopulta löysin itseni pitkältä sairauslomalta F41-diagnoosin kanssa. Eipä tuo arvio ole mihinkään muuttunut, siellä se papereissani olla pöllöttää ja ei siinä mitään, pysyy lääkityksellä aisoissa.
En tiedä, mihin kaikkeen tuo härö edes vaikuttaa; mielestäni se ei nyt ole mitenkään iso asia. Nuorempana kyllä oli sellaista vuoristorataa että olin vähän väliä rasvaamassa köyttä. En vaan kenellekään kertonut näistä itsetuhoisista ajatuksista; tai no, lääkärille ja psykiatrille joo, mutta kukaan tuttava, sukulainen tai ystävä ei tiedä, millaista vääntöä elämä oli tuolloin.
Sitten tuli vähän tasaisempaa, kunnes rupesin potemaan jotakin elämää suurempaa neljänkympin kriisiä. Se se vasta mielenkiintoista oli. En ollut masentunut, vaan kertakaikkisen kyllästynyt. Koin, että mitään oleellista ei ole kokematta tai näkemättä, ja että tästä eteenpäin on tiedossa vain fyysistä ja psyykkistä alamäkeä: keho rapistuu, mikään ei kiinnosta, mitään ei ole odotettavissa.
Tuossa kohtaa totesin, että pare olisi kuolla pois. Mietin, että kai sen juomalla voi tehdä suhteellisen nopeasti ja miellyttävästi.
Tässähän sitä keikutaan, joten kovin nopeasti loppu ei ole tulossa. Eli ok, miksi siis kiusata itseänsä? Elelee vaan päivän kerrallaan ja nauttii pienistä asioista. Ei elämän takia kannata kuolla. Not worth it.
Olen ihan pienestä asti ollut introverttiyteen taipuvainen ja asioista ahdistuva. Siis jo kauan, kauan ennen kuin ystävystyin viinin kanssa.
Ääh, eiköhän riitä nyt tätä laatua. Sorry, vähän makaaberi postaus, mutta nyt voin ihan hyvin. Kesä tulossa ja lomat, mielekästä työtä ja riittävästi lukemista, hyvää syömistä ja vaan olemista.
Inhottaa kirjoittaa edelläolevan kaltaista shaibaa. Mutta, olen luvannut itselleni että mitään, mitä tänne kirjoitan, en deletoi.
